Mä en oo koskaan tajunnu lapsilla siirtymälelua

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Echo
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Tuo onkin hauska termi tuo "nykynuoriso". Sitä on varmasti käytetty jo 1800-luvulta, ellei aiemminkin. Aina on tuo nykynuoriso kasvatettu päin puuta ja yleensä vielä sen sanojat on kasvattaneet omat lapsensa oikein.
Kunnon kuri häviää, enää ei hoeta, että joka vitsaa säästää, se lastaan vihaa.. vai ehkä sittenkin? Vitsan sijalle on vain tullut lempeämmät keinot, arestit ja kännyjen takavarikoinnit. Kuinka lällyä!
Huolestuttava kehitys on johtanut siihen, että jo 80-luvulta oppilaat on alkaneet sanomaan opettajille vastaan! He tinkaavat! Yksi jos toinenkin nykyisten kovien metodien kannattaja kyllä kertoo ylpeänä, kuinka sai aikoinaan opettajan hiljaiseksi, kun tiesi asiat paremmin. Enää ei nousta seisomaan, kun opettaja astuu luokkaan! Karttakeppi on muuttunut opetusvälineeksi kurinpitovälineen sijaan. Mitä seuraavaksi? Kohta lapset varmaan kuuntelevat rokkia! huh!
Sinusta siis kehitys menee aina positiiviseen päin kaikilla osa-alueilla? Negatiivista kehitystä esimerkiksi kurinpidon suhteen ei voi tapahtua?

Mitä lempeisiin keinoihin tulee, niin eihän nykyään ole oikein korrektia arestiinkaan enää laittaa. Lempeiden kasvattajien mielestä aresti on lapsen hylkäämistä ja traumojen lähde. Myös kännyjen takavarikoinnit seurannevat tässä suhteessa perässä, kun lempeyttäjät vievät aatettaan eteenpäin. Itse tosin ennakoin, että jossain vaiheesssa tapahtuu korjausliike, kun ihmiset havahtuvat siihen, että kyllä kurinpidossa pitää olla myös jotain kättä pidempää eikä homma vaan voi perustua siihen, että "kyllä lapsi tottelee, kun sille sanoo".
 
Miksi menisi positiiviseen suuntaan? En puhunut noin ollenkaan. Mutta sinun logiikalla ilmeisesti olet sitä mieltä, että aina menee negatiiviseen suuntaan?

Enkä usko, että nuo, jotka käyttävät lempeitä keinoja, ovat aivan noin mustavalkoisia, kuin kuvailet. Ja ei, en usko mihinkään fyysiseen kuritukseen. Näyttöä siitä, ettei sellaista tarvita, on jo olemassa.
 
Pidit nykynuorison kauhistelua huonona asiana. Siitä voisi tehdä sen tulkinnan, että asiat eivät oikeasti voi mennä huonompaan suuntaan.

Mitä ruumiilliseen kuritukseen tulee, niin se on aivan nähtävissä, että helposti toteutettavien ja samalla tehokkaiden kurinpitokeinojen puuttuminen johtaa kurin höltymiseen hyvin monissa tapauksissa.
 
  • Tykkää
Reactions: Lispetti ja Echo

Sanoin vain, että ei ole uusi ilmiö. En ottanut kantaa, onko se hyvä vai huono. Minua se vain huvittaa. Se, että oletat jotain tulkintoja, kertoo vain omista tulkinnoistasi, eikö vain.
Miksi kurin höltyminen olisi sitten automaattisesti huono homma, eli negatiivinen asia? Ei tartte lastenkaan ihan jokaista aivopieruaikuista, joka telepallottelee pahoja katseita, totella.
 
Tilastot kertoo et lasten väkivaltainen käytös on laskenut samaan aikaan kun fyysinen kurittaminen on vähentynyt ja/tai kielletty.
Sattumaako? Tuskin.
 
Oijjoi, nyt tais tulla traumoja.:giggle:

*viskaa telepallolla jeesustelevaa vierailijaa päähän*
:sneaky:
 
Tilastot kertoo et lasten väkivaltainen käytös on laskenut samaan aikaan kun fyysinen kurittaminen on vähentynyt ja/tai kielletty.
Sattumaako? Tuskin.
Tilastot osoittavat, että viime vuosikymmeninä lasten kurittomuus ja levottomuus, kuten myös nuorison syrjäytyminen ja mielenterveysongelmat ovat jatkuvasti lisääntyneet. Ei varmasti ole sattumaa. Toisaalta harva tuntuu välittävän varsinkaan ensiksi mainitusta, koska kurittomuudesta on tullut ihanne ja kuri taas nähdään mielivaltana ja asiattomana nujertamisena.
 
  • Tykkää
Reactions: Lispetti
Miksi menisi positiiviseen suuntaan? En puhunut noin ollenkaan. Mutta sinun logiikalla ilmeisesti olet sitä mieltä, että aina menee negatiiviseen suuntaan?

Enkä usko, että nuo, jotka käyttävät lempeitä keinoja, ovat aivan noin mustavalkoisia, kuin kuvailet. Ja ei, en usko mihinkään fyysiseen kuritukseen. Näyttöä siitä, ettei sellaista tarvita, on jo olemassa.
Jos nyt tulkitsisin tekstisi kuten sinä tulkitset ja vastaat muiden teksteihin niin se menisi näin:

Sinä et ole kasvattanut lastasi vaan jättänyt heitteelle ja nyt lapsellasi on ikuiset traumat koska sulla on ollut niin iso aivopieru, että sinun mielestä lapsenkasvatus=annetaan lapsen itse päättää kaikesta. Tarhaan ei tarvitse mennä tai päälle pukea, että ei vaan tule traumoja.

Huomaatko miten väärin tulkitsin kasvatustyylisi?:unsure:
 
Jos nyt tulkitsisin tekstisi kuten sinä tulkitset ja vastaat muiden teksteihin niin se menisi näin:

Sinä et ole kasvattanut lastasi vaan jättänyt heitteelle ja nyt lapsellasi on ikuiset traumat koska sulla on ollut niin iso aivopieru, että sinun mielestä lapsenkasvatus=annetaan lapsen itse päättää kaikesta. Tarhaan ei tarvitse mennä tai päälle pukea, että ei vaan tule traumoja.

Huomaatko miten väärin tulkitsin kasvatustyylisi?
En ole kasvattanut lapsia, niitä kun ei ole. Tulin juttelemaan tänne siirtymäleluista, kun muitakaan ketjuja ei pahemmin ollut, mutta muutitkin tämän jutun siihen, että minä olen siirtymäleluilla kasvatettu piloille ja että teen samaa. Ja kauhea henkilökohtainen hyökkäys, kun toisenlaisia ajatuksia heittää ilmaan. En ole missään vaiheessa ottanut kantaa, mikä on parasta, paitsi, että en usko fyysiseen kuritukseen.
Ei, sinun ilkkumiset ei todellakaan "mene tunteisiin", onhan tuo lapsellinen kommentti. mutta näytä nyt esimerkkiä omille lapsilles, että mitä tahansa ei toisille voi netissä ulista.
 
  • Haha

Käsitit asian väärin.
Jos nyt olet se harmaa jolle olen vastaillut niin esitin, miten sinä olet tulkinnut asioita väärin ja mustavalkoisesti.

Esim. jos vanhempi ei käytä ”kiva-mukava-ääritunnekasvatusta” niin hän repii lastaan! Ja toit esiin myös fyysisen kurittamisen (jopa raa’an väkivallan), ikään kuin ne olisivat ainoa vaihtoehtoinen tapa kasvattaa lasta versus mukava-kiva-tunnekasvatus-lapsen tunteet ensin.

Lasta voi kasvattaa hellästi, mutta topakasti. Esim. siinä ei ole mitään väärää, että lasta otetaan kädestä kiinni/lapsi otetaan syliin, jotta matka jatkuu.
 
Tilastot osoittavat, että viime vuosikymmeninä lasten kurittomuus ja levottomuus, kuten myös nuorison syrjäytyminen ja mielenterveysongelmat ovat jatkuvasti lisääntyneet. Ei varmasti ole sattumaa. Toisaalta harva tuntuu välittävän varsinkaan ensiksi mainitusta, koska kurittomuudesta on tullut ihanne ja kuri taas nähdään mielivaltana ja asiattomana nujertamisena.
Juuri näin!
 
Käsitit asian väärin.
Jos nyt olet se harmaa jolle olen vastaillut niin esitin, miten sinä olet tulkinnut asioita väärin ja mustavalkoisesti.

Esim. jos vanhempi ei käytä ”kiva-mukava-ääritunnekasvatusta” niin hän repii lastaan! Ja toit esiin myös fyysisen kurittamisen (jopa raa’an väkivallan), ikään kuin ne olisivat ainoa vaihtoehtoinen tapa kasvattaa lasta versus mukava-kiva-tunnekasvatus-lapsen tunteet ensin.

Lasta voi kasvattaa hellästi, mutta topakasti. Esim. siinä ei ole mitään väärää, että lasta otetaan kädestä kiinni/lapsi otetaan syliin, jotta matka jatkuu.
No miten minä olen tulkinnut asioita väärin ja mustavalkoisesti, jos olen yrittänyt keskustella asioiden eri puolista?

Tuon fyysisen puolen toi esiin toinen vierailija, joka totesi, että tullaan tulemaan sellaiseen fyysiseen kurittamiseen, kun ymmärretään, että lapsi ei muuten tottele. Minä olen sanonut, että asia olisi niin mustavalkoinen, ...... johon pyrähdit tikkana paikalle soimaamaan minun kasvatustapojani ja sitä, että minä ajattelen mustavalkoisesti.

Sinä sekoilet täällä ehkä siksi, että tahdot olla besserwisser ja telepallotella muita äitejä, kasvattaa omien pentujesi lisäksi aikuisetkin. Mitäpä, jos menisit rauhoittumaan.

Joku (aikuinen) voisi selittää, miten tuo siirtymälelu liittyy nyt liian lempeään vapaaseen kasvatukseen (siis täh? Mistä sekin tähän pompsahti) eikä tuohon uhkailu, kiristys, lahjontaan. Ja eikös tuo siirtymälelu ole ihan vain jotain, mitä Echo itse on jollain nähnyt, eli ei liity oikeasti mihinkään nk. viralliseen kasvatustapaan.
 
  • Haha
Reactions: Lispetti
Mä olen muutaman päivän ehtinyt miettiä, että mikä hitto on siirtymälelu, ja nyt kun avasin ketjun, se selvisi :D

Kuvittelin (lopulta) se olevan se kamala äörry minkä kanssa penska teloo kissan hännän ja koiran varpaat ja äidin sääret.

Siis joo, EI oo moisia tarvittu meillä. Ja jotenkin tuntuu että moisia käyttävät VANHEMMAT ovat niitä jotka eivät oikein kestä sanoa ei tai komentaa. Lapsihan ei mene rikki siitä että oppii elämään.
 
No miten minä olen tulkinnut asioita väärin ja mustavalkoisesti, jos olen yrittänyt keskustella asioiden eri puolista?

Tuon fyysisen puolen toi esiin toinen vierailija, joka totesi, että tullaan tulemaan sellaiseen fyysiseen kurittamiseen, kun ymmärretään, että lapsi ei muuten tottele. Minä olen sanonut, että asia olisi niin mustavalkoinen, ...... johon pyrähdit tikkana paikalle soimaamaan minun kasvatustapojani ja sitä, että minä ajattelen mustavalkoisesti.

Sinä sekoilet täällä ehkä siksi, että tahdot olla besserwisser ja telepallotella muita äitejä, kasvattaa omien pentujesi lisäksi aikuisetkin. Mitäpä, jos menisit rauhoittumaan.

Joku (aikuinen) voisi selittää, miten tuo siirtymälelu liittyy nyt liian lempeään vapaaseen kasvatukseen (siis täh? Mistä sekin tähän pompsahti) eikä tuohon uhkailu, kiristys, lahjontaan. Ja eikös tuo siirtymälelu ole ihan vain jotain, mitä Echo itse on jollain nähnyt, eli ei liity oikeasti mihinkään nk. viralliseen kasvatustapaan.
Eli käsitit vieläkin väärin, ilmeisesti tahallasi.
En ole missään viestissä kritisoinut kasvatustapaasi. Vedä nyt henkeä ja lue uudelleen ajatuksen kanssa niin ehkä saat kiinni asiasta.

Sen vielä lisään, että eläimillä on pentuja. Ihmisillä on lapsia.:)
 
Eli käsitit vieläkin väärin, ilmeisesti tahallasi.
En ole missään viestissä kritisoinut kasvatustapaasi. Vedä nyt henkeä ja lue uudelleen ajatuksen kanssa niin ehkä saat kiinni asiasta.

Sen vielä lisään, että eläimillä on pentuja. Ihmisillä on lapsia.
Haluat ilmeisesti, että otan jotain syytä niskoilleni, jos en mitään muuta, niin käsitän väärin sanomisiasi. Okei, ei öyhötyksellä tunnu olevan rajoja. Kritisoit sitä, miten minut on kasvatettu ja sitä, miten minä olen kasvattanut, lue omat viestisi ajan kanssa, ehkä joskus tajuat, mitä kirjoittelet.

Sulla on pentuja. Se, onko eläin vai ihminen, riippuu aika pitkälti älykkyydestä
 
No kyllähän me ollaan eläimiä kaikki, mutta ihmislapsia ei kutsuta pennuiksi, ainakaan meillä.
 
Otetaas lapsiaiheinen topic välillä.

Välillä näkee että jos muksu ei halua mennä vaikka päivähoitoon/tylsempään kyläpaikkaan/lääkäriin niin lykätään sille siirtymälelu kouraan, ja saadaan sillä lapsi lähtemään.

Mä en oo ymmärtäny lahjomisen päälle koskaan tuommoisissa tilanteissa. Jos muksu ei halua lähteä, niin muutaman neuvottelun ja tunteiden sanoittamisen jälkeen tenava kainaloon ja autoon. Tyyli on siinä vapaa.

Tartteeko siirtymävaihelapset isompana jotain houkutusta tehdäkseen jotain?
Mä voisin mennä töihin suklaarasia kainalossa, jonkun mies saatais anoppilaan jos antais uuden V8-magazinen kouraan (kestät appivanhempiasi tämän avulla)?
Sit retuutetaan muksua kädestä niin kauan kunnes ei tartte taluttamista.
Jos ei halua retuuttaa niin tien poskessa voi sanoa maailman traumatisoivimmat sanat (josta muksu tilittää isona terapeutille -tai sitten ei) "äiti menee nyt." Tenava arpoo aikansa kannattaako jäädä yksin vai tulla sittenki mukaan.

Mistähän harmaa sai päähänsä lapsen retuuttamisen?täytyykin oikein miettiä..
 
Yhteistyössä