Luovutettu munasoluhoito, vol. 2

Otin yhteyttä kuluttaja-asiamieheen, mutta sieltä ei apua tullut asiaan. Aika kirjavat käytännöt ovat lapsettomuushoidoissa ja niiden hinnoittelussa.
Just näin. Mäkin tein asiasta valituksen, mutta kun kyseessä ei ollut mikään henkeä uhannut hoitovirhe vaan väärä diagnoosi ja sen seurauksena valittu väärä (passiivinen) hoitolinja, en saanut mitään korvauksia, edes rahoja takaisin turhista käynneistä. En käsitä miten alan ammattilainen voi olla niin osaamaton.

Lapsettomuushoidot on villi länsi, ja harva jaksaa valittaa hoidostaan kun tää on niin raskasta muutenkin :-(.
 
Minäkin olin F klinikalla alkuun hoidossa. Tietääkseni F kuitenkin laahaa jäljessä Dextraan. Esim. F klinkalla siirretään kolmi päiväisiä alkioita kun Dextralla siirretään 5 vai oliko 6 päiväisiä blastoja. F klinakalla ehdotin minua hoitavalle lääkärille Eratestiä ja hän oli sillä kannalla ettei sitä tarvita. Kuitenkin kohdallani juuri se oli vastaus. Tosin Dextrallakin Eraa ehdotettiin vasta toisessa siirrossa. Jostain syystä jo synnyttäneillä ajatellaan olevan normi siirto päivä? En tiedä miksi minulla ei näin ollut? Osaako joku kertoa miksi näin oletetaan? Vaikeita asioita ja ilmeisen usein jää jossittelu vara olipa hoidoissa ja lääkärinä kuka tahaansa. En tiedä onko lahjasoluissa niin tärkeää moniko päiväisiä alkioita siirretään, mutta omilla soluilla joka ikinen alkio mikä siirrettiin turhaan oli liikaa.

Tarkoitukseni ei ollut loukata ketään kertoessani kenelle itse olen asiasta puhunut.
 
Viimeksi muokattu:
Siis apua miten kurjia kokemuksia teillä! Oon hurjan pahoillani :( Joo, ois kiva jos ois sellaset selkeät säännöt. Joillain klinikoillahan on ne hoitotakuut ja me ollaan ulkomaisiinkin klinikoihin perehdytty ja osassa jopa synnytystakuu :eek: (eli saa jotain rahaa takaisin jos ei elävää vauvaa synny) Tosin meitäpä tuskin mikään näitä koskee, kun miehellä teratozoospermia (normaaleita siittiöitä vähän), niin se sit taitaa sulkee meiltä nää takuut pois. Suomalaisilla klinikoilla vähempi vissiin näitä. Oon ymmärtäny t Dextrassa ja Felicitaksessa saa uuden hoidon ilmaiseksi vain jos alkioita ei saada yhtään?

Joo, onhan mulla ikäni puolesta aikaa odotella, mut kun tosiaan vauvakuumetta ollut sen kolmevuotta ja yritystä 2,5v, niin kyl tässä odotuskiintiö on täynnä :'D Ja nää hoidot on niin rankkoja, ettei näitä, omilla tai luovutetuilla, jaksa kauhean pitkään :(

@Netty79 Voimia sinne <3 Täällä kans masennusta ja masennusdiagnoosi uusittiin mulla tän lapsettomuushelvetin myötä :( Niin pahaa tekee, tuntuu et kokoajan jostain rangaistaan :( Eli isosti jaksamisia sinne <3 Tosiaan joutuu jonottelemaan, mut riippuu tietty missä ootte hoidossa. Helsingissä kestää pisimpään mut jossain Oulussa ei jonot oo niin pitkiä :) Ja jos on oma luovuttaja tiedossa ni sit ei tartte kai varsinaisesti jonottaa, pitää käydä ne psykologin käynnit ja kai siinä jotain muita juttuja sekä sulle että luovuttajalle.

Totta kyllä et tätä rahaa palaa. Oon kiitollinen et meillä on ikään nähden työkuviot menny aina niin että nyt on varaa suunnitella lahjasoluhoitoja. Tuo kymppitonni me ollaan varattu et joudutaan maksamaan. Kieltämättä pännii et muut ostelee autoja ja kalliita luksuslomia ja ite kirjaimellisesti työntää sitä rahaa omaan alapäähänsä ja vieläpä ihan tuloksettomasti :'D Yksi tuttu totesi mulle kun valitin laskuja mitä lapsettomuushoidoista tulee, että "kyllä sitä tosiaan ihmiset joutuu autolainojakin ottamaan ni ei toi sen kummempaa oo". Silleen et just joo, on kyllä! Jos otan autolainan ni tiedän et tasan tarkkaan saan sen auton mistä oon maksanut, nyt joutuu vaan rukoilemaan ihmettä ja toivomaan parasta et onnistaisi. Jos me se nyytti syliin saadaan ni tää on kaiken rahan arvoista, mut samaan aikaan kyllä pelottaa et jos kaikki kipu, kärsimys ja rahanmeno on ollutkin ihan turhaa.

Mutta, nythän Simpukka alkaa kampanjoimaan et lahjasoluhoidot saataisiin myös julkiselle puolelle takaisin :)
 
Felicitas tuskin laahaa jäljessä sen enempää kuin muutkaan, on enemmän makukysymys miten tuo siirto tehdään - osa pitää selvänä, että tehdään 3-päiväisellä, koska on näyttöä siitäkin, että on parempi alkiolle - osa tutkijoista taas liputtaa blastojen puolesta. Dextrassa on uusinta laitteistoa tällä hetkellä ja he myös käyttävät niitä mieluusti...

Ehdin lukea siitä tosi paljon noista asioista ihan tieteellisistä artikkelitietokannoista ja kysellä näistä tutkijalta. ERA-testistä ei ole vielä tieteellistä näyttöä, että tämä auttaisi aina kaikkia - on muita syitä niin paljon. Toki se on lupaava. Sitä ei kuitenkaan tehdä kaikille, koska ajatellaan, että kulu (1000 e) on melko suuri, ellei voida epäillä ongelman olevan kiinnittymisaikaikkunassa.
Dextra lapsettomuusklinikka perustettiin juuri sen vuoksi, että Suomessa lapsettomuushoidot laahaavat selvästi muihin Euroopan maihin verrattuna. Heillä myös hintatakuu. Jos alkioita ei tule tarpeeksi, vaikuttaa se hintaan. Tosin jos itsellämme olisi hoidot onnistuneet Felicitaksella, tottakai olisin tyytyväinen heihin. Nämä ovat todellakin niitä makuasioita

Kannattaa katsoa:

https://m.youtube.com/watch?v=9mu1jbSYX88

https://m.youtube.com/watch?v=MQUItr5tXOI
 
  • Tykkää
Reactions: karhuemo75
Todella mielenkiintoista ja syvällistä keskustelua täällä ja hyviä pointteja suuntaan jos toiseenkin! Minun oli pakko tulla kommentoimaan klinikoiden välisiä eroja, sillä oma kokemukseni on, että erot ovat suuria monellakin tapaa – ihmisten kohtaamisessa, empatiassa, joustavuudessa, yksilöllisyydessä ym. Omaan korvaani esim. kuulostaa todella oudolta se, että tehdään useampi hoito samalla kaavalla ja lääkityksellä, jos tulokset ovat joka kerta kehnoja. Ja mitä hoitojen tuloksiin tulee – minun kohdallani niissäkin on ollut radikaali ero.

Meille on tehty yhteensä kuusi IVF-hoitoa, 3 jo mainitulla F-klinikalla ja 3 Dextrassa. Jos katsotaan tilannetta kolme päivää punktion jälkeen (Felicitaksessa kun siirrettiin vain 3-päiväisiä), Felicitaksessa saimme kolmessa hoidossa yhteensä 2 siirtokelpoista alkiota. Kummastakaan ei raskautta tullut. Dextran hoidoissa puolestaan saimme kaikkiaan 13 kolmepäiväistä alkiota, joista viisi jatkoi kehitystä blastokysteiksi. Niistä kahdesta alkoi kemiallinen raskaus ja yhdestä saatiin terve vauva syliin asti; yksi alkio odottaa vielä pakkasessa. Olin hoitojen aikaan 41–42-vuotias, vauvan syntyessä jo hyvän matkaa 43. Saattoihan se olla sattumaakin, että tulokset olivat toisella klinikalla niin paljon paremmat, mutta minun on hieman vaikea uskoa siihen. Myös hedelmöittymisprosentti oli Dextrassa huomattavasti parempi.

Totta on, että hoitojen onnistumisessa keskeisimpiä asioita ovat munasolujen laatu ja ikä, eivätkä lääkäritkään toki pysty ihmeitä tekemään. Itse kuitenkin kannustaisin kaikkia olemaan valveutuneita, kyseenalaistamaan asioita ja kokeilemaan toista klinikkaa, jos vähänkin tuntuu siltä että siitä voisi olla apua. Näissä hoidoissa on niin valtavan suurista asioista kysymys, että rahoille pitäisi todellakin saada vastinetta ja myös kohtaamisen asiakkaan kanssa tulisi olla kaikin puolin miellyttävä.
 
Ehdottomasti samaa mieltä kuin @Roxanne. Mäkin vaihdoin aikoinani Dextraan ja siellä myös lääkäreillä on uusin huippuosaaminen hallussa, mua ”hoidettiin” edellisellä klinikalla (jonka lääkäri nyt F:ssä) aivan kivikautisesti eikä tosiaan tilaani osattu diagnosoida ollenkaan vaikka sen pitäisi olla lapsettomuuslääkärille ihan peruskauraa. Vieläkin v-tuttaa.
 
  • Tykkää
Reactions: Sakariina
Mä oon kans ollut kokoajan siinä uskossa et Suomesta saa maailman parasta hoitoa lapsettomuuteen.

Mut täytyy sanoa et oon hyvin häkeltynyt ja järkyttynytkin tähän vaihteluun mitä nyt sit on. Oon aatellu et Felicitas ja Dextra on samalla viivalla näissä jutuissa, et oisivat suomen parhaat klinikat! Katsotaan nyt mitä meille nyt käy sit tän kolmannen hoidon kans ja/tai lahjasolujen kans. Dextralla on vielä pidemmät lahjasolujonot kuin Felicitaksessa, se on vähän ahdistavaa... ja sitten jo sekin et jos päätettäis mennä Dextraan vetämään tää vika omasoluhoito, niin kuinka pitkään sitäkin saisi odotella, kun tuntuu että kaikki käy Niklaksella ja Eerolla :’D

Harmi juttu kaiken kaikkiaan et teillä on noin paljon huonoja kokemuksia :( ite oon kokenut felicitaksen ympäristön hyvänä ja henkilökunnan lämpimänä. Tietty tulosta ei oo tullut ja tää toka ivf meni huonommin kuin naistenklinikalla liukuhihnalla tehty ensimmäinen hoito.

Pääseekö näitä klinikkakohtaisia onnistumisprosentteja näkemään mistään? Kiinnostaisi kyllä kovasti.
 
Tunnustettakoon vielä, että minua suorastaan ärsytti Dextran jatkuva hehkutus silloin kun itse olin vielä Felicitaksessa hoidoissa. Mutta sitten kun itse vaihdoin sinne, en vaan voinut olla liittymättä kehujien kuoroon. En tietenkään voi taata, että kaikilla kävisi yhtä onnekkaasti ja ero olisi yhtä radikaali kuin minulla, mutta lämpimästi kyllä suosittelen klinikkaa kaikille. (Ja sanottakoon vielä, että Felicitaksessakin sain ihan hyvää kohtelua ja silloinen lääkärini varmasti teki parhaansa. Jostain syystä vain tulokset olivat surkeita.)

@nyuu, sinuna ehkä harkitsisin sitäkin vaihtoehtoa, että tekisin vielä hoidon omilla soluilla Dextrassa. Tai voithan esim. käydä konsultaatiokäynnillä siellä ennen vikaa hoitoa, sehän ei vielä sido mihinkään mutta antaa vähän osviittaa siitä miten (mahdollisesti eri tavalla) sinua siellä hoitaisivat. Vaikka Niklas ja Eero ovatkin (syystä!) suosittuja lääkäreitä, ihan hyvin heille saa aikoja lyhyelläkin varoitusajalla ja hoidon pääsee yleensä aloittamaan vaikka heti. Minäkin uskon, että sinulla on oikein hyvät mahdollisuudet onnistua jopa omillakin soluilla, noin nuori kun vielä olet! (y):)

Nuo klinikkakohtaiset onnistumisprosentit kiinnostaisivat kovasti minuakin, mutta eipä niitä taida olla missään julkisesti saatavilla?
 
@Roxanne haha sama homma täällä, vähän kapinamielessäkin mentiin felicitakselle kun joka tuutista tulee dextran ylistystä. Mut kai se vaan on hyväksyttävä et jotain perää siinä hehkuttamisessa sitten on. :D no ei, valkattiin felicitas ja meidän oma lääkäri sillä kun hän oli parillekin miehen työkaverille tehnyt lapset, ni tiedettiin et ainakin muutama onnistumiskokemus löytyi, ja hän on vissiin erikoistunut ulkomaita myöten lahjasoluhoitoihin.

Dextraan mulla meni vähän usko, kun kuulin että oma kaveri kävi luovuttamassa sinne munasoluja. Hänellä anoreksia, huumetaustaa, tupakoinut koko ikänsä ja omaa lapsettouutta. Olin ihan järkyttynyt että kaikkien seulojen läpi pääsee tollasillakin taustoilla. Mä ilmoitin asiata Dextralle (en tietty kaverin nimellä, vaan kerroin että tällainen luovuttaja tullut heille ja pitäisikö asiallle tehdä jotain), ja vastaaus oli ettei anoreksia haittaa luovuttamista, ja muihin kuvauksiin sopivaa henkilöä heillä ei kyllä ole luovuttajana. Silleen vähän tyhmä olo tuli, eikai hän ole mennytkään esittelemään itseään entisenä huumeidenkäyttäjä-tupakoitsijana jolla kesti kymmenen vuotta esikoisensa saamiseen :/

Tässä on oma syyni miksi en ihan hyppien ole Dextran asiakkaaksi menossa. Vaikka mistäs minä tiedän Felicitaksenkaan luovuttajien taistoista, jos teillä on vasteet ollut lahjasoluissakin noin huonoja...
 
Tänään on HS:ssä juttu spermanluovuttajista ja siitä miten heidät voi nykyään löytää sukututkimus-dna-testillä. Luovuttajaa kutsutaan jutussa SPERMANLUOVUTTAJAISÄKSI :-o. Tätä just tarkoitan sillä että geneettinen ja biologinen vanhemmuus liitetään vahvasti yhteen.

Pitäisi tehdä joku kansanliike tuon termistön muuttamiseksi. Tai mielipidekirjoitus edes. Mutta kuka jaksaa tästä julkisesti kirjoitella?
 
Tänään on HS:ssä juttu spermanluovuttajista ja siitä miten heidät voi nykyään löytää sukututkimus-dna-testillä. Luovuttajaa kutsutaan jutussa SPERMANLUOVUTTAJAISÄKSI :-o. Tätä just tarkoitan sillä että geneettinen ja biologinen vanhemmuus liitetään vahvasti yhteen.

Pitäisi tehdä joku kansanliike tuon termistön muuttamiseksi. Tai mielipidekirjoitus edes. Mutta kuka jaksaa tästä julkisesti kirjoitella?
Mä kävin ainakin kommaamassa facebookissa, mä jaksan ainakin toistaiseks omalla naamalla vähän tapellakin näistä asioista ;)
 
@Roxanne haha sama homma täällä, vähän kapinamielessäkin mentiin felicitakselle kun joka tuutista tulee dextran ylistystä. Mut kai se vaan on hyväksyttävä et jotain perää siinä hehkuttamisessa sitten on. :D no ei, valkattiin felicitas ja meidän oma lääkäri sillä kun hän oli parillekin miehen työkaverille tehnyt lapset, ni tiedettiin et ainakin muutama onnistumiskokemus löytyi, ja hän on vissiin erikoistunut ulkomaita myöten lahjasoluhoitoihin.

Dextraan mulla meni vähän usko, kun kuulin että oma kaveri kävi luovuttamassa sinne munasoluja. Hänellä anoreksia, huumetaustaa, tupakoinut koko ikänsä ja omaa lapsettouutta. Olin ihan järkyttynyt että kaikkien seulojen läpi pääsee tollasillakin taustoilla. Mä ilmoitin asiata Dextralle (en tietty kaverin nimellä, vaan kerroin että tällainen luovuttaja tullut heille ja pitäisikö asiallle tehdä jotain), ja vastaaus oli ettei anoreksia haittaa luovuttamista, ja muihin kuvauksiin sopivaa henkilöä heillä ei kyllä ole luovuttajana. Silleen vähän tyhmä olo tuli, eikai hän ole mennytkään esittelemään itseään entisenä huumeidenkäyttäjä-tupakoitsijana jolla kesti kymmenen vuotta esikoisensa saamiseen :/

Tässä on oma syyni miksi en ihan hyppien ole Dextran asiakkaaksi menossa. Vaikka mistäs minä tiedän Felicitaksenkaan luovuttajien taistoista, jos teillä on vasteet ollut lahjasoluissakin noin huonoja...
Mä tiedän kanssa takavuosilta luovuttajan, jolla oli paha huumeongelma ja joka meni luovuttamaan siksi että se mitätön vaivanpalkkasumma oli hänelle tarpeen... mutta tää oli aikana ennen d- ja f-klinikoita.
 
Siis nyt kyllä olen järkyttynyt. En missään nimessä haluaisi munasoluja huumetaustaiselta ihmiseltä. Olen jotenkin ollut siinä uskossa että luovuttajan ovat empaattisia ja älykkäitä ihmisiä. Tätä juuri pelkään eniten että itse ei saa mitään oikeaa tietoa luovuttajasta. Että jotkut huumeiden käyttäjätkin käyvät rahan perässä luovuttamassa..huhhuh.
 
Ei tää mun kaveri oo huumeita käyttänyt viimevuosiin mutta teininä ja parikymppisenä kyllä runsaalla kädellä. Ei siis missään testeissä enää näy, mutta väkisinkin vaurioittaa soluja. Ikävää kun lahjasolut on se ”vika oljenkorsi” ja sitten saa tollasen luovuttajan jonka solut menee kans roskikseen ni kyllähän se sattuu ja kovaa, sen lisäksi et siitä on maksanut palan sielua ja parhaillaan ottanut lainaa :/

Ja uskon et noista psykologitesteissä ei oo homma eikä mikään valehdella... eihän niissä oo aikaa alkaa tekemään mitään syväluotaavaa roastausta jos henkilö päällisinpuolin vaikuttaa fiksulta.
 
Voisiko joku linkittää Hesarin jutun tänne? Itselle ok, jos lapsi täysi-ikäisenä haluaa luovuttajan tavata.Termit ottaa aika tavalla päähän :( "toinen äiti" ja mikä lie "siittiö isä"!

Harmittaa!
Tuo juttu harmillisesti vain tilaajille. Itse en välittäisi tällaisista kommenteista tai jutuista, lapsella ei ole kuin yksi isä ja äiti, luovuttajat eivät niitä ole.
 

Yhteistyössä