Luovutettu munasoluhoito, vol. 2

Rakenneultra takana ja jotenkin jäi niin paha mieli koko käynnistä. Meillä se kesti vaivaiset 10 min., eikä lääkäri kommentoinut juuri mitään muuta kuin et näkyvyys on huono, mut näyttäisi olevan kaikki kunossa. Pään-, mahan- ja reiden pituus vastasi vkoja 20+0, 20+5 ja 20+1. Hieman noissa on heittoja, mut ei maininut et olisi mitään ihmeellistä. Pituuksisa mm ei ole tietoa. Painoarvio 310g.
kai noi ihan ok on, mut silti jotenkin jäi hassu olo käynnistä. Lopuksi sanoi vielä et jos tulee jotakin niin voin mennä ä.polille suoraan, ettei tarvitse kierrellä ja kaarrella lähetteitä hakemassa. Jotenkin, tuonkin otin niin, et ihan ku olisi pikkaraisessa jotain vikaa. Sain uuden ultra-ajan rv 28 tämä siis sen takia kun edellinen päättyi miten päättyi.

Päivä päivältä eteen päin tallustava Sela ja pikkarainen kyytiläisenä
 
=)=)=)

Ihanaa Tyyne!!!! Paljon paljon onnea sykkeestä :heart:! Kyllä tämä jännittäväksi meni, mutta onneksi tämä kääntyi nyt iloksi! Uskon kyllä että sinulla oli kauhea paikka eilen ja tänään tuon vuodon jälkeen. On se vaan ihmeellistä että sieltä tuolla tavalla voi vuotaa. Toivottavasti vuoto rauhoittuisi pian eikä turhaan säikyttelisi teitä enää!

Voi, olipa ihana uutinen :)
 
amv
TYYNE! :heart:

Täällä kans yksi joka pyyhkii silmäkulmiaan. Mielettömän ihanan mahtavaa! Loppuisi nyt kuitenkin nuo kammottavat vuodot!


sela: Eiköhän kaikki ole hyvin ja vain ylitulkitsit lääkäriä. Eikö hänen velvollisuutensa olisi ollut kertoa, jos jotain olisi ollut vialla.

Voimia kaikille!
 
Pikalista tämä ei korvaa pidempää listaa, mutta nopeampi päivittää ja hahmottaa..

Odottelee hoitoa/luovuttajaa/pitää taukoa (ikä suluissa)
Cornelius (33) Haaveissa 1
Saaga (39)
EliseT (31) Haaveena ensimmäinen lapsi.
Viinirypäle (33) haaveissa ensimmäinen.
NellaMaija (32) eka
Maijatar (41) ekaa haikaileva
Sharlin (35) eka haaveissa
Miimi78,
Alma (34) eka haaveissa
Iituska (38), haaveissa eka
Jaasminia (xx)
Jonsku-78 (31) haaveissa eka
Marisabel (29) 4 siirtoa tehty, haaveissa eka
Iida-Karoliina (45), eka yhteinen (viides lapsi)
Lidia77 (33), eka haaveissa, 1. lahjasolut odotuksessa
Cava (30+), eka toiveissa, jonossa 1. lahjasoluhoitoon
OnniUnelma76 (34) haaveissa eka
Typyliini (30) haaveissa pikkukakkonen
Tinulinen (32) eka haaveissa
Hillevi (40+) haaveissa eka, syyskuussa pas
Marbel (40+) toiveissa iltatähti
Olki ( ) toiveissa eka

Hoito lähestyy
Hathor (34), toka haaveissa, pas viikko 37
Minni 73 (36) ekasta haaveileva, siirto lokakuussa
amv (34) eka, luovutetut solut -hoito (tuoresiirto) Tartossa syyskuussa

Piinistelijät
Lotta(32) toiveissa eka, 2. lahjasolu ivf, siirto 30.8.
plastex (33) eka yrityksessä, Tartossa 2 alkion siirto 1.9. testi 13.9.

Plussanneet =) (sydämet nähty ultrassa)
Kaipuu, eka haaveissa, plussa 21.11.09, LA 31.7.2010 :heart:
Discovery (40+) 2 alkion siirto 22.1. LA 10.10.2010 :heart:
Aliisa08 (26), ensimmäinen haaveissa, LA 27.10.2010. :heart:
Emilia (xx) LA 3.11.2010 :heart: :heart:
Tuuttituulia (39), haaveissa eka, LA 13.11.2010 :heart:
lokakuu, (40+) toka, esikoistyttö kuoli kohtuun rv 26+ LA 26.12. :heart:
Teekuppi ( ) haaveissa eka, PASsiirto 6.5. LA 25.1. :heart:
sela (40) 2. yhteinen (1. kuollut hoitovirheeseen) LA 29.1. :heart:
Lyyra (), 3. lahjasolulapsi haaveissa, siirto 22.6. pp13 hcg 175 :heart:
Tyyne73(36) haaveissa eka, 2 pakastealkion adoptio 5.8. pp13 hcg 109 :heart:

Maaliin päässeet :flower:
Lutuliini, poika 1.6.2008
Bea, esikoinen tyttö 10/2008
Enkelitytön äiti, tyttö 23.1.2009
Watrossi, esikoinen poika 5.2.2009
Suzyanne, esikoinen, poika, 7.5.2009
Pihla, esikoinen tyttö 3/2009
Piri, toinen lapsi, tyttö 6.6.2009
Bardolino(30) eka, tyttö 3.11.2009
Kauniskuu (32) eka, tyttö 8.11.2009
Juuni (48) 2. lapsi tyttö 16.11.2009
Rudy, kaksostytöt 1/2010
Marru (35) esikoiskaksostytöt
Simmis (38) toinen lapsi, tyttö 1/2010
Vekara (45) eka yhteinen, peikkotyttö 2/2010
Pomppaduu (27) kakkonen, tyttö 2/2010
Nennuliini (35) eka lapsi, tyttö 3/2010
Vilhelmiina72 (37) ekat, terveet pojat 24.4.2010
Matilda (30) esikoinen, poika 7/2010
Minni007 (45) poika 12.7.2010

Taustalle siirtyneet
Dream73 (36)
 
Viimeksi muokattu:
Tyyne, ihana uutinen. Kyyneleet valuen luin viestiäsi! Onpa teillä sitkeä alkio, jos vuoto on kohdusta tullut. Kaikkea parasta loppuraskauteen! :hug:

Lyyrallekin huomasin sydämen lisätä listaan.

Tänään lääkäri viimein soitti ja lopputulema oli se, että seuraavan kierron alussa voidaan hoito alkaa, jos nollaultrassa ei näy kystia tms. Kun hemoglobiini on hyvä, ei raudanpuutteeestakaan tarvitse huolestua. Mutta uutta tietoa oli se, että jos on tulehdussairaus, se nostaa immuniteettia ja myös alkion "vastustuskykyä". Varsinkin kuumeiset flunnsa jne. tekevät näin. Minulla oli jos poskiontelotulehdus ja nyt taas kurkku kipeä ilman kuumetta. Täytyy tämä kuitenkin saada kuntoon ennen hoitoa. Edellisen hoidon lääkityksellä mentäisiin. Mitään uutta ei lääkäri keksinyt, mikä tilanteessamme auttaisi. Täytyy sitten vaan uskoa ja toivoa ja välttää stressiä.

Mukavaa viikkoa kaikille!
Lotta ja plastex toivottavasti seuraatte Tyynen vanavedessä plussapinoon!

T. Hillevi
 
Viimeksi muokattu:
Tyyne!!!! Voi miten mahtavaa. En voi sanoin kuvata miten hyvältä nyt tuntuu. Tuota olen koko ajan toivonut, niin kovasti!!!! Jos olisi ollut kaksi alkiota ja toinen mennyt kesken, olisiko se näkynyt ultrassa? Kuulin juuri eilen taas uuden jutun siitä, että toinen kahdesta mennyt kesken ja toinen jatkanut, niin ajattelin heti sinua ja toivoin ihmettä, joka nyt näemmä tapahtuikin!!!

Ihan hirveään rääkkiin kyllä olet joutunut, monta päivää aivan hirveää painajaista. Mutta, kun vaan kaikki nyt pysyy kunnossa, niin ehkä noi painajaiset alkaa unohtua vähitellen. Kaikkea hyvää teille.

Voi sela, ikävää että jäi kurjat tunnelmat. Lääkäri taisi olla tökerö tapaus, mutta aivan varmasti jos jotain olisi vialla, olisit siitä selvillä. Kyllä lääkäri sellaiset asiat sanoo. Eikä noissa hänen sanoissaan mikään viittaa siihen että olisi hätää. Kurja, kun kaikki eivät tajua, että jos asiakkaalla on noin rankka kokemus taustalla, voisi oikeasti ottaa ne silkkihansikkaat. Halit, kaikki on pikkaraisella hyvin.

Ja Hillevi, ultrassa olen käynyt vaivaiset 4 kertaa vasta, heh, että saa sydämen laittaa. Eli syke on bongattu moneen kertaan ja myös kotidopplerilla lähes joka päivä. Ja kiva kuulla että pian pääsette jatkamaan.

Lotalle, plastexille, kuin myös Hathorille tsemppiä!
 
TYYNElle hirveesti onneee!! Siis mullahan oli ihan todella massiivinen vuoto ja vuosin pitkälle 12vk vielä senki jälkeen. Kohtuun vaan oli vuotanu ajan mittaan verta joka poistui sitten kerralla hirveellä rytinällä hyytymien kera. Jopa lääkäripuolisoni ei uskonut et kukaan selviää sellasesta verimäärästä..ja tossa toi muksu nyt roikkuu lahkeessa :):kiss:

SElalle vielä kommentti.. noi vaihtelut on todella normaalia!! Koskaan ei millilleen saada mitattua, voi heittää jopa "viikonkin" :)

Kaikille tsemppiä ja lykkyä!! Joku karjuu lahkeessa.. taas :)
 
Hei,

Hillevi, hienoa että pääsette taas yrittämään! Pääsisinkö muuten listan "hoito lähestyy" -kohtaan? :)

Sela, kuulostaa ihan meidän np-ultran lääkäriltä silloin 7 vuotta sitten... Ihan samalla tavalla käyttäytyi. Sitten kun sikiön niskaturvotus vielä oli lähellä ylärajaa niin antoi vaan kouraan lähete lapsivesitutkimuksiin ja meinasi että kyllä siellä kannattaa käydä. Oli aivan hirveä olo jälkeenpäin, vaikka arvo itse asiassa oli rajoissa ollutkin! (En kuitenkaan mennyt tutkimuksiin, en olisi kyennyt keskeyttämään raskautta joka tapauksessa vaikka olisi jotain ollut.) Soitin silloin lapsettomuuslääkärilleni joka myös tekee raskauden ajan seurantaa, ja hän sanoi että ei olisi ohjannut minnekään tuon mittauksen perusteella. Toiset vissiin vaan tykkäävät olla pessimistisiä ihan varmuuden vuoksi, tai jotain? Älä välitä, kyllä siellä mahassa kaikki hyvin on! :hug:
 
Syke!!! :heart:
Ihanaa, Tyyne, onnea! Kyllä niitä hyviä uutisia sinulle on todella toivottukin. Karmeita hetkiä olette miehesi kanssa joutuneet kokemaan ennen onnenkyyneleitä...

muoks. Lotalle ja plastexille vielä kovasti peukutuksia! Plastex, olet oikeassa - onneksi vielä on toivoa. Toivottavasti jo nämä Tarton tuplatuliaiset järjestävät teille kertaheitolla ohjelmaa seuraavaksi noin 18 vuodeksi! ;)
 
Viimeksi muokattu:
Onnea teidän kaikkien poluille!. Lukiessani Tyynen viestiä elin mukana ja liikutuin kovasti. Näiden elämän tosiasioiden äärellä kaikki muut typerät huolet (kuten työhuolet) saa oikeat mittasuhteet.

Minä täällä taipaleeni alussa (vain kymmenen vuotta yritystä takana)- vasta toipumassa lapsettomuuden surusta ja pelosta, opin iloitsemaan päivä päivältä näistä muista tulevista mahdollisuuksista.

Ylpeänä voin kertoa, että olen jo uskaltanut itkemättä pitää ystäväni vauvaa sylissä ja hakea naapurin lapsia koulusta ja harrastuksista. Ehkä tämän surun voi voittaa. Mutta jos luovutetuilla soluilla ei onnistuisi, niin ajattelin suunnata voimani lapsille jotka tarvitsevat sijaisvanhempaa tai viikonloppu vanhempaa. Minulle täytyy olla aina suunnitelman varasuunnitelma, ettei tunnu, että tippuu niin korkealta jos ei plussille päästä.

Kuinka monesti te olette ajatelleet yrittää luovutetuilla? Onko teillä sopimus miehenne kanssa esim. kokeillaan yksi tuoresiirto ja passit? Me yritämme näillänäkymin ko. tapaan.
 
Tyyne: Voih, miten ihania uutisia ultrassa oli. Onni on antanut odotuttaa itseään, mutta nyt toivotan ihanaa raskausaikaa!!

Discovery: Hyvä kuulla käytännön esimerkki, että plussa voi näkyä pari päivää aiemminkin. Olen taustaillut täällä palstalla aiemminkin, ja jotenkin muistankin tuon sinun plussasi, kun aluksi unohdit testailun ja sitten silti plussa tuli:)

Hathor: Jaksamista PASsin odotteluun. Toivottavasti saatte hienot kuulumiset huurulaisista maanantaina!

Sela: Lääkäreillä on kaikenlaisia tapoja esittää asioita, kurjalta kuulostaa. Mutta samaa mieltä olen kuin aiemmatkin, että tämä oli vain lääkärin tyyli eikä tuossa ollut mitään viitteitä siitä, etteikö kaikki olisi hyvin.

Hillevi: En ollut kuullut myöskään aiemmin tuosta, että flunssa tms. saattaa nostaa omaa vastustuskykyä, minkä vuoksi alkiota ei kannata silloin siirtää. Pikaista paranemista ja sitten vain tositoimiin!

Olki: Samat ajatukset on minullakin, että joku varasuunnitelma on aina mielessä sen varalle, että tämä negaputki jatkuu. Kun lähdettiin näihin lahjasoluhoitoihin, niin tehtiin miehen kanssa suunnitelma, että kaksi hoitokierrosta käydään läpi PASseineen. Olemme vielä pitäneet auki sitä, että tekisimmekö vielä lahja-alkiohoidon, jos näistä lahjasoluhoidoista ei raskaus ala.

Nyt vasta huomaan, miten piikit ja pillerit vähitellen häviävät pakkauksista eli ei tätä piinistä nyt niin kovin paljon enää ole jäljellä. Vajaa viikko menee kuitenkin pian. Huh vain, toisaalta en tiedä, miten uskallan testata ollenkaan..
 
Ihanaa Tyyne. Kyllä täälläkin kyyneleet tuli ja vähän enemmänkin... Tämä on taas esimerkki siitä, ettei kovakaan vuoto vielä merkitse epäonnistumista. Toivottavasti kuitenkin hellittää, että tulee sinulle helpompi olla ja odottaa pikkuista.
 
TYYNELLE tulin toivottelemaan onnittelut sykkeestä. Nyt vaan yrittäkää nauttia hetkestä ja luottavaisin mielin eteenpäin. Pikkanen vaikuttaa melko sitkeältä tyypiltä, niin kuin meillä aikoinaan...ja sama jatkunut jo 7kk ;)!!

Halit kaikille VEKARALTA :hug:!!
 
TYYNE,hurjasti onnea sykkeestä!!Hirveitä olet saanut kokea!

Meillä on huomenna vihdoin se psykologin haastattelu,eli vähän edetään asiassa!Kuulimme eilen (taas) raskausuutisen,ihan perhepiiristä,ja kyllä oli taas päivä pilalla,ei sille mitään voi!
Olemme aina olleet kallellaan adoptioon,mutta nyt taas tuli aika voimakas "raskaana olemisen halu", ja mieleen tuli ekaa kertaa vaihtoehtona myös alkioadoptio.
Jaksaisiko joku kerrata minulle faktat,eli missä tehdään,mitä maksaa,saako luovuttajat valita ja mitä tietoja on saatavilla nyt/myöhemmin?KIITOS,jos jollain on kärsivällisyyttä!:flower:

Lotta ja plastex,jaksuja piinistelyyn,peukut pystyssä!
 
Hei kaikille, olen seuraillut jo pitkään teidän palstaa ja kirjoitellut lähinnä tuolla 35+-porukassa. Nyt alkaisi meilläkin olla aika siirtyä kokeilemaan hoitoja toisten soluilla kun omilla ei näköjään mitään saada aikaseksi. Nuo Tarton hoidot ovat jääneet mieleen ja kuulostavat hyvältä vaihtoehdolta.

Typyliini, kertoisitko mistä olet tsekin klinikan löytänyt, ja minkähän hintaista hoito siellä on? Onko sinulle siis varattu pakastettuja alkioita?

Tyynen jännittäviä vaiheita olen seurannut sydän syrjällään ja olipa mahtava käänne tuo eilinen ultrakäynti!! Itku pääsi minultakin kun siitä luin! Kovasti onnea jatkoon!
 
Voi kiitos ihanaiset naiset! Olette kaikki olleet minulle korvaamaton tuki ja tulette olemaan. Kukaan nimittäin ei tiennyt meidän Tarton reissusta. Eilen kerroin äidilleni että olen raskaana, mutta alkioiden alkuperästä en saanut sanotuksi... kaikki aikanaan...

Vuoto on taas loppunut, pysykööt poissa, hus! Andreilta tulleissa ohjeissa oli, että lääkkeitä jatketaan 23.9 asti ja ultraan heti jos vuotoa taas tulee. Joten näillä mennään hetki kerrallaan

Tyyne

ps. olen tuossa plussanneidenkin listalla se 10.
 
Hei kaikille pitkästä aikaa!

Olen taustalla seuraillut tilanteitanne, vaikka en ole kirjoitellutkaan palstalle. Tyynelle :heart: ja onnittelut sykkeestä. Monet itkut on täälläkin itketty, kun sun kokemuksia on lueskellut. Ei se huoli ja murhe todellakaan lopu siihen plussan saamiseen, vaan jatkuu koko raskausajan.

Pahoittelen, että en tässä nyt kommentoi jokaisen vaiheita erikseen, toivottelen kaikille tasapuolisesti tsemppiä raskaalla taipaleella ja toivotaan paljon uusia plussia tähän ketjuun.

Itselläkin alkaa taas tapahtua jotain hoitojen suhteen. Pakkasessa on 3 alkiota odottelemassa ja huomenna olis tarkoitus aloittaa Progynovat. Siirto sitten varmaankin viikolla 38, jos kaikki menee hyvin. Saa lisätä listaan. :attn:

Alunperin ajateltiin, että nämä PAS 3 alkiota on ne meidän viimeset luovutetut solut ja sen jälkeen siirrytään adoptioon. Nyt kuitenkin alettiin vielä miettimään Tartoakin yhtenä vaihtoehtona, jos nämä alkiot ei tuo sitä kaivattua plussaa. Osaisko joku pikaisesti sanoa, mitä luovutetut munasolut maksaa Tartossa? PAS oli jotain 1650 Eur, sen taisin jostain ketjusta bongata.

Hyvää yötä ja peukutuksia kaikille!
 
Piti tulla pikaisesti Tyyneä onnittelemaan! Aivan mahtavia uutisia sait ultrasta <3 ! Toivotaan, että vuoto pysyisi nyt poissa. On tosi inhottavaa elää koko ajan epävarmana.. tää on niin epävarmuudessa ja pelossa elämistä muutenkin, että vois tuo vuoto ainakin pysyä poissa! Tsemppiä jatkoon.

Hillevi, meille lääkäri aikanaan sanoi, että kuume ja antibioottia ym. kunnon lääkkeitä vaativat saraudet ovat sellaisia, minkä takia alkionsiirtoa voi joutua lykkäämään, mutta pelkkä flunssa sinällään ei ole mikään este.. ja itsehän olen flunssaisena siirrossa ollut.. Mahtavaa, että pääsette melko piakkoin siirtoon =) Niin kovasti täällä taustalla sinua ajattelen ja toivon sinulle niiiiin paljon onnistumista :hug:

Miten mahtaa Tuuttituulian raskaus edetä? Tulehan kertomaan kuulumisia.

Itse täällä enemmän taustailen, kun tuntuu vähän hölmöltä tulla hehkuttamaan omaa onnea, kesken muiden hoitojen.. vaikka tuskin kukaan siitä pahastuisi.. tietäen meidänkin vaikean hoitohistorian. Olen ajatellut, että liittyisin tuonne odotusajan palstalle, mutta jotenkin se tuntuu vaikealta.. vieläkin kun kummittelee ajatus, että mitä jos kaikki ei menekkään niin kuin pitää.. ja tämä palsta tuntuu jotenkin edelleen niin omalta palstalta..

Toivon koko sydämestäni onnistumisia kaikille niin yhdessä kuin erikseen!! Olette ajatuksissa ja rukouksissa vaikka nykyään lähinnä taustalla olenkin.

1,5 viiikkoa töitä jäljellä.. Vielä ensi viikko ja seuraavasta pari hassua päivää. Masu-asukki oli viime neuvolassa vielä poikittain.. yksi ilta tuossa oli sellainen myllerrys mahassa, että toivon että asukki olisi kääntynyt oikein päin.. kohta kun se tila käy niin kovin ahtaaksi. Viikon päästä uusi neuvola.. sitten siitä viikon päästä viimeinen lääkärineuvola.. ja sitten alettaisiinkin elelemään jo toivottavasti viimeistä kk:tta..

Halit kaikille!

-Aliisa 33+1
 
Aliisan viestiin pitää kommentoida sen verran, että niin totta on, että tänne on helpompi tulla kertomaan omista kuvioistaan kuin tuonne odotuspuolelle. Toisaalta on jotenkin ikävää kertoa koska raskaana ja täällä kuitenkin paljon sitä raskautta kauan toivoneita ja halavia. Tuntuu kun jotenkin loukkaisi. Aina ei kuitenkaan "voi" kirjoittaa niitä anteeksi pyyntöjä, että näin tunkeilee taas kertomaan kuulumisiaan. Toisinaan tuntuu taas, että tänne jos minne kuulumiset pitänee kirjoittaa koska itseäni ainakin silloin ennen raskautumista toi hirveästi tsemppiä ja kannustusta toisten onnistumiset, toivon että se tuo muille myös samallaisia tunteita. Varmasti tulee myös se tunne ja inho, että miksi toi onnistuu kun minä en. Meille kaikille varmaan niin tuttuja tilanteita. Ketokaa hyvät kanssasisaret jos ketä kovin häiritsee tai tuntuu mahdottomalta lukea raskautuneiden kuulumisia.

En tiedä olenko jotenkin missannut viestejä, mutta en ole kuullut teekupista pitkiiin aikoihin mitään. Missähän hän mahtanee luurailla???? Onhan kaikki hyvin??? Tule ilmoittamaan itsestäsi jotakin. Onko kukaan muu tietoinen hänestä? En ole huomannut sinua odottajienkaan puolella vaikka olen välillä käynyt kurkistelemassa sinua sieltä, no nyt en ole muutamiin päiviin käynyt.

Kaikille valtavasti voimia, tsemppiä ja onnea tilanteisiinne. Tukekaamme toinen tosiamme.

Mukavaa päivän jatkoa toivottelee Sela ja Pikkarainen
 
Hei,

pikainen kysymys teille, onko kellään kokemusta siitä että rinnat olisi kipeytyneet lääkityksen aikana? Siis estrogeenistä? Minulla alkoi toissayönä kipuilla rinnat, varsinkin vasen. Viime yönä jo heräsin siihen että vihloo, ja sitä jatkuu vieläkin. En löydä mitään selkeää kipukohtaa kun tunnustelen. Minulla ei ole muistaakseni mitään tällaista tullut aiemmin hormonilääkityksen aikana. Mietinkin että pitäisikö ottaa terkkariin yhteyttä. Voiko esim rintatulehdus tulla näin normaalioloissakin, vai pelkästään silloin kun imettää?

Onneksi tuli nyt jo eikä vasta siirron jälkeen, minähän olisin luullut sen olevan merkki raskaudesta... :)

Hathor
 
OnniUnelma Muistaakseni Tarton luovutettu hoito 4500€..
Hathor Minulla tuli myös Zumenonista rinnat älyttömän kipeiksi jo ennen siirtoa, öisin vihloi ja olivat selkeästi turvonneet. Lääkkeen lopettamisen jälkeen ovat taas normaalit, en usko että asiasta tarvitsee huolestua. Itselläni on muutenkin aina ennen menkkoja rinnat tosi arat.
Aliisa ja Sela Minusta ainakin on tosi kivaa lukea kuulumisistanne ja se tuo toivoa! Silloin ihan juuri itse negan saaneena kun joku toinen plussaa samaan aikaan itselläni valitettavasti hetken tuli tunne, että miksi ei itse, mutta se meni hyvin nopeasti ohi ja liittyi selkeästi siihen hetkeen omasta pettymyksestä. Tietysti ollaan erilaisia ihmisiä ja koetaan asiat erillä tavalla, mutta itse koen, että sitten jos ja kun onnistuu, tarvitsee ehkä neuvojakin kokeneemmilta kanssasisarilta.
 
Aliisa ; sinunkin raskaus jo noin pitkällä, hienoa :) Nautihan viimeisistä viikoista, vaikka se pelko siellä taustalla varjostaakin. Masua tulee kuitenkin sitten vähän ikävä. Tiedättekö kumpi sieltä on tulossa?

Tyynelle valtavasti onnea sykkeen löytymisestä:heart: mullahan kanssa vuoteli reippaastikin ja kipujen kanssa. Se on kammottavaa, mutta päivä kerrallaan ja toivotaan, että vuodot olisivat jo sinun kohdaltasi ohi.

Vekaralle ja pikku-neidille vilkutuksia:) Eikös menekin aika hurjaa vauhtia, kohta meidän vauvat lähentelevät jo vuoden ikää:)

Hilleville onnenpotku seuraavaan hoitoon =)

Kaikille muillekin tsemppiä vaiheisiinne. Minun mielestäni tämän palstan rikkaus on juurikin se, että meitä on täällä niin eri vaiheissa olevia naisia (yhtään miestä ei taida olla kirjoittelemassa). Siltikin kaikki samassa veneessä. Silloin kun omat hoidot meni metsään, toisten onnistumisista lukeminen satutti. En halunnut lukea koko palstaa, niinpä pidinkin taukoa tai ainaskin taustailin:) Pakko oli kuitenkin aika-ajoin käydä vilkaisemassa toisten kuulumisia. Siltikin koen,että kaikki mahdutaan samalle palstalle, me jo lapset/lapsen synnyttäneet, odottajat kuin myöhemmin onnistuvatkin. Voisihan sitä perustaa synnyttäneille, odottajille ja hoidoissa kävijöille omatkin ketjut, mutta itse pidän tätä nykyistä mallia hyvänä.
Ainakin minusta on ihanaa lukea myös, että mitä lapsille ja vanhemmille kuuluu. Ja onneaan saa myös hehkuttaa, ja nimenomaan täällä, kyllä me sellainen prässi ollaan jokainen läpikäyty:heart:

Meidän tylleröt ovat 8 kk ja todella kovia menemään, saa olla kirjaimellisesti silmät selässäkin. Vauhdikasta on, mutta aivan ihanaa:heart: Itse olen toipunut hyvin synnytyksestä, paino on pudonnut entisiin lukemiin ja vähän allekin:) 3 huurunenää on vielä pakkasessa ja ne aiotaan käyttää joskus tulevaisuudessa, sitten meidän hoidot ovat tässä. Ollaan jo saatu enemmän kuin ikinä uskalsin toivoa.

Rudy ja Rupsukat 8kk :heart::heart:
 

Yhteistyössä