Mä en varsinaisesti kuulu tälle foorumille, mut pakko kommentoida tuota
nyuu:n viestiä. Meillä on lahjasiittiöillä saatu lapset aikaan, puolisolla ei ole siittiöitä ollenkaan. Koska asia oli jo vuosia ennen hoitoja tiedossa, olimme asian kanssa sinut. Kolme ivf jouduttiin tekemään ennen kuin onnisti, mut ehdittiin jo päättää, että jos omilla ei onnistu, lahjamunasolut otetaan myös vastaan. Mulla ei tässä vaiheessa tai missään muussakaan vaiheessa ahdistunut tämä biologinen perimä, ajattelen ihan samalla lailla kuin
Rusakkonen että haluan vain vauvan, oman lapsen, jota hoitaa ja huolehtia, jälkikasvua ja lisää jäseniä perheeseen, perheen. Ihan sama perimälle ja piirteille, ympäristöllä on niin suuri merkitys ja kasvatuksella. Samoin kohtu ja omat hormonit muokkaa merkittävästi alkion geenejä ja minun lihaa ja vertahan se vauva on, kun kohdussani on ensimmäiset 9 kk kasvanut. En juurikaan ajattele luovuttajaa, paitsi hyvällä, hän on ollut ihana ihminen kun on suonut meille mahdollisuuden saada lapsia ja varmasti fiksu ja komea kun lapset on älykkäitä ja kauniita
Puolisoni on samoilla linjoilla. Syvä kiitollisuus ja rauha, näistä lapsista jotka meille on suotu, saadaan hoitaa ja luotsata elämään. Ei ahdista ajatus, että lapset haluaisivat selvittää alkuperänsä. Tavallaan mua kiinnostaa itseä myös tietää kuka se luovuttaja on, mutta lapset saa päättää. En aio johdatella suuntaan eikä toiseen. Alkuperänsä lapset jo tietää, ikätasoisesti. Identiteetti rakentuu vahvalla pohjalle, kun pienen ihmisen alkutaival perustuu rehellisyyteen ja lapsen ja vanhempien väliseen luottamukseen. Jos alkuperän kertoisi joskus myöhemmin ,identiteetti murenisi perhesalaisuuden paljastuttua ja sen joutuisi uudelleen rakentamaan, kenties terapiassa. Jos asiaa ei koskaan kertoisi, se olisi epärehellistä eikä oikein lasta kohtaan. Mikä hirvittävä paljastus vaikka aikuisena, ettei oma isä olekaan biologinen jne. Historia tuntee näitä tragedioita. Kun asia on tiedossa alusta lähtien ja vanhemmuus rakentuu totuuden ympärille, ei salaisuuden mahdollinen paljastuminen myöhemmin uhkaa perhesuhteita. Tämä on käsittääkseni yleisesti hyväksytty kanta psykologien keskuudessa, että lapsi tulee tuntemaan alkuperänsä ikätasoisesti alusta lähtien, niin hän kasvaa vahvaksi itsensä hyväksyen. Missään vaiheessa emme ole millään lailla kokeneet, että tässä olisi jossain kolmas osapuoli , luovuttajaa ajattelemme yllättäen aika harvoin. Luonteen piirteiltään nuorempi muistuttaa toista vanhempaa, vanhempi minua. Ulkonäöltään vanhempi on kuin puolisoni lapsena
piirteitä kyllä etsittiin tietysti vauvana, mut minun suvusta. Tämä oli puolisolle ihan fine, hän voi syyttää huonoista piirteistä minua
Ymmärrän kyllä monenlaiset ajatukset lahjasoluraskauteen liittyen. Itselleni se perhe oli niin tärkeä, että biologia ei merkinnyt siinä mitään, suru ja pelko kokonaan lapsettomaksi jäämisestä oli niin musertava, että mikä tahansa vauva meille hoivattavaksi olisi kelvannut, ei kuitenkaan sijaislapsi, koska heistä voi joutua luopumaan. Ihan oma vauva, kuten
Rusakkonen mainitsi. Vierauden tunteet olivat myös minulla ajoittain raskauden ja vauvavaiheen aikana, mut uskon niiden kuuluvan kaikkiin raskauksien enemmän ja vähemmän. Kaverini sai luotua suhteen omaan biovauvaan vasta 2 kk iässä. Mullakin enemmän vierauden tunnetta oli esikoisen aikana, kun ei uskaltanut luottaa että saadaan elävä vauva kotiin. Se tais ollakin menettämisen pelkoa lopulta ja sitä jälkimaininkia hirveän raskaista ja kalliista hoidoista, annoin itselle jotenkin tilaa vasta siinä esikoisraskaudessa surra ja käsitellä lapsettomuutta, sitä ennen olin keskittynyt vain hoitoihin ja tienaamiseen (meillä meni yht. 40 t) Mitä enemmän aikaa kuluu, sen enemmän lapset tuntuu meidän ikiomilta ja geenit menettää merkityksensä. Ja se raha, mitään niin arvokasta ei olis sillä saatu