V
vierailija
Vieras
Miten tunnistan sinun kirjoituksesi?
No onko tässä ketjussa kukaan sanonut et lahjoo 24/7 lapsiaan?
Vai onko puhuttu et joskus voi antaa periksi, tai et koskaan ei voi antaa periksi?
Katso alla oleva video nähdäksesi, kuinka asennat sivustomme verkkosovellukseksi kotinäytöllesi.
Huomio: Tämä ominaisuus ei välttämättä ole käytettävissä kaikissa selaimissa.
Miten tunnistan sinun kirjoituksesi?
Hyvältä kuulostaa!Ja niskaperseotteella päiväkotiin kannetut tekee teininäkin kaiken mitä aikuinen sanoo koska pelkää?
Mä olen kyllä kasvattanut 2v erilailla kuin 5v ja joka vuosi kun ikää tulee lisää ( ja järkeä ) lisääntyy niin vastuut kuin oikeudetkin.
Nyt jo aikuiset lapset ei ole teineinä angsteilleet eivätkä ole käsi ojossa odottamassa mitään, vaikka pienenä saivatkin joskus periksi jossain asiassa ( ei siirtymäleluja kuitenkaan ) Lapset on opetettu kunnioittamaan toisia, ja ennenkaikkea itseään, eikä kellään ( edes minulla) ei ole oikeutta heitä repiä yhtään minnekkään.
Ennenkaikkea esimerkillä kasvatettuja, minä en vähättele heitä, eivätkä he muita.
Siitymälelu on silti hyvin vieras käsite, siitähän me keskustellaan.![]()
Käytätkö lasten kanssa kiristystä ja lahjontaa? Jari Sinkkonen kertoo mielipiteensä niistä
Uhkailu, kiristys, lahjonta. Jari Sinkkosen mukaan joskus tulee eteen tilanteita, jolloin muu ei auta. Pitkällä tähtäimellä se voi kuitenkin mennä kaupankäynniksi.www.is.fi
Siinä Sinkkosen juttua, juuri mitä kirjoitin, joskus on ok antaa periksi.
Hyvältä kuulostaa!
Meillä ihan itse kävelivät päiväkotiin (eskaan), joka aamu. Rutiini on rutiini, puettava on vaikka kiukuttaakin. ”Joko puet itse tai äiti pukee” toimi meillä. Ikinä en ole lapsia repinyt. Luulitko, että jos ei äiti anna periksi tarkoittaa se repimistä?
Rakkaudella ja rajoilla on lapset kasvatettu.
Olen heistä hurrrrjan ylpeä. Hienoja pieniä ihmisen alkuja. Melko vilkkaita ovat olleet pienestä pitäen, nykyään kilpaurheilijoita molemmat, siinä saapi purkaa energiaa ja oppii samalla yhtä sun toista.
Mitäs jos kirjautuisit tai edes keksisit jonkin nimimkin niin sinut tunnistaisi?lukisitko ketjun alkua?
”Mä en oo ymmärtäny lahjomisen päälle koskaan tuommoisissa tilanteissa. Jos muksu ei halua lähteä, niin muutaman neuvottelun ja tunteiden sanoittamisen jälkeen tenava kainaloon ja autoon. Tyyli on siinä vapaa.”
ihan aloitus tekstissä, myöhemmin kehoitettiin jättämään huutava lapsi tienposkeen.
Siitymälelu on silti hyvin vieras käsite, siitähän me keskustellaan.
Mitäs jos kirjautuisit tai edes keksisit jonkin nimimkin niin sinut tunnistaisi?
Niinpä, en ollut koskaan sanaa kuullutkaan
Tuossa myös hyvä teksti, pienet lapset huutaa ym koska eivät osaa muuten toimia ja se on normaalia käytöstä joka loppuu yleensä kun ikää tulee lisää, ei siis kasvatuksen takia.
Sinuahan tuo tuntui häiritsevän kun sekoitin sinut toiseen ”vierailijaan”.Tai jospa sä lukisit ketjuja mihin kommentoit?
No kun katsoo nykynuorison ja lasten menoa niin ei ainakaan toistaiseksi ole parempaan suuntaankaan menty.Sulla taitaa olla vaikeuksia vastata asiallisesti kysymyksiin. Johtuuko jatkuvasta uhkailusta ja tunteiden piilottamisesta? Mikä on äärilällättelijä?
Toi uhkailu, kiristys ja lahjontahan kuuluu sinne mustavalkoaikaan ja nykysessä 3D ajassa puhutaan pehmeistä kasvatusjutuista, vai miksi niitä kutsutaan.
Entä, jos kasvatustiede sittenkin kehittää toimivamman ratkaisun, jolla kasvaa terveitä aikuisia vähemmällä uhkailulla, kiristyksellä ja lahjonnalla; eli öyhötyksellä, olisko se niin paha asia?
Loputtomat vanhempien selittelyt/maanittelut ja epäjohdonmukaisuus plus tämä:
![]()
Kaleva
Kaleva - Oulun alueen ja koko Pohjois-Suomen kiinnostavimmat sisällöt: uutiset, videot, kuvagalleriat, podcastit, kolumnit, lukijan kuvat, työpaikat, tapahtumat ja Fingerpori.blogit.kaleva.fi
Käytöshäiriöt sen kuin lisääntyvät.
Siinäpä se onkin kunnei kasvateta.Käytöshäiriöt ei johdu vapaasta kasvatuksesta vaan siitä että ei kasvateta.
Kukaan tässä ketjussa ei edelleenkään ole sanonut et lapselle saisi aina antaa periksi, vai oletko erimieltä?
Siinäpä se onkin kunnei kasvateta.
Tai jos kasvatetaan niin pelätään että lapsi menee rikki jos asetetasn rajat tai ei opeteta lapsia sietämään pettymyksiä tsi selitellään loputtomiin. Kyllä sen on riitettävä kun vanhempi sanoo jotakin niin se asia on niin, ei sitä tarvitse loputtomiin perustella joskus ei perustella ollenkaan (ei tule uusintoja).
No kun katsoo nykynuorison ja lasten menoa niin ei ainakaan toistaiseksi ole parempaan suuntaankaan menty.
Se vanhempien ihmisten ja ylipäätään muiden ihmisten kunnioitus mitä joskus oli on muuttunut pikkuhiljaa mutta varmasti itsekeskeisempään minä minä suuntaan. Koulut on aivan vallattomia. Onneks vielä on meitä vanhemman koulukunnan kasvattajia jotta edes jotkut kersat pysyy kurissa.
Mutta juu, tottakai hyvä jos kehittävät "lempeämpiä" kasvatusmetodeja jotka toimii mikäli "kiristys", "lahjonta" ja "uhkailu" ovat mukamasten liian kovia, tällä hetkellä vaan on menty lujaa perse edellä puuhun ja sillä on lasten kannalta vakavat seuraukset.
Samaa mieltähn me oltiin tuosta vapaasta kasvatuksesta siinä mielessä, että osa ymmärtää sen väärin...Kannattaa tutustua vapaan kasvatuksen perusteisiin..
Koskiko tuo sun juttuErityisvanhemman korjaussarja – Erityisen armollinen perheblogi
www.erityisvanhemmuus.fi
Koskiko tuo sun juttu
erityisvanhemmuutta?
Tässä on myös hyvä teksti:
![]()
Aikuinen asettaa lapselle rajat
Äidin ja isän täytyy uskaltaa olla pomoja. Nykyajan vanhemmilta puuttuu yhä useammin auktoriteettiasema perheessä. Aikuisen kuitenkin täytyisi voittaa ottelu lapsen kanssa, sanoo psykologi Keijo Tahkokallio. Lapsen elämässä on kymmenkunta perusasiaa, joissa päätöksenteko kuuluu äidille ja...www.hyvaterveys.fi
Koskiko tuo sun juttu
erityisvanhemmuutta?
Tässä on myös hyvä teksti:
![]()
Aikuinen asettaa lapselle rajat
Äidin ja isän täytyy uskaltaa olla pomoja. Nykyajan vanhemmilta puuttuu yhä useammin auktoriteettiasema perheessä. Aikuisen kuitenkin täytyisi voittaa ottelu lapsen kanssa, sanoo psykologi Keijo Tahkokallio. Lapsen elämässä on kymmenkunta perusasiaa, joissa päätöksenteko kuuluu äidille ja...www.hyvaterveys.fi
Juu, nykyään käydään pikkukoululaisten kimppuun, heiluu puukot, tapetaan ja käytetään enemmän huumeita.![]()
"Nyrkki ei heilu, eikä pullo kallistu" – Nykynuoriso elää teinivuotensa kiltimmin kuin vanhempansa
Nuorison ajatellaan usein olevan häiriköivä joukkio, joka tekee pahuuksia. Tutkimuksista kuitenkin paljastuu, että nuoriso itse asiassa käyttäytyy koko ajan paremmin.yle.fi
Oijoi, nyt meni tunteisiin, mutta osasin odottaa kun sut on ilmeisesti tunnekasvatettu ja siirtymäleluilla siirretty. Oijoi.
Ihan maalaisjärkeä käyttäen pärjää ilman mitään loputonta selittelyä tai siirtoleluja.
Sellainen ratkaisukeskeinen toiminta riittää.
Mulla on täällä muutama elävä todiste!
Jos aamulla 6 päiväkotiin lähdön saa sujumaan helpommin antamalla lapselle kännykkä käteen ni se ei todellakaan riko sitä lasta.
Aivan yhtä päätön väittämä kuin se et joululahjojen määrä vaikuttaa lapsen psyykkeeseen.
Joskus sitä voi helpottaa kaikkien elämää.
enemmän ne lapset menee rikki siitä et vanhemmat haukkuu muiden tapaa kasvattaa ja saavat mallin siitä et pitävät itseään parempina kuin muut.
Muistisairaiden vanhusten kanssa kun työskentelee niin siirtymävaiheet on myös heille todella ahdistavia, kannattais ap tulla kokeilemaan kumpi tapa ( pieni myönnytys vai tiukka linja ) on silloin parempi.
Tuo onkin hauska termi tuo "nykynuoriso". Sitä on varmasti käytetty jo 1800-luvulta, ellei aiemminkin. Aina on tuo nykynuoriso kasvatettu päin puuta ja yleensä vielä sen sanojat on kasvattaneet omat lapsensa oikein.No kun katsoo nykynuorison ja lasten menoa niin ei ainakaan toistaiseksi ole parempaan suuntaankaan menty.
Se vanhempien ihmisten ja ylipäätään muiden ihmisten kunnioitus mitä joskus oli on muuttunut pikkuhiljaa mutta varmasti itsekeskeisempään minä minä suuntaan. Koulut on aivan vallattomia. Onneks vielä on meitä vanhemman koulukunnan kasvattajia jotta edes jotkut kersat pysyy kurissa.
Mutta juu, tottakai hyvä jos kehittävät "lempeämpiä" kasvatusmetodeja jotka toimii mikäli "kiristys", "lahjonta" ja "uhkailu" ovat mukamasten liian kovia, tällä hetkellä vaan on menty lujaa perse edellä puuhun ja sillä on lasten kannalta vakavat seuraukset.
Muistisairaat vanhukset vs. lapset- Kumpaakohan yritetään kasvattaa maailmaa varten?