Hei,
Voi kun moni teistä odottaa jo uutta tulokasta Oikein haikea mieli kun itsellä tämä nyt oli varmaankin se viimeinen vauveli. Olisi se ihanaa saada vielä vauva mutta neljäs on jo niin monta ja aiheuttaa niin monta kallista muutosta ettei siihen mieskään suostuisi.
Meillä kovasti harjoitellaan kävelyä ja sen näkee kyllä. Vauhti kiihtyy ja sitä myöten mustelmia otsassa, poskessa ym. Aina jossain nurin ollaan kun ei tavallinen vauhti enää riitä.
Niin se vain miehen vuorotteluvapaa on pian pidetty ja töihin paluu hänelläkin edessä. Ihan liian pian menee aika. Päivkotimaksukin sopivasti kallistuu juuri elokuun alussa kun hoito alkaa.
Mitenhän se on että voiko saada kotihoidontukea kun tyttö ei ole päiväkodissa ja mieskin on vuorotteluvapaan päättänyt kesäkuussa ja hoito kuitenkin alkaa vasta elokuussa?
Yöt on olleet hieman levottomia, ja vaikka itse en tietoisesti enää herää itkuun niin aamulla aina ihmettelee kun väsyttää. Ja varmasti johtuu juuri näistä levottomimmista öistä. Mies kun hoitaa yörumban niin ei sillälailla tarvitse nousta.
Miehen isä sairastui vakavasti ja nyt sitten pitää miehen reissata pitkä matka aina katsomaan isäänsä. Aika raskasta aikaa elellään tässä.
Lotta ja tyttö 1v 1kk