Luovutettu munasoluhoito, vol. 2

Tässä pari linkkiä aiheeseen. @Florie

Kiitos näistä, tutustun varmasti! Tää on tosi kiinnostava aihe, siis muutenkin kuin näin henkilökohtaisesti.
 
  • Tykkää
Reactions: Adelieamanda
Hei! Saako liittyä mukaan keskusteluun? Hoidot omilla soluilla ovat tulleet päätökseen juuri. Takana 6 icsiä ja välissä myös yksi stimulaatio huonolla vasteella, josta ei edetty punktioon. Yhteensä 8 alkion siirtoa. Ajatus luovutetuista soluista on ollut taustalla mielessä. Pari viimeistä hoitoa lähinnä ajatuksella, että katsotaan nyt loppuun saakka. Ennen viimeistä hoitoa päätimme sen olevan viimeinen omilla soluilla. Ensi viikolla ajattelin varata lääkärille ajan seuraavan hoidon suunnittelua varten. Alustavasti lääkärin tai oikeastaan lääkäreiden (vaihtui välissä) kanssa on hoidon aikana puhuttu mahdollisesta jatkosta lahjasoluilla. Ensimmäinen oli lähtökohtaisesti lahjasiittiöiden kannalla, koska spermanäyte on ollut vaihteleva ja ros-testi koholla. Kuitenkin minun AMH on melko alhainen. Toinen Lääkäri väläytti, että voisi olla perusteltua käyttää sekä luovutettuja siittiöitä, että munasoluja. Olemme kuitenkin nyt päätyneet siihen, että haluaisimme kokeilla yhden kerran hoitoa luovutetuilla munasoluilla ja omilla siittiöillä, jos tälle siis lääkärin mielestä on perusteita. Mieli on nyt aikamoisessa myllerryksessä, kun lopullinen piste hoidoille omilla soluilla on viimein tullut, vaikka se on ollut melko todennäköinen vaihtoehto mielessä jo pitkään. Olisinkin kysellyt teiltä ihan käytännön asioita ja kokemuksia tuosta luovutetun munasolun jonottamisesta. Kuinka pitkään jonoon asettamisen jälkeen on löytynyt sopiva luovuttaja? Onko tietoa minkälaiset jonot keskimäärin ovat? Onko jossain tarjolla pakastettuja munasoluja vai tulevatko aina suoraan luovuttajalta tietylle saajalle käyttöön? Olemme hoidossa Helsingissä yksityisellä klinikalla. Omasta taustasta vielä sen verran, että olen nuorempana itse luovuttanut useamman kerran munasoluja, joten siltä puolelta prosessi on tuttu. Nyt toki pitää sitten puolison kanssa käydä psykologinen neuvonta läpi saajapuolella. Enpä olisi arvannut silloin luovuttajana, että itse olen lopulta "toisella puolella" prosessia!
 
Tervetuloa keskusteluun! ☺ @Ninnni
Jonoista kannattaa varmaan kysyä suoraan teitä hoitavalta klinikalta. Silloin kun miehen kanssa menimme jonoon, oli koronatilanne pahimmillaan, joka varmaan osaltaan pitkitti jonotusta (muistaakseni n. 4-5 kk). Viime kädessä se kai kuitenkin oli kiinni sattumasta, eli sopivan luovuttajan löytymisestä. Sen jälkeen kun tällainen henkilö löytyi, ei mennyt kuin n. 2kk, niin olin raskaana. Luovuttajalta kerätyistä munasoluista (tuoreeltaan) hedelmöitetyt alkiot eivät siis kauaa ehtineet olla pakkasessa ennen siirtoa. Käsittääkseni munasoluja ei ole valmiiksi pakastettuna odottamassa luovutusta, mutta hoidoissa olleilla pareilla on halutessaan mahdollisuus lahjoittaa heidän hoidoistaan yli jääneitä munasoluja tai alkioita. Korjatkaa ihmeessä, jos olen jostakin erehtynyt. 🙂
 
Tervetuloa keskusteluun! @Ninnni
Jonoista kannattaa varmaan kysyä suoraan teitä hoitavalta klinikalta. Silloin kun miehen kanssa menimme jonoon, oli koronatilanne pahimmillaan, joka varmaan osaltaan pitkitti jonotusta (muistaakseni n. 4-5 kk). Viime kädessä se kai kuitenkin oli kiinni sattumasta, eli sopivan luovuttajan löytymisestä. Sen jälkeen kun tällainen henkilö löytyi, ei mennyt kuin n. 2kk, niin olin raskaana. Luovuttajalta kerätyistä munasoluista (tuoreeltaan) hedelmöitetyt alkiot eivät siis kauaa ehtineet olla pakkasessa ennen siirtoa. Käsittääkseni munasoluja ei ole valmiiksi pakastettuna odottamassa luovutusta, mutta hoidoissa olleilla pareilla on halutessaan mahdollisuus lahjoittaa heidän hoidoistaan yli jääneitä munasoluja tai alkioita. Korjatkaa ihmeessä, jos olen jostakin erehtynyt.
On Ovumialla munasolupankki, mutta en kyllä tiedä yhtään miten se toimii. Siis kun koko ajan kuitenkin jonotetaan luovuttajia. Ehkä jos se tietty luovuttaja ei sovi kenenkään jonottajan ulkonäkötoiveisiin, niin sitten pakastetaan? ja ilmeisesti siinäkin tarjotaan luovuttajaa ja vasta sen jälkeen kun olet valinnut kerrotaan miten monta munasolua siltä luovuttajalta on saatu. Ja munasolut kestää tosiaan huonommin pakastusta, eli lopullinen määrä on todennäköisesti pienempi.

Omasoluhoidoissa olleet voivat lahjoittaa ylimääräiset alkionsa muille (lahjasoluista muodostettuja alkioita ei saa lain mukaan lahjoittaa), mutta niitä on tosi vähän tarjolla ja jos olen oikein ymmärtänyt, niin niitä myös annetaan vasta sitten kun ei ole enää muuta vaihtoehtoa jäljellä, varmaan juuri siksi että niitä on niin vähän.
 
Ok. Emme olleet hoidoissa Ovumialla, joten en tosiaan heidän käytännöistä osaa sanoa. Mihin lakiin muuten perustuu tuo mitä sanoit lahjasoluilla aikaansaatujen alkioiden lahjoittamisesta? Mietin vaan sitä, kun meiltä tosiaan kysyttiin erikseen, haluammeko mahdollisesti lahjoittaa pakastimessa olevat ylimääräiset alkiot (blastot) tieteelliseen tutkimukseen tai jollekin hoidoissa olevalle toiselle parille. Tällä hetkellä emme vielä ole mitään päätöstä vielä tehneet, vaan kaikki ylijääneet alkiomme ovat pakastimessa (ja maksamme siitä tietyn summan/per vuosi) ja on täysin meidän päätettävissämme, mitä alkioilla haluamme tehdä.
 
vierailijapähkinä38
Me oltiin Helsingin Ovumiassa hoidossa ja siellä sanottiin ensikäynnillä vaihtoehdoksi valita luovuttaja munasolupankista tai odottaa sopivaa luovuttajaa, jolta munasolut kerätään. Ymmärsin, että jos olisi valinnut suoraan munasolupankin ja siellä olisi ollut sopivan luovuttajan munasoluja hoidot olisivat alkaneet ilman jonotusta. Jäimme jonottamaan ns. tuoreita munasoluja ja siinä meni noin 2kk (tämä oli noin 1,5 vuotta sitten) Luovuttajalta ei saatu kuitenkaan munasoluja kerättyä, joten lopulta poikamme sai alkunsa munasolupankin pakastetuista munasoluista.
 
  • Tykkää
Reactions: Emmelie75
@Adelieamanda Laki hedelmöityshoidoista, oliskohan tämä pykälä 20:

”Pari voi luovuttaa omaa hedelmöityshoitoa varten luotuja ylimääräisiä alkioita käytettäviksi toiselle tarkoitettuun hedelmöityshoitoon. Luovutukseen tarvitaan sekä naisen että miehen suostumus. Heitä kumpaakin pidetään luovuttajana. Näiden alkioiden luovuttamiseen ja siirtämiseen sovelletaan, mitä tässä laissa säädetään sukusolujen luovuttamisesta ja siirtämisestä.

Muita kuin 1 momentissa tarkoitettuja luovutettuja alkioita ei saa vastaanottaa käytettäviksi eikä käyttää hedelmöityshoidossa.”

Tutkimukseen voi kyllä luovuttaa!
 
Niin, eli voi luovuttaa (omaa hoitoaan varten luotuja alkioita) molempien suostumuksella. Niin minä ainakin luen tuota pykälää. 🙂 Eli esim. minä ja mies voidaan lahjoittaa (eräs luovuttamisen laji) meidän hoitoamme varten miehen spermalla ja luovutetulla munasolulla aikaansaatuja alkioita, jos siihen on meidän kummankin suostumus. 🙂
 
Kiitos vastauksista :) Olemme Dextrassa hoidossa ja siellä kun asia on ensimmäisen kerran tullut puheeksi, niin lääkäri on kyllä sanonut jonotusajasta, mutta en sitä kuollaksenikaan muista, kun asia ei silloin ollut vielä ajankohtainen. Muistan vaan ajatelleeni sen olevan pitkä, mutta toki se saattoi olla silloin mielestäni pitkä verrattuna siihen, että hoidon omilla soluilla voi aloittaa heti seuraavasta kierrosta :) 4-5 kk kuulostaa mielestäni kohtuulliselta ajalta. Ja varmasti on myös vähän tuurista kiinni miten luovuttajia on liikkeellä juuri sillä klinikalla ja kuinka paljon jonottajia. Kai tilanne vähän elää jatkuvasti. Katsotaan milloin saamme ajan lääkärille, kun huomenna soittelen klinikalle, niin siellähän se ajankohtainen jonotilanne sitten selviää :)
 
  • Tykkää
Reactions: Adelieamanda
vierailija
Me olemme Tampereen Ovumialla ja vuosi sitten pakastetut munasolut löytyivät todella nopeasti, noin kuukaudessa tai allekin. Olimme avoimia myös esim Virolaiselle luovuttajalle, mutta ihan suomalainen oli lopulta.
 
  • Tykkää
Reactions: nasu08
Hyvä tietää tuosta Ovumian munasolupankista, jos jono Dextrassa vaikuttaa mahdottoman pitkältä. Luinkin siitä nyt myös heidän nettisivuiltaan. Kai sitä voi halutessaan jonottaa myös kahdessa paikassa samaan aikaan, jos siltä tuntuu? Luulisi, että yhdessä paikassa käyty psykologin neuvonta kelpaa toiseenkin paikkaan ja lääkärikäynti/ensikäynti jonoon asettamiseksi toisella klinikalla riittäisi.
 
  • Tykkää
Reactions: nasu08
vierailija
Niin, eli voi luovuttaa (omaa hoitoaan varten luotuja alkioita) molempien suostumuksella. Niin minä ainakin luen tuota pykälää. Eli esim. minä ja mies voidaan lahjoittaa (eräs luovuttamisen laji) meidän hoitoamme varten miehen spermalla ja luovutetulla munasolulla aikaansaatuja alkioita, jos siihen on meidän kummankin suostumus.
Nykyisen lain mukaan luovutetuilla sukusoluilla aikaansaatuja alkioita EI voi luovuttaa eteenpäin. Vain omista sukusoluista luotuja alkioita voi luovuttaa eteenpäin. Lakihan myös säätelee kuinka moneen perheeseen/parille voi saman luovuttajan soluja lahjoittaa, taitaa olla 5 Suomessa.
 
  • Tykkää
Reactions: Emmelie75
Niin, eli voi luovuttaa (omaa hoitoaan varten luotuja alkioita) molempien suostumuksella. Niin minä ainakin luen tuota pykälää. Eli esim. minä ja mies voidaan lahjoittaa (eräs luovuttamisen laji) meidän hoitoamme varten miehen spermalla ja luovutetulla munasolulla aikaansaatuja alkioita, jos siihen on meidän kummankin suostumus.
Jos laki sen mahdollistaisi, niin tarvittaisiin myös munasolujen luovuttajan suostumus. Joku ei esim. halua luovuttaa naisparille tai itselliselle naiselle. Lisäksi pitäisi varmistaa, ettei saman luovuttajan soluja menisi sitäkään kautta yli viiteen perheeseen. Voisi myös olla lapselle hämmentävää, että hänellä saattaisi olla sekä luovutetun munasolun kautta puolisisaruksia että edelleen lahjoitettujen alkioiden kautta täyssisaruksia. Klinikalta ja Helminauha-hankkeesta osaavat varmaan selittää tämän minua paremmin. :)
 
@Ninnni Dextrassa on joskus ollut vuodenkin jono muilta kuulemani perusteella, varmaan ainakin vähän pidempään jonotukseen voi varautua. Ja yksi lahjasoluneuvonta pitäisi riittää ja olen kuullut muidenkin jonottaneen molemmille klinikoille samaan aikaan.
 
vierailija
Hyvä tietää tuosta Ovumian munasolupankista, jos jono Dextrassa vaikuttaa mahdottoman pitkältä. Luinkin siitä nyt myös heidän nettisivuiltaan. Kai sitä voi halutessaan jonottaa myös kahdessa paikassa samaan aikaan, jos siltä tuntuu? Luulisi, että yhdessä paikassa käyty psykologin neuvonta kelpaa toiseenkin paikkaan ja lääkärikäynti/ensikäynti jonoon asettamiseksi toisella klinikalla riittäisi.
Yksityiset klinikat arvioivat yleensä itse tilanteen ja ensikäynti pitää varmaan varata toiselle klinikalle että pääsee jonoon. Psykologin lausunto pitäisi kelvata vaikka on muualla tehty. Voihan sitä soittaa eri klinikoille ja kysyä minkälainen jono yleensä on, pk-seudulla ainakin vaihtelu voi olla suurtakin eri paikkojen välillä. Ovumia on panostanut aika paljon mainontaan ja on sillä saanut paremmin lahjoittajia kuin monet muut paikat.
 
Jos laki sen mahdollistaisi, niin tarvittaisiin myös munasolujen luovuttajan suostumus. Joku ei esim. halua luovuttaa naisparille tai itselliselle naiselle. Lisäksi pitäisi varmistaa, ettei saman luovuttajan soluja menisi sitäkään kautta yli viiteen perheeseen. Voisi myös olla lapselle hämmentävää, että hänellä saattaisi olla sekä luovutetun munasolun kautta puolisisaruksia että edelleen lahjoitettujen alkioiden kautta täyssisaruksia. Klinikalta ja Helminauha-hankkeesta osaavat varmaan selittää tämän minua paremmin.
Mielestäni hedelmöityslaki on suhteellisen selkeä (tuo mainitsemasi pykälä mukaanlukien), mutta voihan olla, että sinulla ja minulla on tässä jonkinlainen väärinymmärrys puolin ja toisin. En kuitenkaan juuri nyt koe tarpeelliseksi selvittää tätä asiaa enemmälti (kollegoilta voin aina tarvittaessa kysellä, miten he kysesistä pykälää tulkitsevat), mutta jos satut itse tekemään niin, kerro ihmeessä mitä sait selville. 🙂
 
vierailija
Lahjasoluista tehtyjä alkioita ei voi Suomen tämänhetkisen lainsäädännön puitteissa lahjoittaa eteenpäin. Tässä asiassa ei ole mitään epäselvää. Suomessa yhden lahjoittajan soluja voidaan käyttää korkeintaan viiteen eri perheeseen ja näissä laskuissa olisi vaikeaa ellei mahdotonta pysyä perässä jos lahjasoluista tehdyt alkiot voisivat päätyä ns. uudelle lahjoituskierrokselle (pakastettuja alkioita kun saatetaan siirtää klinikoiden välillä jos hoidoissa oleva päättää vaihtaa klinikkaa).
 
  • Tykkää
Reactions: nasu08 ja Emmelie75
Heippa kaikille:)
Olen hetken seuraillut taustalla, mutta ajattelin nyt itsekin aktivoitua kirjoittamaan.
Olemme tällä viikolla kirjautuneet Ovumialle Tampereelle ja tuntui, että jonoa ei ole ollenkaan. Sanoivatkin, että pankista voisi löytyä heti lahjoittaja. Muutenkin Ovumian touhu oli aivan ihanaa. Ollaan käyty Dextrassa Hesassa ivf:t läpi viime vuonna. Myös sinne jäätiin munasolujonoon, mutta sieltä ei ole kuulunut mitään sitten viime marraskuun.
Jotenkin toiveet todella korkealla näihin lahjasoluhoitoihin, sain melkein käsityksen, että ne onnistuvat todella isolla prosentilla. Voiko näin olla?
Minulla on kaksi lasta ennestään, mutta nyt ikää jo 45v eli siksi lahjasolut käyttöön.
Ovumialla myös pankissa ymmärtääkseni paljon virolaisia lahjoittajia. Oletteko itse niitä valmiit käyttämään?
Minulla hieman arkuutta niihin, vaikka ne saattaisi sopia minulle jopa paremmin. Olen itse pitkäkoipinen hujoppi.
Tsemppiä kaikille! Yritän päästä kärryille kaikkien tilanteesta lueskelemalla ketjua läpi.
 
  • Tykkää
Reactions: Riikah ja Nässy
Meillä oli tällä viikolla lääkäriaika ja päästiin jonoon. Lahjasoluneuvonta vielä pitäisi varata. Lääkärin mukaan jono Dextrassa on n. puoli vuotta, mutta ei tiennyt ihan tarkkaa ajantasaista tilannetta. Kuulemma syksyllä ollut n. 3-4 kk, mutta nyt vähän suvantovaiheessa. Laitoin vielä hoitajalle kyselyä mikä todellinen jonotilanne nyt on, mutta en vielä saanut vastausta. Puoli vuotta tuntuisi vielä jotakuinkin kohtuulliselta, vaikkakin nyt alussa pitkältä.
Nyt tuntuu ettei voimat riitä ottamaan mihinkään uuteen klinikkaan yhteyttä, vaikka Ovumiassa tuntuisikin kommenttien perusteella nopeasti hoitoon pääsevän.

@nasu08 Teittekö jo päätöksen tehdä hoidon Ovumiassa vai aiotko vielä kysyä Dextrassa missä kohtaa jonoa olette/ kauan oletettavasti vielä teidän pitäisi jonottaa?

Nyt kun päätös lahjasoluista on tehty, niin tiedän ainakin, että prosentit varmaan nousee verrattuna omiin soluihin (lääkärikäynnillä varmistui vielä, että suurin osa ei ole kovin hyviä ollut). Toisaalta edelleen jännittää omalla kohdalla se, että omat siittiöt ei myöskään välttämättä ole priimaa, mutta emme halua luovutetun munasolun lisäksi luovutettuja siittiöitä, ainakaan vielä.

Dextralla muuten ollut tällä viikolla instassa ja facessa julkaisuja missä kertovat munasolujen luovutuksesta ja storeissa on saanut aiheesta kysellä. Josko tälläiset julkaisut toisivat edes yhdenkin luovuttajan lisää :)
 
  • Tykkää
Reactions: nasu08
Me asumme Tampereella päin eli siirrymme kokonaan Ovumiaan. Eli saat yhden paikan jonossa eteenpäin meiltä:)
Oletko ollut aiemmin raskaana? Lääkäri painotti minulle sitä, että se on minun kantilta erittäin positiivinen asia, että olen ollut. Tiedä sitten.. mutta lähes 50% todennäköisyydestä puhuttiin jo ekaan siirtoon. Meillä miehen siittiöt priimaa ja hän onkin minua aika paljon nuorempi.
 
Heippa kaikille
Olen hetken seuraillut taustalla, mutta ajattelin nyt itsekin aktivoitua kirjoittamaan.
Olemme tällä viikolla kirjautuneet Ovumialle Tampereelle ja tuntui, että jonoa ei ole ollenkaan. Sanoivatkin, että pankista voisi löytyä heti lahjoittaja. Muutenkin Ovumian touhu oli aivan ihanaa. Ollaan käyty Dextrassa Hesassa ivf:t läpi viime vuonna. Myös sinne jäätiin munasolujonoon, mutta sieltä ei ole kuulunut mitään sitten viime marraskuun.
Jotenkin toiveet todella korkealla näihin lahjasoluhoitoihin, sain melkein käsityksen, että ne onnistuvat todella isolla prosentilla. Voiko näin olla?
Minulla on kaksi lasta ennestään, mutta nyt ikää jo 45v eli siksi lahjasolut käyttöön.
Ovumialla myös pankissa ymmärtääkseni paljon virolaisia lahjoittajia. Oletteko itse niitä valmiit käyttämään?
Minulla hieman arkuutta niihin, vaikka ne saattaisi sopia minulle jopa paremmin. Olen itse pitkäkoipinen hujoppi.
Tsemppiä kaikille! Yritän päästä kärryille kaikkien tilanteesta lueskelemalla ketjua läpi.
Mitä oon seuraillut vuoden verran näitä hoitoja läpikäyneitä, tuntuu, että kaikki joilla on jo lapsia tulee menestyksekkäästi raskaaksi luovutetuilla munasoluilla. Tämä vaan mututuntuma.
 
  • Tykkää
Reactions: nasu08
Pepperpepper
Hei!
Täällä myös yksi uusi, jonkin aikaa palstaa seuraillut, aktivoituu mukaan kirjoittamaan. Ihanaa, että tällainen ryhmä on olemassa.
Itse olen juuri 44-vuotta täyttänyt lapseton nainen. Tieni tähän pisteeseen on ollut pitkä ja kivinen, kuten kovin monella täällä. Vuonna -17 kävin läpi 2 inseminaatiota lahjasiittiöillä itsellinsenä naisena. Vuonna -18 vaihdoin klinikkaa ja tehtiin yksi ivf-kierros, mutta tulos oli surkea, eikä siirtoon päästy, eikä pakkaseen jaksanut yksikään alkio. Sitten loppuivat usko, rahat ja voimat.
Kesällä -19 pitkän yksinelon jälkeen tapasin nykyisen puolisoni, joka on minua useamman vuoden nuorempi. Pelotti toki kertoa, että jos minun kanssa haluaa matkaa jatkaa, ei omia lapsia mitä suuremmalla todennäköisyydellä kuuluisi. Jätimme kuitenkin ehkäisyn pois ja muutaman kierron jälkeen tulimme raskaaksi, mutta odotus päättyi keskeytyneeseen keskenmenoon noin viikolla 9. Toki yritimme raskautua uudestaan, mutta vihdoin pitkän pohdinnan jälkeen päädyimme Dextran lahjamunasolujonoon. Olemme olleet jonossa syyskuusta lähtien. Yhtä luovuttajaa meille tarjottiin melkein kättelyssä, mutta koska olimme varautuneet 6kk odotukseen, halusimme vielä jatkaa jonossa. Tähän päätökseen vaikutti eniten oma terveydentilani- papa-kokeessa oli pientä poikkeamaa ja kilpirauhas-arvot eivät olleet optimaaliset. Nyt tilanteeni vaikuttaa paremmalta. Tietysti harmittaa, että ajoitus ei ollut oikea, koska tuo 6kk odotus alkaa olla täynnä, ja mitään ei ole kuulunut.
Ihanaa sunnuntaita kaikille!
 
  • Tykkää
Reactions: Riikah ja nasu08
Heippa kaikille
Olen hetken seuraillut taustalla, mutta ajattelin nyt itsekin aktivoitua kirjoittamaan.
Olemme tällä viikolla kirjautuneet Ovumialle Tampereelle ja tuntui, että jonoa ei ole ollenkaan. Sanoivatkin, että pankista voisi löytyä heti lahjoittaja. Muutenkin Ovumian touhu oli aivan ihanaa. Ollaan käyty Dextrassa Hesassa ivf:t läpi viime vuonna. Myös sinne jäätiin munasolujonoon, mutta sieltä ei ole kuulunut mitään sitten viime marraskuun.
Jotenkin toiveet todella korkealla näihin lahjasoluhoitoihin, sain melkein käsityksen, että ne onnistuvat todella isolla prosentilla. Voiko näin olla?
Minulla on kaksi lasta ennestään, mutta nyt ikää jo 45v eli siksi lahjasolut käyttöön.
Ovumialla myös pankissa ymmärtääkseni paljon virolaisia lahjoittajia. Oletteko itse niitä valmiit käyttämään?
Minulla hieman arkuutta niihin, vaikka ne saattaisi sopia minulle jopa paremmin. Olen itse pitkäkoipinen hujoppi.
Tsemppiä kaikille! Yritän päästä kärryille kaikkien tilanteesta lueskelemalla ketjua läpi.
Täällä myös Tampereen Ovumian asiakas . Se on kyllä ihana paikka (ihana henkilökunta). Me olisimme olleet tyytyväisiä myös virolaisen luovuttajan munasoluihin, mutta keskisuomalainen löytyi. Meillä ensimmäinen siirto johti raskauteen, joka keskeytyi vkolla 6. Nyt uusi yritys meneillään.
 
Yhteistyössä