K
kerpsis
Vieras
Poikamme 1v ei ole ollut vielä hoidossa kuin kaksi kertaa, silloinkin nukkui koko ajan. Nyt sain peruutusajan kampaajalle (juhlat tulossa) ja kysyin voisiko tämä X ottaa tytön siksi aikaa kun ei muitakaan ollut. Ei voinut kun oli mentävä ostamaan uusi takki. (?!?) . Kaiken lisäksi hän epäili lapseni itkevän ja kirkuvan koko poissaoloajan vierastustaan. Tämä nainen siis on neljän lapsen äiti ja monesti kehunut kuinka ei enää edes kuule vauvan itkua 
No, ei sitten sinne viety. Myöhemmin sain häneltä kuulla kuinka minun pitäisi laittaa lapsi useammin hoitoon ettei tämä kärsisi hoitoonviennistä niin paljon. Mutta kun tuo X perheineen on toinen niistä kahdesta kelle lapsen voi antaa hoitoon joten mahdollisuuksia ei ole paljon.
Eli nyt olen tyhmä äiti kun en laita lastani useammin hoitoon, kun ei häntä kukaan huoli :,( Itkettää.