Luovutettujen munasolujen/alkioiden avulla raskautuneet

Täältä paulannalle vielä yhdet lämpöiset onnittelut vauvoista :flower:

Lumona, tervetuloa joukkoon ja onnea plussasta! Sulla on kovin rankka tausta takana, kaikkea hyvää tähän odotukseen! Hieno homma että ultrassa kaikki oli hyvin.

Saitko aniraz jo nt-ultra-ajan? Täällä meidän paikkakunnalla ajan sai kun samalla kun soitteli ekaa neuvola-aikaa. Mulla ultra tasan kahden viikon päästä, ei jaksaisi odottaa...

Lääkkeistä: mun päiväannostus on 4x 2mg zumenon ja 4x 200mg lugesteron. Paitsi että tänään olisi virallisesti lääkkeiden viimeinen päivä! Aion kyllä jatkaa vielä muutaman päivän puolikkaalla annostuksella, en uskalla lopettaa kerrasta vaikka niin klinikalta neuvottiinkin.

Weeru, minä myös neuvoisin malttamaan ultran kanssa, vaikka tiedän että odotus on pitkä ja tuskallinen.

Kävin tänään antamassa verinäytteen sikiöseulontoja varten. Aikooko muut osallistua seulontaan? Soitin myös klinikalle luovuttajan iästä ja tosiaankin, saihan sen sieltä riskiluvun laskentaa varten :) Kiitos vaan aniraz, mulla ei olisi tullut mieleenkään kysyä sitä koska aiemmin annettiin ymmärtää ettei muita tietoja heru.

Muutoin omassa navassa aika lailla samaa. Iltaisin etoo ja turvottaa, rinnat kipeät, kohdun sivuja repii jos esim. nousee nopeasti. Tyhmyyksissäni kokeilin eilen dopplerilla, mutta en kyllä saanut yhtään mitään kuuluviin. Netissähän kaikki supermammat kuulee sydänäänet jo rv9 ilman ongelmia, mutta lupasin itselleni olla huolestumatta... sikiö on kuitenkin vasta 3cm kokoinen.

Onpa tosiaan mukavaa että täällä on niin monta odottajaa alkupäässä! :)

Lempiviola 10+0
 
lempiviola ei ole aikaa tullut ultraan, täällä on niin paljon tulijoita että joutuvat järjestämään lisäresursseja jonon purkuun. Tosi tylsää vaan odotella. Verikokeessa kävin jo, osallistutaan seulontaan. Supermammat! :D mulla on muuten ihan sama oireluettelo kuin sulla.

Ja ihan mahtavaa tosiaan että meitä on niin monta täällä, yhdessä jännätään ja tuetaan toisiamme.

Aniraz_ 11+0
 
Paulanna paljon onnea pienistä :heart:
Toivottavasti painot ei lähde liikaa laskuun (meillä oli 10% rajalla) ja pienet vahvistivat!
Mä sain punasoluja kohtutulehduksen jäljiltä kun hemoglobiini tippui 75, siitä lähti oma parantuminen vauhtiin. Hyviä vointeja sinne!

Kuten kaikille muillekin hyvää kevättä ja odotusta =)

-johkunen ja hymy-pojat 4kk
 
Paulanna Onnittelut tätäkin kautta ihanista pienistä :)

Täällä poika kasvaa ja sitä mukaa äidin ahdistus siitä kun poika kasvaa ja vauva vuosi menee aivan liian nopeasti. Ihanasti on tullut uusia odottajia. Toivotan kaikille oikein hyvää odotusaikaa ja nauttikaa, sillä aika kuluu niin äkkiä.

Kaikille siis onnellisen odotuksen kevättä!

Tauku ja täälläkin ihana hymy poika 3kk
 
Pikaisesti kännykällä kerron että siirsin ultran lopulta kuitenkin kehotuksista huolimatta tälle aaamulle... pieni alkio näkyi ruudulla ja sykekkin erottui. Olen niin onnellinen! Onnea muillekin vaiheisiinne ja toivottavasti voitte hyvin.
-Weeru rv 6+2 ja pieni sykkyräinen <3
 
  • Tykkää
Reactions: Sussuanna ja fanni_
weeru onnea! :) nyt voit huokaista helpotuksesta.

tia-tuu hienoja uutisia! Aika menee kyllä nyt nopeasti sen hitaan alun jälkeen.

Nt-ultraa hermoilen, toistaiseksi olen hillinnyt itseni enkä ole antanut itseni mennä nettiin lukemaan pelottavia juttuja. Ei sellainen auta, tulee vain paha mieli. Kova huoli on, se on pakko myöntää.

Aniraz_ 11+3
 
Terveiset kotoolta ja kiitos kaikille onnitteluista :)
Täällä tuhisee kaksi hyvin erilaista vauvaa, toinen on itse rauhallisuus ja toisesta lähtee ääntä. Nauttivat sylissäolosta molemmat ja jalsavat jo hetken hereilläkin. Syötöt kolmen tunnin välein ja niihin vierähtää hyvinkin reilu tunti. Lisämaitoakin tarvitaan, kahden imetys on aika rankkaa ja sähkökäyttöinen sekä manuaalinen rintapuppu on in. Hailaivalle vinkiksi, että hommaa jo valmiiksi ne kotiin.
Tytölle menee hyvin 44 cm vaatteet, mutta pojalle 50 cm. Pituudethan oli syntyessä 47 ja 48 cm. Ei olla vielä saavutettu syntymäpainoja, mutta pikkuhiljaa. Kontrolleja bilirubiinin suhteen ( molemmat kellastu ja olivat valossa sairaalassa ) ja painon suhteen käydään lastenpolilla vielä ainenkin maanantaina.

Onpa ilo kyllä seurata teidän odottajien vaiheita, tietä on kyllä nyt ennätysmäärä täällä, vau !
Persika mitkä tuntemukset ? Kohta sulla on h-hetki.

T. Paulanna ja maailman suloisimmat vauvat
 
  • Tykkää
Reactions: fanni_ ja Sussuanna
Täällä onkin oikein hyviä uutisia :) Onnittelut hienoista ultrakuulumisista Weeru ja Tia-tuu! Minulla kirjalliset tulokset seulonnasta tuli ihan parissa päivässä, vaikka sanoivat, että 2 viikkoa menee.

Aniraz, olin itsekin ihan hermona, kun menin nt-ultraan. Odotustilassa sydän hakkasi tuhatta ja sataa. Jännitys purkaantui kyyneleiksi, kun baby oli elossa ja kaikki niin kuin pitääkin. Näissä eri vaiheissa kun ei uutiset ole aina ollut positiivisia. Hyvä, että oot vältellyt nettiä ;)

Sain tänään vihdoin postissa kotidopplerin. Päätin lopulta tilata Unbornheat-merkkisen dopplerin, jonka saa kiinni iPhoneen ja samalla näkee sykkeen ja voi halutessaan tallentaa. Kokeilinkin jo ja löysin sykkeen. Mutta, muuten tunnelmat on ristiriitaiset, en oo varma onko doppler mun juttu. Jotenkin tykkään, että ammattilainen (lääkäri/kätilö) tarkistaa tilanteen, ei jää miten itselle pohdittavaksi esim. onko syke oikealla tasolla. Näillä viikoilla pitää kuunnella tosi alhaalta ja tuo geeli, sotkuista puuhaa :O Jää nähtäväksi kuinka paljon innostun laitetta käyttämään.

Eilen illalla kun kävin nukkumaan, tuntui kuin olisin tuntenut jotain hetken aikaa. :heart: Voiko se olla mahdollistakaan? Terkka sanoi, että n. Rv 20 alkaisi tuntumaan liikkeet.

Fanni 15+4
 
Onnittelut hienoista ultrakuulumisista Weeru ja Tia-tuu minunkin puolesta! Liityn teidän joukkoon ultrakuulumisissa. Kaksi sydämen sykettä ja kaksi alkiota omissa pussukoissaan tänään. Ton kuvakirjan mukaan ovat katkaravun näkösiä ja kokosia. Olivat kauneinta maailmassa, liikettäkin näkyi. Mielessä pyörii onnistumisen mahdollisuus, perhe, onni ja kaunis maaseudun auringonlasku. Välillä epäonnistumisen pelon varjo laskee ylleni. Mutta tässä hetkessä ollaan onnistuttu, siitä pitää olla iloinen.

Pahoinvoiva olen edelleen, väsyttää paljon ja niitä kohdun laajenemisen vihlaisuja alavatsalla tuntuu. Hapan maistuu hyvälle, lohi haisee pahalle, suklaa ei maistu normaalin hyvältä... Ai niin, minut ohjeistettiin purkamaan progynova ja luget jo yhdeksännellä viikolla, joka näyttää aikaisemmalta kuin muilla. Puran varmaan aika hitaasti...

Armiina ja katkaravut 8+5
 
Onpa hieno kasa hyviä ultrakuulumisia, onnea Tia-tuu, Weeru ja Armiina! :flower:

Fanni, voihan se olla että liikkeet alkaa jo tuntua :) Itsellä ekassa raskaudessa tuntui ekat potkut rv 18+1, ja silloin tuntui, että saman kuun vauvoja odottavista monet tunsivat liikkeet paljon aiemmin.

aniraz, tsemppiä epävarmoihin päiviin, ollaan samassa veneessä. Sun ei tarvitse enää montaa päivää odottaa. Muista kuitenkin, että suurimmalla todennäköisyydellä kaikki on hyvin :)

Minä se kaivoin taas dopplerin esiin, viikko sittenhän ei kuulunut mitään. Vaihdoin doppleriin patterit ja tilasin oikeata uä-geeliä (viimeksi kokeilin rasvalla). Piiitkän etsinnän jälkeen taisin löytää vauvan sykkeet pariinkin otteeseen :) Toisella kertaa vain hetkeksi, ja kolmatta kertaa en niitä enää löytänyt vaikka kuinka yritin etsiä. Mutta huoli (ehkä) hälveni hetkeksi, vaikka olisinkin vielä halunnut sykkeet kuulla. Vauva on pieni ja paljon tilaa mennä karkuun, ehkäpä se selittää miksi sykkeitä on niin vaikea saada kiinni. Aluksi etsin kyllä aivan liian alhaalta kun olin sellaisia vinkkejä netistä lukenut. Kyllä mulla sykkeet löytyi ylempää kuin häpyluun seuduilta, vaikka viikkoja onkin vähän.

Viikko täytyisi vielä sinnitellä nt-ultraan...

Lempiviola 10+5
 
  • Tykkää
Reactions: fanni_
Armiina. Mulla oli lääkkeiden lopetus myös aikaisin. Viikko 9 alussa kävin ultrassa ja tarkistettiin, että kaikki on niin kuin pitääkin mm. istukka. Itsekin olin hiukan skeptinen asian suhteen, kun moni tuntui jatkavan lääkkeitä rv 12 asti. Lopetin kuitenkin heti yhden lääkkeistä ja sitten viikon päästä (rv 10 alussa) loputkin, eikä mitään ongelmia tullut. Itseasiassa lääkkeiden lopetuksen jälkeen pahoinvointi ja turvotus väheni, joten olin hyvinkin tyytyväinen, että 'uskalsin' lopettaa lääkkeet ennen rv. 12. Mullahan huono olo alkoi plussatestistä ja jatkuva paha olo :(

Lempiviola. Kiva, että sait äänet kuulumaan. Sinnikkyys palkitaan ;) Sen geelin kanssa, levititkö koko vatsalle vaiko siihen laitteeseen? Mietin vain mikä on kätevintä :) Levitin vatsalle (ehkä liikaa) ja kuuntelun jälkeen geeliä oli ihan joka paikassa ts. vatsa, laite, johdot ym.

(.) Flunssassa oon, plääh. Lepoa, lepoa vaan. Kaipa tämä jossain vaiheessa helpottaa.

Fanni 15+6
 
fanni paranemisia! Luin että raskauden takia oma vastustuskyky on heikentynyt ja limakalvot otolliset flunssalle. Mulla on raskauden aikana ollut 2 kertaa flunssa, yleensä oon kipeä todella harvoin.

armiina oi hienoa! Totta että pitää vain uskaltaa olla onnellinen. :)

lempiviola ai että tekis mieli se doppler hankkia! Ultran jälkeen varmaan on hyvä hetki.

Tiistaina ultraan. Rinnat ovat kipuilleet entisestään, ottavat kylmästä itseensä ja alkaa polttelemaan. Ja näyttäisi että rintsikat ovat jäämässä pieneksi. Ja tänään meni viimeinen lugesteron, ihanaa. Nyt ei mitään tukilääkkeitä enää.

Aniraz_ 11+6
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: paulanna
fanni, olen levittänyt geeliä vatsalle, mutta se on tosiaan sottaista hommaa. Laite levittää geelin joka paikkaan... onneksi se on kuitenkin vesiliukoista ja helppo pyyhkiä paperilla pois. Välillä vaan kauhistuttaa sen laitteen puolesta, geeliä varmaan tunkeutuu joka rakoon. Pikaista paranemista flunssasta!

Mä lopetan myös lääkkeet tänään. Virallinen lopetuspäivä oli maanantaina, mutta olen jatkanut lääkitystä omin luvin puolikkaalla annoksella, ja kaksi viimeistä päivää vielä neljäsosalla, eli 1 luge ja 1 zumenon. Nyt jo uskaltaa jättää pois kun annoksen pienentämisestä ei tullut mitään sen kummempaa.

aniraz, mä kyllä suosittelen doppleria. Ostin sen kun odotin meidän tyttöä, silloin taisin kuunnella ekan kerran kun sydänäänet oli kuunneltu neuvolassa joskus viikolla 13+.

Mun oli pakko tänään vielä kokeilla doppleria kun jäi eilinen häiritsemään. Nyt löysin sydänäänet helposti ja paljon voimakkaampana kuin eilen, huh! On se mahtava tunne kun kuulee että mahassa on elämää. Vatsakin on niin turvoksissa ettei voi erehtyä asian tilasta, mutta odotan silti sitä oikeata vauvamahaa :)

Lempiviola 10+6
 
  • Tykkää
Reactions: paulanna
Tämähän ei ole mikään kauppapalsta, mutta tarjoanpa silti, jos joku haluaisi hankkia ANITA tukivyön koka M ( reilua kokoa, olen itse kokoa M, mutta menee myös koossa pieni L uskoisin ). Olen ostanut uutena ja maksoi muistini mukaan n. 50, jopa enempi, liiviliikkeestä ostin, väri musta ja erittäin hyväksi koettu. Käytin jo alkuraskudesta alkaen ja säästyin kaikilta selkä- ja tukielinvaivoilta. Myyn tämän hintaan 10e plus postit ( tulee varmaan kirjeenä )Jos jotakuta kiinnostaa, niin voi laittaa yksityisviestiä ja voin laittaa sitten kuvankin vyöstä.
On mulla kahdet H&M:n äitiysfarkutkin myös tuolla kaapissa ylimääräisenä ja juhlasukkiset ( kerran käytetty 14 dem, äitiys nekin ) , jos jotain kiinnostaa niin voin laittaa yksityisviestillä kuvia ja tietoja. Hinnat housuille 5 e kpl plus postit :) Täysin siistit ja ehjät, stretsiä :)

Vauva-arjesta : kaksi ihan erilaista vauvaa meillä on :) Poika itse rauhallisuus ja tyytyväisyys, odottaa vuoroaan katsellen maailmaa, nauttii rinnallaolosta :) Tyttö on "kaikki tänne heti nyt"-tyttö. Ääntä lähtee, ellei palvelu pelaa heti ja rinnalta ei ime ollenkaan, eli hänelle lypsän maidot. Joudun kyllä antaman myös lisämaitoa molemmille, jotta saavat noin puoliksi rintamaitoa.
Nukkuvat n. 2-3 h pätkiä ja stten syödään, hereilläkin ollaan jo enemmän.
Ulkoiltu ei vielä olla ollenkaan. Minulle tuli kuumeet toissailtana ja eilen jouduin synnytyssairaalan päivystykseen ja kohtutulehdus todettiin, ei onneksi niin paha, että olis tarvinnut sairaalaan jäädä, nyt siis kotona lääkityksellä ja Hb oli sitten 80, ei ihme, että nukahdan heti kun sängyn nään. Nyt siis raudan syöntiä myös.
Ihanaa tämä vauva-arki on ja voi mitä suloisuuksia nuo ovat.
Aivan liikaa olen vaatetta haalinut... Poitsulla käytössä 50cm nyt ja tytyllä 44cm, mitkä on sopivia.

Ihania odotusaikoja teille kaikille :heart: Olen niin onnellinen teidän kaikkien puolesta ja luen palstaa kyllä aina kun ehdin. Kiva seurata vaiheitanne, hengessä olen mukana !

T. Paulanna ja babyt, tänään 2 viikkoa
 
Viimeksi muokattu:
Aniraz Onnea hienoista ultrakuulumisista! Aina sitä piirtelee päähänsä kauhukuvat, mutta helpottavaa, että asiat onkin kunnossa.

Mukava kuulla myös Paulannan kuulumisia. Jännää, että vauvat ovat niin erilaisia, mutta yksilöitä tietty ovat =) Mites ulkonäöllisesti, löytyykö samaa näköä? Kohtutulehdus taitaa olla aika yleinen synnytyksen jälkeen. Toivottavasti vointisi paranee pian.

Olen edelleen flunssassa. Viikonlopusta saakka oon ollut täysin levossa ja tuntuu, ettei olo parane ollenkaan. Kävin eilen lääkärissäkin, ei onneksi kuitenkaan influenssaa, vaan ihan tavallista virusflunssaa. Tällä hetkessä tuntuu keuhkoputkissa, jota näin raskauden aika yritetään hoitaa levolla ja kotikonsteilla. Toivottavasti menis ohi pian.

Kotona sitä ehtii kaikkea...toissa päivänä ajattelin kokeilla taas doppleria ja panikoin, kun kuulin äänet, mutta diginäyttö ei näyttänyt mitään. Alkuperäiset paristot taisi olla tosi huonot, kun yhden kerran jälkeen näyttö enää näyttänyt mitään. Vaihdoin uudet paristot ja sitten näytti taas niin kuin pitikin. Huomiona myös, että sydänäänet löytyikin tällä kertaa paljon ylempää. :heart: Mutta siis, suhteeni dopplerin kanssa on hyvin "vaikea" ;)

Fanni 16+2
 
Viimeksi muokattu:
Hei vaan kaikille! Olen ultran jälkeen ollut hiljakseen koska niin kauhea olo koko ajan... Oksu lentää ja jotenkin sellainen huono olo koko ajan. Alussa olo helpotti kun sai oksennettua, mutta nyt tuntuu että huono olo velloo aamusta iltaan. Nälkä on kokoajan, mutta mitään en saa syötyä kun niin öllöttää. Niin ikävää kun nämä ihanat alkuviikot menee tälläisessä olotilassa. Töissä jaksaminenkin on ihan niin ja näin. Luulen että ekassa neuvolassa juttelen sitten tästä. Yritän kuitenkin pitää hyvää mieltä yllä, itsehän näitä oireita kaipaisin ja nyt sitten sain oikein urakalla. Eikai tämä nyt ihan hirveän kauaa enää voi kestää, eihän??? :headwall:

Lempiviola; ihanaa että saat lopettaa lääkkeet! Mäkin odotan että pääsen noista eroon, josko tämä olo sitten vähän parantuisi tästä... Mahtava juttu että olet sykkeen saanut kuulumaan kotona noin aikaisin. Mitenköhän vaikuttaa kun mulla jonkinverran rasvaa vatsalla, että estääköhän kuulumisen noin aikaisin? Vai voiko ihan alhaalta kuulla? Siellä vähän vähemmän tuota ihraa...:LOL:

Aniraz; onnea hyvistä ultrakuulumisista. Mä luulen että itsekin vollotan joka ultrassa, on se vaan niin ihmeellistä nähdä se pieni siellä. Ja varmasti tuo nt ultra on ihana just senkin takia että vauva näyttää jo ihan vauvalta. Onko sulla olo parantunut lääkkeiden lopetuksen jälkeen?

Paulannalla kuulostaa arki ihanalta. Voin kuvitella että kahden kanssa aikamoista rumbaa, mutta hyvin kuulostat jaksavan. Odotan niin kovin sitä kun pääsen omaa vauvaa hoitamaan. Jos jossain vaiheessa ehdit niin mielelläni kuulisin enemmän tuosta vaate varastosta... Mua kun vaivaa just nää hankinnat. Yhtään en tiedä paljonko bodeja, potkareita yms tarvitaan. Kokoaikaa en kuitenkaan haluaisi konetta pyörittää, mutta tietenkään en liikaa halua hamstrata myöskään. Vaikeaa...

Vielä kyselen ja ilmoittaudun halukkaaksi ostamaan dopplerin mikäli joku teistä haluaa omastaan luopua kun liikkeet alkaa tuntumaan. Aion jokatapauksessa sellaisen varmaan hankkia, mutta mielellään tälläsen jutun jota ihan vaan pikkuhetki käytetään voisin käytettynäkin ostaa. :)

Kivaa viikkoa teille kaikille ja jaksamisia vaiheisiinne.
-Weeru rv 7+1
 
Paulanna ihanaa kuulla teidän arjesta, tunnut niin nauttivan tuosta. Suloisilta persoonilta kuulostavat teidän vauvat. :) Tällainen tuli vastaan FB-feedissä tänään, pakko oli katsoa ja kyllä tippa vierähti silmäkulmasta... https://youtu.be/qY-d46-gPMI

Onnea kaikille jotka ovat saavuttaneet "irti tukilääkityksestä" -virstanpylvään! Mä olen juhlistanut tätä aloittamalla tauolla olleen uintiharrastuksen. Tuntuu sopivan olotilaan paljon paremmin kuin muut urheilulajit.

Onnea Armiina ja Aniraz hyvistä ultrakuulumisista! Mulle tuli seulontatuloksesta kirje kotiin eilen, kaikki hyvin. Tuli tosi nopeasti, nettipostiin tuli jo ultrasta seuraavana päivänä (mä vaan käyn tosi harvoin lukemassa sitä).

Aniraz, mun viikonlopun hankinta oli uudet liivit, +2 kuppikokoa... Kaveri lahjoitti kassillisen äitiysvaatteita, saas nähdä miten mahdun niihin sitten kun se oikea masu alkaa kasvaa. :D

Weeru, toinen kaveri lohdutteli viiden raskauden kokemuksella että kyllä se olo vko 16 jälkeen helpotta... Sitä odotellessa, täälläkin.

Se hyvä puoli tässä kaveripiirin viimeisenä raskautumisessa näyttää olevan, että hyviä käytännön neuvoja satelee - kaikesta mitä en olis ikinä tajunnut kysyä! Toisaalta alkaa miettiä pitäiskö jo tässä vaiheessa stressaantua kun ei ole hajuakaan mitä kaikkea vaunu/ kärry/turvaistuin/jne. -markkinoilla tapahtuu.

Fanni pikaista paranemista!

Tt 13+2
 
Viimeksi muokattu:
paulanna ihanalta kuulostaa vauva-arki! Muakin kiinnostaisi vaatehankintaneuvot.

fanni onpa sitkeä flunssa, toivottavasti paranet pian.

weeru jaksamista pahoinvoinnin kanssa! Olen lukenut että ensimmäisen kolmanneksen tuo yleensä vaivaa. Mulla olo parani kieltämättä tukilääkkeiden lopetuksen jälkeen, pahoinvointi on helpottanut, mutta näillä paikkeilla pitäisi helpottaa muutenkin.

tiatuu energiaa on alkanut taas löytymään täälläkin, tällä viikolla sali ja kävelylenkki jo tehty. Täytyypä vilkaista netpostia.

Aniraz_ 12+2
 
Vaatehankinnoista :tällä hetkellä kaikki pakkausen vaatteet on vielä isoja, eli ovat aika isoa kokoa. Siellä on jotain 5@ cm myös, mutta ovat sopivia vasta vähän myöhemmin. Meillä siis poitsu oli reilun 3 kg syntyessään ja 48 cm ja nyt käyttää 50-56 cm vaatetta. Suosittelen hankkimaan BODYT kietaisumallia, on näin paljon helpompi pukea pienille päälle. Itse tykkään nyt käyttää bodyä ( kunhan ovat sieviä;miten niin nipo äiti ? ) ja puolipotkareita, vaipanvaihto on kätevää näin. Olen tykästynyt Polarn o Pyretin bodeihin ja puolipotkareihin. Ovat kyllä aika arvokkata, mutta niillä myös hyvä jälleenmyynti arvo esim. facessa P.O.P.in kirpparilla. Laatu on hyvä.
Ostin fleecepussukat turvakaukaloihin ja ne on ollut kätevät, eivät ole kauhean paksut, mutta nythän ei enää olekaan niin kylmä ja auto on yleensä lämmin kun liikumme.
Enempi mielestäni tulee ongelmaksi se, että pukee vauvoja liikaa.
Tästä esimerkkinä tältä viikolta lastenpolilta, jossa äiti puki n. 2-4 kk ikäiselle sisävaatteiden päälle paksun kevyttoppapuvun, sitten äitiyspakkauksen haalarin ja laittoin vaunuihin missä untuvapussi, jonka myös sulki ja vielä päälle sulki vaunujen suojalla ja vielä pisteeksi iin päälle laittoi kaksikerroksisen villaviltin vaunun eteen!!! Siis olin kauhuissani, mutta kun en kehdannut sanoa että nyt menee kyllä yli. Vauva huusi koko ajan.
Niskastahan tuntee sitten, onko vaatetusta ollut sopivasti.

Nyt on paljon nettikirppareita, mistä kannattaa kyllä hankkia vaatetta, olen ostanut paljon netistä. Yhtä poikkeusta lukuunottamatta olen aina saanut siistejä ja hyviä vaatteita :)

Sideharsorättejä kantsii olla tarpeeksi, meillä käytössä aina syöttäessä ja ryöhtäyttäessä omalla olkapäällä.
Pesukone meillä laulaa jokapäivä, vaikka ei vaatteidenpuutteiden takia tarviisikaan, mutta kyllä pyykkiä tulee.

Käteviä on myös pikkupyyhkeet hoitopöydällä ( olen ostanut osan ainenkin JYSKistä ) niihin on helppo pyyhkiä pyllynpesun jälkeen. Näitä meillä kuluu myös.

Sukista: hyviä ja mitkä pysyy paikallaan ja millä saa hieman isoja potkareita sopiviks ovat sellaiset, kissä frotee sisällä, pysyvät hyvin paikallaan.

Yöpukuina meillä haalarit, missä nepparit alasasti, helppo vaihtaa yöllä vaippa, eikä tarvii ylhäältä riisua.

Tässäpä jotain vinkkejä:)

Taidanpa alkaa syöttöhommiin ja jos päästäis tänään vaikka ekaa kertaa ulos vaunuilla, nyt taitaisin jaksaa jo itsekin.

T. Paulanna ja babyt

Ps. Se. Doppler on kyllä hyvä hankinta, kunnes liikkeet tuntuu. Ne voi tuntua jollakin jo kovin aikaseenkin n. viikolla 14, mutta istukan paikka myös vaikuttaa. Itse tunsin hyvin hentoina viikolla 15 jotain, mutta en edes joka päivä silloin ( ja olen uudelleensynnyttäjä, joka tuntee ne aiemmin), varsinaisesti joka päivä tunsin viikolta 17 lähtien, monet vasta viikolta 20 lähtien.
 
  • Tykkää
Reactions: fanni_ ja Sussuanna
paulanna kiitos vinkeistä! Vaatteita olen vähän vilkuillut mutta on niin hirveän monta eri kokoakin. Mistäs sitä tietää mikä koko on sopiva? Sitten on kaappi täynnä epäsopivia vaatteita.

Netpostiin oli mullakin tullut jo tulos, kaikki kunnossa. On kyllä hyvä mieli, mahakin pömpöttää siihen malliin aamusta iltaan että piti käydä ostamassa löysiä paitoja. Ihan vielä en halua töissä kertoa.

Aniraz_ 12+3
 
  • Tykkää
Reactions: Sussuanna
aniraz, mahtava homma että ultrassa kaikki hyvin! :) Tuttu fiilis toi turvotus, töissä pakko käyttää mahdollisimman väljiä paitoja. Onneksi jäin nyt lomalle pääsiäiseen asti, ehkä sitten voi jo olla salailematta.

Weeru, onpa kurjaa että joudut kärsimään pahoinvoinnista :( Toivottavasti keksit jonkun keinon joka vähän auttaisi... muun kuin aika! Tuohon doppleriin: en kyllä osaa sanoa miten rasvakerros vaikuttaa kuuluvuuteen... mutta onhan se syke suhteellisen alhaalla vielä näin aikaisin, eli kantsii kokeilla jos dopplerin hommaat :)

fanni, onko flunssa jo helpottanut...?

paulannaa komppaan ainakin siinä, että harsoja kannattaa ostaa paljon! Vaatteiden kanssa huomaa aika nopeasti, minkälaiset ratkaisut miellyttää itseään ja toimii juuri sen oman vauvan kanssa. Meillä esim. sukalliset potkarit eivät toimineet ollenkaan, tyttö sai aina potkittua jalat niistä pois (toiset taas tykkää käyttää pelkästään sellaisia). Ja yksi oma moka alussa oli se, että olin haalinut vaatteita 56cm:stä ylöspäin. Vaikka tyttö oli normaalikokoinen (50cm, 3.7kg), niin vaatteet olivat ihan liian isoja. Itse en kyennyt kahteen viikkoon istumaan synnytyksen jälkeen enkä siis pystynyt käymään kaupoilla, joten jouduin passittamaan äidin ja siskon ostamaan 50-senttisiä vaatteita. Eli meillä ei toiminut myöskään se, että "voihan sitä vauvan syntymän jälkeen käydä ostamassa puuttuvia juttuja" :p

Mä olen vähän koukussa tohon doppleriin. Kun kuulen sydänäänet niin ajattelen, että tällä fiiliksellä pötkitään viikko eteenpäin... ja kahden päivän päästä taas hiipii epäluulo korvien väliin ja täytyy pikaisesti kuunnella jumpsutus. Kovasti tekisi jo mieli kertoa mun perheelle vauvasta. Maanantaina nt-ultra!

Lempiviola 11+4
 
Viimeksi muokattu:
Aniraz ja lempiviola: Perästä täältä tullaan, nt-ultra vasta pääsiäisen jälkeen mulla, jännää. Turvottaa iltaisin hirmusti, mitenköhän käy masun kanssa, en haluaisi asiaa vielä julkistaa töissä.

Paulanna: Hyviä vinkkejä jatkoa ajatellen. Hankinnat jotenkin vaan kanssa pelottaa. Jos ne pitää tehdä kaksosten kanssa ajoissa ja kaikki tuplana. Ei haluaisi näissä hätiköidä mutta sisäinen shoppailijani innostuisi tästä helposti! Ovatkohan tuplavauvat keskimääräistä pienempiä? Tämä tukisi myös pienten kokojen haalimista.

Menisipä aika hitaasti mutta nopeasti :)

Armiina 9+5
 

Yhteistyössä