K
kypsä
Vieras
En tosin ole ollut heidän kanssaan vuosiin tekemisissä, mutta kyllä mua silti välillä hävettää lapsuudenkotini meininki. Kuten esimerkiksi tänä aamuna kun mun miehelle oli jostain kautta rantain selvinnyt että mun pikkuveljistä taas yksi on saanut lapsen teini-ikäisenä. Sitähän puhutaan että tietyt asiat on tavallaan perinnöllisiä, lapsuudenkodissa opittuja toimintamalleja. Näihin luetaan mielestäni ainakin köyhyys, tuilla eläminen, teiniäitiys ja päihdeongelmat. Näistä jokainen on periytynyt meidän perheessä useammalle lapselle.
Aloitetaan vaikka ihan alusta. Mun oma äitini ei varsinaisesti ole ollut teiniäiti, hän on saanut ensimmäisen lapsensa 23-vuotiaana, mutta lapsia sitä vastoin on tänä päivänä paljon. Mun oikeat vanhemmat erosivat kun itse olin 5v, ja äitini meni uusiin naimisiin ollessani 8-vuotias. Uuden miehen mukana meille muutti kaksi lasta lisää, jolloin tavallaan alkuasetelma oli viiden lapsen uusioperhe. Uusi mies vaan valitettavasti osottautui hulluksi, hakkasi äitiäni ja meitä lapsia, oli alkoholisti, mielenterveysongelmainen ja eristi koko meidän perheen sosiaalisesta elämästä neljän seinän sisälle. Äitini on ilmeisesti jonkin sortin läheisriippuvainen, sillä hän ei ole koskaan ollut aikeissa lähteä tuosta suhteesta, vaan hyvin pian yhteenmuuton ja väkivallan alkamisen jälkeen ratkaisi tilanteen pyöräyttämällä uudelle miehelle lapsen. Tämän jälkeen hän ajautui itsekin alkoholistiksi, ilmeisesti turruttaakseen omaa huonoa omatuntoaan tuosta tilanteesta jossa me kaikki nyt elimme.
Meidät lapset jätettiin hyvin usein yksin kotiin vanhempien hävitessä ryyppyreissuilleen, ja opimme hyvin nopeasti pelkäämään sossuja, kuraattoreita ja kaikkia mahdollisia henkilöitä jotka virkansa puolesta voisivat viedä meidät vanhemmiltamme. Elämä pyöri hyvin pitkälti kädestä suuhun, kotimme oli hyvin askeettinen kun kaikki mahdollinen roudattiin parin kuukauden välein kanikonttoriin, ja välillä ei ollut rahaa edes ruokaan kun kaikki oli mennyt kurkusta alas. Yhdenkin kerran muistan syöneeni omassa huoneessani salaa PAPERIA kun oli niin kova nälkä, ruokaa ei ollut ja vanhemmat jossain teillä tietämättömillä. Elimme toimeentulotuella, työttömyyskorvauksilla,lapsilisillä ja asumistuella. Mun muistin mukaan mun isäpuoli ei koskaan ollut missään töissä kahta kuukautta pidempään, ja äitini oli kokonaan kotiäiti.
Äitini teki vuosi toisensa perään tälle hullulle lisää lapsia, ja aina kun uusi vauva syntyi, edellinen kuopus siirtyi meidän "isompien" lapsien hoidettavaksi. Mun äiti ei ole varmaan koskaan käynyt itsekseen lastensa kanssa vaikkapa leikkipuistossa, vaan me isommat lapset hoidimme kaikki taaperoiden ulkoilut, päiväkotiin viemiset, kauppareissut jne. Tämä lisäksi meillä oli orjamaiset säännöt kotitöiden teosta, ja kaikki vastuu kodin siisteydestä, pyykkihuollosta ja ruuanlaitosta oli meillä lapsillä äitimme pyöräytellessä lisää mukuloita ja isäpuolen ryypätessä ja hakatessa jo olemassa olevia lapsia. Suurin osa meistä ei oireillut mitenkään ulospäin, olimme hyvin kilttejä, alistettuja lapsia joilla koulu sujui moitteetta ja kukaan ei puuttunut ikinä mihinkään ulkopuolelta. Yhdellä veljistäni oli jossain vaiheessa jotain hässäkkää koulussa, mutta sekin liittyi enemmän koulussa tapahtuneeseen kiusaamiseen kuin kotioloihin.
Meidän perheessä on kaikki lapset muuttaneet pois kotoa ala-ikäisinä, ja ihan ymmärrettävästä syystä. Vanhempi siskoni oli 16v muuttaessaan poikaystävänsä luo, mä itse muutin vieraaseen kaupunkiin opiskelemaan (tarkoituksella, lähempääkin ois sama linja löytynyt) peruskoulun jälkeen, yksi veli karkasi ja päätyi koulukotiin 15-vuotiaana, toinen veli karkasi ja hankki sossun kautta tukiasunnon 17-vuotiaana, sisko muutti 16-vuotiaana ensin mun luo ja sitten omilleen, ja yksi veljistä majottautui vuosi sitten epävirallisesti (on edelleen kirjoilla äidilläni) tyttöystävänsä luo. Moni meistä myös hankkiutui teini-ikäisenä vanhemmaksi, itse sain esikoiseni 19-vuotiaana, molemmat veljeni 18-vuotiaina ja nyt viime yönä pikkuveljeni 19v on saanut esikoisensa. Mun kahdella veljellä oli jo kaksi lasta ennen kuin täyttivät 20v. Ja kaikki meistä teki lapsensa ensimmäisen seurustelukumppaninsa kanssa lyhyen tuntemisen jälkeen. Kaikki meistä myöskin ovat eronneet emmekä näe lapsiamme kovin usein, sillä he kaikki asuvat toisen vanhempansa luona, meidän elämänhallinnallisten ongelmiemme takia. Meistä yhdeksästä lapsesta kolme on vakituisessa työssä, muut elävät sossurahoilla, kuten myös äitini ja isäpuoleni edelleen. Yhdeksästä lapsesta viisi on pysyvässä parisuhteissa, ja niistä jokaisessa on eriasteisia ongelmia. Pettämistä, peliriippuvuutta, läheisriippuvuutta, väkivaltaa, kaikki ihan selkeää perintöä niistä oloista joissa olemme koko elämämme eläneet. Emme ikään kuin edes tiedä mitä normaaliparisuhteelta ja kumppanilta voi vaatia, vaan alistumme jatkuvaan huonoihin suhteisiin. Kaikki kolme mun veljeä ovat tulleet huijattuna isäksi, heidän (nuoret) tyttöystävänsä ovat jättäneet pillerit syömättä hylkäämisen pelossa (veljeni ovat aika raikkuleita jokainen) ja hankkiutuneet salaa raskaaksi. Mun mielestä tuo on erityisen julmasti tehty ihmiselle joka on jo koko tähän astisen elämänsä joutunut hoitamaan vauvoja ja lapsia vastentahtoisesti. Tätä holtitonta lisääntymistilannetta varmaan parhaiten kuvaa se fakta että mun äidillä on nyt 58-vuotiaana YHDEKSÄN lastenlasta. Meistä sisaruksista vanhin on 34v ja nuorin 12v.
jotta tämä ei vielä jäisi tähän, meidän perheessä on tapahtunut monia muitakin omituisia asioita. Mm. isäpuoleni yritti raiskata mut äitini ollessa synnyttämässä nuorinta sisarustani, mutta äitini ei edelleenkään usko näin tapahtuneen. Siitä on nyt 12 vuotta, olin itse silloin 16v. Samoin äitini on tuhonnut jokaisen täysi-ikäistyneen lapsensa luottotiedot tilaamalla netin kautta kännykkäliittymiä, kulutusluottoja, tavaraa osamaksulla ja laskulla, ja jättänyt kaiken maksamatta. Kaksi meistä on onnistunut pääsemään veloistaan eroon kun tajusivat jutun juonen tarpeeksi ajoissa, mutta mm. itselläni on velkaa ulosotossa n. 30 000e äitini takia. Perheelläni on ollut kaksi koiraa, joskus, molemmat jouduttiin hakemaan pois eläinsuojelun toimesta. Äitini huijaa jatkuvasti sisaruksiltani rahaa, pyytää jokaiselta kerran viikossaparikymppiä lainaan, eikä koskaan maksa niitä takaisin. Sisarukset luulevat olevansa ainoita joilta äiti lainaa, ja näin ollen kukaan ei tajua että äitini lypsää heiltä kaikilta yli satasen viikossa ilmaista rahaa. Yksi veljistäni sairastaa aspergerin oireyhtymää, mutta äitini tekee jatkuvasti kaikkensa jotta hän ei saisi tarvitsemaansa hoitoa, sillä sehän tarkoittaisi sitä että hän myöntää poikansa olevan "hullu" (!!!). Tämä veljeni on nyt 18-vuotias ja on mm. käynyt peruskoulua vain neljänteen luokkaan koska äitini ei ole halunnut mitään tukitoimia hänen koulunkäyntiinsä. Yhdellä veljistäni on pakko-oireita, vimmattua pesemistä, ylihygieenisuutta ja sairaalloista bakteerikammoa, mutta hänellekään ei haeta mitään apua, nauretaan vaan selän takana että hitto mikä hullu. Itse kävin aikanaan 7 vuotta terapiassa, ja sen takia myös mua haukuttiin perheeni toimesta hulluksi, kunnes kerran totesin että kukahan musta on näin hullun tehnyt, ja laitoin välit poikki kokonaan.
Sen jälkeen kun olen ollut omissa oloissani ja pitänyt kaiki osoite- ja puhelinnumerotietoni salassa, olen saanut olla rauhassa tuolta sekopääporukalta. Ja oikeasti olen myös voinut paljon paremmin. Välillä vaan kun kuulee jotain kautta (lapsuudenystävät, fb jne) perheenjäsentensä kuulumisista, tulee sellainen olo että miten oikeasti juuri mun pitää olla tuollaiselta hullujenhuoneelta kotoisin. Ja miten kukaan ei oo koskaan puuttunut tohon menoon? Ja ylipäätään, onkohan mun äiti nyt tyytyväinen itsestään? Kaikkein eniten mua kuitenkin askarruttaa se, että voiko kellään muulla olla ollut tällaista elämää?
Aloitetaan vaikka ihan alusta. Mun oma äitini ei varsinaisesti ole ollut teiniäiti, hän on saanut ensimmäisen lapsensa 23-vuotiaana, mutta lapsia sitä vastoin on tänä päivänä paljon. Mun oikeat vanhemmat erosivat kun itse olin 5v, ja äitini meni uusiin naimisiin ollessani 8-vuotias. Uuden miehen mukana meille muutti kaksi lasta lisää, jolloin tavallaan alkuasetelma oli viiden lapsen uusioperhe. Uusi mies vaan valitettavasti osottautui hulluksi, hakkasi äitiäni ja meitä lapsia, oli alkoholisti, mielenterveysongelmainen ja eristi koko meidän perheen sosiaalisesta elämästä neljän seinän sisälle. Äitini on ilmeisesti jonkin sortin läheisriippuvainen, sillä hän ei ole koskaan ollut aikeissa lähteä tuosta suhteesta, vaan hyvin pian yhteenmuuton ja väkivallan alkamisen jälkeen ratkaisi tilanteen pyöräyttämällä uudelle miehelle lapsen. Tämän jälkeen hän ajautui itsekin alkoholistiksi, ilmeisesti turruttaakseen omaa huonoa omatuntoaan tuosta tilanteesta jossa me kaikki nyt elimme.
Meidät lapset jätettiin hyvin usein yksin kotiin vanhempien hävitessä ryyppyreissuilleen, ja opimme hyvin nopeasti pelkäämään sossuja, kuraattoreita ja kaikkia mahdollisia henkilöitä jotka virkansa puolesta voisivat viedä meidät vanhemmiltamme. Elämä pyöri hyvin pitkälti kädestä suuhun, kotimme oli hyvin askeettinen kun kaikki mahdollinen roudattiin parin kuukauden välein kanikonttoriin, ja välillä ei ollut rahaa edes ruokaan kun kaikki oli mennyt kurkusta alas. Yhdenkin kerran muistan syöneeni omassa huoneessani salaa PAPERIA kun oli niin kova nälkä, ruokaa ei ollut ja vanhemmat jossain teillä tietämättömillä. Elimme toimeentulotuella, työttömyyskorvauksilla,lapsilisillä ja asumistuella. Mun muistin mukaan mun isäpuoli ei koskaan ollut missään töissä kahta kuukautta pidempään, ja äitini oli kokonaan kotiäiti.
Äitini teki vuosi toisensa perään tälle hullulle lisää lapsia, ja aina kun uusi vauva syntyi, edellinen kuopus siirtyi meidän "isompien" lapsien hoidettavaksi. Mun äiti ei ole varmaan koskaan käynyt itsekseen lastensa kanssa vaikkapa leikkipuistossa, vaan me isommat lapset hoidimme kaikki taaperoiden ulkoilut, päiväkotiin viemiset, kauppareissut jne. Tämä lisäksi meillä oli orjamaiset säännöt kotitöiden teosta, ja kaikki vastuu kodin siisteydestä, pyykkihuollosta ja ruuanlaitosta oli meillä lapsillä äitimme pyöräytellessä lisää mukuloita ja isäpuolen ryypätessä ja hakatessa jo olemassa olevia lapsia. Suurin osa meistä ei oireillut mitenkään ulospäin, olimme hyvin kilttejä, alistettuja lapsia joilla koulu sujui moitteetta ja kukaan ei puuttunut ikinä mihinkään ulkopuolelta. Yhdellä veljistäni oli jossain vaiheessa jotain hässäkkää koulussa, mutta sekin liittyi enemmän koulussa tapahtuneeseen kiusaamiseen kuin kotioloihin.
Meidän perheessä on kaikki lapset muuttaneet pois kotoa ala-ikäisinä, ja ihan ymmärrettävästä syystä. Vanhempi siskoni oli 16v muuttaessaan poikaystävänsä luo, mä itse muutin vieraaseen kaupunkiin opiskelemaan (tarkoituksella, lähempääkin ois sama linja löytynyt) peruskoulun jälkeen, yksi veli karkasi ja päätyi koulukotiin 15-vuotiaana, toinen veli karkasi ja hankki sossun kautta tukiasunnon 17-vuotiaana, sisko muutti 16-vuotiaana ensin mun luo ja sitten omilleen, ja yksi veljistä majottautui vuosi sitten epävirallisesti (on edelleen kirjoilla äidilläni) tyttöystävänsä luo. Moni meistä myös hankkiutui teini-ikäisenä vanhemmaksi, itse sain esikoiseni 19-vuotiaana, molemmat veljeni 18-vuotiaina ja nyt viime yönä pikkuveljeni 19v on saanut esikoisensa. Mun kahdella veljellä oli jo kaksi lasta ennen kuin täyttivät 20v. Ja kaikki meistä teki lapsensa ensimmäisen seurustelukumppaninsa kanssa lyhyen tuntemisen jälkeen. Kaikki meistä myöskin ovat eronneet emmekä näe lapsiamme kovin usein, sillä he kaikki asuvat toisen vanhempansa luona, meidän elämänhallinnallisten ongelmiemme takia. Meistä yhdeksästä lapsesta kolme on vakituisessa työssä, muut elävät sossurahoilla, kuten myös äitini ja isäpuoleni edelleen. Yhdeksästä lapsesta viisi on pysyvässä parisuhteissa, ja niistä jokaisessa on eriasteisia ongelmia. Pettämistä, peliriippuvuutta, läheisriippuvuutta, väkivaltaa, kaikki ihan selkeää perintöä niistä oloista joissa olemme koko elämämme eläneet. Emme ikään kuin edes tiedä mitä normaaliparisuhteelta ja kumppanilta voi vaatia, vaan alistumme jatkuvaan huonoihin suhteisiin. Kaikki kolme mun veljeä ovat tulleet huijattuna isäksi, heidän (nuoret) tyttöystävänsä ovat jättäneet pillerit syömättä hylkäämisen pelossa (veljeni ovat aika raikkuleita jokainen) ja hankkiutuneet salaa raskaaksi. Mun mielestä tuo on erityisen julmasti tehty ihmiselle joka on jo koko tähän astisen elämänsä joutunut hoitamaan vauvoja ja lapsia vastentahtoisesti. Tätä holtitonta lisääntymistilannetta varmaan parhaiten kuvaa se fakta että mun äidillä on nyt 58-vuotiaana YHDEKSÄN lastenlasta. Meistä sisaruksista vanhin on 34v ja nuorin 12v.
jotta tämä ei vielä jäisi tähän, meidän perheessä on tapahtunut monia muitakin omituisia asioita. Mm. isäpuoleni yritti raiskata mut äitini ollessa synnyttämässä nuorinta sisarustani, mutta äitini ei edelleenkään usko näin tapahtuneen. Siitä on nyt 12 vuotta, olin itse silloin 16v. Samoin äitini on tuhonnut jokaisen täysi-ikäistyneen lapsensa luottotiedot tilaamalla netin kautta kännykkäliittymiä, kulutusluottoja, tavaraa osamaksulla ja laskulla, ja jättänyt kaiken maksamatta. Kaksi meistä on onnistunut pääsemään veloistaan eroon kun tajusivat jutun juonen tarpeeksi ajoissa, mutta mm. itselläni on velkaa ulosotossa n. 30 000e äitini takia. Perheelläni on ollut kaksi koiraa, joskus, molemmat jouduttiin hakemaan pois eläinsuojelun toimesta. Äitini huijaa jatkuvasti sisaruksiltani rahaa, pyytää jokaiselta kerran viikossaparikymppiä lainaan, eikä koskaan maksa niitä takaisin. Sisarukset luulevat olevansa ainoita joilta äiti lainaa, ja näin ollen kukaan ei tajua että äitini lypsää heiltä kaikilta yli satasen viikossa ilmaista rahaa. Yksi veljistäni sairastaa aspergerin oireyhtymää, mutta äitini tekee jatkuvasti kaikkensa jotta hän ei saisi tarvitsemaansa hoitoa, sillä sehän tarkoittaisi sitä että hän myöntää poikansa olevan "hullu" (!!!). Tämä veljeni on nyt 18-vuotias ja on mm. käynyt peruskoulua vain neljänteen luokkaan koska äitini ei ole halunnut mitään tukitoimia hänen koulunkäyntiinsä. Yhdellä veljistäni on pakko-oireita, vimmattua pesemistä, ylihygieenisuutta ja sairaalloista bakteerikammoa, mutta hänellekään ei haeta mitään apua, nauretaan vaan selän takana että hitto mikä hullu. Itse kävin aikanaan 7 vuotta terapiassa, ja sen takia myös mua haukuttiin perheeni toimesta hulluksi, kunnes kerran totesin että kukahan musta on näin hullun tehnyt, ja laitoin välit poikki kokonaan.
Sen jälkeen kun olen ollut omissa oloissani ja pitänyt kaiki osoite- ja puhelinnumerotietoni salassa, olen saanut olla rauhassa tuolta sekopääporukalta. Ja oikeasti olen myös voinut paljon paremmin. Välillä vaan kun kuulee jotain kautta (lapsuudenystävät, fb jne) perheenjäsentensä kuulumisista, tulee sellainen olo että miten oikeasti juuri mun pitää olla tuollaiselta hullujenhuoneelta kotoisin. Ja miten kukaan ei oo koskaan puuttunut tohon menoon? Ja ylipäätään, onkohan mun äiti nyt tyytyväinen itsestään? Kaikkein eniten mua kuitenkin askarruttaa se, että voiko kellään muulla olla ollut tällaista elämää?
Mä olen terapoinut näitä asioita jo niin kauan että olisin päinvastoin tyhmä jos mitään en olisi noista asioista tähän mennessäkään tajunnut. Olen ajatellut joskus vanhoilla päivilläni kirjoittaa elämästäni kirjan, mutta varmaan vasta sitten kun vanhempani ovat kuolleet.
