Maaliskuun muruset 2011 *syyskuussa*

Hei suht pitkästä aikaa! :)

Tossa oltiin viikonloppu Lapissa yhden kaverin luona joka muutti sinne reilu vuosi sitten. On käynyt täälä Vaasassa muutamaan otteeseen, mutta me ei olla sinne päästy lähtemään aiemmin, kun oltiin kummatkin aika kauan työttöminä. No mutta nyt kun sain kaikki rahat irti sieltä ISS:ltä jossa olin kesän, niin päästiin vihdoin lähtemään :) Tämän firman kanssa tosiaan taistelin kun pahoinvoinnin takia olin 2 vk sairaslomalla, eikä siitä meinattu maksaa ensin mitään, kunnes luottamusmies otti pyynnöstäni liiton lakimieheen yhteyttä, niin johan tuli rahat :D

Voisin vähän kaikkeen lisäillä omia kommentteja, joista on puhuttu.

Vatsa En oo enää kyl täysin varma, että onko pelkästään turvotusta. Viime loppuviikkoon asti aina iltaisin pömpötti, muuten ei paljon. Nyt sitten viime päivät se pömpöttää koko ajan. Housut ei todellakaan mee kiinni, muuten kyllä istuu kuten aiemmin. Oon sitten pitänyt pitkää aika löysää paitaa, ettei näy että housut on auki :D En vielä raaski mennä kattelemaan mammahousuja silti. Viikkoja oli viime viikkoisen ultran mukaan kaks viikkoa vähemmän kuin aluksi laskettiin eli nyt olis vauvan koon mukaan vasta 11+0.

Väsymys Tuntuu, että tarvin ehdottomasti vähintään 9 tunnin yöunet ja mieluiten iltapäivällä/alkuillasta pitäisi torkkua jonkin aikaa. Vaikka töitä ei tällä hetkellä ole edes, ainakaan vielä. Pakko olis löytää hetkeksi aikaa.

Vuodosta ym. Hirveesti tulee valkovuotoa, välillä aivan tuntee kun valuu. Ei todella voi olla ilman suojaa. Ja reilu viikko sitten oli hiivatulehdus, joka meni itsestään ohi muutamassa päivässä onneksi. Sen jälkeen kyllä tuli pissatulehdus, ja muutaman kerran tuli pissan mukana vertakin. Säikähdin aikamoisesti siinä... No se meni ohi onneksi myös. Vähän vielä kirveltää välillä.


Stressi Onneksi alkanut helpottamaan, kun sielä ultrassa käytiin. Siihen asti mietin että onko sielä ketään. Uusi nt-ultra on sitten 24.9., kun vauva oli liian pieni, ettei niskaa voitu mittailla. Vielä silti vähän stressaa tuleva vauva-arki, että ryhdistäytyykö tuo mies, kun nuo tietokonepelit ovat niin tärkeitä. Eilen se kyllä oli ahkerana vaikka just oltiin tultu Lapista kotiin :) Laittoi kaksi lamppua kattoon kiinni, keräsi koneellisen pyykkiä, tiskasi ja tyhjensi olohuonetta omista romulaatikoistaan. Muutettiin tänne siis heinä-elokuun vaihteessa. Ja sitten se kyllä stressaa, että mies jaksaa joka päivä paasata mun tupakoinnista. Oon puolet vähentänyt ekan neuvolakäynnin jälkeen, eli jo kuukauden oon polttanut noin 5 tupakkaa per päivä. No ostin nyt kaverilta sähkötupakan jos se olis parempi. Mun mielestä vaan siihen tupakkaan tuskin kukaan vauva on kuollut, vai? Varsinkaan jos polttaa suht. vähän?


Juomisjutuista Täytyy myöntää, että on hirveen vaikeeta olla juomatta :ashamed: Justiin sielä Lapissa asuvan kaverin kans on niin monet kerrat ollut niin hauskaa ku ollaan ryypätty. Nyt oli tuntui tyhmältä olla ottamatta kun mies ja kaveri joi. Kun olisin tiennyt että häät joissa oltiin heinäkuussa vieraina, on mun viimeset kännit aikoihin, niin olisin juonut myös sitä mukaa...


Ja tohon extragalluppiin Olin myös esikoinen, pituus 48,5 cm ja paino 3060 g. Suurin kuitenkin meistä sisaruksista. Ollaan pienikokoista sukua, kaikki aikuiset siinä 160 cm pintaan :D


misc ja 11+0 (13+0 alkuperäisen laskennan mukaan)
 
Täällähän on taas keskustelu käynyt kiivaana :)

Vatsan kasvusta, täälläkin maha pömpöttää, mutta eipä se ulkopuolisten silmiin varmaan näy tuolta kaikkien läskien alta. Housut kiristää nyt jo aamusta iltaan, illalla jo pahasti. On ihanaa aina, kun pääsee kotiin vaihtamaan housut :D Mahakuvia tulen tuskin koskaan laittamaan, mutta jos laittaisin, niin eipä tässä kiirettä, kyllä nuo läskit meinaan estää kauniin pyöristymisen aika taidokkaasti varmaan vielä monen monta viikkoa :ashamed:

Ryypiskelystä kotosalla olitte kans puhuneet. Meillä toi mies juo niin harvoin (paljon harvemmin kuin minä ennen raskautta), ettei tämä ole ongelma. Nyt raskauden aikana ainoat kerrat, kun on jotain ottanut, on olleet niin, että olen ollut poissa kotoa, joten ei se pääse mua häiritsemään. Mutta kyllä tää aikoo illanistujaisia viettää :D Meillä on tuparit 1½ viikon päästä ja innolla olen niitä järjestämässä. Muuten tässä homehtuu ihan tänne neljän seinän sisään. Tietty ne täytyy peruuttaa, jos tulee jotain ongelmia masun kanssa, mutta se on sitten asia erikseen. Jos vaan voin edes näin hyvin kuin nyt, niin tänne on kyllä kaverit tervetulleita. Muutenkin olisi ihanaa, jos ihmiset pyytäisi mua mukaan rientoihin, mutta se taitaa ikävä kyllä olla liikaa pyydetty :(

Ohhoh, enpä ehdikään enempää kirjoitella, työt kutsuu :)

Mömmis 12+4
 
Jaksamista Tetolle ja GCS15:lle surun keskellä.
Itse olen ajanut kerran kissan päälle, kun olin menossa yövuoroon. Se kissa tuli niin yllättäen auton eteen, etten pystynyt kyllä tekemään yhtään mitään. :( Koitin etsiä kissaa pimeässä, koska sitä ei näkynyt tiellä. En löytänyt sitä... Itkin kuin putous ja menin lähimpään taloon ilmoittamaan, että ajoin varmaan heidän kissansa päälle. Heidän kissansa se oli. He sitten lähtivät etsimään kisua jotta minä pääsin töihin. Talon väki oli ihanaa, kun sanoivat, että eihän sille voi mitään, sellasta sattuu kun tien varressa asuu ja kissat vapaana on. Eivät millään tavoin syytelleet mua vaan päinvastoin lohduttelivat. Minusta tuntui tosi pahalle. Tuosta on jo useampi vuos aikaa mutta edelleen musitan miten toivoton tilanne sitä kisua ois ollu väistää...

Ipanapiina Hui kamala mikä tilanne teillä ollut!! Voin vaan kuvitella kuinka kauhealle on tuntunut ja ei ole ihme jos menee useampi päivä asiasta toipua. :hug: Ei sitä suotta sanota kuinka tärkeä pyöräilykypärä on. Onni onnettomuudessa, että lapsella oli kypärä päässä ja suojelus enkelit rinnalla.

Minuakin hieman ihmetyttää nuo kike79n viikot ja tuo pituus. Luulen että siinä on joku virhe tullut. Oudolle tuntuis, että vauvojen mitat ja viikot niin paljon heittäis vielä tässä vaiheessa...
Meidän vauveli oli muistaakseni np-ultrassa 6,3cm ja vastasi viikkoja 12+4.

Alkoholin käytöstä on ollut puhetta. Itsekkään en jaksais illanistujaisia kestittää. Siis varsinkaan sellaisia mihin kuuluu alkoholin käyttö. En yhtään ihmettele vaikka Flower againia väsytti ja suututti.
Tykkään kyllä kun meillä käy vieraita, mutta me juodaan niin vähän, että vierailut on ihan kahvilinjalla.
En tykkää siitä, että silloin otetaan kuppia, kun lapset on kotona. Ja sen kerran kun meillä on lapseton viikonloppu niin kumpikaan ei halua käyttää sitä ottamiseen ja krapulan potemiseen. :) Ei sillä, että on porukalla kyllä ihan kiva ottaa ja juhlia, jos on mukava porukka kasassa...
Mies on nyt tän raskauden aikana tainut juoda 2 kertaa. Tosi vähän mun mielestä. En suutu vaikka hän juokin, mutta en todellakaan jaksais katella jokapäivästä tissutelua tai edes sitä että joka viikonloppu/joka toinen viikonloppu ois otettava muutama, saatika enemmän.
Mulla on vähän sama, kuin GCS15 (sori jos muistan nikin väärin ) .Ex on alkoholisti ja sen ansiosta en enää jaksais katsella kotona ryyppäämistä. Olen tosi mielissäni, kuin nykyinen ei juo kaljaaa ollenkaan. Kaljan haju ja se tölkin sihaus saa mut jo pahalle päälle, kiitos exän...:kieh:
Nykyinen ymmärttää myös jo ammattinsa kauttakin hyvin, mitä tuollainen alkoholistin kanssa asuminen on mulle ja lapsille aiheuttanut ja hän ei todellakaan halua olla ikinä samanlainen.
Mun puolesta nykyinen sais ottaa useamminkin, koska sen käytös ei millään mallilla muutu ja osaa ottaa tosi fiksusti. Mutta hän ei halua juoda tuon enempää. Jos hän ottaa niin silloin ottaa jonkun kaverinsa kanssa tai työporukan saunailloissa. Harvoin käy baareissa, mutta jos baareihin menee niin tulee jo puolen yön aikaan kotiin. Mun mies on kans sellanen kotikissa niinku minäkin. Viihdytään viikonloput parhaiten kotona, herkutellen tv:n äärellä... Ja se on alkanu näkymään molempien kiloissa. :D
Mun ei oo tehny yhtään mieli siideriä tai mitään muutakaan. Johtuu kyllä varmaan paljon tästä pahoinvoinnistakin, mutta juon normi oloissakin tosi harvoin niin ei tää tunnu ollenkaan pahalle ajalle olla selvinpäin. Ei vaikka tiedän, että synnytyksen jälkeenkin menee vielä about puol vuotta ennen ku arvaa mitään ottaa... Siis sikälimikäli imetys sujuu yhtä hyvin kuin edellisiltä lapsilta.

Mulla jatkuis työt taas parin päivän päästä. Tässä kahden viikon aikana masu on kasvanu taas lisää niin, että en varmaan pysty enää peittämään mahaa mitenkään... Jännä nähä kuka kysyy ekana raskaudesta. ;) Jännittää kyllä myös miten pomot tähän suhtautuu. Mulle kun on sitä vakipaikkaa tarjottu..
Meillä on vähän tässä sunnitelmat auki, mitä tehdään tulevaisuuden suhteen ja vaihdetaanko paikkakuntaa kokonaan. Exä on taas niin v-mäinen uhkailuineen, että jotain ois keksittävä ennen kun se toteuttaa uhkauksensa. :kieh: Exästä ei oo mitään muuta ku haittaa!! :headwall:
Silläpä en sit tiedä otanko tuota vakipaikkaa vastaan vai teenkö vaan tän kuukauden kestävän työsopimuksen loppuun. (Se jatkuis siitä eteenpäin vakituisena )
Ärsyttää suunnattomasti, kun yhden k*sipään takia pitää kaikki pistää uusiks!!

Muutapa ihmeellistä tänne ei kuulu. Vauveli liikuskelee päivittäin ja pahaolo on onneks helpottanut. Väsymystä on kyllä vieläkin.

Omat syntymämitat mulla oli 49cm ja 3250g. Täysin samat mitat kuin siskon tytöllä. :) Mun omat lapsetkin on ollu syntyessä tuota luokkaa. Toivottavasti myös tää tuleva tulokas ois noissa mitoissa niin ois suht helppo pihalle pyöräyttää. ;)


Osaiskohan sitä joskus kirjoittaa silleen lyhyesti ja ytimekkäästi... :D
Tiitulipiituli 15+1
 
pakko taas avautua ja hämmentää pakkaa omalla mielipiteellä mutta hyvät odottavat äidit miten jonkun voi olla vaikeeta olla juomatta?? Siis ihan oikeesti mulla jotenkin keittää tälläset jutut niin yli että teksi mieli vaihtaa koko pinoa :stick:
Itse olen aikoinani ollut varsinainen bilehile ja käynyt enemmän kuin tarvis ulkona mutta kun tein positiivisen raskaustestin ei TODELLAKAAN ole yhen yhtä kertaa tehnyt mieli ryypätä. Huhhuijakkaa! Ihan oikeasti!!
Siis kyllä meilläkin käy välillä vieraita siis max 2 ihmistä kerrallaan jotka ottavat mieheni kanssa muutaman seuraoluen. Tämä siitä syystä että meillä on tuolla pieni tuhiseva niin en halua meillä kotona mitään kestejä saati humalaisia ihmisiä vaikkakin poika olisi nukkumassa. Ei illanistujaisissa mitään pahaa ole jotkut jaksavat minä en kun kokoajan niin väsynyt|O Kaikki on sallittu niissä hyvän maun rajoissa..

ON: Juuh tästä taas oksentamaan... :/

Dindei + pikku 16 +2
 
pakko oli vielä tulla sanomaan että kyllä täällä hyviäkin juttuja on ja enempi niitä onkin kuin huonoja mulla vaan räjäyttää tajunnan toi viinan yliarvostus kun itsekkin olen kasvanut perheessä jossa viinalla on lotrattu turhankin lailla :ashamed:
 
Tosta alkoholista ja illanistujaisista: meillä ei oo mitään istujaisia järjestetty ja reilusti oon kieltäny miestäkin järjestämästä mitään, vaikka oltais joskus lasten kanssa yötäkin poissa (esim vaput ja jussit). Mies on kova ottamaan ja se suututtaa kun toinen niin mielellään vetää lärvit. Harvemmin on viikonloppua välissä ettei juo ja usein juo 2 päivää putkeen. Mutta en mä voi toista muuttaa, voin pyytää ja olen pyytänytkin, että rajottais juomista mutta omasta itsestään se juomisen lopettamisen halu on lähdettävä.

Itellä ei tee kans mieli juoda, muutenkin viimeksi juhlinut kunnolla vuonna 2005, 2006 kesällä jo odotin esikoista eikä sen jälkeen oo rellestäminen kiinnostanut. Kotona viihdyn ja tietty toivon että olisin valinnut sellasen miehen joka viihtyis kanssa. Mutta näillä mennään.

Dindei: mä kyllä ymmärrän sua hyvin :) ja en tätä seuraavaa tarkota millään pahalla, jokainen tekee omat ratkaisunsa, mutta toinen mitä en ymmärrä on tupakointi raskausaikana... Mulla on yks tuttava kun vetää röökiä kans kun oottaa vauvaa vähän pidemmällä kuin minä ja pahaa tekee... Ja en tajuu, kun monet polttaa ihan vauvan vieressä esim. vaunuja työnnellen. Ehkä oon vähän nipo tälläsis jutuis:ashamed::|
 
Dindei: mä kyllä ymmärrän sua hyvin :) ja en tätä seuraavaa tarkota millään pahalla, jokainen tekee omat ratkaisunsa, mutta toinen mitä en ymmärrä on tupakointi raskausaikana... Mulla on yks tuttava kun vetää röökiä kans kun oottaa vauvaa vähän pidemmällä kuin minä ja pahaa tekee... Ja en tajuu, kun monet polttaa ihan vauvan vieressä esim. vaunuja työnnellen. Ehkä oon vähän nipo tälläsis jutuis:ashamed::|
Mullakin varmaan kohta tulee paskaa niskaan tämän kommentin jälkeen mutta Miscin mies osottaa jonkimoista viisautta röökistä paasamisellaan. Se että polttaa raskausaikana on kyllä mun mielestä yhta paha ellei pahempi kuin juominen. Enkä missään nimessä halua puolustella juomistakaan mitenkään hyvänä, mut täytyy mun tunnustaa että mun tekee paikottain aivan sairaasti mieli punaviiniä :ashamed: (Meinaanki joku päivä tehdä jotain ruokaa johon saan vähä punkkua hukattua).
Oon itse polttanut myös, lopettanut 5,5 vuotta sitten. En saata ymmärtää, että millä helveltillä sen voi edes perustella itselleen, että polttaa raskausaikana. Kyse ei voi olla siitä, että tekee niin paljo mieli. Tai jos on kiinni siitä niin sit kannattaa ihan miettiä, että minkälainen mielenlujuus on itsellä. Kyllä sitä on VOITAVA olla ilman röökiä edes se odotusaika. Imetyksen takia sit myös jatkossa (moni tupakoitsija varmaan jättää imettämättä, että voi polttaa?).

Noni, bring it on I'm ready.

teppana ja masuvauva 16+6
 
heippa
noniin mä jotenkin arvasin et kun aiheesta aloittaa puhumaan ni tekstiä tulee :) hyvä niin että on kommentteja kemutteluista :D
'Itse en ole kyllä mitään ottanut sen jälkeen kun testi oli positiivinen, ja mitään ongelmaa ei kyl itsel ole et OIS PAKKO SAADA juoda... se on lähinnä mielitekoa, kyllä lasillinen punkkua maistuis illlla kun rentoutuu sohvalle... mä en vedä suklaita enkä muitakaan herkkuja, punaviini on ollut mun "herkku", ja vaikka sen näin suoraan sanookin, niin ei kyse ole pulloittain menevästä :D ja luulen että jos en mäkään kavereita näkis ni sekois lopullisesti.. mutta ei sen näkemisen AINA tartte olla niin et otetaan jotain... ja osaa he onneks ihan kahvillakin käydä ;)
Mutta en mä kyllä mitään suurempia kekkereitä jaksa järkätä... jos saunoovat ni siinähä sitte, mä kyl teen safkat jos mua on infottu etukäteen et ketä tulee, tai sitte tilataan kebabit ni mun ei tartte kokkaa ;)

tupakointi ja odotus juu en mäkään ymmärrä miks jotkut sauhuttelee vaikka vauva on mahassa, saati sit jut rööki suupielessä ku vaunuja lykkii... lapsi-parka... ja niin on eräskin tuttu, et ei edes lasillista olutta voinut odotusaikana ottaa, mutta monta monta tupakkaa meni kyllä..
Itse en ole koskaan polttanut joten en tiedä miten vaikeaa siitä on päästä eroon. Mutta kai lapsensa vuoksi sentään olisi valmis taistelemaan???? Yksi kaveri muutti miesystävänsä kanssa yhteen, ja tolla miehellä on ennestää muksuja ja hän ei polta, joten tää mun kaveri jätti polttamisen kans , jo pelkästään avopuolison vuoksi, mutta myös hänen lastensa vuoksi, ja se on mun mielestä tosi hieno teko!!!!! Aluksi oli kuulema vaikeaa mutta nopeasti siitä pääsi yli, kun vain päätöksen oli tehnyt.

Itselle tupakan haju ei enää tee pahaa, tossa odotuksen alussa se melkein oksetti jo,mutta nyt se ei pahaa tee, ja kaverit ketä polttaa ei mua enää edes ulos tupakka-seuraks pyydäkään, kun oon sanonut että en halua mitää passiivista tupakointia, koska vauvalle sekään ei ole hyväksi.

Oluen hajukaan ei tosiaan tee pahaa, mä olen aina tykännyt oluesta, en kännin takia lainkaan vaan maun. Ja joskus oon saunaan tai iltaan muuten vaan ostanukki pari holitonta olutta, tosin ne ei ole kaikki ihan niin hyviä mut menee kyl. Muutenkin elämä on niin paljon seesteisempää kuin ennen eksän kanssa ollessa... sitä miestä oli paljon helpompi sietää kun ite otti kans... Enää ei tarttee siihenkään oloon mitään ottaa....

kotikissoista me ollaan miehen kans myös kotikissoja :) on niin ihanaa kattoa jotain hyvää leffaa ja syödä hyvää ruokaa, ja vielä ennen odotusta kruunata se kaikki joko skumpalla ja viinillä :) mä en ole itse baareissa viihtynyt, ei siellä mitään sellasta ole mitä varten täytyis sinne lähteä. näin on hyvä :)

olotila varsin hyvä, ekat äitiysvaatteet on hankittu, löysinkin ne onlyn liikeestä, yks pitkä neule, johon maha mahtuu viel pitkään, ja muutama muu juttu kirpparilta, mut kävi tuuri kun olivat lähes käyttämättömiä ja viel tosi edullisia :) just eilen olin yhtä paitaa käyny only:n liikkees kattomas, mut en sit raaskinu kun makso yli 20, no tänään löysin saman paidan eri värisenä, kolmella eurolla :D ja on ihan tän syksyn uutuus-paitoja...housut kun vielä löytyis jostain, ois kiva kulkee muissaki ku joko verkkareis tai hamees...

äitiysvaatteet mistäs te hyvät mahakkaat itse olette näitä vaatteita investoineet ?itse asun kaupungissa jossa ei hennesiäkään ole, ja lindex ja kappahl kyllä löytyy mut ei äitiysvaatteita niissä ole...paitsi lindexissä äitiys-sukkahousuja....

jep mutta mukavaa päivää taas, täällä odotellaan neuvolaa joka on ens viikolla :heart: jokohan saisin ensi kerran kuulla sydänäänetkin ...... :)
 
Mä taas en ymmärrä tuota tuomitsemista.

Itse en käytä alkoholia lainkaan enkä polta tupakkaa, mutta en silti tule tänne avautumaan, että miten ihmeessä te noin teette, tai miksi tunnette tuollaisia mielitekoja? Se nyt ei varmasti auta siinä tilanteessa olevaa.

Eikö tämä palsta ole juuri sitä varten, että täällä saa tuulettaa tunteitaan ja puhua vaikeistakin asioista? Okei, jollekin on vaikeaa olla juomatta. Se on ehkä mulle vaikeaa ymmärtää, mutta sille ihmiselle varmaan ihan eri juttu. Mun mielestä on kunnioitettavaa, että sen sanoo ääneen. Sehän osoittaa sen, että ei se ihminen halua juoda. Ei varmasti polttaminenkaan ole hyväksi, mutta sekin on hienoa, että polttamista on vähentänyt!

Mutta kai tämä koko 2+ on vähän sellainen pätemispalsta, että kuinka hyvä äiti tai ihminen kukin on. Pieniin elämän painiskeluihin täältä ei välttämättä tukea saa, aloittajalle saattaa tulla vain entistä pahempi mieli.
 
Tiitulipiituli mulla kanssa ex jättänyt aika syvät ennakkoluulot juomista kohtaan. Nykyinen mieheni on aivan erilainen! Luojan kiitos! Tottakai joskus, ottaa muutaman oluen kotosalla ja joskus käy paikallisessa kääntymässä, mutta se on mun mielestä ok. Entinen oli kuitenkin sellainen, että joi yleensä joka viikonloppu (ja usein kummatkin päivät), sitten mun odotusaikana kun oltiin erossa, niin se veti 70 päivää putkeen viinaa... Juu... ja mä idiootti vielä palasin yhteen! Halusin lapsen takia yrittää ja luulin, että se veti "erosuruun". Sinä päivänä, kun mulla oli laskettuaika, se kännäs. Kun olin synnyttänyt, se vietti "varpajaisiaan" 3 päivää putkeen ja kävi silloin kerran katsomas mua ja oli silloinkin pienissä siivuissa. Tän kaiken takia, saatan joskus jopa (JA IHAN TURHAAN) hermostua, kun avokki tuo 6päkin kotiin vaikkei se meinaisikkaan ottaa niitä kaikkia. Jotenkin opin pelkäämään viinaa ja viikonloppuja, kun aina torstaina huomasin, kuinka exän menojalka alkas vipattamaan. Perjantait olikin jo ihan mahdottomia. Huusin, rääyin, mökötin ja välillä oli piittaamatta siitä, että se jätti mut ja masun (myöhemmin esikon) yksin ja porhalsi lähiräkälään.. Noooo.. Onneks tämä kaikki ollutta ja mennyttä! Pojalleen se on ok isä. Välillä jättää ottamatta tenavan, mutta tähän mennes poika ei oo kärsinyt sen töppäilyistä. Pojan siellä ollessaan, se ei juo, koska tietää, että mä tulisin varmaan omin käsin kuristamaan sen... :kieh:

Dindei en usko, että täällä kukaan oikeesti kaipaa kännäämistä :) mut ne jotka on maininneet asiasta kaipaavat varmaan sitä vapautta hetkellisesti. Onhan se suuri muutos alata odottamaan (varsinkin joillakin esikoista). Sitä ei tiedäkkään kuinka paljon elämä muuttuu. Me ollaan niin erilaisia :) Ite en oo alkoholia kaivannut, satunnaisesti muutenkin ennen raskautta ottanut. Eniten kaipaan katkotonta 14 tunnin unta :D

GCS15 & Masukki rv 15 POKS POKS POKS!!!
 
Neuvolakuulumiset lyhyesti: Eli eilen oli neuvola-aika. Sydänäänet kuunneltiin ja ihan samathan ne mitä kotonakin löydetty dopplerilla, kun jo epäilin olenko löytänyt oikeat äänet :D Neuvolan laitteesta kuului myös liikkeet tosi selkeästi :heart: Juttelin myös henkisestä jaksamisesta ja sain ajan psykiatrille viiden viikon päähän. Varasin kuitenkin jo tälle illalle psykologi käynnin yksityiseltä puolelta. Ehkäpä nämä asiat tästä alkaa helpottaa :) Täällä paino pysynyt samassa 80kg:ssa... Ylipainoa 10kg :( Minulla tuli hirveästi lapsettomuushoito aikoina lisää painoa. No ehkäpä jonain päivänä tippuukin pois, kunhan saa voimat palaamaan ennalleen. Onneksi neuvolatäti ei asiasta saarnannut. Sokerit minulla oli ihan hitusen korkealla. Menen maanantaina uudestaan ja saan kotiin mittarit joilla seurata sokeria. Olen aina ollut tosi piikki kammoinen ja nyt jännittää vaikka se vain pieni pistos onkin mutta silti. Neuvola täti puhui myös perheväkivallasta - se kuulema kuuluu viikolle 15 aiheeksi neuvolassa. Sokerirasitus minulla muuten tehtiin vahingossa liian aikaisin. Neuvola täti oli laittanut lähetteen valmiiksi viikkoa 26 - varten mutta ei sanonut sitä minulle ja labrassa tekivät sen automaattisesti :D no selvisi ajoissa, että jotain häikkää. Täällä pissattaa ihan koko aika. Sekin voi johtua sokereista varmaankin. Vastailen taas paremmalla ajalla noihin galluppeihin ym. :)

Marrr ja vaavi 15+4 (ultran mukaan tosin jo 16+2)
 
Siis jos joku nyt ymmärsi aikaisemmin kirjoittamani jutun (flower againille) väärin, niin meillä näin:

Mies ja minä ollaan molemmat (lähes absolutisteja) oltu jo vuosia. Joskus joku saunakalja on miehelle maistunut (1-3) saunan jälkeen, niinkuin nyt viikonloppuna, kun työssä on stressaavat ajat ja kirjoitinkin, että mua ihan ärsytti se siinä tölkkinsä kanssa, kun mulle hajukin tekee jo pahaa...:D ja mulla on myös tapana ollut ottaa (kerran tai kaksi kertaa kuussa) puolikkaasta yhteen siideriä saunan jälkeen, yleensä vaan se puolikas, siis ennen raskautta. Kun ei vaan ollut sitä alkoholitonta vaihtoehtoa kotona, niin enpä tietenkään alkoholillistakaan maistanut, enkä siis ole koskaan raskauden aikana juonut alkoholia missään muodossa enkä juo!!! Kirjoitin vaan, että mun olisi tehnyt mieli myös maistaa siideriä saunan jälkeen, kun on ollut tapana joskus ennen niin tehdä, mutta kun ei ollut kuin alkoholitonta niin jätin sitten tietysti väliin...:)

Mun mielestä alkoholin ajattelu joskus ei oo vaarallista eikä tee ihmisestä sen huonompaa kuin muistakaan... Alkoholismi on sitten ihan eri asia kuin se, että tulee joskus sellainen olo, että haluisi jotain maistaa! Terve ihminen osaa kyllä sanoa alkoholille ei tilanteessa kuin tilanteessa. Joillakin ihmisillä vaan saattaa olla ihan erilaiset taustat asioihin kuin itsellä ja se tulis ymmärtää ennenkuin ketään tuomitsee!!!! :| Tupakoinnista sen verran, että en oo koskaan polttanut enkä siis myöskään tiedä miten vaikeeta on päästä eroon siitä..
Ja mun mielestä se on sitten jokaisen oma valinta miten elämänsä haluaa elää... Enkä nyt tarkoita että on ok juoda alkoholia tai polttaa tupakkaa raskausaikana tai imetysaikana, itse en tekis kumpaakaan ja olen täysin molempia vastaan!!

Nämä on vaan mun mielipiteet asioista. Tiedän että tästä nyt varmaan nousee mekkalaa täällä, kun kaikki eivät koskaan ole samaa mieltä asioista, mutta sittenpä nousee... :whistle:

Muista asioista kirjoittelen sitten myöhemmin paremmin..
 
Alkoholista. En myöskään voi ymmärtää sitä, ettei pysty raskausaikaa olla juomatta tai polttamatta. Luulisi nyt sen verran aikuisella ihmisellä olevan itsekuria! Itsekin olen ollut todellinen kupittaja. Kaksi vuotta olin "koko ajan kännissä" silloin 18-20v. Känni päällä 1-3krt joka viikko. Sitten kävi "vähän" huonosti yhellä laivareissulla ja kummasti se sekoilu loppui. Nykyinen alkoholin kulutus on max. 6 pulloo lonkkuu vuodessa. Mitä vanhemmaksi oon tullut niin sitä negatiivisempi (tai aggressiivisempi ) asenne kännitouhuja kohtaan on.
Tottakai siihen vaikuttaa erityisesti alkoholisti-isäni, joka kuoli viime vuonna. Ikää oli vain 57 vuotta. Periaatteessa voisi sanoa sen kuolleen viinaan. Sepelvaltimotauti oli ja sen kanssa pystyy elämään kyllä jos pitää elämäntavat hyvinä. Sillä oli siis ollut 7 kk:n putki päällä, päivää ennen kuolemaa oli hakeutunut kotiinsa sieltä viinaluolasta ja seuraavana päivänä kuoli. Joku valtimo oli mennyt tukkoon ja oheisvaikuttajana rasvamaksa. Yleensä isän vuosirytmi oli puoli vuotta kännissä, toinen puoli vuotta joko linnassa tai selvä putki. Kännissä isä oli väkivaltainen ja arvaamaton. Tosi paljon aiheutti muille harmia.. : /

Mulla toi maha pullahti esiin rv 9. Viime viikolla vaihdoin kokonaan jo mammavaatteisiin, ihan ittensä kiusaamista yrittää väkisin sulloa itteensä noihin tavallisiin kuteisiin. Mua niin huvittaa meidän kolme naapurii, kun jokainen on tän pömppiksen huomannut, mut kukaan ei vaan sano mitään. Siinä kun puhutaan jostain niin jokaisen katse sukeltaa vähän väliä mahalle ja tulee ylös :LOL: En kuiteskaan sano mitään, odotan ihan mielenkiinnosta, et kuinka kauan kestää, et joku niistä kehtaa sanoa..

Niinhän tää 2+ taitaa olla vähän tämmönen pätemispalsta. Lukekaapa vaikka mitäs nyttii.. No odotellaan, kun vauvat syntyy niin saadaan väitellä perhepedistä, kantoliinasta jne jne :whistle:

Gorthaur ja Hemmo 12+3
 
Mä olen paska tuleva äiti kun en ole täysin voinut tupakointia lopettaa. Poltan max. viis tupakkaa päivässä. Ennen mennyt 15-20. Mä olen jotenkin hirveän riippuvainen siitä. Olen itkenyt ja polttanut samaan aikaan kun tunnen niin suurta vääryyttä ja huonoa omaatuntoa, itku on silmässä kun tätäkin kirjoitan. Mä oikeasti haluaisin jonkun hyvän keinon jolla lopettaa. Tuun ihan hulluksi jos en saa tupakkaa, huudan ja itken, oksettaa, huimaa, maha menee kuralle. Tiedän ihan oikeasti että vauvan takia pitäisi olla polttamatta, vaarannan sen terveyden. Mulla irl kukaan ei ole saarnannut. Kaikki tutut on polttaneet koko raskausajan. Ei se ole mulle mikään peruste, mä oikeasti haluaisin eroon mutta keinot on niin lopussa. Turha kenenkään sanoa että parissa viikossa helpottaa. Ei helpota, ei helpota kolmessa kuukaudessakaan jonka oon ollut maksimissaan polttamatta. Alan ihan tosi uskoa siihen että joidenkin ihmisten addiktiopotentiaali on suurempi ja vahvempi.
Ennen mä aina sanoin että lopetan heti kun tuun raskaaksi mutta tämä ei olekaan niin helppoa.

Mun ei yllättävää kyllä ole vaikeaa olla juomatta. Oon juonut ennen raskautta joka viikonloppu kunnon kännit, joskus sekä perjantaina että lauantaina. Aloin jo itsekin miettimään että mulla saattaa olla ongelmia siinä(kin) ja pitäis hakea apua. Tää raskaus oli helpotus, nyt saan olla juomatta, ei tarvi enää juoda ja tää raitis elämä on paljon ihanampaa. Vielä kun tuosta hemmetin tupakasta pääsis eroon niin olisin onnellinen!

Mun mitat kun oon syntynyt on olleet 48cm ja 3290g. Mun äitikin muuten poltti koko raskausajan kun odotti mua. Pikkuveljen raskausaikana se lopetti pari kk ennen la:ta.

Saapa nähdä millaiset lynkkaukset saan nyt osakseni, mut aattelin nyt rehellisesti kertoa..
 
Hienoa että on saanut tupakkaa vähennettyä. Muuten kenenkään polttaminen ei ole muiden tuomittavissa. Koska yhdelläkään ihmisellä ei ole oikeutta asettua toisen yläpuolelle.
Uskon että niillä jotka raskausaikana polttaa, on muutenkin tarpeeksi paha mieli asiasta.
Lääkäri on se henkilö, kenen kanssa asiasta tarvitsee keskustella. Ei mammat täällä.

Ja alkoholin käytöstä myös, se vaan nykypäivänä on kulttuurina maassamme että täällä viikonloppuisin nuoret aikuiset bilettää. Ja varsinkin jos ei ole lapsia.
Luulen sen bilettämisen muodostuneen ihmiselle elämäntavaksi, ja varmaan kaikki tiedämme kuinka vaikea tottumuksia on muuttaa.
En usko että kysymyksessä on niinkään himo alkoholiin.
Illanistujaisista yms.. Minä annan mieheni juoda silloin kun hän haluaa ja häntä huvittaa. Nyt kun hänellä pesiskausi päättyi niin perjantaina oli miesten kanssa mökillä ja jossain baarissa. Hain sitten kullanmurun kotiin lauantaina. En tosiaankaan ala aikuista miestä rajoittamaan. Ja muutkin ystävät on samalla tavalla tervetulleita meille, olivat he ottaneet tai eivät. Kyllä minä jaksan humalaisiakin katsella. Olen myös luvannut tyttökavereitani kuskata baariin kunhan pahoinvointi helpottaa.

Täällä ihan kauhea flunssa ja kuume, sängyn pohjalla kolmatta päivää...

tiinelli ja vauva 12+6


muoks! olin 4100g ja 53cm kun synnyin, ja äitini muuten veteli askillisen tupakkaa päivässä koko raskausajan.
 
Viimeksi muokattu:
Ihan nyt ajattelin minäkin siitä ilosta kirjoittaa edelleen että poltan tupakkaa, jotta joku voi sitten siitä mulle saarnata ;) Itse olin jo ekan raskauden aikana hämmentynyt asiasta, kun neuvolassa asiaan ei millään tavalla puututtu. Annettiin vain se esite tyyliin tupakka ja raskaus, mutta ei sitten muuta.. Nyt samaan vastaavaan esitteeseen on sitten ympätty heroiinin käyttö sun muut, tulipa kiva olo kun sellasen sai käteensä.
Minäkin olen vähentänyt tupakkaa tietysti ja uskon että jätän sen jossain vaiheessa kokonaan. Salaahan tässä joutuu takapihalla polttamaan, ettei kukaan vaan näe, koska maha jo erottuu. Eli häpeä on suuri.

Ja tämä palsta tosiaan on sellainen jossa pitää käyttää sitä omaa päätä lukiessaan tekstejä ja ymmärrettävä että kyse on ihmisten mielipiteistä. Ja kaikki mitä täällä kirjoitetaan ei ole faktaa. En ite ainakaan jaksa välittää siitä jos joku mut tuomitsee tupakoinnin takia, koska olen jo tuominnut itse itseni.

Jenksu 15.viikko..
 
Jaahas, täällähän käydään mielenkiintoisia keskustelua tupakoinnista... :)
Minun mielestä jokaisella ihmisellä on oikeus omaan mielipiteeseensä, sen enempää sen tarkoittamatta tuomitsemista.
Olen itse nähnyt dokumentin jossa seurattiin sikiön reagointia äidin tupakointiin ja se oli kyllä aikamoista katseltavaa. Lapsi reagoi selvästi tupakkaan kiemurtelemalla ja tupakointihan aiheuttaa sikiölle mm. akuutin hapenpuutteen. Vielä jopa kaksi tuntia tupakoinnista sikiö reagoi tupakasta tulleisiin myrkkyihin.
Itse tuon nähtyäni ja asiasta tietoa luettuani en pystyis ajattelemaankaan tupakointia. Lapsen terveys on kuitenkin pääasia, varsinkin jos siihen itse pystyy jotenkin vaikuttamaan niin kyllä yritän tehdä kaikkeni että lapsella on kaikki ok.
Mieheni tupakoi ja hän on tosi tarkka, etten ole vahingossakaan passiivinen tupakoitsija. Minusta se kertoo vain siitä, että miehelleni me olemme tärkeitä, eikä että hän valittaisi turhasta...
Itse en ole ikinä polttanut ja onhan siitä varmaan vaikea eroon päästä...mutta silti en tupakointiin raskaus/imetysaikana myönteisesti suhtaudu! On ihan kamalan näköistä kuin raskausmasu pömpöttää ja nainen vetää posket lommolla tupakkaa.
Olin tässä muutama vuosi sitten veljeni kanssa ulkona, kun meitä vastaan tuli jo viimeisillään raskaana ollut nainen. Hän poltti tupakkaa. Veljeni tuumasi naisen mentyä ohi, että "Voi helvetti, raskaana ja vetää tupakkaa! Tuo jos mikä on törkeää... En tajua miten joku voi tossa tilanteessa polttaa." Samaan aikaan veli poltti tupakkaa. Yks kaks hän tumppas tupakkansa ja sanoi "Jotta pystyn jatkossakin raskaana olevat tupakoitsijat tuomitsemaan niin minä lopetan polttamisen NYT, Ja olen seuraavat 9 kk polttamatta" Niin hän sitten teki ja oli reilun vuoden polttamatta... Oli sit vähän imetysaikaakin. ;D Olihan hänkin ollut hermostunut, äkäinen, huonovointinen jne. koska poltti päivässä suuret määrät röökiä mutta luonto ei antanut periks lakkoaan katkaista.
Kyllähän se lopettaminen selkärankaa vaatii.
Onhan se hienoa, että sitä pystyy vähentämään. Johan sekin auttaa asiaa ja toivottavasti jatkossa tupakointi jäisi sitten kokonaan pois.
Ps.Tupakointi muuten vaikuttaa sitten moneen muuhunkin asiaan kuin pelkkään vauvan kokoon... ;)

Kauhea saarna tuli kyllä tästä nyt. Mutta niin... Kyllä en hyvällä katsoisi sitäkään, että odottava äiti vetäis joka päivä maksalaatikkoa laatikko kaupalla tai söisi lääkkeitä, koska on niistä riippuvainen (no joo, en tiedä oliko nuo nyt ihan verrattavissa olevia asioita ) mutta tarkoitan sitä, että kaikki millä tietoisesti vaarantaa lapsen terveyden on mun mielestä väärää toimintaa.
Hah! Saarnasin sitten vielä vähän lisää :p
Saarna on mun mielestä välillä ihan paikallaan. Sanotaanhan sitä alkoholistille ja narkkarillekkin, että lopeta sekoilu. Vaikka sehän on heidän oma asiansa ja heillekkin tulee varmasti joskus pahamieli siitä, että asiasta paasataan kun tietävät itsekkin toimivansa väärin.. Miksei siis voi sanoa odottavalle äidille, että lopeta tupakointi, kuiteskin kyse on ennen kaikkea siitä kasvavasta lapsesta äidin sisällä.

Näihin sanoihin, näihin tunnelmiin saarnaamisensa päättää Tiitulipiituli ja siirtyy ulkoilemaan.
 
Joo ja tosiaan saa mulle ainakin sanoa. ja tiiän että vaikuttaa muutenkin kuin kokoon. Omat syntymämittani sanoin siks kun sitä tuossa aiemmin kyseltiin :)
Itse tunnen läheltä narkomaaneja ja heidän elämänsä on ihan päin persettä ja silti he eivät lopeta käyttöä. Riippuvuuden täytyy olla siis todella vahvaa. He antavat kaiken mennä ja aineet menee kaiken edelle.
Se tässä onkin just se juttu, että kyse ei ole musta itestäni pelkästään vaan mun lapsesta myös. Ei voi sanoa että omapa on asiani. Mullekaan ei neuvolassa pahemmin sanottu tupakoinnista mitään. Sanottiin että hyvä kun oot vähentänyt ja vielä parempi jos pystyy kokonaan lopettamaan. Silti omantunnontuskat on todella suuret, ja tarkoitus kyllä on lopettaa ihan kokonaan.

Mulle tupakoinnin lopettaminen on ainakin ennen aiheuttanut masentuneisuutta. Kuulostaa varmaan hullulta mut niin se on. Ei ole kiinnostanut mihinkään mennäkään kun ei voi polttaa ja tupakoivia ihmisiä näkee joka puolella. Tupakka on kuulunut joka hetkeen ja tunteeseen ja tuntuu kolkolta kun ei voi polttaa. Mut mun pitää puhua neuvolassa näistä. Mun on ihan pakko kun lopetan kokonaan niin käyttää nikotiinikorvaustuotteita vaikkei nekään hyvästä ole mut kenties pienempi paha kuin tupakka. Sanon suoraan etten ilman voi lopettaa.

Mielessä tietysti on kaikkia ajatuksia, että olenko mä kyllin hyvä äiti kun en voi suojella lastani edes nikotiinilta, niin miten miltään muultakaan. Vaikka järjellä ajateltuna ei se tupakointi sitä sano että millainen vanhempi on. tai että tupakoitsijat olisivat täysin paskoja vanhempia joilta pitäis ottaa lapset pois.

Mut koko ajan yritän tupakasta kokonaan irti ja uskonkin että onnistun siinä. kaikista eniten motivoi se ajatus että haluan suojella lastani ja se on mulle jo nyt niiiiiin rakas vaikkei ole vielä syntynytkään ja aiheutan sille kaikenlaisia haittoja oman riippuvuuteni takia..

Tänään muuten tasan 13!
 
jokaisella on asioista oma mielipiteensä. niistä ei mun mielestä kannata vetää hernettä nenään... mulla on omani,mut en niit enää ala vatvoo tääl :stick:
mun mielestä asia on loppuun vatvottu...

mä oon innostunu ostamaan tavaraa huutiksesta. nyt löysin sieltä h&m:n äitiyshousut! kohta varmaan oon konkursissa :LOL:
vaunut ja pinniksen hommaan lähempää,kalliiksi tulee postis lähettää.
löysin myös hong kongista aivan ihanat collegehousut. mahtuu maha kasvamaan ja paksu resori ei paina missään vaiheessa.
ratsastushousut ei varmaan nousis polvia ylemmäs,mut en niit usein oo käyttänykkää,ko länkkärisatulal voi mennä verkkareillaki :heart:

omasta syntymäpainosta: taisin olla jotain 3,5 kg ja 50 senttii pitkä. eli ihan normi kokonen

Littledeath älä ota siit ressiä. oot kuitenki saanu vähennettyy paljo!



 
ohhoh, ihan pakko kommentoida tähän väliin, oon kovin ihmeissäni täällä käydystä keskustelusta/ihmisten tuomitsemisesta.. meinaan kun oli tuosta alkoholista puhetta, oon nyt sitten varmaan ainoa koko palstalla, joka on alkoholia juonut raskauden aikana? kyse ei todellakaan oo isoista määristä, yks lonkero tai siideri ehkä kolme kertaa. en ymmärrä mitä pahaa siinä on? ja voin sanoa myös, että on tehnyt mieli vetää kunnolla, kun on ollut jossain pippaloissa, ei raskaus mielitekoja mihinkään oo muuttanut.. joo haukkukaa vaan, mutta kävi niin paljon ärsyttää tää ihmisten tekopyhyys täällä, että oli pakko sanoa oma mielipide.
 
oletin että palsta on tarkoitettu ajatusten vaihtamiseen, ei täällä kukaan ole sanonu et joku joka polttaa on huono äiti, tai joka ottaa lasillisen on alkoholisti...
tiitulipiituli jälleen olen sun kanssa samaa mieltä, sun "saarna" oli aiheellinen, ja joka hermostuu muiden kommenteista, ei ehkä kestä jos tietää tekevänsä jotain väärin ja siitä tulee keskustelua. Mulle on aivan sama kuinka paljon joku polttaa tai juo, samoin kuinka paljon joku mässää karkin kanssa tai muuten ei pidä huolta kunnostaan. Meitä on monenlaista, mutta kritiikkiä tarttis vaan kestää kuulla, varsinkin jos se on hyödyksi. Toin ilmi oman kantani kuten moni muukin.
Joka ei tervettä ajatustenvaihtoa kestä niin eihän sille sitte mitää voi ..

littledeath sä vaikutat tosi kovasti taistelevan polttamisen kanssa, onnea matkalla, se on varmasti sen arvoista!!! helppoa tuskin mutta vauvaa ajatellen teet oikein :hug:

ja en aio jatkossa varoa mitä kommentoin, koska en ole ketään kuitenkaan haukkunut miksikään.

neuvolassa suomessa ollaan niin eri linjalla, kuten jo aiemmin kerroin niin esim ranskassa odottavilta äideiltä kielletään tupakka, tai vankka kehotus tulee, että ehdottomasti lopetettava, mutta esim lasillinen punaviiniä sanotaan olevan jopa odottajalle hyväksi. Suomessa taas sanotaan että no jos et pysty lopettamaan polttamista niin voi voi, mutta jos tekee mieli ottaa lasi punkkua niin jo oot sit ongelman kanssa painimassa :D

jatketaan ajatustenvaihtoa edelleen, ei näistä kenenkään tarttis suuttua, mut joka suuttuu ni siinähän suuttuu...
 
Littledeath. Kovasti tsemppiä lopettamiseen :hug:

Mä tiedän vain yhden, jolla on tullut seurausta äidin tupakoinnista. Sillä on joku ihottuma. Kyseinen plikka on kohta jo 20v ja se diagnosoitiin sillä vauvana. On joo ehkä pieni vaiva, mutta kuitenkin täysin turhan takia tullut.
On eräs toinenkin, jolla tullut seuraamuksia. Uskosin kuiteskin niillä huumeilla olleen se isompi osuus asiaan vaikka 4 askia päivässä tupruttelikin.
Meillä mies poltti 8 vuotta. Lopetti sen kohta kolme vuotta sitten. Vihaan tupakointia ja painostin miestä lopettamaan ihan seurustelun alusta asti. Kuitenkin vauvantulo oli se, joka motivoi tarpeeksi. Ukko repsähti kerran, mut pääsi sit lopullisesti tupakista 2kk ennen vauvan syntymää.

No, jokainen tekee niinkuin parhaaksi näkee. Jos lapsi joutuu kärsimään äitinsä imuttelusta/ ryyppämisestä ja/tai huumeiden käytöstä niin ko äiti kantaa sen omallatunnollaan. Annetaan toistemme olla rauhassa :saint:
 

Yhteistyössä