Hei,
Olen uusi tässä ketjussa. Aloin lueskella viime viikolla ja nyt ajattelin osallistua.
Meillä on eka hoito luovutetuilla parhaillaan käynnissä, itse asiassa juuri tänään oli alkion siirto. Yhden eläväisen kauniin 3-päiväisen otin mukaan, kaksi meni pakkaseen. En halunnut enempää kuin yhden.
Olen 41 v. Pari hoitoa teimme omilla. Alkioita tuli aina tosi huonosti - siirtoon aina päästiin, mutta pakkaseen ei koskaan mitään. Kerran kuitenkin tulos oli plussaa. Sain kuitenkin keskenmenon viikolla 11, mikä oli aika julma kokemus. Sen jälkeen olen yli vuoden keskittynyt muihin asioihin ja oppinut, että elämä on ihan kivaa, kun ei heittäydy näihin juttuihin liian syvälle.
Nyt on tunne, että on aika kääntää uusi lehti ja käydä 'taisteluun' uusin voimin.
Viikko sitten sain aika ihanan vahvistuksen, että vielä ei ole myöhäistä eikä kaikki toivo ole mennyttä, vaikka siltä on usein tuntunut. Tapasin työmatkalla amerikkalaisen ystävän, joka on 48 v. Hän teki yksin useita hoitoja, sai keskenmenoja ja jätti lopulta kolme vuotta sitten leikin sikseen. Nyt hän yllätti minut iloisesti kertomalla odottavansa kaksosia viikolla 16 (toki lahjasoluilla).
Olen ollut viime aikoina tosi huono puhumaan näistä asioista muille kuin miehelleni. Pari ystävää on käynyt viime vuosina hoitoja läpi tuloksetta samaan aikaan ja tuntuu, että heidän kanssaan aiheesta on muodostunut liian synkkä. Useimmilla muilla on täysin eri kuviot - lapset joko jo aika isoja tai valtava vauvabuumi käynnissä nuoremmilla ystävillä. Siksi on ihanaa, että netistä löytyy muita samassa tilanteessa.
Siinä siis taustoja ja kuulumisia. Nyt on siis se haastavin aika edessä, kun ei voi oikein kuin toivoa, että luonto hoitaa tehtävänsä. Pitäkää peukkua!
Olen uusi tässä ketjussa. Aloin lueskella viime viikolla ja nyt ajattelin osallistua.
Meillä on eka hoito luovutetuilla parhaillaan käynnissä, itse asiassa juuri tänään oli alkion siirto. Yhden eläväisen kauniin 3-päiväisen otin mukaan, kaksi meni pakkaseen. En halunnut enempää kuin yhden.
Olen 41 v. Pari hoitoa teimme omilla. Alkioita tuli aina tosi huonosti - siirtoon aina päästiin, mutta pakkaseen ei koskaan mitään. Kerran kuitenkin tulos oli plussaa. Sain kuitenkin keskenmenon viikolla 11, mikä oli aika julma kokemus. Sen jälkeen olen yli vuoden keskittynyt muihin asioihin ja oppinut, että elämä on ihan kivaa, kun ei heittäydy näihin juttuihin liian syvälle.
Nyt on tunne, että on aika kääntää uusi lehti ja käydä 'taisteluun' uusin voimin.
Viikko sitten sain aika ihanan vahvistuksen, että vielä ei ole myöhäistä eikä kaikki toivo ole mennyttä, vaikka siltä on usein tuntunut. Tapasin työmatkalla amerikkalaisen ystävän, joka on 48 v. Hän teki yksin useita hoitoja, sai keskenmenoja ja jätti lopulta kolme vuotta sitten leikin sikseen. Nyt hän yllätti minut iloisesti kertomalla odottavansa kaksosia viikolla 16 (toki lahjasoluilla).
Olen ollut viime aikoina tosi huono puhumaan näistä asioista muille kuin miehelleni. Pari ystävää on käynyt viime vuosina hoitoja läpi tuloksetta samaan aikaan ja tuntuu, että heidän kanssaan aiheesta on muodostunut liian synkkä. Useimmilla muilla on täysin eri kuviot - lapset joko jo aika isoja tai valtava vauvabuumi käynnissä nuoremmilla ystävillä. Siksi on ihanaa, että netistä löytyy muita samassa tilanteessa.
Siinä siis taustoja ja kuulumisia. Nyt on siis se haastavin aika edessä, kun ei voi oikein kuin toivoa, että luonto hoitaa tehtävänsä. Pitäkää peukkua!