Luulen että olen menettänyt sosiaalisia taitojani koulukiusaamisen takia

[vierailija]

Fyysistä kiusaamista en ole kokenut, haukkumista ja nimittelyä kyllä. Ja arvaan kyllä miksi minusta tuli kiusaamisen uhri, sillä toisin kuin normaali ihminen, en osannut puolustaa itseäni ja sanoa takaisin, vaan minun reaktioni oli alkaa itkemään.

Mutta nuo edelliset eivät olleet millään muotoa pahinta. Pahinta oli se, että eräät henkilöt saivat selän takana pahaa puhumalla (en vieläkään tiedä syytä, miksi he näin tekivät kaikki käännettyä minua vastaan, niin että olin koko kouluajan erittäin yksinäinen ja kukaan ei halunnut tutustua minuun saati olla kaveri kanssani. Ja koska asuin pienellä paikkakunnalla, jossa oli vain yksi yläaste ja lukio, ei harrastuksistakaan ollut mitään apua, sillä samat tyypit olivat niissäkin.

Ja se miten tämä liittyy sosiaalisiin taitoihin on, että minulla on aina päällä oletusmoodi, että ihmiset eivät pidä minusta. Esimerkiksi kun keskustelen jonkun kanssa, ja etenkin isommassa ryhmässä, en meinaa pysyä mukana keskustelussa, koska mietin koko ajan, etten vaan sano jotain typerää tai tylsää ja saa kaikkia inhoamaan minua

Ja lisäksi, tuntuu siltä, että koska olin ilman ystäviä nuorena, niin jollain tavoin en koskaan oppinut miten saadaan kavereita, saati ystäviä ja jos yritän tutustua muihin niin ilmeisesti teen tai sanon aina jotain omituista ja väärin, että ihmiset eivät takuulla halua tutustua minuun. Ja silloin harvoin, kun olen onnistunut näin aikuisiällä ystäviä saamaan, niin jollain tavalla en ilmeisesti osaa olla sellainen, kuin kaverin tai ystävän pitäisi, sillä kaikki näistäkin kavereistani ja ystävistäni ovat kadonneet elämästäni jossain vaiheessa.

 

[KOOWEE]

Fyysistä kiusaamista en ole kokenut, haukkumista ja nimittelyä kyllä. Ja arvaan kyllä miksi minusta tuli kiusaamisen uhri, sillä toisin kuin normaali ihminen, en osannut puolustaa itseäni ja sanoa takaisin, vaan minun reaktioni oli alkaa itkemään.

Mutta nuo edelliset eivät olleet millään muotoa pahinta. Pahinta oli se, että eräät henkilöt saivat selän takana pahaa puhumalla (en vieläkään tiedä syytä, miksi he näin tekivät kaikki käännettyä minua vastaan, niin että olin koko kouluajan erittäin yksinäinen ja kukaan ei halunnut tutustua minuun saati olla kaveri kanssani. Ja koska asuin pienellä paikkakunnalla, jossa oli vain yksi yläaste ja lukio, ei harrastuksistakaan ollut mitään apua, sillä samat tyypit olivat niissäkin.

Ja se miten tämä liittyy sosiaalisiin taitoihin on, että minulla on aina päällä oletusmoodi, että ihmiset eivät pidä minusta. Esimerkiksi kun keskustelen jonkun kanssa, ja etenkin isommassa ryhmässä, en meinaa pysyä mukana keskustelussa, koska mietin koko ajan, etten vaan sano jotain typerää tai tylsää ja saa kaikkia inhoamaan minua

Ja lisäksi, tuntuu siltä, että koska olin ilman ystäviä nuorena, niin jollain tavoin en koskaan oppinut miten saadaan kavereita, saati ystäviä ja jos yritän tutustua muihin niin ilmeisesti teen tai sanon aina jotain omituista ja väärin, että ihmiset eivät takuulla halua tutustua minuun. Ja silloin harvoin, kun olen onnistunut näin aikuisiällä ystäviä saamaan, niin jollain tavalla en ilmeisesti osaa olla sellainen, kuin kaverin tai ystävän pitäisi, sillä kaikki näistäkin kavereistani ja ystävistäni ovat kadonneet elämästäni jossain vaiheessa.

Minusta osaat ainakin kirjallisesti ilmaista itseäsi mielenkiintoisesti, hyvin ja sujuvasti. Olen pahoillani ikävistä kokemuksistasi, mutta näen samalla vahvan selviytyjän, joka ei pienistä hätkähdä. Henkinen kiusaaminen ja joukosta ulos sulkeminen voivat olla fyysistä kiusaamista jopa pahempia ja kauaskantoisempia, kuten aivan oikein toteat kohdallasikin.

Olet tosiaan kuten sanot "oppinut" kokemustesi kautta tietynlaisen itsetutkiskelun ja -tarkkailun, samalla jääden paitsi kaikesta siitä sujuvan vuorovaikutuksen "treenistä", jota terve vuorovaikutus tuo tullessaan. Sanot "mietin koko ajan, etten vaan sano jotain typerää tai tylsää ja saa kaikkia inhoamaan minua" mikä on juuri tätä. Olemisesi ei ole päässyt kehittymään luonnollisen soljuvaksi, vaan sisälläsi on kasvanut epäilys ja epävarmuus omasta riittämättömyydestä.

Toivon sinun ymmärtävän, että ne ihmiset, jotka sinua ovat näin kohdelleet, ovat itse henkisesti pahoinvoivia ja ovat käyttäneet sinua hyväkseen pahan olonsa purkuun. Olet siinä mielessä uhri, mutta toivon, ettet tartu kiinni uhrina olon tuomaan epäterveeseen tyydytykseen, vaan ymmärrät sen, että sinussa ei lähtökohtaisesti ole mitään vikaa tai puutetta, vaan olet ainutlaatuinen ja hieno ihminen! Se, että sinua on kohdeltu huonosti ei tee sinua huonoksi ihmiseksi, ellet itse sorru siihen harhaluuloon että olisit sellainen.

Vuorovaikutustaitoja voi oppia vain vuorovaikutuksen kautta, joten kannustan sinua rohkeasti jatkamaan polullasi. Haasteenasi on yrittää päästä irti alitajunnastasi tulevista epäluuloista ja itsesi ja tekemistesi ylenmääräisestä tarkkailemisesta; "go with the flow" ja luota siihen, että jalkasi kantavat! Todelliset ystävät ymmärtävät kyllä, ettei kukaan ole täydellinen ja joskus voi tulla tupsahduksia ja outouksia - sanoisin jopa, että kun on oikein hyvä ystävä, kaikenlainen hassuttelu ja "outous" voi olla sitä parasta, mitä keskenään voi tehdä!

Keskusteleminen kahdestaan tai ryhmässä on taito sinänsä, ja se paranee vain harjoittelemalla sekä hankkimalla materiaalia, eli seuraamalla aikaa, opiskelemalla asioita ja perehtymällä maailman ihmeisiin. En itsekään arvosta tyhjää "small talkia", se tuntuu jotenkin vain ajan haaskaukselta. Mutta kun löydät ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneita samoista asioista - tai jos oikein hurja olet, ajattelevat aivan eri tavoin jostakin, jotta syntyy meheviä väittelyitä (puolusta esim. Venäjää tai vastusta koronapassia), saat taatusti aikaan pitkäkantoisia keskusteluita (jälkimmäisessä tapauksessa et tosin välttämättä pitkäikäisiä ystäviä!).

Mitä laajempi maailmasi on, sitä enemmän löydät kosketuspintaa muihinkin. Kannustan siis rohkeasti vain elämään, kokemaan ja vuorovaikuttamaan, ja jättämään ikävän menneesi tuppukylässä taaksesi!

 

[Echo]

Samaa mieltä kuin Koowee.
Sun tilannehan ei oo mitenkään toivoton.

Yritä hakeutua iloisten ja ymmärtäväisten ihmisten pariin, ja sit vaan reeniä, reeniä ja reeniä kaikkien keskustelujen kans.

Joku slogan koulukiusatuille "usko itseesi" on ihan täyttä huttua. Kaverustumisesssa kyse on keskustelutaidoista, huumorista, samaistuttavuudesta, menemisestä toisen maailmaan.

Se itseluottamus syntyy vasta pitkäaikaisten onnistumisten jälkeen.

Ota pieniä askelia. Anna ensin ihmisten ilon ja naurun tarttua itseesi. Anna tilanteiden viedä.

 

[vierailija]

Fyysistä kiusaamista en ole kokenut, haukkumista ja nimittelyä kyllä. Ja arvaan kyllä miksi minusta tuli kiusaamisen uhri, sillä toisin kuin normaali ihminen, en osannut puolustaa itseäni ja sanoa takaisin, vaan minun reaktioni oli alkaa itkemään.

Mutta nuo edelliset eivät olleet millään muotoa pahinta. Pahinta oli se, että eräät henkilöt saivat selän takana pahaa puhumalla (en vieläkään tiedä syytä, miksi he näin tekivät kaikki käännettyä minua vastaan, niin että olin koko kouluajan erittäin yksinäinen ja kukaan ei halunnut tutustua minuun saati olla kaveri kanssani. Ja koska asuin pienellä paikkakunnalla, jossa oli vain yksi yläaste ja lukio, ei harrastuksistakaan ollut mitään apua, sillä samat tyypit olivat niissäkin.

Ja se miten tämä liittyy sosiaalisiin taitoihin on, että minulla on aina päällä oletusmoodi, että ihmiset eivät pidä minusta. Esimerkiksi kun keskustelen jonkun kanssa, ja etenkin isommassa ryhmässä, en meinaa pysyä mukana keskustelussa, koska mietin koko ajan, etten vaan sano jotain typerää tai tylsää ja saa kaikkia inhoamaan minua

Ja lisäksi, tuntuu siltä, että koska olin ilman ystäviä nuorena, niin jollain tavoin en koskaan oppinut miten saadaan kavereita, saati ystäviä ja jos yritän tutustua muihin niin ilmeisesti teen tai sanon aina jotain omituista ja väärin, että ihmiset eivät takuulla halua tutustua minuun. Ja silloin harvoin, kun olen onnistunut näin aikuisiällä ystäviä saamaan, niin jollain tavalla en ilmeisesti osaa olla sellainen, kuin kaverin tai ystävän pitäisi, sillä kaikki näistäkin kavereistani ja ystävistäni ovat kadonneet elämästäni jossain vaiheessa.

Ei kannata stressata siitä, ettet sano mitään. Usein ihmiset tahtovatkin vain puhua ja pitävät mukavina niitä, jotka kuuntelevat.
Aikuisiällä on mahdottoman vaikeaa saada pysyviä ystäviä, ihmisillä on omat elämät. Tuttuja on helpompi saada.

Ne, jotka sinua on kiusanneet, sietäisi saada pataan. Tämä on ihan yleinen mielipide "maailmalla" tuppukylän jälkeen. Kiusaajia löytyy tietenkin aina, mutta se muuttuu enemmän siitä, että kiusaajalla olisi valtaa, siihen, että kiusaajalla on pieni ja omituinen elämä.

Ainoa virhe, jonka saattaisit ehkä tehdä on takertuvuus. Saatat ehkä odottaa, että toiset pitäisivät sinusta kiinni ja tuntea hylkäyksen tunnetta, jos eivät pidä, mutta se ei mene niin. Vaan täytyy olla itse valmis osallistumaan ja järjestää. Keskity miellyttämisen sijasta voimaan hyvin, kun annat itsellesi anteeksi, niin toiset antavat myös.