Mä oon nyt muuttanu sinne Ouluun!:)

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja nuori:)
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
N

nuori:)

Vieras
Jos muistat minut?

Kirjotin tänne joskus kiusaamisestani ja kiusaamistaustoistani ja siitä että mulla on huoran maine. Yritin tänään aikasemmin jo kirjottaa tän tekstin ja sain kirjotettuu hyvin hyvin pitkän avautumisen tästä kaikesta mitä tällä välin on nyt tapahtunu, mut sit netti meni jotenkin lagii ja kaikki katos... vähän turhauttaa. Mun fiilis on nyt aika turtunu. Surullinen, masentunut. En oo ollu mun vanhempien kans tekemisissä viikkoon. Äsken huomasin kun katoin kännykkää et isä oli soittanu ja ottanu yhteyttä ja laittanu viestiäkin, sanoin sille vaan et älä narsisti paska enää ikinä ota tänne yhteyttä, enkö mä sanonu! mun "kaverit", netissä siis tuntemat ihmiset, koska oikeessa elämässähän mulla ei kavereita ole yrittää välillä tuputtaa mun elämään takasin noita vanhempia. Oon sanonu monta kertaa et en halua, vaikka se niin raskaalta tuntuuki! kukaan muu ei taida uskoo kun oikeesti minä ite, et ne on niin helvetin pahoja ihmisiä. Välillä mun "kaverit" saa mutkin tuntemaan niin et ei ois ja pitäis kiltisti vaan ottaa ne takas elämäänsä.. mut ei, mä pyristelen vastaan koska mä tiiän totuuden. Se elämä meidän kodin sisällä näiden 18-vuoden ajan (oon siis nyt 18-vuotias, ensvuonna 19, niille jotka ei sitä tienny.) ollu silkkaa helvettiä. Ei mua oo vanhempien osalta hakattu tai sellasta mut isä on alkoholisti ja narsistinen, äiti mielenterveysongelmainen isän takia tai muuten ja ne usein riitelee vuosikaudet aina niistä samoista asioista saamatta eroo kuitenkaan vaikka niin monesti uhataan ja uhataan kateettomia lupauksia ja välillä ne jutut on ollu nii sairaita, äiti huutaa paskat housussa vessassa ja hakkaa pitkin seiniä (ihan tosi, tällästä mä jouduin pienenä kestämään ja nyt mun kuulemma pitäis vaan unohtaa ja mennä elämässä eteenpäin ihan niinku ne ei ois mitään mulle velkaa paremmasta perhe-elämästä!) sit vanhemmat ei oo ikinä koskaan asettanu mulle mitään rajoja tai kunnolla kasvattanu ja se vei mut perheen epätasapainosuuden lisäks vaikeuksiin, antanu hellyyttä, en muista koska mua ois halattu tai pussattu mitä mun omille lapsille kyllä haluaisin tehdä.. ei sitä tehty ees pienenä, 3-vuoden jälkeen ainakaan kun mä muistan jotain ja nyt kun mä oon kasvanu isommaks niin isänkin kohtelu mua kohtaan on muuttunu narsistiseks ja musta tuntu et mua meinattiin pitää vähän siellä talossa vankina kun mun lähtöä yritettiin vaikeuttaa kaikin keinoin ja katkoo siltoja mun elämältä poikki et en sais omaa asuntoo jne... koska isä ei tykkää siitä et mie en alistu enää hänen narsismin uhriks tai jää sille samalle paikkakunnalle tai asuinalueelle eroon tai suostu olee maalaisjuntti tai ylipäätään olee niin kuin hän! se ottaa sillä erittäin koville. Mut sit se jonkun ihmeen kautta suostukin päästää mut vaan menee, koska jäihän sillä äiti uhriks jolle se on näköjään tehny pahaa jo vuosikaudet kun se on menny tuohon kuntoon ja siitä se on aina huutanutkin ja riehunut kuin sekopää jota sairasta peliä minä jouduin kahtoo pienestä lapsesta lähtien kun muistan jotain... Isän puolelta en isovanhempia kunnolla kerinny tuntee joten niistä en sano mitään ja kaikki isän sisarukset on kuollu, äiti taas on ainut lapsi mut sen vanhemmat on vielä elossa ja mun toiset isovanhemmat oli pienenä aika paljon mun elämässä... mut ne taas oli aivan toisenlaisia. Mitä vanhemmat oli enemmän mulle kavereita ja lepsuili kasvatuksessa, ukki ja mummo taas tosi ankaria, pakotti mut aina mummolaan, löi, ei antanu olla kavereiden kanssa oikeen koskaan jne... ei niiltäkään kovin paljon sitä hellyyttä saanu mut ehkä vähän enemmän kuin isältä ja äitiltä. Äiti kun taas on sellanen et se näyttää tunteet liiankin kanssa, ihan sairas pöpi tyyppi... isä taas just tosi tunteeton, se ei ikinä koskaan oo näyttäny mitään tunteita! mä en ees muista millon se ois itkeny, ei ees kunnolla sillon kun sen äiti kuoli! ja mä oon ainut lapsi ja jääny aina kaipaamaan jotenkin normaalia ja tasapainosta ja onnellista perhe-elämää mut siihen nyt ei se ainous vaikuta vaan siihen et mul on ollu ikävä myös sisarusta tai sisaruksia, no pääasiassa sisarusta koska se ykskin ois riittäny...

Sit kun mua pienenä ei laitettu ees minnekkään päiväkotiin tms. jouduin päivät pitkät olee vaan mummolassa ja katoin siellä telkkaria tai sit käytiin lenkillä. Normaali lapsuus? eikä kauheesti ollu kavereita tai seuraa ikäsistäni tuohon 6-vuotiaaks asti. Sit mut yhtäkkii sysättiin esikouluun nii tuntuu et mun sosiaaliset taidot on menny jotenkin pieleen. Enkä vaan ollu tai oo ollu niin kuin muut. Osasin mä toimii ryhmässä ja näin. Mut silti mä olin jotenkin erillainen, herkempi, mitä ne joilla oli sisaruksia. Koska sisarusten kans varmaan joutuu kahakoihin joskus etenki pienenä voi tulla fyysisiä yhteenottoja ja eihän se oikein oo sillonkaan mut sit kun se kehitystaso kasvaa niin monella jää väkivalta pois koska tajuu miten väärä, ilkee ja satuttava asia se on... et ketään ei saa lyödä. Mitä pitää pienillekin siis neuvoo, et ketään ei lyödä. Mut sit ihan sanallistakin kanssa käymistä ja tällästä positiivisessäkin mielessä niin kaikki tälläset asiat, ihan kaikki, normaalista onnellisesta perheestä lähtien on jääny multa pois... ja musta on tullu ihan vammanen, kehari ihminen, jolla on huono itsetunto ja mielenterveysongelmia mut kyl siihen moni muukin asia on vaikuttanu.

Just esim se kiusaaminen ja mihin vaikutin myös ite tekemällä typeryyksiä. Mut hei olin vasta alle 13v kun mulle lätkästiin huoran leima jo ohtaaan? reiluu? et mitä nyt säädin ja häsläsin useiden poikien kaa, jopa varattujen mistä en oo sit ylpee... mut neitsyt olin. Joten loppujen lopuks se mun seksuaalisuus oli aika pientä paitsi et alotin tosi nuorena seurustelun, olin 10v ja seurustelin useiden kanssa, noi säätämiset ja seksijuttujen puhuminen oli semmosta viestittelyy ja sit hyvin sekstistisii kuvii mulla oli gallerioissa. Mut sekin mikä oli viimenen naula arkkuun kun ihastuin "kaverin" poikaystävään, kaveri nyt heittomerkeissä siksi koska hän ei tainnut muutenkaan musta aidosti koskaan tykätä esitti vain, nii emmä tälle pojalle ikinä ees suoraan kertonu et oon ihastunu siihen... vaan yhelle toiselle, josta tieto kiiri sit eteenpäin tämän tyttöystävän korviin ja varmaan se oli jotenkin sen huomannu kans et olin ihastunu siihen ja se huoran maine oli taattu sit siinä ja kun menin ylä-asteelle alko raaka raaka kiusaaminen ja kaikki keinot käytettiin mun kiusaamisen hyväks fyysiset, et henkiset! ja mun pää ja terveys ei sit kestäny sitä ja tässä sitä ollaan viel 3 kohta 4 vuoden jälkeen tälläses pistees... mielenterveysongelmaisena, yksinäisenä, sekaisena, pihalla ja he eivät myöskään taineet muutenkaan kauheesti mun persoonasta tykätä. Mut oikeuttaako se kiusaamaan? sit mä itse kohtelin myös huonosti ihmisii kun mulla oli paha olla ja kiusasin kans ja äääääääääää se oli hirvee soppa koko juttu...

No mut nyt mennään sit ihan asiaan. Oon nyt viikon asunu täällä Oulussa ja tää paikka alkaa vihdoin tuntua kodilta. Tiedän vähän esim mistä pääsee minnekin ja ympäristö alkaa tuntua tutummalta jne. Silti en tahdo saada oikein sellasta kunnon kipinää ja oon hyvin masentunut ja olo on surullinen ja voimaton. Vaikka munhan pitäis hyppii ja riemuita ilosta. Siinä olitte oikeessa et ei ne mielenterveysongelmat muuttamalla minnekkään katoa, vaan muutto ja uus elinympäristö voi kyl helpottaa olo tilaa, niinku tekiki, mut ne mt-ongelmat seuraa kyl sua perässä ja näin pääs sit käymäänkin. On masentanut, ahdistanut, ollut sekavia tunteita ja mä pelkään et auttaaks mua tästä pelastaan enää mikään. :( mistä saisin esim voimaa tai mikä sais mut ajattelee hyvin, uudella ilosella mielellä näitä asioita?? mikä ois sellanen juttu?? miten mun kannattais toimia, tehdä tai ajatella?? tai yrittää et saisin ponnistettuu itteni täältä ylös ja vihdoin voimaa itselleni, positiivistä energiaa kunnon sysäyksen? kun tuntuu että nämä kaikki lukuisat vaikeudet joita oon joutunu tässä lyhyen elämäni aikana läpi käymään on imeneet minut jo aivan loppuun.
 
Koeta nauttia siitä rauhasta mikä sulla on. Ei se liian pienessä häkissä vuosikausia ollut koirakaan vapauduttuaan rupea voltteja heittelemään. Totuttelet uuteen elämääsi. Vanhemmilles voit vaikka ilmoittaa, että laitat kerran viikossa viestiä hengissä olostas ja se on siinä tällä hetkellä. Kyllä sinä saat elämästä kiinni, se ei tapahdu hetkessä. Opettelet omat arkirutiinit ja jos sulla on mt-asiakkuus niin keskustelet siellä. Jos ei ole niin Oulussa on mun mielestä nuorille ihan omat mt-palvelut, sinne otat yhteyttä.
 
Tervetuloa :).

Oletko ikinä hakenut apua noihin sun mielenterveysongelmiin? Jos et, niin otappa huomenna puhelin käteen ja soita Oulun mielenterveystoimistoon. Varaa aika ja käy juttelemassa, sieltä saat apua mitä tarvitset :). Kuulostaa siltä, että sun elämässä on tapahtunut paljon asioita jotka sun pitäis käsitellä että pystyt olemaan onnellinen.
 
Mut tänään sit silleen kun osasin suunistaa keskustaan aivan yksin, mä tajusin et mähän oon hyvä tyyppi ja mä pystyn selviytymäänkin jostakin! :D et kerta mulla oli mahdollisuus selviytyä yksin tästäkin, kysymällä vaan pari kertaa neuvoo hehe.. niin miksei näistä mun vaikeuksistakin!

En vaan saa sellasta fiilistä ja tsemppii päälle, et jaksasin... AUTTAKAA!

Pelkään vaan et oon tullu tieni päähän ja tää ei tästä enää parane. : ( kun onhan ihmisellä rajat ja nyt ne mun rajat on ylitetty kun tullu koko ajan vaan paskaa ja paskaa ja niskaan paskaa ja elämä ollu paskaa... niin en jaksa enää uskoa siihen et MINÄ voisin saada normaalin, tavallisen elämän, onnen ja arjen! en vaan jaksa ja pysty uskoo siihen. : (( mistä saan voimia jatkamiseen, jaksamiseen ja uskomiseen?? kerta olen näin loppu.

Mut hyvältä tuntu esim siel keskustassa ja muutenkin tääl kun oon pieni harmaa muurahainen muiden joukossa. En eroa esim silleen et hei kahtokaa tuossa se huora menee!! sellanen oli aivan kamalaa... mut silti mua vaivaa huono itsetunto tai tunnistan niinku ne oireet. En kykene kahtoo esim muita nuoria kadulla silmiin, koska aattelen et oon niin ruma ja outo ja häpeen ihteäni. Et en oo niin kun muut.

Sit kiinitän johonkin ääniin huomiota tosi paljon. Esim vieraiden teinejen ilkeään räkänauruun. Yhdistän heti ne minuun: hei entä jos noi nauraa mulle jostain syystä, sillon kun naurettiin se oli just tuon kuulosta!

Ja miten pääsisin mun pakkomielteistä eroon:

Siitä et kyylään 3v sittemmin kuolleen paljon vanhemman narkkari miehen kuvia ja oon ollu rakastunu siihen vaikken sitä koskaan tuntenutkaan ja mietin meidän lasten nimiä pakkomielteisesti ja tulevaisuutta mitä meillä ei koskaan voi olla??

Tai sit tästä. Et kuvittelen itseni ihan toiseksi henkilöksi. Eri nimi, ehkä eri syntymä aika mut kuitenkin samana vuonna, mielikuvitus vanhemmat, sisarukset, perhe-elämä. Siitä kai yritän hakee jotain lohtuu ja turvaa, mut siinä käy päin vastoin se lietsoo vaan mun ahdistusta...

Ja kun oon tekemättä näitä asioita jonkun aikaa, käsissä rupee kihelmöimään päivänkin jälkeen ja on koko ajan olo, pakko tehdä se, pakko tehdä se! vaikka tietää et se tuntuu sillä hetkellä hyvältä mut myöhemmin siitä on vaan haittaa... : (

Tää kämppä on muutenkin vielä aika läävä. Siks kun mulla ei oo täällä mitään huonekaluja, ei ees mikroo! ja tohon siivoomiseen yritän nyt panostaa, koska tää asunto ei saa todellakaan mennä siihen kuntoon mihin se edellinen meni tai lennän tästäkin pihalle! mut ei näytä mulle olevan ihan helppo juttu pitää tää koti siistinä.

Sossussa pitäs asioida kohta koska omat rahat loppuun kesken ja jos sais niitä huonekaluja ja tää pilalle hemmoteltu prinsessa saa nyt maistaa vihdoin tosi elämän. Sikskin oon ehkä näin avuton kun mun eteen on tehty aina kaikki ja mitään ei oo laitettu tekee ite koskaan. Siivottukin mun eteen on aina siis kun asuin kotona, siks en osaa ehkä siivotakkaan...? ja näiden asioiden mielestä mun vanhemmat on hyviä vanhempia kun ovat materiaalilla ja tollasella lellineet pilalle, mut sit muut asiat normaalista onnellisesta perhe-elämästä puuttuu.

Tätä asuntooki oli tosi vaikee löytää. Etin kämppää yli 6kk!!!! koska kukaan ei meinannu haluta mua vuokralaiseks kun sossu maksais mun vuokran... mut sit löyty ihana vanhempi pariskunta jotka halus vihdoin ja viimein auttaa ja niillekki samoin et tuilla tai omalla palkalla maksan sit sitä vuokraa mut emmä tiedä saanks mä mitään tukii vai maksaako sit sossu ja työkkäriinkin aion mennä jos sais jotain duunii koska se on mulle vaan hyväksi kun sekoo neljän seinän sisällä pää niin pääsee nyt tekeeki jotain ja luomaa enemmän kontaktia ihmisiin kuin vaan kaupan tädille päivää tähän asti viimesten vuosien ajan! joten jos työkkärissäkin oon käyny ja tehny kaiken tilanteeni eteen, hakenu siis duunii, nii ei mua voida tästä kadulle pistää, ei se olis enää oikein ja oikeudenmukaistakaan...

Sit pelkäsin et naapuri talon ikkunoista joku ois kyyliny mua, mut se olikin omaa kuvitelmaa ja oon huomannu et ei kyylää, jokasella on oma elämä, siks se pelko onkin hälvenemässä onneks pois. : )

Et muuten mulla menee nyt ihan jeeeesh. Mitä tässä nyt näitä ongelmia on mistä kirjoitin...

Ja tiiän et tästä avautumisesta tuli nyt ihan paska. Se alkuperänen oli parhain ja hyvin, mutta meni sitten lagittamaan tämä kone ja se katos niin hienoa... :(
 
Ja toi edellinen osio oli nyt jonkinlainen part 2. Mut ei vastaa sitä alkuperästä hyvää tekstiä kyllä sitten yhtään mikä meni hukkaan... kai siinä silti ne samat asiat on, ainakin jotenkin. :(

Kun pointti on vaan se, et kukaan ei taida käsittää miten raskasta on huoran leimaa kantaa ja et vihaajia sulla on sen takia monta. Oli kyse sit aikuisesta tai 13-vuotiaasta lapsesta.
 
LÄÄKÄRIIN, LÄÄKÄRIIN. Aiemmin kirjoitit jatkuvasti että et halua niin tehdä siellä kotikunnassasi, mutta nyt sun kyllä pitää. SE on se alku siihen että ottaa itsestään vastuun ja saa miellyttävän, elämisen arvoisen elämän.

Noi mielikuvituspakkomielteet ovat varmasti osa masennusta. Mulla on itsellänikin ollut vähän samanlaista.

Annan sulle huomiselle kaksi tehtävää :) :

1. Selvitä Oulun sossun sivuilta mitä liitteitä toimeentulotukihakemukseen tarvitaan. Hommaa ne liitteet ja täytä toimeentulotukihakemus. Jos sulla ei ole tulostinta niin mene kirjastoon.
2. Soita Oulun mielenterveystoimistoon ja kerro että tarvitset apua. Kysy, miten sinne voi saada ajan. Jos siihen tarvitsee lähetteen, soita omaan terveyskeskukseesi ja varaa aika.
 
Ja jos joku kysy et kadunko mä tekemiäni tyhmyyksiä, niin kyllä mä kadun. Erittäin paljon. Itseasiassa mä toivon et koko mun elämä ois ollu erillaista. Oisin toivonu et mun aivot ois toiminu lapsena jo ihan eri tavalla ja jääny nuo tyhmyydet tekemättä, mut silti et oisin yhtä kypsä mitä nyt tuhat henkistä puukon iskua kärsineenä. Mut mä haluan tietää oisko se voinut olla edes mahdollista? vastatkaa te tai kertokaa mulle.



Mun päässä pyörii tuhat eri sata kysymystä siitä miksi minusta tuli juuri tämänlainen, mitkä asiat on vaikuttanut minuun mitenkin, miksi juuri mun elämä on tämänlaista, olisinko kasvanut hyvintodennäköisesti toisenlaiseksi jos minulla olisi ollut erillainen perhe ja kasvu olosuhteet, istuisinko sillon tässä näin henkisesti että fyysisesti sairaana ja yksin, ilman kavereita, normaalia nuoren elämää, enkä töissä tai koulussa? koittakaa joku vastata noihin. Niitä mä päässäni vatvon nyt erittäin paljon.
 
Ja miten musta kasvo niin seksuaalisesti häiriintyny jo lapsena? miks mä pidin mun isää esimerkiks mun poikaystävänä? miksi halusin oppia pienestä pitäen helvetin hyväksi miestenviettelijäksi? mikä minussa ihmisparassa on menny oikeesti pieleen?
 
En jaksanu lukea kaikkea, mutta kovasti tunnut syyttelevän kaikkea mahdollista omasta käytöksestäsi. "En osaa siivota, koska mun ei oo tarvinnu" - no, opettele. Se mitä et osaa, voit opetella etkä keskittyä syyttelemään eri tahoja, mikset jotain osaa.

Jos vaikka menet elämässä eteenpäin ja alat ottamaan vastuun omista teoistasi. Mene töihin, hanki harrastuksia. Liiku, ulkoile. Kyllä se siitä?
 
Et sä menneisyyteen voi vaikuttaa, tulevaisuuteen voit.
Kukaan ei voi antaa sulle toisenlaista lapsuutta tai perhettä, itse voit vaikuttaa vain suhtautumiseesi ja siihen hoidatko itseäsi.
Noita asioita voi pohtia psykiatrisen sairaanhoitajan luona, jonka luokse pääset varaamalla ajan sinne Oulun Mielenterveystoimistoon.
Katso Oulun kaupungin sivuilta mt-toimiston ja sossun yhteystiedot ja ota yhteyttä niihin.
Sillä että pyörit kämpässäsi spekuloiden ja pohtien yksin asioita, et paranna tilaasi ollenkaan.
Tarvitset tasapainoa.
On hyvä pohtia,hyvä miettiä asioita ja lapsuutensa,kiusaamisen ym.vaikutuksia itseen ja siihen miten toimii mutta jos sä teet enimmäkseen vain sitä pohtimista, päädyt pian suljetulle osastolle.
Sun pitää myös huolehtia arki-asioista, tehdä ihan konkreettisesti asioita.
Siivota, käydä sossussa ja hoitaa paperiasiat.
Käydä lääkärissä ja varata aikaa mt-toimistoon.
Kun teet asioita, asiat saavat terveemmät mittasuhteet kun ei ole aikaa vain jäädä märehtimään ja pyörimään itsekeskeisyydessään.
 
No lääkäriin sun pitää päästä. Ammattiauttajien puheille.
Sun menneisyys on niin raju, sun pitää saada puhua siitä jollekin, ja kun olet saanut puhuttua,alatte miettimään miksi reagoit mihinkin miten reagoit, miksi käyttäydyt tiietyllä tavalla tietyissä tilanteissa jne jne jne. Ikinä, koskaan sä et yksin selviä.
Ja kun ulkopuolisen avulla selviät. sä olet voittaja. Voitat sun kaikki vihaajat. Kaikki. Itsesikin. Usko, että tulet vielä onnelliseksi.
Nyt just nautit ihan pienistä asioista, siitä Omasta kämpästä, siitä, että osaat liikkua ja huomaat uusia asioita ympärillä.

Elämä odottaa sua ;)

Kuukauden päästä tulet kertomaan meille miten sulla menee...
 
[QUOTE="Vierailija";29321949]En jaksanu lukea kaikkea, mutta kovasti tunnut syyttelevän kaikkea mahdollista omasta käytöksestäsi. "En osaa siivota, koska mun ei oo tarvinnu" - no, opettele. Se mitä et osaa, voit opetella etkä keskittyä syyttelemään eri tahoja, mikset jotain osaa.

Jos vaikka menet elämässä eteenpäin ja alat ottamaan vastuun omista teoistasi. Mene töihin, hanki harrastuksia. Liiku, ulkoile. Kyllä se siitä?[/QUOTE]

Ei se ihan noin yksinkertaista ole.
Muutenhan meillä ei olisi masentuneita,syrjäytyneitä,skitsofreenikkoja jne.
Ei ihminen voi vain päättää olevansa terve ja onnellinen,päättää unohtaa kaikki tuhoisat traumat ja muistot jotka vaikuttavat jokapäiväiseen toimintaan,psyykeen ja ajatteluun.

Jos ihminen kokee elämässään pelkkiä epäonnistumisia ja sairastaa masennusta, ihmisen on aika hankala ajatella kaikesta vain että "minäpä tästä opettelen tämän ja tämänkin asian,suoritan ja suoritan" ja todeta sitten taas ettei pysty,kykene ja uppoaa syvemmälle suohon.
 
  • Tykkää
Reactions: Mökkönkiäinen
Ai joo, vielä kaksi lisätehtävää.

3. Ilmoittadu netissä (mol.fi) työnhakijaksi.
4. Hae netissä (kela.fi) yleistä asumistukea.

Se sossu kuitenkin vaatii että nuo on haettu, niin voit sitten siihen hakemukseen laittaa että näin on tehty.
 
Minusta tuntuu, että olet ihan liikaa yksin ajatustesi kanssa ja ajatukset vain pyörii samaa kehää ja vertaistuki voisi tehdä sinulle hyvää ja tuntisit kuuluvasi johonkin. Joten suosittelen tutustumaan Hyvän mielen taloon ja siellä nuorille suunnattuun toimintaan: http://www.hyvanmielentalo.fi/toiminta/toimintaa-nuorille.html
saisit järkevää sisältöä elämääsi ja ehkä myös motivaatiota hakeutumaan lääkärin vastaanotolle.

Minusta on hienoa, että olet uskaltanut ottaa noinkin ison askeleen, että muutat täysin tuntemattomaan kaupunkiin yksin! Tsemppiä tulevaisuuteen ja usko pois, moni muukin huonon lapsuuden kärsinyt onnistuu saamaan elämänsä palaset kohdilleen!
 
hyviä neuvoja olet saanutkin.

Oulussa on myös Byströmin nuorten palvelut - ehkä se olisi helpoin taho, jota lähestyä heti huomenna. Saman katon alta paljon ammattilaisia, jotka pystyvät oikeasti auttamaan sinua.

http://www.ouka.fi/oulu/nuoret/bystromin-nuorten-palvelut
 
  • Tykkää
Reactions: aamuntorkku
[QUOTE="vieras.";29322047]Kuka sun vuokran ja muun elämisen nyt maksaa jos et ole töissä etkä saa mitään tukia?[/QUOTE]

Minä ite. Mulla on sen verran omia säästöjä.
 
Edelleenkin ne ainoat järkevät neuvot mitä täältä saat on avun hakeminen. Hae sitä apua. Soita mt-toimistoon. Mene terveyskeskukseen. Usko jo viimein meitä. Me oltiin oikeassa siinä, että ei sun elämä Oulussa ole mitään ruusuilla tanssimista vaan ongelmat seuraa sua, koska ne ongelmat on sun päässä. Me ollaan nytkin oikeassa, sun pitää hakea apua.
 
[QUOTE="carelia";29321738]Koeta nauttia siitä rauhasta mikä sulla on. Ei se liian pienessä häkissä vuosikausia ollut koirakaan vapauduttuaan rupea voltteja heittelemään. Totuttelet uuteen elämääsi. Vanhemmilles voit vaikka ilmoittaa, että laitat kerran viikossa viestiä hengissä olostas ja se on siinä tällä hetkellä. Kyllä sinä saat elämästä kiinni, se ei tapahdu hetkessä. Opettelet omat arkirutiinit ja jos sulla on mt-asiakkuus niin keskustelet siellä. Jos ei ole niin Oulussa on mun mielestä nuorille ihan omat mt-palvelut, sinne otat yhteyttä.[/QUOTE]

Okei. Kiitos! tää oli hyvä viesti ja koitetaan nauttia rauhasta, mut tää rauha nyt ei mitenkään oikeen eroa siitä kun ekan kerran edellisessä kämpässä kun muutin omilleni niin sillon se rauha tuntu oikein hienolta jutulta ja et on oma kämppä... mut sit ne asiat meni niin pieleen taas, kun se asunto meni niin hirveään kuntoon jne et emmä enää osannu nauttia siitä rauhasta, jos nytkään..

ja se aika minkä jouduin tuossa porukoilla olemaan eli yli 6kk ei tehny todellakaan hyvää, tuntu et meinas pää seota lopullisesti... jokainen päivä oli ihan hirvee ja yhtä kidutusta elää silleen kun olla paikassa jossa et yhtään tykkää olla ja sulla on huono olla siellä, se talo on kauhee, ruma, homeinen, inhottavia ihmisiä ympärillä eli vanhemmat ja muutkin mut sit emmä tiiä oisko sekään ollu hyvästä et suoraan oisin siitä lähteny viel kauemmas. ehkä, ehkä ei. Tuntuu välillä et mikään ei oo mulle enää hyväks, eikä mikään voi pelastaa mua, pitäs vaan hypätä kaivoon niin loppuu tää ainanen kituminen koska tää elämä on jo menetetty vaik ikääkin vasta näin vähän. Se on aivan hirveä tunne!! en tiedä miten osaisin kuvailla sitä mut ei sitä varmaan osaakkaan tuntee vasta kun ite kärsii.

Muutenkin mietin ihan liikaa miten sanon asioita, teen, kirjoitan ja se tuottaa vaikeuksia mulle. En osaa olla vaan vapautuneesti.
 
Tervetuloa :).

Oletko ikinä hakenut apua noihin sun mielenterveysongelmiin? Jos et, niin otappa huomenna puhelin käteen ja soita Oulun mielenterveystoimistoon. Varaa aika ja käy juttelemassa, sieltä saat apua mitä tarvitset :). Kuulostaa siltä, että sun elämässä on tapahtunut paljon asioita jotka sun pitäis käsitellä että pystyt olemaan onnellinen.

Kiitos :)

Mut en tajua et miks on käyny? siis noin paljon huonoja asioita. Mä haluisin jotain vastauksia noihin asioihin ulkopuolisilta ihmisiltä, sillä ite en pysty enää käsittelee näitä asioita vaan oman pään sisällä tai saamatta muuta näkökulmaa niihin ja en oo viel koittanu hakee, koska porukat on kieltäny mua hakemasta koska niil on näköjään jotain pelättävää ja kiristäny sit ikään kuin mua koska tottakai aikosin puhua siellä meidän perheen sisäsistäkin ongelmista mutta minä kun en kuulemma saa. Tätä mulle toitotettiin pienestä pitäen niin ukki ja mummo ja isä ja äiti et näistä meidän kodin ongelmista pitää sit koulussa olla hiljaa ja teeskennellä et mitään pahaa ei oo koskaan tapahtunu hymyssä suin jne ja sit mie oon sitä neuvoo koittanu noudattaa mut joskus avautunu kavereille, mut tuntuu et kukaan niistä ei ottanu mua ikinä tosissaan.. hymähteli vain ja nosteli leukojaan. Nyt oon onneks yli 18v ja kukaan ei voi mua määräillä. Sit kans oon pelänny sitä et entä jos ne pitää mua niin hulluna ja avun tarpeessa olevana ihmisenä et sulkeevat väkisin pakkohoitoon osastolle ja pilaavat entistä enemmän mun elämää kun en pääse elämään omillani ja itsenäisesti... jos en suostu esim johonkin ehtoihin jne. Voiko sossu tai työkkäri pakottaa mut esim johonkin työpajaan jossa on muita nuoria? pelkään sosiaalisia kontakteja ja en haluu mennä sellaseen paikkaan missä mulla ei oo hyvä olla tai mennä tekee sellasta tekemistä mistä mä en aidosti ite tykkää tai se ei kiinnosta mua. Terapiaan kyl suostusin mielellään mut pelkään sitä suljettuu osastoo ja et multa viedään elämä! monelle mun kaverille on käyny niin, et ne tyypit ei oo ollukkaan niin hyviä ja kohdellu niitä väärin...
 
[QUOTE="rrr";29321867]LÄÄKÄRIIN, LÄÄKÄRIIN. Aiemmin kirjoitit jatkuvasti että et halua niin tehdä siellä kotikunnassasi, mutta nyt sun kyllä pitää. SE on se alku siihen että ottaa itsestään vastuun ja saa miellyttävän, elämisen arvoisen elämän.

Noi mielikuvituspakkomielteet ovat varmasti osa masennusta. Mulla on itsellänikin ollut vähän samanlaista.

Annan sulle huomiselle kaksi tehtävää :) :

1. Selvitä Oulun sossun sivuilta mitä liitteitä toimeentulotukihakemukseen tarvitaan. Hommaa ne liitteet ja täytä toimeentulotukihakemus. Jos sulla ei ole tulostinta niin mene kirjastoon.
2. Soita Oulun mielenterveystoimistoon ja kerro että tarvitset apua. Kysy, miten sinne voi saada ajan. Jos siihen tarvitsee lähetteen, soita omaan terveyskeskukseesi ja varaa aika.[/QUOTE]

Oletko tehny nämä tehtävät?
 
[QUOTE="rrr";29321867]LÄÄKÄRIIN, LÄÄKÄRIIN. Aiemmin kirjoitit jatkuvasti että et halua niin tehdä siellä kotikunnassasi, mutta nyt sun kyllä pitää. SE on se alku siihen että ottaa itsestään vastuun ja saa miellyttävän, elämisen arvoisen elämän.

Noi mielikuvituspakkomielteet ovat varmasti osa masennusta. Mulla on itsellänikin ollut vähän samanlaista.

Annan sulle huomiselle kaksi tehtävää :) :

1. Selvitä Oulun sossun sivuilta mitä liitteitä toimeentulotukihakemukseen tarvitaan. Hommaa ne liitteet ja täytä toimeentulotukihakemus. Jos sulla ei ole tulostinta niin mene kirjastoon.
2. Soita Oulun mielenterveystoimistoon ja kerro että tarvitset apua. Kysy, miten sinne voi saada ajan. Jos siihen tarvitsee lähetteen, soita omaan terveyskeskukseesi ja varaa aika.[/QUOTE]

Mä en kai oo vielä kirjoilla täällä joten tän paikkakunnan terveyskeskus en tiiä miten sit suhtautuu, miten tänne päästään kirjoille? ja ootko ihan varma et noi mielikuvituspakkomielteet liittyis just siihen masentuneisuuteen? lukeeko jossain niin, vai onko joku ammattilainen sulle sanonu vai perustatko sen tiedon vaan oma kohtaseen kokemukseen?
 
[QUOTE="rrr";29321867]LÄÄKÄRIIN, LÄÄKÄRIIN. Aiemmin kirjoitit jatkuvasti että et halua niin tehdä siellä kotikunnassasi, mutta nyt sun kyllä pitää. SE on se alku siihen että ottaa itsestään vastuun ja saa miellyttävän, elämisen arvoisen elämän.

Noi mielikuvituspakkomielteet ovat varmasti osa masennusta. Mulla on itsellänikin ollut vähän samanlaista.

Annan sulle huomiselle kaksi tehtävää :) :

1. Selvitä Oulun sossun sivuilta mitä liitteitä toimeentulotukihakemukseen tarvitaan. Hommaa ne liitteet ja täytä toimeentulotukihakemus. Jos sulla ei ole tulostinta niin mene kirjastoon.
2. Soita Oulun mielenterveystoimistoon ja kerro että tarvitset apua. Kysy, miten sinne voi saada ajan. Jos siihen tarvitsee lähetteen, soita omaan terveyskeskukseesi ja varaa aika.[/QUOTE]

Mut harvinaisen oikeessa voit olla koska kun on masentunut ja elämä tuntuu aivan karseelta, haluu paeta just sitä todellisuutta niihin mielikuvitusmailmoihin.
 
[QUOTE="Vierailija";29321949]En jaksanu lukea kaikkea, mutta kovasti tunnut syyttelevän kaikkea mahdollista omasta käytöksestäsi. "En osaa siivota, koska mun ei oo tarvinnu" - no, opettele. Se mitä et osaa, voit opetella etkä keskittyä syyttelemään eri tahoja, mikset jotain osaa.

Jos vaikka menet elämässä eteenpäin ja alat ottamaan vastuun omista teoistasi. Mene töihin, hanki harrastuksia. Liiku, ulkoile. Kyllä se siitä?[/QUOTE]

Tätä mulle kaikki muutkin aina sanoo, et syytän muita aina, en koskaan itseäni. Vanhemmistakin lähtien nykyään. Mikä tekee mussa tän piirteen? kun mä en nyt oikein hiffaa.
 

Yhteistyössä