Maalismasut 2009 huhtikuussa

Minde täällä ollaan. Juhuu takaisin. :wave: . Ollaan oltu shoppailemassa neidin kanssa ja isännän. Sitten olen ottanut esille jo kevätvaatetta ja laittanut talvivaatetta pois. Kaikenkukkuraksi netti tökkii kokoajan.

Vauva on ollut aikas rauhallinen sellaisen vuorokauden ajan. Ei "rähjää" niin paljon kuin aiemmin. Onkohan se tyyntä myrskyn edellä :LOL: . Saas nähdä.

Toivon, että syntyisi alkuviikon aikana . Välillä on tunne, et syntyy viikonlopun aikana, mutta se on toiveajattelua taas. Mä lyön päänpantiksi, että joudun olemaan vikana tällä palstalla ja kärvistelen, että milloin mahdollisesti käynnistetään. Ei ole hauskaa.:kieh:

Mun piti äsken lähteä neidin kanssa ulos, mutta neiti tsippasi kesken kaiken. Nyt huilii hetken vaunuissaan. No olisi ollut kurjaa lähteä ulos sateeseen, kun ei pihallakaan ole kavereita tytölle.

Jadekettu+masuasukki 41+0 :heart:
 
Tulinpa kurkkaamaan tänne. Jopas on tullut muutama vauva maailmaan lisää. :heart: Onnea uusille vauvautuneille!

Pääsimme lopulta sairaalasta kotiin perjantaina, alkoikin jo puuduttaa 5päivän sairaalassa olo.

Äh, jäi taas krijoitus kesken. (Tyttö huutaa, pitää mennä.)

Mömmis ja prinsessa 5vrk :heart:
 
Tännekin vielä onnittelut vauvaantuneille ja hirmuisesti tsemppiä ja jaksamista vielä masunsa kanssa kärvisteleville! Toivottavasti ens viikonloppuun mennessä olis kaikilla jo nyytit sylissä (taitavat pääsiäisen vuoksi käynnistellä jo ennen kuin menee yliaikaiseksi?).

Täällä aletaan pikkuhiljaa toipua rintatulehduksesta, kuumetta oli muutama päivä yli 40 astetta. Pitäkää tisseistänne huolta jottette joudu tällaisesta kärsimään!

Mimosa nukahti, menen nyt paketoimaan miehen lahjoja. (Meillä on huomenna 2v hääpäivä ja mulla on 20-vuotissynttärit :D )

upupa ja Mimosa 5 vkoa 3pvää
 
jadekettu eikös se niin menekkin, että vauva kerää voimia syntymää varten joten on nyt hieman rauhallisempi ja pian pääset synnyttämään.

Mulla on tänään ollut maha todella löysällä. Ensimmäisiä merkkejä, että mekin voisimme pian päästä tosi toimiin... :D

nyt äijä huutelee syömään, adios :wave:

minde 41+3
 
Täällä kanssa vielä ollaan yhdessä koossa. Musta tuntuu ihan samalta kun susta Jadekettu että täällä ollaan veilä pitkään. Maanantaina on neuvola, että saa nähdä mitä ne siellä sanoo.. Tänään on mahaan ja selkään aika ajoittain sattunu, mutta ei supistusten aikana. Ne pysyy täysin kivuttomina :kieh: Jotenkin oon nyt tyyntyny siihen, että käynnistyksellä pääsiäisen jälkeen tää syntyy. Mutta onneks siihen ei oo enää kauaa...

Mulla kanssa vauva ei ole liikkunut eilen ja tänään juuri lainkaan, että josko sittenkin...

Suunnistaja 41+0
 
Minde ja Suunnistaja joo, saas nähdä kuka meistä seuraavaksi synnytttää. Kaikilla on jotain merkkejä lähestyvästä. Ja veikkaan, jos alkaa suppareilla, niin ne alkaa kunnolla samantien. Montaa väärää hälytystä nyt ei voi enää tulla :LOL:

Jadekettu+masuasukki 41+0 :heart:
 


Maalismamma, Haluatko kertoa koska synnytyksesi tulee ulos sairaala-ohjelmassa? Mekin miehen kanssa jännättiin et tuleeko kuvaajat paikalle meidän synnytykseen ja keskusteltiinkin et päästetäänkö ne jos tulevat lupaa kysymään, mutta eivät tulleet.

ei tullut tarkempaa tietoa koska tulee telkusta, mutta lupasi laittaa äidille/isälle tekstaria.... luultavasti menee syksyyn...
 
Palmusunnuntaita kaikki :D .

Täällä sitä edelleen ollaan. Mahaa on hieman nippaillut edellisen vuorokauden aikana jonkun verran. Mutta ei pahasti, sellaista menkkamaista jomotusta, joka loppuu, kun liikkuu tai kävi yöllä vessassa. Nyt ollaan lähdössä koko perheen voimin lapsimessuilla käymään. Koitan saada hankituksi messuilta Rintapumpun ja Manducan kantorepun. Pääsee suoraan paikan päällä mies kokeilemaan reppua. Meikäläinen ei sitä voi kokeilla, kun massu on vielä tiellä :LOL: . :LOL: .
Samalla taaperruksella koitan saada aikaan meheviä supistuksia vaikka saunomisen jälkeen yöksi. Jos saataisiin tämä masuasukki maailmaan joskus :heart: . Huomasin eilen, että tein liikelaskentaa illalla, kun sen verran rauhallinen kaveri oli ollut. Mutta kyllä se 10 liikettä tuli vajaassa puolessa tunnissa. Mutta ei kyllä heiluta enää peppuaan kuten aiemmin viikolla ;) . Joskos joskos viikolla tapahtuisi jotain.

Tsemppiä kaikille, palaan illalla taas asiaan, kun ollaan tultu messuilta.

Jadekettu+masuasukki 41+1 :heart: (PÖH) Odottavan aika on PIIIIIIIITTTTKÄÄÄÄÄÄ.

Jospa kaveri syntyy, kun olen saanut nuo vikatkin hankinnat hankittua. :LOL:
 
sunnuntaita kaikille :wave:
täällä todellakin on jo hiljaisempaa kun kaikilla rupee olemaan nyytit kainalossa =)
toivotaan nyt että sinäkin jadekettu kohta jo saisit ;)
meillä poju rupee olemaan jo vähän parempi vaikka eilinen oli yhtä helve....
ei sitten millään suostunut nukkuu koko päivänä ja yönkin taas nukkui sylissä. onneks isän tällä kertaa että minäkin sain vähän univelkoja pois.
torstai ja perjantai välinen yö nukuttiin pojun kanssa tyksissä kun keuhkot vaan krohisi. onneksi ei kummiskaan sitä rs-virusta ollut. tytön kanssa se jo jouduttiin kokemaan kun oli pieni niin nyt vaan toivoo että siltä säästyttäis.
nyt on rauhallista. lapset kaikki ulkona (poju nukkumassa siellä) ja minä odottelen jospa niitä virpojia tulis ettei kaikkia namuja tarttis syödä mitä heille tul ostettua ;)
ei muuta kun kaikille vointeja vauvan tai vatsan kanssa =)
 
Hyvää palmusunnuntaita myös täältä suunnalta!

Vauva ollut tosi hiljanen eilen ja tänään, oon yrittäny laskee liikkeitä ja en oo saanu niitä vaadittuja kymmentä liikettä. Tänään sitten vauva ei ollut juuri nimeksikään liikkunut ja alko pelko iskemään, joten päätin soittaa synnärille. Aattelin, että parempi soittaa ja mennä "turhaan" näytille kun katua jälkeen päin. Ottivat siellä ystävällisesti vastaan. Eka olin siinä käyrällä ja siinä näkyi rakkaan voimakkaat sydänäänet, pulssi oli siinä 125-135 koko ajan. Ja liikkeitä näkyi vaikka en niitä tuntenutkaan. Ooteltiin sitten vielä tunti lääkäriä ja se tutki kohdun suun tilanteen. Oli 2-3cm auki ja kanavaa jäljellä 1cm. Ultraskin vielä ja istukka oli hyvän näköinen ja napanuora kanssa ok. Painoarvionkin teki kun kysyttiin ja se kone näytti 3kg, mutta mahan päältä kokeiltuna veikkasivat kätilön kanssa yli 3,5kg mutta alle 4kg. Tuli niin hyvä mieli tästä kaikesta, että nyt voin rauhassa ootella. Sanoivat, että pääsiäisenä eivät käynnistä, ellei oo joku tosi painava syy siihen. Mutta jotenkin nyt niin hyvä olo, että ei välii vaikka meneekin pääsiäisen yli. Pääasia, että vauvalla on kaikki hyvin.
Veikkasivat tosin, että kun tuo kohdun suukin oli jo niin auki, niin ei enää kauaa menis, mutta saa nyt sitten nähdä. Muutenkin henkilökunta oli todella ystävällistä siellä, joten jäi tosi hyvä maku Tyksistä.
 
moikat

tyttö syntyi 3.4.09 klo 00.50 :heart:
synnytys oli nopea (5h).. kivunlievityksenä kaurapussit, suihku ja amme.

tänään päästiin kotiin. Nyt en jaksa muuta.. tulen synnytyskertomuksen naputtelemaan myöhemmin..
olo on sekava. neidistä ikionnellinen.. ja suruakin on saatu kun oma mummoni nukkui pois tänään päivällä :'(

mutta täällä voidaan fyysisesti hyvin ja henkistä puolta pitävät pystyssä nuo kaksi rakasta mitkä ollaan aikaan saatu :heart:

danjuska ja "vilma" 2vrk

 
Iltaa kaikki kohta se taas on maanantai ja uusi arki alkaa.

Onnea Danjuskalle ja perheelle ihanan suloisesta tytöstä.
Ja samaan syssyyn suuren suuret :hug: mummon poismenon johdosta. Olen pahoillani.

Täällä oltiin siis aamulla lapsimessuilla. Ja mukaan tarttui sieltä Mandacumin kantoreppu ja Ainun uudempi sähkökäyttöinen rintapumppu. :D Eli onnistuin vinguttaa miehen kanssa korttia tyylillä :LOL: , pankkikorttia ei sentään Visaa :LOL: . Sitten käytiin katsomassa samassa näyttelyssä olevaa eläinmessutapahtumaa. En ole koskaan eläessäni nähnyt koirien agilityä. Ja meillä oli hauskaa pikkuneidin kanssa katsoa sitä. Yksikin parivaljakko oli sellainen, että emäntä huusi koiralle urakalle HYPPY, JUOKSE, EI SINNE TÄNNE, EI EI EI ja koira joka huudon välissä HAU HAU HAU VUH VUH :LOL: . Toinen koira oli sellainen oli sellainen, että jutteli koko ajan itse HAU HAU HAU ja emäntä oli suht :x . :LOL: .

Sitten ulkona ollessa siinä 15:30 lähtien on alamassua ja selkää poltellut. Polttelee aikas koko ajan, mutta ei mitenkään kovin pitkäkestoisena. Ei tee kipeää, pikemmin vaan ilkeätä, ja tuntuu enempi sellaiselta kuin menkat alkaisi just kohta, että mene vessaan ja tarkista pöksyt :LOL: . :LOL: Ja maha kovettuu. Pepussa tuntuu painetta ihan kuin olisi kakkahätä koko ajan. Sitten välillä alapäässä tuntuu vihlaisuja.

Jaa, jos huomiseen mennessä ei tapahdu mitään, niin pakko lähipäivinä tapahtua. Nää on kyllä jotain supistuksia-ainakin toivotaan niin.

Jospa sitä orjentuisi katselee hiukan telkkaria ja koittaa mennä ajoissa maate, jos vain pystyy nukkumaan. Pitää tehdä varmuuden varalta ohjeistusta mahdolliselle hoitajalle, jos joutuu yöstä lähtee. Ja ei saada neitiä aamulla tarhaan, jos isä on aamulla sairaalassa.

Jadekettu+masuasukki 41+1 :heart:
 
Sateista huomenta .

Täällä sitä ollaan. Arvasin, että tilanne rauhoittuu yötä kohti. Mutta aikas lupaavaa. Toive heräsi alkuviikon synnytyksestä. Masu on arka ja välillä yöllä heräsin siihen kun selässä ja masussa nippaili. Vatsa on hieman hellänä eilisestä.

Danjuska ihana pikkuneidin kuva sinulla. Tahtoo kanssa vauvan jo maailmaan. Eilen illalla kun esikko söi, niin oli pakko katsoa, etä onhan vauvan sairaalakassi varamsti pakattu viisaasti. On mukana hieman villaa, jos sattuu tulemaan yllättäen kylmä, mutta toppapuvun pakkasin kaappiin talteen. Se on liikaa täällä "Etelässä". Ajatelkaa eilen kun katsoin säätiedotusta, niin torstaille oli luvattu + 11 astetta. ;) . Mahtavaa.

Meidän pikkuneiti on oikein urakalla keksinyt tuon kuivaksi opettelun. Koko viikonlopun ajan hän on käynyt kaikki tarpeet potalla ihan kakkoja myöden. :whistle: . Muutama pieni kakkakokkare tosin on osittain ehtinyt tippumaan pepusta, kun neiti on istahtanut potalle, mutta muuten on mennyt hyvin. Suurin osa on tullut kuitenkin pottaan. Voi vitsi, että mä olen ylpeä mun pikkuprinsessasta. :heart: . On se jännä, ett miten ne keksii nuo kaikki niin loogisesti. Odottakaa vain ne joilla on esikot, kun tulee tohn parin vuoden ikään, niin niistä pikkuisista on yllättäen tullut jo niin isoja, että itku jo tulee. Aika menee niin lujaa vauhtia.

Kaatjuskan viestistä tuli heti mieleeni.
Mun miehen äiti kun kuoli ja oli hautajaispäivä. Menimme kirkkoon, niin siellä oli pienen pojan ristiäisporukka tulossa ulos. Sitten oli mieheni äidin hautajaiset ja heti perään oli häät. Kyllä ajatukset menivät kummallisiksi ja rupesi oikein miettimään ihmiselämää. Kaikki nähty tunnin sisään samassa paikassa. Elämä on niin ihmeellistä ja arvokasta, että koittakaa jokainen muistaa nauttia siitä, vaikka kuinka pieni on valvottanut monta yötä, asiat menee miehen kanssa / elämässä reisille yms yms. Niin koittaaa muistaa, että elämä on lottovoitto. Jota pitä arvostaa aina.

Meikäläinen laittoi sitten pyykinpesukoneen heti aamusta päälle, kun taas on kummasti pyykkiä kerääntynyt. Vaikka just olen pyykkiä pessyt läjän viime viikolla. Pitäisi mys hieman imuroida, kun tuolta pihalta tulee niin paljon hiekkaa nyt sisälle. Lumet ovat aikas harvassa nyt täällä. Kaivoin jo kevätvaatteet esiin ja otin ne eilen käyttöön. Tytön toppis lähti pesuun. Itselläni on toppis vielä hetken käytössä, kun kevätulkovaatteet ei oikein mahdu päälle. ;) .

Jaahas jospa lähtisi aamukaffen keittoon. Ja tekemään hieman kauppalistaa, että mitä sitä Siwasta tarttee.

Jadekettu+masuasukki 41+2 :heart:
 
Jadekettu kylläpä oli osuvasti sanottu tuo kommenttisi elämän ihmeellisyydestä ja arvokkuudesta. Pillahdin tässä itkuun sen lukiessani... Oisko nuo hormonit :LOL:

...ja erityisesti kolahti tuo kohta kirjoituksessasi, miten miehen kanssa välillä menee sukset ristiin.
 
Kaatjuska hormonit on hyvä asia. Kun eka pääsee ohitse raskaushormooneista, niin sitten voikin vedota äitiysdementiaan, joka kestää pahimmillaan niin kauan kunnes nuorin on viisi vuotta. Ja sen jälkeen jatkuu hieman lievempänä versiona loppuelämän. HIH naisen etuoikeus olla vähän höveli. :LOL: .

Joo noita asioita on kerennyt pohtimaan, kun tosiaan oma isänikin kuoli alle 50-vuotiaana. Tytökaverini sairastui syöpään viime vuonna (ainoa vanha työkaveri talossa, kaikki muut nostaneet kytkintä, )ja isäni yksi siskoista yritti taas itsaria joulun alla. Silloin sanoinkin äidilleni. Että en ymmärrä, että miksi ihminen itse koittaa riistää itseltään hengen. Vaikka asiat olisi kuinka huonosti, niin aina on joku valo jossain. Esim. äidilläni ihanat lapset ja lapsenlapset, joiden takia pitää jaksaa elää, vaikka välillä olisi vaikeaa. Äitini oli samaa mieltä:) Isäni siskolla sama tilanne, mutta jostain syystä taas yritti ja miltein onnistui. Tosin tällä kertaa onnistui tekemään sen verran tuhoa, että ei kävele enää koskaan. :snotty: .

Joo ja ne miehet on välillä kyllä ihan sikoja, mutta jotenkin kummasti niitä vain aina rakastaa. :LOL:

Jadekettu+masuasukki edelleen 41+2

Ps. Äsken vessassa käydessäni tipahti pönttöön hieman isompi läpinäkyvä limaklöntti ja pyyhkiessä paperiin tuli enemmälti sellaista limaista valkkaria, saas nähdä irtoaako se kuuluisa limatulppa, josta kaikki puhuu. Mutta en vielä nähnyt viiruja tms. sellaista siinä. JÄNNÄÄ. Kovasti bongailen. :LOL:
 
maanantaita!

Koitanpas nyt naputella synnytyksestä jos neiti maltaa nukkua ;)
Mies ja poika lähti pilkille joten rauhallista on.

Mutta ensin Kaatjuska ja Mömmis: Hienoa että olette nyt vauvoinenne kotona!

Jadekettu:
Jospa se pian tulis lähtö sullekkin =)
Kuten myös muille kärvistelijöille :D

Kiitos kaikille onnitteluista ja osanotoista, :hug:

eli siis..

to 2.3 käytiin pojan kanssa polilla ja ottivat multa sitä käyrää.. samalla lääkäri sanoi että haua ultrata samalla reissulla niin ei tartte maanantaina tulla, milloin mulle oli poliaika varattu.. Että maanantaina käynnistykseen jos ei synny vkl:n aikana. Tuolloin olin siis 3cm auki ja kanavaa 2cm.
Käveltiin polilta kauppaan ja naureskelin siellä työkavrereille (tai siis entisille työkavereille) että maanantaina alkaa tapahtua viimein.
Hyvä kun kotiin päästiin niin alkoi selkää ja alamahaa poltella aaltomaisesti.
Laittelin ruokaa ja askartelin pojan kanssa. Mies tuli töistä ja tuumasi että mitähän se lääkäri mulle teki kun tulin näin kauheen kipeeks heti. Vessassa käydessä tuli veristä limaa paljon.
Siinä siivoilin sitten ja pohdin että raskisko poikaa viedä vielä mummolaan jos vaikka kuitenkin loppu kivut. Välillä piti jo pysähtyä henkeä vetämään kipeimpien suppareitten kohdalla. Mies kuitenkin sanoi että lähtee pojan viemään kun menee kuitenkin jokunen tunti.

Minä jäin kotiin ja touhuilin kaikkea.. imuroin , tarkistin sairaalakassin jne.. Sitten laitoin saunan päälle ja lähdin koiran kanssa kävelylle kun tiesin että mies on ihan just kotona jos tartee kesken lenkin tulla hakemaan ;)
Katottiin salkkarit ja pistin supistuksia vähän ylös.. soitin synnärille... ihjeeksi sain että kun supistuksia tulee alle 10min välein tunnin ajan niin voi miettiä tuloa.. että vähän omien fiilisten mukaan.
salkkareitten aikana alkoi tulla kipeämpiä supistuksia ja vikisinkin sohvalla että mene jo pois, mene jo pois!
saunaan mentiin ihan rauhassa (vaikka mies ois jo sillon ollut lähdössä synnärille). laitoin yöpuvun päälle että jos katotaan vähän telkkua ja mennään nukkumaan.. Vaan eipä mentykkään kun aloin olla jo niin kipeä että päätettiin lähteä näytille.

Sisään kirjauduttiin 21.10 ja olin silloin 5cm auki.
Ottivat käyrää ja kaikki ok. Kivunlievityksenä kaurapussit, suihku ja amme.
8cm:n kohdalla aloin olemaan tosi kiepä.. siihen asti pärjäsi hyvin suihkulla ja keskittymällä rentoutumaan ja hengittelyyn.
Jumppapallon päällä istuin ja supistuksia vaan tuli toisen perään.. miestä puristin rystyset valkoisena ja sitten alkoi tuntua että voimat ei yksinkertaisesti riitä. (mies näin jälkeenpäin sanoi että äytin siltä kun olisin ollut tolkutomassa humalassa :LOL: :whistle: ) mutta siltä se tuntuikin.. tuntui että ei edes katsetta saa kohdistettua mihinkään. siirryin siitä sängylle ja sanoi että iha juuri syntyy.. auttoivat vauvan pään edestä jäljellä olevan reunan pois ja annettiin lupa ponnistaa kun siltä alkaa tuntua.
Muistan että meinasin miltei suuttua kun eivät mulle mitään lääkettä antaneet vaikka pyysin ja anelin.. sanottiin vaan että ei keretä kun vauva syntyy juuri.

Ja siltähän se sitten tulikin :heart:
Napanuora 2krt kaulanympärilla ja käsi kaulalla. ääntä päästi jo ennen kuin oli kokonaan edes maailmassa..
Niin siro, niin täydellinen :heart: pisteet 9-9-10. 3.4.2009 klo. 00.50

Tikata ei tarvinnut. pieniä pintanaarmuja vain.
Koko synnytyksen kesto 5h josta ponnistusvaihe 5min ja jälkeisvaihe 10min.

Kun iskä oli kylvettänyt tytön sain hänet takaisin rinnalle ja alkoi imeä heti.

Hänet käytettiin vauvalassa kahden tunnin ikäisenä ja tuotiin sitten takaisin rinnalle. Mies lähti kotiin nukkumaan ja minäkin torkuin jonkun tunnin.

Tosi huonosti nukuin sairaalassa ja oli ihana päästä jo eilen kotiin!
Aamulla käytiin lääkärin tarkistus ja kaikki ok. väähn ehkä kellertävä mutta sanoi että jos ei enempää ala kellertää niin ei huolta. Solisluun murtumaa ei myöskään ollut jota kötilö hieman epäili kun ponnistusvaiheessa oli napsahdus kuulunut.

hyvät fiiilisket jäi ja kätilö ja kätilöopiskelija mukavia :) jotenkin tuntui että synnytys oli paljon "selvempi" ilman puudutteita.. esikoista tein 14tuntia ja sain epiuraalin jne.. nyt tuntui että kroppa on koko ajan tietoinen ja ajantasalla mitä tapahtuu.

mutta kuitenkin sanoin miehelle että kun puolen vuoden päästä iskee mulle vauvakuume niin muistuta että nyt sanoin että ei ihan heti :LOL:

isoveli ottanut "Nennulin" hyvin vastaan ja haluaa silitellä ja sylissä pitää. Koira myös vahtii tarkkana jokaisen toimenpiteen mikä pikkuiselle tehdään ;)

kai tätä tekstiä tulisi sivu tolkulla mutta lopettelen tähän :D taisi muutenkin kunnon romaani tulla :ashamed:

danjuska ja "Nennuli" (ei vilma enää ;) ja etunimikin taitaa olla koko perheelle jo sanattomasti päätetty :D )
 
Ilmoittaisin, että meille syntyi poika 4.4. klo 21.02, pituutta on 51cm ja painoa tasan 3600. Synnytys meni hyvin, kesti kaiken kaikkiaan noin 6 tuntia. Tarkkoja aikoja ei ole minulla muistissa, mutta saadaan ne sitten paperilla kun lähetään eli vielä ollaan sairaalassa. Huomenna päästään kotiin toivon mukaan...Pojalla tulehdusarvot vähän koholla, joten seuraavat niitä, syytä eivät tiedä, mutta epäilevät johtuvan päässä olevasta pahkasta??!! Mutta kaikki me voimme hyvin, synnytys oli kivulias kokemus, mutta kivut hävisi heti kun sylissä oli se paras palkinto...ja aika meneekin häntä "uutta pomoamme" ihastellessa. Saapi nähdä onko kotona aikaa enään kirjotella ollenkaan...Tsemppiä kaikille niille, jotka vielä kärvistelevät...

Misa75 ja "pomo"
 

Yhteistyössä