Luovutettu munasoluhoito, vol. 2

Haaveita ja SatuSofia, onnea hienojen ultrakuulumisten johdosta.

Sharlin, voi rähmä. Ikävää tempoilla epätietoisuudessa. Varmasti on hermot koetuksella, kun ajatukset kimpoilee luomuplussan ja sitten sen huonomman vaihtoehdon välillä. Toivottavasti asiaan saadaan huomenna selvyyttä. Tulehan heti kertoilemaan. Voimia ja rutistus!

Amv
, voimia sinne. Osa olosta saattaa olla hormonien aiheuttamaa, mutta osa voi olla myös uuden elämäntilanteen hahmottamista. Vaikka elämäntilanteen muutos on kuinka toivottu, niin silti ihmismieli kaipaa aikaa ja työstämistä, että uuden tilanteen ymmärtää oikeasti. Lapsettomuuden identiteetti on vahva. Puhu ihmeessä asiasta jälkitarkastuksen yhteydessä ja myös muille, jos vain pystyt. Hormonitasot tasaantuvat aikaa myöden ja elämäntilanteen muutoksen aiheuttamiin kuohuihin puhuminen auttaa kovasti. Olen tällä hetkellä vähän vastaavassa tilanteessa jo ennen synnytystä ja hormonihöyryjä...melko nopea liikkeissäni, siis. Aikaisempi paniikkihäiriö nousi pintaan samoihin aikoihin, kun aloin uskaltaa ajatella, että raskaus voisi tällä kertaa kestää loppuun asti. Silloin tulivat myös ahdistuksen ja pelon tunteet. Jotta onko minusta, lapsettomasta, oikeasti tähän. Puhuminen on auttanut. Sekä läheisille että neuvolan ohjaamalle psykologille. Mitäköhän minulla on vielä edessä sitten kun tähän lisätään hormonimyrskyt...?

Lumeton,:hug: vielä toivoen....?
 
SatuSofia: onnittelut ultrakuulumisista, tunne on ihana kun näkee ne sydämenlyönnit.

Lumeton, jaksamista.

Sharlin
, sinulle myös jaksamista, kun nyt vaan tämä tilanne ensiksi selkeytyisi.

ON, itsellä ultra viikon päästä, olen nyt viikolla 11. Aika on kyllä mennyt tosi nopeasti, eli kyllä tämä tuleva viikkokin sitten nopsasti kuluu. Tällä viikolla ollut yhtenä päivänä älytön etova olo koko päivän ja tänään väsytti vaikka kuinka, mutta illalla kävin pelaamassa sabaa joten vähän piristi.
 
Haaveita ja SatuSofia
Syin täydeltä onnea teille molemmille hyvistä ultrakuulumisista :heart:!

Sharlin
Tsemppiä huomiseen. Kyllä sua koetellaan :( Ei tässä ole enää sanoja. Ihmeet tuntuvat aina menevän oman itsen ohi, mutta niitäkin saa toivoa..

Lumeton
Eikäää :(! Toivottavsti ois vaaratonta. Oletko menossa lääkäriin milloin vuodon takia vai mikä on nyt tilanne? Kovasti pidän peukkuja, että kaikki kääntyisi parhain päin!

Minni007
Nopsaan aika tosiaan kuluu - vastahan sä plussasit :) Joku muukin peluri täällä, kiva. Kuinka kauan uskallat vielä pelata?

elsama
Kyllä vain mullakin on LA maaliskuussa :) Loppupuolella, entäs sulla? Missä kävit hoidoissa?

(21+6)
Kävin tänään neuvolassa. Sain tällä kerralla mm. ne kaikki Kela-paperit, joten pitää alkaa pian sitä viidakkoa tutkia.. Pian se on sitte mullakin jo äitiyspakkaus kotona :) Sokerirasitukseen sain lähetteen ja se pitää hoitaa alta pois, kaikki oli muuten oikein hyvin :) Hyvää viikonloppua kaikille!
 
Haaveita Toivottavasti olisi vain harmitonta vuotoa, jota tuntuu että meillä monella on ollut. Koeta kestää!

Nuppu68 Maaliskuun alkupuoliskolla. Mä kävin tän salamatkustajan hankkimassa Latviasta. Vieläkin hämmästyttää, että minäkö raskaana ja arveluttaa, että meneekö kaikki hyvin loppuun saakka. Vaikka onkin näin pitkälle jo päässyt.

Vauvoista yleensä Mä en ole myöskään koskaan ollut vauva-ihmisiä. Ajattelin alkuraskaudessa, että jos tuolta putkahtaisi ulos 3-vuotias niin se olisi paras... Mutta mieli on kyllä muuttunut tässä raskauden aikana. Nyt kun tuntee sikiön liikkeet, niin siihen on tullut selvästi konkreettisempi linkki ja jännityksellä odotan, että minkänäköinen tyyppi siellä on potkimassa. Enää ei arveluta tuo vauva-aika, vaan päästään sitten yhdessä aloittamaan aivan alusta opettelu perheeksi olemiseen.

Musta on todella hyvä, että tosta raskauden jälkeisestä masennuksesta puhutaan nykyään niin paljon. Että tietää tunnistaa itsessään sitten niitä oireita ja hakea apua, tietää että se vaan iskee joillekin naisille eikä sille mitään voi ja että se on ihan normaalia.
 
Sharlin Huh, kyllä sua oikeasti nyt koetellaan. Olen joskus aikaisemminkin sanonut,että joka asiassa on jotain positiivistakin( toivottavasti ei kuulosta kovalle ja tunteettomalle). Kävi sulle nyt miten kävi, toivon kovasti että pikkuinen olisi kuitenkin oikeassa paikassa ja jatkaisi kasvamista niin kuin pitää,niin mahdollisuus siihen raskauteen sinulla kuitenkin on. Älä nyt luovuta, sinulla on vielä aikaa ja varsinkin nyt kun se plussa sieltä kuitenkin tuli. Raha tietty sanelee sääntöjä, mikä on tosi harmi ja raivostuttavaakin.
Kaikkein tärkeintä kuitenkin on nyt,että saatte asialle varmistuksen ja itsesi kuntoon.

Olen niin mukana tässä sinun jutussasi vaikka en ole kirjoittanut, mutta luen joka päivä kuulumisesi. Tsemppiä ja paljon voimia :hug: :hug:

:heart: Sela
 
Sharlin Piti vielä sanomani tuosta sinun ajatuksestasi,että olisikin oma munasolu mikä olisi tullut sieltä jostain "välistä".
Itse mietin sitä ihan samaa pojan kohdalla. Hänessä on niin paljon samaa kuin meissä vanhemmissa ja mitä isovanhemmilla on. Meillä on miehen puolelta aikankin yksi sellainen ominaisuus mikä minua pisti mietitttämään,että josko hän kuitenkin on omista. Tämä ominaisuus on kaikilla miehen lapsilla(aikaisemmasta avioliitosta) ja tämä sama on meidän pojalla. Toinen asia on mikä ei vielä ole tullut selville täysin, mutta elkeet on siihen suuntaan aika vahvat.
Itse en sitä pidä mahdottomuutena. En tiedä onko näin koskaan todistettavasti tapahtuntu, mutta itseä valtavasti kuitenkin kiinnostaisi ottaa siitä selvää.

Toivottavasti kukaan ei ymmärrä väärin. Oli tuo pieni poika sitten ns kenestä vain niin rakas on ja meidän oma.

Sela
 
Terveisiä lekurista, yli 4h odoteltiin.. Ja vastaus oli juuri mitä eniten pelkäsin, mikä on siis henkisesti kaikkein raskainta.. eli hcg oli 680, mitään ei missään edelleenkään näkynyt, joten taas odotetaan ja sunnuntaina jälleen päivystykseen. Hyvää oli se, ettei hemoglobiini ollut tippunut, eli ainakaan mitään ei pitäisi vuotaa minnekkään tällä hetkellä ja muutenkin vointi suht ok. Oikealla puolella vihloo, mutta siellä oli kuulemma pieni kysta. Toivon todella, että sunnuntai toisi tilanteeseen ratkaisun, silloin hcg:n pitäisi olla noussut niin, että toivottavasti jotain näkyisikin. Ja että jos on kohdunulkopuolinen, että säilyisi ehjänä siihen asti, eikä revi paikkoja.

Sela ymmärrän täysin sun pointin, ei sillä ole mitään tekemistä rakkauden kanssa, se on ja pysyy. Olisiko mahdollista ottaa dna testejä? Kun ajattelee, että ihmiset raskautuvat, vaikka käyttäisivät e-pillereitä, kierukoita ja piuhatkin ois laitettu poikki.. Mutta jotenkin tuntuisi, että mitä nopeammin sen tiedon saisi, sen parempi, koska jos kauan tuota miettii, sitä mielessään tulee varmaksi, että näin on ja sitten saattaisikin tulla hieman pettymyksenä, kun on ollut ihan varma.. ehkä.
 
Voi herranjestas miten piinaavia hetkiä Sharlin nyt käyt läpi! Piti ihan kirjautua ja tulla sanomaan, että et ole yksin. Mun (ja varmasti monen) mietteet on nyt siellä sun luona.

Yritän lähettää täältä vielä vähän rauhoittavia ajatuksia... Halaus. :)
 
Sharlin aina vain sitten sun epätietoisuus jatkuu. Hyvä asia on että voit hyvin. Multa kans mielenrauhaa sunnuntain uuteen tarkistukseen saakka.

Lumeton onko sun vuoto loppunut tai jotakin käännettä tapahtunut? Toivottavasti parempaan.

Rauhallista viikonloppua kaikille!
 
Ihanaa Polkka että kävit täällä jätämässä viestiä, olet myös ajatuksissani..

Kiitos kaikille muillekkin jälleen kerran. Päivä kerrallaan mennään ja oon kyllä tosi herkkänä vatsakipujen ym. kanssa. Niin ja se lääkäri sanoi, ettei välttämättä vielä sunnuntainakaan näy mitään, mutta toivon kovasti, että näkyisi! Ei tässä auta muuta kun laittaa kädet ristiin.
 
Minkälaisia tuntemuksia teillä on ollut raskautumisen jälkeen alavatsalla? Siis heti alkuvaiheissa? Mulla on alavatsa tosi pinkeän oloinen ja sellaista sisäista vihlontaa koko ajan, lisäksi koko vatsa on turvonnut ilmasta.. Mutta kun kädellä painele, toistaiseksi ei tunnu mitään kipuja silleen, eikä vuotoja ole (kop kop!) Alaselkä on kans arka. No, ei voi kun arvailla mitä siellä tapahtuu.
 
Mun tää nyt pitäisi muistaa kun ei siitä ole kuin muutama kuukausi, mutta lyö vaan tyhjää kun yritän muistella mitä fyysisiä oireita oli ihan alkuaikoina... Huomattavasti normaalia suurempi ilman määrä suolistossa taisi kyllä alkaa ihan alusta pitäen ja sehän voi aiheuttaa tuota pinkeyden tuntua hyvinkin.

Voi että kun tää sun tilanne nyt ratkeaisi puoleen taikka toiseen mahdollisimman pian, ettei vaan ehdi tapahtua mitään pahempaa.
 
Sharlin Mulla oli allavatsa kuin ilmapallo, ei turvonnut mutta tuntui ihan ilmapallolta ja oli painelu arka.
Alaselkä oli ihan outo. Selässä oli kipuja ja sellainen,että en voinut olla yhdessä asennossa kauaa aikaa olla. Ihmeellinen jäytävä tunne, en osaa selittää paremmin.

Kohdunulkoisessa minula oli valtavasti isoja hyytymiä ja tutkimuksissa sattui kovin jos ultra-anturi oli liian syvällä. Oli siis tosi arka sisätutkimuksessa, mutta ei oikein muuten tuntunut kipuja,vain niitä isoja hyytymiä. Sitten vasta ku kohdunulkoinen todettiin (kahden virheellisen tutkimuksen jälkeen,luultiin kystaksi) niin oli todella kipeä ilman paineluja, en pystynyt olemaan suorassa ollenkaan. Siksi lähdinkin ensiapuun ja seillä sitten ku todettiin.
 
Viimeksi muokattu:
Ai Sela sinullakin on ollut kohdunulkoinen.. kummasti niitä tuntuu vaan olevan, vaikka pitäisi olla vaan n. 2 % luokkaa.

Päivitän taas omat tiedot. Mun tilanne ei sovi selkeesti mihinkään. Hcg oli 1100, ei ihan tuplaantunut, mutta noussut paremmin kuin yleensä kohdunulkoisessa. Missään ei näkynyt taaskaan mitään. Yleensä 1000 arvoilla alkaa näkymään. Tietysti jos ei näy kohdussa, on todennäköisemmin jossakin muualla. Kohtu taas näytti muuten siltä, että raskaus voisi olla, limakalvo oli paksuuntunut. Mutta siihen luovutetun siirtoon ei sovi mitenkään, hcg pitäisi olla huomattavasti korkeampi ja kun kunnon mekat tuli välissä. Mulla ei ole kipuja, tutkimuskaan ei sattunut, mikä taas ei sovi kohdun ulkoiseen, vuotoja ei ole.. Olen outo tapaus. No, jälleen pitää odottaa tiistaihin asti. Silloin oletan, että on PAKKO tulla joku ratkaisu, vissiin katsotaan jollakin tarkemmalla ultralla, jos ei muuten näy.
 
Hei Kaikki, kuulolla ollaan, vaikka taukoja kirjoitteluun tuleekin. Voimia päiviin Sharlin ja Lumeton; minäkin jaksan vaan uskoa, että kaikessa on myös jotakin hyvää, vaikka joskus näitä elämän eri käänteitä on vaikea mitenkään selittää oikeudenmukaisiksi....

Olin yhteydessä jälleen Eliteen uusien hoitojen aloittamiseksi. Minulle oli yllätys, että mikäli siellä ottaa tuoreen munasolun luovutusohjelman, niin mahdollinen uusinta hoito omilla pakasteilla (siis jos on kokonaan oma luovuttaja ei jaettu)on saman hintainen kuin itse FET. Onko teillä kokemuksia muilla klinikoilla, toimitaanko niissäkin näin ???

Ihana kuurainen sunnuntaipäivä näyttää olevan, luonnosta saa voimia pimeneviin iltoihin
 
Sharlin
Ei voi kuin ihmetellä sun tarinan käänteitä! Pääasia on, että voit hyvin itse eikä kipuja ole. Toivo tosin herää myös, kun arvo on noin noussut, että jospa sittenkin..?! Oishan se ihana käänne :)
En nyt muista millä paikkakunnalla olet, mutta eikö nyt vois jo vihdoin ottaa parhata mahdolliset ultralaitteet esiin ja selvittää tilanne perin pohjin, huh..?! Toivottavasti lääkärit tämän sun tapauksen dokumentoivat ja selvittävät kunnolla ja ottavat opikseen, kun taidat olla aikamoisen harvinaislaatuinen tapaus. Niin että vastaava tilanne tunnistettaisiin seuraavalla potilaalla ajoissa.
Voimia odotteluun, kaikkea hyvää ja tiistaita odotellessa!
 
Sharlin mulla oli silloin ekojen 3 viikon aikana pieniä nipistelyjä vatsassa. Myös vatsa turposi joinakin päivinä. Yhtenä päivänä jouduin töissä avaamaan housuista ylänapin ja piilottelemaan vatsaa jakun alla, kun tuntui niin epämiellyttävän pinkeältä ja turpealta. Nyt kun mulla oli se alkuraskauden ultra niin tajuan kyllä sillä lailla että se näkyy ultrassa vasta jossain vaiheessa kun pompula oli siinä mun päivän yli 5 viikkoa hedelmöitykstä (eli rv 8) vaiheessakin vasta 8,5mm pitkä. Toivottavasti jaksat odotella nyt rauhallisemmalla mielellä.

SaimiRiikka kiva kuulla että olette suunnittelemassa uutta hoitoa. Mä en ehtiny selvittää Eliten pakastushoitojen hintoja kun meillä ei sitten jäänyt sinne mitään. Saitko sieltä kuitenkin sen hintalistan kokonaisena missä tuokin vaihtoehto on mukana? Että ei ole mitään ymmärtämisongelmaa; Andrei oli välillä niin lyhytsananainen vastauksissaan että mä ainakin jouduin usein varmistelemaan että olin ymmärtänyt oikein.
 
SaimiRiikka Meillä ainakin PAS maksoi Elitessä muistaakseni 1550 euroa. On se suhteessa kalliimpi verrattuna suomalaisklinikoiden PAS:eihin, kun taas tuoresiirto oli halvempi.

Nuppu68 pääkaupunkiseudulla asutaan, naistentaudeilla ollaan nyt käyty. Joo, suunnitelmissa oli joku tarkempi ultra ensi viikolla, mutta ne ajat oli niin varattuja, ettei nyt saatu sellaista aikaa, mutta eiköhän tiistaina muutenkin tilanne ratkea.

Rauhallisuudesta ei voi kyllä puhua.. mulla tuli hieman ruskean/veren sekaista vuotoa. Nyt oon sitten ihan paniikissa. Voi kyllä johtua ultrastakin ja soitin päivystykseenkin, mutta kun ei ole kipuja, niin ei toimenpiteitä. Oon tässä silleen ollut myös turvallisin mielin, kun mies on koko ajan ollut mun kanssa, mutta nyt sillä on korkea kuume, enkä voi luottaa sen toimintakykyyn, jos jotain akuuttia tapahtuu. Päinvastoin, mun pitää huolehtia hänestä. Ei varmaan kauheesti nukuta ens yönä. Onneks on sairaslomaa.
 
No, nyt se Jallu vihdoin löytyi, kun erikoislääkäri tuli ja löysi.. oikeassa tuubassa on. Sain nyt metotrexaattipiikin (sytostaattia) ja la verikoekontrolli, ens tiistaina ultra ja uusi pistos. Onneksi ei ole normaalisti kehittynyt ja vielä tosi pieni. Kauheinta olisi ollut, jos sydän olisi jo sykkinyt. Toivottavasti hoituu lääkkeillä, eikä tarvi leikata. Saa nähdä minkälaiset kivut tulee. Kyllä tää oli niin piste meidän hoitotaipaleelle. Oman klinikan toimintaan en ole kyllä tyytyväinen, jos en olisi ollut itse aktiivinen ja käynyt otattamassa verikokeita, ei tiedä miten olisi päässyt salakavalasti kasvamaan tai posahtamaan.

Lumettoman puolesta vielä kovasti toivon onnellista loppua.. mietityttää mitä sinne kuuluu.
 
Sharlin vihdoin tilanne selvisi! Oliko se siis kuitenkin se siirretty alkio joka oli vain karannut väärään paikkaan? Vai mikä lääkärin arvio tuosta oli? Eli kun se oli mennyt munanjohtimeen, oli kehittynyt hitaasti? Hyvä että nyt pääsit osaavalle lääkärille ja saat toivottavasti noilla pistoksilla karkulaisen hoidettua. Voi kun ei tulisi kovasti kipuja. Totta tosiaan, oli sun omasta aktiivisuudesta kiinni että tilanne selvisi nyt ja se päästään hoitamaan ennen rajumpia tapahtumia. Mikä sun olo ja fiilis on, tuloksen selvittyä, kaiken tuon piinaavaan odottelun jälkeen? Ja piikin jälkeen?
 
Sharlin Vaikkei mitenkään onnellinen loppu ollut tällä tarinalla, niin huh hyvä että sentään viimeinkin varmistui se, että mistä oikein on kyse. Totta tosiaan, onneksi olit itse tarpeeksi aktiivinen asian suhteen tai muuten olisi voinut tapahtua paljon pahempaa. Toivottavasti lääke auttaa pian ja ilman hirvittävän suuria kipuja!
 
Sharlin, hyvä, että tilanne selvisi vaikkei tosiaankaan mikään iloinen loppu ollut. Ja omaa aktiivisuuttasi saat asiassa kiittää. Klinikat ei ilmeisesti ota tuoa ku:n mahdollisuutta silleen huomioon, että se voi itsekseen jatkaa kasvua vaikka lääkkeet lopetetaankin. Tosin, kun huomasin silloin oman tilanteeni, niin lääkäri soitteli kotiinkin ja ottivat asian seuraamisen huolekseen (eri klinikka ilmeisesti kun sulla). Voimia ja jaksamista tuleviin päiviin :heart: Annettiinko sulle mitään kunnon kipulääkkeitä mukaan?

Mulla itsellä on ultra loppuviikosta, en elättele suuria toiveita, vuotoa on ja välillä käsittämättömän kovia suppareita. Pahoinvoinita on kyllä ollut, joten pelkään että joko kohdussa on suuri hematooma (vanhaa verta, josta kohtu yrittää päästä eroon) tai sitten taas joku kohdunulkoinen. Mutta, jotenkin olen vähän turtunut enkä jaksa asiaa oikein surrakaan.
 
Sharlin: Hienoa, että asia viimein selvisi vaikkei lopputulos ollutkaan kovin iloinen. Toivotaan nyt kovasti, että homma hoituisi lääkkeillä eikä muita toimenpiteitä tarvittais! Tsemppiä ja jaksamista teille! :hug:

Lumeton: Voi kurjuus tuota vuotoa... Eihän tässä auta kuin yrittää rauhallisin mielin odotella ultraa. Kovasti onnea matkaan!
 
Voi Sharlin, minkä teki Jallu!! Olisko erikoislääkäri löytänyt jo viikonloppuna... No, parempi että edes näin.

Kaikki tukeni ja sympatiani on nyt siellä. Kulunuttahan tää on, mutta hetki, minuutti, tunti ja päivä kerrallaan nyt tästä eteenpäin... Tuollaiset tapahtumat voivat kyllä varmaan nostaa jo adrenaliinitasojakin niin, että niiden varassa menee etiäpäin niin että kivet ja kävyt vain lentelee. Lämmin halitus sulle.

(Ja muille vähän pahoitteluja, kun näin ketjun ulkopuolisena tänne aina välillä pompsahtelen... Ei tosin ole sanottu, ettenkö tällekin palstalle vielä joskus huomaisi kuuluvani.)
 

Yhteistyössä