Ateistivanhempien lapsilleko ei sovelleta samoja sääntöjä kuin esim. muslimeille? Eli ei siis tarvitse osallistua juhlan uskonnolliseen osuuteen tms.
Meilläpäin on ollut havaittavissa seuraavanlainen ilmiö:
Pikku Lottapertti ei saa osallistua mihinkään uskonnolliseen. Ei saa laulaa esim. Joulupuu on rakennettu, jos lauletaan myös kolmas(ko se nyt on) säkeistö missä kiitetään Jeesusta. Joulukuvaelman katsominen tai siihen osallistuminen ei myöskään käy päinsä.
Mutta pikku Lottapertin tulee toki saada osallistua juhlaan alusta loppuun saakka, koska pikku Lottapertti sitä haluaa.
Lottapertin vanhemmat ovat siis kovaan ääneen vaatimassa täysin uskonnotonta joulujuhlaa.
Fail...sitä mieltä olen minä.
Juhlat on vapaaehtoiset. Saa siis halutessaan osallistua, tai olla osallistumatta. Mutta juhlan sisältö on asia, joka on millainen on, ja osallistumalla joko hyväksyy sen tai sitten ei hyväksy, ja jos ei hyväksy niin jää sitten kotiin.
Eikä tässä vielä kaikki; myös muutama sellainen vanhempi, joiden lapset on kastettu ja jotka kuuluvat kirkkoon ("tavan vuoksi", kun asiaa joskus kysyin) on vaatinut että joulujuhla ei saisi olla uskonnollinen, koska he ei oikein tykkää jeesusjutuista. Mitä vittua?
Mulle uskonnollinen joulujuhla ei ole koskaan ollut ongelma. Mulle, joka on ateisti, uskonnottomien lasten äiti ja muslimin vaimo. Mutta oon jo ajat sitten huomannut, että olen vähän vajavainen; en osaa tehdä asiasta kuin asiasta ongelmaa