Mä en voi käsittää, että kaupassa vanhemmat antavat syödä ties mitä..

  • Viestiketjun aloittaja "outoa"
  • Ensimmäinen viesti
"vieras"
Minä katselin vähän ihmeissäni paikallisessa s-marketissa, kun yksi mamma nyppi jokaikisestä banaanista Chiquita-merkin pois. Kunnes vahingossa huomasin, että painoi vaa'asta halvempien banaanien numeroa. Kai se olis sitten ollut niin kamalaa maksaa muutama kymmenen senttiä enemmän niistä banaaneistaan...
No ainakin tomaattien kohdalla ihmiset tekee tuota tosi usein, kotimaiset punnitaan ulkomaisten hinnalla...
 
kassatäti raivoissaan
Todellakin. Ja vielä ärsyttävämpää on se, että niitä kuolaisia, tuhannen kappaleiksi revittyäjä käärepapareita sitten kiikutetaan kassalle. Niistä mitään viivakoodia enää saa, ja vaikka saisikin, niin ei kai kukaan oikeasti kuvittele, että haluaisin koskea siihen kuolattuun kääreeseen? Hyi jumalauta, mitä käytöstapojen puutetta ja ajattelemattomuutta.

Ymmärrän pakkausten avaamisen ja syöttämisen tietyissä tilanteissa ja niitä ovat tasan sairauteen liittyvät tilanteet, Muutamia kertoja olen antanut mehua suoraan hyllystä tms. Mutta en näe ainoatakaan syytä sille, että lapselle annetaan esim. jäätelö ennen maksamista.
 
Alkuperäinen kirjoittaja kassatäti raivoissaan;27303812:

No emmääkään noita jäätelöitä ymmärrä tai kuolasia papereita, mutta eipä mua haitannut antaa uutta siistiä paperipussia:D

Ettekö te sitten koskaan sano asiakkaalle mtn jos syöty ennen aikojaan:O
 
"mie"
Meillä laitettiin irtopiirakoiden hintalappu siististi paperipussiin ja piirakat suuhun:)

Aijaha, kaupan täti:D Tunnustampa samalla että suolakurkkuja ostaessa ennen vanhaan ostin Venäläiset kurkut maustekurkkujen hinnalla:D Oli varmaan viistoista säkkiä päällekäin, että sain valkosipulin hajun tapettua:D Mitäs siihen sanot:D[/QUOTE

..että aika säälittävää toimintaa.
 
Nyt pakko tehdä karmea tunnustus.

Mä olen seissyt Prisman kassajonossa juhannus ruuhkassa lähes puoli tuntia,
ja likka hermostu aivan totaalisesti, alko ensin kitisemään, sitten itkemään ja hetken päästä huutamaan suoraa kurkkua naama punaisena,
ei auttanut tutit, ei temput, ei syli.
Vielä oli pari ihmistä mökkiostoksineen edellä,
joten huikkasin kassalle, että "sori, nyt leikin rikollista ja revin tän naksupussin auki ennenkun ollaan kaikki puolikuuroja tässä jonossa!!"
Loppu aika meni ihan jees kun tyttö natusteli räkä valuen maissinaksuja,
ja kassa sanoi kohdalle päästyäni että "Hei katsos ei ongelmaa, hätä ei lue lakia ja joskus näitten pienten kanssa on oikeasti hätä", ja hymyili päälle.

Mutta siis muuten ei kyllä meidän perheessä syödä/avata maksamattomia tuotteita,
enkä ole ikuna punninnut tahallani väärällä hinnalla esim. kotimaisia.
Nää on mun mielestä ihan näitä perus asioita jotka jokaisella pitäis olla selvillä.

Samaten ärsyttää ihmiset jotka kosmetiikka osastolla availee niitä myynnissä olevia purkkeja ja testailee ympäriinsä,
kun siellä on ne helvatan testeritkin! :mad: Ja jos ei ole, kysy myyjältä tai ole testaamatta!
Tosi kiva sitten seuraavan ostaa se purkki mitä on availtu, ronkittu ja lähmitty ympäriinsä...
Kun ei kai kukaan availe leipäpussejakaan, purase palaa ja pistä takas hyllyyn kun ei ollutkaan hyvää?!
 
Meillä laitettiin irtopiirakoiden hintalappu siististi paperipussiin ja piirakat suuhun:)

Aijaha, kaupan täti:D Tunnustampa samalla että suolakurkkuja ostaessa ennen vanhaan ostin Venäläiset kurkut maustekurkkujen hinnalla:D Oli varmaan viistoista säkkiä päällekäin, että sain valkosipulin hajun tapettua:D Mitäs siihen sanot:D[/QUOTE

..että aika säälittävää toimintaa.
Noh, kukaan ei ole täydellinen:) Kaikilla meillä on omat omituisuutemme:)
 
[QUOTE="vieras";27303867]Hymiöitä oli sen verran, että niiden perusteella oli hyvinkin hauskaa[/QUOTE]

Viruilin:D
 
kassatäti raivoissaan
No emmääkään noita jäätelöitä ymmärrä tai kuolasia papereita, mutta eipä mua haitannut antaa uutta siistiä paperipussia:D

Ettekö te sitten koskaan sano asiakkaalle mtn jos syöty ennen aikojaan:O
Minä sanon. Ainakin siinä tapauksessa, että kassalle tuodaan niitä kuolaisia ja tahmaisia pakkauksia. Näissä tapauksissa myös lähden usein hakemaan puhdasta, vastaavaa tuotetta tilalle, jos asiakas ei itse ymmärrä hakea.

Aina en sano, jos pakkaus on puhdas tai tuotu vastaava tilalle ja viedään se sitten takaisin paikoilleen. Mutta siinä tapauksessa ajattelen sitä asiakkaan omana häpeänä ja käytöstavattomuutena, en silti tajua, miksi ei voi odottaa. Niin vain ei kuulu toimia, se ei periaatteessa ole laillistakaan.

Ja millä minä sitä valvon, että asiakas on syönyt kaksi piirakkaa, jos hän tuo minulle tyhjän pussin?
 
  • Tykkää
Reactions: Lispetti
eräss
Toki tapahtuu, mutta jos tosiaan oli noin tiukka tilanne niin meillä olisi valmiina siripirit joka vaatteen taskussa ettei noin kävisi. Ihan hirveää jos sitä kauppaa ei siinä olisi ollut...
Tämä lapsi on siis jo koululainen ja havaitsee matalan verensokerin arvolla 2-2,5. Kun hän ilmoittaa, että heikottaa, on jo kohtuu kiire saada hiilaria. Autolla olimme liikkeellä ja isossa marketissa. Kaupassa tuli heikko olo ja taskut olivat tyhjät, ei auttanut muu kuin napata hyllystä mehu. Tottakai pyrimme pitämään aina ja kaikkialla siripiriä mukana, mutta joskus näin voi käydä. Luulen, että lähes kaikille diabeetikoille/diabeetikoiden vanhemmille käy näin joskus. Ne matalat verensokerit ovat touhuavalla lapsella kuitenkin aika yleisiä. Ja sinällään helppoja korjata/hoitaa. Tämänkin sairauden kanssa on kuitenkin elettävä sitä normiarkea :)
 
kassatäti raivoissaan
Alkuperäinen kirjoittaja eräss;27303891:

Nämä tapaukset ymmärrän varsin hyvin, aivan eri asia kuin lapseukaisen huvikseen herkuttelu tai kitinän takia ruoan antaminen.
 
Blue
Alkuperäinen kirjoittaja eräss;27303891:
Tämä lapsi on siis jo koululainen ja havaitsee matalan verensokerin arvolla 2-2,5. Kun hän ilmoittaa, että heikottaa, on jo kohtuu kiire saada hiilaria. Autolla olimme liikkeellä ja isossa marketissa. Kaupassa tuli heikko olo ja taskut olivat tyhjät, ei auttanut muu kuin napata hyllystä mehu. Tottakai pyrimme pitämään aina ja kaikkialla siripiriä mukana, mutta joskus näin voi käydä. Luulen, että lähes kaikille diabeetikoille/diabeetikoiden vanhemmille käy näin joskus. Ne matalat verensokerit ovat touhuavalla lapsella kuitenkin aika yleisiä. Ja sinällään helppoja korjata/hoitaa. Tämänkin sairauden kanssa on kuitenkin elettävä sitä normiarkea :)
Hyvä ettei käynyt hullummin. :)
 
"vieras"
JOo. Ei mee mullakaan selitykset läpi tuossa kaupassa syömisessä. Huonoa käytöstähän se on ja lapset opetetaan siihen :(. Ei normaali ihminen anna lapsensa syödä kaupassa. Kauppojen kannattaisi laittaa asiasta laput, vai onko sellaisia jo? Heittäisivät ulos tuommoisen sakin.

Jos lapsella on joku sairaus, ettei kauppareissua kestä ilman sapuskaa, niin se on kyllä jo niin harvinainen sairaus, etten mä ole sellaisesta kuullut. Verensokerin lasku ei mee läpi. Sellaiseen pitää varautua etukäteen. Eihän sinne kauppaankaan 100%:n varmasti ehdi ennen sitä verensokerin romahdusta, jos se aika noin täpärällä on - ja silloin on kyllä vanhemmassa tosi paha vika, jos tuollaisen unohtaa. Silloinhan sitä leikkii lapsensa hengellä.
 
"vieras"
No joo. Eiköhän se ole vähän eri asia tehdä siitä tapa että lapsille aina annetaan patongit ja mehut kouraan ennen kassaa, kun sitten taas diabeetikon verensokerin nosto tai koko kassajonon korvien säästäminen kiljuvalta lapselta.... tapauksia on monenlaisia. Itse en ymmärrä missä tapauksessa lapselle pitäisi antaa esim. jäätelö, mutta just jonkun pienen lapset totaalihermostumisen laannuttamisen leivänkäntyllä ymmärrän. Omat lapset on 2,5v ja mielestäni ovat jo sen ikäisiä että ymmärtävät että ruoat syödään vasta kun ne on maksettu ja ovat ehkä jotenkin muutenkin puheella hallittavissa. Ihan tyytyväisenä yleesä pitävät lakupatukoitaan kädessään ja sitten tohkeissaan laittavat ne (avaamattomina) kassahihnalle.
 
ohhoijaa
Mä en käsitä mikä tossa on sitten niin väärin muka? Itsekin joskus avaan jonkun limupullon ja juon sitä jo ennen kassalle menoa. Tietysti maksan sen limun ja jos olen tyhjäksi asti juonut, niin sanon että join sen kun piti ottaa lääkkeet (ei oikeesti). Koskaan ei ole kukaan kassalla ihmetellyt asiaa ainakaan ääneen. Purkkapussin olen myös avannut, kun on ollut paha maku suussa. En siis koe mitenkään oudoksi jos joku äippä tai iskä antaa muksulle syömistä, että saa rauhassa tehdä ostoksia.
 
Aikuisen ihmisen pitäisi kyetä tekemään ostokset ilman eväitä ja sen purkkapussin olisit voinut ostaa jo aiemmin, vai tuliko paha maku suuhun eväiden nauttimisen jälkeen?Lapsille taas yleensä on tapana opettaa käytöstapojen lisäksi kärsivällisyyttä, että kaupassa käynnit on hoidettava ilman turhia kitinöitä.
 
  • Tykkää
Reactions: chrissy
Mä en käsitä mikä tossa on sitten niin väärin muka? Itsekin joskus avaan jonkun limupullon ja juon sitä jo ennen kassalle menoa. Tietysti maksan sen limun ja jos olen tyhjäksi asti juonut, niin sanon että join sen kun piti ottaa lääkkeet (ei oikeesti). Koskaan ei ole kukaan kassalla ihmetellyt asiaa ainakaan ääneen. Purkkapussin olen myös avannut, kun on ollut paha maku suussa. En siis koe mitenkään oudoksi jos joku äippä tai iskä antaa muksulle syömistä, että saa rauhassa tehdä ostoksia.
On se väärin ihan rikollista suoraan sanottuna. Ei maksamatonta tuotetta SAISI "syödä" ennenkuin se on maksettu. Kyllä minäkin tuon tiedän, vaikka toisin olenkin TOIMINUT:D (huom. aikamuoto)
 
Eihän siinä periaatteessa mitään jos ja kun tuotteen kuitenkin maksaa,
MUTTA, mitä jos kortti ei toimikaan, tai ne korttilaitteet,
ei ole käteistä varalta, tai huomaa kassalla että rahapussi on unohtunut tms?

Me tuon kassajonoraivari episodin jälkeen otettiin aina laukkuun mukaan kotoa pikku pussi naksuja tms. Ja vettä on juomapullossa janon varalta.
Ja varsinkin aikuisten luulisi jo pystyvän hillitsemään janonsa ja nälkänsä niin kauan että on tuotteen saanut maksettua :rolleyes:
 
  • Tykkää
Reactions: Lispetti
Alkuperäinen kirjoittaja äit86;27304031:
Eihän siinä periaatteessa mitään jos ja kun tuotteen kuitenkin maksaa,
MUTTA, mitä jos kortti ei toimikaan, tai ne korttilaitteet,
ei ole käteistä varalta, tai huomaa kassalla että rahapussi on unohtunut tms?

Me tuon kassajonoraivari episodin jälkeen otettiin aina laukkuun mukaan kotoa pikku pussi naksuja tms. Ja vettä on juomapullossa janon varalta.
Ja varsinkin aikuisten luulisi jo pystyvän hillitsemään janonsa ja nälkänsä niin kauan että on tuotteen saanut maksettua :rolleyes:
Erittäin hyvä pointti!
 
"mimmi"
Mä en käsitä mikä tossa on sitten niin väärin muka? Itsekin joskus avaan jonkun limupullon ja juon sitä jo ennen kassalle menoa. Tietysti maksan sen limun ja jos olen tyhjäksi asti juonut, niin sanon että join sen kun piti ottaa lääkkeet (ei oikeesti). Koskaan ei ole kukaan kassalla ihmetellyt asiaa ainakaan ääneen. Purkkapussin olen myös avannut, kun on ollut paha maku suussa. En siis koe mitenkään oudoksi jos joku äippä tai iskä antaa muksulle syömistä, että saa rauhassa tehdä ostoksia.
Väärin on se, että se on kaupan omaisuutta ennen kuin olet maksanut sitä. Ja entä jos rahat ei riitä/kortti toimi kassalla? Silloin olet syyllistynyt varkauteen. Mutta tyylinsä kullakin. Musta aika noloa jos aikuinen ihminen ei malta odottaa kassalle ennen kuin syö tai juo. Lapsille voi ottaa omat eväät jos kauppareissulla tulee nälkä tai alkaa kitisyttämään.
 
Yhteistyössä