Maaliskuun Mussukat <3 *heinäkuu*

Viikolle 16-20?? Mä tosiaan toivon ettei tätä nyt kestä seuraavat 3kk. Nyt jo ongelma ettei saa mitään aikaseksi eikä jaksa mitään ja takana vasta se 2 viikkoa. En ole tuollaisesta lääkkeestä koskaan kuullutkaan. Ehkä pitää kysellä siitä neuvolassa kun viikon päästä on se eka käynti. Eipä ole kyllä ennen ollut tarvettakaan millekään lääkityksille kun ei aikaisemmissa raskauksissa ollut pahoinvointia ollenkaan. Toisaalta kai tämä huono olo on hyvä merkki? Mutta jos neuvolassa saadaan sydänäänet kuulumaan niin saisi kyllä nämä olot jo loppua.
 
Hei! Ilmoittaudun minäkin mukaan.

18.3/Unihiekkalapio/22/2/LKS

Löysin tämän kaksplussan vasta nyt, tosin varovaisuudeltani ja alkujännitykseltäni raskautta kohtaan rn ole vielä oikein uskaltanut etsiäkään. Selailin ketjua, mutta aika hitaasti toimii puhelimella, joten koko ketjun lukemiseen olisi mennyt tunteja. En jostain syystä löytänyt google playsta muita sovelluksia kaksplussalle kuin raskauslaskurin ja nimisovelluksen, outoa. Yritän kuitenkin seurailla tällä täysversiolla, ja olisin kiinnostunut liittymään myös fb-ryhmään :)
 
Varhaisultran KELA-korvauksesta. Itse sain sen suoraan, 36,50 euroa, mutta näköjään siihen vaikutti kahden vuoden takainen km koska kuitissa lukee joku koodi ja "aiempi km". Eli ilman korvausta tuo Kampin Terveystalon vu olisi ollut 197 euroa. Taksat ovat kuitenkin lääkärikohtaisia myös talojen sisällä.

Ruska ja 8+2
 
Joo mulla on miehen 9v ja 6v ja omat 5v 3v ja 1v ja nuo pienimmät kolme on jossain helvetillisessä iässä xD Kyllä sitä silti pärjää kun on pakko :) Mulla helpottaa oloa mehujätskit, ainoastaan, kaikki muu laittaa yökkimään :X

Muoks* isoin poika ei oo ollu siis kotona nyt :)
 
Voimia kaikille jotka on saaneet huonoja uutisia! :( ja hurjasti tervetuloa uusille! Mahtavaa saada uusia maaliskuun odottajia!

Naureskelin tuossa eilen kun huomasin tuon lasketun ajan olevan niin lähellä mun vanhimman lapsen syntymäpäivää, vanhin syntynyt 25 maaliskuuta ja tältä laskettu aika on 24 maaliskuuta. :D

5+0 eilen yuli täyteen ja mietiskelin tässä tänään josko huomenissa pitäis neuvolaan soitella aikaa, onneksi tiedän että pääsen suoraan lähetteellä äitipolin listoille viikkoseurantaan kun aikasemmissa raskauksissa ollut niin paljon ongelmia. Saa ainakin mielenrauhan ja kunnon seurannan!

Tää raskaus on edelleen melko oireeton; tuntuu et oon niiiiiiiiiin paljon pirteempi ja eilen päätinki pestä lattiat ihan vanhanaikasesti käsin! toista tissiä vain aristaa ja vihlasukipuja tulee äkkiliikkeistä. Tosin ei mulla niin hurjasti oo ennenkään ollut oireita pahemmin raskauksista, varsinkaan viime raskaudessa. Jos en olis tiennyt olevan mahdollista olisin todennäköisesyi porskutellu aina viikoille 20 ihan normaalia elämää.

Tuulimuna raskaus mullekkin tuttu, ensimmäinen raskaus oli sellanen. Kietämättä pakko sanoa että on tuon pelko varjostanut jokaista raskautta kuin myös nyt tätäkin. Vaikuttaa vaan niin täydelliseltä ettei vaan voi olla totta! Mietinkin nyt josko pitäis kuitenki vielä tikuttaa ja kattoa muuttuuko nämä haamut ihan kunnon viivaksi? Viimeviikolla tein vikan testin ja nyt rupee kuumottamaan kun on lukenu huonoja uutisia täällä! :eek:

Kauheeta ku meni ihan oman navan tapittamiseksi! :D ens kerralla sitte enempi!

Nii ja tuosta sektiosta parantumiseen, mulla meni tosi hyvin parantuminen 12 aikaan päivällä leikattiin ja illalla vaadin kipupumpun ja katettin poistoa.
 
Mulle neuvolalääkäri painotti, ettei saa Primperania käyttää säännöllisesti. Kysyin voisinko ottaa vaikka aamuisin, kun silloin on pahin oli. Lääkäri totesi, että kyllä, mutta ei säännöllisesti vaan ainoastaan, kun oikeasti tarvitsee. Ota siitä sitten selvää.
Sehän on kuitenkin sallittu 1-3 kertaa päivässä, joten mun mielestä on tarpeeks harvoin, jos aamuisin ottaa ja silloin tällöin jättää ottamatta.

Tänä aamuna ei heti silmät avatessa ollut huono olo, olisko vaikuttanut että sain pitkästä aikaa nukuttua yli 7h yöunet. :)

Tervetuloa uusille! :)

Mins ja napero 5+5
 
Onko täällä muita joilla pahoinvointi on seurana myös yöt niin ettei pysty nukkumaan?

Mulla on,juoksen koko ajan vessassa ja pyörn vaan ku on pahaolo,maha on ihan sekasin ja heti aamusta sitten alkaa oksentaminen..:(
 
Nelli Harmi,että asiat meni noin. :hug: Eihän sitä koskaan tiedä, vaikka mieli muuttuu vielä ja haluattekin vielä yhden yhteisen lapsen. Itse olen aina ajatellut, että asioilla on jokin tarkoitus meni ne sitten hyvin tai huonosti ja yleensä olen saanutkin ajan kanssa niihin vastauksen. Eihän se asia tietenkään tällähetkellä lohduta, mutta ties mitä ihanaa tulevaisuus tuo tullessaa!

Pikku M Mulla on myös tuo pahoinvointi riesana,mutta ei öisin. En ole joutunut oksentamaan vielä, mutta syömiset joutuu miettimään tarkasti. Koko ajan nälkä, mutta kun kaikki ruoat saa voimaan pahoin ja sama siis olipa aamu tai ilta.


Doplerista ootte täällä puhunu. Mullakin on sellanen. Taitaa olla tuo angel sound merkkinen myös. Kovasti odotanki, että pääsis kuuntelemaan sillä sydänäänet kun edellisessa raskaudessa en kerennyt kuunella niitä.

Mites teillä ulkomailla asuvilla järjestyy nämä neuvola/synnytys asiat? Onko siellä yksityisiä vastaanotot vai samalla tavalla kuin suomessa?

eternal-life Minkälaisia vaivoja siulla on ollu raskauksissa? Ei tarvitse vastata jos et halua!:)

suski90 sulla tosiaan on siellä vilskettä! Oma neiti on päivät hoidossa kun käydään molemmat töissä ja iltaisin tuntuu ihan hirveen raskaalta hoitaa tyttö yksin jos mies on töissä. Neiti on nyt vähän päälle puoltoista vuotias ja hyvin koetellaan jo äidin hermoja. Vaikkakin on hän niin ihana kun käy välillä halailemassa ja kutittelemassa varpaista ja nauraa kihertelee omille jutuilleen.

Tervetuloa uusille!

pahki 7+4( mennään nyt ultran mukaan)
 
efi
Voi, kylläpä täällä on paljon vuodoista kärsiviä. Menetyksiäkin on taas tullut ja pahoittelut tietty niistä.

Pahasta olosta tuntuu kärsivän jo moni. Itellä on nyt ollut kahtena aamuna huono olo. Jotenkin ihan eri tavalla kuin kahdessa aikasemmassa raskaudessa. Eilen aamulla ei ollut varsinaisesti huono olo, mutta ei hyväkään. Maha oli jotenkin ihan turvoksissa. Olo kuitenkin parani jo muutamassa tunnissa ja loppu päivän olo oli niin hyvä, että luulin jo raskauden menneen kesken. Tänään aamulla olo oli kuitenkin taas huono ja pääsin jopa vessaan asti yökkimään. Nyt olo on jo hyvä. Kovasti jaksamisia kaikille huonovointisille. Se on aika rankkaa, jos sitä jatkuu pitemmälle.

Pahki kyseli kuinka ulkomailla hoituu raskauden seuranta. Asun Keski-Euroopassa ja täällä maassa missä asun ei todellakaan ole mitään neuvola systeemejä. Kaikki raskauden aikaiset käynnit on omalla gynekologilla. Oliskohan noin 5 kääyntiä raskauden aikana. Rakenneultra ja yliaikaiskontrolli on sitten siellä synnytysairaalassa. Täällä ei muutenkaan ole mitään kunnallista terveydenhuoltoa (vrt. terveyskeskus), vaan kaikki lääkärit on periaatteessa yksityisiä. Sitten sillä lääkärillä voi olla sopimus joittenkin vakuutuksien kanssa (kelaa vastaavia). Vakuutuksia on useita ja se minkä vakuutuksen piiriin kuulut määräytyy työpaikan mukaan. Ilmaiseksi voit siis käydä sellaisella lääkärillä, jolla on sopimus sen sun työpaikan sairasvakuutuksen kanssa. Tulipas monimutkainen selitys, joka ei oikeen käy järkeen suomalaiselle. Miksi ihmeessä pitää olla monta eri vakuutusta?? Kyllä kela on vaan kätevä.

Jaksamisia kaikille!

Efi ja vauva 5+6
 
Eilen illalla huvin vuoksi tein Davidin liuskatestin ja testiviiva pärähti näkyviin jo ennen kontrolliviivaa ollen paljon tummempi. Tänä aamuna sitten kahvin kanssa tuli stoppi, puoli kuppia pystyi. Tuli stoppi kaiken muunkin kanssa, munakokkeli ällöttää, makkara ällöttää, voi ällyttää, ei ole varsinaista kuvotusta tai pahaa oloa sellaisena kuin olen siihen muussa elämässä tottunut, mut ruoka nyt vaan jotenkin on luotaantyöntävää.

Kattelin jotain neuvolan papereita vaikka se aika onkin vasta paaaaaljo myöhemmin, ärsytti jotenkin se päihdekysely. Koska tahansa voin keskustella näistä asioista, ei sillä, en ole ennen raskautta perseitä vetänyt aikoihin ja raskauden aikana en oo ottanut tippaakaan mut jotenkin vaan ärsyttää tämmöset "tunnusta syntisi" - lappuset. Onko toi pakko täyttää?

Doppler on mulle ihan uus juttu, saaks niitä mistä, minkäköhän hintaisia ovat?

Tsemppiä vuotajille ja mielenrauhaa kaikille hermoilijoille!
 
Heippa ! Täällä olis yks odottelija lisää :)
Esikoinen olis kyseessä.
Olin aiemmin tossa marraskuisten odottajissa mutta odotus päättyi suruun. Nyt yhtäkkiä taas tärppäs. Soittelin heti aikaa neuvolalle koska en yhtään tuon keskenmenon takia osannut arvella kuinka pitkällä ollaan. No siellä käytiin 14.7 ja sanoivat että 6+1 (mulle se on jotenkin niin maaginen luku koska silloin meni kesken) ja sykettä ei löytynyt. Laitto sitten uuden ajan 21.7. Siellä ultra pöydällä sitten kun istuin niin tuijottelin vaan neuvolatädin ilmeitä kun sen naama oli kurtussa. Yhtäkkiä se vaan sitten tokaa "Onko teillä suvussa kaksosia?". Oli aika shokki tuo. Joo kaks pussia siellä oli ja aikanakin yksi syke, toisesta ei oikein osattu sanoa kun kuitenkin oli niin pieniä.
Nyt vaan tarrasukkia ja toivotaan parasta. :)

15.3/Haaveilija14/22/1/

-haaveilija 6+5
 
Justiin odottelen neuvolan soittoajan alkavan. Perhosia mahassa ku oon yleensäkkin niin huono puhelimessa vääntäjä :'D en osaa selittää mitään -.-

Tervetuloa joukkoon haaveilija! :)

Niinku aikasemmin mainitsin oli ensimmäinen raskaus tuulimuna, toisessa raskaudessa vanhin lapsi meinasi tulla ulos jo 20viikoilla kokkolan sairaalasta saivat mut siirrettyä OYSsiin ja siellä supistukset loppumaan. Kolmannen raskauden aikana meni lapsivedet 36 viikoilla, eikä vauva ollut laskeutunut ja synnytys jouduttiin käynnistämään kun tulehdusarvot nousi kattoon antibiooteista huolimatta ja tässä raskaudessa myös kasvukontrolleja kun oli niin pieni, viimesin raskaus meniki päin mäntyä kun oli "kuukautis" vuotoa viikoille 20 ja lapsivedet holahti 29 viikoilla perätilassakin se siellä istui ja itsehän istuin 2kk sairaalassa tarkkailussa siihen asti että vauva olisi 35vkoa, pieni keskosvauva tuli tästä (painoa vain 1770) luulen että jo näillä syillä tuota seurantaa voisi vähän tiheämmäksi saada. Ainakin toivon niin ja ajattelinki nyt sanoa siitä samalla kun soitan tonne neuvolaan.
 
Heippa, Uskallan nyt ilmoittautua mukaan. Kävin aamulla ensimmäisessä lääkärillä ja samalla ultrattiin ja kuunneltiin sydänääniä, jotka dobleri rekisteröi kyllä mutta ei pystynyt niitä laskemaan. Kaikki pitäisi olla kunnossa. Viikkolla 8 ollaan siis jo menossa tai mahdollisesti hiukan vähemmän. jatkuvaa huonoa oloa on ollut kolmisen viikkoa, kokoajan pitä syödä jotain ja rinnat on välillä uskomattoman arat, varsinkin aamuisin. Nopeasti liikkuessa vihloo mahaa.. eli tämä on menoa taas! Tulossa on siis kolmas kahden vilkkaan pojan (6v ja 4v) lisäksi.

2.3.2015 / MariaR81 / 33 / 3 / PS
 
Täälläkin ilmottautuu yksi uusi maaliskuun odottaja mukaan!

Ensimmäinen lapsi olisi tulossa, viikot tällä hetkellä 7+2, eilen varhaisultrassa käyty edellisraskauden tuulimunan vuoksi. (ja huomasimpa että haaveilija 14; olet myös aiemmin ollut marraskuun odottajissa, sieltä minäkin tänne tipuin....) LA näillä näkymin siis 9.3. Facebookin ryhmästä oisin myös kiinnostunut, olisiko miten mahdollista päästä vielä mukaan? :)

Eli meidän perheeseen kuuluu minä 22v, aviomies pari vuotta vanhempi ja koira. Synnäri ois sitten PKSSK.

Olipas nyt omanapainen teksti, mutta lueskeltuani teidän tekstejä usean päivän ajan en muista enää mihin meinasin vastata.... vuotelijoita oli paljon, voimia erityisesti teille ja pidetään peukut pystyssä!
 
Heis pitkästä aikaa! tänään 7+0 viikot menossa ja oikeastaan huonovointisuutta ei ole ollut nimeksikään, mutta muutaman päivän ajan jotkut ruoat on vähän kuvottaneet ja illalla syömisen jälkeen lievää kuvotusta. Turvoksissa-olo kyllä on,mutta lieneekö kuumuuden syytä. Pitää kuiteskin nauttia auringosta, ehtiihän sitä talven taas palellakin :whistle: elimistö tuntuu tekevän tilaa kohdulle, kun välillä lievä kipuilua ties missä. Todella erinlainen alkuraskaus kuin aikaisemmista,kaikista muista olen oksentanut heti alusta asti, joista viimeisin onkin ollut 9 vuotta sitten....mites muilla?
 
Vieläkin tulee uusia :) kivaa ! Tervetuloa vaan kaikille !

Täälä pahoinvointi on vähän helpottanut. Ennen paha olo oli 24/7 mutta nyt oksennan vain aamuisin ja paha oli tulee silloin kun nälkä alkaa vaania. Olo parani ku olen syönyt pari salmiakkitikkaria, onko verenpaine sitten ollut niin alhainen et aiheuttanut heikon olon?

Täällä on kyllä meno hiljentynyt tuon fb-ryhmän tulon jälkeen, harmi sinänsä kun kaikki aktiiviset eivät sielä Facebookin ihmeellisessä maailmassa ole :)

Huomenna herätään aikaisin ja lähdetään pariksi päiväksi mökille makaamaan ja uimaan :) ihanaa loppuviikkoa!


Millipilli ja dude 6+6
 
Minä vielä käyn lukemassa teidän juttuja. Olkaa onnellisia oireista. Ne ei voi olla kuin hyväksi! Janonne uusille maalismasuille =)

Mun omanapaa.. on vähän epävarma olo tyhjentymisestä. Maanantai aamuna ne mustat veret ja sit tiistaina supistusten kera raskausmateriaalia jonkin verran pönttöön. . Mutta siinäpä se. Siteeseen ei vuoda, pyyhkiessä vain jää vähän paperiin. Eilen kun olin paljon jalkeilla, maha meni todella kipeeksi ja helläksi. Nyt istun taas labrassa antaa hcg seurantaan verta.. ole hieman loukkaantunut siitä lääkärikäynnistä tiistaina. En saanut mitää ohjeita eikä mistään mitää kerrottu. Labrapäivät vaan annettiin. Entä jos tää ei tyhjene? voiko edes näin vähällä vuodolla tyhjentyä? Tuntuu että ihan yksin jätettiin tän asian kanssa. Ei mitää empatiaa, edes "oln pahoillani kun näin kävi".. tunteet seilaa ees taas. Suututtaa ja harmittaa vuorotellen.. ja pelottaa jos sinne jää jotain kun niin kipuilen edelleen.

Anteeksi tänne purkautuminen. Onnellista odotusta. Jospa mä nyt poistun.. tää on löysäs hirressä olemista kun lukee muiden raskauden jatkumistabja miettii miten itellä vois olla. Mut sydämestäni toivon että te loput KAIKKI meette loppuun asti <3

Nelli
 

Yhteistyössä