Luovutettu munasoluhoito, vol. 2

Sakariina, olin aikoinaan koettanut kaikenlaisia vippaskonsteja raskautuakseni. Kun raskauduin viimein..en ollut pitkään aikaan jaksanut mitään ylimääräisiä konsteja. Kaikenmaailman neuvoja sain. Millon sanottiin, että kun juot tiettyä mehua niin raskaudut koska kertojalle oli käynyt niin. Aika raskasta oli näitä mehu ym. neuvoja kuunnella kun parhaillaan itse maksoi tonneja ivf hoitoihin. Mutta siis olen kyllä kokeillut monia asioita, mutta itselleni niistä ei ollut apua. (Koska siirrot tehtiin vääränä päivänä). Ja stressiäkin oli, (onnistuneessa siirrossakin) vaikka kaikki sanoivat, että kun lopetan stressaamisen niin raskaudun. Kaikkihan hoitoja stressaa....on niin paljon pelissä <3 Ja silti hoidoilla raskaudutaan, uskon että ei jää siitä kiinni stressaako vai ei
Itse neuvoisin tekemään Eratestin jos sellainen tekemättä. Minulla se oli vastaus.

 

Fridahelmi, mä niin ymmärrän sua <3

Missä Neppari on? Mitä hänelle kuuluu??

Voimia tasaisesti kaikille

 

MatildaM, minkä ikäinen olet? Missä hoidossa? Kuinka pitkä jono? Marraskuu on jo ihanan lähellä Meillä siirto näillä näkymin joulukuussa, luomuna menty kohta 5 vuotta. Ikää 45-vuotta. Selittämätön lapsettomuus, eli siis mun munasolut

Nyt olen FitLine kuurilla, sillä minulla on reilusti ylipainoa ja lääkäri suositteli painonpudotusta. Viikko takana ja 5,2 kg. 10 kg jouluun mennessä tavoite Jotkut ovat raskautuneet tän kuurinkin aikana, joten pieni toive on luomuplussasta.

 

@Piikkinen - mita Sinulle muuten kuuluu?

 

Tervetuloa, @MatildaM! Jännitys kai kuuluu tähän kuvioon. Itselle se iski niin voimakkaana ennen tämän hoidon suunnittelukäyntiä, et meinasin perua koko jutun. Mutta kun klinikalle kuitenkin menin, niin olinkin jo innoissani hoidosta . Tsemppiä!

 

MatildaM, tervetuloa

 

Tänään, kun puhuin miehen kanssa jostain raskauteen liittyvästä huomasin ajattelevani, että miten ihanaa olisi jos tämä lapsi olisi todella yhteisemme :-(. Ei tämä kyllä helppoa ole. Enkä tiedä milloin tämän kanssa tulee sinuiksi. Itsekin tosiaan mietin tätä vuosia ja myös läpikävin ennakkoon ammattilaisen kanssa.

 

MatildaM, minkä ikäinen olet? Missä hoidossa? Kuinka pitkä jono? Marraskuu on jo ihanan lähellä Meillä siirto näillä näkymin joulukuussa, luomuna menty kohta 5 vuotta. Ikää 45-vuotta. Selittämätön lapsettomuus, eli siis mun munasolut

Nyt olen FitLine kuurilla, sillä minulla on reilusti ylipainoa ja lääkäri suositteli painonpudotusta. Viikko takana ja 5,2 kg. 10 kg jouluun mennessä tavoite Jotkut ovat raskautuneet tän kuurinkin aikana, joten pieni toive on luomuplussasta.

Moikka. Olen nyt 44v. Sain nuorena 2 lastani ja aika kului liian nopeaa. Ehkä vihdoin on uuden raskauden aika. Mehiläisessä ollaan hoidoissa. Tsemppiä sinullekin ja hienosti on paino lähtenyt tippumaan!

 

Hei kaikki

Täällä on iskenyt totaaliväsymys ja sain lääkäriltä muutaman päivän sairaslomaa, kun nosti kuumettakin. Vauvalla kaikki onneksi hyvin ja on kasvanut kuten kuuluukin.

Itse odotan lapsen syntymää ja yhteisiä hetkiä niin etten malttaisi odottaa, mutta mielessä kalvaa silti ajatus siitä etteihän tämä ole edes minun. Edelleen koen jollain tapaa vääryyttä olla onnellinen.

Haluan kertoa, että itse en tehnyt mitään toisin, että tulin raskaaksi. Ainoastaan otin lääkärin määräämät lääkkeet säännöllisesti. Sain myös toisella kerralla siirron jälkeen ”tartuntapiikin”, jonka nimeä en nyt jaksa muistaa.

Rusakkonen; onko raskausoireita jo?

Tsemppiä kaikille!

 

Tässä artikkelissa kyseenalaistetaan psykologien tarjoama näkemys, että on yksiselitteisesti parasta kertoa lapselle alusta asti alkuperästään: https://www.bionews.org.uk/page_96003

 

Kiva kuulla susta @neppari7! Hyvä että raskauden kanssa kaikki hyvin ja vauva kasvaa!

Ymmärrän niin hyvin tunteesi, itselläni on ihan samanlaisia tuntemuksia. Kun tuntuu siltä ettei lapsi ole minun, yritän miettiä että kenen se sitten on. Tajuan, että ei sillä ole ketään muutakaan . Luulen, että tunne siitä että lapsi on jonkun muun johtuu siitä, että kulttuurissamme genetiikka ja vanhemmuus liitetään niin vahvasti yhteen. Vaikka esim. lahjasolutapauksessa genetiikka on täysin irrallaan vanhemmuudesta.

Vaikka näin järkeilenkin, niin eipä se vierauden tunteen iskiessä auta :-(. Ehkä nämä tunteet pitää vain läpielää.

Tsemppiä Neppari ja kerro taas kuulumisistasi!

 

@neppari7 - kiitos kysymasta! On ollut alavatsan ja nyt myos ylavatsan turvotusta ja sellaista pienta kuplintaa alavatsassa. Ylavatsan turvotus voi ehka tulla Prednisolonestakin, mutta kuplinta tuskin ei nyt kuitenkaan. Nakee nyt.

Ai, kuinka toivoisin olevani itsekin siina asemassa, etta tietaisin sisallani jo kasvavan lapsen! Tunnen, etten kylla yhtaan välitä, kenen geenit on ja mita muuta väliä, vauvahan on MINUN (no okei, on se miehenkin vauva kanssa! ). Ja vaikka tulisi mita tunteita joskus, niin ne on ihan tunteita vaan, yhdessa korvasta sisaan ja toisesta akkia ulos. Kun tama nyt vain onnistuisi!!! Haluan niin taman vauvan!!!

 

Nepparille voimia raskauteen <3 Paljonko sulla on viikkoja?

Fridahelmi taistelet ilmeisesti edeleen kertoakko vai ei lapselle alkuperästä?

Rusakkonen sulla on ilmeisesti siirto takana?

 

Moikka! Saakos liittyä keskusteluun?

Kirjoittelin tonne pienen esittelyn tonne amh- ja ivf- ketjuun jokunen aika sitten, mut koska lahjasoluhoidot on se meidän todennäköisin polku niin ois mukavaa päästä vertaistuen pariin <3

Ikää siis 23-vuotta, ja matala amh (0,6). Nyt on kaksi ivf-hoitoa takana, joista toinen icsi, ja ekasta saatiin yksi alkio josta keskenmeno, tokasta icsistä ei saatu yhtään alkiota. Tää toka ivf siis oli ihan just ja pettymyksestä toivutaan edelleen. Lääkäri suositteli vielä yhtä ivf-hoitoa omilla soluilla, joka toteutetaan marraskuussa, ja sitten hypätään lahjasolujonoon.

Olo on tosi murskaantunut, en ois koskaan arvannut et tällaiset asiat tulee eteen. Lahjasoluhoito on ollut itelleni tosi ok juttu ja alusta asti ollaan puhuttu miehen kanssa lahjasoluista ja se on ollut ok meille molemmille. Nyt kun alkaa olemaan kohdilla todeta se ettei musta geneettistä äitiä tule koskaan, on pelot ja surut vallannut mielen. Tosi monesta tuutista kuulee sitä kuinka se kolmas osapuoli kulkee sitten mukana koko ajan (luovttaja), ja tää ajatus ahdistaa hurjasti Ihanaa siis että on näitä mahtavia naisia jotka viitsii käydä ton hirveen hormonirumban vaan siks et pystyy auttamaan meikäläisiä, kyse ei oo siitä, muttahdistaa se ajatus siitä että joutuisin elämään ikuisesti kiitollisuuden velassa jollekulle tuntemattomalle, mitä en omasolulapsen kanssa joutuis olemaan. Tai kuten yksi psykologi totesi lahjasolulapsista: Aina kun katsot lastasi, voit vain miettiä mistä ja keneltä hän on nuokin mahtavat piirteet ja ominaisuudet perinyt kun ei ainakaan sinulta. Tuosta tuli vain se fiilis etten voisi tuntea ylpeyttä lapsestani koskaan, kun taas pitäisi olla kiitollinen vain sille jollekulle tuntemattomalle

TOinen asia mikä vaivaa on mun ikä. Tuntuu niin kovin yksinäiselle kun muut omanikäiset vaan tekee lapset, ja ne jotka ei tee onnistuvat sitten noilla hoidoilla. Meillä ne päättyy tuloksettomina mitä todennäköisimmin

Kuitenkin siis oon tosi kiitollinen siitä et on tämä lahjasoluvaihtoehto ja nyt vaan kovasti yritän työstää näitä ajatuksia ja pettymyksiä läpi. Mukava löytää tää foorumi ja että täällä on aiheesta keskustelua ja vertaisia löytyy

 

@nyuu voi ei miten nuori sä olet! Oon pahoillani, että oot joutunu tuon kokemaan. En tiedä auttaako mum vakuuttelut ketään, mutta mä en oikeasti ajattele lapsen alkuperää juuri ollenkaan. Jos puhutaan isän tai isovanhempien kanssa lapsen piirteistä ja luonteesta, niin etsitään yhtäläisyyksiä isän suvusta. Luovuttajan piirteitä ei olla vielä edes löydetty Joskus koen nopeasti ohimenevää vierauden tunnetta, mutta se kuuluu asiaan. Myös ihan omilla soluillaan lapsen saaneet ystäväni ovat kertoneen vastaavista fiiliksistä. Tsemppiä viimeiseen hoitoon omilla soluilla ja tervetuloa tälle puolelle jos sen aika koittaa!

 

@karhuemo75 - mulla oli siirto perjantaina!

 

Mä en varsinaisesti kuulu tälle foorumille, mut pakko kommentoida tuota nyuu:n viestiä. Meillä on lahjasiittiöillä saatu lapset aikaan, puolisolla ei ole siittiöitä ollenkaan. Koska asia oli jo vuosia ennen hoitoja tiedossa, olimme asian kanssa sinut. Kolme ivf jouduttiin tekemään ennen kuin onnisti, mut ehdittiin jo päättää, että jos omilla ei onnistu, lahjamunasolut otetaan myös vastaan. Mulla ei tässä vaiheessa tai missään muussakaan vaiheessa ahdistunut tämä biologinen perimä, ajattelen ihan samalla lailla kuin Rusakkonen että haluan vain vauvan, oman lapsen, jota hoitaa ja huolehtia, jälkikasvua ja lisää jäseniä perheeseen, perheen. Ihan sama perimälle ja piirteille, ympäristöllä on niin suuri merkitys ja kasvatuksella. Samoin kohtu ja omat hormonit muokkaa merkittävästi alkion geenejä ja minun lihaa ja vertahan se vauva on, kun kohdussani on ensimmäiset 9 kk kasvanut. En juurikaan ajattele luovuttajaa, paitsi hyvällä, hän on ollut ihana ihminen kun on suonut meille mahdollisuuden saada lapsia ja varmasti fiksu ja komea kun lapset on älykkäitä ja kauniita Puolisoni on samoilla linjoilla. Syvä kiitollisuus ja rauha, näistä lapsista jotka meille on suotu, saadaan hoitaa ja luotsata elämään. Ei ahdista ajatus, että lapset haluaisivat selvittää alkuperänsä. Tavallaan mua kiinnostaa itseä myös tietää kuka se luovuttaja on, mutta lapset saa päättää. En aio johdatella suuntaan eikä toiseen. Alkuperänsä lapset jo tietää, ikätasoisesti. Identiteetti rakentuu vahvalla pohjalle, kun pienen ihmisen alkutaival perustuu rehellisyyteen ja lapsen ja vanhempien väliseen luottamukseen. Jos alkuperän kertoisi joskus myöhemmin ,identiteetti murenisi perhesalaisuuden paljastuttua ja sen joutuisi uudelleen rakentamaan, kenties terapiassa. Jos asiaa ei koskaan kertoisi, se olisi epärehellistä eikä oikein lasta kohtaan. Mikä hirvittävä paljastus vaikka aikuisena, ettei oma isä olekaan biologinen jne. Historia tuntee näitä tragedioita. Kun asia on tiedossa alusta lähtien ja vanhemmuus rakentuu totuuden ympärille, ei salaisuuden mahdollinen paljastuminen myöhemmin uhkaa perhesuhteita. Tämä on käsittääkseni yleisesti hyväksytty kanta psykologien keskuudessa, että lapsi tulee tuntemaan alkuperänsä ikätasoisesti alusta lähtien, niin hän kasvaa vahvaksi itsensä hyväksyen. Missään vaiheessa emme ole millään lailla kokeneet, että tässä olisi jossain kolmas osapuoli , luovuttajaa ajattelemme yllättäen aika harvoin. Luonteen piirteiltään nuorempi muistuttaa toista vanhempaa, vanhempi minua. Ulkonäöltään vanhempi on kuin puolisoni lapsena piirteitä kyllä etsittiin tietysti vauvana, mut minun suvusta. Tämä oli puolisolle ihan fine, hän voi syyttää huonoista piirteistä minua Ymmärrän kyllä monenlaiset ajatukset lahjasoluraskauteen liittyen. Itselleni se perhe oli niin tärkeä, että biologia ei merkinnyt siinä mitään, suru ja pelko kokonaan lapsettomaksi jäämisestä oli niin musertava, että mikä tahansa vauva meille hoivattavaksi olisi kelvannut, ei kuitenkaan sijaislapsi, koska heistä voi joutua luopumaan. Ihan oma vauva, kuten Rusakkonen mainitsi. Vierauden tunteet olivat myös minulla ajoittain raskauden ja vauvavaiheen aikana, mut uskon niiden kuuluvan kaikkiin raskauksien enemmän ja vähemmän. Kaverini sai luotua suhteen omaan biovauvaan vasta 2 kk iässä. Mullakin enemmän vierauden tunnetta oli esikoisen aikana, kun ei uskaltanut luottaa että saadaan elävä vauva kotiin. Se tais ollakin menettämisen pelkoa lopulta ja sitä jälkimaininkia hirveän raskaista ja kalliista hoidoista, annoin itselle jotenkin tilaa vasta siinä esikoisraskaudessa surra ja käsitellä lapsettomuutta, sitä ennen olin keskittynyt vain hoitoihin ja tienaamiseen (meillä meni yht. 40 t) Mitä enemmän aikaa kuluu, sen enemmän lapset tuntuu meidän ikiomilta ja geenit menettää merkityksensä. Ja se raha, mitään niin arvokasta ei olis sillä saatu

 

@Tupsuli kiitos vastauksestasi! Kiva kuulla teijän kokemuksia. Meilläkin siis lapsi toiveissa ja ehdottomasti lahjasoluihin lähdetään. Nyt vaan kai menossa joku shokkitila kun se ”takaportti” konkretisoituu ja lahjasolut on nyt se todennäköisin vaihtoehto omasoluraskauden sijaan. Ja just tää ikäasia, että harva lahjasoluhoidoissa oleva on omanikäinen

Hui, onpa teillä mennyt rahaa! Mut todellakin jos itekin tietäis onnistuvansa niin kyllä tässä malsaisi vaikka ja mitä! Meillä ”vasta” vajaa kymppitonni sijoitettuna, mut kyllähän toi hinta tuplaantuu kun lahjasoluhoitoihin siirrytään. Nyt sit paritonnia ainakin vielä tähän omasoluyritykseen, silläkin tekis mieli jo luovuttaa kun on niin selvä homma ettei tää tuu onnistumaan

Jännä toi ulkopuolisuuden tunne. Mä oon kovasti sitä just pelännyt et jos nää lapsettomuuden traumat puskeeki vahvasti läpi ja ahdistun kahta kovemmin jos raskaus alkaakin vierassolulapsella. Pettymys on nyt jo ihan jäätävä omaa kroppaa kohtaan. Tietysti siis toivo onnistumista ja lapsia yli kaiken, ei tässä muuten oltais, mut nyt nää pelot on tosissaan valloillaan ja sit just kaikkien vieraiden ihmisten mielipiteet ja ajatukset pelottaa.

Meillekin on selvää et lapsi saa tietää taustansa heti. Oishan se itse kullekin aika karsea shokki jos yllättäen pamautettais tollanen fakta! Mut sukulaisille ja tuttaville ei aiota kertoa turhan spekulaation ja pahanpuhumisen välttämiseksi.

@Vernissa ihana kuulla et kaikki on hyvin ja luovuttaja ei pyöri ajatuksissa kokoajan. Tosi monessa paikassa tullut vastaan just se kuinka se kolmas osapuoli kuuluu tavalla jos toisella kokoajan kuvioihin, mikä om aika ahdistava ajatus. En oo mikään kaunis tai erityisen fiksu, että silleen harmittais ettei omat geenit periydy, mut kieltämättä välillä välähtää harmistus siitä että ei saa koskaan tietää miltä se JUST meidän geneettinen risteytys näyttäisi :’D mut omahan se lahjasolulapsikin on, sitä mäkään en oo hetkeäkään epäillyt. Nyt vaan risteilee kaikenlaiset kauhukuvat mielessä, kun tullut niin paljon pettymyksiä ja suruja tässä lapsettomuuspolun varrella. Ihana just sit bongailla puolison piirteitä lapsesta

Toispa nää lahjasolut sit edes sitä toivottua tulosta <3

 

@Tupsuli kiitos vastauksestasi! Kiva kuulla teijän kokemuksia. Meilläkin siis lapsi toiveissa ja ehdottomasti lahjasoluihin lähdetään. Nyt vaan kai menossa joku shokkitila kun se ”takaportti” konkretisoituu ja lahjasolut on nyt se todennäköisin vaihtoehto omasoluraskauden sijaan. Ja just tää ikäasia, että harva lahjasoluhoidoissa oleva on omanikäinen

Hui, onpa teillä mennyt rahaa! Mut todellakin jos itekin tietäis onnistuvansa niin kyllä tässä malsaisi vaikka ja mitä! Meillä ”vasta” vajaa kymppitonni sijoitettuna, mut kyllähän toi hinta tuplaantuu kun lahjasoluhoitoihin siirrytään. Nyt sit paritonnia ainakin vielä tähän omasoluyritykseen, silläkin tekis mieli jo luovuttaa kun on niin selvä homma ettei tää tuu onnistumaan

Jännä toi ulkopuolisuuden tunne. Mä oon kovasti sitä just pelännyt et jos nää lapsettomuuden traumat puskeeki vahvasti läpi ja ahdistun kahta kovemmin jos raskaus alkaakin vierassolulapsella. Pettymys on nyt jo ihan jäätävä omaa kroppaa kohtaan. Tietysti siis toivo onnistumista ja lapsia yli kaiken, ei tässä muuten oltais, mut nyt nää pelot on tosissaan valloillaan ja sit just kaikkien vieraiden ihmisten mielipiteet ja ajatukset pelottaa.

Meillekin on selvää et lapsi saa tietää taustansa heti. Oishan se itse kullekin aika karsea shokki jos yllättäen pamautettais tollanen fakta! Mut sukulaisille ja tuttaville ei aiota kertoa turhan spekulaation ja pahanpuhumisen välttämiseksi.

@Vernissa ihana kuulla et kaikki on hyvin ja luovuttaja ei pyöri ajatuksissa kokoajan. Tosi monessa paikassa tullut vastaan just se kuinka se kolmas osapuoli kuuluu tavalla jos toisella kokoajan kuvioihin, mikä om aika ahdistava ajatus.

 

Nyuu, melkoisia uutisia olette joutuneet ottamaan vastaan noin nuorena! On ymmärrettävää, että käyt/käytte läpi monelaisia tunteita. Jos tarvitset, voithan hakea ammattilaisen tukea, jos tämä vertaistuki on riittämätön.

Minulla on kolme lasta, jotka ovat sataprosenttisesti minun ja lasteni isän perimästä. Ehkä se tekee sen, ettei tämä lahjasoluasia herätä juuri tunteita. Olen huomannut lapsistani, että heillä on oma synnynnäinen temperamentti ja kaikki ovat keskenään erilaisia. En minäkään ole kummankaan vanhempani klooni Kasvatus, ja olosuhteet muovaavat niin paljon ihmistä. Harrastukset ovat heidän omiaan ja elävät ihan itsensä näköistä elämää, kukin tavallaan <3 Olemme niin paljon muuta kuin geenimme.

Ja minulle on ihan luontevaa kertoa lapselle ja muillekin lahjasolusta. Lapset tietävät, että olemme menossa hoitoon. Pienin (12-v) haaveilee pikkusiskosta, jota kantelee pitkin asuntoa ja jonka kanssa tekee kaikkea kivaa <3 Isommat ovat järkyttyneitä, kuinka kukaan halua neljä lasta

Itse olen joutunut elämään salaisuuden varjossa, ja se on turmellut elämääni monella tapaa. Siksi en kannata salaisuuksia, yhdistän sen valehteluun. Voihan se tulla kuitenkin esiin, esim veriryhmiä miettiessä? Olisi karseeta lapsen kuulla, että hänen alkuperästään on "valehdeltu".

 

Heippa! Liittyisin mielelläni mukaan keskusteluun .

Meillä taustalla vuosikausia jatkunut selittämätön lapsettomuus. Inseminaatioista ei koskaan tulosta, IVF:stä aina iso joukko aluksi hyvältä vaikuttavia alkioita jotka kuitenkaan eivät kehittyneet eteenpäin enää blastokysteiksi saakka tai ainakaan kiinnittyneet. Alkionsiirto toisensa jälkeen pelkkää negaa ja turhaumaa. Yksi ainoa kemiallinen raskaus omilla soluilla saatu aikaiseksi. Koska ikää jo alkaa minulla ja puolisolla olemaan, ja koska minulle lapsen biologinen perimä ei ole koskaan ollut iso juttu, siirryttiin nyt kesällä luovutuilla munasoluilla tehtävään hoitoon - vähän niinkuin kokeeksi koska eihän tiedetty oliko vika juuri minun soluissani. Itseasiassa nyt kävi tässä hoidossa ilmi, että vika saattaakin olla miehen soluissa tai sitten meissä molemmissa...

No, niin onnekkaasti kävi, että heti ekasta hoidosta tärppäsi! Mitään ei saatu pakkaseen, kahdeksasta kypsästä munasolusta kaksi ainoastaan hedelmöittyi ja toinen ei kehittynyt eteenpäin eli yksi ainoa blastokysti. Voitte uskoa, että olin pettynyt kun klinikalta tästä kuulin... Mutta niin vain se ainokainen tarrasi kiinni ja plussa pärähti testiin. Tänään sitten näkyi varhaisultrassa syke <3. Oli ehkä yksi hienoimmista tunteista kun lääkäri kirjoitti minulle neuvolakorttiin tiedot! Minulle, joka en ollut enää useampaan vuoteen jaksanut uskoa, että äidiksi voisin joskus tulla.

Lueskelin keskusteluanne siitä, että tuntuuko lapsi jotenkin vieraalta sitten syntymän jälkeen tai kohdussa. Pakko myöntää, että plussatestin jälkeen olin jonkin aikaa järkyttynyt asiasta, ja jopa lievästi ahdistunut, vaikka vuosikausia toivottu juttu oli käynyt toteen. Kai se oli vain sitä vihoviimeistä luopumisen tuskaa omien solujen puolesta. Hyvin nopeasti tämä kuitenkin ohittui.

Käänteentekevää minulle oli kun kerran oivalsin ajatella asiaa itselleni aivan uudelta kannalta. Ajattelen, että kohdussani kasvava vauva ei ole jonkun vieraan naisen lapsi jota vain kannan mukanani VAAN minun kehoni ei nyt sattumalta osannut tuottaa sitä vauvan "reseptiä" eli geneettistä koodia jotta raskaus olisi päässyt alulle. Olen saanut munasolun luovuttajalta sen reseptin eli kromosomit (ja puolet toki mieheltäni). MINUN kehoni ja kohtuni kuitenkin lukee sitä reseptiä ja kasvattaa ihan itse minun elimistöni omista proteiineista, hivenaineista ja muista rakennusaineista sen vauvan kohdussani. Sitäpaitsi epigenetiikan vaikutuksesta kehoni lukee aivan omalla tavallaan sitä reseptiä ja luo ihan ainutlaatuisen lapsen. Jos tällä samalla geneettisellä reseptillä kasvaisi luovuttajan kohdussa lapsi siitä ei tulisi kuitenkaan samanlaista kuin minun kohtuni kasvattamana.

Jotenkin se hetki, kun tuon tajusin oli tosi iso juttu. Tällä hetkellä tuntuu aivan samantekevältä, että olen lainannut reseptiä vauvaani joltain muulta. Jos tämä raskaus menee hyvin niin sieltä syntyy minun oma vauvani jota varmasti rakastan täydestä sydämestäni. Lapselle tulemme kertomaan ikätasoisesti asiasta ja haluan, että se on alusta saakka ihan normaali asia jota ei tarvi lapsen miettiä sen kummemmin.

...Tulipas pitkä teksti, mutta kun on yksin näitä asioita pyöritellyt päässään on kiva päästä muille samojen asioiden kanssa pyöriskeleville purkautumaan .

 

Tervetuloa @Brinavess! Hieno tuo sinun oivalluksesi .
Mahtavaa, että tärppäsi ekasta hoidosta, onnea!

 

Tervetuloa myös kaikki muut uudet palstailijat, mahtavaa keskustelua täällä.

 

Brinavess ajattelet ihan samoin kuin minä, epigenetiikkaa ei sovi unohtaa ja se lapsihan rakentuu muutenkin siitä, mitä minä syön Jos joku käsitti, että olen kaunis ja älykäs niin aikalailla päinvastoin, mutta omat lapset on toki niitä maailman kauneimpia ja ihmeellisimpiä olentoja Mulla on aina ollut huumori tärkeä keino käsitellä näitä asioita, toivottavasti kukaan ei pahastu. Tänään lehdessä oli juttu japanilaisista neuvoloista, joissa japanilaisille äideille opetetaan, että rakkaus vauvaa kohtaan voi tulla vasta kun lapsi on 2 kk ikäinen. Mielestäni tästä asiasta puhutaan ihan liian vähän. Tunteet raskautta kohtaan varmasti vaihtelevat niin paljon, riippuen raskaana olijan historiasta, miten häntä on kohdeltu lapsena, hänen odotukset raskaudesta, kuinka raskaat lapsettomuushoidot on taustalla ja missä vaiheessa kriisiä sitten lopulta raskautuu. Kaikki se mitä me ollaan koettu elämässä vaikuttaa siihen, miten me asioihin suhtaudutaan. Ja lahjasoluilla raskautuessa on varmasti vaikeaa erottaa, mitkä tunteet johtuu varsinaisesti lahjasolulapsen odottamisesta ja mitkä kuuluisi biovauvankin odotukseen. Ja voihan se olla, että niitä tunteita tulee aina jatkossa erilaisissa käännekohdissa, onnen ja haikeuden tunteet käy laineen tavoin vuorotellen erilaisissa tilanteissa. Samalla tekee sitä surutyötä, kun joutuu luopumaan (niistä luonnollisista) haaveista saada jatkaa omaa perimää ja samalla nauttia siitä haaveesta, että vihdoin saa olla raskaana ja odottaa vauvaa hoivattavaksi.Toisaalta suru hälvenee koko ajan, kun lapsi kasvaa ja tajuaa, että ne lapset on kuitenkin omanlaisiaan olentoja, tekevät itsenäisiä päätöksiä ja näyttävät omalta itseltään, olivat ne biologisesti sukua tai eivät. Mutta kuten muussakin elämässä asioilla on aina kääntöpuolensa, elämä ei mene kuin suunnittelisi, kun tulee seinä vastaan, siihen lyö joko päätä tai sitten ottaa uuden suunnan. Ja tunteet itsessäänhän on aina oikeita ja niitä tulee halusi tai ei. Sitten on eri asia, jääkö niihin jumiin vai hyväksyykö ne osaksi elämää ja aktiivisesti miettii asioiden hyviä puolia. Tottakai minunkin piti surra surut siitä, ettei me saada yhteisiä lapsia, joissa olisi molempien piirteitä ja taipumuksia. Mutta sitten vaaka kallistui hyvin nopeasti siihen, että pääasia on, että saadaan lapsia, joita saamme hoivata ja joiden kanssa viettää aikaa ja seurata heidän elämäänsä ja toivottavasti ehkä joskus jakaa kasvatuskumppanuutta lastenlasten osalta. Tänään 5-vuotias esikoinen totesi, että hän saa isona kaksi tyttöä ja kertoi jo heidän nimetkin. Kun varovasti vihjasin, että lasten sukupuolta ei oikeastaan voi valita, hän järkyttyi syvästi, pojat on kuulemma ihan yök ja hän haluaa tyttövauvoja

Tuo reseptijuttu on kiva vertaus ja aion käyttää sitä myöhemmin asiasta lasten kanssa jutellessa, kiitos!

Ihanasti teillä kirsillevauva lapset suhtautuu tulevaan pienimpään

Ehkä jotenkin näissä asioissa tärkeintä on muistaa, että ne pettymyksen, surun ja vihankin tunteet kuuluu asiaan ja ovat ihan luonnollista ja hyväksyttävää reaktiota todella isoihin asioihin. Niistä ei kannata kantaa huonoa omaa tuntoa ja niiden auki kirjoittaminen tai puhuminen on todella tärkeää, ja se ettei tule teilatuksi tunteiden ja ajatusten vuoksi. Me ei voida tunteille mitään (eikä tarvikaan voida), tärkeintä on, että saadaan tulla kuulluksi, koska silloin niissä tunteissa pääsee eteenpäin eikä jää asioihin vellomaan eikä tunteet muutu epämääräiseksi ahdistukseksi. Muillakin (bio)raskaana olijoilla raskauteen liittyy niin paljon ikäviäkin tunteita, ne varmasti ovat osa sitä vanhemmaksi kasvua ja niissä on mahdollisuus henkiseen kasvuun ja itsensä ymmärtämiseen. Menneisyyttä ja ikäviä kokemuksia ei voi poistaa, mutta ne voi oppia hyväksymään osana omaa elämänpolkuaan. Meillä meni nämä lisääntymishommat nyt näin, mutta maaliin päästiin, keinot oli vähän järeämmät ja polku hieman mutkikkaampi

 

Kiitoksia Brivaness ja Tupsuli hienoista puhdinnoista. Olette molemmat varamasti hienoja äitejä juuri teidän lapsille <3. Onnea Brivaness plussasta, toivottavasti raskaus kantaa.