maitoallergia vai tottumattomuutta

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja mammeli
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti

mammeli

Jäsen
25.05.2004
274
0
16
Juniorimme on nyt 10,5kk ja olen antanut kevyt maitoa jo kokeilla. Maidosta meni vatsa löysälle??? tai sitten helteistä eikä kuitenkaan ripulille. Öisin alkoi kitisemään ja heräileen paljon. Aamuyöstä alkoi sitten ilma kulkeeen paukut pöriseen ja herättyään kunnolla niin rupsutteli paljonkin. Sitten oltiin taas melko tyytyväisiä.
Samoihin aikoihin aloitin myös saman ruuan muun perheen kanssa enkä heti tiennyt että kumpi vatsakipuilua aiheutti. Nyt kuitenkin jätin kevyt maidon pois ja on saanut maitona pelkkää tuttelia ja yöt nukutaan kuin pikku possu.
Viiliä ja jogurttia olen kuitenkin antanut tällä "tutteli"dietillä jonkun verran mutta niistä ei myöskään tule vaivoja. samoin syö samaa ruokaa kauin muutkin.


Voiko olla pelkälle maidolle vähän allerginen vai onko suoli vaan hidas tottumaan maitoon ja mahdollisesti tottuisi ilman allergioita esim 1 vuotiaana???

tuntuu itsestä oudolta kun osa käy ja osa ei. neuvolastakaan ei tunnu saavan mitään vastausta.

Jos olisikin allergia, pitikö sen olla todettuna alle vuodenikäisenä että saisi sen kelan korvauksen vai miten se on? Pitääkö olla TODETTUNA vai testit aloitettuna alle 1 vuotiaana???

paljon kyssäreitä, mutta kiitos paljon jos jaksatte vastata ja kertoa kokemuksistanne
 
Ei oo maitoallergiaa, jos kerta hapantuotteita ja tuttelia kestää. Niissä on samaa maitoproteiinia kuin tavan maidoissakin. Eli varmaan tilanne on se, ettei lapsesi ole vielä valmis tavallisiin maitotuotteisiin...jatkaisin tuttelilla ja hapantuotelinjalla. Kuukauden päästä kokeilisin uudelleen.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 16.08.2006 klo 16:50 niina kirjoitti:
Ei oo maitoallergiaa, jos kerta hapantuotteita ja tuttelia kestää. Niissä on samaa maitoproteiinia kuin tavan maidoissakin. Eli varmaan tilanne on se, ettei lapsesi ole vielä valmis tavallisiin maitotuotteisiin...jatkaisin tuttelilla ja hapantuotelinjalla. Kuukauden päästä kokeilisin uudelleen.

Oho, katsoin vasta nyt tarkemmin, että minkäikäisestä on kyse. Ei ole yhtään kummallista, ettei vielä kestä oikeaa maitoa. Voit ihan hyvin ja kannattaisikin kokeilla vasta reilun vuoden ikäisenä maitotuotteita seuraavan kerran.
 
arvasin että joltain tulee tuollanen reaktio tuosta lapsen iästä.

On nimittäin tullut esille että nykyään vissiiin suositellaan maidon antamsita vasta 1 ikäisenä. hapanmaitotuotteita voi KOKEILLA aikasemminkin.

meille tämä on kuitenkin jo kolmas lapsi ja kaksi ekaa on alkanut juomaan kevytmaitoa 10kk ikäisestä. esikoinen sai suoraan sellaisena koska oli enne sitä pelkällä rinnalla ja tokalle annoin sekottamalla mut silleenkin aika vähän aikaa. Nämä kaksi ovat käyneet tampereella neuvolassa. Nyt asutaan pohjoisessa ja täälläkin neuvolassa sanottiin että voin alkaa antaa maitoa jo 10kk ikäisenä.

Tarhassa yks hoitaja (itselläkin siis pieniä lapsia) kertoi hänelle neuvolassa sanoneen vasta tuon 1 vuoden iän.

Eli miksihän taas monenlaista tietoa.

Lapseni voi olla vaan sit herkkä uusille jutuille ja menee kauemmin ennen kuin tottuu. Kuukauden aattelin käyttää tuttelia ja sit taas kokeilla et kestääkö.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 17.08.2006 klo 15:41 mammeli kirjoitti:
eikö kellään ole mitään kokemusta vai onk okaikilla mennyt hyvin tai ollut tosissaan allergia???

no ei tuo tosiaan allergiaa ole, voin kahden maitoallergisen äitinä päätellä. koska kerran tutteli menee.

meneehän se maha sekaisin aikuisellakin, jos ei ole maitoa aikoihin voinut käyttää.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 16.08.2006 klo 20:42 mammeli kirjoitti:
arvasin että joltain tulee tuollanen reaktio tuosta lapsen iästä.

On nimittäin tullut esille että nykyään vissiiin suositellaan maidon antamsita vasta 1 ikäisenä. hapanmaitotuotteita voi KOKEILLA aikasemminkin.

meille tämä on kuitenkin jo kolmas lapsi ja kaksi ekaa on alkanut juomaan kevytmaitoa 10kk ikäisestä. esikoinen sai suoraan sellaisena koska oli enne sitä pelkällä rinnalla ja tokalle annoin sekottamalla mut silleenkin aika vähän aikaa. Nämä kaksi ovat käyneet tampereella neuvolassa. Nyt asutaan pohjoisessa ja täälläkin neuvolassa sanottiin että voin alkaa antaa maitoa jo 10kk ikäisenä.

Tarhassa yks hoitaja (itselläkin siis pieniä lapsia) kertoi hänelle neuvolassa sanoneen vasta tuon 1 vuoden iän.

Eli miksihän taas monenlaista tietoa.

Lapseni voi olla vaan sit herkkä uusille jutuille ja menee kauemmin ennen kuin tottuu. Kuukauden aattelin käyttää tuttelia ja sit taas kokeilla et kestääkö.

Kyllä määkin olen lukenut ja neuvolassa kerrottu, että vasta 1v tietyvillä maitoa, sitä ennen voi antaa hapanmaitotuotteita. Eli tilanne on varmaan se, että vauvelisi ei vielä kestä tavallisia maitotuotteita.
Paitsi omakohtaista kokemusta tästä ei ole, koska tyttöni on maitoallerginen ja soijatuotteilla mennään eteenpäin.
 
Olettaisin, että suolisto ei varmaan vielä kestä maitotuotteita. Happamia tuotteita yleensä kestää ekaks, kuten viiliä, jogurttia. Meillekin on neuvolassa sanottu, että voi alkaa kokeileen maitotuotteita pikku hiljaa ennen 1v. Vasta yksi vuotiaana sitten säännöllisemmin.

Meidän vanhin lapsi ei kestänyt maitotuotteita ennen kuin lähellä 1,5 vuotiaana. Aikaisemminkin kokeiltiin, mutta meni maha sekasin ja ilmaa tuli paljon. 1,5 vuotiaanakin kesti aluksi vain luomutuotteita.

Nyt tämä nuorimmainen ei kestä ollenkaan ja epäilläänkin maitoallergiaa. Tätä mieltä oli lääkäri, vaikka verikokeissa ei mitään näkynytkään. Hän kesti Nan-maito 9kk ikäisestä alkaen, mutta ei Tuttelia. Myöskään mitkään maitotuotteet ei käynyt, kun kokeiltiin. Meni heti pahalle ripulille, puolen tunnin kuluttua maidon saannista.

Jos kerran jotkut maitotuotteet käy, niin varmaan ei vaan maha vielä kestä kunnolla.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 16.08.2006 klo 20:42 mammeli kirjoitti:
meille tämä on kuitenkin jo kolmas lapsi ja kaksi ekaa on alkanut juomaan kevytmaitoa 10kk ikäisestä. esikoinen sai suoraan sellaisena koska oli enne sitä pelkällä rinnalla ja tokalle annoin sekottamalla mut silleenkin aika vähän aikaa. Nämä kaksi ovat käyneet tampereella neuvolassa. Nyt asutaan pohjoisessa ja täälläkin neuvolassa sanottiin että voin alkaa antaa maitoa jo 10kk ikäisenä.

Meille Tampereella neuvottiin, että 10kk iässä voi kokeilla hapanmaitotuotteita ja vuoden iässä kokeilla tavallista maitoa. Suositukset kuulemma vaihtelevat ihan nauvolatätikohtaisestikin. Meillä aloiteltiin piimällä 10kk iässä ja sitä menikin sitten reilu 1-vuotiaaksi asti (imetin siinä ohella 13 kk ikään). Maitohappobakteerit vahvistavat vatsan sietokykyä, joten jos vauvan massu kestää piimää/jogusrrtia, niin valitse Gefilus tai muu vastaava (meillä oli käytössä Valion maustamattomat A-jogurtit).
 

Yhteistyössä