Maailmassa ei tilaa hiljaisille

Joskus tuntuu, että tämä maailma ei ole hiljaisia varten...tai jos onkin, olemme niitä, joiden täytyy aina tosissaan todistaa taitonsa muiden edessä ennenkö uskotaan, että on tuostakin johonkin. Tuntuu, että ajatellaan hiljaisuuden olevan huono ominaisuus. Mutta onko se? Kyllä hiljainenkin ihminen osaa puhua, kun pitää. Hiljainen ihminen vaan ehkä miettii enemmän, mitä suustaan päästää. Hän voi olla vaan rauhallisempi luonne ja ei hätiköi puhumisessaankaan. Minusta hiljainen ihminen voi silti olla sosiaalinen ja pystyä hyvinkin ihmisläheiseen työhön. Hiljaisuus on temperamentti siinä missä puheliaisuuskin. Mutta koskaan en ole kuullut kenenkään sanovan negatiiviseen sävyyn, että "kun se on niin puhelias". Mutta negatiiviseen sävyyn sanotaan useinkin "kun se on niin hiljainen". Mitä sitten!? Hän voi olla parempi kuuntelija, parempi ihmisten tunnetilojen tulkitsija ja paljon muuta, mikä voi tehdä hänestä ihan yhtä hyvän työntekijän ja ihmisen, kuin puheliaasta! Eikä kenelläkään ole mielestäni oikeutta tuomita heti alkuunsa hiljaisen tuntuista ihmistä, että ei tuosta taida näihin hommiin olla.

 

Ei tientenkään hiljaista voi tuomita, eikä se ole mikään negatiivinen luonteenpiirre. Tosin itse ennen hiljaisena ja ujona ihmisenä huomasin, että olin aika lailla "näkymätön" tai huomaamaton ehkä parempi sana kuvaamaan minua. Kyllä sitä puheliaatkin ihmiset ehtivät ajatella, vaikkei ehkä siltä heti tunnukkaan.

 

Ei se välttämättä ole paha, mutta lapsuuden hyvä ystäväni oli aika hiljainen ja ujo, ja on tosi paha virittää keskustelua tai tehdä mitään muutakaan hänen kanssaan. Ehkä kahden hiljaisen ystävyys toimii sitten paremmin, mene ja tiedä? Itse ainakin aloin hiljalleen tuntea oloni ahdistuneeksi, kun toisesta ei saa sanaa ulos ja kysymyksiinkin tulee vain kyllä tai ei tai en tiedä vastaukseksi. Itse tykkään jutustella.

 

Onko sulla sähköpostia? Ois hauska tutustua. Olin ennen tosi ujo ja hiljainen, nyt kyllä puhun ja olen enemmän ulospäinsuuntautunut, mutta tykkään olla vaan hiljaa välillä. Tuntuu että pidetään outona kun joskus olen ihan hiljainen. Mulla se ujous on epävarmuutta, tuntuu että ihmiset katsoo kieroon ja että puhun ihan hölmöjä.

 

Välillä kun tuntuu siltä ettei ole liian puheliaillekaan?!
Mä taas olen sitä lajia.
Mutta jos olen isommassa porukassa,jossa en tunne kaikkia ihmisiä,niin johan tuntuu ettei saa sanotuksi mitään...tai sitte ei vaan rohkene alkaa jutteleen oudompien/uusien ihmisten kans.
Sosiaalisuutta nykyään korostetaan,ehkä liikaakin?
Johtuuko sitte siitä että se ihminen johon ei välitetä tutustua,siis jota ei entuudestaan tunneta,niin ei oo kovin "kiinnostava" tms.
Kommentoikaa,miten asian koette olevan.Kiitos!

 

Minä olen hiljainen ja mieheni puhelias. Ollaan oltu yhdessä 15 v. ja nyt mieheni on kehittänyt tästä meidän erilaisuudesta ongelman. Minun pitäisi olla puheliaampi ja iloisempi. Automatkoilla pitäisi olla nykyään koko ajan äänessä. Inhoan autossa puhumista, kun auto on vanha ja joutuu puhuu kovaa että toinen kuulee.

Menetin työpaikkani, mieheni mukaan se johtui minun hiljaisuudesta. "Eihän kukaan voi tehdä töitä tuollaisen tuppelon kanssa". Tästä työpaikan menetyksestä tuli meille kriisi, sillä mieheni johtopäätös on, että minun hiljaisuuden takia meni paikka. (Oikea syy on ihan toinen, en jaksa selittää enempää tässä). Välillä :headwall: tän takia. Tuntuu pahalta, kun yhtäkkiä ei enää kelpaakaan tällaisena.

Olen kyllä puheliaampi mitä esim. 10 vuotta sitten. Osaan keskustella, mutta en ole koko ajan äänessä. Olen yrittänyt ottaa osaa enemmän keskusteluihin, sillä muuten tuntuu, että minua katsotaan kieroon. Mutta isossa porukassa kuulun "hymistelijöihin".

Mutta tuntuu vain, että varsinkin työmarkkinat on sellaisia, että hiljaisilla ei ole asiaa sinne. :/

 

\

Joskus tuntuu, että tämä maailma ei ole hiljaisia varten...tai jos onkin, olemme niitä, joiden täytyy aina tosissaan todistaa taitonsa muiden edessä ennenkö uskotaan, että on tuostakin johonkin. Tuntuu, että ajatellaan hiljaisuuden olevan huono ominaisuus. Mutta onko se? Kyllä hiljainenkin ihminen osaa puhua, kun pitää. Hiljainen ihminen vaan ehkä miettii enemmän, mitä suustaan päästää. Hän voi olla vaan rauhallisempi luonne ja ei hätiköi puhumisessaankaan. Minusta hiljainen ihminen voi silti olla sosiaalinen ja pystyä hyvinkin ihmisläheiseen työhön. Hiljaisuus on temperamentti siinä missä puheliaisuuskin. Mutta koskaan en ole kuullut kenenkään sanovan negatiiviseen sävyyn, että "kun se on niin puhelias". Mutta negatiiviseen sävyyn sanotaan useinkin "kun se on niin hiljainen". Mitä sitten!? Hän voi olla parempi kuuntelija, parempi ihmisten tunnetilojen tulkitsija ja paljon muuta, mikä voi tehdä hänestä ihan yhtä hyvän työntekijän ja ihmisen, kuin puheliaasta! Eikä kenelläkään ole mielestäni oikeutta tuomita heti alkuunsa hiljaisen tuntuista ihmistä, että ei tuosta taida näihin hommiin olla.

Ihan pakko sanoa tähän että meidän työpaikalla huomautetaan meille aikuisille ihmisille liiallisesta puhumisesta. Ja nauramisesta ! Mutta me nauretaan vaan lujempaa.
Mielestäni ne hiljaiset ihmiset joita tunnen, ovat erittäin mukavia ja fiksuja. Voi olla että meitä puheliaita häiritsee kun hiljainen ei pälpätä. Tämä saattaa jopa koetella puheliaamman itsetuntoa. Siitä voi seurata että hiljainen ei tunne itseään tervetulleeksi seuraan, vaikka totuus olisi ihan toinen.
Jokainen on arvokas omana itsenään. Tsemppiä

 

Mun ajatukset kumpusi tilanteesta työpaikalla hiljattain. Työkaverit alkoivat puhumaan yhdestä työharjoittelijasta, joka ei ollut paikalla. Kaikkea, että on niin hiljainen ja eipä taida hänestä olla näihin hommiin. Itse olen ollut näissä hommissa nyt vuoden. Itselläni oli samoja kokemuksia työharjoittelujaksoilla vuosia sitten. Sain aina ok arvostelut, mutta aina myös hiljaisuudestani huomautettiin negetiiviseen sävyyn. Kuulin tässä taannoin sitten eräältä asiakkaalta, että työkaverini nykyisessä työssäni olivat alkuun puhuneet mun hiljaisuudestani ja epäilleet, mitä mun työstä oikein tulee. Ja kuulemma ovat nykyään hyvin tyytyväisiä työskentelyyni. Olen ihmisläheisellä alalla ja pidän sitä positiivisena haasteena, että hiljaisena ihmisenä tätä työtä teen. Olen pystynyt kaikkeen samaan, kuin muutkin. Myös tosi vastuullisiin hommiin. Olen ahkera, auttamishaluinen ja hyvä kuuntelemaan. Asiakkaat ovat olleet tyytyväisiä työhöni ja kaikin puolin hyvin on mennyt, vaikka en porukassa paljoa puhukkaan. Mua vaan todella ottaa päästä, että niinku jo ekassa jutussani kirjoitin, että hiljaisesta oletetaan, ettei se pysty mihinkään. Kiitoksia kommenteista!

 

Heh...mä olen ainakin moneen kertaan kommentoinu negatiiviseen sävyyn jostain "ettei siltä saa ollenkaan puheenvuoroa" tai "kauhee höpöttäjä ja hössöttäjä" ja keskipisteenä olemisesta voi sanoo kans negaa et se on aina MINÄ MINÄ. sit se toinen ääripää on ne hiljaiset. Millainen ihminen on hiljainen?Ai sellainen joka ei puhu koskaan kellekään mitään, no onhan se aika ikävää sellainen. Mutta esim. mä olen sellainen ihminen että suuressa lössissä mä vetäydyn syrjemmälle, mutta kavereiden kanssa mä olen todella puhelias ja pienissä porukoissa. Iän myötä on tullut lisää itsevarmuutta.

 

On se hiljaisen ihmisen skaala varmaan vaihteleva. On tosi hiljaisesta vähemmän hiljaiseen. Niin ja kuka sen sitten määrittelee, kuka on hiljainen ja kuka ei. Se riippuu niin tilanteestakin ja muista ihmisistä. Ei musta voi sanoa, että hiljainen on sellainen joka ei puhu mitään. Varmasti jokainen puhuu joskus, jos vaan puhua osaa. En mä sitte tiedä itsekään oonko loppujenlopuksi hiljainen. Mitä tutumpi ihminen sen enempi juttua tulee. Mutta vieraampien ihmisten keskuudessa mua pidetään hiljaisena. En mä silti koskaan täys tuppisuu ole ollut. Ehkä siinä mun hiljaisuudessa vieraitten ihmisten keskellä on taustalla arkuutta ja epävarmuutta. Ihan kiva kuulla, että puheliaistakin on joku kuullut puhuttavan negatiiviseen sävyyn. En tarkoita, että se mun mielestä olisi silti huono asia, jos on puhelias, päinvastoin. Kai se on niin, että pitäis tässäkin asiassa olla sellanen keskiverto. Ei tuppisuu, eikä hölösuu...vaan jotain siltä väliltä tilanteen mukaan.