Alkuperäinen kirjoittaja Viljelijä:
Ei ole kummallakaan suvussa maanviljelijöitä ollut useempaan sukupolveen.
Ihan maaseudun tulevaisuudessa olleen ilmoituksen perusteella ostettiin tila sukupolvenvaihdos ehdoilla lapsettomalta pariskunnalta.
Ja tila maksettiin rahalla.
Taidat päästellä satua..
Etkö ole ennen kuullut, että joku sellainen kaupunkilainen jolla ei ole mitään siteitä maanviljelyyn ostaa tilan? Vai oletko kenties niitä, joittenka mielestä maanviljelijäksi pitää syntyä ja että tila vaikka lahjotetaan ilmaiseksi ennemmin sukulaiselle, kuin myydään se ulkopuoliselle. Juuri tuollaisten sukutila vanna beitten takia suomen maatalous on jämähtänyt paikoilleen. Ja juuri sukutilalliset eniten valittavat huonosta kannattavuudesta. Heidän mielestään kaikki on saavutettuja etuja, mistä ei suostuttaisi luopumaan mistään hinnasta. Viljellään vaan maata niinkuin aina ennenkin, eikä suostuta kokeilemaan mitään uutta. Ihmetellään vaan vuosikymmenien mono viljelyn jälkeen miksi sadot vaan pienenee, vaikka kuinka lannoittaisi.
Meillekin monet paikalliset viljelijät naureskelivat kun kerrottiin, että meinaamme myydä teuraat itse. Sanoivat että ei tule lyömään leiville, eikä asiakkaita löydy. Eikä siitä heidän mielestään voinut saada edes sitä minkä teurastamo maksaa, kun sen joutuu itse leikkauttamaan ja kuljettamaan.
Edelleenkin jotkut naureskelevat ja epäilevät. Mutta useimmat jo uskoo, että kaikki muuttuu ja itse voi markkinoinnin hoitaa jos on avuja.
Seuraavaksi rakennetaan oma tilateurastamo. Saa nähdä mitä ne muutamat naureskelijat sitten sanoo. No todennäkösesti mollaa ja puhuu pahaa seläntakana.
Mutta joka tapauksessa hankimme tilamme maaseudun tulevaisuudessa olleen ilmoituksen perusteella, jossa pariskunta etsi jatkajaa tilalleen.
Eli sitä ennen olimme tehneet 15v. määrätietoisesti töitä maatilan ostoa varten. Ja tartuimme tilaisuuten, kun sellainen tuli eteen.
Ja kyllä niitä maatiloja on jatkuvasti myytävänä esimerkiksi juuri tuolla maaseudun tulevaisuuden sivuilla.
Se on vallitettavaa jos sinua loukkaa se, että joku kaupunkilainen ostaa karjatilan ja alkaa karjan kasvattajaksi ja vielä kohtuullisesti menestyy siinä. Vai sekö sinua loukkaa, että joku kaupunkilainen on ostanut naapuri tilasi jota havittelit lisämaiksesi, mutta kun ei rahasi riittäneetkään, kun kaupunkilaiset maksoivat enemmän.