Mä en jaksa olla enään äiti...

[harmaana itkettää]

Tai siis jaksan, koska on pakko jaksaa. Ja kyllä tiesin, että saan elämän mittaisen vastuun kannettavaksi.
Nyt on vaan se tilanne, että olen aivan tsippi, puhki, pettynyt, katkeroitunut ja kaikkea muuta.
Mulla on kaksi lasta, eskarilainen ja 1,5vuotias. Ensimmäisen lapsen kanssa nautin kotona olosta, puuhasteltiin kaikkea, kyläiltiin, leivottiin jne. Oli kuuliainen ja kiltti.
Vauvan synnyttyä tämä ihana esikoinen on muuttunut aivan kamalaksi. Siis käytökseltään.
Riehaantuu pienestäkin asiasta, inttää JOKAISESSA ihan jokaisessa asiassa vastaan, ruvennut lässyttämään, sylkemään, esittelemään paljasta peppua vaatteiden vaihdon yhteydessä..Siis ihan pyllistää kunnolla!
Meillä on ollut nurkkautus per ikävuosi käytössä, ja välillä lapsi on tunninkin nurkassa, ennenkuin 5minuuttia hiljaa miettimistä toteutuu.
Nuorempi lapsistani ei ole kuuliaista ja rauhallista nähnytkään. Kiipeää pöydille, tuoleille, tv-tasolle samantien kun selkäsi käännät.
Mä oon niin totaalisen puhki.
Mä en enään tiedä mitä tehdä? Neuvolassa neuvottiin ottamaan yhteyttä perheneuvolaan, jonne tulikin kutsu. Peruin sen, koska pelkään tässä yhteiskunnassa leimatuksi tulemista.
Älkää pliis kivittäkö, mulle ei nyt ole muuta paikkaa minne avautuisin. Itken itseni uneen iltaisin, koska olen niin pettynyt itseeni äitinä.
En koe olevani hyvä äiti, koska lapseni vaan kiukuttelee, huutaa, lässyttää, riehuu ja hölmöilee koko ajan. Se alkaa samantien, kun eskarin jälkeen tullaan kotipihaan.

Mulla on nyt patterit totaalisen loppu ja laturi tuntuu olevan kadoksissa. Saisiko täältä edes vähän virtaa pattereihini?

 

[Short Brief]

Perheneuvolasta haetaan apua, ei tuomiota... Reippaasti menette käymään, ennenkuin tulee isompaa ongelmaa!
Tiedän tunteen, ettei vaan jaksaisi, itsellää kohta 4 ja 7 vuotiaat todella rasavillit pojat.

Tsemppiä :hug:

 

[ajattelennäin]

Vanhempi hakee huomiota ja on mustasukkainen nuoremman saamasta rakkaudesta.

 

[Istafra]

Esikoisen käytös kuulostaa tutulta ja kuuluu tuohon ikävaiheeseen.

Mutta uskoisin tuohon liittyvän myös mustasukkaisuutta kuopusta kohtaan.
Ota tavaksesi vaikkapa pieni rauhallinen sylittely- ja keskusteluhetki esikoisesi kanssa päivittäin. Vaikkapa silloin, kun kuopus nukkuu päiväuniaan.
Anna esikoisellesi positiivista huomiota. Samaan tapaan kuin annoit ennen kuopuksen syntymistäkin.

Kyllä se siitä :hug:

 

[voimia]

ymmärrän kyllä että väsyttää. helppoa ei äidin elämä ole. voin lohduttaa ainoastaan ajatuksella, että kuusivuotiaan käytös johtuu iästä. itselläni 4 lasta ja jokainen on ollut melko hankala 6vuotiaana. nyt juurikin meillä on eskari-ikäinen ja voin sanoa että meillä on ihan samanlaista kuin teilläkin. 1,5vuotiaat nyt vaan tekevät vielä kaikenlaista. minusta sen ikäinen ei oikeastaan "osaa" olla vielä kuuliainen, eikä pitäisi sellaista odottaakkaan. maailma on vain niin mielenkiintoinen paikka tuon ikäiselle raskastahan sekin tietysti on kun koko ajan täytyy vahtia mihin pikkuinen seuraavaksi hoksaa kiivetä mutta menee sekin onneksi ohi. voimia oikein kovasti sinulle, koita jaksaa! usko minua, ohimenevää!

 

["jess"]

se on eskarilaisen uhmaa,meillä kävi ihan samallailla esikoiselle.kun ei oikein tiedetä että ollaanko isoja vai pieniä ja täytyy alkaa kokeilemaan rajojaan uudestaan.voi olla myös mustasukkasuutta pienemmästä.meillä tuli mustasukkasuus vasta siinä vaiheessa kun kuopus lähti liikkumaan ja yritti tuhota leikit.

 

["Vieras"]

Ehkä sun kannattais pelätä aun lasten tulevaisuuden puolesta enempi kuin perheneuvolassa leimaantumista? Mistä sitäkään kukaan saa tietää että käytte siellä?

 

["insku"]

Mikä on isän rooli teidän perheessä? Voisitko keskustella miehesi kanssa, miten että sinä saisit vähän omaa aikaa ja mies voisi vaikka yrittää antaa ekstrahuomiota eskarilaiselle tai sitten sinä voisit kunhan olet tuosta vähän virkistynyt. Me emme oli miehen kanssa puhuneet tuollaisista asioista, kun olen huomannut että hän muutenkin alkaa touhuta meidän villikon kanssa silloin kun minulta alkaa käämit palaa.

 

["kolmen pojan äiti"]

Mä valitin tosta meidän nykyisestä ekaluokkalaisesta viime vuonna eskarissa ihan samaa. On ihan normaalia! Jos se sua yhtään helpottaa. Eskarilaiset alkaa olla pienessä murrosiässä, että pitäisi ottaa siihen ihanaan äitiin vähän etäisyyttä, kun sitä ollaan jo niin isoja ja sitten toisaalta onkin niin pieni vielä.

Rangaistuksesta kommentoisin, että tuo, että pidät tunninkin lasta nurkassa, kunnes on kunnolla on mun mielestä nöyryyttämistä ja alistamista. Puhukaa rikokset ja rangaistukset eskarilaisen kanssa yhdessä läpi, niin että ne on selkeät (ton ikäiset rakastaa sääntöjä). Mä luovuin jäähystä tuon ikäisellä ja siirryttiin wii-pelikieltoihin. Se tehosi saman tien. Eli ehkä kannattaisi miettiä uudet konstit. Lisäksi kommentoisin, että rangaistus tulee tietystä asiasta, mutta se että kiukuttaa se rangaistus, ei ole uuden rangaistuksen syy. Sitten kun rangaistus on kärsitty, niin lähetä vaikka eri huoneeseen kiukkuilemaan. Meniköhän sekavaksi - toivottavasti auttaa!

 

[harmaana itkettää]

Meillä saa isompikin kyllä huomiota. Ja joka kerta kun hänen kanssaan puuhaa jotain kivaa kahdestaan, leffassa, puistossa, kaverilla kylässä, jätskillä jne. niin käytös on vielä ääliömäisempää kuin normaalisti. Tänäänkin käytiin isomman kanssa leffassa nuoremman jäädessä hoitoon, niin kotiinpäästyään ääliökäyttäytyminen meni taas ihan överiksi. Niin että onpa tosi kivaa antaa sitä aikaa ja rakkautta, kun ei siitä mitään kiitosta saa itselleen. Ja kyllä, musta olisi mukava, että muakin välillä kunnioitettaisiin eikä vedettäs hirveitä itkupotkuraivareita siitä, että pyydän häntä itse hakemaan housunsa omasta huoneestaan, minne hän on ne jättänyt.

 

[viiras]

Mitäs jos kuitenkin kävisit siellä perheneuvolassa keskustelemassa. Kukaan ei tiedä että käyt siellä, ellet itse sitä tuo julki. Ihmisiä ne sielläkin ovat ja ne on siellä nimenomaan sinua ja perhettäsi varten. Olet ilmiselvästi kovin väsynyt tilanteeseen ja tarvitset auttavaa kättä ja kuuntelevaa korvaa. Perheneuvolasta sellaisen saat.
Vaikka tilanne ei helpottuisi, opit itse suhtautumaan tilanteeseen rennommin, kun huomaat että maailma ei kaadukaan perheneuvolakäyntiin vaan siitä on itseasiassa apua teille.
Olen itse käynyt samanlaisia tunteita läpi toisen lapsen syntymän jälkeen joten tiedän nuo riittämättömyyden ja pettymyksen tunteet, tie niistä ulos on pitkä ja kivinen mutta jokainen askel on askel eteenpäin. (Vaikka välillä tuntuu että mennään tahdissa yksi askel eteen ja kaksi taaksepäin).
Paras neuvo minkä aikanaan sain omalta tukijaltani on se että täydellistä äitiä ei olekaan, eikä sellaiseksi tarvitse kenenkään pyrkiä. Riittää, että olet riittävän hyvä äiti ja teet parhaasi niissä puitteissa ja sillä jaksamisella mitä sinulla on. Em. lauseet auttoivat minua eteenpäin - päivä kerrallaan, pienin askelin.
Jaksamista sinulle ap!

 

[Pikkurouva74]

Meidän esikoisen eskarivuosi oli melkoista rytinää. Hoidin silloin yksivuotiasta siskoa kotona. Käytiin perheneuvolassakin, mutta tuntuu, ettei sieltä saatu juurikaan apuja. Onneksi pienempi oli helppo vauva. Kaikki muuttui, kun esikoinen meni kouluun ( ja minä töihin ja pienempi pph:lle). Räyhääminen, kiukkuaminen ja raivoaminen loppui kuin seinään. Nyt meillä asuu kiltti ja tunnollinen neljäsluokkalainen poika ja kiltti, mutta rämäpäinen tyttö. Voimia, tiedän miltä tuntuu kun akut hyytyy.:hug:

 

[Istafra]

Meillä saa isompikin kyllä huomiota. Ja joka kerta kun hänen kanssaan puuhaa jotain kivaa kahdestaan, leffassa, puistossa, kaverilla kylässä, jätskillä jne. niin käytös on vielä ääliömäisempää kuin normaalisti. Tänäänkin käytiin isomman kanssa leffassa nuoremman jäädessä hoitoon, niin kotiinpäästyään ääliökäyttäytyminen meni taas ihan överiksi. Niin että onpa tosi kivaa antaa sitä aikaa ja rakkautta, kun ei siitä mitään kiitosta saa itselleen. Ja kyllä, musta olisi mukava, että muakin välillä kunnioitettaisiin eikä vedettäs hirveitä itkupotkuraivareita siitä, että pyydän häntä itse hakemaan housunsa omasta huoneestaan, minne hän on ne jättänyt.

Minä pääsin toisinaan tilanteessa eteenpäin pelleilemällä. Lähinnä silloin, kun aikaa oli enemmän käytettävissä. Heittäydyin omissa touhuissani hieman esikoista matkien ( mutten kuitenkaan hänelle nauraen) älyttömyyksiin aivan pokalla. Yleensä esikoista alkoi tilanteen älyttömyys ennemmin tai myöhemmin naurattamaan. Tilanne laukesi ja homma eteni taas.

 

["kolmen pojan äiti"]

Voimia sinulle! Kaikilla äideillä taitaa olla huono mieli, jos tulee rähistyä lapsille. Kuulostaa siltä, että olet ihan riittävän hyvä äiti! <3

 

[tjaah]

Meillä saa isompikin kyllä huomiota. Ja joka kerta kun hänen kanssaan puuhaa jotain kivaa kahdestaan, leffassa, puistossa, kaverilla kylässä, jätskillä jne. niin käytös on vielä ääliömäisempää kuin normaalisti. Tänäänkin käytiin isomman kanssa leffassa nuoremman jäädessä hoitoon, niin kotiinpäästyään ääliökäyttäytyminen meni taas ihan överiksi. Niin että onpa tosi kivaa antaa sitä aikaa ja rakkautta, kun ei siitä mitään kiitosta saa itselleen. Ja kyllä, musta olisi mukava, että muakin välillä kunnioitettaisiin eikä vedettäs hirveitä itkupotkuraivareita siitä, että pyydän häntä itse hakemaan housunsa omasta huoneestaan, minne hän on ne jättänyt.

Luepas nyt oma tekstisi. Kyllä todella tarvitset ulkopuolisen AIKUISEN apua, ja kiireesti... tuossahan jopa menet niin pitkälle, että kuvittelet lapsen jotenkin kiittävän ja palkitsevan hänelle antamasi ajan ja rakkauden. Ei se mene niin!!!

Sun lapsi ei koskaan voi rakastaa sua takaisin yhtä paljon kuin sinä häntä. Sun lapsi sitten rakastaa aikanaan niitä omiaan...

Mutta käytöstä pitää opettaa ja vaatia, ja se vaatii pitkää pinnaa, eikä mitään lapsen antamaa lohdutusta äidille. Että haepa nyt vaan teidät sinne perheneuvolaan, kyllä se jaksaminen sieltä pikku hiljaa varmasti löytyy. Nyt on kiire saada äiti pois kuopasta ennen kuin olette siellä kuopassa kaikki kolme (ja mieskin ehkä)

 

[harmaana itkettää]

[QUOTE="Vieras";26998600]Ehkä sun kannattais pelätä aun lasten tulevaisuuden puolesta enempi kuin perheneuvolassa leimaantumista? Mistä sitäkään kukaan saa tietää että käytte siellä?[/QUOTE]

No siinäpä se on, että mä tässä mietin juuri sitä tulevaisuutta. Mä olen vaan lukenut, kuullut ja viel päässyt valitettavasti sivusta seuraamaan liiankin läheltä avun hakenutta perhettä, jossa autistiselle pojalle haettiin apua ja kas, poika asuu nyt 300km:n päässä kotoa. Että ei kiitos! Perhe elää täysin normaalia perhe-elämää nyt muiden lastensa kanssa eikä sisarukset, äiti ja isä saa lastaan takaisin, koska on kuulemma niin hankala tapaus. Perhe haki apua - ei huostaanottoa.

 

[heeeeii]

ap, sä varmaan olet jotenkin onnistunut unohtamaan sen millasia 1,5 v on normaalisti. Siis 1.5 v.-2,5 v on yksi haastavampia ikiä lastenhoidossa, juurikin sen vuoksi, että heillä on jo halua ja kykyä mennä jokapaikkaan, mutta sitä järkeä ja kykyä kuunnella ohjausta/neuvoja ei kuitenkaan vielä ole. Mulla on kotona just tuollanen 1,5 v ja kyllä sitä saa koko ajan olla hakemassa pois jostain luvattomasta (kiipeää pöydille, tietokoneelle, laittaa tiskikoneen/pyykkikoneen päälle ym).

Kuten joku täällä sanoikin niin ehkä esikoisen käyttäytymisessä on paljon reagointia siihen, että nyt onkin talossa toinen pieni. Mustasukkaisuutta, huomionkipeyttä. Oletko koskaan kokeillut, että antaisit eskarin leikkiä pientä? Siis niin että sanoisit että no niin tuleppa sinä nyt vauvaksi tänne äidin syliin jne. Jos hän todellakin on mustasukkainen pienemmän saamasta huomiosta, niin kiinnittämällä huomiota siihen, että yrität järjestää teillle kahdenkeskistä kivaa tilanne voisi helpottaa. Jos 1,5 v nukkuu päikkärit, niin yritä tehdä jotain isompien kivaa eskarin kanssa sillä aikaa.

jokatapauksessa ei siitä perheneuvolassa käynnistä varmasti ainakaan haittaa ole.

Ja kyllä se vaan niin on, että vaikka lapset on kuinka rakkaita vanhemmilleen, niin he ovat myös äärimmäinen testi meidän hermoille . Meillä on 1,5 v lisäksi 3 v ja kyllä elämä heidän kanssa on sellasta hulinaa, että illalla olen aivan puhki ja hiljaisuuden sekä oman ajan tarpeessa.

tsemppiä

 

[harmaana itkettää]

[QUOTE="insku";26998609]Mikä on isän rooli teidän perheessä? Voisitko keskustella miehesi kanssa, miten että sinä saisit vähän omaa aikaa ja mies voisi vaikka yrittää antaa ekstrahuomiota eskarilaiselle tai sitten sinä voisit kunhan olet tuosta vähän virkistynyt. Me emme oli miehen kanssa puhuneet tuollaisista asioista, kun olen huomannut että hän muutenkin alkaa touhuta meidän villikon kanssa silloin kun minulta alkaa käämit palaa.[/QUOTE]

Meillä ei ihan toimi nää hommat yks yhteen...Kun mä olen väsynyt ja kiukkuinen, niin mies jatkaa samaa. Sitten siinä tilanteessa mun on ryhdistäydyttävä, että lapsella ei olisi kahta paskaa vanhempaa samaan aikaan. Siinä tilanteessa, kun mies alkaa jatkaa mun aloittamaa kiukkua, niin mä otan ohjat käsiini ja rupeen keksii kaikkee tekemistä meille...Esikon ja isän kemiat ei oo olleet koskaan parhaimmasta päästä, ei koskaan.

 

[harmaana itkettää]

[QUOTE="kolmen pojan äiti";26998613]Mä valitin tosta meidän nykyisestä ekaluokkalaisesta viime vuonna eskarissa ihan samaa. On ihan normaalia! Jos se sua yhtään helpottaa. Eskarilaiset alkaa olla pienessä murrosiässä, että pitäisi ottaa siihen ihanaan äitiin vähän etäisyyttä, kun sitä ollaan jo niin isoja ja sitten toisaalta onkin niin pieni vielä.

Rangaistuksesta kommentoisin, että tuo, että pidät tunninkin lasta nurkassa, kunnes on kunnolla on mun mielestä nöyryyttämistä ja alistamista. Puhukaa rikokset ja rangaistukset eskarilaisen kanssa yhdessä läpi, niin että ne on selkeät (ton ikäiset rakastaa sääntöjä). Mä luovuin jäähystä tuon ikäisellä ja siirryttiin wii-pelikieltoihin. Se tehosi saman tien. Eli ehkä kannattaisi miettiä uudet konstit. Lisäksi kommentoisin, että rangaistus tulee tietystä asiasta, mutta se että kiukuttaa se rangaistus, ei ole uuden rangaistuksen syy. Sitten kun rangaistus on kärsitty, niin lähetä vaikka eri huoneeseen kiukkuilemaan. Meniköhän sekavaksi - toivottavasti auttaa![/QUOTE]

Meillä ei ole pelikonsoleita. Mä olen sitä mieltä, että jos lapsi on jo kolme vuotiaana osannut olla nurkassa hiljaa vaadittavan kolme minuuttia ilman pullikointia, niin viisi vuotiaana luulis osaavan olla hiljaa viisi minuuttia. Mun mielestä sanktio on sanktio, ja kiukuttelusta meillä ei sanktiota jaeta vaan siitä, että ei totella. Tai tehdään tyhmää - kuten pikkusisaruksen töniminen tai lyöminen. Sitä pitää miettiä, eikä vaan mennä leikkimään omaan huoneeseen niillä rakkailla leluilla.

 

[hum]

No oletko keskustellut eskarilaisen kanssa ja kysynyt miksi hän käyttäytyy noin? Voi olla että hän osaisi sanoa sen ja sitten te voisitte yhdessä miettiä miten sen tilanteen voisi hoitaa.

 

["kolmen pojan äiti"]

Toi, että sä pelkäät jotain huostaanottoa, etkä siksi hae apua, kertoo just siitä kuinka väsynyt sä olet. Silloin alkaa pelätä monenmoista ja syyllisyys kalvaa ja huono äiti -ajatukset vaivaa ym.

Perheneuvola on tosi hyvä paikka! Mene ihmeessä! Me käytiin pari kertaa ja se oli kuin taikuutta, kun asiat asettuu oikeisiin mittasuhteisiin ulkopuolisen avulla. Itse jaksoin sen jälkeen ihan eri tavalla lasten kanssa. Kotiäitinä oleminen on rankkaa. Ei sitä tarvitse kieltää, eikä se tee susta mitenkään huonoa. Mä oon kertonut meidän perheneuvolakäynneistä puistossakin, kun mun mielestä se on hieno juttu, että saa ammattilaisilta apua, jos meinaa väsähtää.

 

[harmaana itkettää]

Siis joo, tiedostan että 1,5 veet tutkii, tonkii, kiipeilee ja puuhaa kaikenlaista koko ajan. Se ei ole ongelma, vaikka siis onkin todella väsyttävää. Haaste on siinä, että miten saan melkein 6vuotiaan ymmärtämään, että se mitä pienempi tekee, ei enään kuulu hänen ikäiselleen. Mä olen kertonut tarinoita hänestä, mitä hän teki pienenä, kuinka hän kiipesi siinä iässä pöydille, tyhjensi kattilakaapit jne. Musta se on vaan niin ällöttävää, että melkein 6vee tunkee päänsä samoihin paikkoihin, kuin pienempi, nuolee sormia, syö leluja, lässyttää ja vetelee niitä hiivatin housuja kinttuihin.

 

["elisa"]

ota ennemmin perhetyöntekijöihin yhteyttä.Perheneuvolasta me ei ainakaan saatu minkäälaista apua.Perhetyöntekijät tulevat kotiin ja näkevät teidän normiarkea ja pystyvät siinä antamaan neuvoja.Voivat viedä isompaa lasta esim. ulos tms. Ja sinä saat levähtää hetkisen..

 

["kolmen pojan äiti"]

Meillä ei ole pelikonsoleita. Mä olen sitä mieltä, että jos lapsi on jo kolme vuotiaana osannut olla nurkassa hiljaa vaadittavan kolme minuuttia ilman pullikointia, niin viisi vuotiaana luulis osaavan olla hiljaa viisi minuuttia. Mun mielestä sanktio on sanktio, ja kiukuttelusta meillä ei sanktiota jaeta vaan siitä, että ei totella. Tai tehdään tyhmää - kuten pikkusisaruksen töniminen tai lyöminen. Sitä pitää miettiä, eikä vaan mennä leikkimään omaan huoneeseen niillä rakkailla leluilla.

Niin, mä tarkoitinkin, että tönimisestä ja lyömisestä saakin antaa rangaistuksen. Mutta se rangaistus on vaikka nurkassa seisominen. Miksei siinä samalla saisi kiukutella, jos se rangaistus niin harmittaa? Sitten kun rangaistus on kärsitty, se on loppu. Kiukuttelusta ei pidä rangaista, vaan siitä että tekee jotain kiellettyä - esim lyö, tönii tms.

Pelikonsolit ei nyt ollut se pointti tässä, vaan se, että voisit ehkä harkita jotain muuta rangaistusta, koska toi ei selvästi pure. Selkeä juttu, joka ei ole kohtuuton ja jonka voi toteuttaa saman tien. (ei siis sellanen, että menetät ens viikon kivan reissun tms. liian kaukaisen tai abstraktin asian)

 

["lulu"]

Siis joo, tiedostan että 1,5 veet tutkii, tonkii, kiipeilee ja puuhaa kaikenlaista koko ajan. Se ei ole ongelma, vaikka siis onkin todella väsyttävää. Haaste on siinä, että miten saan melkein 6vuotiaan ymmärtämään, että se mitä pienempi tekee, ei enään kuulu hänen ikäiselleen. Mä olen kertonut tarinoita hänestä, mitä hän teki pienenä, kuinka hän kiipesi siinä iässä pöydille, tyhjensi kattilakaapit jne. Musta se on vaan niin ällöttävää, että melkein 6vee tunkee päänsä samoihin paikkoihin, kuin pienempi, nuolee sormia, syö leluja, lässyttää ja vetelee niitä hiivatin housuja kinttuihin.

matkii pikkusisarustaan.Aika pitkän aikaa on saanut olla perheen ainokainen.Osallistuisikohan hän esim.pikkusisaruksen kylvettämiseen ja muihin hoitotoimenpiteisiin?Muistathan kehua asoista joita hän osaa tehdä ja pikkusisarus ei vielä osaa(esim."tosi hienosti osaat pyöräillä xxx:tä harmittaa kun ei vielä ole niin iso kuin sinä"tms.)