Mä en voi käsittää, että kaupassa vanhemmat antavat syödä ties mitä..

  • Viestiketjun aloittaja "outoa"
  • Ensimmäinen viesti
"vieras"
Monet vaan on nykyään niin itsekeskeisiä ja ajattelevat vain MINÄ MINÄ MINÄ ja MINUN LAPSET... täällä palstallahan sellaiseen ajatteluun oikein kannustetaan. Muista viis, mutta MINUN pilttini tarvitsee jäätelönsä HETI.
 
Hahaa, niimpä! Meilläpä lapset pienempänä söivät aina karjalanpiirakkaa kaupassa, vaikka ei piirakat olleet vielä maksettu:D Se oli ihan perinne:D

Olkoon vaan väärin. Nykyään tosin eivät enään syö.
 
On se tosiaan kummallista että sitä pidetään edes vaihtoehtona.. Eipä nuo meidänkään muksut ole olleet millänsäkään kun aina on ollut itsestäänselvyys että ostokset maksetaan ensin. Jos kyseessä on alle vuoden ikäinen, niin miksei häntä voi syöttää ENNEN kauppareissua?
 
eräss
meillä on muistaakseni kerran tempastu kaupan hyllystä pillimehu suoraan tytön käsiin, kun verensokeri laski liian matalalle. Mehu toki maksettiin kassalle. Minusta parempi näin kuin odottaa maksua, jolloin tosin tyttö olis todennäkösesti jo ollut tajuton ja tarvinut ambulanssia.
 
Blue
Alkuperäinen kirjoittaja eräss;27303672:

Aika yllättävää että jos näin voi käydä niin että ei kanneta omia eväitä mukana... :O Mitäs jos se kauppa olisi ollut 100m pidemmällä?
 
fdas
Mielenkiintoista...
Palstalla olen useamman ketjun lukenut aiheesta, mutta en ole oikesti törmännyt tällaisiin kaupassa lapsensa ruokkiviin ikinä elävänä.
Ehkä meidän kaupungissa elää tavallista fiksumpaa porukkaa :)
 
"Mette"
Alkuperäinen kirjoittaja eräss;27303672:
meillä on muistaakseni kerran tempastu kaupan hyllystä pillimehu suoraan tytön käsiin, kun verensokeri laski liian matalalle. Mehu toki maksettiin kassalle. Minusta parempi näin kuin odottaa maksua, jolloin tosin tyttö olis todennäkösesti jo ollut tajuton ja tarvinut ambulanssia.
Niin tämän kaltainen tilannehan siellä kaupassa on suurimmalla osalla käynnissä. Lapsi on kuolemassa nälkään/hypoglykemiaan/B-vitamiinin puutokseen.
 
xd
Alkuperäinen kirjoittaja eräss;27303672:
meillä on muistaakseni kerran tempastu kaupan hyllystä pillimehu suoraan tytön käsiin, kun verensokeri laski liian matalalle. Mehu toki maksettiin kassalle. Minusta parempi näin kuin odottaa maksua, jolloin tosin tyttö olis todennäkösesti jo ollut tajuton ja tarvinut ambulanssia.
Olet säkin vanhempi, jos et osaa huolehtia lapsesi verensokerista ENNAKKOON!
 
"vieras"
Pari viikkoa sitten kun oltiin lasten kanssa kaupassa niin lapset ihmetteli kovasti kun aikuinen pariskunta otti banaanit hyllystä ja söi niitä. Vähän olivat nolon näköisiä kun meidän 5 v kommentoi kovaan ääneen, et: äiti noi syö banaania vaikka ne ei ole maksanut niitä, nehän on vielä kaupan. Meillä ei lapset syö kaupassa mitään vaan ollaan opetettu et ostokset maksetaan ensin ja sit vasta ne on meidän. Siihen asti ne on kaupan omaisuutta.
 
  • Tykkää
Reactions: jaassi
mä olen kerran nähnyt kaupassa ,kun muksulle on kuorittu banaani käteen ja viinirypälerasia viereen auki . olihan se vähän, että wtf ?!

ja kun olin kassalla töissä aikoinaan, silloin törmäsi ulkkiksiiin jotka tätä harrasti paljon.suklaapatukkapaperit aan tyhjinä hihnalle,ihanaa..
 
Meillä esikoinen kerran noin vuoden ikäsenä nappas omatoimisesti tomaatin hevi-osastolla kun ite oltiin valkkaamassa niitä pussiin ja mutusti sitä onnellisena siinä kärryssä.

Yleisesti ottaen mä en ole törmännyt tähän kaupassa syömiseen kyllä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Kaupan täti;27303697:
En voi käsittää minäkään. Ette usko miten mukavaa on joutua kassalla käsittelemään liukuhihnalle lyötyjä tahmaisia, avattuja pillimehutetroja, banaaninkuoria ja suklaapatukan kääreitä. Ennen maksua tavarat ovat kaupan omaisuutta. Mikä helvetti siinä on, ettei tätä tajuta?
Meillä laitettiin irtopiirakoiden hintalappu siististi paperipussiin ja piirakat suuhun:)

Aijaha, kaupan täti:D Tunnustampa samalla että suolakurkkuja ostaessa ennen vanhaan ostin Venäläiset kurkut maustekurkkujen hinnalla:D Oli varmaan viistoista säkkiä päällekäin, että sain valkosipulin hajun tapettua:D Mitäs siihen sanot:D
 
  • Tykkää
Reactions: erinys ja Neydan
"Hih"
[QUOTE="vieras";27303717]Pari viikkoa sitten kun oltiin lasten kanssa kaupassa niin lapset ihmetteli kovasti kun aikuinen pariskunta otti banaanit hyllystä ja söi niitä. Vähän olivat nolon näköisiä kun meidän 5 v kommentoi kovaan ääneen, et: äiti noi syö banaania vaikka ne ei ole maksanut niitä, nehän on vielä kaupan. Meillä ei lapset syö kaupassa mitään vaan ollaan opetettu et ostokset maksetaan ensin ja sit vasta ne on meidän. Siihen asti ne on kaupan omaisuutta.[/QUOTE]

Hienoa, lapset antoivat näpäytyksen heille :D
 
minäaa
Minäkään en voi ymmärtää tätä käytäntöä. Olen kaupassa töissä ja eräänä kertana asiakkaalla ei riittänytkään rahat avaamiinsa pakkauksiin. Kortilla ei siis mitä luultavimmin ollu katetta kun kone ei korttia hyväksynyt....
 
Meillä laitettiin irtopiirakoiden hintalappu siististi paperipussiin ja piirakat suuhun:)

Aijaha, kaupan täti:D Tunnustampa samalla että suolakurkkuja ostaessa ennen vanhaan ostin Venäläiset kurkut maustekurkkujen hinnalla:D Oli varmaan viistoista säkkiä päällekäin, että sain valkosipulin hajun tapettua:D Mitäs siihen sanot:D
Ja sitten ihmetellään ja itketään, kun hinnat nousee.. :headwall:
 
  • Tykkää
Reactions: Tepadj ja Lispetti
nmb
Meillä laitettiin irtopiirakoiden hintalappu siististi paperipussiin ja piirakat suuhun:)

Aijaha, kaupan täti:D Tunnustampa samalla että suolakurkkuja ostaessa ennen vanhaan ostin Venäläiset kurkut maustekurkkujen hinnalla:D Oli varmaan viistoista säkkiä päällekäin, että sain valkosipulin hajun tapettua:D Mitäs siihen sanot:D
Minä katselin vähän ihmeissäni paikallisessa s-marketissa, kun yksi mamma nyppi jokaikisestä banaanista Chiquita-merkin pois. Kunnes vahingossa huomasin, että painoi vaa'asta halvempien banaanien numeroa. Kai se olis sitten ollut niin kamalaa maksaa muutama kymmenen senttiä enemmän niistä banaaneistaan...
 
  • Tykkää
Reactions: Lispetti
Blue
Alkuperäinen kirjoittaja eräss;27303691:
kyllä meillä aina on eväät mukana yleensä, mutta tyttö lähtikin mukaan eri takilla kuin yleensä ja siripirit jäi toisen takin taskuun. elämässä tapahtuu....
Toki tapahtuu, mutta jos tosiaan oli noin tiukka tilanne niin meillä olisi valmiina siripirit joka vaatteen taskussa ettei noin kävisi. Ihan hirveää jos sitä kauppaa ei siinä olisi ollut...
 
Yhteistyössä