Maaliskuun murut<3**Lokakuussa**

Mä yritän hieman aktivoitua tämän kirjoittelun kanssa. Lukemassa käyn kyllä päivittäin. Mä en halua tohon fb-ryhmään liittyä vaan säilyttää tiettyä anonymiteettia vaikkakin mut varmasti tutut täältäkin tunnistaisi.

Me saatiin tänään hyviä uutisia: meidän tarjous eräästä omakotitalosta (5h+k+khh+2xwc+s ja iiiiso piha) hyväksyttiin. Päästään marraskuussa sitten muuttamaan, jes! Mun mieshän on nyt jo toista viikkoa töissä tuolla uudelle paikkakunnalla, minne ollaan muuttamassa, joten mä olen yh aina nämä viikot.

Väreistä olitte puhuneet ja mä en vaan voi sietää, että lapset puetaan niin selkeästi ns. tyttö- ja poikaväreihin tai muutenkaan jaotellaan roolit niin selkeästi. Kyllä meilläkin esikoinen on ihan poika, mutta vaatteissa on sen iänikuisen sinisen lisäksi paljon mm. oranssia, punaista, keltaista, eri vihreitä, jopa liilaa jne. Ja jos tuleva vauva olisi tyttö niin meillä ei todellakaan tule olemaan vaatekaappi täynnä pinkkiä, toki pinkkejäkin vaatteita saa olla. Mä itse en ole luonteeltani mikään naisellinen nainen eikä mieskään ole mikään machomies, joten lapsetkin kyllä halutaan kasvattaa samaan suuntaan; jokainen voi käyttää minkävärisiä vaatteita haluaa ja osallistua kotona ihan kaikkiin hommiin eikä ole mitään miesten ja naisten töitä erikseen. Eikä harrastusten osaltakaan ohjailla siihen suuntaan, että pojat pelaa sitten jalkapalloa/jääkiekkoa ja tytöt harrastaa tanssia/ratsastusta. Mutta se ei myöskään tarkoita sitä, että jos esikoinen haluaa pelata sitä jalkapalloa ja pitää päällään sinistä traktoripaitaa, etteikö se olisi sallittua.

Mähän olen kotihoidontuella tällä hetkellä, joten olen ajatellut aloittaa äitiysloman ihan normaaliaikaan. Kun sitten jos aloitan sen varhennettuna, niin olen taas nopeammin kotihoidontuella kun vanhempainvapaa loppuu aiemmin. Suunnitelmissa kuitenkin on, että olen lasten kanssa kotona ainakin siihen saakka kunnes tuleva vauva on n. 1v. ja sitten jos onnistuu niin mies jää kotiin. Ja tosiaan koska lapsille tulee se alle 3v. ikäeroa niin saman äitiyspäivärahan saan kuitenkin, joten ei tartte mitään yrittää kikkailla minkään suhteen.

Joulustakin oli jo ollut puhetta täällä. Me ei itse kotona järjestetä mitään joulua; siis ei edes koristella mitenkään. Ollaan oltu aina joko mun tai miehen vanhemmille ja siellä saa esikoinenkin sitten kokea joulua. Kummatkin isovanhemmat kuitenkin viettää joulua ja lapset saavat siihen jouluun sitten osallistua. Mutta en usko, että vaikka joskus ei isovanhemmilla vietettäisi joulua, että kotona mitään järjestettäisiin.

Me ei kuuluta kirkkoon, joten meillä lapset ei saa kummejakaan. Toki jotkut valitsee siitä huolimatta ns. kummeja lapsilleen vaikka lapsia ei kastettaisi mutta mun mielestä kummi on juurikin kristillinen kasvattaja. Muuten lapsella voi toki olla elämässään tärkeitä ihmisiä mutta ihan ilman titteleitäkin. Pidetään kyllä sitten vauvalle pienet nimenantojuhlat, kun varmasti isovanhemmat erityisesti taas odottaa sitä ja mustakin kiva järjestää juhlia =)

Tänään voi jo sanoa, että ensi viikolla on rakenneultra, jee! Vaikka pitkä aika siihen silti tuntuu olevan...

Elluska ja pikkuinen 18+6
 
  • Tykkää
Reactions: Cassyput
Kiitos Satutytti ja Cassyput kommenteista pieneen ikäeroon liittyen! Jos esikoisesta ei muuta ole oppinut, niin sen ainakin, että ehdottomuus ja joustamattomuus etukäteen päätettynä lasten kanssa joutaa romukoppaan. Siksikään en viitsi etukäteen lyödä lukkoon nukkumisia ja muuta, kun eihän sitä voi tietää millainen tyyppi tulee pihalle ja miten esikoinen käyttäytyy taaperoikäisenä. Niinhän minä luulin, että vieroituskaan ei onnistu mitenkään, vaan niin vain esikoinen päätti itse vierottautua kerrastapoikki-meiningillä ihan itekseen. Muuten on kyllä melkoinen äidin poika. Onneksi isä on pojan kanssa kotona loppuvuoden, niin oppivat hekin rutiinit yhdessä ja isä tulee tärkeämmäksi hoivaajaksi, että se ei oo aina pelkästään äitiäitiäiti. Oon mää miehelle vähän vihjassut, että voi olla että ostetaan vaan isompi sänky, kun väkimäärä lisääntyy :D Kunhan saisi kaikki nukkua mahdollisimman hyvin, se ois tavoitteena.

Satutytin Kelarahoihin lisäisin sen, että sen puolen vuoden tulojen mukaan katsotaan vain, jos ne ovat kasvaneet 20 % vahvistettuun verotukseen nähden. Eli ihan aina sitä ei voi valita. Babytwo, niinhän se menee, että johonkin se päivämääräraja on vedettävä. Viime vuoden marraskuisissa odottajissa manattiin sitä, kun "meidän kuu" oli juuri siinä saumassa, saako vanhan vai uuden äitiyspakkauksen, ja voi sitä narinaa kumminpäin vaan :D Sama homma kun vuoden vaihteeseen vedettiin raja isäkuukauden uudistamisesta. Päivän ero lasketussa ajassa saattoi vaikuttaa 2 viikkoa pidentävästä vanhempainvapaaseen. Mutta eipä sille voi mitään ja turha kai jossitella näitä, joskus voittaa ja joskus häviää? Mutta toivottavasti sua tuo "alle 3-vuotiaan sääntö" helpottaa?
 
pieni ikäero on meille tuttua kun nykyiset pienimmät 1v2kk ikäerolla ja tulevalle ja nykyiselle kuopukselle tulee ikäeroa 1v5kk. Kyllä siitä selviää ja ihan voisin sanoa vielä itseänikin melko normaaliksi:LOL:
Meillä vanhin on iso apu kun ohjaa pieniä leikkeihin mutta toisaalta taas pienet ovat hirmu paljon keskenään touhuamassa ja heille on tosi paljon seuraa toisistaan. Esikoisella ja kakkosella ikäeroa 2,5v ja se on liian paljon vielä tässä vaiheessa kun leikit aivan erilaisia, siksi halusimmekin nyt toistamiseen pienen ikäeron ettei tulisi niin yksinäistä kun tuo esikko aikoinaan. Meillä edelliset suhtautuneet uuteen vauvaan aina tosi hyvin, lähinnä vahinkoja jos jotain itkun aihetta ollut, tahtoo nuo tytöt olla innokkaita hoitoapulaisia. Olen ottanut kaveriksi joka hommaan hoitamaan ja sitte on aina tilanteen salliessa tehty isojen juttuja. Alku viikkojen imetys on ollut hieman hankalampaa kun vauva viihtynyt rinnalla aina tunnin ja silloin on katsottu dvd:ltä lastenohjelmia ja pelattu jotakin peliä. Kun vauva vähän kasvanut ja syönti nopeutunut niin ei paljon arki askareihin ole vaikutttanut kun vauvakin viihtynyt isompien leikkejä seuratessa.
 
Moikka pitkästä aikaa! Olen käynyt lukemassa keskusteluja, mutta puhelimelta ei koskaan viitsi kirjoittaa... Nyt on pakko avautua, lähinnä omaa napaa ja teidän kokemuksia kyselisin:

Olen kärsinyt nivus/alavatsakivuista nyt n. 2kk. Kivut ovat koko ajan pahenemaan päin. Olen selvinnyt tähän saakka hammasta purren töissä enkä ole hakenut sairaslomaa, vaikka teen erittäin fyysistä ja kuormittavaa, jopa "miesmäistä" ammattia jossa liikutaan paljon, kannetaan paljon. Nyt en viikkoon ole voinut enää kävellä ilman kipuja, lisäksi viime viikolla alkoi harjoitussupistukset, joita tulee 5-15 päivässä levossakin. Olin yhden vuoron pois töistä omalla ilmoituksella (meillä saa olla). Kivut eivät helpottaneet, soitin neuvolaan. Siellä asialla ei voitu mitään, sillä lääkäriajan sain vasta tälle päivälle. He ohjasivat työterveyteen. Sieltä sain yhden vuoron saikkua, ohjattiin neuvolaan. Tänään kävin neuvolassa lääkärillä, joka katsoi pitkään ja kirjoitti viikon, ohjasi työterveyteen. Jäi olo, että kaikki kuvittelevat minun teeskentelevän... :'( En todellakaan ole koskaan herkästi pois töistä ja työmoraalini on korkea. En mielellään olisi pois, mutta kun en PYSTY olemaan töissä. Työkaverit (suurin osa miehiä) painostavat, etten voi tässä kunnossa ja tällä mahalla olla turvallisesti töissä, sillä en suoriudu enää omasta työpanoksestani. No minkäs teet, lääkärit pompottelevat sinne tänne eikä kukaan oikein ota vastuuta, kirjoita sairaslomaa tai edes kohtele kovin hyvin. :( neuvolantäti on ainoa ihana joka ymmärtää, muttei voi tilanteelle mitään. Mitä kokemuksia teillä on? Nettiä kun lukee, niin joka paikassa lukee ettei raskaus ole sairaus... No ei ole ei. Mutta jos ei kykene hoitamaan työtään? Tuntuu, että töissä painostetaan jäämään kotiin, mutta silti en saa mistään vuoroa tai kahta pidempää sairaslomaa ja ravaan jatkuvasti "ruinaamassa" lisää. En haluaisi koko ajan olla itkemässä lääkärille vaivojani, se tuntuu alentavalta ja nololta... Ja silti tiedän, etten kykene tässä kunnossa töihin, kun en saa edes housuja jalkaan ilman, että istun ja puren hammasta. "Ajattele vauvaa äläkä itseäsi, vauvan hyvinvointi on nyt etusijalla", joka paikassa sanotaan, mutta kuitenkin tilanne on tämä. Olen niin täynnä, että olin pillahtaa itkuun kun soitin miehelle tänään neuvolan jälkeen. Voi hemmetti sentään. Onko muilla ollut sairasloman tarvetta ja kuinka hyvin teitä kuunneltiin ja kohdeltiin?

No jotain positiivista: liikkeet tuntuu! Hentoja hipaisuja, mutta ei enää yksittäisinä, vaan "sarjoina". <3

Anteeksi tämä valitus ja itkuvirsi... Olen vaan niin kiukkuinen ja harmissani. Ajattelin, että teillä saattaa jollain olla samantyyppistä kokemusta tai neuvoja, miten tässä edetä.


Matti Katikainen, rv 19+2
 
POKS POKS 19+0!!!!
Niin se aika vaan menee eteenpäin, vaikka aluksi tuntui, että menee kauheen hitaasti :) joka päivä käyn täällä lukemassa ja pari kertaa viikkoon oon päättäny täällä kirjoitellakin, jopa useammin, riippuen miten esikoiselta kerkeää :D fb:ssa on niin helppo käydä pyörähtämässä puhelimellakin :)

Tipetsu, oothan tietoinen,että saat kaksosia odottaessa 60päivää enemmän vanhempainpäivärahaa? :D Ja saat joko 3äippäpakkausta, tai voit ottaa osan pakkauksina ja osan rahoina ;)
Monikkoperheet - kela.fi , eli vaikka aloittaisit varhennetun, niin oot silti meitä muita pidempään kotosalla lasten kanssa :)

Ikäeroista oli puhetta, meillä tulee esikoisen ja tämän kakkosen väliin 1v 2kk ja välillä hirvittää, koska esikoinen ei ollut mikään helppo :/ Vieläkään ei öitä nukuta ja nyt aloitin yömaidosta vieroituksen( poika 9kk vanha) 3 yötä sitten periaatteella kerrasta poikki. Yllättävän hyvin on nyt nukkunut, olen ollut ihan ihmeissäni, toissayönä nukkui putkeen 7h kitisemättä, piti ite käydä tarkistaa, että onko se enää hengissä :D :O
Mutta se on vaan pakko asennoituu siten, että kyllä niiden kanssa pärjätään :)

Meillä on poika alusta asti omassa pinnasängyssä nukkunut, että sen kuukauden verran minkä pystyin imettämään nukkui pinniksessä siten, että reuna oli laskettu sängyn tasolle ja oli ns. sivuvaunussa ja meillä se toimi oikein hyvin :) Nyt tarkoitus samaa kokeilla kakkoselle, ja toivon, että toisen kanssa tuo imetys sujuisi paremmin. Miten työ, jolla pienelle ikäerolla lapset, hankitteko toisen pinnasängyn vai jatkettavaan sänkyyn lapsi??? Täällä sitä ollaan mietitty kovasti.

Täällä ollut pientä stressiä, kun jäin kotihoidontuelle, että ei sillä oikein pärjää ja omalla alalla ei tällä hetkellä täällä päin ole töitä (Sairaanhoitaja), joten työttömäksi kai nyt sit ilmottaudun tämän reilun 3½kk:n ajaksi, ja töihin sit, jos jotain tulee ja töihin ottaavat, kun on raskaana :) Tuntuuvat vaan nihkeesti ottavan, kun huomaavat mahan, vaikka ei raskauden takia sais syrjiä :/

Nonna88 ja nyytt1 19+0
 
Joo, kyllä sen 3v-säännön pitäs helpottaa. Täytyy tosiaan melkein ottaa asiakseen kunhan tukea saa hakea niin mennä sinne konttoriin ja selvittää tämä asia, ottaa veroliput ja laput ja kaikki mahdollinen mukaan että miten mää saisin parhaimmat rahat. Oon kuitenkin aika tarkka laskemaan että saa mahd. hyvin, ja muutenkin nipo rahojen kanssa.. :)

Mie kun muistelin että kummin ei tarvii kuulua kirkkoon vaikka ristiäiset järkättäiskin? Meillä ei kuitenkaan sitä ongelmaa ole, kaikki ehdokkaat kuuluu :)
 
Heippa pitkästä aikaa! Vihdoinkin pääsin oikealle(jumittelevalle) koneelle, kun tabletilla en päässyt tänne kirjautumaan ollenkaan. Ylihuomenna poksuu rv18. Raskauden kanssa olo on ihan ok, lukuunottamatta liitoskipuja. Liikkeet tuntuu mainiosti ja varsinkin yöaikaan tyyppi on ihan villissään, kohtu on milloin vatsanpohjlaa, toisessa hetkessä pinnassa ja vuoroin kumpaakin laitaa...Ihana! Keskarin murkkukuohut rasittaa todella ja vie ison ilon tästä raskaudesta, olenkin alkanut ajaa asiaa eteenpäin, että tämä muru todellakin jää iltatähdeksi..Mutta jospa se siitä helpottaa, aika aikaansa kutakin....

Bulla ja tyyppi. 17+5
 
Kirkkoon kuulumaton ei voi olla kummi. Meillä on esikoisella kolme kummia, kaks on kirkkoon kuuluvia ja yks ns "haltijakummi", sai osallistua kyllä kasteeseen, mutta ei saanut esim. kummitodistusta ja ei oo virallisesti missään tiedoissa meidän tytön kummi.

Mulla otettiin esikoisen kohdalla viimesen puolen vuoden tuloista se äippäraha ja mää en ite niitä mitenkään edes miettiny, mutta kelasta oikein soitettiin kun mulla oli siinä puolen vuoden sisään ollut 2 viikkoa palkatonta, että jätetään se palkaton huomioimatta ja otetaan alkupäästä se parin viikon työssä olo aika mukaan niin saan paremmat rahat. Oli kyllä ihana et sattu mun paperit käsittelemään noin ihana täti, tuskin niitä kamalasti kiinnostaa kuka saa mitäkin ja jos huomaa että vois saada paremminkin rahaa niin varmaan aika harva lähtee soittelemaan et ilmotteletko vielä aikasempia tuloja että saadaan summa isommaks.

Meillä ostettiin toinen pinnasänky kun kuopus synty. Esikoinen oli niin levoton nukkuja että olis tippunu normi sängystä vaikka siihen olis lisäaitaakin laittanu. Mutta mikäs siinä laittaa jo isojen sänkyyn jos lapsi nukkuu rauhallisesti eikä hirveesti pyöri, ostaa vaikka ikeasta (kai niitä muuallakin on, mutta miellä sieltä ostettuja) vielä sellasen lisäreunan siihen niin ei pääse hirveen herkästi tippumaan.
 
Niin ei virallisesti voi olla kummi, mutta meille ainakaan kirkolliset asiat eivät niin lähellä arkea ole että riittää kun pystyy muodollisesti kummi olemaan myös ilman todistuksia :) Yksi syy olla vielä kirkossa on meidän perheessä niinkin pinnallinen, että olen aina halunnut kirkkohäät ja ristiäiset ja rippikoulu yms. on mulle semmosia tärkeitä traditioita olleet aina mistä haluan pitää kiinni. Myöskin itse olin kirkon tarjoamassa esikoulussa aikoinaan ja tykkäsin.

Me hommataan myös pinnasänky, uusi tuleva pinnis, pinkki ( :D ) ,menee esikolle ja tuleva saa ton meidän esikon nykyisen valkoisen, oli se sitten poika tai tyttö, valkoinen käy meidän makkarin sisustukseen paremmin.. ;)
 
Eipä meilläkään tuo uskonto vaikuta millään tavalla, mutta siks kommentoin tohon koska tuo aikasempi kommentti antoi ymmärtää, että kirkkoon kuulumaton voisi sun muistaakseen olla kummi. Kirkkoon kuulumaton voi olla perheen arjessa ja perheessä yhtäkuin ne muut kummit (näin meilläkin tää yks kirkkoon kuulumaton on), mutta oikea kummi se ei ole ja sen kirkkoon kuulumattoman lisäksi tarvitsee vielä ne kaksi kummia, jotka kuuluvat kirkkoon (nykyisten sääntöjen mukaan jos ei millään, mistään pysty hommaamaan kahta kirkkoon kuuluvaa kummia niin voidaan tietyin edellytyksin lapsi kastaa vaikka kummeja olisikin vain yksi).
 
Matti Katikainen: taistele se sairasloma, jos muu ei auta. Kerrot, että pelkäät että työskentely vaarantaa raskauden ja tarvitset lomaa. Kivut ovat sen merkki, että on tärkeä hiljentää vauhtia. Se pieni elämä mahassasi on tärkeä. Ja tasan tarkkaan raskaus voi aiheuttaa sairauksia, vaikka ei itsessään olisi sairaus. En ole koskaan elämässäni ollut niin huonossa kunnossa, kuin esim. esikkoa odottaessa. Sain vähättelyä osakseni, kun olin huimat 4 kk sairaslomalla vakavan hyperemiksen takia. Eri syystä hain saikkua, kuin sinä, mutta kertomasi perusteella todella tarvitset sitä! Tsemiä!

Tässä esikoisen nukuttelua yritän samalla, vähän nihkeetä näyttäis olevan, taitaa pikkuherraa ärsyttää, kun itse joutuu menemään nukkumaan ja isi ja äiti vielä valvovat olkkarissa. Muakin varmaan ärsyttäis, se on näitä aikuisuuden iloja. :D

Edit. Taisi tuleva isoveli nukahtaa, ah, nyt voin alkaa katsoa jotain kivaa viaplaysta ilman jännitysmomenttia, milloin pitää kantaa pikkumies takaisin sänkyynsä. :)
 
  • Tykkää
Reactions: Matti Katikainen
Hei ilmoittautuisin vielä mukaan.LA 4.3. Ikä 21, esikoinen, JS.
Tänään olisi siis 18+ 6 ja liikkeet tuntuneet n. viikon ajan koko ajan voimistuen.
Kävin tänään työterveyslääkärillä, joka kirjoitti paperit erityisäitiysvapaata varten. Vapaalle jään perjantaina, joten nyt vasta löytyy aikaa kirjoittelulle.
Matti Katikainen: Itsekkin olen "miesmäisellä" alalla töissä ja työn antajalle jouduin raskaudesta ilmoittamaan heti plussattuani, koska en suostunut tekemään sen hetkisiäni töitä ollenkaan fyysisyydestä johtuen.(km joulukuussa 2012, istukka repesi) Työnantajalle olen ollut tähinnä ongelma ja sanoikin että pääsen vapaalle heti kun haluan. Kannattaa selvittää satutko olemaan oikeutettu erityisäitiysvapaaseen. Lisätietoa kelan sivuilla.
RU 22.8. ja sitä odotan innolla ja osittain peloissani, sillä alkuraskauden aikana altistuin töissä erilaisille liuottimille. Ainakin np ultrassa kaikki oli hyvin.

Pitääkin mennä tekemään ruokaa...
 
  • Tykkää
Reactions: Matti Katikainen
mimmi92 lisään sinut listaan, mutta rakenneultran oikea aika on varmaankin 22.10? :)

Tervetuloa joka tapauksessa! :wave: Ymmärrän hyvin että voi olla ärsyttävää ruinata saikkua jatkuvaan jos niin joutuu tekemään eikä lääkäri myönnä enempää kerrallaan. Itse ainakin olen niin yli-tunnollinen suorittaja töissä ettei haluaisi "turhaan" valittaa/olla poissa ja saikun hakeminen tuntuu ihan tyhmältä. Mutta tyhmiä ovat lääkäritkin jos eivät ota kipuja/huolta tosissaan :(
 
Matti Katikainen, älä välitä :hug: Antaa kuvitella mitä tahansa, sä itse kuitenkin tiedät miten kipeä olet ja mitä tunnet. Sellaisen joka ei voi sun tuntemuksia tuntea tai sun kipuja kärsiä on ihan turha katsella nenänvartta pitkin. Tiedän just miltä susta tuntuu sillä olen itse ollut / olen nytkin samassa tilanteessa. Teen myös "miesten" töitä liha-alalla ja rv 15+4 alavatsa/kohtu tuli töissä repiessä niin kipeäksi etten pystynyt edes kävellä kunnolla, lähdin töistä kyseisenä perjantaina kolmea tuntia ennen työvuoron loppumista. Sanoin töidenjakelijalle että on tosi kipeä, tuntuu painetta ja tuntuu siltä että jotain tulisi housuun, tämä nauroi "Tuskinpa sentään vielä". Seuraavana päivänä synnärillä paljastui että kohdunsuu oli pehmennyt ja kaula lyhentynyt :O Jouduin pakkolepoon kahdeksi viikoksi ja loppuajaksi kevennetylle työlle. Palasin töihin rv 18+0 ja ehdin olla sen viikon kun selkä sanoi työsopimuksensa irti, kroonisen tulehduksen aiheuttama sidekudospaksuuntuma selässä ärsyyntyi niin rajusti alkavasta lantion löystymisestä että vei toisen jalan alta ja olin päiväkausia liikuntakyvytön ja miehen hoivattavissa kun en pystynyt edes pukemaan itse. Lääkäri oli sitä mieltä että ei mulla mikään ole, lantio nyt vähän löystyy ja alaselässä olevia paksuuntumia ei kannata tutkia koska hän ei tiedä mitä ne ovat. Saattavat olla täysin harmittomia joten miksi tutkia. Olin ihan sanaton ja tiesin juuri mitä mietti kirjoittaessaan viikon sairauslomaa. Diagnoosina täysin normaali keskiraskaudella alkava lantion löystyminen ja terve selkä. Eilen siinä "terveessä" selässä todettiin luun pinnalle kasvaneita juosteita jotka painavat yli kulkevia hermoja.

Melkoinen novelli, mutta tällainen omalla kohdallani. Jos olisin löysemmän työmoraalin omaava, saisin jo rasituksessa tulevilla suppareilla ja selkäkivuilla loppuraskaudeksi saikkua. Pointti on siinä kun en halua, vaan haluan kyllä käydä töissä, en vain tahdo että menetän vauvani tai oman terveyteni sen vuoksi. Hirveästi tsemppiä muille jotka joutuvat painimaan tällaisten asioiden kanssa, tiedän itsekin että on turhaa kokea syyllisyyttä siitä että on työkyvytön sillä raskaus nyt kuitenkin on poikkeustila. Joillakin harvoilla voi olla vaivaton raskaus mutta ikävä kyllä näin hyvä tuuri suurimmalla osalla ei ole. Tärkeintä on pitää huolta vauvasta, ja raskausaikana se tarkoittaa itsestään huolta pitämistä.

Mayinka & Nyytti 20+1
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Matti Katikainen
Toi on kyllä ihmeellistä, että kun oikeesti tarvis saada sairaslomaa niin sitä ei saa sitten millään. Ite esikoisen kohdalla kun olin töissä ja mulla oli todella oireeton koko raskaus ilman mitään vaivoja tai oireita tai tuntemuksia (niinkun itseasiassa kaikki raskaudet olleet, taidan sitten kuulua siihen pieneen osaan joilla ei oo mitään oikeestaan koko raskausaikana, tissit kipeet mut siihen se sitten jääkin) ja mulle tyrkytettiin joka neuvolakäynnillä saikkua, että enkö muka tarvi ja eikö muka yhtään tunnu missään tai oo suppareita tai mitään. Olin ihan ihmeissäni kun oikeen tyrkyttivät vaikka joka kerta sanoin että mulla on mitä parhain olo. Sitten taas mun sisko jolla oikeesti hirveet selkä- ja liitoskivut sai taistella, että sai sairaslomaa ja sitäkin kirjotettiin aina tosi lyhyissä pätkissä ja piti mennä kokeilemaan töihin vaikkei pystyny kunnolla edes kotona olemaan tekemättä mitään. Tuntuu siis riippuvan tosi paljon siitä lääkäristä/neuvolatätistä mitä ne ajattelee sairaslomista ja raskaudesta.
 
Hei taas kaikille :wave:!

Korkkaanpa myös osaltani tämän lokakuun pinon, todella aktiivinen kirjoittelija siis :ashamed:. Kaiken kyllä luen puhelimellani, mutta kommentoida en viitsi, kun se on muka jotenkin niin vaikeaa. Ihanan aktiivisesti olettekin kirjoitelleet. Ihmettelin samaa kuin joku muukin, että tammikuun pino on hiljentynyt ihan täysin.

Sairaslomista komppaan muita eli samalla paikkakunnallakin käytäntö voi vaihdella tosi rajusti. Tästä hyvä esimerkki on nuoremmat siskoni. Toinen sai saikkua ja toinen ei. Turhasta eivät hekään valita, joten tilanne oli kaikinpuolin aika huvittava.

Omassa olossa ei mitään valittamasta, joskin ruskeaa tuhrua vuotelen edelleen parin viikon takaisen lääkärineuvolan jäliltä. Välillä tuhru loppuu alkaakseen taas muutaman päivän päästä uudelleen. Mitään tietoa mistä sitä tulee ei ole. Istukan paikkaakaan en tiedä, toivottavasti ei ole kohdunsuulla. Kaikista oudointa, että tuhrua tulee ainoastaan yöllä :O! Noh, liikkeet tuntuu ja sydänäänet kuuluu, joten pikkuisesta en ole huolissani :heart:! Ärsyttävä vaiva vaan kaikin puolin :kieh:.


Irene ja pimu 17+4 (jo :O)
 
Muistuttelen vielä, että tämän kuun fb-ryhmään pääsee halukkaat mukaan! Minulle yks.viestiä niin löydän oikean henkilön.

3... KOLME päivää kerkesin nauttimaan raskaudesta ilman pahoinvointia, kunnes se tuli takaisin ja ehkä aavistuksen verran rajumpana.. huoh.. eli lähtöpisteessä ollaan. :/ Ensi viikolla on ru-ultra, iiks! ajateltiin kysyä sukupuolta, mutta katsotaan uskaltaako siihen luottaa, esikosta kun odotimme tyttöä, kolmen varman tyttölupauksen jälkeen (huom. viimenen näistä saatu rv 36!) kunnes meille syntyikin pieni mustatukkainen POIKA!
Siinä sitten miehelle kun hän oli lähdössä synnytyksen jälkeen illalla kotiin, niin totesin vaan kauniisti "laita kaikki vaaleanpunaiset vaatteet jätesäkkiin" .. :D

Viikot vaihtuu ripeästi eteenpäin, tämä viikko vielä työaherrusta ja sitten onkin syysloma. Onko teillä syysloma suunnitemia?
Itse ajattelin ainakin vain ottaa lunkisti, lähdetäänkin Etelä-Pohjanmaalle äitin herkkupöydän ääreen esikoisen kanssa.

Onko kellään kokemusta raskaushepatoosista? Minua on alkanut kamalasti kutittamaan sormienvälistä ja muutenkin muualtakin kehosta.. Yleensähän oireet ilmenee vasta rv 30 viikolla. ;o Esikoisesta minulla oli hieman arvot koholla, mutta lääkitystä ei aloitettu..

Joko vauvan liikkeet näkee teillä ulospäin? itselläni liikkeet tuntuu kyllä selvästi, mutta kiitos paksun vartalokerroksieni liikkeet ei vielä näy, eikä miehellekkään tunnu :/ ehkä vielä vähän aikaa joudumme odottamaan..

Ihanaa syksyistä viikkoa!

N ja mini POKS 19+0 !
 
Mä en edes tiedä kuka on keksinyt tuon "raskaus" ei ole sairaus" -hokeman, ja mitä varten. Täyttä idiotismia. Kai nyt jokainen ymmärtää ettei raskaus ole sairaus, vaan raskaus? Mutta mitä väliä miksi sitä kutsutaan kun vaivoja tulee, toisille tosi vakavia ja toisille ei mitään. En vaan TAJUA.

Tommonen neuvolalääkäriltä työterveyteen ja toisinpäin pallottelu on tosi tyhmää. Mun henk.koht. mielipide on, että neuvolalääkärin tulee kirjoittaa raskauteen liittyvät saikut. Tosin alkuraskaudessa kun joskus työterveydessä ovat sanoneet että hae neuvolasta, olen sanonut että en tod hae, kun en halua että lapussa lukee XXX-paikkakunnan äitiysneuvola. Ihan kiltisti ovat sitten ottaneet työterveydessäkin vastaan, ja kirjoittaneet saikun. Mulla on kyllä joka kerralla neuvolassa kirjoitettu tosi auliisti jos olen tarvinnut, ja oikeen tosiaan kyselty että jaksanko vai pitäiskö saikkua antaa.

Mutta Matti Katikainen, sinuna kyllä todellakin nyt vääntäisin itselleni sen sairausloman vaikka väkisin. :hug: Mulla on myös ongelmia matalien verenpaineiden ja verensokerien kanssa, ja vaikeuksia saada töissä mitään tehtyä. Kun kerron näistä pomolle, niin pomo vaan nauraa. :O Ihan ihme reaktio, kun muuten on tosi hyvä esimies. Sitten mulle jää se tunne, että se ajattelee mun keksineen nää vaivat laiskuuttani. :( Mut nää jutut on monesti kyllä miehille tosi mystisiä, että pakko laittaa sen piikkiin. Toisaalta keskenmenot ja ennenaikaiset synnytykset on vähän sellaisia tabuja mistä ei juuri puhuta, että moni (mies) saattaa oikeesti luulla ettei sellaista tapahdu juuri koskaan. Ei ne ehkä ymmärrä että riski on ihan todellinen. : /

Elluska88:lle onnea asuntokaupoista. :)

Mä näin unta että meille tuli kaksoset (tuli varmaan eilisestä Erilaiset äidit -jaksosta), ja ne otettiin jostain ihmesyystä huostaan. :'( Oli taas kamalin painajainen ikinä, näitä tulee mulle kausittain. Tosi monesti tän raskauden aikana olen nähnyt unta, että joudunkin saamaan tämän kolmosen jonkun ihan muun kuin oman miehen kanssa. Mitä lie pelkojen työstöä tuokin...

Kummijuttuun: Meillä on molemmilla lapsilla kolme kummia, joista yksi ei kuulu evlut-kirkkoon. On silti ihan virallinen kummi kummitodistuksineen jne. Mutta ehkä se on eri kun hän on kuitenkin kristitty, kuuluu vain ortodoksiseen kirkkoon.

Cassy rv 18+2
 
  • Tykkää
Reactions: Matti Katikainen
Viikko kaupalla stressasin, kun töihin ilmoitin, että en ole tulossa takaisin vuoden alusta, vaan jatkan äitiyslomalta toiselle=) Vaikka eihän siinä mitään stressattavaa ole, mutta itse kuvittelee, että jätän työkaverit pulaan...kaikenlaista. Nyt nautin raskaudesta ja maha pönöttää ihan ihanasti.

Sokerirasitus oli ja kaikki oli ok, toki se uusitaan tässä jossain vaiheessa.

Sänkyhommaa on mietitty täälläkin, koska lapsille tulee vain vuosi ikäeroa. Tuntuu vähän turhalta hankkia toista pinnäsänkyä, toki nehän voi myydä myöhemmin. Olen ajatellut jos ostaisi junnusängyn vuosikkaalle ja laitettaisiin se meidän sängyn ja seinän väliin, ettei lapsi pääsee putoamaan lattialle. Meillä on ollut pinnasänky. reunalaskettuna meidän sängyn vieressä ja lapsi on nukkunut näin hyvin ja olen voinut näppärästi laittaa tuttia suuhun.

Kummijuttuja en ole miettinyt, odotan kun lapsi syntyy. Mies ei kuulu kirkkoon ja minä kuuluun, joten lapsi kastetaan ja tulee kuulumaan kirkkoon.
 
Heissulivei!

Ultrassa käyty aamulla,jossa kaikki ok. Painoarviot oli 217g ja 188g ja poikia lupaili molemmista! :heart: Mies melkein itkua väänsi,sanoikin sitten kun sieltä lähdettiin että kaksi toivetta toteutui kun selvisi kaiken olevan hyvin ja kun poikia tulossa :)


Mutta nyt kyllä pitää heittäytyä selälleen,koko pvän heilunu ympäriinsä!

Sorry,omanapa!



-Tipetsu ja poitsut rv 17+1-
 
mimmi92 tervetuloa mukaan! :)

Tipetsu Huippua! :heart: Ihanaa, et kaikki hyvin! Koska on seuraava ultra?

Ja älkäähän missään nimessä lopettako saati vähentäkö kirjoittelua muutkaan, mäkään en aio fb-ryhmään liittyä! ;) Varmaan tulee sitten talvella enemmän kirjoteltua, kun toivottavasti ehtii joskus istua kotonakin. :) Puhelimella luen kyllä melkein päivittäin, mutta sillä on jotenkin muka hankala kirjoittaa...

Mulle kävi niin, et viime viikolla äitipolilta soitettiin, että mulle on varattu kaksi rakenneultra-aikaa. No, koska sain mahdollisuuden valita, kumman otan, niin otin sit tietty aikasemman. :D Eli mulla ru 25.10. =)

Saaju Mä just mietin sitä, että oletkohan ollu harjottelijana Hyvinkäällä huhtikuussa 2012. Sun nimen alkuosa sopis harjottelijaan, joka oli mun synnytyksessä mukana. ;) Voimia pahoinvoinnin kanssa, toivottavasti alkais helpottaa!

Meidän kolmosella ei yksi neljästä kummista kuulunu kirkkoon, mut pappi ei sitä tiennyt, niin merkitsi hänetkin virallisesti... Eli kyllähän kummien pitää kuulua kirkkoon; sitä vartenhan pitää rippikoulukin käydä, että pääsee kummiksi ja vihitään kirkossa ym. Tai siis ilman sen käymistä ei onnistu... Miten päin se nyt katsotaan. :) Kauheeta kyllä, et meillä oli jo viimeks vaikeuksia keksiä kummit (tai no, kaks oli aika helppoa), mut sit totesinkin, ettei ole enempää "sopivia", jos tulee lisää lapsia. :O Nyt on sit yks kaveri mielessä, jota pyytää, jos mies hyväksyy... Mut ehdottomasti kyllä kastetaan, saa nähdä sit, ketä keksitään, vai otetaanko taas samoja. :LOL: Esikoisella ja tokalla on sama kummi ja kolmosella ja nelosella yks yhteinen kummitäti. Ja osa näiden nuorimpienkin kummeista on eronnu kirkosta... :p

Palaan myöhemmin!

Bambiina & pieni 17+4
 
Tipetsu voi huikeus! Mahtavia uutisia, mulle tuli vähän tippa linssiin. :'( :D

Mä olin töiden jälkeen vielä yliopistolla tekemässä ryhmätöitä, ja nyt on ollu masu vähän kestokovana taas... Täytyy mennä pitkälleen. :wave:
 
Ei mulla muuta, kuin Tipetsu onnea ihanista ultrakuulumisista, huippua! :)

Täällä on alkanut tuntua vihdoin pieniä hipaisuja alavatsalla <3 . On sitä ootettukin. Samalla on kylläkin alkanut nyt myös supistella jonkun verran, se vaiva ois voinut vielä ootella.

Äitee rv 17+1
 

Yhteistyössä