Hei,
arki on taas koittanut, ja kyllä nyt tuntuu paremmalta jo. Vuoto alkoi kunnolla eilen aamulla, ja se on ollut helpotus. Helpotus siksi että se on pitkästä, pitkästä aikaa ollut KUNNOLLINEN! Se herättää vähän toiveita siitä että 1) ehkä limakalvo sittenkin on kasvanut tällä kertaa kunnolla 2) se nyt todennäköisesti vuotaa kunnolla pois 3) tai sitten siellä on ollut jotain kiinnittymisen yritystä kuitenkin? Nyt vähän harmittaa ettei voi kokeilla PASia suoraan tämän jälkeen, koska klinikka menee kesälomalle. No, kyllä kai se tauon jälkeenkin voi onnistua, on ainakin vähän tuoreempi limakalvo sitten, ei ainakaan monen vuoden ikäinen Juttu on myös se, että ennen tätä hoitoa olen melkein kahden vuoden ajan syönyt sellaista hormonikorvaushoitoa joka ei aiheuta vuotoa ollenkaan. Vaihdoin lääkitystä ihan hiljattain ja kerkesin saada vain yhden niukan vuodon sillä ennen hoitoa. Kukapa tietää, vaikuttaako se mihinkään, mutta nyt ainakin tuntuu vähän paremmalta.
Lyyra: minä keskityn nyt pitämään sinulle peukkuja, ja sinä saat sitten vuorostasi (olet silloin jo raskaana ) pitää peukkuja minulle taas syksyllä! Nyt kyllä onnistutaan! Pakko siihen on uskoa!
Hathor