Marraskuiset 2021

Jos nuo viikot on laskettu edellisistä menkoista (eli jos tarkka hedelmöityspäivä ei oo tiedossa) niin aika outoa että lääkäri tollasia diagnooseja jo heitti, kun voi kuitenkin olla että viikkoja/päiviä on tosiasiassa vähemmän eikä mitään vielä kuuluisikaan näkyä? Jos siis oot vasta viikko sitten plussannutkin Meet varmaan uudestaan, toivotaan että siellä olis sitten jo jotain näkyvissä

Niin ja muoks, mulle on varhaisultrassa sanottu että aikasin on vaikea saada tarkkoja mittoja eli voi hyvin heittää monta päivää, eli ei toi sikiöpussin kokokaan välttämättä ihan absoluuttisesti oo oikein. Toivotaan että huoli on turha
Kiitos vielä tsempeistä:) koitan olla stressaamatta liikaa ennen seuraavaa ultraa :)
 
Plussasin eilen ja la marraskuun lopussa. Osallistuisin mielellään salaiseen facebook-ryhmään, jos sellainen on perustettu ja siihen vielä mahtuu? Minulla on ennestään 2 lasta ja tästä kolmannesta päätettiin alkuvuodesta, vaikka pitkään oltiin sitä mieltä, että ei enempää lapsia. Ihana kuitenkin taas olla täällä foorumilla ja lähtötekijöissä joitain hankintojakin olen jo tehnyt ennen plussaa
Mäkin sain tänäään viikko digiin 1-2 vk ja voisin kans liittyä ryhmään höpötteleen jos sellanen on :)
 
Onko muut kärsineet pinnan kireydestä ja mielialan vaihtelusta? Täällä tuo on iskenyt kunnolla päälle ja huomaan taas olevani hermoheikko ihminen joka ärsyyntyy ja huolestuu kaikesta
Todellakin! Varsinkin viikonloppuna ärsytti niinku ihan kaikki asiat. Välillä olin ilman mitään syytä niin kiukkuinen, että melkein itketti. Mies raukka, ei oo silläkään helppoa mun kanssa :D
 
  • Tykkää
Reactions: UniQuePopPy
Mä taas välillä eipäilen tätä raskautta, kun oon ollut niin lungi. Esikoisen raskaudessa raivosin jo näinä päivinä ja koko raskauden, se oli hirveetä! Pakkohan sitä hormonia on kuitenkin olla veressä, jos digikin näytti 3+. Voikun tää olisi mielialojen suhteen erilainen raskaus, olisin kyllä onnellinen.

Mua on nyt alkanut väsyttää ja käynnistyminen päivään ja päivän jaksaminen on vaikeeta. Mut pahinta mulla edelleen on palloksi turvonnut vatsa ja jumiin jäävä ilma. Näytän ihan kun olisin 5. kuulla raskaana jo nyt :D

Voikun kaikki olisi hyvin, vieläkin aikamoinen jännitys siitä et tuleeko kaikki menemään hyvin... reilu viikko vielävarhaisultraan.
 
Hermoheikko maanantai, voi morjens. Tänään se odotettu ja pelätty varhaisultra. Mietin jo että jos vaan peruis koko ultran ja muuttais johonkin metsään, kattelis sitten että rupeaako maha kasvamaan vai ei. Kai se jossain puolessavuodessa selviäis itsestäänkin että mikä tilanne :D Haha. Ei kyllä meinaa työnteosta tulla mitään.

Mutta tulen sitten päivittelemään kuin käy ja sit vasta mahdollisesti listoille jne kun kohtalo on selvillä.
 
Mä aloitan!

<3 Marraskuiset 2021 <3

Sabs / la 28.11. / 1. lapsi
Kirppu8 / la 5.11. / 2. lapsi
Oireista: Ensimmäinen onnistunut raskaus oli käytännössä oireeton aina siihen asti, että maha alkoi olla suuri.

Tässä raskaudessa selkein oire on ollut varmaan alusta asti vähän turvonnut rintavarustus ja sen arkuus, joka sekin tosin vähän heittelee päivätasolla ja sekös stressaakin. Varsinaista pahoinvointia ei, mutta kamala nälkä KOKO ajan, ja aamulla kun maha on erityisen tyhjä niin seitinohut kuvotus on siihen asti, että pääsee aamupalalle. Mitään ihan maata kaatavaa väsymystäkään ei ole, mutta minulle se on jo poikkeavaa väsymystä että alan torkahdella joka ilta sohvalle klo 22, eilen klo 21 ja siirryinkin siitä sitten petiin suoraan. Plus herätessäni öisin esikoisen kömpiessä viereemme, en saakaan enää heti unta vaan pyörin hereillä keskimäärin 2h, kun ajatukset vaan laukkaavat eikä uni tule millään – tällä voi olla jotain tekemistä sen kanssa että illalla sitten simahdan viimeistään kymmeneltä :D

Mutta suurin ja ärsyttävin oire on ehdottomasti kamala katastrofiajattelu ja neuroottisuus ihan kaikesta. Varhaisultra helpotti sitä toki vähän, mutta olen luonteeltani aika hermoileva tyyppi mitä terveysasioihin ja etenkin raskauteen tulee, eikä nämä 2 km viime vuonna järin auttaneet tässä asiassa. Mutta olosuhteet huomioiden olen silti, ainakin vielä, vähän positiivisempi kun olisin odottanut. Miehellä on kestämistä kyllä kun saa torppailla päivätasolla ties mitä älyttömiä pelkoja :D
 
  • Tykkää
Reactions: UniQuePopPy
Moikka! Tänään plussattu! La olis 26.11. tulisin mielelläni FB ryhmään jos teillä sellainen on perustettuna!
Hei! Kyllä meillä on marraskuisten facebook-ryhmä jo olemassa! :) Mukaan pääsee kun laittaa mulle tai ILOPITKÄSTÄITKUSTA-käyttäjälle täällä yksityisviestiä. Tarvitaan sinun nimi, jotta voidaan pyytää Facebookissa kaveriksi ja sitten kutsua salaiseen ja piilotettuun ryhmään. Jos sinulla on kaimoja facebookissa niin kuvaile myös profiilikuvaasi. Sitten voidaan Facebook-kaveruus poistaa, kun kutsu on lähetetty.
 
Sitä olevinaan oli varautunut kaikkiin vaihtoehtoihin välillä tuulimuna-onnistunut raskaus. Mutta sit jäin kuitenkin vielä epävarmuuslimboon.. ultrassa 6+5 näkyi alkio vastaten 6+2 ja olevinaan pieni väpätys sydämensyke. Tiedän että mittavirheet näin alussa helposti +-4pv, mutta silti. Varasin viikon päästä uuden ajan kun ei nyt oikein tiedä sitten että mihin tässä mennään ja miten päin. Ihana ultraaja kyllä ja hyvillä mielin nyt sit vielä vaan odotetaan, toistaiseksi siis vielä raskaana :)
 
@sabs Joo mä tossa syksyn keskenmenon yhteydessä oon lukenut varmaan koko internetin läpi ja ihan järjellä tiedostan millien ollessa kyseessä että mittavirheitä tietysti on. Mut milläs sen järjen sais ihan perille asti :D :D

Kotimatkalla totesin että hermo ei kestä odottaa viikkoa, joten varasin ajan perjantaille terveystalosta kun ei noihin yksityiskätilöille enää aikoja näin pian. Kivempi saada ennen viikonloppua varmistus asiaan, sittenhän se on joko kasvanut tai sit ei.

Ihan käsittämättömän epäuskoinen. Edelleen. Mut ei ainakaan tuulimuna. Vähän hölmö olo näiden ultrasähläysten kanssa, mutta mitä vain mielenrauhasta :)
 
@sabs Joo mä tossa syksyn keskenmenon yhteydessä oon lukenut varmaan koko internetin läpi ja ihan järjellä tiedostan millien ollessa kyseessä että mittavirheitä tietysti on. Mut milläs sen järjen sais ihan perille asti

Kotimatkalla totesin että hermo ei kestä odottaa viikkoa, joten varasin ajan perjantaille terveystalosta kun ei noihin yksityiskätilöille enää aikoja näin pian. Kivempi saada ennen viikonloppua varmistus asiaan, sittenhän se on joko kasvanut tai sit ei.

Ihan käsittämättömän epäuskoinen. Edelleen. Mut ei ainakaan tuulimuna. Vähän hölmö olo näiden ultrasähläysten kanssa, mutta mitä vain mielenrauhasta
Kyllä uskon, että kaikki on hyvin ja pieni siellä kasvaa <3 Tuli mieleen sekin, kun et vielä 5+2 saanut digiin 3+, että siitä ainakin voisi päätellä että vähintään päivän olisi laskelmatkin mahdollisesti väärässä? Ja äidin mielenrauha on tärkeintä, joten ei yhtään hölmöä vaihdella aikoja! Tsemppiä odotteluun ja rauhaa siihen asti! :)
 
  • Rakkaus
Reactions: IinesAnkka82
@IinesAnkka82 Todellakin, mielummin ultraan uudestaan ku ahdistuu kotona ja pelkää! Mulle varattiin lapsettomuuspolilta ultra 9.4. eli rv 6+6, mietin jo että on varmaan käytävä toisenkin kerran ennen nt-ultraa jos sinne saakka pääsee. Viimeisimmässä keskenmenossa sikiön kehitys oli loppunut 9+0 ja jotenkin tuntuisi tärkeältä nähdä tuon jälkeen, että on vielä elämää tuon etapin jälkeen.
 
@IinesAnkka82 Todellakin, mielummin ultraan uudestaan ku ahdistuu kotona ja pelkää! Mulle varattiin lapsettomuuspolilta ultra 9.4. eli rv 6+6, mietin jo että on varmaan käytävä toisenkin kerran ennen nt-ultraa jos sinne saakka pääsee. Viimeisimmässä keskenmenossa sikiön kehitys oli loppunut 9+0 ja jotenkin tuntuisi tärkeältä nähdä tuon jälkeen, että on vielä elämää tuon etapin jälkeen.
Mä kävin esikoisen raskaudessa 7+0 ja 9+4 ja menen nytkin, jos niihin etappeihin asti päästään. On tämä kyllä niin raastavaa aikaa...
 
Uinu
Löysinpäs tieni tänne :) Tänään aamulla tein yllätyksekseni positiivisen testin. Olen pitkään miettinyt ja pelännyt, etten voisi saada lasta (mitään järkevää syytä pelolle ei ole). Nyt pitäisi olla 4+4 menossa, eli tosi alussa ollaan. Todella sekavat fiilikset olleet koko päivän, vaikea kuvailla omaa oloa, mutta onnellisuus toki päällimmäisenä. Pakkaa sekoittamassa se, että olen mahdollisesti saamassa vakituisen työn ja nyt moraalinen pohdinta menossa siitä ollakko hiljaa vain vai kertoako sillä uhalla, että se vaikuttaisi asiaan. Työ nyt kuitenkin toissijainen. Toivotaan, että pieni pysyy matkassa ❤
 
Löysinpäs tieni tänne Tänään aamulla tein yllätyksekseni positiivisen testin. Olen pitkään miettinyt ja pelännyt, etten voisi saada lasta (mitään järkevää syytä pelolle ei ole). Nyt pitäisi olla 4+4 menossa, eli tosi alussa ollaan. Todella sekavat fiilikset olleet koko päivän, vaikea kuvailla omaa oloa, mutta onnellisuus toki päällimmäisenä. Pakkaa sekoittamassa se, että olen mahdollisesti saamassa vakituisen työn ja nyt moraalinen pohdinta menossa siitä ollakko hiljaa vain vai kertoako sillä uhalla, että se vaikuttaisi asiaan. Työ nyt kuitenkin toissijainen. Toivotaan, että pieni pysyy matkassa
En kertoisi! Ei kuulu työnantajalle ja on ihanaa, jos on vakituinen paikka, jonne palata äitiyslomalta! Ja onnea plussatestistä! :)
 
Moi kaikille! :) Taidan nyt uskaltaa liittyä mukaan, sain viikko sitten ensimäisen haalean plussan ja nyt neljä testiä myöhemmin ei voi enää erehtyä, että plussa se on :D Epäuskoinen olo, mutta samalla varovaisen toiveikas! Tällä hetkellä menossa 4+5 ja laskettu aika olisi neuvolan mukaan 24.11. Ensimäinen lapsi kyseessä, joten kaikki on ihan uutta. Olen vähän päälle parikymppinen eikä kellään kaverillani ole vielä lapsia, joten vaikka olen tosi onnellinen tästä raskaudesta, tuntuu samalla jotenkin orvolta kun ei ole ketään läheistä kenelle jakaa ajatuksia. FB ryhmään voisin siis liittyä :)

Oireita on toistaiseksi ollut aika vähän. Hetkellistä menkkamaista jomotuista oli jo ennen plussaa ja sitä tulee välillä vieläkin. Näin myös ennen plussaa unta jossa synnytin jossain luolassa ja Yoda oli kätilöni :ROFLMAO:

t. Kimbap & baby yoda 4+5
 

Yhteistyössä