Näin ne päivät vaan vierähtävät, tuntuu että ei ehdi mitään tehdä. Tosin ihan hyvällä omallatunnolla vietän aikaa pojan kanssa, enkä malta oikein sylistä pois laskea
Hienoa lukea ja kuulla että monilla teistä on hoidot ajankohtaisia. Ikävää vaan että niitä epäonnistumisiakin edelleen mahtuu joukkoon. Uusia kavereita on tullut myös mukaan, mikä on hienoa, sillä tämä palsta on hyvä kannustin ja henkireikä hoitojan aikana ja jälkeenkin. Olen edelleen säännöllisesti käynyt katsomassa mitä täällä tapahtuu, mutta en ole niin hyvin perillä että voisin erikseen kaikille kommentoida. :x Siispä tsemppiä sylin täydeltä kaikille, koettakaa pitää pää kasassa ja toivo korkealla!!!
Mutta taisin luvata tuossa joku aika sitten että tulen kertomaan pojan syntymästä tarkemmin
... siispä tässä lyhennettynä tammikuun 9nen päivän tapahtumia...
Aamu oli rauhallinen ja mies lähti työmatkalle, kun ensin oli minulta moneen otteeseen kysellyt vointiani. Itse menin takaisin nukkumaan, mutta parin tunnin jälkeen heräsin erikoiseen tunteeseen. Tajusin kyllä että nämä supistukset olivat erilaisia, tuntuivat napakammilta ja tulivat tiheään. No, odottelin kuitenkin vielä reilut puoli tuntia ja sitten soitin miehelle, että jos sitten lähtisi takaisin kotiapäin. Matkaa kuitenkin niin paljon että menee pari tuntia. Siitä ei mennyt kuin vartti niin soitin uudestaan että älä tuu kotia vaan aja suoraan keakussairaalaan, minä soitan itselleni ambulanssin, sillä meiltäkin menee sinne tunnin.
No, siinä aattelin että kun miehellä menee kauemmin, niin pistelin vielä pyykit kuivumaan ja pakkailin tavaroitani. Puoli kaksitoista tilasin ambulanssin. No, meni muutama minuutti niin pihaan porhaltaa palokunnan ensivasteauto vilkut päällä |O .... minä ovelle vastaan ja ihmettelemään että mitä te täällä teette??? Ilmeni, että ambulanssi tulee vasta puolen tunnin päästä. Siinä vaiheessa en osannut huolestua, kun olo ei ollut mikään paha.
No, ukot porhalsi sisään happipullojen ym kanssa. Mitattiin verenpainetta ja happiarvoja, kaikki ok. sitten yksi miehistä alkoi kysellä että miten kauan sillä helikopterilla menee tulla tänne?? |O |O
Minä kauhuissani, että ette kai mua helikopteriin laita!!! No, se onkin tuomassa lääkäriä paikalle ja joka tulee sitten ambulanssin mukaan.
Asiat muuttuivat siinä vartin aikana sitten siihen malliin että minulta lähtivät jalat alta ja olin makuulla tuskissani, supistukset olivat koventuneet hetkessä. Ambulanssi saapui noin kahdentoista aikaan ja eikä muuta kuin minut autoon ja menoksi vilkut ja pillit huutaen.
En pystynyt enää soittamaan miehelle tietoja, toivoin vaan että hän on tulossa ja entisi paikalle...
Matkan aikana en saanut mitään kipulääkkeitä ja olo oli suorastaan helvetillinen. Supistukset olivat tosi kovia ja auton tärinä ja keinuminen moninkertaistivat tuntemuksia. Puolessa välissä matkaa sanoin niille kavereille että nyt se tulee, tuntui oikeasti siltä että alapää räjähtää ja vauva puskee ulos.
En tiedä todellakaan miten pystyin pidättämään sen puolisen tuntia. Kaksi minuuttia vaille yksi mentiin sairaalan ovesta sisälle ja suoraan synnytyshuoneeseen. Isäntää ei näkynyt :ashamed:
Kun minut saatiin synnytyspöydälle, kätilö sanoin että ponnista vaan, pää näkyy jo!!! |O
Pari ekaa ponnistusta meni ohi, kun en kertakaikkiaan pystynyt työntämään kivuiltani. Olin jonkinasteisessa shokissa. Kätilö yritti tsempata ja sanoi että tulee se näköjään itselläänkin mutta nopeammin pienellä avulla
Enkä tiedä mistä löysin voimaa, mutta se oli yksi kunnon ponnistus ja poika oli maailmassa. Kun kätilö nosti häntä rinnan päälle, isä porhaltaa ovesta sisään
, ja ehti kuin ehtikin leikkaamaan napanuoran.
Siitä eteenpäin kaikki olikin sitten hyvin saimme rauhassa tutustua pienokaiseemme.
Ja niin kauhealta kuin tuo tarina voi tuntuakkin, niin nyt se jo naurattaa. Onneksi mitään ei mennyt vikaan, tuli vaan pikkasen kiire =)
Elämä kotona on alkanut hyvin. Poika on itse rauhallisuus ja maitoa tuntuu ainakin toistaiseksi tisuissa riittävän. Ja vaikka alkunsa onkin erilainen, tuntuu hän silti täysin omalta... ja niin rakkaalta.
Mutta nyt pitää rientää taas...
terv. mybaby ja natiainen, kohta kolme viikkoa
