Luovutettu munasoluhoito, vol. 2

Kiitos kaikille kommenteista!! Olen yllättäen alkanut voida vähän paremmin niistä torstain shokkiuutisista huolimatta. Ehkä tämä johtuu siitä, että olen nyt järkeillyt, että pas katsotaan joka tapauksessa ensin, ja vasta sitten konsultoidaan Jorvin lääkäriä ja mietitään tilannetta eteenpäin. Voihan se olla, että selvittäisiin esim. johtimien poistamisella tai jollain muulla tavalla niin, ettei kaikkea tarvisi vielä poistaa. Silti tiedostan, ettei tämä nyt ihan pikkujuttu ole, ja välillä asia tulee vahvemmin mieleen. Jos vuoto ei lopu torstaihin mennessä, niin laskeskelin juuri, että sitten varmaan jo sunnuntaina (kp21) pistän jarrun ja alan valmistautua syyskuun passiin uusin keinoin.

Maija: Toivon todella, että nuo ovat nyt juuri niitä oireita. Kyllähän noista repäisykivuista aina puhutaan raskausoireina, joten hyvältä kuulostaa. Tiedän hyvin, ettei testipäivää alkaa kauhulla odottaa, kun on taustalla niin monta pettymystä. Toivottavasti nyt tulos on jotain ihan muuta :heart:

Nennuliini: Niinpä, on ihan totta, että optimaalista tilannetta kannattaa hakea. Mietin tässä, että hoidot ovat niin kalliitakin, että jos joka tapauksessa tulossa on 1-2 hoitoa enää, niin tosi järkevää olisi yrittää nyt muuttaa jotenkin tilannetta raskauden kannalta paremmaksi.

Hillevi: Kieltämättä umpisolmu kuulostaa juuri oikealta ilmaukselta..

Vilhelmiina: Onneksi sinulla on ystävä, jonka kanssa voi näistä puhua ja joka ymmärtää. Toivottavasti oli rentouttava viikonloppu! Pidän peukkuja ensi viikolle. Hienoa, että viikon päästä vietät jo piinistä! Ajatuksesi kuulostivat tosi tutuilta. Itsekin mietin usein, että toivottavasti omilla soluilla tehdyt hoidot epäonnistuivat siksi, että alkiot eivät olisi voineetkaan kiinnittyä.

Emmi: Kuulostaa erittäin hyvältä tilanteelta, että tehtiin tuoresiirto ja yhdeksän alkiota jäi pakkaseen! Hienoa, että Tartosta jäi hyvät kokemukset.

Pihla: Mukavaa, kun kävit täällä pyörähtämässä vauva-arjen keskeltä. Täytyy vain jaksaa uskoa, että kaikki voi kääntyä hyvin.
 
Lotalle lohtu :hug: Onneksi mielesi on jo positiivinen ja eteenpäin katsova!

vilhelmiina, kyselit alkion adoptiosta että saako niitä vain Intiimistä. Meidän alkio on Tampereen Väestöliitosta joten saa niitä muualtakin. Niitä on vain kuulemma tosi harvoin tarjolla. Sinulla on siirto sitten 2 päivää minun jälkeeni, päästään piinailemaan sitten yhdessä! Mukavaa kun saa seuraa.

Maija, kysyin alkion sulatuksesta ja sain vastauksen että siirtopäivän aamuna sulatetaan. Minulla siirto klo 13 joten toivottavasti silloin on havaittavissa onko alkiossa eloa. Sullahan on ollut tuhdit lääkkeet limiksen kasvuun. Nyt tuntuu että olisinkohan minäkin tarvinnut tuhdimmat lääkkeet?? No, tiistaina on 20. laastaripäivä joten pitkään on sitten minunkin limistä kasvateltu. Kuulostaa hyvältä nuo sinun repimistunteet, pidän peukkuja että olisivat raskausoireita!

emmille mukavia piinispäiviä!

Mukavaa sunnuntain jatkoa kaikille, meillä aurinko paistaa sateen jälkeen joten taidan lähteä vähän ulkoilemaan!
 
Harmi Lotta kun teillä kävi näin :hug: . Toivotaan, että pääsisitte jatkamaan hoitoja pian...

Huomenna olis sit PAS-alkion siirto iltapäivällä. Hieman kyllä jännittää... No pitää vaan yrittää suhtautau mahdollisimman rennosti.
 
Taas jaksaa paistella sateen jälkeen. Tytön kanssa oltiin kauppoja kiertämässä ja nyt on mukava vaan hetkeksi istahtaa koneen ääreen.

Ihania uutisia...kolme menossa siirtoon ensi viikolla ja MAIJAN tuloksia täällä kovasti jänskätään!! Oireet vaikuttaisi ainakin lupaavilta!!

Huomenna taas työpäivä ja toivottelenkin mukavaa alkavaa viikkoa kaikille ja paljon tsemppiä siirtoon menijöille!!

- VEKARA - :wave:
 
Jonskulle peukut ja varpaat pystyssä huomenna.

Voisko noi olla mahdollisen tai siis mahdottoman raskauden oireita. Itse ajattelin ne pistosten ja muiden lääkkeiden aikaansaannoksiksi. Voisko jo tässä vaiheessa tuntua jotain. En edes uskalla toivoa.

Yritän unohtaa oman navan ja jännittää ensi viikolla toisten puolesta.

Terkuin Maija
 
Pikaisesti. Maijatar, raskaushormoni tekee just tuota herkkyyttä, itel ollut samanlaista ;) . Sain selvän pussan joulukuussa pp 11 ;) .
Aliisa, miten homma etenee? Tulehan kertoilee.
Kaikille oikein mukavaa ja antoisaa ensi viikkoa! :heart:
gerbera
 
Tällä viikolla on todella monella jännät paikat! Peukut pystyssä siis täälläpäin koko viikon teille! :wave: Käykäähän kertoilemassa kuulumisia, kun niitä saatte.

Lotta, hienoa että jaksat ajatella positiivisesti. Tietysti asia on mielessä varmaan koko ajan, mutta siltikin. Jospa se PAS toisikin teille odotetun tuloksen ja raskaushan olisi paras hoito endolle. Toivon teille niiiiiin onnistumista!

Maijatar, toivottavasti nuo olisivat raskausoireita, niinkuin monilla tuo herkkyyskin juuri on. Plussatuulia sinne, puuuuuh!

Pihlalle: onnittelut tyttelistä! Ihanaa, että näitä uutisia tälle palstalle myös tulee. Se antaa toivoa meille muille onnistumismahdollisuuksista!

Emmille piinailuun jaksamista!

Toivottavasti Matsalulle täti on tullut jo kylään!

ON: mulla alkaa maha olla kohta sekaisin, kun tänään on ultra. Käyn sitten illalla kertoilemassa, mitä siellä näkyi.

Kaikille tasapuolisesti mukavaa viikon alkua!

Nennuliini
 
Maantaita, Ladyt! Monella täällä homma etenee, hienoa hienoa!

Maijatar, koska sulla olikaan se siirto? Kyllä mulla tuossa tuulimunaksi osoittautuneessa tuoresiirrossa ekat kuukautiskivun kaltaiset kohdun supistukset tuntuivat jo pp 4. Tulkitsin ne kiinnittymiskivuiksi. Ehkä sun kivut on hyvä merkki...

Itselläkin sitten padot aukenivat sunnuntaina. Klinikalle raportoin ja aikataulu olisi nyt sellainen, että limisultra on ensi viikolla torstaina ja jos kaikki putkeen menee, siirto seuraavana maanantaina eli 31.8. Pessimismi meinaa iskeä: meikäläisen tuurilla syön lääkkeitä kaksi viikkoa kuin hevonen ja sitten alkiot hyytyvät kalkkiviivoille pakkasesta päästyään... Mutta klinikan mukaan 80% kolmen päivän alkioista selviää sulatuksesta, niin että toivoa kumminkin on.
 
Hei!

Lotalla on kyllä kurja tilanne, mutta hienoa että osaat kuitenkin olla asian suhteen hyvällä mielellä.

Vilhelmiinalla ja muilla siirtoon menevillä on kyllä jännät paikat! :) Matsalu, oma kokemukseni on ollut että passissa ei siirtoa kannata tehdä ellei alkiot ole pakastuksen jälkeen hyvässä kunnossa. Välillä on jopa hiiipinyt mieleen sellainen "kerettiläinen" ajatus, että yksi pas klinikalla tehtiin vain rahan takia, vaikka alkiot eivät edes olleet lähteneet jakautumaan sulatuksen jälkeen... No, ehkä niistäkin olisi teoriassa jotain voinut syntyä.

Maijattarelle, Emmille, Jonskulle ja muille lähiaikojen piinistelijöillä oikein paljon plussatuulia!

ON: Täällä on alkanut maha jo kasvaa, lyhyt ja hieman vararengasta omaava nainen kun olen... Neuvolassa tuli viime viikolla käytyä ja sydänäänet kuuluivat ok. Olen itsekin kuunnellut niitä jonkin verran kotidopplerilla, mutta ilmeisesti kohtuni on taaksepäin kallellaan, etc, sillä niiden metsästäminen on ollut työn ja tuskan takana. Liikkeitä olen ollut tuntevinani jo pari viikkoa, mutta tiedä sitten sitä onko kyse vain mahanpuruista. :D Miten muilla odottajilla homma sujuu? Eikös Rudylla ja Marrulla ole kohta rakenneultra?

 
Paljon tsemppiä kaikille ultraan tai siirtoon tällä viikolla meneville! Ja tietenkin Maijalle erityiset piinaviikkopeukutukset! Ja masukkaille hyviä vointeja ja reipasta mieltä!

Minuun ei Tartosta ole otettu uudelleen yhteyttä, nyt onkin vähän työkiireitä ja ensi viikolla työmatka - sen jälkeen täytyy jotenkin edistää asiaa..

Hyvää viikkoa jokaiselle! :heart:
Hilde
 
Simmis, noinhan se on, että alkioiden jakautumista kannattaisi varmaan tarkkailla ennen siirtoa. Mutta kun tämä nyt on meidän viimeinen hoito, niin ajattelimme joka tapauksessa antaa ihmeelle kaiken mahdollisen tilan. Eli öttiäiset kohtuun heti vaan jos heissä pieninkin elonhiven on. Hienoa, että sulla ja poikasella on kaikki hyvin!
 
Alkion "kunnosta" kans pakko sanoa kaikille siirtoa odottaville muutama kannustuksen sana :) Meidän rupsukat olivat luokkaa 4, joista toinen oli sulatuksen jälkeen jakautunut 4 soluisesta 5 soluiseksi ja toinen ei ollenkaan. Kovasti lääkäri niitä kehui kauniiksi, ajattelin, että yrittää vain lohduttaa. Alkiot olivat tuolloin 3 päiväisiä, eli aikataulusta jäljessä reippaasti kumpikin. Ja niin vaan kumpikin tarrasi kiinni ja jatkavat kasvua edelleen :heart: :heart: Pakastettaessa olivat kuitenkin hyväkuntoisia, eivät varmaan noilla luokituksilla olisi kestäneet pakastusta.
Luin juuri edellisen hoitopaikkamme laatuluokituksista, niin heillä ei edes siirretä kuin 1 ja 2- luokan alkioita :| Eli laskeskelin vaan, että taitaa olla meilläkin mennyt siellä mooonta huonompaa, mutta potentiaalista alkiota "hukkaan". Tosin joka klinikalla on omat laatuluokituksnsa.
Summasummarum; olen onnellinen, että nämä ruppanat siirrettiin, vaikkakin alussa oli "huijattu" olo, että siirto tehtiin vain siirron vuoksi ja rahaa ropisee klinikalle.

Järkevää on tietysti seurata hieman alkioiden kehitystä ja varmistaa, että lähtevät jakautumaan, mutta joskus näinkin voi käydä. Luulenpa, että meidän rupsukat olisivat pidempään seurattaessa hyytyneet sinne labraan, mutta kohdussa kuitenkin on ne optimaaliset olosuhteet. Älkää luopuko toivosta siskot =)

Nennuliinin ultra-kuulumisia käyn kurkkimassa..

Rudy ja rupsukat rv 18+0
 
Heippa kaikille pitkästä aikaa. Piti tulla kurkkimaan mitä tännepäin kuuluu.

MAIJAlle piinispinnaa!

Osalla on kivasti hoitokierrokset taas lähteneet käyntiin. Nyt vaan plussapuhureita kaikille roppakaupalla!

Oma napa voi paksusti :) Vauveli painaa jo 1200g. Tänään kävin sairaalanlääkärissä ja kaikki hyvin. Mulla ollut supistuksia viime aikoina, mutta eivät ole onneksi paikkoja aukoneet. Sairaslomaa sain kuitenkin viikon. Nyt pitää vaan lepäillä. Töitä olis alle kuukausi muutenkin jäljellä. Vauveli olla möllöttää sitkeästi peppu alhaalla. Toivon, että hän ymmärtää kääntyä itsekseen oikein päin niinkauan kun vielä tilaa riittää. Pari viikkoa sitten käytiin 4D-ultrassa ja saatiin vahvistusta prinsessalupaukselle :heart:

Bartsu ja Marianne 28+4
 
Ultrassa käyty ilosta muutama kyynel tirautettu. Siellä pienokainen oli topakkana istumisasennossa ja ultraaja ei meinannut saada niskaturvotusta mitattua, kun ei pieni meinannut asentoaan muuttaa millään. :heart: Pää-perämitta oli 6.1 cm ja turvotusta oli 1 mm eli oikein sopivan kokoinen kaveri viikkoihin nähden ja turvotuskin ok. Verikokeen kanssa tulos oli siis aivan normaali. Kyllä iso taakka tipahti hartioilta pois (varmaan vaan toistaiseksi), kun näki että masussa kaikki kuitenkin epäilyistä huolimatta niin hyvin kuin voi olla. Pikkuinen nenä löytyi, kädet, jalat, polvet, selkärankaa ja kun sydänääntä sitten kuunneltiin, tuli tippa linssiin. Joku masussa asustaa, kai sen vähitellen voi uskoa. =)
Toivon niin kovasti, että kaikki vuorollanne pääsette tämän kokemaan! :heart: Nythän monella on siihen otolliset saumat, kun täällä on niin vilkkaasti tapahtumia, etten perässä meinaa pysyä, saati sitten muistaa kaikkien vaiheet. Peukut pystyssä kaikille tasapuolisesti pidän ja parasta toivon!

Nyt "Sydämen asialla" -sarjaa katsomaan sohvalle. On niin poikki oleva olo, että niinhköhän näen koko sarjaa. :p

Nennuliini
 
Nennuliinille onnea, ihanaa, että kaikki on hyvin!!

Simmiksellä, Bardolinolla ja Rudyllakin kaikki etenee hyvin, hienoa!
Kiva Rudy kun kerroit noista sun alkioista, muistelinkin, kun kirjoittelit silloin siirron aikoihin, että fiilikset ei ole parhaat mahdolliset, ja sitten uskomattoman sinnikkäät alkiot molemmat kiinnittyi!!!

Emmi: teillähän saatiin monta alkoita pakkaseenkin! Piinispinnaa sinne! Toivottavasti kohta tullaan perässä. Ei meillekään koskaan mitään seksikieltoa ole annettu, sanottu vaan että normaalielämää voi viettää, mutta ei mielellään uimista/saunomista, mutta nämä ollut ilmeisesti punktion takia, joten näissä hoidoissa ei niitäkään tarvitse välttää...
Itse olen käynyt aina omalla klinikalla HCG mittauksessa, mutta eikös niitä muillakin lääkäriasemilla tehdä?

Maijatar: kyllä noi repäisykivut kuulostaa hyvältä, useat on kertoneet niistä, ja sitten tehneet positiivisen testin, toivon ja uskon että sullakin olisi näin!!!!!!

Dream: Onnea siirtoon!

Matsalu: hienoa että padot lopulta aukesi, ja homma pääsee etenemään!

Pihla: kiitos kannustuksesta, ja kaikkea hyvää sinulle vauva-arkeen!

Jonsku: mites siirto?? Onhan kaikki hyvin, eikös sen pitänyt sulla tänään olla??

ON: huomenna meidän ihanaisella luovuttajalla on toimenpidepäivä.. kyllä tässä tuntee olon jotenkin epätodelliseksi, kun toinen tuntematon ihminen näkee niin paljon vaivaa meidän puolesta!!
 
Jonsku: Miten meni alkionsiirrossa tänään? Toivottavasti piinikset ovat alkaneet suotuisasti :)

Matsalu: Hienoa, siitä se sitten lähtee kohti alkionsiirtoa!

Nennuliini: Mielettömän hienoja uutisia. Ihanaa kuulla, että kaikki menee niin hyvin kuin voi :flower:

Omassa tilanteessa on nyt vähän muutosta siihen suuntaan, että vuoto olisi loppumassa. Voi siis olla, että ensi viikolla on uusi ultra, jossa katsotaan saisiko alkionsiirron tehtyä. Vähän kyllä epäilyttää, kun tiputteluvuotoa kuitenkin on lähes aina, ja sitten jos tekisikin alkionsiirron seuraavaan kiertoon systeemillä Procren + Progynova, niin tiputtelua tuskin olisi. Ehkä olisi varmempaa odottaa seuraavaa kiertoa, mutta toisaalta, jos nytkin limis on kasvanut niin miksipä sitä lykkäilemään. No, mikäli vuoto nyt oikeasti loppuu ja käyn ensi viikolla ultrassa, niin sitten kuulen lääkärin mielipiteen.
 
Nennuliini, hienoa! Huolehtimista varmaan vielä riittää, mutta ota nyt hetki rennosti ja nauti, nauti...

Onkos Vilhelmiinalle hyvin muniksia tulossa?

Emmi, missä asut? Ainakin Hesassa voi Väestöliitossa käydä otattamassa veritestin, kun vain marssii labran oven taakse jonoon. Tai jos ei ole siellä ollut asiakkaana, niin ehkä kannattaa ensin soittaa. Mutta joka tapauksessa ottavat ja muutaman kympin maksaa, en muista tarkkaan.

Lotta, todella kurjaa tuollainen epätietoisuus. Koeta kestää. Mulle on joku lääkäri sanonut, että kiinnittyminen on ennenkaikkea kiinni alkion laadusta: elinkelpoinen alkio tarraa vähän huterampaankin alustaan.

Oma kohtu: Menkat ovat todella kivuliaat ja rajut, keskenmenon jälkimaininkeja varmaan vielä tämäkin. Ja siihen päälle iski sitten vielä ripulikin, varmaan kun siksi kun söin eilen niin paljon marjoja. Kyllä elämä on joskus melkoista rahjustamista!
 
Sateista tiistaipäivää kaikille .. kiitos kommenteista.. menen siis Fertinovaan hcg testiin. Ajattelin vaan että jos jossain olisi vähän edullisemmin sen saanut tehtyä. Todella omituista että se Tarton lekuri kielsi meiltä seksin.. höh. no joo.... sanoi myös että ei saisi ajatella tätä koko asiaa vähään aikaan mutta kuten tiedetään tämä asia pyörii melkein koko ajan mielessä. Kaikki vatsan nipistykset sun muut.. hohhoh. Kinnittyykö vai ei. Joku teistä myös sanoi että Tarto pyytää hcg testiin jotenkin liian aikaisessa vaiheessa. Pitäisikö sitä suosiolla siirtää muutamaa päivää eteenpäin? No joo. Mukavaa päivää tänäänkin.
 
Rudy, olet aivan oikeassa, alkioiden laadun suhteen ei kannata kerettiläisyyden alkaa kalvamaan sielun syövereitä! :D

Emmi, minulla on veritestit määrätty ennen tätä raskautta aina pp12. Tässä raskaudessa päiväksi oli kuitenkin merkitty pp16, jota kovin ihmettelin. Hinta yksityisellä oli n 60 - 70 euroa.

Hillevi, olen jotenkin sun ja miehesi puolesta iloinen, että päätitte vielä yhden hoitokierroksen tehdä. Ehkäpä tällä kertaa tärppää!? =)

Tsemppiä kaikille! Ja peukkuja vilhelmiinan "munaonnelle"!! :D
 
Ei selvinnyt alkio sulatuksesta joten siirtoon ei päästy. Prkle. Kyllä ketuttaa...

Seuraavaksi olisi edessä harkinta vieläkö teemme yhden ICSI hoidon omilla soluilla kunnallisella lokakuussa tässä lahjamunasoluja odotellessa...Munasolujonossa olemme sijalla 8. joten voi hyvinkin vielä vuosi vierähtää ennenkuin tälle klinikalle pääsemme seuraavaan hoitoon.
 

Yhteistyössä