I
Ikisinkku
Vieras
Ja nyt mä en enää kysele teiltä, miksi mä oon aina yksin. Mä tiedän sen nyt.
Se on muhun syväänjuurtunut typerä ajatuskuvio siitä, ettei mua voi kukaan koskaan rakastaa oikeesti. Ja siitä johtuen mä en koskaan usko kenenkään miehen kiinnostuvan musta. Vaikka niin siis tapahtuu. Mutta koska mä en usko sitä, mun jääkausi ja etäisyys jatkuu, jolloin sitkeemmätkin yrittäjät lopettavat. Ja jos mä jossain kohtaa uskonkin, niin seuraavassa hetkessä en enää usko, ja taas mä otan takapakkia. Ja miehet hämmentyy ja lopulta poistuu. Enkä ihmettele.
Ja tässä mä oon nyt taas.
Mun pitkäaikainen ihastukseni tunnusti mulle vihdoin tunteensa viikko sitten.
Ja nyt mä huomaan taas ajattelevani, ettei se varmaankaan sittenkään tarkoittanut sitä, että mä oon vaan kuvitellut kaiken, ettei se todellakaan näe mussa mitään.
Arvatkaa vaan mihin tää johtaa?
Siihen, että mä pakenen, otan takapakkia ettei muhun vaan satu. Ja kun tosiaan sitten jään ja oon yksin, niin taas on sydän rikki.
Ja tätä samaa paskaa tää tulee olemaan hamaan tulevaan. Jos mä en keksi, mitä mä itelleni voin tässä asiassa tehdä. En mä keksi. Auttakaa te mua?
Miten mä saan itseni vakuutettua siitä, että mäkin oon rakkauden arvoinen?
Että mä oon ihana ja kaunis ja mua voi rakastaa? Että mä oon upea ja kaiken hyvän arvoinen? Miten se onnistuu?
Ja musta on tullut tämmöinen aikaisemman elämäni takia. Mä oon ollut parisuhteissa miesten kanssa, jotka on pettäneet mua ja kohdelleet muutenkin huonosti. Joten mulla ei ole kokemusta rakastavasta miehestä.. eikä tällä menolla koskaan tulekaan.
Mä en koe, että mun itsetunto ois ihan pohjamudissa. Hyvinä hetkinä mä ymmärrän olevani kaunis ja ihana, mutta ne huonot hetket tulee aina siinä kohtaa, kun joku mies osoittaa kiinnostusta mua kohtaan
Se on muhun syväänjuurtunut typerä ajatuskuvio siitä, ettei mua voi kukaan koskaan rakastaa oikeesti. Ja siitä johtuen mä en koskaan usko kenenkään miehen kiinnostuvan musta. Vaikka niin siis tapahtuu. Mutta koska mä en usko sitä, mun jääkausi ja etäisyys jatkuu, jolloin sitkeemmätkin yrittäjät lopettavat. Ja jos mä jossain kohtaa uskonkin, niin seuraavassa hetkessä en enää usko, ja taas mä otan takapakkia. Ja miehet hämmentyy ja lopulta poistuu. Enkä ihmettele.
Ja tässä mä oon nyt taas.
Mun pitkäaikainen ihastukseni tunnusti mulle vihdoin tunteensa viikko sitten.
Ja nyt mä huomaan taas ajattelevani, ettei se varmaankaan sittenkään tarkoittanut sitä, että mä oon vaan kuvitellut kaiken, ettei se todellakaan näe mussa mitään.
Arvatkaa vaan mihin tää johtaa?
Siihen, että mä pakenen, otan takapakkia ettei muhun vaan satu. Ja kun tosiaan sitten jään ja oon yksin, niin taas on sydän rikki.
Ja tätä samaa paskaa tää tulee olemaan hamaan tulevaan. Jos mä en keksi, mitä mä itelleni voin tässä asiassa tehdä. En mä keksi. Auttakaa te mua?
Miten mä saan itseni vakuutettua siitä, että mäkin oon rakkauden arvoinen?
Että mä oon ihana ja kaunis ja mua voi rakastaa? Että mä oon upea ja kaiken hyvän arvoinen? Miten se onnistuu?
Ja musta on tullut tämmöinen aikaisemman elämäni takia. Mä oon ollut parisuhteissa miesten kanssa, jotka on pettäneet mua ja kohdelleet muutenkin huonosti. Joten mulla ei ole kokemusta rakastavasta miehestä.. eikä tällä menolla koskaan tulekaan.
Mä en koe, että mun itsetunto ois ihan pohjamudissa. Hyvinä hetkinä mä ymmärrän olevani kaunis ja ihana, mutta ne huonot hetket tulee aina siinä kohtaa, kun joku mies osoittaa kiinnostusta mua kohtaan
