Maaliskuiset 2021

  • Viestiketjun aloittaja Dohelo
  • Ensimmäinen viesti
Onnittelut kaikille jännien päivien ja viikkojen eläjille!

Täällä myös yksi esikoista odottava. Viikonloppuna saatiin selkeät plussaviivat peräkkäisinä päivinä, vaikka kuvittelin tän kierron yritysten menneen reisille stressin ja elämän tarjoaman hässäkän takia. Ehkä se tosiaan on niin, että kun ei yritä, niin tärppää.

Oireina sitkeimpänä lievää rintojen kipuilua ja ajoittain etoo, varsinkin jos yrittää syödä yhtään isompaa annosta yhtään mitään. Ja silti välillä tulee nälkä vartti syömisen jälkeen Menkkamaiset jomotuksetkin tulee ja menee tasasen epätasaseen tahtiin. Kaiken kaikkiaan kuitenkin melko vähäoireisena mennään, kaikille oireille voisin helposti keksiä muita syitä kuin raskaus.

Neuvolan ensikäynti ois elokuun alussa. Onneksi loma alkaa ensi viikolla ja on puuhaa sen verran, ettei pitäis ajatusten koko ajan pyöriä sen ympärillä, että onko tää totta vai loppuuko alkuunsa vai tuleeko meille OIKEESTI vauva ensi vuonna. Jotenkin vaikea käsittää, että voisin vuoden kuluttua olla äiti. Siis oikean pienen ihmisen äiti!

Omien laskujen mukaan meneillään 6+1, ja laskettu aika about 10.3.

Pitänee harkita rekisteröitymistä, että pääsee fb:n puolella mukaan.
Tsemppiä kanssajännittäjille!
Tervetuloa ja onnea! :love: Täälläkin esikoisen odottaja ja mulla tosiaan toi sama, että kun kuvittelin, että ei ainakaan tärppää kun niin kiire ja hässäkkä yms. niin sit tärppäskin...:X3: Täällä vasta 4+3 menossa, mutta on kyllä ihan samoja ajatuksia, että tuleeko meille ihan oikeesti ihana pieni ihminen ensi vuonna, tuleeko musta ihan oikeasti äiti:love: Toivottavasti menee meillä kaikilla kaikki hyvin ja saadaan pikkuiset syliin asti maaliskuussa:love:
 
Kiva että täälläkin jatkuu keskustelu! Mulla ei viime viikon parin päivän migreeniä (joka on mulla yleistä ilman raskauttakin) lukuunottamatta mitään oireita ja jopa vähän huolestuttaa se! Toki väsyttää, mutta niin väsyttää yleensä muutenkin Onko ketään muita oireettomia? Noin 5+3 menossa.

Täälläkään ei ole oireita, ehkä hieman vösymystä mutta saattaa olla muutenkin kun 7kk esikoinen ei nuku öitä kovin hyvin
Ainoa lohtu itselle on, että ei ollut oireita viime raskaudessakaan. Jossain vaiheessa alkoi liikkeet tuntua ja maha kasvaa, siinä kaikki!
 
  • Tykkää
Reactions: Rozaa
Huh kuulostaa ihanalle noin helppo raskaus. Mulla oli eka raskaus mielestäni helppo, en tiennyt miltä supistus tuntuu ennen synnytystä, pahoinvointi oli melko lievää, vatsa kasvoi niikun pitääkin. Ainoa vaiva oli aivan hirveet liitoskivut vikan kolmanneksen aikana. Niitä ei ihme kyllä tokassa raskaudessa ollut, mutta tokassa olikin sitten ihan kaikki muu särky, supistukset ja kolotus ja eka 3 kk järkkyä oksetusta. Eka raskaus oli aivan ihana ja toka raskaus lähinnä kurja, niin todella toivon, että tää kolmas ois edes joko jotain siltä väliltä tai sitten vaan kiva. Toki sitten synnytykset meni just päin vastoin, että eka ihan hirvee ja toka oikeen hallittu ja jees. Hehe. Mutta ihanat lapset tuli ja se on tärkeintä <3
 
Mulla tää pahoinvointi on kyllä just niin klassista aamupahoinvointia, tai oikeastaan se alkaa jo yöllä kun herään kuopuksen takia ja aamulla se pahoinvointi on jo sellaista ettei mitään voi syödä kun niin oksettaa ja olen nyt kolmena aamuna oksentanut. Ei oo mikään ihanin yhdistelmä yöheräilyt + aamulla aikaisin herääminen + paha olo, mutta en kyllä tästä huonosta olosta yhtään valita vaan olen iloinen, että on oireita kun välillä olin jo niin luovuttanut tän raskauden suhteen. Ja mun paha olo loppuu tälleen klo 9 maissa ja loppupäivänä vaan välillä lievästi etoo. Kertokaa kaikki vinkit mitä kannattais tälleen aamuisin syödä, mikä menis alas? Ja mun selvästi kannattais syödä jotain ennen ylösnousua tai ehkä jo yölläkin ettei se aamun olo pääsisi niin pahaksi.

Miten te muut keillä on pieniä lapsia, jaksatte tän väsymyksen kanssa? Aamulla ei millään jaksaisi herätä ja heräämisen jälkeen meinaa vaan nukahtaa, koko ajan on kuitenkin vahdittava tuota 9kk ikäistä naperoa, meidän esikoinen on jo päälle 4v ja onneksi jo monissa asioissa hyvin omatoiminen. Klo 16-18 tunnit on myös tosi kauheita tän väsymyksen kanssa. No ihana ajatus kuitenkin että lapsille tulee pieni ikäero, vaikka tiesinkin että tämä raskausaika ja vauva-aika on raskasta. Toivottavasti ekan kolmanneksen jälkeen helpottaa. Nyt ei enää montaa päivää jännättävää ultrankaan.

Hannaah ja pötkylä 6+6
Mähän oon muutenkin tän väsymyksen kans ihan raato ja nyt iski joku flunssa vielä päälle. Esikoinen on ylienerginen ja mä haluan vaan nukkua, mut ei voi mitään ku jätkä ei halua päikkäreitä nukkua.. Tänään oli pakko pitää hetki silmiä kiinni ja antaa toisen häärätä itekseen sen aikaa. o_O:sleep:
Pahoinvointiin ei oo kokemuksella neuvoja, mut jossain oli et näkkäriä tai omenaa pitäis yöpöydällä ni saa heti herättyä jtn suuhunsa.. :unsure:
 
Heipähei, tällä kp 31/30 dpo 15 testillä liittyisin joukkoonne odottelemaan maaliskuista (26.3.21).
https://aijaa.com/mVLGny

Tää oli joku yk14, yhteensä kahden vuoden ajan ollaan yritetty. Tämän piti olla meidän viimeinen yrityskerta, ennenkun lopetettais (osin ensi kesän häiden takia ja senkin vuoksi että ei jaksettu enää toistuvaa pettymistä). Kutsutaan tätä Norjan onneksi, kun siellä lomaillessa tärppäsi :)
Meillä on ennestään yksi 2,5v poitsu, joka aikoinaan tuli kertalaakista. Siksi tämä pitkä yritys kummastuttikin, kun kahdenkymmenen alkuhännillä vielä iänkin puolesta ollaan. Mutta yritysaika opetti paljon ja pääasia että meillä on kuitenkin nyt pieni tuloillaan❤
 
Mähän oon muutenkin tän väsymyksen kans ihan raato ja nyt iski joku flunssa vielä päälle. Esikoinen on ylienerginen ja mä haluan vaan nukkua, mut ei voi mitään ku jätkä ei halua päikkäreitä nukkua.. Tänään oli pakko pitää hetki silmiä kiinni ja antaa toisen häärätä itekseen sen aikaa.
Pahoinvointiin ei oo kokemuksella neuvoja, mut jossain oli et näkkäriä tai omenaa pitäis yöpöydällä ni saa heti herättyä jtn suuhunsa..
Mulla oli tuommoista esikoisen aikaan, et olin aamusta iltaan koko ajan väsynyt vaikka lapsi nukkui yöt jo hyvin ja itekkin sai nukuttua. Sit kun rupesin oottamaan meidän toista lasta niin ekan kolmanneksen jälkeen pyysin ferritiinin mittausta kun se väsymys oli jotain niin järkyttävää ja mun rautavarastot oli ihan olemattomat ja kun aloitin lisäraudan ja arvot nousi niin mä olin pirteämpi kuin vuosiin. Uskon siis et mun ferritiini oli ollut varmasti jo vuosia matala, ainakin oireet oli sen mukaiset. Toki alkuraskauden väsymys kuuluu asiaan mut jos teidän esikoinen on jo isompi nyt ja väsymys pitkään jatkunut niin ehkä ferritiniikin kannattais mittauttaa jos ei oo ikinä mitattu :)
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Rozaa
Tervetuloa uusille ja onnea! :love:

Onko muilla ollut vaihtelua oireiden voimakkuudessa eri päivinä? Täällä siis vasta 4+4 mut tuntuu et eilen ja tänään on ollu laimeampia oireita kun sitä ennen. Lähinnä valkovuotoa, ihan vähän väsymystä ja kuvotusta, nälkäkään ei niin paha kun oli aiemmin. Ja maha "tuntuu", siinä on semmonen paineen tms. tunne, et tuntuu et jotain siellä mahassa on. Välillä jotain pieniä tuntemuksia/kolotuksia/repäisykipuja mahassa, mut nekin lieviä. Nyt sit tietty heti mietin, et eikös oireiden pitäs voimistua aikaa myöten? Mulla siis taustalla kkm, joka todettiin varhaisultrassa niin nyt sit tottakai pelottaa ettei vaan käy samalla lailla... Yritän olla positiivinen, mutta huomaan et välillä meinaa huolestua väkisin, jotenkin toivois voimakkaampia oireita et tuntis oikeesti et se vauva tuolla kasvaa ja kehittyy...
 
Tervetuloa uusille ja onnea!

Täällä on vaihtelua eri päivien välillä! Tai no rinnat on tasaisesti enemmä tai jonkin verran kipeät kokoajan :D Mutta väsymys/etova olo ja nippailut tuntuu vaihtelevan eri päivinä ja joinain päivänä niitä ei ollenkaan.

Eilen oli koko päivän etova olo. Pidin työssä vielä yhtä kokousta ja oli lähellä etten oksentanut kesken yhden puheenvuoroni!
Ajattelinkin et mitähän tästä päivästä tulee töissä, jos se pahoinvointi nyt voimistui ... mutta tänään ei niinkään paha olo ole ollut eikä oikeastaan "mitään" oireita.

Jotenkin itse yritän ajatella loogisesti, että hormonitasojen nousu oireita voimistaa ja ehkä sitten välillä elimistö tottuu ja on helpompi olla. Mietin, että liikunnalla/ruokarytmillä ja vaikka unenlaadullakin tak niiden vaihtelulla voisi jotain tekemistä olla oireiden kanssa. Esim viime yönä oikeasti nukuin hyvin ja olen nyt syönyt tasaisesti, niin tänään parempi päivä :)
Tai ehkä tää on vaan toiveajattelua! :D
 
Tervetuloa uusille ja onnea!

Onko muilla ollut vaihtelua oireiden voimakkuudessa eri päivinä? Täällä siis vasta 4+4 mut tuntuu et eilen ja tänään on ollu laimeampia oireita kun sitä ennen. Lähinnä valkovuotoa, ihan vähän väsymystä ja kuvotusta, nälkäkään ei niin paha kun oli aiemmin. Ja maha "tuntuu", siinä on semmonen paineen tms. tunne, et tuntuu et jotain siellä mahassa on. Välillä jotain pieniä tuntemuksia/kolotuksia/repäisykipuja mahassa, mut nekin lieviä. Nyt sit tietty heti mietin, et eikös oireiden pitäs voimistua aikaa myöten? Mulla siis taustalla kkm, joka todettiin varhaisultrassa niin nyt sit tottakai pelottaa ettei vaan käy samalla lailla... Yritän olla positiivinen, mutta huomaan et välillä meinaa huolestua väkisin, jotenkin toivois voimakkaampia oireita et tuntis oikeesti et se vauva tuolla kasvaa ja kehittyy...
Mulla tais olla niin että siinä 4+ lopussa tai 5+ alussa ei muutamiin päiviin ollu pahempia oireita ja heti alko jännittää mitenhän tässä käy ja oon pelänny keskenmenoa koko ajan, mutta kun päästiin jotain 6+3 niin alko vähän helpottaa. Mulla tissit alko turpoo vasta 5+jotain ja siitä asti sit turvonnu lisää ja menny tosi araks. 7. Raskausviikko tosiaan oli jo selkeempi oireiltaan ja tuli aika nopeitakin muutoksia, joten ajattelen että hormoonit on siinä kohtaa lähteny "jyrkkään nousuun". Henkisesti aika raskastakin aikaa tämä alku ja vaikka on pelkoja, niin olen hyvin toiveikas ja toisaalta tuntuu tosi varmalta että tämä vauva on meille tarkoitettu :) tsemppiä sinne kovasti näihin piinapäiviin <3

Mirella92 ja salamatkustaja 7+0
 
Olot vaihtelee ihan hirveen paljon, tänään en oikee oo tuntenu mitään erityistä kun on ollut vauhdikas päivä, nyt kun asettui aloilleen niin vähän ellottaa. Tavallaan toivois selkeempiä oireita, mutta sit myös pelottaa että se ihan karmee yrjötys alkaa pian. Huh huh.

4+2
 
Mulla oli tuommoista esikoisen aikaan, et olin aamusta iltaan koko ajan väsynyt vaikka lapsi nukkui yöt jo hyvin ja itekkin sai nukuttua. Sit kun rupesin oottamaan meidän toista lasta niin ekan kolmanneksen jälkeen pyysin ferritiinin mittausta kun se väsymys oli jotain niin järkyttävää ja mun rautavarastot oli ihan olemattomat ja kun aloitin lisäraudan ja arvot nousi niin mä olin pirteämpi kuin vuosiin. Uskon siis et mun ferritiini oli ollut varmasti jo vuosia matala, ainakin oireet oli sen mukaiset. Toki alkuraskauden väsymys kuuluu asiaan mut jos teidän esikoinen on jo isompi nyt ja väsymys pitkään jatkunut niin ehkä ferritiniikin kannattais mittauttaa jos ei oo ikinä mitattu

Mulla on enemmänkin ongelmia ollut unen laadussa ja nukahtamisessa. Esikoinen on nukkunut aina hyvin yöt, minä taas en ole osannut nukkua enää lapsen tultua.
Oon kans miettiny tota ferritiiniä, mutta en ole kokenut tarpeelliseksi mennä lääkäristä sitä kinuamaan. Äitini alkuvuonna pyysi verikokeita ja lääkäri vaan tuhahti "toi on sellasta muotivillitystä". Ja määräsi ihan kaikkia muita kokeita. Ja lopputuloksena oli tosi matala ferritiini..
Voisin tosin neuvolassa kysyä, kuitenkin siellä otetaan verikokeet niin menisi siinä samalla :unsure:
 
K4isuli
Hei!
Mä tuun kans mukaan keskusteluun. Neljänä aamuna oon testaillut ja viiva vahvistuu päivä päivältä. Liberon sovelluksen mukaan la 25.3. Eli rv 4+4 nyt. Ensiraskaus kyseessä ja PCOS taustalla ja yrityskertoja on riittänyt vuosien ajan. Ihanaa, kun vihdoin plussa.
Mulla oireina rintojen arkuutta, välillä etovaa oloa ja tuntemuksia alavatsalla. Pääpiirteittäin hyvä olo ja siksi asia tuntuu epätodelliselta! Pelkäsin tosi paljon että pahoinvointi iskee heti ja pahasti.
 
K4isuli
Tervetuloa uusille ja onnea!

Onko muilla ollut vaihtelua oireiden voimakkuudessa eri päivinä? Täällä siis vasta 4+4 mut tuntuu et eilen ja tänään on ollu laimeampia oireita kun sitä ennen. Lähinnä valkovuotoa, ihan vähän väsymystä ja kuvotusta, nälkäkään ei niin paha kun oli aiemmin. Ja maha "tuntuu", siinä on semmonen paineen tms. tunne, et tuntuu et jotain siellä mahassa on. Välillä jotain pieniä tuntemuksia/kolotuksia/repäisykipuja mahassa, mut nekin lieviä. Nyt sit tietty heti mietin, et eikös oireiden pitäs voimistua aikaa myöten? Mulla siis taustalla kkm, joka todettiin varhaisultrassa niin nyt sit tottakai pelottaa ettei vaan käy samalla lailla... Yritän olla positiivinen, mutta huomaan et välillä meinaa huolestua väkisin, jotenkin toivois voimakkaampia oireita et tuntis oikeesti et se vauva tuolla kasvaa ja kehittyy...
Mulla ainakin just sama ja samaa mietin. 4+4 ja eilen pahempi aamu kuin tänään!
 
  • Tykkää
Reactions: Shibali
Mulla on enemmänkin ongelmia ollut unen laadussa ja nukahtamisessa. Esikoinen on nukkunut aina hyvin yöt, minä taas en ole osannut nukkua enää lapsen tultua.
Oon kans miettiny tota ferritiiniä, mutta en ole kokenut tarpeelliseksi mennä lääkäristä sitä kinuamaan. Äitini alkuvuonna pyysi verikokeita ja lääkäri vaan tuhahti "toi on sellasta muotivillitystä". Ja määräsi ihan kaikkia muita kokeita. Ja lopputuloksena oli tosi matala ferritiini..
Voisin tosin neuvolassa kysyä, kuitenkin siellä otetaan verikokeet niin menisi siinä samalla
Voi harmi, tosi ikävä tilanne jos et saa itse kunnolla nukuttua vaikka lapsi nukkuu hyvin. :confused:

Ja tuo on kyllä harmillisesti tosi yleistä etenkin julkisella puolella ettei tuosta raudanpuutteesta ja sen mukanaan tuomista oireista kunnolla tiedetä ja pidetään just muotivillityksenä. Ihan vihaksi pistää. Vaikuttaa kuitenkin niin kokonaisvaltaisesti koko hyvinvointiin ja on niin helposti kuitenkin selvitettävissä vain verikokeella. Mulla oli paljon erilaisia fyysisiä oireita jotka loppui arvojen noustessa. Neuvolassa ehkäpä ovat vähän myönteisempiä ferritiinin mittauksen suhteen, mutta tämäkin riippuu neuvolasta ja hoitajasta, toiset ovat jostain syystä tosi nihkeitä. Mäkin jouduin itse asiaa vaatimaan. Mut toki ei siitä mittauttamisesta ainakaan haittaa ole, toivottavasti saat jostain apua parempiin yöuniin ❤
 
  • Tykkää
Reactions: Mirella92 ja Rozaa
Voi harmi, tosi ikävä tilanne jos et saa itse kunnolla nukuttua vaikka lapsi nukkuu hyvin.

Ja tuo on kyllä harmillisesti tosi yleistä etenkin julkisella puolella ettei tuosta raudanpuutteesta ja sen mukanaan tuomista oireista kunnolla tiedetä ja pidetään just muotivillityksenä. Ihan vihaksi pistää. Vaikuttaa kuitenkin niin kokonaisvaltaisesti koko hyvinvointiin ja on niin helposti kuitenkin selvitettävissä vain verikokeella. Mulla oli paljon erilaisia fyysisiä oireita jotka loppui arvojen noustessa. Neuvolassa ehkäpä ovat vähän myönteisempiä ferritiinin mittauksen suhteen, mutta tämäkin riippuu neuvolasta ja hoitajasta, toiset ovat jostain syystä tosi nihkeitä. Mäkin jouduin itse asiaa vaatimaan. Mut toki ei siitä mittauttamisesta ainakaan haittaa ole, toivottavasti saat jostain apua parempiin yöuniin

Meillä on kyllä mukava äitiysneuvolan th. Viime raskaudessa otettiin vesirokon vasta-ainetestit samalla. Kai se on jollai tavalla oleellisempi kuin ferritiini, mut eiköhän se suostu tähänkin.
Mulle kirjoitettiinkin jo mielialalääkkeet unettomuuteen esikoisen ollessa noin 3-4kk. Mutta mulle tuli sen jälkeen reilun kuukauden kestänyt hyvin nukuttu jakso, joten en aloittanutkaan niitä. Ja sitten jälkikäteen tuntui väärältä aloittaa mielialalääkkeet, joiden määräämisestä oli kulunut yli puoli vuotta.
Nyt viime yönä tunnen nukkuneeni aivan loistavasti, vaikka meninki noin 2 aikaan nukkumaan ja heräsin klo 9. Sain puhuttua et isimies otti esikoisen mukaan lähtiessään mummulaan, et mä jäin yksin kotiin. Kyseli vielä et tuleeko he jo tänään kotiin, pyysin tulemaan vasta sunnuntaina aamulla et saisin nukkua jopa 2 yötä rauhassa niin myöhään kuin haluan.
 
  • Tykkää
Reactions: Mirella92

Oi tuo että saa ees joskus nukkua ihan rauhassa ja paremmat yöunet kuin yleensä, niin tekee jo ihmeitä :love:
 
  • Tykkää
Reactions: Mirella92 ja Rozaa
HAAVEILIJA24 ihanaa! Miten tässä malttaa olla varaamatta varhaisultraa näin ihanilla uutisilla. En ole aiemmista lapsista ollut vaan sinnitellyt sinne ekaan lääkäriin.

Ootte jutellut noista yöunista, niin mulla ei yleensä ole nukkumisen kanssa ongelmia, nukun ku tukki, joskin liian vähän kyllä. Pitäis mennä aiemmin nukkumaan. Mutta nyt kesällä on ollu ongelma tuo joka ikinen yö mun ja miehen väliin kapuava kuopus, joka on maailman levottomin nukkuja ja potkii ja piehtaroi ihan hulluna tai vaihtoehtoisesti liimautuu niin kiinni, että saan itse lämpöhalvauksen eikä pysty nukkumaan. Toivoisin että alkais pikkuhiljaa oppimaan että voi jatkaa unia omassa sängyssä vaikka yöllä herääkin.

Huuh huh nyt on kyllä väsymys iskenyt tähän naiseen. Ihan hurjasti väsyttää pitkin päivää.

Joko teillä on työnimi pienelle valmiina? Meillä oli esikoiselle työnimi ja kakkosta sanottiin vaan vauvaks tai pikkuveikaks, mutta tämän kanssa haluisin kyllä taas jonkun hassunhauskan työnimen :D!

Puolu 4+3
 
Yhteistyössä