Hei! Kirjoittelen tänne nyt kirjautuneena. Aikaisemmin kyselin vauvan vihreästä kakasta yms. Eli kävimme lääkärissä maanantaina ja nyt olen ollut maidottomalla/munattomalla ruokavaliolla siitä lähtien. Jotain parannusta tilanteeseen on tullut, kakka ei ole enää NIIN vihreää ja pahan hajuista kuin ennen, mutta vihertävää kumminkin. Ilmavaivat kiusaavat jonkin verran edelleen. ihottumaa ei missään vaiheessa ollutkaan. Päivisin vauva on hyväntuulisempi, mutta öisin ei nukuta vieläkään. Kuulostaako tämä "normaalilta"? Haluaisin kovasti jatkaa imetystä, mutta toisaalta mietin voisiko lapseni paremmin apteekin korvikkeella? Toivoisin, että dieettini tulokset alkaisivat näkyä selvemmin...huoli painaa koko ajan ja olenkin alkanut tehdä jo "surutyötä" imetyksen lopettamisesta. Taitaisi olla kovempi paikka minulle kuin vauvalle :/ Olen myös jättänyt ruokavaliostani pois yleisesti allergisoivia juttuja, mutta viljoja en pysty enää pois tiputtamaan. Itselläni on sen verran allergioita, että syötävää ei juuri jäisi. vauva on nyt 2,5 kk, odotan myös toiveikkaana josko aika vahvistaisi suolistoa. Monet mahavaivaisethan ovat kokeneet "ihmeparentumisen" 3 kk kohdalla, taitaa olla toiveajattelua. Oen aikas ahdistunut tämän tilanteen suhteen, joten vertaistukea kaivataan :ashamed: