Luovutettu munasoluhoito, vol. 2

Osittainen munasolunluovutus (5-6 munasolua) maksaa 3500€ ja täysi luovutus 5490€ (vähintään 10 munasolua, yleensä 12-14). Meillä oli täysi luovutus. Mutta ensi kerralla osittainen.

Ja ihanaa kun ei ole jonoja, pääsee heti hoitoihin.

Virossa luovuttaja on anonyymi. Se olikin yksi suurimmista syistä lähteä sinne. Mutta valitessa hänestä saa paljon tietoa. Olen ennekin kertonut, mutta voin uudestaan listata tähän asioita jotka luovuttajasta saa tietää heitä valitessa: ikä, hiustenväri, silmien väri, onko lasit ja jos on niin niiden voimakkuus, pituus, paino, lasten lukumäärä, koulutustaso, veriryhmä, kansalaisuus.
Mielestäni tosi kattavasti tietoa.

Meillä oli ajatuksena lähteä hoitoihin syksyllä, mutta jos koronatilanne ei parane, en usko että menemme vielä, koska kuulun riskiryhmään ja minulta ajetaan alas kaikki puolustusjärjestelmät, ettei kehoni tapa alkiota. En siis pysty taistelemaan tauteja vastaan. Tosin ikä alkaa painaa ja jokainen vuosi vähentää raskauden mahdollisuutta, että en kauaa halua odotella.
 
Täällä mies näytti varovaisesti vihreää valoa toiselle siirrolle. En tosin vielä saanut sanottua, että haluaisin toteuttaa sen jo tänä kesänä. Mietin ihan liikaa koko vauva-asiaa, en senkään takia halua lykätä sitä ainoaa yritystä pidemmälle. Ja koko ajan kertyy pieneksi tai tarpeettomaksi jäänyttä vauvatarviketta nurkkiin kun mitään ei vielä uskalla antaa pois. Tuntuu kyllä tyhmältä kuvitella, että voisi vielä toinenkin siirto onnistua (jos kaikki menee hyvin ja siihen asti edes päästään), mutta mieluummin pettymys kuin epätietoisuus. Ainakin näin teoriassa.
 
  • Tykkää
Reactions: Florie
Moi kaikki! Ei tullut - yllätys - raskautta edellisestä siirrosta. @Florie täällä odotellaan perjantaita, jolloin on seuraavan blaston siirto, mitäs sinne kuuluu?
No voihan... Mutta onneksi pääset pian uuteen siirtoon! Jännitetään sitten samaan aikaan - mulla on torstaina.

Tsemppiä pohdintoihin @Silmu75! Tosi kiva, että mieskin alkaa olla uuden yrityksen kannalla. Ymmärrän hyvin, että haluttaa yrittää josko onnistuisi uudelleen!
 
  • Tykkää
Reactions: kuumoduli
Kuuntelin Simpukan lahjasoluhankkeen luentoa lapselle kertomisesta ja siinä kiinnostavana yksityiskohtana kerrottiin, että dna-tietopankit on jo niin mittavia, että käytännössä luovuttajan henkilöllisyyden pystyy aina selvittämään. Tämä tuli mulle vähän yllätyksenä, oon ajatellut että anonyymien luovuttajien kohdalla on tuurista kiinni onko lapsella mahdollisuutta halutessaan selvittää luovuttaja.
 
  • Tykkää
Reactions: Florie ja kuumoduli
Hauskaa, @Florie :) Päästään piinaamaan yhdessä, jee! Luin juuri yhden tutkimuksen lahjasolusiirtojen epäonnistumisesta - kun mulla on kaikki aiemmat viisi siirtoa epäonnistuneet. Siitä ilmeni, että suurin selittävä tekijä on lahjoittajalta ko. kierrossa saatujen munasolujen määrä. Jos munasoluja saatiin alle 15/kierto, oli live birth rate huomattavasti pienempi kuin yli 15 munasolulla. Tämä on minusta tärkeää tietoa.

Minulla on myös ne autoimmuuniasiat vaivana. Eli ilmeisesti mun kroppa hylkii lahjasolualkioita, koska niissä on 100 prosenttia vierasta geenimateriaalia. Mun kroppa helpommin hyväksyy omista soluista tehdyt alkiot, joissa on 50 prosenttia omaa. Yksi autoimmuuniasioihin keskittynyt lääkäri ei ollenkaan suositellut mulle lahjasoluraskauden yritystä, koska se ei kuulemma tule toimimaan.

Aiemmin olen lukenut tutkimusta, jossa käydään läpi donor egg -sikiön vaikutusta äidin kropalle. Käytännössä aina se aiheuttaa solutasolla damagea äidille, koska lahjasolusikiöllä on erilainen geenistö ja tämä rasittaa äidin elimiä. Siksi kai lahjasoluraskauksista tulee niitä ennenaikaisia synnytyksiä yms riskejä enemmän.

Olen miettinyt, että mun kroppa saa kaikessa rauhassa päättää tän asian. Sillä on varmaan joku syy olla hyväksymättä lahjasolusta tehtyä alkiota, ja se syy on varmaan se, että mun kroppa ottaisi siitä liikaa hittiä. En halua vahingoittaa mun kroppaa raskaudella väkisin.

Tästä syystä en myöskään syö enää kortisonia "kiinnittymistä tukemaan", vaikka lääkärit ovat määränneet. Se on todella voimakas lääke ja itsessään voi vahingoittaa sikiötä ja aiheuttaa keskenmenoja.
 
Kuuntelin Simpukan lahjasoluhankkeen luentoa lapselle kertomisesta ja siinä kiinnostavana yksityiskohtana kerrottiin, että dna-tietopankit on jo niin mittavia, että käytännössä luovuttajan henkilöllisyyden pystyy aina selvittämään. Tämä tuli mulle vähän yllätyksenä, oon ajatellut että anonyymien luovuttajien kohdalla on tuurista kiinni onko lapsella mahdollisuutta halutessaan selvittää luovuttaja.
Voi olla että pitkällä aikavälillä dna-tietopankkien yksityisyyden suojaa kiristetään. Nythän periaatteessa on niin, että jos vaikkapa enollani olisi aviottomia lapsia, näkyisivät ne osumina omissa dna-tuloksissani. Tämän voi katsoa loukkaavan yksityisyyden suojaa. Ala on niin uusi että lainsäädäntöä ei vielä ole. Myös tietopankkiin näytteen antaneiden osuus vaihtelee maittain, mikä vaikuttaa siihen voiko dna-testin avulla löytää yksittäistä geneettistä sukulaista.
 
Eikä se selvittäminen niin helposti käy ellei lahjoittaja itse ole tehnyt dna-testiä saman firman kautta. Selvitystyö edellyttää kyselyä ja laajaa tietämystä dna- ja sukututkimusasioista. Lähde siinä sitten kyselemään, että onkohan joku suvussasi lahjoittanut sukusoluja joskus .
 
vierailija
Aiemmin olen lukenut tutkimusta, jossa käydään läpi donor egg -sikiön vaikutusta äidin kropalle. Käytännössä aina se aiheuttaa solutasolla damagea äidille, koska lahjasolusikiöllä on erilainen geenistö ja tämä rasittaa äidin elimiä. Siksi kai lahjasoluraskauksista tulee niitä ennenaikaisia synnytyksiä yms riskejä enemmän
Kiinnostavaa tietoa, muistatko tutkimusta, miten löytäisi?

Sinulla on tossa tekemisessä hyvä asenne. Joskus pitää tietyllä tavalla luovuttaa asioiden edessä. Ei kuitenkaan tarkoita ettei onnistu. Voi tulla sisäistä rauhaa ja uusia ideoita. Ja sitte yhtäkkiä tadaa. Pidän peukkuja.
 
  • Tykkää
Reactions: kuumoduli
vierailija
Eikä se selvittäminen niin helposti käy ellei lahjoittaja itse ole tehnyt dna-testiä saman firman kautta. Selvitystyö edellyttää kyselyä ja laajaa tietämystä dna- ja sukututkimusasioista. Lähde siinä sitten kyselemään, että onkohan joku suvussasi lahjoittanut sukusoluja joskus .
Tämäkin varsin kiinnostavaa, oon miettinyt onko taustat pian täysin selvitettävissä. Ehkei kuitenkaan.
 
Kiinnostavaa tietoa, muistatko tutkimusta, miten löytäisi?

Sinulla on tossa tekemisessä hyvä asenne. Joskus pitää tietyllä tavalla luovuttaa asioiden edessä. Ei kuitenkaan tarkoita ettei onnistu. Voi tulla sisäistä rauhaa ja uusia ideoita. Ja sitte yhtäkkiä tadaa. Pidän peukkuja.
Heippa Vierailija, kiitti! Niin kauan olen tahkonnut tätä asiaa ensin psykologisesti varautumalla siihen ja sitten tahkoamalla näitä hoitoja, että olen nyt tässä pisteessä :) Olen lukenut jokaisen internetissä olevan lahjasoluihin liittyvän asiallisen tutkimuksen ja suurimman osan enkunkielisistä keskusteluista. Olen myös pyytänyt tilanteeseeni diagnoosia ja näkemystä maailman yhdeltä parhaista IVF- ja autoimmuunilääkäriltä Yhdysvalloista, hän oli se, joka sanoi että lahjasolut eivät kohdallani onnistu. Kuitenkin Suomessa Kuopiossa ja Helsingissä väitetään, että onnistuu. Katsotaan, kumpi on oikeassa :)

Tässä on se mainitsemani tutkimus jossa keskiössä lahjasoluraskauden huonot vaikutukset äitiin. Tiesitkö esimerkiksi, että lahjasoluraskaus aiheuttaa mm. kohonnutta kuolleisuutta äideille? Minä en tiennyt, koska suomalaiset klinikat eivät kerro tästä mitään. Tässä on myös hienoja mikroskooppikuvia lahjasoluäitien ja ei-lahjasoluäitien solukoista https://academic.oup.com/humupd/article/16/6/704/741844
 
vierailija
Voi olla että pitkällä aikavälillä dna-tietopankkien yksityisyyden suojaa kiristetään. Nythän periaatteessa on niin, että jos vaikkapa enollani olisi aviottomia lapsia, näkyisivät ne osumina omissa dna-tuloksissani. Tämän voi katsoa loukkaavan yksityisyyden suojaa. Ala on niin uusi että lainsäädäntöä ei vielä ole. Myös tietopankkiin näytteen antaneiden osuus vaihtelee maittain, mikä vaikuttaa siihen voiko dna-testin avulla löytää yksittäistä geneettistä sukulaista.
Tämä herättää kuitenkin myös kysymyksen siitä, onko enosi yksityisyyden suoja tärkeämpi kuin oikeus saada tietoa omasta perimästä (ja sukulaisista). Tuntuu kyllä aika hurjalta ajatella, että ihmisen oikeutta itseään koskevaan tietoon rajattaisiin sukulaisen yksityisyyden suojan perusteella.
 
Jotenkin kuitenkin tuntuu, että sukulaisuussuhteiden ei kuitenkaan pitäisi paljastua ihan tuolla VeeraM mainitseman esimerkin tavalla.

Ja jos nyt ajatellaan vaikka solujaan luovuttavaa suomalaista naista niin esim solun vastaanottava voisi halutessaan selvittää lapsen geneettisen perimän vaikka heti vauvan synnyttyä, teetättämällä lapsestaan testin ja lataamalla tulokset nettiin? Tätä ei ehkä ole ajateltu ihan loppuun asti?

Terveisin alkuper vierailija (taidan rekkautua kun ehdin niin ei mene kaikkien eri vierailijoiden kommentit minun piikkiin)
 
Jos nyt oikein käsitin yhden dna-pankin pelisäännöistä, niin ei siellä pitäisi näkyä kuin testin tehneet henkilöt, jotka voivat ilmeisesti halutessaan täydentää sukupuutaan kuolleitten sukulaisten tiedoilla. Mutta ettei siis elossa olevien tietoja saa lisäillä sinne ja näin luovuttajakin voisi paljastua vain sukulaistensa kautta epäsuorasti ellei itse tee testiä. Epäilen, ettei Suomessa ole vielä niin laajalti testattu että henkilöllisyys selviäisi kovin helposti, mutta ulkomailla ilmeisesti yleisempää, ja sinnehän täältä lähdetään anonyymien luovuttajien perässä (ja muistakin syistä tietty). Tanskalaisilla siittiöillä yksin lapsen hankkinut nainen oli testauttanut pienen lapsensa ja muutaman vuoden kuluttua tuli yhteydenotto lapsen isältä, eli ei siinä testivaiheessa mitään selvinnyt kun siellä ei ollut kenenkään sukulaisen tietoja.
 
vierailija
Heippa Vierailija, kiitti! Niin kauan olen tahkonnut tätä asiaa ensin psykologisesti varautumalla siihen ja sitten tahkoamalla näitä hoitoja, että olen nyt tässä pisteessä Olen lukenut jokaisen internetissä olevan lahjasoluihin liittyvän asiallisen tutkimuksen ja suurimman osan enkunkielisistä keskusteluista. Olen myös pyytänyt tilanteeseeni diagnoosia ja näkemystä maailman yhdeltä parhaista IVF- ja autoimmuunilääkäriltä Yhdysvalloista, hän oli se, joka sanoi että lahjasolut eivät kohdallani onnistu. Kuitenkin Suomessa Kuopiossa ja Helsingissä väitetään, että onnistuu. Katsotaan, kumpi on oikeassa

Tässä on se mainitsemani tutkimus jossa keskiössä lahjasoluraskauden huonot vaikutukset äitiin. Tiesitkö esimerkiksi, että lahjasoluraskaus aiheuttaa mm. kohonnutta kuolleisuutta äideille? Minä en tiennyt, koska suomalaiset klinikat eivät kerro tästä mitään. Tässä on myös hienoja mikroskooppikuvia lahjasoluäitien ja ei-lahjasoluäitien solukoista https://academic.oup.com/humupd/article/16/6/704/741844
Raskaus ylipäänsä on vaarallista aikaa äidille. Naisen kuolleisuus on suurempi raskaana ollessa. Kaikki on suhteellista. Myös laitesukellus on vaarallista, samoin maastopyöräily ja autolla ajelu. Kyse onkin siitä, minkä riskin kukanenkin haluaa missäkin elämäntilanteessa ottaa. Jokainen tekee omalla kohdallaan päätöksen ja toivottavasti on tyytyväinen vielä kiikkustuolissa.
 
Erikoista spleinaamista :) Kaikki tyylillään.
 
Sain luettua, mielenkiintoista asiaa josta ei tosiaan puhuta. Alkoi mietityttää kyllä ja kun en ole itekään tajunnut ajatella. Parempi mulle tiedostaa kaikki riskit ja tehdä pääätös sen perusteella. Muistan kyllä paristi törmänneeni näissä suom foorumeissa lahjasolualkuisten yhteydessä siihen, että istukka ei olisi irronnut tms aiheuttaen tietenkin vaaratilanteen. Tämän siis tiesin ja olin miettinyt voiko liittyä lahjasoluhoitoon. Tuossa tutkimuksessa puhuttiin juuri näistä istukkaan liittyvistä ongelmista mut myös monista muista.

Pysäyttävää luettavaa ja kun pitkäaikaisvaikutuksiakaan ei tiedetä. Kiitos linkistä terv ap vierailija
 
  • Tykkää
Reactions: kuumoduli
vierailija
Raskaus ylipäänsä on vaarallista aikaa äidille. Naisen kuolleisuus on suurempi raskaana ollessa. Kaikki on suhteellista. Myös laitesukellus on vaarallista, samoin maastopyöräily ja autolla ajelu. Kyse onkin siitä, minkä riskin kukanenkin haluaa missäkin elämäntilanteessa ottaa. Jokainen tekee omalla kohdallaan päätöksen ja toivottavasti on tyytyväinen vielä kiikkustuolissa.
 
Mitä nyt vähän selailin erilaisia tutkimuksia, niin ylipäätään raskaudella saattaa olla myös suojaava vaikutus mm. joidenkin syöpien suhteen ja onpa jopa pohdittu voisiko raskaus osaltaan selittää naisten pidempää elinikää. Lahjasolualkuisten raskauksien terveysvaikutuksia on hankala tutkia siksikin, että lapsettomuuden taustalla on erilaisia syitä, jotka nekin voivat vaikuttaa naisen terveyteen. Ja monella meistä on tietysti vielä korkeahko ikä rasitteena. Henkilökohtaisesti en ole huolestunut raskauden mahdollisista pitkäaikaisvaikutuksista, mieluummin otan ne kuin lapsettomuuden vaikutuksen mielenterveyteeni. Mutta tässä kuten muissakin asioissa lahjasoluhoidot eivät sovi kaikille ja jokaisen on itse punnittava minkä hinnan on valmis maksamaan tullakseen vanhemmaksi.
 
vierailija
Minä olen samoilla linjoilla @Silmu75 :n kanssa lahjasoluraskauden mahollisista riskeistä. Kannattaa muistaa, että ns. normaalissakin raskaudessa 50 % alkion geenimateriaalista on vierasta äidille. Eikö siis kahden normaaliraskauden tulisi sen perusteella olla äidille yhtä haitallista kuin yhden lahjasoluraskauden? Ja toisaalta, onhan alkoholi, tupakointi, epäterveellinen ruoka ym. nekin haitallisia elimistölle, ja silti moni meistä altsitaa itsensä niille joka päivä. On lapsen saaminen kuitenkin niin iso ja tärkeä asia elämässä, etten minä ainakaan tuollaisten riskien pelossa jättäisi yrittämättä.
 
vierailija
Mitä nyt vähän selailin erilaisia tutkimuksia, niin ylipäätään raskaudella saattaa olla myös suojaava vaikutus mm. joidenkin syöpien suhteen ja onpa jopa pohdittu voisiko raskaus osaltaan selittää naisten pidempää elinikää. Lahjasolualkuisten raskauksien terveysvaikutuksia on hankala tutkia siksikin, että lapsettomuuden taustalla on erilaisia syitä, jotka nekin voivat vaikuttaa naisen terveyteen. Ja monella meistä on tietysti vielä korkeahko ikä rasitteena. Henkilökohtaisesti en ole huolestunut raskauden mahdollisista pitkäaikaisvaikutuksista, mieluummin otan ne kuin lapsettomuuden vaikutuksen mielenterveyteeni. Mutta tässä kuten muissakin asioissa lahjasoluhoidot eivät sovi kaikille ja jokaisen on itse punnittava minkä hinnan on valmis maksamaan tullakseen vanhemmaksi.
Olen ajatellut että tämä on hyvä tapa saada lapsi. Minua ei välttämättä silti onnista. Ensimmäisessä hoidossa ei päästy edes siirtoon. Nyt jatkot ulkomaillä mietinnässä. Mutta montako kierrosta se vaatisi. Ikäkin painaa. Jos en jo olisi vanhempi, hyväksyisin kaikki riskit. Jos ei vielä ole vanhempi niin olen samaa mieltä siitä että ehdottomasti kannattaa katsoa ihan kaikki kortit viimeiseen asti. Omalta kohdalta mietin että pitäisikö ymmärtää lopettaa ja tuleehan se talouskin jossain kohtaa vastaan. Näidtä huolimatta sitä ei ole vielä ihan valmis luovuttamaan terveisin ap v
 
  • Tykkää
Reactions: kuumoduli

Yhteistyössä