*~ Maaliskuun mussukat 2013 ~* Syyskuussa

Hei mammat ja masukit!

Näin heti alkuun paljon jaksamista ja voimia Julille ja pienelle pojallesi, olette niin sydämissämme molemmat. Toivottavasti leikkaus tuo lisää toivoa mukanaan :hug:

Tikulina Pikaista tervehtymistä ja voimia!

Kuulostaa tosi inhottavalta kyllä tuo joidenkin vanhempien suhtautuminen vauvauutisiin. Luulisin että pelot ja huolet, mitä vauvan tulo voi ehkä aiheuttaa kuitenkin hälvenee ajan myötä ja isovanhemmatkin osaavat iloita uudesta tulokkaasta. Muistetaan me kuitenkin iloita sanovat mitä tahansa ilkeyksissään ja ajattelemattomuuttaan, nämä ovat kuitenkin niin ainutlaatuisia hetkiä elämässä ja aika kulkee siivillä, muut iloitkoon sitten kun ovat siihen valmiita.

Muiden kyllästymisestä vauva-asioihin todellakin samaa mieltä kanssanne siitä, että sitä valikoituu kaverit jotenkin automaattisesti elämäntilanteen mukaan. Liikun nykyisin paljon enemmän kavereideni kanssa, joilla on pieniä lapsia, vaikken aikoinani osannutkaan iloita tai ymmärtää heidän lapsiasioistaan, nyt olen innoissani mukana. Bilekaverit ovat jääneet sen sijaan taustalle, mutta joskus näen heitäkin, vaikken usein jaksakaan lähteä baariin jms. Tiedät että jotkut heistä haluaisivat jo lapsia, mutta sinkkuiltojensa iloksi juoksevat baarissa. Näin ollen erilaiset ystävät on rikkautta, koska me kaikki muutumme.

Täälläkin oli linea negra ensiraskaudessa ja huomasin sen muistaakseni neljännen kuun lopulla suureksi yllätyksekseni. Olin jotenkin ajatellut että vaaleille suomineidoille ei sellaisia varmaan tule, mutta tulikin ja ihan selkeästi näkyi. Harmittaa vaan kun en ole kirjannut tarkemmin ylös milloin se viiva tuli viimeksi. Tässä raskaudessa ei mitään ainakaan vielä.. Niin ja viimeksi tuli poika. Ylimääräisiä villakarvoja en ole myöskään huomannut, enkä ole varma viimeksikään tuliko.

Täällä ollut ahdistusta johtuen siitä etten ole tuntenut vauvan liikkeitä laisinkaan ainakaan viikkoon. Aikasemmin hentoisia tuntemuksia tuli aina välillä, jo 11 rvkolta asti, mutta nyt ei mitään. Taas näinä hetkinä harmittaa ettei ole kotidoppleria. Mutta mietin sitten, kuten Emsuli ja Tigerinakin kans pohti asiaa, että todellakin näin alussa jos jokin menisi pieleen ei siihen tuskin voi itse eikä lääkärikään mitään tehdä, eli turhaan me murehditaan.. Täytyy vain luottaa että luontoäiti hoitaa asiat siellä masussa ja kaikella tod.näk. vauvalla on kaikki hyvin. Me annamme lähinnä vain "otolliset olosuhteet" kasvulle :)

Tigerina Pikemminkin luulisin että sulla on sikäli hyvin asiat, ettette ole joutuneet vielä säästöharavan uhriksi ja saatte täydet palvelut. Ehkä sokerirasitus on monelle turhantuntuinen ja inhottavakin testi, minullekin oli, mutta jollekin toiselle voi olla onni jäädä niistä kiinni. Ja saattehan nauttia myös mukavammista raskausajan palveluista, kuten esimerkiksi niistä 4D-kuvista, mistä monet saavat vain haaveilla :rolleyes:

Straptokokki on mulle ihan vieras juttu, lähinnä pelkään toksoplasmoosia... siis kun olen ravintoloissa syönyt salaatteja ja pusuttelen poikaani joka peuhaa päivät hiekkalaatikossa jne. jne. jne. Apuaaah!

Mutta onnellisin kuuluminen tällä erää kuitenkin se, että vauvani oli päässyt seulojen läpi kirkkain tuloksin eli hyvin vähäisellä riskillä - tuli ihan tippa linssiin taas vauvaonnesta :heart: Tuntuu siihen päälle vielä niin ihanan konkreettiseltakin kun lääkäristä joku virallisesti soittaa vauvan asioista: En vain kuvittele olevani raskaana, vaikkei masu niin valtava olekaan, ei ole paljoa pahoinvointia, tuntemuksia eikä muutakaan oiretta enää... huokaus...

Hauskaa syysiltapäivää toivottaa :wave:

BabyBloom ja möttönen 14+2
 
Tigerina: olisiko neuvolan tädillä mennyt numerot vähän sekaisin ja luullut että olet vm -77? Vai tarkoittikohan vaan sitä, että sokerirasitukseen joutuu kaikki yli 25-vuotiaat "vanhukset".

Vauvamahaa ei vieläkään, aamuisin näytän suht normaalilta eikä raskautta huomaa, mutta lounaan jälkeen maha paisuu turvonneeksi palloksi. Tunikojen ym. alta sitä ei huomaa. Hirveät ilmavaivat koko ajan eli ihan turvotusta on. Tavallisen kokoiset, matalavyötäröiset housut menee vielä jalkaan kun turvokkiröllö tulee siihen päälle ;).

Vauvauutisia ei ole vieläkään kerrottu kaikille kavereille. Töissä aion kertoa sitten kun näkyy päälle päin. En ala Facebookissa tai tekstareilla kavereille infoilemaan että raskaana ollaan, vaan kerron sitten face to face. Miehen suvulta en kyllä ala mitään kauhistelua ja voivottelua kuunteleen, tiedän itsekin ettei meidän tilanne ole mikään ideaali, kämppä täysin sopimaton murju ja rahatilanne heikko jne.

Muut naimisiin menijät: aiotteko laittaa sormusta raskausaikana vai myöhemmin? Mulla olisi täydellinen unelmasormus katsottuna, mutta en tiedä kannattaako vielä ostaa, jos sormet paisuu loppuraskaudesta eikä palaudu entiselleen. Eikä ole tietoa, missä mitoissa sitä vuoden päästä on eli paljonko tulee ylimääräistä painoa... Ei haluaisi, että vihkisormus jää heti liian pieneksi.

15+5
 
Heippa taas kaikille!
Tsemppiä myös teille joilla on tullut murheita matkan varrella sairastelua tai muita ikäviä uutisia! :hug:
Ja Niittyvilla olet ehkä aikaisemmin maininnut meneväsi naimisiin, mutta hurjasti onnea!! Eilen juuri satuin puhumaan yhden tuttavan kanssa jolla laskettu aika on marraskuun alussa että hänellä ei enää sormus mahdu sormeen, että en tiedä olisiko viisain odottaa? Mutta toisaalta kyllähän sormusta saa ainakin pienennettyä :)
Streptokokki minulla meni vähän ohi että mikä se on ja mihin liittyy? Kun itse olen ollut flunssakuume taudissa viikon +virtsatientulehdus siihen päälle ja ehdin viikon olla välissä terveenä ja taas kipeänä :( ja jotenkin tuntuu että kukaan ei ota lääkärissä tai terveydenhoitajalla vakavasti vaan saan aina pari päivää saikkua ja sitten taas tarvii uudestaan mennä huoh!! No joo...
 
Streptokokki pelottaa muakin. Täällä sitä ei testata jollei ole oireita ja monesti olen kuullut/lukenut sen olevan nimenomaan oireeton. Musta toi pitäisi testata kaikilta, koska on kuitenkin vauvalle vaarallinen jos synnytyksessä saa tartunnan.

Sokerirasitus Mä olen myös ymmärtänyt, että yli 25v joutuisi siihen. Mä olen vielä niin nuori, ettei neuvolasta ole sitä mainittu. Täällä varmaan joutuu iän puolesta vasta 50+ kun kaikessa säästetään :D

Mä en ollut edes ajatellut tuota sormusta. Mulla esikoista odottaessa kihlasormus ei mahtunut kuin pikkurilliin. Sitten kun vaavilla oli ikää 2vkoa niin mä kokeilin sormusta 2v kihlapäivän kunniaksi. Tais olla nestettä vielä kehossa aika lailla kun sormi turpos tosi isoksi ja meni kirkuvan punaiseksi, sitten myös tunto alkoi kadota. Ei saatu sormusta kotikonstein pois joten piti mennä tkn päivystykseen kymmeneltä illalla leikkaamaan sormus :/ Näin myöhemmin kyllä naurattaa! :D Voi siis olla, että ostetaan sormus vasta jälkikäteen kun mennään maistraatissa kuitenkin naimisiin. Niin ja mun kihlasormusta isonnettiin korjauksessa, joten eipä se sama sormus menisi vieläkään mun sormeen.

Emsuli Toi streptokokki mistä täällä puhutaan on siis bakteeri mitä on monella naisella alapäässä. Se voi aiheuttaa supistelua ja ennenaikaisen syntymän, mutta on äidille vaaraton ja usein oireeton. Vauvalle se tosin voi olla vaarallinen jos saa tartunnan synnytyksessä. Netistä löytyy varmaan kattavampaa tietoa.
 
Tervetuloa uudet!! :wave:

HaaveissaPulla Olipas kurja vastaanotto sun vanhemmilla :hug: Todella ajattelematonta :(

nippatäti Puhu jollekin pahasta olostasi, siis noista tunteista mitä tunnet. Jospa se helpottaisi :hug:

suppareista No niin, löysiväthän ne tännekin : / Eilen neuvolassa kerroin kuinka niitä pelkään, mutta samalla olin onnellinen, ettei niitä ole vielä tullut.. Ei olisi pitänyt avata suuta, sillä illalla tunsin ekat.. Tänään sitten niitä on tullut reipas kymmenkunta, lyhyinä, mutta kuitenkin.. Tiedän, että elämä on ihan liian hektistä tällä hektellä. Aamulla kun nousen, niin seuraavan kerran lepään illalla, kun silmät ummistan. Viellä olisi 2 työpäivää ja sitten alkaisi loma, josko sitten hieman helpottaisi. Toivottavasti nämä levolla rauhottuvat ja pysyvät hetken aikaa poissa. Ei kivaa kuitenkaan, koska saan suppareista ihan järjettömän stressinaiheen itselleni.. :( Tänäänkin piti itkeä tirauttaa, kun niin pelkään niiden jatkuvan :'(

Tikuliina Oho, jopas nyt. Toivottavasti asiat selviävät parhainpäin :hug: Voitko kuvailla sitä supistuksen tunnetta, miten voimakasta sulla supistelu on? Itsellä alavatsa kovettuu lyhyeksi aikaa, mutta palautuu suht nopsaa. Kivuliaita ne ei oo, mut sellasia krampin omaisia :(

Nopponen Voimia suppareiden keskelle! :hug: Voin vain kuvitella sun ajatukset tällä hetkellä :hug:

Eilen neuvolassa käyty ja hb senkun jatkaa laskuaan :D Vielä ei kuitenkaan rautaa tarvi syödä. RR oli matala, pissa puhdas, painoa tullu alkuun nähden n. 2,5kg :x Ekassa raskaudessa paino alko vasta nousta jossain rv 25-27 paikkeilla. Vauvan Syke oli siinä 140 pintaan muistaakseni. Tänään on pakko ollu ottaa rauhallisemmin, koska nää supparit kiusaa. Terkka ystäväni sanoi, että todennäköisesti vaarattomia ovat ja toissynnyttäjällä tulee helpommin niitä.. Hieman helpotti mieltä.

Alisa & Hippu 16+4
 
Julille :hug: Teillä on raskas päätös edessä. Paljon voimia tuon kaiken keskelle :heart:

AnyHope Paljon voimia! Itse olisin varmaan tehnyt saman ratkaisun. Koskaan nuo asiat eivät ole helppoja. Toivottavasti pääsette pian nauttimaan uudesta raskaudesta :heart:

Tervetuloa uudet maaliskuiset masuilijat! :)

Onpa täällä jo kovasti supistuksia liikenteessä :/

Hienoja arvoja ollut teillä sokerirasituksen suorittaneilla. Itsellä on sama edessä ensi viikolla, saas nähdä miten käy.

(.) Täällä taas aloin huolestumaan että onko mitään eloa masussa kun ei yhtään turvota ja ahdista vatsaa. Öisinkin huomaan tyytyväisesti nukkuvani mahallani. No tietysti Dopplerista loppui patterit, pakko oli isäntä lähettää ostoksille että pääsen ääniä kuuntelemaan :)
Sieltähän ne löytyi melkein heti, niin ihana jumputus :heart:
Pikkuhiljaa ollaan asiaa julkistettu sukulaisille ja ystäville. Vieläkään läheskään kaikki ei tiedä. Omasta suvusta kuulin kommentteja " No et sä sitten vielä palaakaan työelämään". Noita osasin odottaa. Olen siis tosiaan hoitovapaalla edelleen. Eiköhän tässä itellä kumminkin ole vielä työvuosia ihan riittämin edessä :)
Ystävät ovat suhtautuneet kyllä tosi ihanasti. Uskaltaa vapaasti puhua asiasta ilman että joku kyllästyisi :)

Toiveikas84 & papu 13+6
 
Eea
Täällä tuo streptokokki tutkitaan kaikilta odottajilta. Viimeksi olikin miulla positiivinen, joten synnytyksen aikana laitettiin menemään antibioottia, ettei tarttuisi vauvaan. Kannattaa kysästä tuosta tutkimisesta, on kuitenkin melko helppo testata.

Saa nähdä joudunko sokerirasitukseen. Aikasemmissa raskauksissa olen siinä käynyt, mutta nyt ei ole ollut neuvolassa mitään puhetta.

Löydettiin edulliset tuplat. Saadaan tutun tutulta ostettua emmaljungat 220€. Sekin huoli on nyt pois. :)

Eea & Pallero 15+5
 
04.03 - Gollbetty - 2. Lapsi - VKS - Tyttöolo

Täällä yksi maalismasu lisää ja viikkoja nyt kasassa 16+3. :)
Olen 19v (marraskuussa 20v) nainen pohjanmaalta ja toinen lapsonen tulossa. Esikoinen vuosimallia 2011. Kovasti jo tuntuu pieniä potkuja ja tälläkin hetkellä masussa aamujumpat menossa.
 
Tikuliina ja Nopponen, kovasti tsemppiä tilanteisiinne, kuulostaa hurjalta.. :hug:

Tervetuloa uusille!

Jännä tuo sokerirasitus, kun meidän neuvolassa/lääkärillä siitä ei ollut mitään mainintaa enkä edes muistanut kysyä asiaa. Olen painoindeksin mukaan lievästi ylipainoinen, vaikkakin syön kyllä terveellisesti ja harrastan myös liikuntaa. Ja siis iältäni 31-vuotias. No, eiköhän siitä kuule, jos siihen joutuu. :)

SaHi, onpa sinulla aikaisin liiketuntemuksia! No, itse en niitä varmaan tunnistaisi vaikka olisikin.. ;)

(.) Edelleen lievää verenvuotoa, nyt kestänyt kaksi viikkoa. No, istukan sijainti (edessä ja suht alhaalla) on kaiketi syynä, joten en huolehdi liikaa, mutta onhan tämä ärsyttävää.. Onneksi ei tähän päälle ole menkkakipujen tyyppisiä tai suppareita, sitten vois jännittää aikalailla enemmän...

Iloista päivää kaikille!
Ihanainen & Silmu 13+4
 
Heipsan!

Tervetuloa uusille! Ja tsemppiä kurjien asioiden kanssa taisteleville!

Linea negra ei tullu ekassa raskaudessa. Mielenkiinnolla kyllä odotan tulisiko tällä kertaa, vielä ei kyllä näy.

Raskausarvista Huomasin tuossa suihkussa käydessäni, että nyt on ilmestynyt rintoihin muutamia raskausarpia. Ilmankon ihmettelin alkuviikosta yhtenä aamuna miten mun rinnat on niin isot. Onhan ne isot muutenkin (kuppikoko 85H) mutta ne vaikuttivat silloin normaalia valtavammilta ja jotenkin "täyteläisiltä". Maha ei ole mun mielestä kasvanut, mutta rinnat on. :D

Streptokokkia ei mun mielestä viime raskaudessa testattu. Pitäisiköhän siitä kysyä testataanko se vai onko joku "merkki" tai oire et sen mukaan sit sitä testataan?

(.) Flunssa jyllää täällä. Nokka ei ihme kyllä kummemmin vuoda mutta ääni on painuksissa ja yskittää kovasti. :/ muuten olo on ihan hyvä. :) Liikkeitä mun mielestä tuntuu aina välillä ja kovasti kuulostelenkin jos tuntuisi. Nyt pitää viedä esikko kouluun. :)

CandleLight ja toukka 16+4

Muoks. Lisäänpä, et oksensin sit ensimmäisen kerran tässä raskaudessa pelkän yht äkkisen pahan olon takia.... :x
 
Viimeksi muokattu:
Me mentiin kihloihin juhannuksena. Pari viikkoa myöhemmin sain vasta tietää että oon raskaana, oli hienoinen yllätys.. Olin siis sormuksen jo ostanu ennen tietoa raskaudesta. No eipä se mene kohta minun sormeen ennään!! oon muita sormuksia siirrelly pikkusormiin :LOL: aamuisin on ihan normaalit sormet, mutta illalla on ihan turpeat. eikä miulla oo painoa tullu ollenkaan lisää, vaan turvottaa..

Me jouduttiin perumaan meidän hääjuhla, kun miun miehen työpaikalla alkoi yt:t. Mennään sitten vaan koruttomasti maistraatissa naimisiin 26.10. Ei uskalla nyt mihinkään "turhaan" rahaa laittaa kun tuommonen riski on:(

Nippatäti ja pentu 15+4
 
Alisa84, mun supistukset on nimenomaan sitä, että kohtu kovettuu palloksi ja se kovettuminen aiheuttaa kipuja kun nuo kiinnikkeet venyvät. Ei se pitkään kestä kerrallaan, tuntuu inhottavalta krampilta. Eilen illalla ultrattiin ja todettiin etteivät nuo supistukset ole tehneet vielä pahojaan, venyttelevät vain kiinnikkeitä ja siksi mulla onkin koko alavatsa aivan kosketusarka.

Eilen sain lääkkeet. Kirurgi totesi että näillä viikoilla hän ei lähde tekemään leikkausta, jos lääkkeillä pärjää. Mulla on siis vähän kaikenlaista vatsalääkettä nyt. Viime yön pystyin nukkumaan, joten nyt voi ainakin todeta että ne auttavat.

Vauva voi hyvin, potki ja pyöri niin, ettei meinattu saada sykettä ruutuun. :D Hän on hyvin hienosti kasvanut, ja istukka on oikealla paikallaan, kohdun takaseinämässä.

Raskausarpia, ensimmäisestä niitä tuli valtavan paljon, toisesta ja kolmannesta ihan vain muutama lisää. Eivät enää häiritse kun ovat olleet jo 15 vuotta. :) Tietysti jos mulla olis rahaa niin kävisin plastiikkakirurgilla poistattamassa tuon arpien venyttämän ylimääräisen ihon vatsan alueelta. Ei se niin kaunis ole. (Tosin kyllähän se on melko huomaamaton silloin jos ei ole ylipainoa, niinkuin nyt on.) Itseä ärsyttää tämä paisuminen. Kesän alussa painoin 69 kiloa, sittemmin lopetin tupakanpolton ja kesän tein vaihteeksi toimistotöitä raudan kantamisen sijaan, ja nyt paino onkin sitten 82 kiloa. Yök. En tykkää.

Siinäpä sitä omanapaisuutta olikin sitten taas riittämiin tälle päivälle. Töihin pitäis mennä.

Tikuliina ja tyyppi 13+4
 
(.) Lääkärineuvola takana ja saikku jatkuu koko ensi viikon. Sit taas neukku aika, katsotaan lähetäänkö töihin kokeileen vai ei. Streptokokki näytettä ei ottanut kun katsoi paremmaksi et hiivan hoitaa pois eka. Hiivakin kuulemma lisää supistuksia??? Vaikka neukkutäti oli eri mieltä eilen? Josko sitä lääkäriä uskois, vai? Jos supparit jatkuu ni sit ens kerralla streptokokki näyte otetaan. Ku eihän ne sille streptollekkaan tee kuiteskaan välttämättä mitään, mut tietty ennen synnytystä hyvä selvittää jos epäilyä on et laittavat sit h-hetkellä antibioottitipan. Mut jotenki pelottaa mahdollinen töihin meno... Hui jos sit vaan pahenee ja paikat aukee ja kaikki on sit myöhästä... :( Noh, katsotaan nyt ens viikko rauhassa, ennen panikointia. :) Luvan sain liikkua niin ku hyvältä tuntuu, ja parempi niin, hulluksi tulee jos joutus vaan makoileen. Tietty mitään hikilenkkejä ei enää vedetä, eikä suursiivouksia kotona... Ihmetteln vaan et miten sit voi 8h nostella mummoja ja pappoja töissä... jatkuvasti jalkojen päällä? Noh, päivä kerrallaan. :)

Oma vuodatus jälleen.... Oon niin tylsä palstailija et omaa napaa vaan, anteeksi! :ashamed:

Nopponen 16+5
 
Heippa!

Täällä odotus etenee aiempaan tapaan: ei mitään uusia oireiluja havaittavissa. Paitsi, että väsymys menee hetkittäin aivan uusiin sfääreihin! Yleensähän pahin väsymys alkaa tässä vaiheessa helpottaa, mut mulla taitaa mennä päin vastoin. Olin tytön (2v) kanssa äidin luona vkonloppuna ja nukuin joka päivä tunnin tai parin päikkärit. Nyt pari päivää ilman päikkäreitä ja tiukille ottaa... Oon ihan tyytyväinen tähän mun työtilanteeseen. Eli oon työtön, mut teen tarvittaessa luokanopen sijaisuuksia, joita ainakin alkusyksystä on riittänyt ihan mainiosti!

Naimisiin oltiin menossa 10.7.2010, mutta siitä tulikin meidän ekan murun laskettu päivä. Eli se (luonnollisesti?) siirtyi hamaan tulevaisuuteen. Seuraava päivä mielessä oli meille maaginen 18.8.2012, mut jotenkin se tuli niin nopeasti, ettei saatu aikaiseksi:D Ehkä ensi kesänä? Tai seuraavana... Sormus mulla on ollut valmiina jo kolme vuotta, kun ehdittiin hankkia se tota ekaa ajateltua hääpäivää varten. Mulla muuten ei ainakaan eka raskaus vaikuttanut sormuksen mahtumiseen, vaan kihlasormus tais olla sormessa synnytyksessäkin:)

Raskausarpia ei suureksi yllätyksekseni tullut ekassa raskaudessa lainkaan. Oma ihoni arpeutuu helposti ja siksi tää olikin ihan mukava yllätys. Ahkerasti kyllä öljysin ja rasvailin ja samoin ajattelin toimia nytkin, kunhan massu vähän kasvaa.

Me ollaan kerrottu vähän yhdelle sun toiselle. Pömpöttää jo niin hyvin, et helpoimmaksi koen kertoa suoraan kuulumisia kysyttäessä, et toista odotellaan saapuvaksi.:)Ja kaikki on kyllä ottaneet uutisen tosi kivasti vastaan.

Supistuksia
ei ole mulla vielä ollut. Ekasta alkoi ns. harjoitussupistukset (kivuttomat ja vatsaa kovistavat)puolessa välissä raskautta. Itse en niihin reagoinut juurikaan, vaan salillakin jatkoin niistä huolimatta tekemistä. Oma terkkari sanoi silloin, että jos ei satu, niin nou hätä. Toki jokainen raskaus on erilainen eli tääkään ei varmaan mikään absoluuttinen fakta oo, mut tän mukaan toimin silloin ja hyvin meni.

Triida ja Milli 13+5?

p.s. liikkeitä tuntuu jo! Etenkin iltaisin!
 
Kirjoittelenpa kuulumisia pitkästä aikaa :)

Julille ensinnäkin kovasti voimia, samoin pienelle pojalle, taisteluun kasvainta vastaan.

Me kävimme nt-ultrassa maanantaina ja kaikki oli hyvin. Pikkuinen oli kovin liikkuvainen, lääkärillä oli mukana pysyminen, kun asento vaihtui koko ajan. Seula ei myöskään hälyttänyt. En tosin olisi mihinkään jatkotoimenpiteisiin ryhtynyt vaikka olisikin, mutta hyvä ettei sitä asiaa tarvitse edes mietiskellä.

Odotan kovasti että vauva alkaisi liikkua (tai siis että tuntisin liikkeet, todistettavasti liikkuu kyllä :) ), niin voisimme paremmin kommunikoida keskenämme. Ultra toi mielenrauhan ehkä pariksi päiväksi... onneksi ensi viikolla on jo neuvola.

Ai niin, la siirrettiin 1 päivällä!!

Eli uusi rivi on:
Katsu74, 4. lapsi, 27.3.
 
Viimeksi muokattu:
Oksentelusta?
Milloin oksentelu menee liian rajuksi?

Itselläni tuli eilen illalla ihan yht'äkkiä pahoinvointikohtaus ja menin oksentamaan.
Oksennus tuli niin kovalla paineella, että otsassa tuntui todella kovaa pistosta ja tuntui siltä kuin pää räjähtäisi.
Oksentamisen jälkeen huomasin sellaisenkin asian, että poskien yläosaan, sekä silmien yläluomille, oli tullut verenpurkaumia...

Voiko em. luokitella normaaliksi oksentamiseksi?
Aikaisemmin tämän raskauden aikana, en ole oksentanut yhtä rajusti.

Sintu74 & masukki 16+1
 
Heippuli hei taas kaikille
:wave:

Raskausarvet, täällä on ollu puhetta niistä ja nyt kun oon kipeänä kotona ei oo mitään tekemistä niin oonpa tujottanu peilistä varmaan normaalia enemmän... mulla ei oo mahassa mitään mutta REIDET sisäreidet täynnä ja nyt olen huomannut että reidet ovat itseasiassa sivusta ihan täynnä tuloillaan olevia arpia :headwall: ! oon kyllä niin kettuuntunu ja raivoissani aaaaargh.. lisäksi tein myös kynätestin rinnoille ja toisen alle se jäi pysymään :( !! Perkele oon vasta 22vee ja pitäs vielä olla hyvässä kunnossa... mua kyllä ihan itkettää!!! no joo anteeksi itsekeskeisyyteni täällä on varmasti muilla suurempia ja tärkeämpiä huolia kuin minun ulkonäköni:ashamed: mutta kun valmiiksi huonolla itsetunnolla varustettu nainen niin voi luoja voin kuvitella elämää synnytyksen jälkeen kuinka vain masentelen oman ulkonäköni takia:headwall:
SUURESTI VIELÄ ANTEEKSI TÄMÄ ITSEKESKEINEN AVAUTUMINEN!!:hug:
 
Oksentelu
Oon nyt kärsiny iha alust alkae rajua pahoinvointia. Oksennan edelleen päivässä kerran tai pari. Aamuisin niin nopeasti ja voimalla että siinä on leikki kaukana. Lääkäri on diagnosoinut Vaikea raskauspahoinvointi. Eli oksennan aamulla, syönnin ja naps vaa jälkeen. Sekä närästää ihan hirvittävästi ja en saa ravinto-aineita ym. Pystyn jotenki kuten pitämään.sisälläni tällä hetkellä omenan, veden, porkkanan ja karjalanpiirakka siinä ja siinä. Lihat ällöttää ja jos syön oksennan heti.
Sairaslomaa olisi annettu mutta mä en ottanu sitä vastaan vaikka ehkä järkeä olisi ollut. Töissä heikottaa ja olo on huono mutta en vaan halua olla pois kun palasin vasta äskettöun. Eikä mulla mittää ns. sairautta ole
Tänään töissä. Ja sain kuulla että mulle tulee opiskelija ensi kuun puolessa välissä. Pojan kanssa huomenna siis jälleen neurologille :/
17+0 poksuu huomenna :)

Juli ja Mini 16+6
 
Kaverilla todettiin streptokokki rv 25, eikä hälle mitään sanottu, että olisi vauvalle hengenvaarallinen, mutta synnytyksen yhteydessä annetaan vauvallekin lääkitys.

Täällä eilen vuoti vähän verta, kipuja ei onneksi ja sydänäänetkin löytyivät eilen ja tänään. Harmittaa, että menee taas vuotojen takia säikkyessä nämäkin viikot. Onneksi enää viikko seuraavaan ultraan!

Kilu ja Onni-Unelma 14+6
 
Sintu Meillä jylläsi tässä joku aika sitten kunnon vatsatauti josta saatiin "nauttia" kaikki. Miehelle se etenkin tuli kunnolla ja oksensi todella rajusti. Hällä tuli kasvoihin verenpurkaumia ja hieman verta ihohuokosten läpi. Tuli siis niin rajulla paineella se oksennus. Sanoi, että jos oksentaa niin se usein tulee niin rajusti. Eli eiköhän se ole suht normaalia. Jos rupeaa tulemaan usein oksennus ja yhtä rajusti, niin sitten kannattanee mennä lääkäriin.
 
Vanhempien suhtautumisesta.. Ainakin omalla kohdalla vanhempien nuiva vastaanotto tuskin johtuu siitä, etteikö vanhemmat jotenkin ajattelisi vauvan sopivan meidän elämäntilanteeseen tai kuvioihin. Vauva on todellakin toivottu ja odotettu, pitkään yritetty. Meillä on pitkä ja hyvä parisuhde --- no parisuhteen laatu ja pituus on tietysti oma subjektiivinen näkemys --- mutta kuitenkin yli 10v oltu yhdessä, lähes yhtä pitkä aika naimisissakin, arki on tasaista ja hyvää, suhde on mun mielestä arvostava ja kunnioittava. Oma koti, 1 lapsi, vakituiset työpaikat. Vaikeuksiakin on ollut, mutta kaikesta on selvitty! Itse uskon, että rakkauden syvyys/tila välillä vaihtelee pitkässä suhteessa, mutta alttarilla luvattu "tahdon" kantaa niidenkin hetkien yli. Ja tahtoa on riittänyt!
Ohhoh, meidän suhdehan kuulostaa oikein hyvälle, kun sen tähän auki kirjoittaa :)

Miksi joku sitten suhtautuu nuivasti, omat vanhemmat etenkään? Jaa-a. Omalla kohdalla uskon, että vanhemmat ei yksinkertaisesti osaa asettua meidän asemaan tai kykene ajattelemaan meidän tilannetta. Onko niin, että vanhetessa toiset ihmiset ei enää kykene tuijottamaan kuin omaa napaansa? Vetää tosi surulliseksi, että omat vanhemmat ei osaa ottaa osaa meidän elämän suurimpiin iloihin ja suruihin. Onhan se kerta kaikkiaan surkeeta, että (jopa) tuttavat ja naapuri halailee uutisen kuullessaan tai työkaverit onnittelee itku silmässä, ja omat vanhemmat murahtelee jotain tahditonta..

Tästä kaikesta marmatuksesta huolimatta en tänään suuremmin ota paineita tahdittomista kommenteista tai sosiaalisesti taitamattomista vanhemmistani. Mikä lie hormooni valloillaan, mutta mulla on kerrassaan erinomainen päivä, tosi hyvä ja tasainen mieli (vielä raskaan työpäivän jälkeen), ihana perhe ja hyvä elämä :)

HP ja Pulla 15+4
 

Yhteistyössä