Mä en jaksa olla enään äiti...

["siru"]

tarra systeemi käyttöön.Kun toimii kivasti saa tarran kun rumasti tarra otetaan pois.Kymmenellä tarralla saa jotain kivaa:vaikka uimahallireissun tai mieluisen lelun.

 

[harmaana itkettää]

Niin, kun mä en kaipaa sitä, että joku veisi mun lapsia ulos, et mä saisin omaa aikaa. Mä saan kyllä omaa aikaa, kun haluan. Mä olen vaan niin totaalisen loppu siihen, että kotona oleminen on jatkuvaa taistelua esikoisen kanssa. Siis koko ajan. Jos aloitetaan joku peli, niin hän haluaa muuttaa sääntöjä kesken kaiken. Tehdään vaikka jotain eskaripotkari-tehtäviä, niin hän ei kuuntele ollenkaan annettuja tehtäviä. Suuttuu ja hermostuu samantien, jos joku menee pikkuisen pieleen. On taitava piirtäjä ja aina kehun hänen piirustuksiaan ja maalauksiaan. Jos jotain kohtaa en vaikka ymmärrä mitä esittää, niin hermostuu ja kovaan ääneen taas huutaa jotain -sä et sitten tajua mistään mitään ja ei nää oikeesti sun mielestä hienoja. Vaikka ne on mun mielestä OIKEESTI tosi hienoja!

 

[Nenja]

Päivä kerrallaan vaan.. Pieniä irtiottoja ja tehkää jotain uutta kerran viikko edes, siis kävelkää jonnekin toiseen puistoon missä ette ole käynyt tai menkää uimahalliin, mitä vain mikä saa perusarjen tuntumaan hetken erilaiselta. Picnic keskellä keskiviikko päivää saa pienenkin piristymään. Leffailtoja. Jotain. Niin mä yritän jaksaa. Voimia!

 

[se aiempi..]

Niin, kun mä en kaipaa sitä, että joku veisi mun lapsia ulos, et mä saisin omaa aikaa. Mä saan kyllä omaa aikaa, kun haluan. Mä olen vaan niin totaalisen loppu siihen, että kotona oleminen on jatkuvaa taistelua esikoisen kanssa. Siis koko ajan. Jos aloitetaan joku peli, niin hän haluaa muuttaa sääntöjä kesken kaiken. Tehdään vaikka jotain eskaripotkari-tehtäviä, niin hän ei kuuntele ollenkaan annettuja tehtäviä. Suuttuu ja hermostuu samantien, jos joku menee pikkuisen pieleen. On taitava piirtäjä ja aina kehun hänen piirustuksiaan ja maalauksiaan. Jos jotain kohtaa en vaikka ymmärrä mitä esittää, niin hermostuu ja kovaan ääneen taas huutaa jotain -sä et sitten tajua mistään mitään ja ei nää oikeesti sun mielestä hienoja. Vaikka ne on mun mielestä OIKEESTI tosi hienoja!

no mutta kuitenki se perhetyöntekijä on se avainsana.

 

["kolmen pojan äiti"]

Ja vielä yks juttu tulee mieleen: Eskarilainen kaipaa kovasti omanikäisiä kavereita. Löytyiskö eskarista kavereita, joita voisi pyytää iltapäivällä kylään tai toisinpäin? Ei kukaan äiti jaksa leikkiä 6-vuotiaan kanssa loputtomiin - ja päinvastoin

 

[gherjh]

Meidän poika käyttäytyi ihan samalla tavalla eskarivuoden. Pyllisteli, riehui, huusi, kiljui. Siis kotona. Eskarissa oli todella nätisti. Nyt on reipas ekaluokkalainen eikä enää riehu kotonakaan. Kuuluu tuohon ikään. Siihen kun vielä lisää mustasukkaisuuden taaperoa kohtaan, niin soppa on valmis. Meillä 7v, 6v ja 1v3kk ja tiedän mistä puhun. Jokaisella on nytkin oma vaiheensa, pienimmällä uhma, keskimmäisellä uhma ja vanhimmalla koulun aloittamisen tuska. Huutoa riittää ja menoa ja meininkiä.

 

[bvefv]

Niin, kun mä en kaipaa sitä, että joku veisi mun lapsia ulos, et mä saisin omaa aikaa. Mä saan kyllä omaa aikaa, kun haluan. Mä olen vaan niin totaalisen loppu siihen, että kotona oleminen on jatkuvaa taistelua esikoisen kanssa. Siis koko ajan. Jos aloitetaan joku peli, niin hän haluaa muuttaa sääntöjä kesken kaiken. Tehdään vaikka jotain eskaripotkari-tehtäviä, niin hän ei kuuntele ollenkaan annettuja tehtäviä. Suuttuu ja hermostuu samantien, jos joku menee pikkuisen pieleen. On taitava piirtäjä ja aina kehun hänen piirustuksiaan ja maalauksiaan. Jos jotain kohtaa en vaikka ymmärrä mitä esittää, niin hermostuu ja kovaan ääneen taas huutaa jotain -sä et sitten tajua mistään mitään ja ei nää oikeesti sun mielestä hienoja. Vaikka ne on mun mielestä OIKEESTI tosi hienoja!

Tuo kuuluu tuohon ikään. Meillä saattoi eskarivuonna poika heittää pelin seinään kun ei voittanut ja onnistunut jossakin asiassa. Välillä lensi kynät ja kirjat ym. Jatkuvaa itkua ja huutoa. Mä en osaaaaaa, mä en haluuuuu, mä en jaksaaaaa, pissaaaaa, pieruuuuuuu, kakkaaaaaa, pyllyyyyyyyy....aaaarrrrrggggg!!! Onneksi ei enää ole tuollainen!!!! Kyllä se ohi menee.

 

[harmaana itkettää]

Pelikonsolit ei nyt ollut se pointti tässä, vaan se, että voisit ehkä harkita jotain muuta rangaistusta, koska toi ei selvästi pure. Selkeä juttu, joka ei ole kohtuuton ja jonka voi toteuttaa saman tien. (ei siis sellanen, että menetät ens viikon kivan reissun tms. liian kaukaisen tai abstraktin asian)

Niin tässä asiassa mulla on selkeesti höllentynyt ote, myönnän. Mä en vaan keksi, mikä se voisi olla se samantien oleva asia. Esim. pyörälenkki, jonne ollaan menossa...en raaski, koska pidämme pyöräilystä. Leikkikaverin kieltäminen - no sitten mä joudun taas keksii vinkuvalle koko ajan tekemistä, mikä siis ei kelpaa...Ideoita? Meillä tosiaan ei pelata pelikonsoleilla eikä tietokoneillla, että sitä ei voi käyttää...

Ja tuohon kehumiseen. Mä olen yrittänyt kehua mahdollisimman usein, tehnyt niin, että kertonut jotain salaisuusia esikolle, niin että -Älä sitten kerro xxxx:lle.. siis salaisuus on ollut tyyliin, että älä sitten näytä xxxx:lle, että sulla on tommonen taskulamppu tänään leikissä..tai saat välipalalla pullaa, kun xxxx nukkuu. Ei sitten kerrota kellekään, hih..

Toi tarrasysteemi vois olla kans hyvä. Mä olinkin ihan kokonaan unohtanut tuommosen.

 

[harmaana itkettää]

Ei vitsit, luin vielä ajatuksen kanssa noita kommentteja. Ihana huomata, etten ole todellakaan ainoa, joka painii eskarilaisen uhman ja taaperon touhujen kanssa.
Musta tuntuu, että kaikki ketä aina tapaan, on niin happy happy joy joy ja pitää saada lisää lapsia jne.
Mun yks kaveri haaveilee viidennestä lapsesta ja tokas mulle siihen, että sä et kyllä varmaan ymmrrä hänen vauvakaipuutaan. No oikeassa oli, jos mun tähän hetkiseen tilanteeseen vertaa. En todellakaan ole iloinen muitten vauvauutisista, melkeinpä ajattelen, että ootko tosissas, että pilaat elämäsi lapsien kanssa. Ei tartte mennä kuin vuosi taaksepäin, niin onnittelin aidosti kaikkia vauvauutisista ja nykyään sanon onnittelut tarkoittamatta sitä.

 

[harmaana itkettää]

Kyllä vertaistuki auttaa...ei itketä enään vaikka mieli on musta synkkyydestä. Perheneuvolaa vielä mietin, koska pelkoni on todella se, että lapsille etsitään uusi koti tai todetaan mut epäkelvoksi äidiksi, kun en jaksa sitä tätä ja tota. Ja se perhe, missä huostaanotto tapahtui, niin on täysin normaali perhe . Kelpaavat jopa sijaisvanhemmiksi, mutta eivät omalle pojalleen huoltajiksi. ... Mulla on juniorin neuvola ens viikolla, joten otanpa siellä vielä puheeksi tämän asian . Ehkä hän saa pääni käännettyä.

 

["kolmen pojan äiti"]

Niin, en mäkään peruisi noita teidän kivoja juttuja, kun ne tekee teille molemmille hyvää.

Mitäköhän sitä keksisi...? Meidän poika keräilee futis-kortteja ja yhteen aikaan rangaistus oli se, että paras kortti joutui jäähylle loppupäiväksi. Ja sitten toinenkin jne jos ei hölmöilyt loppuneet.

Katsotteko telkkaria?

Entä karkkipäivä-asiat? Meillä on sellainen sääntö, että karkkipäivän pussista joutuu heittämään karkin vessanpönttöön jokaisesta rumasta sanasta, mitä on viikon aikana tullut sanottua (Tehosi todella hyvin, kakka-puheet loppui kahdessa viikossa )

Ja palkitseminenhan on ihan yhtä sallittua kuin rankaiseminenkin . Eli noi tarrat käyttöön. Mutta vaan niin, että niitä saa hyvästä käytöksestä, mutta ei menetä huonosta. Huonosta saa noita rangaistuksia.

 

[harmaana itkettää]

hmm...Mun tarttee miettiä mikä se voisi olla, mitä otetaan jäähylle tai olisko toi karkkipäivän karkkiaskista karkkipois systeemi...
kuulostelen tulevan viikon mitä voisi tulla mieleen.
Toi tarrajuttu, että hyvästä käytöksestä, kotitöissä auttamisessa ja etenkin, jos pukemis- ja riisumistilanteet sujuvat mallikkaasti, niin saa extratarran. Mä en siis tajua, miten joku takin päälle pukeminen saa lapsessa aikaan sellaisen tanssi-hiphop-juoksumaroton-ääliögeenieffektin. Jospa tarrat tosiaan auttaisivat. =)

 

["siru"]

[QUOTE="kolmen pojan äiti";26999034]Niin, en mäkään peruisi noita teidän kivoja juttuja, kun ne tekee teille molemmille hyvää.

Mitäköhän sitä keksisi...? Meidän poika keräilee futis-kortteja ja yhteen aikaan rangaistus oli se, että paras kortti joutui jäähylle loppupäiväksi. Ja sitten toinenkin jne jos ei hölmöilyt loppuneet.

Katsotteko telkkaria?

Entä karkkipäivä-asiat? Meillä on sellainen sääntö, että karkkipäivän pussista joutuu heittämään karkin vessanpönttöön jokaisesta rumasta sanasta, mitä on viikon aikana tullut sanottua (Tehosi todella hyvin, kakka-puheet loppui kahdessa viikossa )

Ja palkitseminenhan on ihan yhtä sallittua kuin rankaiseminenkin . Eli noi tarrat käyttöön. Mutta vaan niin, että niitä saa hyvästä käytöksestä, mutta ei menetä huonosta. Huonosta saa noita rangaistuksia.[/QUOTE]

No perhetyöntekijä neuvoi meille tuon tarrasysteemin...et hyvästä tarra ja huonosta pois...mut ihan miten vaan,meillä ainakin oli toimiva pojalle joka oli kyllä hyvin harmissaan jos tarraa otettiin pois.

 

[Ultramariini]

Mun on vaikea uskoa, että kirjoittamasi perusteella sinut todettaisiin epäkelvoksi äidiksi.
:hug:
Eskari-iässä monet lapset ovat varsin haastavia, eskari-ikää ei syyttä verrata murrosikään. Lapsi uhmaa ja kokeilee rajojaan,on usein äärettömän tunneherkkä ja dramaattinen. Omilla lapsillani on ainaki näkynyt sellaista sisäistä hämmennystä, joka on ilmentynyt sitten kiukkuna ja uhmana ja älyttöminä tempauksinakin. Heidään sisällään on näyttänyt vuorottelevan halu olla iso ja itsenäinen ja sitten toisaalta halu olla pieni.
Sellaista ristiriitaista ensi-irrottatumista vanhemmista.

Sellaisen kiukkuvan eskarilaisen ja väsyneen vanhemman välille syntyy helposti negaation kierre, meillä ainakin olemme olleet sellaisessa. Jossa lapsi hakee huomiota negativiisella käytöksellä ja vanhempi sitten prvosoituu siitä ja siinä jotenkin hukkaa omaa aikuisuuttaan ja sen lapsen positiivisia puolia.

( puhun tässä nyt itsestäni oikeastaan, en ole yleistämässä tätä kaikkiin vanhempiin liitettäväksi )

Jos omat voimat tuntuvat loppuvan, asiasta varmaan kannttaisi jutella jonkun kanssa. Vertaistulekka on suuri voima, ja jo se, että saa pukea niitä ns. kiellettyjä tunteitaan sanoiksi auttaa.
Ja joskus, joka toinen, ystävä tai ammattilainen osaisi ehkä tuoda asioille uusia näkökulmia.

Väsymyksen tunnustamisessa ja tunnistamisessa ei ole mitään hävettävää ja väärää.
:hug: ei sitä perheneuvolaa kannata ainakaan ihan suoralta kädeltä tyrmätä.

Olisikohan sinulla mahdollisuutta saada perhetyöntekijää luoksesi joskus, vaikka ulkoilemaan lastei kansas?

Voimia vanhemmuutteen. :hug:


* vertaistuella, pitäisi tuolla lukea. En jaksa korjata sitä.

 

[Timmo]

Iso kiitos avauksesta! Sun teksti on ihan kuin mun kynästä, lapsetkin saman ikäisiä. Isompi hyppii seinille ja on erittäin erittäin ärsyttävä koko ajan. Neuvolan uusi terkka osasi kertoa että se on ikään liittyvä juttu, ja mun oloa se helpotti heti! Jaksan taas paremmin, kun tiedän että se loppuu joskus... Hankalin mahdollinen ikäero!

 

["vieras"]

Joo, toi vanhemman lapsesi käytös on aivan samanlaista kuin omallani on ollut jo jonkin aikaa... aloitti juuri koulun ja toisin kuin muilla tässä ketjussa, ei ole käytös vielä muuttunut. Tuo piirustuksiinkin liittyvä juttu on aivan kuin meiltä! Ja lässytys ja joka asiasta väniseminen. Mä en kehtaa olla taloyhtiön pihallakaan käytöksestä johtuen. Meillä ei ole pientä, mutta sisar on 4,5-vuotias ja sisarukset riitelevät koko ajan. Ei ole rauhasta kotona tietoakaan.

Jaksamista toivotan, vaikka mitään neuvoja en osaakaan antaa.

 

["jep"]

Kannattaa myös muistaa, että kuusivuotiaan aivoissa on menossa melkoinen myrsky. Sen lisäksi, että hänellä on noin niin kuin sosiaalisesti haastetta esim. just olla yhtä aikaa iso ja pieni, hänen hermosoluyhteytensä muokkautuvat ja karsiutuvat todella kovaa vauhtia. On hyvin tavallista, että juuri sen ikäinen lapsi, joka vuosi sitten on osannut käyttäytyä enimmäkseen fiksusti ja kuunnellut ohjeita, perusteluita jne., muuttuu täydeksi pööpöilijäksi ja tuntuu toimivan hölmömmin kuin kaksivuotiaana. Se ei siis ole sinun vikasi, väärän kasvatuksen, pikkusisaruksen saamisen tai väärän ikäeron syytä. Toki siis varmasti sisarkateus vaikuttaa, mutta tarkoitan, että itseään ei pidä kuormittaa lisää syyllistymällä.

 

[harmaana itkettää]

Iso kiitos avauksesta! Sun teksti on ihan kuin mun kynästä, lapsetkin saman ikäisiä. Isompi hyppii seinille ja on erittäin erittäin ärsyttävä koko ajan. Neuvolan uusi terkka osasi kertoa että se on ikään liittyvä juttu, ja mun oloa se helpotti heti! Jaksan taas paremmin, kun tiedän että se loppuu joskus... Hankalin mahdollinen ikäero!

Oh hoh! Kiitos Timmo! Sulta tuli se mitä en tänne kirjoittanut, erittäin erittäin ärsyttävä koko ajan. Erittäin huojentavaa...siis ei sillä, että olisin iloinen, vaan sillä etten ole ainoa.

Ja kiitos Ultramariini myös ja kaikki muut!
Sellaisen kiukkuvan eskarilaisen ja väsyneen vanhemman välille syntyy helposti negaation kierre, meillä ainakin olemme olleet sellaisessa. Jossa lapsi hakee huomiota negativiisella käytöksellä ja vanhempi sitten prvosoituu siitä ja siinä jotenkin hukkaa omaa aikuisuuttaan ja sen lapsen positiivisia puolia.

( puhun tässä nyt itsestäni oikeastaan, en ole yleistämässä tätä kaikkiin vanhempiin liitettäväksi ) TÄMÄKIN LAUSE KOLAHTI..
Mä olen oikeasti ajatellut, että mä en osaa kasvattaa kelvollista kansalaista, koska sillä on niin paska mutsi. Mä oon tehnyt mielessä jo kauhuskenaarioita siitä, kuinka se teininä alkaa käyttää huumeita tai tappaa itsensä. Sitten mä en vois antaa itselleni ikinä anteeksi sitä, että sen koko elämä on ollut vaan äidin kanssa tappelua.

 

["kolmen pojan äiti"]

Niin, mustakin toi teidän vääntäminen kuulostaa ihan normaalilta Ja siksi mene nyt rohkeasti sinne perheneuvolaan kuulemaan vinkkejä jaksamiseen!

 

[harmaana itkettää]

[QUOTE="vieras";26999163]Joo, toi vanhemman lapsesi käytös on aivan samanlaista kuin omallani on ollut jo jonkin aikaa... aloitti juuri koulun ja toisin kuin muilla tässä ketjussa, ei ole käytös vielä muuttunut. Tuo piirustuksiinkin liittyvä juttu on aivan kuin meiltä! Ja lässytys ja joka asiasta väniseminen. Mä en kehtaa olla taloyhtiön pihallakaan käytöksestä johtuen. Meillä ei ole pientä, mutta sisar on 4,5-vuotias ja sisarukset riitelevät koko ajan. Ei ole rauhasta kotona tietoakaan.

Jaksamista toivotan, vaikka mitään neuvoja en osaakaan antaa.[/QUOTE]

Mulla sama homma. Välillä saa hävetä silmät päästään, että pitikin tuon avata suu ja eikö se helkkari voi olla KUNNOLLA! Mä olen myös huomannut (tai ainakin luulen), että meitä ees haluta kylään, kun tuo eskarilainen on niin korvaton ja tottelematon nykyään. On se kyllä jännä, että kolmevuotiaana on osannut olla kunnolla eikä ees oo karkaillut omasta pihasta. Nyt ei voi luottaa siihen, että osaisi olla hiljaa tai pysyä paikallaan. Tai varmaan osaisi, jos haluaisi. Mua niin ottaa hermon päälle se, että mulle vaikka tulee joku tärkee puhelu (vakuutusyhtiö, pankki tms. ) niin jo täytyy tulla kiehnää viereen, pölisee jotain ääliöjuttuja tai muuta vastaavaa.

 

[harmaana itkettää]

Tiettekös? Tää tänne avautuminen sai jo ihmeitä aikaan. Mä en koe olevani ollenkaan niin epäkelpo mutsi tai et olisin tehnyt jotain selkeesti väärin. Siis toki aina voi kehittyä ja kasvaa ja tehdä asioita paremmin, mutta se koskee ihan kaikkea.
Mä ajattelin, että täällä varmaan sataa paskaa niskaan, mutta sainkin kannustavia kommentteja, vertaistukea, lämpöä sydämeeni ja positiivisuutta ajatuksiini. Ehkei se mun rakas niin kamala olekaan (kun kerran muutkin on samanlaisia)...

 

["kolmen pojan äiti"]

Sä oot ihan hyvä

 

[Ultramariini]

Tiettekös? Tää tänne avautuminen sai jo ihmeitä aikaan. Mä en koe olevani ollenkaan niin epäkelpo mutsi tai et olisin tehnyt jotain selkeesti väärin. Siis toki aina voi kehittyä ja kasvaa ja tehdä asioita paremmin, mutta se koskee ihan kaikkea.
Mä ajattelin, että täällä varmaan sataa paskaa niskaan, mutta sainkin kannustavia kommentteja, vertaistukea, lämpöä sydämeeni ja positiivisuutta ajatuksiini. Ehkei se mun rakas niin kamala olekaan (kun kerran muutkin on samanlaisia)...

Ei varmasti olekaan.
Etkä sinäkään. Ihania olette varmasti molemmat, vaikka se ihanana pitämisen tunne, ei aina olisikaan päälimmäisenä.

Mä kaivoin joskus vauvakuvia esille, kun oikein otti päähän ja katselin niitä. Omia pieniä ihania vauvojani, ja imin siitä kuvasta voimaa, jotta osaisin nähdä sen ihanan lapsen sen kaiken kiukun takana.

Se auttoi usein, tosin elän vaihetta, jolloin ehkä olisi taas syytä niitä katsella. Se oikea murrosikä tekee tuloaan tähän taloon.


Huumorista on kyllä apua. .. sillä pärjää hetkittäin tuon äyskivän teiniytävän kanssa, joka ilmaisee välillä miten ärsyttävä olenkaan.
Mutta rupesi sitten nauramaan, kun totesin,ettei minunkaan rakkauteni häntä kohtaan ole ihan joka hetki suorastaan ylitsevuotavaista.

Hyviä hetkiä teille sinne ja kaunista syksyä:hug:

 

["Lissu"]

Joo. Ei tule minulta ainakaan mitään negatiivista kommenttia kun tuntuu itsestä välillä ihan samalta. Meillä on nykyään täysi kaaos kun on 1v, 6v ja 7v talossa. Kaikilla on vaikeaa ja niin on minullakin. Eikä mies tajua, että miten sinulla voi olla nyt kotona niin vaikeaa kun isommat on koulussa ja eskarissa? no, kun van on. ne kiukkuaa ja purkaa kaiken minuun aamulla + päivällä kun tullaan kotiin. Sitten kun mies kotiutuu, niin kaikki onkin jo purkautunut ja ollaan jo nätimmin. Pieninkin uhmaa ihan älyttömästi, heittäytyy ja huutaa kun ei saa tahtoaan läpi. Tuntuu välillä, että ei tämän hullun lauman kanssa voi mihinkään mennä tai, että ollaan sellainen Kiljusen herrasväki...todellakin :O

 

["Lissu"]

Muuten minäkin juuri katselin kuopuksen vauvakuvia, kun rankan illan ( huutoitkupotkuraivarit ) jälkeen tuntui taas niin epätoivoiselta. Nyt tuntuu paljon paremmalta ja tuli jopa vauvakuumeenpoikanen. Niin suloinen vauveli siellä katseli