Mä en jaksa "masentunutta" puolisoa

No siis. Mun mies on aina ollut tälläinen, AINA! ja joo väittää kärsivänsä masennuksesta, mutta ei kyllä ikinä asialle ole tehnyt yhtään mitään,enkä kyllä jaksa enää tuputtaa mitään apuja.

On siis ihan työssäkäyvä reipas ihminen,tai reipas ja reipas. Joka ei tee ikinä mitään omasta päästä. Ei lähde ulos,ei matkustele, ei nää kavereitaan, ei urheile, ei siis tee mitään ellei anna sille ideaa tai sano että tehdään näin. Ei vaan halua tehdä mitään.

Jokainen vastoinkäyminen on elämääkin suurempi kamaluus. Lyyhistyy vessanlattialle tai keittiön lattialle murjottamaan.. tai makkariin peiton alle mököttämään. Siis jos lasten kanssa on ollut vaikea rankkaa ja mä en oikein ole ollut tarpeeksi "tukena" siinä.

En mä tiedä miten tätä kirjoittaa. Kuulostaa nyt ihan luuseri ihmiseltä, mutta on tosi mukava. Pitää huolta kyllä kodista ja meistä. Tekee kovasti töitä... mutta siinä se. Se ei elä ollenkaan! !!!! Ei ikinä edes halua edes elää.

Mullakaan ei ole enää yhtään ystävää kun mäkin olen vaan jumahtanut ton kanssa sisälle. ..

Ihan sama vaikka kuinka sanoo että on masis.. tommonen se aina on ollut. Eikä se tosta ala yhtään sen enempää suunnitelmaan tai elämään tai kestämään tätä kamalaa perhe elämää vaikka kuinka sille syöttäis piristeitä. ..


Ja jos joku alkaa haukkumaan mua kamalaksi vaimoksi; tiedoksi vaan että olen ollut vuosia tukena ja ymmärtäväinen... nyt vaan meni viimeinen kärsivällisyyden ripe kun toinen istuu vessanlattialla,kun kaikki ei mennytkään niin kuin se halusi. Piti lähteä lasten kanssa ulos,mä en halunnut. Ehdotin että teen lettuja sillä aikaa kun se on poissa lasten kanssa ja illalla saa vähän vaimon lettua. .. ei. Siellä se vessa ssa mököttää jostain syystä ja me lasten kanssa pihalla.


Apua! 1!!1!

 

Ja sori kirjoitustyylistä. Kännykällä tihrustan

 

Raskasta on varmaan, miehen pitäs itse hakea apua, mennä lääkäriin tai terapeutille. Jotkut kyllä ottaa asiat vakavammin kuin muut, mutta tuo ei enää kuulosta normaalilta...Vai onko se miehen tapa hallita teitä muita, että teidän on pyörittävä hänen mielialojensa mukana? Haluaako edes apua? Vaikea sanoa mistä on kysymys. Työssäkäyväkin voi olla masentunut, ei se sitä kerro kyllä.

 

Raskasta on varmaan, miehen pitäs itse hakea apua, mennä lääkäriin tai terapeutille. Jotkut kyllä ottaa asiat vakavammin kuin muut, mutta tuo ei enää kuulosta normaalilta...Vai onko se miehen tapa hallita teitä muita, että teidän on pyörittävä hänen mielialojensa mukana? Haluaako edes apua? Vaikea sanoa mistä on kysymys. Työssäkäyväkin voi olla masentunut, ei se sitä kerro kyllä.

Tiedän. Mutta ei ole koskaan vaikuttanut työhön. On menestyvä alallaan ja pidetty. Kotona kaikki on noin raskasta. Huutaa ja meuhkaa ja mököttää. Tuntuu että tää perhe elämä on sille jotenkin liikaa.

Enpä usko että haluaa mitenkääm erityisesti apua. Syyttää vaan tilannetta, että meillä on jotenkin huonosti asiat. Totta kun kaikki tämä on vaikuttanut muhun ja meidän yhteiseen elämään.... esim tänään. Kaikki oli tosi hyvin. Oltiin lasten kanssa kauan poissa. Tein kaikille ruokaa. Toin miehelle herkkuja.katsottiin leffaa... yhtäkkiä kun oli uloslähdön aika. Tai mies halusi lähteä ulos, mä ehdotin että menkää te ja mä jään kotiin tekemään lettuja ja jne. Ei. Yhtäkkiä se onkin sieööä vessassa ja koko päivä on pilalla! Ei sano mitään. Valittaa vaan että jos mä en anna sille tukea pitää se sinne jättää. . Siis kun kysyin että mitähän ihmettä taas tapahtu?

Voi Jeesus mä haluaisin reippaan ja jaksavan, elämää rakastavan ihmisen!!!!

 

Ei masennusta voi käyttää "tekosyynä", jos ei hae siihen apua. Patista mies lääkäriin ja varmista, että myös puhuu siellä oireistaan ja saa apua.

 

Tiedän. Mutta ei ole koskaan vaikuttanut työhön. On menestyvä alallaan ja pidetty. Kotona kaikki on noin raskasta. Huutaa ja meuhkaa ja mököttää. Tuntuu että tää perhe elämä on sille jotenkin liikaa.

Enpä usko että haluaa mitenkääm erityisesti apua. Syyttää vaan tilannetta, että meillä on jotenkin huonosti asiat. Totta kun kaikki tämä on vaikuttanut muhun ja meidän yhteiseen elämään.... esim tänään. Kaikki oli tosi hyvin. Oltiin lasten kanssa kauan poissa. Tein kaikille ruokaa. Toin miehelle herkkuja.katsottiin leffaa... yhtäkkiä kun oli uloslähdön aika. Tai mies halusi lähteä ulos, mä ehdotin että menkää te ja mä jään kotiin tekemään lettuja ja jne. Ei. Yhtäkkiä se onkin sieööä vessassa ja koko päivä on pilalla! Ei sano mitään. Valittaa vaan että jos mä en anna sille tukea pitää se sinne jättää. . Siis kun kysyin että mitähän ihmettä taas tapahtu?

Voi Jeesus mä haluaisin reippaan ja jaksavan, elämää rakastavan ihmisen!!!!

Ei noin. Aviopuolison ei kuulu olla se ainoa tuki ja roskasanko, jonka niskaan kaikki kaatuu.

 

Ei masennusta voi käyttää "tekosyynä", jos ei hae siihen apua. Patista mies lääkäriin ja varmista, että myös puhuu siellä oireistaan ja saa apua.

Alkaa heti murjottamaan, syyllistäminen ja riitelemään.

Mä oon hirveä ihminen kun edes kehtaa valittaa sen hajoamisista. .....

 

Ei noin. Aviopuolison ei kuulu olla se ainoa tuki ja roskasanko, jonka niskaan kaikki kaatuu.

No ei niin.. tai syypää jokaiseen masennuksen hetkeen tai velvollinen tuottamaan niitä onnentunteita...

Tai mitenkään vastuullinen siitä onko toinen onnellinen elämässään! !!

Jos me aiheutetaan sille vain surua ja tuskaa aina. . Voi huoh.

 

Alkaa heti murjottamaan, syyllistäminen ja riitelemään.

Mä oon hirveä ihminen kun edes kehtaa valittaa sen hajoamisista. .....

Tuo kuulostaa joltain muulta kuin masennukselta.
Vaikka toki masennuskin oireilee monin eri tavoin..

 

Soon ollu sitä aina ja nyt vasten keksit avautua... mäne ittees!

 

Soon ollu sitä aina ja nyt vasten keksit avautua... mäne ittees!

Ei ole ollut tälläinen tyytymätön, vaikea, masentava, mököttäjä! !

On vaan aina ollut sellainen ettei saa paljon aikaa sosiaalisesti tai harrastusmielessä, mutta syytin silloin meidän seurustelua ja kiireitä. Nyt on vaan pahentunut vain eikä muutosta näy.

 

Ei kuulosta masentuneelta, kuulostaa asennevammaiselta.

 

tekee kovasti töitä ja elättää perheensä. Kovasti töitä kun tekee niin kaikki energia menee siihen eikä jaksa sitten muuta. Kyllähän tuon ymmärtää.

 

Miehesi ei osaa purkaa tunteitaan ja käyttää sanaa masennus, koska ei tiedä miten muuten selittäisi olonsa. Mutta ei hän oikein masentuneelta vaikuta. Sen verran tässä on tullut läträttyä kyseisen ongelman kanssa itsekin....

Auttaisiko jokin avioliittoanne tukeva terapia ja menisitte kimpassa puhumaan tilanteestanne? Mies hallitsee elämäänne mököttämällä vessassa (anteeksi, että nauran miehesi käytökselle) tai milloin missäkin. Sinulla on siellä aikamiehen kokoinen lapsi hoidettavanasi, eikä sellainen peli vetele kun pitäisi ne oikeatkin lapset jaksaa hoidella.

Voitko olla noteeraamatta miehesi käytöksen? Paistaa ne letut kaikesta huolimatta? Olla provosoitumatta hänestä? Pikku hiljaa opetella irti hänen manipuloinnistaan ja synkistelystään? Elää elämääsi?

 

Kuulostaa vähän samalta kuin meillä. Sillä erolla, että mies lähti hakemaan apua kun ilmoitin, etten enää jaksa. Että joko haet apua taikka uuden osoitteen.

Älä tee sitä virhettä, että jäät kotiin kun mieheskin jää. Otat ja menet, yksin ja lasten kanssa.

 

tekee kovasti töitä ja elättää perheensä. Kovasti töitä kun tekee niin kaikki energia menee siihen eikä jaksa sitten muuta. Kyllähän tuon ymmärtää.

Ja elättää perheensä.... No hei, normaalin elämään kuuluu työnteko, ja mies on hyvin saanut uransa nousuun, mutta tekee ihan normaali 37,5h/vko työtä. Mä myös käyn töissä ja kaikki menee 50/50 + vielä opiskelen uutterasti yliopistolla, että en ole mikään kotiäiti, joka valittaa miehensa laiskuudesta, kun en ymmärrä mistään työnteosta mitään.

 

Miehesi ei osaa purkaa tunteitaan ja käyttää sanaa masennus, koska ei tiedä miten muuten selittäisi olonsa. Mutta ei hän oikein masentuneelta vaikuta. Sen verran tässä on tullut läträttyä kyseisen ongelman kanssa itsekin....

Auttaisiko jokin avioliittoanne tukeva terapia ja menisitte kimpassa puhumaan tilanteestanne? Mies hallitsee elämäänne mököttämällä vessassa (anteeksi, että nauran miehesi käytökselle) tai milloin missäkin. Sinulla on siellä aikamiehen kokoinen lapsi hoidettavanasi, eikä sellainen peli vetele kun pitäisi ne oikeatkin lapset jaksaa hoidella.

Voitko olla noteeraamatta miehesi käytöksen? Paistaa ne letut kaikesta huolimatta? Olla provosoitumatta hänestä? Pikku hiljaa opetella irti hänen manipuloinnistaan ja synkistelystään? Elää elämääsi?

Kiitos. Joo mä en usko tohon masennukseen ollenkaan. Mä luulen kanssa että ongelma on enemmänkin vain tyytymättömyys, tylsyys, jne. Ei vaan saa mitään aikaan, makaa kotona, ja se masentaa. Kuitenkin jaksaa pitää itsestään huolta, puuhata lasten kanssa, tehdä kodista nättiä jne. Ettei ole mitenkään ns. menettänyt elämänhaluaan. Ei vaan tee mitään elämän eteen!

No me käytiin terapiassa kyllä yhdessä vaiheessa, kun meidän suhde oli kriisissä, mutta mies keskittyi enemmän siihen mitä mä olen tehnyt väärin jne..

Ja mä oon tehnyt sen virheen tässä vuosien aikana, että olen vaipunut siihen mököttämiseen itsekin, kun mies ryhtyy siihen = päivä pilalla. NYT olen jatkanut päivää, lhtenyt ulos lasten kanssa jne, vaikka mies mököttääkin. Itse asiassa pari kertaa juossut perään ulos, kun on ollut ihan järkyttynyt että mä menenkin ilman sitä... Äsken seisoi keittiössä naama vääränä, kun tein lettuja: vain lapsille

Kiitos sulle kivasta vastauksesta. Tuntuu että sä ymmärsit meidän tilanteen paremmin kuin minä!

 

Ei oale ollut tälläinen tyytymätön, vaikea, masentava, mököttäjä! !

On vaan aina ollut sellainen ettei saa paljon aikaa sosiaalisesti tai harrastusmielessä, mutta syytin silloin meidän seurustelua ja kiireitä. Nyt on vaan pahentunut vain eikä muutosta näy.

Ma olin masentunut myos ja se nakyi niin etta perhe-elama oli tosiaan liikaa. Joskus makasin lattialla 1v:n touhutessa lattialla kun en muuhun pystynyt. Terapiassa kavin mutta vasta laakkeet auttoi! Puolisen vuotta aloituksesta aloin luottaa siihen etta niita hirveita episodeja ei enaa tuu. Perheneuvojalta saan tsemppia. Nyt 9kk laakityksen aloituksesta oon lahes normaali ja uskallan suunnitella, menna ja tulla. Jos lasten kanssa on rankkaa se ei paina enaa liian pitkaan kerrallaab.

Miehellesikin parempi elama olisi varmaan mahdollinen. Voisitteko vaikka menna yhdessa laakariin jos kerrot etta oot huolissasi?

 

Varmaan aika nihkeetä sulle... Mitäs jos sä alkaisit elää etkä rnää odottelis että miehes alkaa käydä jossain? Kun se seuraavan kerran lyyhistyy, käyt halaamassa sitä ja sanot että voi harmi kun sulla on paha mieli ja sit jätät siihen sen etkä reagoi enempää. Lähet vaikka leffaan tai ulos kävelylle.

 

Varmaan aika nihkeetä sulle... Mitäs jos sä alkaisit elää etkä rnää odottelis että miehes alkaa käydä jossain? Kun se seuraavan kerran lyyhistyy, käyt halaamassa sitä ja sanot että voi harmi kun sulla on paha mieli ja sit jätät siihen sen etkä reagoi enempää. Lähet vaikka leffaan tai ulos kävelylle.

Niin, niin se varmaan pitäisi, mutta ei. En mä jaksa olla tukena ihmisellä joka möhnää jossain lattialla tai sängyn pohjalla, jos elämä on vähänkin rankempaa aka lapset on vähän haastavia.

Se on tänään saanut kaiken tarjottimella. Se on saanut olla yksin. Se sai tuliaisia. Oisi saanut kasan lettuja, ja seksiä ihan tarjottimella kannettuna, mutta ei. 2 ja 3 vee lapset kinasteli jostain ja elämä on niin rankkaa, että pitää mennä vessan lattialle kyhnöttämään ja murjottamaan.

Miksei voi sanoa mitään? Miksei voi vaan olla normaalisti ja huokasta väsymyksesta, ja pyytää vaikka mua ottaa ohjaimia? Ai mutta hei, ei se ollut yksin! Mä olin tässä vieressä kokoajan, eikä tilanne ollut mikään vessanlattiakamaa...

Mä en vaan jaksa itse Mulla alkaa mennä halu ja into ja ... helpompaa välillä olisi olla yksin. Saisi tuo olla omassa kodissaan tietokoneen edessä ja juoda tuoppi kaupalla kaakaota ja murjottaa menemään - sitä se kuitenkin tekisi

Oon vaan niin pettynyt!!

 

Ma olin masentunut myos ja se nakyi niin etta perhe-elama oli tosiaan liikaa. Joskus makasin lattialla 1v:n touhutessa lattialla kun en muuhun pystynyt. Terapiassa kavin mutta vasta laakkeet auttoi! Puolisen vuotta aloituksesta aloin luottaa siihen etta niita hirveita episodeja ei enaa tuu. Perheneuvojalta saan tsemppia. Nyt 9kk laakityksen aloituksesta oon lahes normaali ja uskallan suunnitella, menna ja tulla. Jos lasten kanssa on rankkaa se ei paina enaa liian pitkaan kerrallaab.

Miehellesikin parempi elama olisi varmaan mahdollinen. Voisitteko vaikka menna yhdessa laakariin jos kerrot etta oot huolissasi?

Mä en oikeasti usko mihinkään masennukseen.. Mä en usko. Tai jos on masennusta, ei se asialle halua tehdä mitään. Kaikki sen negatiiviset fiilikset johtuu a) musta b) tästä tilanteesta c) rahoista d) kavereiden puutoksesta f) tästä elämästä y) ihan mistä vain.

Pari päivää se jaksaa esittää jotenkin onnellista ja sitten tulee taas tälläinen lyyhistyminen. Tätä on kestänyt on off meiningillä 3 vuotta. Ennen oli sentään aina iloinen ja mukava.. Nykyään ei ikinä iloinen, aina kaikki huonosti ja mä oon kamala vaimo. Ekat vuodet laitoin stressin/väsymyksen/masennuksen piikkiin ja olin ymmärtävinen. Nyt.... En mä enää edes tiedä. Tuntuu että se tarvitsee omaa yksiötä, uutta naista ja toisenlaista elämää.

 

Niin, niin se varmaan pitäisi, mutta ei. En mä jaksa olla tukena ihmisellä joka möhnää jossain lattialla tai sängyn pohjalla, jos elämä on vähänkin rankempaa aka lapset on vähän haastavia.

Se on tänään saanut kaiken tarjottimella. Se on saanut olla yksin. Se sai tuliaisia. Oisi saanut kasan lettuja, ja seksiä ihan tarjottimella kannettuna, mutta ei. 2 ja 3 vee lapset kinasteli jostain ja elämä on niin rankkaa, että pitää mennä vessan lattialle kyhnöttämään ja murjottamaan.

Miksei voi sanoa mitään? Miksei voi vaan olla normaalisti ja huokasta väsymyksesta, ja pyytää vaikka mua ottaa ohjaimia? Ai mutta hei, ei se ollut yksin! Mä olin tässä vieressä kokoajan, eikä tilanne ollut mikään vessanlattiakamaa...

Mä en vaan jaksa itse Mulla alkaa mennä halu ja into ja ... helpompaa välillä olisi olla yksin. Saisi tuo olla omassa kodissaan tietokoneen edessä ja juoda tuoppi kaupalla kaakaota ja murjottaa menemään - sitä se kuitenkin tekisi

Oon vaan niin pettynyt!!

Uskon! Tuo oli hyvä homma että teit lettuja lapsille. Tarkotin vaan että älä anna sen kiukuttelun liikaa määrätä. Ei tartte loputtomasti jaksaa lohduttaa jos ongelmat ei oo ees isoja. Tietty olla tukena, jos jotain semmoista sattuu että tukea tarttee.

Jos on jo rähmällään, ei tarvitte tukea, kun ei edes ole aikomusta olla pystyssä.

 

Uskon! Tuo oli hyvä homma että teit lettuja lapsille. Tarkotin vaan että älä anna sen kiukuttelun liikaa määrätä. Ei tartte loputtomasti jaksaa lohduttaa jos ongelmat ei oo ees isoja. Tietty olla tukena, jos jotain semmoista sattuu että tukea tarttee.

Jos on jo rähmällään, ei tarvitte tukea, kun ei edes ole aikomusta olla pystyssä.

Ehdottomasti olen tukena, jos on sellainen tilanne. Näissä tilanteissa mulla ei kyllä riitä empatiaa.

Ei riitä myöskään empatiaa mun 2 ja 3 vuotisille, jotka makaavat maassa, kun äiti on sanonut ei johonkin, tai jokin asia ei menekään niin kuin itse haluaisi sen menevän

En anna enään. Nyt mä otan nollatolerenssin. Kohtelen sitä kuin mun lapsia, en anna niidenkään määrätä mun mielialoja tai tekoja!

 

Minusta sun miehesi ei vaikuta luuserilta, vaikka niin väität ensimmäisessä viestissä.

Eikä hän välttämättä ole masentunut, hän voi olla myös ihan "vaan" epävakaa persoonallisuus, ja pienet vastoinkäymiset tuntuvat valtavilta vaikka useimmiten menee ihan kivasti. Ehkä hän ei siis koe myöskään tarvetta hakea masennukseen apua, jos ongelmana on enemmän epävakaisuus ja huono vastoinkäymisten ja pettymysten sietokyky.

Mitä tulee siihen tekemättömyyteen, meillä jokaisella on oma persoonamme ja toiset meistä kaipaavat enemmän aktiviteettia kuin toiset. Jotkut ovat tyytyväisiä ilman menoja tai ystävien tapaamisia. Se on ihan ok. Ihan ok on silloin tällöin kannustaa silti menemään jonnekin ja tekemään jotain, mistä HÄN itse nauttii. Ei kuitenkaan kannata painostaa olemaan sellainen ihminen, joka hän nyt ei selvästikään tunnu olevan. Mä kaipaan paljon vähemmän aktiviteettia kuin puolisoni, viihdyn ns. omissa oloissani, joten en ole aina mukana kun perhe muuten tekee yhdessä jotain. Se toimii meillä hyvin. Samoin yksi lapsistani on "erakompi", häntä rohkaistaan mukaan, mutta annetaan tarvittaessa myös tilaa olla erillään, koska en halua että lapselle tulee tunne että on vääränlainen. Kaikki me emme ole yhtä sosiaalisia ja ulospäinsuuntautuvia, kaikki me emme kaipaa tai halua juuri samaa määrää ulkoista aktiviteettia. Se ei varsinaisesti ole masennuspiirre, vaikka masentuneisuuteen voi liittyä eristäytyneisyyttä. Joitakin ihmisiä muiden seura voi myös väsyttää tosi paljon, vaikka muut olisivatkin heidän mielestään mukavia ihmisiä. Kun mä vietän viikonlopun kylässä hyvällä ystävällä, haluaisin sen jälkeen vaan sulkeutua vaikka sinne vessaan ja saatan haluta luhistuakin. Vaikka oon nauttinut siitä muiden seurasta.

Se mitä tulee mieleen sun viestistäsi ja tavasta jolla kuvailet miestä, on kaksi asiaa. Toinen on se, että sun ehkä pitää vähän koittaa päästää irti siitä minkälainen haluat miehen olevan ja hyväksyä se, että hän ei ole niin sosiaalinen kuin toivot. Toinen on se, että sun mies ei välttämättä tarvi masennukseen apua mutta muunlaiseen tunteidenhallintaan, niin kuin siihen, miten kestää stressiä ja pettymyksiä ja miten hallitsee negatiivisia tunteita niin, että niistä ei tuu läheisille tai muille ihmisille ylipäätään kohtuutonta stressiä. Epävakaan ihmisen kanssa eläminen on kuitenkin tosi kuluttavaa. Lapsillekin tulee parempi malli, jos aikuinen kykenee käsittelemään negatiivisia tunteita muuten kuin jollain dramaattisella kohtauksella, totaaliluhistumisella tai hysterialla. Ehkä sun puoliso ei ole lapsena oppinut niitä oikeita tapoja käsitellä tunteita.

 

Kuulostaa aika homo marttyyriltä.