***Maaliskuussa ministyvät***
- Viestiketjun aloittaja chef
- Ensimmäinen viesti
Ymmärrän...mäkin nimittäin melkosen tarkasti luin, että minkäverran kulutit ja missä ajassa...jos olisi mennyt paljon suuremmaksi kuin mitä mulla, olisin täällä kateudesta vihreänäLukihärösori. Vähän meinasin jo katkeroitua
Tänään meni salilla 54 minuutissa 402 kaloria ja 30 min aerobisen aikana kului 298 kaloria.
Eilen poljin crossarilla tunnin ja kaloreita paloi 542.
Edellispäivä kulutin salilla tunnissa 398 kaloria, kun taas alkuviikosta poltin samassa ajassa 510 kaloria ja siihen päälle puolen tunnin crossailut 302 kaloria.
Ihan kivoja määriä siis, kun päivittäinen vaje liikunnan avulla on yli 500 ja siihen vielä safkasta tulevat vajeet päälle. Kun se nyt vaan saakeli näkyisi sitten myös tuossa vaa-assa :kieh:
??
En ole seurannut tätä ketjua aiemmin, nyt vain satuin huomaamaan. Ihan mielenkiinnosta kysyn, että missä vaiheessa teillä on alkanut paino silloin aikoinaan nousemaan? Onko joku tietty elämävaihe siis tuonut kilot mukanaan? Monihan sanoo raskauden myötä lihoneensa, mutta eihän se raskaus itsessään ketään lihota. Oma pudotusurakka alkaisi olla loppumetreillä, mutta motivaatio uhkaa nyt karitua. Isosta pudotuksesta ei ole kyse, olen saanut 5kg pois ja vielä olisi 1,5kg matkaa tavoitteeseen.
Mulla paino lähti jyrkkään nousuun tupakanpolton lopettamisen myötä. Kun lopetin tupakoinnin, otin herkuttelun ikäänkuin siihen tilalle. Ja siitä se sitten lähti.
2007 tammikuussa painoin 62 kg ja 2008 huhtikuussa painoin 78 kg. Olin tuossa välissä itseasiassa lihavampikin (86 kg) mutta koska yritimme raskautta siinä onnistumatta, laihdutin 8 kiloa.
Huhtikuussa sitten raskauduin ja raskaus toi kiloja 8, mutta ilman radkausdiabetestä niitä olisi tullut paljon enemmän. Söin ihan ylitarkasti ja tiukasti, koska pelkäsin vauvan vuoksi. Ilman tätä pelkoa olisin lihonut ne samat 20 kg, kuin vuosia aiemmin esikoisestakin.
Kaikki 8 kiloani jäivät laitokselle. 5kk kuluttua huomasin olevani taas raskaana. Raskaudet on olleet mulle fyysisesti ja henkisesti yhtä helvettiä, koska yökin ja oksennan lähes puoleenväliin saakka. Annoin jälkimmäisen raskauden kohdalla itselleni luvan syödä sitä mikä pysyy sisällä ja se oli lähinnä jogurtti, rahka, herkut jne. Ja synnytyksen jälkeen painoin 85,8 kg.
Siitä sitten diettasin 2010 12 kiloa pois...jotka otin sitten lähes kaikki takaisin...painoin taas 85 kg.
2011 aloitin urakan uudestaan ja sillä tiellä olen. Ja tällä kertaa olen täysin varma siitä, että onnistun saamaan kilot pois ja että ne pysyy pois. Kaikki on vaan jotenkin nyt niin toisin
IhanaValo
Miulla tuli painoa eka raskaudessa joku parikymmentä kiloa, josta oli jäljellä n.2kg kun aloin oottaa toista. Toisessa raskaudessa tuli "vain" n.12kg mutta nepä ei niin vaan lähtenytkään vaikka imetin. En vaan katsonut mitä söin, söin siis liikaa/epäterveellisesti jne. enkä liikkunut tarpeeksi. Ei siitä voi muita syyttää.
Olin tosin vähän pyöreä jo ennen lapsia, ja parisuhteeseen ajautuminen toi muutaman kilon vielä lisää
Tuossa jokunen aika sitten havahduin sit, että hemmetti, painan saman verran kuin toisessa raskaudessa, silloin loppumetreillä...piti alkaa yrittää tehdä jotain. Ja hitaasti (mutta aika epävarmasti) on siitä alaspäin tultu. Vähän vasta mut yritän lisää
Vielä sais lähteä ainakin kymmenen kiloa, mut etenen kilo, tai vaikka puoli kerrallaan.Sanottakoon vielä, että mie en oo onnistunut ikinä näissä laihdutusyrityksissäni. Paino on ehkä vähän laskenut, alkanu junnaamaan ja sitten nekin parit kilon on tullu takasin.
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
Tänään kävelin 9 km suunnilleen (joista 3 km n. 6 kg kantamuksen kanssa) ja sitten oli salilla tunnin treeni. Toinen jalka on vähän kipeä, olen itse diagnosoinut sen limapussitulehdukseksi (ei parane täyslevolla, joten sellasta turha yrittää ehdottaa) ja otin kaikki hypyt tosi laimeasti. Varasinkin seuraavat jumpat sellasia, joissa jalkaa ei tässä kunnossa tartte varoa.
Tänään tullut syötyä pussikeitto 100 kcal, ateriankorvauspatukka 200 kcal, ateriankorvauspirtelö 200 kcal ja treenin jälkeen lesepuuro marjoilla 220 kcal. 720 kcal siis tullut tänään nautittua. Mulla ei sitä sykemittaria ole, mutta varovainen arvio, että joku 300-400 kcal on liikunnalla lähtenyt. Siihen peruskulutus n. 1300 kcal, niin ollaan liki 1000 kcal vajeessa tälle päivälle.
Valitettavasti aivot ei meinaa toimia, jos kcal jää alle 600. Huomenna menen klo 7 aamulla bodypumppiin. Nimim. masokisti
Tänään tullut syötyä pussikeitto 100 kcal, ateriankorvauspatukka 200 kcal, ateriankorvauspirtelö 200 kcal ja treenin jälkeen lesepuuro marjoilla 220 kcal. 720 kcal siis tullut tänään nautittua. Mulla ei sitä sykemittaria ole, mutta varovainen arvio, että joku 300-400 kcal on liikunnalla lähtenyt. Siihen peruskulutus n. 1300 kcal, niin ollaan liki 1000 kcal vajeessa tälle päivälle.
Valitettavasti aivot ei meinaa toimia, jos kcal jää alle 600. Huomenna menen klo 7 aamulla bodypumppiin. Nimim. masokisti
"hippo"
Te, joilla paino jumittaa, muistatteko edelleen juoda tarpeeksi? Aineenvaihdunnan sivutuotteita on elimistössä tietysti sitä enemmän liikkeellä, mitä reippaammin liikkuu. Ja jos syö vain vähän, ravinnon mukana ei pelkältään mene tarpeeksi nestettä. Tarpeeksi nestettä sinne masiinaan, että ei kerry turvotusta. Mulla hidastuu painonlasku heti, jos lintsaan juomisesta.
Mulla ei ole jäänyt kummastakaan raskaudesta yhden yhtä kiloa, luojan kiitos. Ennen ekaa raskautta painoin siihenastisen ennätykseni, 86 kiloa ja rapiat. Tokan raskauden jälkeen olin n. 85 kilossa. Hoikimmillani olin yläasteella, 63-kiloisena. Paino pysyi samana vuosia, mutta melkoisella työllä. Tuon rajan alle en ole päässyt, yritin kyllä, mutta aloin pyörtyillä milloin missäkin, jos paino meni edes 62 kiloon. Ja olen siis sen 170 pitkä.
Ekat kilot kerrytin lukiossa, pari kiloa. Ihan vain siksi, että päätin, että hittoon kituuttaminen, kelpaan kyllä 65-kiloisenakin. Lukion jälkeen vietin vuoden sisäoppilaitoksessa, jossa tarjottiin aamupala, päiväkahvi pullineen yms. ja päivällinen, en muista oliko vielä iltapalakin, kaikki tuli valmiina nenän eteen. Asuntolan kaappin tuli hommattua lähinnä jogurttia ja nuudeleita. Nenä kirjassa ei kuluteta paljoa kaloreita... Tuon vuoden jälkeen olin jo 70-72 -kiloinen.
Seuraavat vuodet ovat melkoinen kysymysmerkki. Opiskelin ja olin köyhä kuin kirkonrotta ja kaikella järjellä ajatellen silloin ei pitäisi lihoa. Mutta kun mä lihoin. Kai se vain on niin, että kaupan halvin ruoka ei ole vyötärölle hyödyksi.
Tämän vaiheen jälkeen aloimme rakentaa omaa kotia ja olin mielissäni, että raskas raataminen pudottaa painoa. Joo-o, tosiaankin. Päädyin 82-kiloiseksi. Jossain vaiheessa ärsyynnyin ja aloin laihduttaa ja pääsinkin 76 kilon tuntumaan. Ja taas ylös, kunnes ekalla neuvolakerralla esikoista odottaessa se vaaka näyttikin 86 kiloa. Tämänhetkisestä näkökulmasta katsoen tuo viimeinen kymmenen kiloa on tullut anoppilasta. Kävimme raksa-aikana siellä lounaalla (perunaa, kastiketta, jossa kellui voita pinnalla, kahviaikaan tarjolla vaaleaa leipää, paljon voita, kinkkua, juustoa... sekä tietysti pullaa, kakkua, piirakkaa ja keksejä, joille olen erityisen perso. Päälle kotona syöty ruoka ja lukematon määrä karkkipusseja. Raskausajat olen sentään syönyt esimerkillisen terveellisesti, mutta 18kk 15 vuoden janalla on vähän liian vähän... Loppuaikana söin ihan surutta, sillä inhosin itseäni ja säälin miestä, joka oli valinnut naisen, joka vain paisui ja paisui. Toisaalta testasin häntä: Inhosin itseäni, mutta uskottelin itselleni, että miehen pitää tykätä musta joka koossa. Ehdin kirjaimellisesti kokoon 46/48. Koko 48 on aika paljon verrattuna kokoihin 38 ja 40. Mies ei ikinä sanonut pahaa sanaa.
Tässä sitä nyt ollaan, itsesäälissä rypeminen on tullut tarpeeksi tutuksi ja on aika katsoa, minne asti rahkeet riittävät. Tänä aamuna vaaka kertoi, että vuosien varrella enimmillään kerätyistä 23 kilosta on jäljellä inansa alle 12. Tammikuun ekan päivän lukemasta pudotusta on tasan 10 kiloa. Tällainen puoliväliasema siis.
Mulla ei ole jäänyt kummastakaan raskaudesta yhden yhtä kiloa, luojan kiitos. Ennen ekaa raskautta painoin siihenastisen ennätykseni, 86 kiloa ja rapiat. Tokan raskauden jälkeen olin n. 85 kilossa. Hoikimmillani olin yläasteella, 63-kiloisena. Paino pysyi samana vuosia, mutta melkoisella työllä. Tuon rajan alle en ole päässyt, yritin kyllä, mutta aloin pyörtyillä milloin missäkin, jos paino meni edes 62 kiloon. Ja olen siis sen 170 pitkä.
Ekat kilot kerrytin lukiossa, pari kiloa. Ihan vain siksi, että päätin, että hittoon kituuttaminen, kelpaan kyllä 65-kiloisenakin. Lukion jälkeen vietin vuoden sisäoppilaitoksessa, jossa tarjottiin aamupala, päiväkahvi pullineen yms. ja päivällinen, en muista oliko vielä iltapalakin, kaikki tuli valmiina nenän eteen. Asuntolan kaappin tuli hommattua lähinnä jogurttia ja nuudeleita. Nenä kirjassa ei kuluteta paljoa kaloreita... Tuon vuoden jälkeen olin jo 70-72 -kiloinen.
Seuraavat vuodet ovat melkoinen kysymysmerkki. Opiskelin ja olin köyhä kuin kirkonrotta ja kaikella järjellä ajatellen silloin ei pitäisi lihoa. Mutta kun mä lihoin. Kai se vain on niin, että kaupan halvin ruoka ei ole vyötärölle hyödyksi.
Tämän vaiheen jälkeen aloimme rakentaa omaa kotia ja olin mielissäni, että raskas raataminen pudottaa painoa. Joo-o, tosiaankin. Päädyin 82-kiloiseksi. Jossain vaiheessa ärsyynnyin ja aloin laihduttaa ja pääsinkin 76 kilon tuntumaan. Ja taas ylös, kunnes ekalla neuvolakerralla esikoista odottaessa se vaaka näyttikin 86 kiloa. Tämänhetkisestä näkökulmasta katsoen tuo viimeinen kymmenen kiloa on tullut anoppilasta. Kävimme raksa-aikana siellä lounaalla (perunaa, kastiketta, jossa kellui voita pinnalla, kahviaikaan tarjolla vaaleaa leipää, paljon voita, kinkkua, juustoa... sekä tietysti pullaa, kakkua, piirakkaa ja keksejä, joille olen erityisen perso. Päälle kotona syöty ruoka ja lukematon määrä karkkipusseja. Raskausajat olen sentään syönyt esimerkillisen terveellisesti, mutta 18kk 15 vuoden janalla on vähän liian vähän... Loppuaikana söin ihan surutta, sillä inhosin itseäni ja säälin miestä, joka oli valinnut naisen, joka vain paisui ja paisui. Toisaalta testasin häntä: Inhosin itseäni, mutta uskottelin itselleni, että miehen pitää tykätä musta joka koossa. Ehdin kirjaimellisesti kokoon 46/48. Koko 48 on aika paljon verrattuna kokoihin 38 ja 40. Mies ei ikinä sanonut pahaa sanaa.
Tässä sitä nyt ollaan, itsesäälissä rypeminen on tullut tarpeeksi tutuksi ja on aika katsoa, minne asti rahkeet riittävät. Tänä aamuna vaaka kertoi, että vuosien varrella enimmillään kerätyistä 23 kilosta on jäljellä inansa alle 12. Tammikuun ekan päivän lukemasta pudotusta on tasan 10 kiloa. Tällainen puoliväliasema siis.
Kiloni tulivat ajanjaksona, jona olin hyvin yksinäinen ja hyvin hankalassa elämänvaiheessa. Asuin ex-mieheni kanssa (ei vielä lapsia) ulkomailla. Minulla ei ollut siellä tuttuja, työpaikkaa, opiskeluja tai muutakaan tekemistä. Olin oikeastaan vain kotona koko ajan, sillä alue oli levoton ja minulla ei ollut mahdollisuuksia liikkua missään ulkosalla. Pari vuotta sisätiloissa, kun on tottunut aktiiviseen elämäntapaan. Ei oikein muuta tekemistä kuin syöminen. Siitä se tuli ja vaikea saada pois. Raskaudet eivät sitten tilannetta kovin paljon jeesanneet.
No nyt kyllä pysyt meidän mukana siihen saakka, että kilot on oikeasti kadoonneet! Eiks jee?Miulla tuli painoa eka raskaudessa joku parikymmentä kiloa, josta oli jäljellä n.2kg kun aloin oottaa toista. Toisessa raskaudessa tuli "vain" n.12kg mutta nepä ei niin vaan lähtenytkään vaikka imetin. En vaan katsonut mitä söin, söin siis liikaa/epäterveellisesti jne. enkä liikkunut tarpeeksi. Ei siitä voi muita syyttää.
Olin tosin vähän pyöreä jo ennen lapsia, ja parisuhteeseen ajautuminen toi muutaman kilon vielä lisää
Tuossa jokunen aika sitten havahduin sit, että hemmetti, painan saman verran kuin toisessa raskaudessa, silloin loppumetreillä...piti alkaa yrittää tehdä jotain. Ja hitaasti (mutta aika epävarmasti) on siitä alaspäin tultu. Vähän vasta mut yritän lisää
Sanottakoon vielä, että mie en oo onnistunut ikinä näissä laihdutusyrityksissäni. Paino on ehkä vähän laskenut, alkanu junnaamaan ja sitten nekin parit kilon on tullu takasin.
IhanaValo
No, siihen voi mennä kaaaauaaan...tänä aamuna meinasin pistää vaa'an lennolle pöpelikköönNo nyt kyllä pysyt meidän mukana siihen saakka, että kilot on oikeasti kadoonneet! Eiks jee?
ei ollu hyvä, ei.Mutta roikunhan mie mukana, ihan vaikka teijän mukavan seuran takia
"MaMa"
Tänään vaaka oli taas armollinen -500g eilisestä. Tosin tiedän, että itse "aiheutettua", UNOHDIN syödä eilen puolet niistä pusseista mitä mun piti. Ja joinkin vain häthätää litran, kun yleensä juon 2-3 litraa. Siitä johtuen nukahdin sohvalle jo kasilta, sänkyyn siirryin puol yhdentoista maissa, kun mies tuli kotiin. Lapset olivat onneksi menneet kiltisti itse nukkumaan. Ei riitä tosiaan energia, jos ei syö edes sitä mitä pitäisi.
Nyt on edessä aika haasteellinen viikonloppu. Oon taksissa ja tiedän, että en pysy hereillä näillä 500kcal yöllä niin kuin pitäisi. Taidan ottaa lisäenergian kuitenkin energiajuomista, sillä silloin ei mennä siihen ylimääräiseen syömiseen. Se kun romuttaisi tän pussittelun kokonaan ja se kuitenkin sujuu niin hyvin. Ei ees tee mieli mitään herkkuja. Välistä ajatukset pyörii ihan tavallisessa ruuassa, kuinka se olisikaan hyvää. Mutta taidan nyt kuitenkin jatkaa pusseilla vielä ainakin ensi viikon perjantaihin. Sitten luultavasti vaihdan siten, että syön yhden normiaterian (pieneltä lautaselta) ja muuten pusseilla. Tai toinen vaihtoehto, syön pusseja, mutta höystän niin pienillä extroilla, esim. marjoja, pala kurkkua, raejuustoa yms. En oo varma, täytyy katsoa tilannetta sit ens viikolla ja mitä vaaka näyttää.
Lihomisesta sen verran, että itse en oikein edes tiedä kuinka nämä kilot ovat minuun hiipineet. Olen aina ollut pikkuisen pyöreämpi kuin muut, mutta en lihava. Muistan, että 11-vuotiaana painoin 51kg ja ajattelin olevani lihava (muut tytöt painoivat vähemmän). 12-vuotiaana saavutin täyden pituuskasvuni eli 162cm, mitä olen tänäkin päivänä. Yläasteelle mentäessä paino oli 61kg ja taas ajattelin olevani se lihava (käytin kokoa 38, muut tytöt luokallani käytti kokoa 34-36). Yläasteella saatiin välitunnilla käydä ostamassa karkkia läheisesta tukusta, lisäksi söin helposti leipaa illalla 4-6 viipaletta. Siis ihan normiruokien päälle. Näin lihoin vielä lähes 10kg seiskaluokan aikana. Paino vakiintui siihen 68-69kg. Painoin saman täysi-ikäiseksi asti. Ja ajattelin koko ajan olevani lihava, vaikka todellisuudessa olin todella muodokas (isot tissit ja kunnon perse).
18-vuotiaana lähdin ystäväni kanssa reilaamaan kesälomalla. Matka nosti painoni 70kg ja tulin myös raskaaksi (suunnitellusti, yksin). Raskaus nosti painon max. 85kg, joista n.10kg jäi laitokselle. Paino vakiintui hetkeksi 76kg. Sitten aloitin koulun 2005 (äitiysloman jälkeen), opiskelin aikuiskoulutuksessa, joten kaikki olivat aikuisia ja naisia luokallani. Lisäksi kaikilla ylipainoa (ainoastaan kaksi oli hoikkaa). Päätimme yhdessä alkaa laihduttamaan, minä olin ainoa, joka onnistui. Otin avuksi tuolloin painonvartijoiden pisteet, mutta en ollut orjallinen. En tiennyt mitään, mutta säännöllinen elämänrytmi pudotti painon kuin itsestään. Korvasin kaiken kevyt-tuotteilla, joten mistään ei juuri edes tarvinnut karsia. Helppoa kuin heinänteko. Tuolloin saavutin alimmillaan painon 62kg ja olin tyytyväinen. Kesällä nautin elämästä, deittailin miehiä j a vietin villiä sinkkuaikaa. Kunnes heinäkuussa tapasin nykyisen mieheni.
Seurustelu, siihen kuuluva herkuttelu ja vierailut anopin kahvipöydässä nostivat painoni vuodessa takasin 70kg. Silloin tulin myös uudelleen raskaaksi. Ja raskaus nosti painoni taas sinne max. 85kg. Laitokselle jäi taas se melkein 10kg ja paino vakiintui 76kg. Olin asiasta hysteerinen, söin kiloklubin mukaan melkein kaksi vuotta ja paino ei vain pudonnut, joskin ei noussutkaan. Minulla alettiin epäillä jotain häikkää kilpirauhasissa ja päästin homman käsistä. Söin KAKSI VIIKKOA ihan mitä halusin. Oli pääsiäisen aika ja suklaamunia ym. herkkuja söin päivittäin enemmän kuin laki sallii. Paino nousi neljä kiloa eli painoin tasan 80kg, kun pääsin niihin kilpirauhaskokeisiin. Kokeet vielä uusittiin ensimmäisten tulosten jälkeen, mutta tulos ei muuttunut. Arvoni olivat kuin oppikirjasta, ei siis mitään vikaa. Tällöin elettiin vuotta 2008.
Painoni kehitys on minulle tämän jälkeen aika mysteeri. Vähän ennen joulua painoni putosi itsestään tuosta 80 kilosta 76kg. Sitten tuli joulu ja joulu toi kilot takaisin. Olin myös perustanut oman yrityksen tammikuussa 2008. Seuraavana vuonna eli 2009 tammikuussa totesin, että yritykseni ei kannata, mutta oli niin vaikea luopua siitä. Koko kevät meni minun tuskaillessani asiaa. Masennuin täysin, pahimpina aikoina en päässyt edes sängystä ylös. En halunnut tavata ketään, peruin jo sovittuja tapaamisia ystävien kanssa. Lopulta kevättalvella 2009 tein päätöksen lopettaa liikkeeni. En pystynyt tuon päätöksen jälkeen edes mennä tyhjentämään liiketilaani, mieheni hoiti sen puolestani. Tänä aikana painoni oli noussut 86kg.
Tuo päätös oli kuitekin lopulta se oikea, tokenin masennuksestani ilman lääkkeitä ja aloin urakan PAINONPUDOTUS. Elettiin huhtikuuta, aloin käydä salilla ja liityin xtravaganzaan. Ryhmä aloitti 30.4.2009. Tavoite 10 viikkoa pelkillä pusseilla, sen jälkeen 6kk uusien tapojen opettelua. Elikäs vuoden projekti edessä. Olin innoissani. Toki päätin herkutella huolella tuon huhtikuun samalla kun kävin salilla, sillä enhän sitten enää pussien jälkeen saisi syödä mitään hyvää. Paino nousi 90,4 kiloon kun aloitin pussiruuat. Isäni kuoli yllättäen 4.5.2009. Olin aivan hajalla, mutta en pystynyt suremaan isääni. Olin käytännössä yksin koko kesän lasten kanssa, kun miehellä oli kiirettä töissä. Sitkeästi olin pusseilla sen 10 viikkoa, tosin isäni hautajaisissa, kaverini polttareissa ja juhannuksena söin muutakin. Paino putosi yhteensä 12kg tuona aikana. Mutta kun pusseista päästiin, oli himot kaikkeen jo niin isot, että en jaksanutkaan opetella niitä uusia tapoja, vaan palasin vanhoihin. Jätin salin ja ryhmän ja puolessa vuodessa sain melkein kaiken takaisin. Painoin 86kg joulukuussa 2009 kun aloitin taksissa.
Olen siis laihduttanut keväästä 2009 lähes koko ajan mielessäni, mutta en käytännössä. Ja sen tuloksena painoin viime elokuussa pahimmillaan 98,8kg. Silloin tuli stoppi, vaikka toisaalta koko ajan vain odoton milloin vaa'assani näkyy kolminumeroinen luku. Syksyn pudotin painoa vaihtelevasti, parhaillaan sain 6kg pois, mutta jojoilin silti koko ajan. Tammikuussa aloitin ns. puhtaalta pöydältä ja silloin paino oli 97kg. Tänään painoni on 93,7kg.
Lisäksi taakkana minulla on syömishäiriö. Se alkoi jo ylä-asteella, ahmin ja oksensin eli jotain bulimian ja bedin väliltä oli häiriöni silloin. Tämän kuluneen 13 vuoden aikana on ollut pahempia kausia ja parempia kausia. Oksentanut en ole enää pitkiin aikoihin, ehkäpä vuosiin, mutta tiedostan silti, että mopo lähtee helposti käsistä. Viime vuosina syömishäiriöni on kehittynyt enemmän ortoreksian suuntaan, eli pyrin välistä syömään liiankin terveellisesti. Nyt yritän siis löytää sitä kultaista keskitietä ja saada tämän asian elämästäni lopullisesti kuriin.
Oho, tulipas tarina. Toivottavasti ette aivan uuvu sitä lukiessa.
Ei riitä tosiaan energia, jos ei syö edes sitä mitä pitäisi. Nyt on edessä aika haasteellinen viikonloppu. Oon taksissa ja tiedän, että en pysy hereillä näillä 500kcal yöllä niin kuin pitäisi. Taidan ottaa lisäenergian kuitenkin energiajuomista, sillä silloin ei mennä siihen ylimääräiseen syömiseen. Se kun romuttaisi tän pussittelun kokonaan ja se kuitenkin sujuu niin hyvin. Ei ees tee mieli mitään herkkuja.
Välistä ajatukset pyörii ihan tavallisessa ruuassa, kuinka se olisikaan hyvää. Mutta taidan nyt kuitenkin jatkaa pusseilla vielä ainakin ensi viikon perjantaihin. Sitten luultavasti vaihdan siten, että syön yhden normiaterian (pieneltä lautaselta) ja muuten pusseilla. Tai toinen vaihtoehto, syön pusseja, mutta höystän niin pienillä extroilla, esim. marjoja, pala kurkkua, raejuustoa yms. En oo varma, täytyy katsoa tilannetta sit ens viikolla ja mitä vaaka näyttää. Lihomisesta sen verran, että itse en oikein edes tiedä kuinka nämä kilot ovat minuun hiipineet. Olen aina ollut pikkuisen pyöreämpi kuin muut, mutta en lihava. Muistan, että 11-vuotiaana painoin 51kg ja ajattelin olevani lihava (muut tytöt painoivat vähemmän). 12-vuotiaana saavutin täyden pituuskasvuni eli 162cm, mitä olen tänäkin päivänä. Yläasteelle mentäessä paino oli 61kg ja taas ajattelin olevani se lihava (käytin kokoa 38, muut tytöt luokallani käytti kokoa 34-36). Yläasteella saatiin välitunnilla käydä ostamassa karkkia läheisesta tukusta, lisäksi söin helposti leipaa illalla 4-6 viipaletta. Siis ihan normiruokien päälle. Näin lihoin vielä lähes 10kg seiskaluokan aikana. Paino vakiintui siihen 68-69kg. Painoin saman täysi-ikäiseksi asti. Ja ajattelin koko ajan olevani lihava, vaikka todellisuudessa olin todella muodokas (isot tissit ja kunnon perse).
18-vuotiaana lähdin ystäväni kanssa reilaamaan kesälomalla. Matka nosti painoni 70kg ja tulin myös raskaaksi (suunnitellusti, yksin). Raskaus nosti painon max. 85kg, joista n.10kg jäi laitokselle. Paino vakiintui hetkeksi 76kg. Sitten aloitin koulun 2005 (äitiysloman jälkeen), opiskelin aikuiskoulutuksessa, joten kaikki olivat aikuisia ja naisia luokallani. Lisäksi kaikilla ylipainoa (ainoastaan kaksi oli hoikkaa). Päätimme yhdessä alkaa laihduttamaan, minä olin ainoa, joka onnistui. Otin avuksi tuolloin painonvartijoiden pisteet, mutta en ollut orjallinen. En tiennyt mitään, mutta säännöllinen elämänrytmi pudotti painon kuin itsestään. Korvasin kaiken kevyt-tuotteilla, joten mistään ei juuri edes tarvinnut karsia. Helppoa kuin heinänteko.
Tuolloin saavutin alimmillaan painon 62kg ja olin tyytyväinen. Kesällä nautin elämästä, deittailin miehiä j a vietin villiä sinkkuaikaa. Kunnes heinäkuussa tapasin nykyisen mieheni. Seurustelu, siihen kuuluva herkuttelu ja vierailut anopin kahvipöydässä nostivat painoni vuodessa takasin 70kg. Silloin tulin myös uudelleen raskaaksi. Ja raskaus nosti painoni taas sinne max. 85kg. Laitokselle jäi taas se melkein 10kg ja paino vakiintui 76kg. Olin asiasta hysteerinen, söin kiloklubin mukaan melkein kaksi vuotta ja paino ei vain pudonnut, joskin ei noussutkaan. Minulla alettiin epäillä jotain häikkää kilpirauhasissa ja päästin homman käsistä. Söin KAKSI VIIKKOA ihan mitä halusin. Oli pääsiäisen aika ja suklaamunia ym. herkkuja söin päivittäin enemmän kuin laki sallii. Paino nousi neljä kiloa eli painoin tasan 80kg, kun pääsin niihin kilpirauhaskokeisiin. Kokeet vielä uusittiin ensimmäisten tulosten jälkeen, mutta tulos ei muuttunut. Arvoni olivat kuin oppikirjasta, ei siis mitään vikaa. Tällöin elettiin vuotta 2008.
Painoni kehitys on minulle tämän jälkeen aika mysteeri. Vähän ennen joulua painoni putosi itsestään tuosta 80 kilosta 76kg. Sitten tuli joulu ja joulu toi kilot takaisin. Olin myös perustanut oman yrityksen tammikuussa 2008. Seuraavana vuonna eli 2009 tammikuussa totesin, että yritykseni ei kannata, mutta oli niin vaikea luopua siitä. Koko kevät meni minun tuskaillessani asiaa. Masennuin täysin, pahimpina aikoina en päässyt edes sängystä ylös. En halunnut tavata ketään, peruin jo sovittuja tapaamisia ystävien kanssa. Lopulta kevättalvella 2009 tein päätöksen lopettaa liikkeeni. En pystynyt tuon päätöksen jälkeen edes mennä tyhjentämään liiketilaani, mieheni hoiti sen puolestani. Tänä aikana painoni oli noussut 86kg.
Tuo päätös oli kuitekin lopulta se oikea, tokenin masennuksestani ilman lääkkeitä ja aloin urakan PAINONPUDOTUS. Elettiin huhtikuuta, aloin käydä salilla ja liityin xtravaganzaan. Ryhmä aloitti 30.4.2009. Tavoite 10 viikkoa pelkillä pusseilla, sen jälkeen 6kk uusien tapojen opettelua. Elikäs vuoden projekti edessä. Olin innoissani. Toki päätin herkutella huolella tuon huhtikuun samalla kun kävin salilla, sillä enhän sitten enää pussien jälkeen saisi syödä mitään hyvää. Paino nousi 90,4 kiloon kun aloitin pussiruuat. Isäni kuoli yllättäen 4.5.2009. Olin aivan hajalla, mutta en pystynyt suremaan isääni. Olin käytännössä yksin koko kesän lasten kanssa, kun miehellä oli kiirettä töissä. Sitkeästi olin pusseilla sen 10 viikkoa, tosin isäni hautajaisissa, kaverini polttareissa ja juhannuksena söin muutakin. Paino putosi yhteensä 12kg tuona aikana. Mutta kun pusseista päästiin, oli himot kaikkeen jo niin isot, että en jaksanutkaan opetella niitä uusia tapoja, vaan palasin vanhoihin. Jätin salin ja ryhmän ja puolessa vuodessa sain melkein kaiken takaisin. Painoin 86kg joulukuussa 2009 kun aloitin taksissa.
Olen siis laihduttanut keväästä 2009 lähes koko ajan mielessäni, mutta en käytännössä. Ja sen tuloksena painoin viime elokuussa pahimmillaan 98,8kg. Silloin tuli stoppi, vaikka toisaalta koko ajan vain odoton milloin vaa'assani näkyy kolminumeroinen luku. Syksyn pudotin painoa vaihtelevasti, parhaillaan sain 6kg pois, mutta jojoilin silti koko ajan. Tammikuussa aloitin ns. puhtaalta pöydältä ja silloin paino oli 97kg. Tänään painoni on 93,7kg.
Lisäksi taakkana minulla on syömishäiriö. Se alkoi jo ylä-asteella, ahmin ja oksensin eli jotain bulimian ja bedin väliltä oli häiriöni silloin. Tämän kuluneen 13 vuoden aikana on ollut pahempia kausia ja parempia kausia. Oksentanut en ole enää pitkiin aikoihin, ehkäpä vuosiin, mutta tiedostan silti, että mopo lähtee helposti käsistä. Viime vuosina syömishäiriöni on kehittynyt enemmän ortoreksian suuntaan, eli pyrin välistä syömään liiankin terveellisesti. Nyt yritän siis löytää sitä kultaista keskitietä ja saada tämän asian elämästäni lopullisesti kuriin.
Oho, tulipas tarina. Toivottavasti ette aivan uuvu sitä lukiessa.
Mä purskahdan ihan kohta itkuun :'(
Selkäni sanoi taas sopimuksensa irti ja nyt sitten vain makaan sohvalla. Mikäli mennään saman kaavan mukaan, kuin muinakin kertoina, mä olen illalla TYKS:issä koska en pääse tästä ylös ilman ambulanssimiesten apua. En voi sohvalla maata kahta vuorokautta, kun vessaan on pakko ihmisen päästä.
Mä olen nyt niin romuna, ettei tosikaan. Onneksi on lääkitys kohdillaan, eli vedin heti nappeja naamaan. Ainakin vielä elättelen pientä toivetta siitä, että tämä ei olisi ihan niin paha kuin yleensä. Ja miehen painonnostovyö tuo hyvän avun...kun sen puristaa vyötärölle tiukasti, tukee se selkää.
Itku
Selkäni sanoi taas sopimuksensa irti ja nyt sitten vain makaan sohvalla. Mikäli mennään saman kaavan mukaan, kuin muinakin kertoina, mä olen illalla TYKS:issä koska en pääse tästä ylös ilman ambulanssimiesten apua. En voi sohvalla maata kahta vuorokautta, kun vessaan on pakko ihmisen päästä.
Mä olen nyt niin romuna, ettei tosikaan. Onneksi on lääkitys kohdillaan, eli vedin heti nappeja naamaan. Ainakin vielä elättelen pientä toivetta siitä, että tämä ei olisi ihan niin paha kuin yleensä. Ja miehen painonnostovyö tuo hyvän avun...kun sen puristaa vyötärölle tiukasti, tukee se selkää.
Itku
"hippo"
No voi hittolainen sentään. :| Onko sulla lääkäriltä kuultua tietoa siitä, mikä siellä selässä mättää? Voiko sitä hoitaa muuten kuin kipulääkkeillä?Mä purskahdan ihan kohta itkuun :'(
Selkäni sanoi taas sopimuksensa irti ja nyt sitten vain makaan sohvalla. Mikäli mennään saman kaavan mukaan, kuin muinakin kertoina, mä olen illalla TYKS:issä koska en pääse tästä ylös ilman ambulanssimiesten apua. En voi sohvalla maata kahta vuorokautta, kun vessaan on pakko ihmisen päästä.
Mä olen nyt niin romuna, ettei tosikaan. Onneksi on lääkitys kohdillaan, eli vedin heti nappeja naamaan. Ainakin vielä elättelen pientä toivetta siitä, että tämä ei olisi ihan niin paha kuin yleensä. Ja miehen painonnostovyö tuo hyvän avun...kun sen puristaa vyötärölle tiukasti, tukee se selkää.
Itku
2 välilevyn pullistumaa, skolioosi, liika notko, nikamavälien madaltumaa ja välilevyjen rappeutumista, joka on etenevä sairaus.
Paremmasta ei toivoa, leikkaus ei auta, eikä hoitoa ole. Lihasten vahvistaminen ja ylipainon välttäminen voi tuoda tietyssä määrin apua...paino pudonnut kohta 20 kg (tosin selässö ongelmia myös silloin, kun painoin 57 kg) ja lihastreeniäkin teen, mutta tässä sitä nyt sitten silti maataan. Hajalla.
Kipulääkkeet ainoa asia mikä tuo vähän helpotusta, mutta toipuminen vie silti 1-2 viikkoa jotta pystyn siis taas kävelemään kunnolla.
Paremmasta ei toivoa, leikkaus ei auta, eikä hoitoa ole. Lihasten vahvistaminen ja ylipainon välttäminen voi tuoda tietyssä määrin apua...paino pudonnut kohta 20 kg (tosin selässö ongelmia myös silloin, kun painoin 57 kg) ja lihastreeniäkin teen, mutta tässä sitä nyt sitten silti maataan. Hajalla.
Kipulääkkeet ainoa asia mikä tuo vähän helpotusta, mutta toipuminen vie silti 1-2 viikkoa jotta pystyn siis taas kävelemään kunnolla.
"hippo"
Chef, pidätkö kansanparantajia, jäsenkorjaajia yms. ihan humpuukina? Hekään eivät tietysti mahda mitään etenevälle sairaudelle, mutta voisivat osata helpottaa oireita. Mä olen aivan myyty, kun kävin raskausaikana hoidettavana, kun alaselässä meni palikoita vinkkeliin. En päässyt sen puoleen sänkyyn kuin sieltä poiskaan, kipu oli karmea. Pärjäsin sillä yhdellä käynnilla seuraavat 15 viikkoa, ihan loppuvaiheessa selkä ärtyi taas, mutta kotihoito-ohjeilla pysyi siedettävänä. En uskaltanut lähteä enää niin kauas, kun synnytys oli tosi lähellä jo.
[QUOTE="hippo";25837268]Chef, pidätkö kansanparantajia, jäsenkorjaajia yms. ihan humpuukina? Hekään eivät tietysti mahda mitään etenevälle sairaudelle, mutta voisivat osata helpottaa oireita. Mä olen aivan myyty, kun kävin raskausaikana hoidettavana, kun alaselässä meni palikoita vinkkeliin. En päässyt sen puoleen sänkyyn kuin sieltä poiskaan, kipu oli karmea. Pärjäsin sillä yhdellä käynnilla seuraavat 15 viikkoa, ihan loppuvaiheessa selkä ärtyi taas, mutta kotihoito-ohjeilla pysyi siedettävänä. En uskaltanut lähteä enää niin kauas, kun synnytys oli tosi lähellä jo.[/QUOTE]
En usko moisiin.
Jos ihan oikeasti tähän vauvaan saisi avun moisista, kyllä niitä sitten oikeasti käytettäisiin ns. oikean lääketieteen rinnalla ihan virallisestikin.
Käyn hieronnassa eräällä kaverilla, joka on myös jäsenkorjaaja. Mutta ei hänkään ole luvannut autuutta ja onnea selän suhteen.
Ja mulla selkä on lähes oireeton (siis sellainen, että sen kanssa pystyy olemaan ja elämään) 3-8kk, jonka jälkeen se paukahtaa ykskaks hajalle, kuin salama kirkkaalta taivaalta.
Sitten menee 1-2 viikkoa, jonka jälkeen se on taas ok.
Nyt näyttää siltä, että vaikka selkä hajosi ihan yhtä pahantuntuisesti kuin ennenkin, niin mä pärjään. Lääkkeet vei hetkeksi tajun kankaalle (mä nukahdan niistä aina) ja kun nukuin, sai selkä olla rentona. Nyt koitan olla mahdollisimman paljon tekemättä mitään...ei niin helppoa, kun mies iltavuorossa, mutta yritetään
TYKS:iin en tänään joudu, se on jo aikalailla varmaa. Ja ihanaa!
Mutta huomenna on sitten päivä uusi. Jos aamulla nousen omin jaloin sängystä ylös, itken ilosta. Jos en, niin itken surusta, koska sitten on pakko mennä sairaalaan. Mutten halua miettiä sitä vielä. Mitein vaan nyt tätä tilannetta...ja iloitsen siitä, että mä pääsin sohvalta ylös
Aamupaino oli muten 66,5 kg...eli siellä ihan samoissa lukemissa edelleen. Mutta kun nyt TAAS olen saikkarilla, enkä liiku, se lähtenee laskuun. Mutta kun taas sitten alan liikkumaan, se jumahtaa. Kele!
En usko moisiin.
Jos ihan oikeasti tähän vauvaan saisi avun moisista, kyllä niitä sitten oikeasti käytettäisiin ns. oikean lääketieteen rinnalla ihan virallisestikin.
Käyn hieronnassa eräällä kaverilla, joka on myös jäsenkorjaaja. Mutta ei hänkään ole luvannut autuutta ja onnea selän suhteen.
Ja mulla selkä on lähes oireeton (siis sellainen, että sen kanssa pystyy olemaan ja elämään) 3-8kk, jonka jälkeen se paukahtaa ykskaks hajalle, kuin salama kirkkaalta taivaalta.
Sitten menee 1-2 viikkoa, jonka jälkeen se on taas ok.
Nyt näyttää siltä, että vaikka selkä hajosi ihan yhtä pahantuntuisesti kuin ennenkin, niin mä pärjään. Lääkkeet vei hetkeksi tajun kankaalle (mä nukahdan niistä aina) ja kun nukuin, sai selkä olla rentona. Nyt koitan olla mahdollisimman paljon tekemättä mitään...ei niin helppoa, kun mies iltavuorossa, mutta yritetään
TYKS:iin en tänään joudu, se on jo aikalailla varmaa. Ja ihanaa!
Mutta huomenna on sitten päivä uusi. Jos aamulla nousen omin jaloin sängystä ylös, itken ilosta. Jos en, niin itken surusta, koska sitten on pakko mennä sairaalaan. Mutten halua miettiä sitä vielä. Mitein vaan nyt tätä tilannetta...ja iloitsen siitä, että mä pääsin sohvalta ylös
Aamupaino oli muten 66,5 kg...eli siellä ihan samoissa lukemissa edelleen. Mutta kun nyt TAAS olen saikkarilla, enkä liiku, se lähtenee laskuun. Mutta kun taas sitten alan liikkumaan, se jumahtaa. Kele!
"hippo"
Minäkään en uskonut jäsenkorjaajin, sanakin kuulosti kamalalta. Mutta sinne oli pakko mennä, lääkäri kun lupasi vain tukivyön ja mulla oli kivusta tippa linssissä koko ajan. Hieroja taas ei huolinut mua, kun mulla oli se raskausvatsa. Siinä kohtaa olisin kokeillut aika lailla mitä hullutusta vaan, ja kumma kyllä se toimi. Tiedän, että se kuulostaa hullulta, naurakaa vapaasti vain Viimeinen muistamani kipukokemus oli se, kun yritin "sulokkaasti asettautua" hoitopöydälle. (Kuvitelkaa selkäkipuinen virtahepo pyrkimässä riippukeinuun pitkälleen)
Viimeinen muistamani kipukokemus oli se, kun yritin "sulokkaasti asettautua" hoitopöydälle. (Kuvitelkaa selkäkipuinen virtahepo pyrkimässä riippukeinuun pitkälleen)
"hippo"
Joukkoon vaan, sekaan sopii varmasti.
Vakiopunnituspäivää ei ole, ei siis mitään pakkopullaa.
Vakiopunnituspäivää ei ole, ei siis mitään pakkopullaa.
Aamupaino 66,8 kg. Huoh. Mä jo ihan oikeesti luulin, että tänään olisi vähemmän, kuin eilen. Mutta paskat.
Syönyt olen erittäin kohtuullisesti, eli läskiä se ei ole, vaan jotain saakelin nestepaskaa.
Jotakin on kropassa kuitenkin tapahtunut, sillä vyötärön ympärys on pienentynyt tällä viikolla jo 3 cm! Mutta mä silti niin mielelläni näkisin tuloksia myös vaa-alla.
Aamulla en päässyt sängystä ylös, eli selkä on tänään huonompi kuin eilen. Onneksi on se miehen painonnostovyö...sen avulla (ja miehen) pääsin jaloilleni. Ainoa vaan, että mä olen nykyään niin laiha, ettei siinä vyössä tahdo riittää säätövara. Joten ei parane sitten enempää laihtua, jos meinaan saada tuosta vyöstä tuen selälleni
Syönyt olen erittäin kohtuullisesti, eli läskiä se ei ole, vaan jotain saakelin nestepaskaa.
Jotakin on kropassa kuitenkin tapahtunut, sillä vyötärön ympärys on pienentynyt tällä viikolla jo 3 cm! Mutta mä silti niin mielelläni näkisin tuloksia myös vaa-alla.
Aamulla en päässyt sängystä ylös, eli selkä on tänään huonompi kuin eilen. Onneksi on se miehen painonnostovyö...sen avulla (ja miehen) pääsin jaloilleni. Ainoa vaan, että mä olen nykyään niin laiha, ettei siinä vyössä tahdo riittää säätövara. Joten ei parane sitten enempää laihtua, jos meinaan saada tuosta vyöstä tuen selälleni
vilttiketjun varamies harmaana
Hienosti olette pudottaneet.
Minä siis olen noin 10 kk aikana pudottanut noin 11kg, suurin osa siitä viime alkukesästä. Nyt on menossa kuntoprojekti, eli keväällä toukokuussa juostaan sitten Helsinki city run ja tavoiteaika on 2h. Kyllähän siinäkin senttejä vyötäröltä tipppuu, reisiin taas niitä on tullut ( ja pohkeisiin) lisää rutkatsi, tai siis liasta on niin, että sen silmälläkin heti huomaa, syynä runsas kuntopyörän polkeminen nyt liukkaiden aikaan.
Tsemppiä kaikille pudottakille, painon hallitsijoille ja kuntoilijoille. Ylpeänä puetaan kesällä uikkarit päälle.
Minä siis olen noin 10 kk aikana pudottanut noin 11kg, suurin osa siitä viime alkukesästä. Nyt on menossa kuntoprojekti, eli keväällä toukokuussa juostaan sitten Helsinki city run ja tavoiteaika on 2h. Kyllähän siinäkin senttejä vyötäröltä tipppuu, reisiin taas niitä on tullut ( ja pohkeisiin) lisää rutkatsi, tai siis liasta on niin, että sen silmälläkin heti huomaa, syynä runsas kuntopyörän polkeminen nyt liukkaiden aikaan.
Tsemppiä kaikille pudottakille, painon hallitsijoille ja kuntoilijoille. Ylpeänä puetaan kesällä uikkarit päälle.
"MaMa"
MOOORE: Minä olen nyt EasyDietilla ollut viikon. Hyvin etenee, ihana asettaa joka päivä uusi tavoite, että pääsisi pienemmällä numerolla alkavaan vaakalukemaan. Suunnitelmissa olla puhtaasti ainakin vielä viikkoa, sitten tulee yksi gaalaillallinen, en ole varma mitä sen kanssa teen. Sen näkee sitten, kun se on edessä.
CHEF: Ota mieluummin tavoitteeksi hankkia vaikka ihan oma tukivyö selällesi. Sellainen, jonka saat säädettyä myös pienempään muottiin. Positiivista, että mittanauhassa tapahtuu. Itseäkin se piristi, kun paino jojoili tämän alkuvuoden, silti vyötäröltä lähtenyt jo 10cm vuoden alusta. Auttaa jaksamaan tätä hommaa tuo mittanauha, kun vaaka ilkeilee. Muuten tuntuisi kaikki työ hukkaan heitetyltä.
Itse olen jo voiton puolella tämän viikonlopun suhteen. Ensimmäinen yö taksissa suijui hyvin, join yhden kevyt red bullin. Oletin, että saisin noista energiajuomista kauheesti lisää kaloreita päivään, mutta tarkemmin tutkittuani pakkausta, niin kävi ilmi, ettei se sisältänytkään energiaa kuin 7,5kcal yksi tölkki! Hassua juoda energiajuomaa, jossa ei ole energiaa. No pääasia, että se piristi ja jaksoi valvoa yön. Ja postiivista minulle, että ei tullut niitä lisäkaloreita.
Suunnitelmissa olla puhtaasti ainakin vielä viikkoa, sitten tulee yksi gaalaillallinen, en ole varma mitä sen kanssa teen. Sen näkee sitten, kun se on edessä. CHEF: Ota mieluummin tavoitteeksi hankkia vaikka ihan oma tukivyö selällesi. Sellainen, jonka saat säädettyä myös pienempään muottiin.
Positiivista, että mittanauhassa tapahtuu. Itseäkin se piristi, kun paino jojoili tämän alkuvuoden, silti vyötäröltä lähtenyt jo 10cm vuoden alusta. Auttaa jaksamaan tätä hommaa tuo mittanauha, kun vaaka ilkeilee. Muuten tuntuisi kaikki työ hukkaan heitetyltä.Itse olen jo voiton puolella tämän viikonlopun suhteen.
Ensimmäinen yö taksissa suijui hyvin, join yhden kevyt red bullin. Oletin, että saisin noista energiajuomista kauheesti lisää kaloreita päivään, mutta tarkemmin tutkittuani pakkausta, niin kävi ilmi, ettei se sisältänytkään energiaa kuin 7,5kcal yksi tölkki! Hassua juoda energiajuomaa, jossa ei ole energiaa. No pääasia, että se piristi ja jaksoi valvoa yön. Ja postiivista minulle, että ei tullut niitä lisäkaloreita.