Älä vielä luovuta. Avioliitto vaatii aina työtä, ei se meilläkään herkkua ole. Kyllä se kotikasvatus aika paljon heijastuu ihmiseen. Itse olin ihan katkera ja vihainen tosi pitkään omille appivanhemmille, kun tajusin että loppupelissä, monet ongelmat johtuivat heistä. Esim, jos kotona ei tarvinnut tehdä mitään, niin miten sitten voi vaatia, että osaisi pyörittää meille niin tavallisia kotiaskareita; kaupassa käyntiä, kotitöissä auttamista. Meillä mies oli pitkään sitä mieltä että kotityöt kuuluivat naiselle, niin oli heillä aina ollut, ja niin myös isovanhemmilla, jossa vaari ei osaa edes kahvia keittää, saatikka käydä ostamassa järkevää ruokaa.
Meillä avioliitto lähti kuitenkin sujumaan, ollaan nyt viitisen vuotta oltu naimisissa. Ja täytyy sanoa, että monta kertaa ollaan meinattu heittää hanskat tiskiin
Tässä sitä kuitenkin ollaan ja onnellisimpia kuin koskaan. Olen myös halunnut, että mieheni olisi "MIES", .. muistan kun joskus hänen piti täytellä johonkin tilanteeseen 3-4 lomaketta ja hän oli tosi stressaantunut ja kiukutteli, hyvä kun ei itkenyt,.. mutta minkäs teet, jos aikaisemmin äiti hoiti kaiken. Hän on tosipaikan tulleen paljon minua herkempi, itkeekin välillä minua enemmän
Olin pitkään sitä mieltä, että minulla on nynny mies,.. mutta nyt viiden vuoden kuluttua voin sanoa, että minulla on hyvä mies, hän on kehittynyt tosi paljon, elämä opettaa
Anna toisen yrittää ja jos jokin ei onnistu häneltä, niin ei tarvikaan. Toiset osaa yhtä ja toiset toista. Yritä muistella hänen hyviä puolia ja kehaise mieluumin niistä, rohkaise häntä. On selvä että olet väsynyt, kun kaikki menee sinun kautta ja sinun on suunniteltava ja tehtävä melkein kaikki työt ja samalla hoidettava lapsia, mutta luulen että kova työ kantaa joskus hedelmän. Ymmärtäisin, jos miehesi hakkaisi, haukkuisi, olisi välinpitämätön tai alkoholissti, mutta täydellisiä miehiä (eikä myöskään naisia) ole olemassa, joten tsempatkaa toisianne, älkää lyttäilkö. Olet fiksu nainen, ja siksi täydennät hänet.
Ei miehet välttämättä tajua tehdä asioita pyytämättä, joten kannattaa ihan rohkeasti sanoa, että tarvitset apua siihen ja tuohon, et ehdi tekemään kaikkea tai että olet todella väsynyt ja tarvitset lepoa. Ja tärkeintä on muistaa viettää aikaa yhdessä, ei ne työt häviää minnekkään. Elämä muuttuu niin helposti vain askareitten suorittamiseksi, ja ilo häviää elämästä. Pienet asiat piristää ja perheenäkin voi tehdä monia juttuja. Itse yritämme tehdä välillä yhdessä ruokaa, mies pilkko aineksia ja minä paistelen. Ja välillä kun saadaan lapsi ajoissa nukkumaan, niin tehdään yhdessä pitsaa (tai jotain muuta hyvää) ja katsotaan leffaa tai keskustellaan yhdessä jos on jotain "sydämellä".
Tsemppiä elämään, kyllä se aurinko pilkahtaa taas teidänkin elämään
Joskus tuo miulle ostoksia ja kaikki pitää listata tarkalleen merkin, paketin värin, koon materiaalin ym. suhteen. Melkein suunnistuskoordinaatit pitää kirjoittaa että hän löytää oikeat tuotteet.
Joskus hän toi kaupasta jotain ihan käsittämätöntä kun pyysin jotain tosi arkista ja varmasti suurelle osalle ihmisistä itsestäänselvää juttua tuomaan. Ei kuulemma ollut annettu tarpeeksi tarkkoja ohjeita.
*huoh*
. Ei se elämä niin vakavaa ole. Meillä jouduttiin tilaamaan listoja lisää, sillä mies laittoi kattolistoja ensimmäistä kertaa ja "muutama" meni harjoitellessa. Olen kuitenkin iloinen, että hän yrittää, vaikka ei välttämättä ihan täydellistä jälkeä tulekaan 
