Mä en osaa olla äiti - auttakaa

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "katriina"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
K

"katriina"

Vieras
Mä en tiedä edes mistä aloittaa...Aloitetaan vaikka siitä, että minulla (/meillä miehen kanssa) on leikki-ikäinen lapsi. Lapsella on ilmeisestikin vahva tahto ja luonne. Itsellä vaativa työ ja mies, jota ei kiinnosta viettää aikaa lapsenta tai perheensä kanssa. Itsellä myös takana vaikea-asteinen masennus, josta tuskin lienen parantunut...lopetin vain lääkityksen, kun en kokenut siitä puolessa vuodessa apua. Nämä kaikki yhdistettynä olen kokenut liian usein, että pinna palaa niin pirun herkästi ja tulee huudettua lapselle ja miehelle (lapsen läsnäollessa). En vaan osaa lopettaa, kun toisen kanssa ei voi koskaan keskustella mistään eikä asiat muutu (mm. tuo, että viihtyisi lapsensa tai perheensä kanssa).

Lapsi siis tietää tasan tarkkaan mitä tahtoo ja on huomannut, että saa tahtonsa periksi, kun en jaksa laittaa vastaan. Jos jaksan, tilanne menee monesti överiksi eli sanon rumasti lapselle tai käyttäydyn muuten välinpitämättömästi. Tästä on enemmän kuin paha olla. Tiedän, että teen väärin, mutta joka kerta, kun päätän, että huomenna jaksan kaiken kiukuttelen, voimat loppuukin. Mies ihmettelee miten lapsen kanssa on niin raskasta (olen ollut lomalla viikon). Itse väsyi eilen tunnissa ja sanoi, että on ihan valmis viemään lapsen hoitoon seuraavana pv:nä.

Ehkä eniten kaipaisin neuvoja siitä, miten tuollaisen tahtovaisen kanssa pärjätään. Aamut alkavat hänellä narinalla ja sillä, että ei suostu suostu syömään aamupalaa. Siitä sitten tietenkin nälkäisenä narina jatkuu ja jatkuu. VAikka yrittäisin kiinnittää huomion toisaalle, ei mikään auta. Kiukuttelee tavaroille, kun eivät mene niin kuin pitäisi. Lomallani, 5 pv, aikana ei ole ollut päivää, että aamusta-iltaan ei olisi sama meininki. Kun edes yksi asia olisi hyvin, mutta ei. Olen yrittänyt keksiä vaihtelua kotona oloon esim. pikkuretkiä. Nämäkin tahtovat kaatua siihen, kun ei jaksa keskittyä tai ei päästä edes lähteämään, kun ei saa kiukuttelematta vaatteita päälle. Jäähypenkkiä on käytetty ja tarratauluja. Selvää puhetta silmiin katsoen. Eivät auta. Ei osaa rauhoittua, vaan jokaisesta sanomisesta pahoittaa mielensä todalla pahasti. Tarkoitan tilanteita, joissa meinaa juosta autotielle ja joutuu kiskomaan tosissaan kädestään ettei juokse. Sitten huutaa, että minä satutan.

Minulla rupeaa olemaan keinot vähissä. Luulin, että lapsikin kaipasi aikaa minun kanssa päivähoidosta, mutta ei näytä siltä, kun naristaan vaan. Samalla mallilla tosin on mennyt kaikki viikonloput. Aikaakin lapselle annetaan todella paljon. Hyvä kun ehtii sitä kahvikuppia aamulla juomaan, kun jo vaatii leikkimään ja pakko mennä, kun terrorisoi sen lehdenluvun ja kahvinjuonnin, jos ei mene mukaan. Kärsivällisyyttäkin on yritetty harjoittaa tuloksetta.

Omat voimat ja keinot ovat vähissä. Tuntuu pahalta, kun ei voi kodistaan poistua tuon hirviön kanssa ihmisten ilmoille. Ihmiset tuijottaa kuin emme olisi koskaan lasta kieltäneet.

Voisiko joku vähän vinkata miten loppuloman ja elämän jatkossakin saa sujumaan ilman narinaa ja sitä, että jolla kulla on paha mieli (yleensä aina minulla)?
 
No en tiedä kuinka korrektia on mutta sano että narina seis tai menee omaan huoneeseen. Meillä on "kahvirauha" jonka aikana minä en leiki. Mitenkäs television tai tietokoneen eteen istuttaminen?

Onko sinulta tutkittu kilpirauhanen? B12 vitamiini? Mikä sinun hemoglobiiniarvosi on? Mikä lääke sulle määrättiin?
 
kannattaa ehkä ottaa yhteyttä perheneuvolaan. ja hoitaa myös oma psyyke kuntoon, kun selvästikin sekin vaikuttaa sinun ja lapsen väliseen suhteeseen.
se on selvää että lapset loman aluksi kiukuttelevat. samoin (ainakin meillä) riidellään miehen kanssa. arkena ei vaan ehdi kaikkia riitoja rriidellä ja stressin purkautuminen loman alkuun tekee sen että hankalaa on. ei sen takia kannata koko lomaa pilata.
kuulostaa siltä että lapsi näkee miten paljon sinua se narina ärsyttää. ei tuommoinen lopu kuin sillä että ei saa sinulta vastakaikua. eli jätä tuha narina kokonaan huomiotta. toeat vain hyväntuulisesti tyylin," jos ei ruoka maistu, voi nousta pöydästä". "sinulla on nälkä koska et syönyt, sen vuoksi sinulla on paha mieli, seuraavalla kerralla muistat sitten etä ruoka-aikana syödään." "sinua harmittaa kun et saa nappeja kiinni, ei se olekaan helppoa, yritä uudestaan niin opit." etkä jää jankuttamaan itse sille lapselle mitään.
 
Meillä on ollut juuri samanlaista aiemmin nuoremman lapseni kanssa. Sillä kun on ollut aina niin kova pää, ettei usko mitään mitä sanotaan...Musta on siis tuntunut aivan yhtä turhauttavalta kuin sustakin! Mitä jos menisit perheneuvolaan? Mä en ole mennyt, olen vain odottanut että tulisi ikää lisää, lapsi nyt 6v. Voi provosoida isän huomion puutetta kohtaan, niin meilläkin, koska ollaan erottu huonon suhteen vuoksi. Onko sulla itselläsi lääkitys masennukseen? Mä en ainakaan pärjäisi ilman sitä. Onko lapsella ketään kaveria? Leikkipuistossa esim vois löytyä.
 
Minäkin tulin ehdottamaan perheneuvolaa! Masennustaustasi huomioon ottaen kannattaa kääntyä mieluummin varheisessa vaiheessa ammattiavun puoleen. Usko pois, kun haet itsellesi apua, koko perhe voi paremmin.
 
Kiitos vastauksista ja siitä, että ymmärsitte ettekä tuominneet. Tilannetta on vaikea kuvata sanoin. Olen yrittänyt olla huomioimatta tilanteita ja sanonut, että teet tai pyydät nätisti apua, mutta ei vaikutusta. Jos teen noin, kuten olen kokeillut, me ei päästä koskaan kotoa mihinkään tai mitään ei tapahdu. Se jatkaa sitä narinaa, joka voi mennä hysteeriseksi itkuksi, vaikka tunnin.

Ymmärsinkö oikein, että lapsi kiukuttelee minulle, kun ei saa huomiota isältään?

Perheneuvolaa ja jkl lapsipsykologiakin jo ajattelin. Mielenterveyspuolellekin kai pitää ottaa yhteyttä, oman pään kuntoon saamiseksi. Pelkään vaan, että jos kerron kaiken tämän, niin ottavat lapsen huostaan.
 
Lapsia ei noin vaan huostaan oteta. Älä huolehdi siitä. Varmasti suurin osa pelkää lasten menettämistä, kun omasta mielenterveydestä on kysymys. Ja onhan lapsilla isäkin! Mukava kuulla, että olit jo itsekin miettinyt vaihtoehtoja avun hakemiseen. Älä enää aikaile!
 
Kyllä yhden lapsen kanssa pitäisi pärjätä...toiset pärjää monien lasten kanssa. Ota itseäs niskasta kiinni, ja lue muutama kasvatusopas kirjastosta. Mieleen tulee myös onko lapsella leikkiseuraa? Jos ei ole, tämä voi näyttäytyä juuri turhautumisena, ja kiukutteluna, toisin sanoen lapsella on tylsää. Keskityt lapseen 100 % luet kirjoja, annat askartelutarvikkeita, piirrätte yhdessä, leivotte jne. tuntuuko vaikealta? Kehu lasta hyvästä käytöksestä.
 
Kyllä yhden lapsen kanssa pitäisi pärjätä...toiset pärjää monien lasten kanssa. Ota itseäs niskasta kiinni, ja lue muutama kasvatusopas kirjastosta. Mieleen tulee myös onko lapsella leikkiseuraa? Jos ei ole, tämä voi näyttäytyä juuri turhautumisena, ja kiukutteluna, toisin sanoen lapsella on tylsää. Keskityt lapseen 100 % luet kirjoja, annat askartelutarvikkeita, piirrätte yhdessä, leivotte jne. tuntuuko vaikealta? Kehu lasta hyvästä käytöksestä.

Kyseessä kohta 4-vuotias lapsi. Lapsella ei ole sisaruksia. Olen ottanut itseäni niskasta kiinni. Olen lukenut Sinkkosta ja Keltikangas-Järvistä, Tammista, Cacciatorea. Lapsella ei ole seuraa lähipuistossa, koska siinä ei käy juuri ketään. Autoa ei ole, että pääsisi muihin puistoihin.Kaverit eivät pidä yhteyttä koskaan oma-aloitteisesti. En kehtaisi aina kerjätä seuraansa, kun minun tai lapseni seuraa eivät kaipaa koskaan. Kavereita joo?

Lapsen kanssa olen paljon, kotitöiden tekeminen jopa vaikeaa, koska lapsi vaatii seuraa. Mukaan kotitöihinkin otan, ei jaksa keskittyä kovinkaan paljon niihin. Lapsen kanssa olen läsnä 100 %:sesti, me askarrellaan, piirretään, tehdään palapelejä, luen paljon, pelataan palloa, teen niitä hiekkakakkuja etc. Näytän, että yhdessä tekeminen on kivaa.

Paljon olen kannustanut lasta. Ehkä liiaksikin. En tiedä, miksi ei kehuminen tai kannustaminen vaikuta itsetuntoonsa?
 
Äitiyteen valitettavasti kuuluu se narinan kuuntelu. Kyllä se vähenee jossain vaiheessa, sitten voikin jo ihmetellä kun nuori tulee kaljalta tuoksahten kaula syötynä kotiin. Ja niitä narinoita saa kuunnella silloinkin vielä. huoh...Ehkä sun pitäis ottaa vaan rennosti, ja vaihtaa puheen aihetta, ja välttää tahtojen taisteluita sen lapsen kanssa? :) Ja huumoria mukaan
 
Meillä on niin sama tilanne. Meillä toimii, kun vaan keksii kamalasti fyysistä puuhaa, että lapsi saa juosta itsensä läkähdyksiin, sitten väliin intensiivistä lukemista/palapelin tekoa jne.

Ehkä voisit relata sen verran, että vaatisit lapselta, että pitää pystyä olemaan yksin vähän aikaa? Meillä usein rauhallisinta on kun 3-v itse keksii omia leikkejä. Sanon myös, jos lapsi lyö tms. etä en leiki sen kanssa eli en suvaitse huonoa käytöstä. Ulkoa mennään sisälle, jos karkailee pihasta ja kerrotaan, että autotiellä ei juosta. Ja nyt kesällä kylmästi piirrettyjä kehiin, että saa rauhassa itse edes syödä.

Annan myös itelles aikaa yksin, se auttaa jaksamaan. Tarkoitan siis muutakin kuin työtä.
 
"Vanhempien suhde on lapsen henkinen koti" on niin hyvä sanonta, ja siitä lähtisin tässä. Jos saatte suhteenne onnelliseksi, alkaa varmaan kummasti helpottaa niin lapsen ja miehen kuin myös sun äitiytesi kanssa.
 
oli joskus käytössä munakello...eli sanoin lapselle : äiti lukee nyt lehteä ja juo tämän teen,tulen 15-minuutin päästä. Ja sitten laitettiin munakelloon se aika,otin itselleni pienen hetken ja sitten menin lapsen kanssa leikkimään.Ei tämä heti narisematta toiminut,mutta ajan mittaan kyllä.
Ihan on mielestäni normaalia kypsyä ikuiseen narinaan,oli sit ollut mielenterveysongelmaa tai ei.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Meillä;24205522:
oli joskus käytössä munakello...eli sanoin lapselle : äiti lukee nyt lehteä ja juo tämän teen,tulen 15-minuutin päästä. Ja sitten laitettiin munakelloon se aika,otin itselleni pienen hetken ja sitten menin lapsen kanssa leikkimään.Ei tämä heti narisematta toiminut,mutta ajan mittaan kyllä.
Ihan on mielestäni normaalia kypsyä ikuiseen narinaan,oli sit ollut mielenterveysongelmaa tai ei.

tuohan kuulostaa hyvältä idealta!
 

Yhteistyössä