Luovutettu munasoluhoito, vol. 2

Mukavaa että sain piinailukavereita. Tervetuloa tepsuttelija ja esemila !
Nyt vaan sitten plussapuhureita.

Lueskelin eilen yhtä keskustelu, jossa oli IVF:stä plussanneiden oireita tältä palstalta. Niiden jälkeen päätin, että olen raskaana ja nukuin ihanasti 14 tuntia viime yönä. Edellisenä yönä olin valvonut kahdesta viiteen. Saa nähdä onnistuuko verikokeen saaminen maanantaina. Muuten ajattelin testailla itse viikonloppuna.

Haluaako joku päivittää listaa?
 
=amv;28036841]Odottelee hoitoa/luovuttajaa/pitää taukoa (ikä suluissa)

amv (36) toinen, 2. yritys keväällä lahja-alkiolla (2/13 kemiallinen)


Hoito lähestyy

paulanna menossa Espanjaan
_lokakuu_
HalleB (27) jonossa Suomessa


Piinistelijät

Prinsessatyttö (25) siirto 28.01.2013 (toinen lapsi haaveissa)
Mirkkuuusi
pikkukintsu
tepsuttelija
esemila veritesti 26.2




Plussanneet ( = sydämet nähty ultrassa)



Maaliin päässeet


Lutuliini, poika 1.6.2008
Bea, esikoinen tyttö 10/2008
Enkelitytön äiti, tyttö 23.1.2009
Watrossi, esikoinen poika 5.2.2009
Suzyanne, esikoinen, poika, 7.5.2009
Pihla, esikoinen tyttö 3/2009
Piri, toinen lapsi, tyttö 6.6.2009
Bardolino(30) eka, tyttö 3.11.2009
Kauniskuu (32) eka, tyttö 8.11.2009
Juuni (48) 2. lapsi tyttö 16.11.2009
Rudy, kaksostytöt 1/2010
Marru (35) esikoiskaksostytöt
Simmis (38) toinen lapsi, tyttö 1/2010
Vekara (45) eka yhteinen, peikkotyttö 2/2010
Pomppaduu (27) kakkonen, tyttö 2/2010
Nennuliini (35) eka lapsi, tyttö 3/2010
Vilhelmiina72 (37) ekat, terveet pojat 24.4.2010
Matilda (30) esikoinen, poika 7/2010
Minni007 (45) poika 12.7.2010
Discovery (40+) tyttö 9/2010
Aliisa08 (26) esikoistyttö 11.11.2010
Tuuttituulia (39), tyttö 26.11.2010
lokakuu (40+) esikoistyttö kuoli kohtuun rv 26+, Kultakutri syntyi 25.12.2010
sela 2. yhteinen, poika 3.1.2011 (1. kuollut hoitovirheeseen)
Lyyra (), 3. lahjasolulapsi haaveissa, tyttö 3/2011
Tyyne73(36) haaveissa eka, Pikku-Ukko 4.4.2011
Hathor (34), toka, pieni poika 21.4. kiireinen sektio rv.33+5
Alma (34) eka haaveissa, alkioadoptiosta poika 6/2011
Utopia(25), haaveissa eka, 18.7.2011 poitsu
amv (-76) eka, lahja-alkiohoito, tyttö 9/2011, rv 31+5
Seinäkukkanen (45), eka toiveissa, 10/2011 tyttö
plastex (33) eka toiveissa, poika 1/2012
Cava (30+), esikoinen 2/2012
Katheriina, (27) 18.3.2012 poika
Elsama, 23.3.2012 tyttö
Nuppu68, eka toiveissa, 1.4.2012 tyttö
Olki, eka toiveissa, 10.4.2012 poika
Minni007 (48), kolmas, 31.5.2012 tyttö
Typyliini (30) toinen, 1.6.2012 poika
Annamari, 06/2012 tyttö
Aliisa (28), pikkukakkonen, 18.6.2012 poika
Haaveita, 26.6.2012 tyttö
SatuSofia (47), eka, 29.6.2012 tyttö
Minni007 (48), kolmas, 31.5.2012 tyttö
Utopia(27), toinen, 4.12.2012 tyttö, rv 31+6 1,7kg
Lumeton, 5.1.2013 tyttö
Tuuttituulia


Taustalle siirtyneet

Dream73 (36)
Minni 73 (36) 7 vuoden yrityksen jälkeen
Lotta77 (33) adoptiolasta odottamaan
OnniUnelma76 (34) adoptiolasta odottamaan
Hillevi (40+) 7 vuoden yrityksen jälkeen
Sharlin (36) 5 vuoden yrityksen jälkeen
 
Viimeksi muokattu:
Päivitin piinistelijöiden osalta listaa.

Itsellä ei oireita juurikaan mitään. Muutama repäisykipu ja menkkajomotusta aaltoillen. Nyt tuli vaivaksi vielä yskä ja "kuume" 37,4. Toivottavasti tuo ei vaikuta alkioihin mitenkään.

pikkukintsu koska sun veritesti olikaan? Mulla on nyt pp11 ku aikaisemmilla kahdella kerralla on olllu pp13. En tiedä miksi noin nyt.
 
Odottelee hoitoa/luovuttajaa/pitää taukoa (ikä suluissa)

amv (36) toinen, 2. yritys keväällä lahja-alkiolla (2/13 kemiallinen)


Hoito lähestyy

paulanna menossa Espanjaan
_lokakuu_
HalleB (27) hoito viikolla 17


Piinistelijät

Prinsessatyttö (25) siirto 28.01.2013 (toinen lapsi haaveissa)
Mirkkuuusi
pikkukintsu
tepsuttelija
esemila veritesti 26.2




Plussanneet ( = sydämet nähty ultrassa)



Maaliin päässeet


Lutuliini, poika 1.6.2008
Bea, esikoinen tyttö 10/2008
Enkelitytön äiti, tyttö 23.1.2009
Watrossi, esikoinen poika 5.2.2009
Suzyanne, esikoinen, poika, 7.5.2009
Pihla, esikoinen tyttö 3/2009
Piri, toinen lapsi, tyttö 6.6.2009
Bardolino(30) eka, tyttö 3.11.2009
Kauniskuu (32) eka, tyttö 8.11.2009
Juuni (48) 2. lapsi tyttö 16.11.2009
Rudy, kaksostytöt 1/2010
Marru (35) esikoiskaksostytöt
Simmis (38) toinen lapsi, tyttö 1/2010
Vekara (45) eka yhteinen, peikkotyttö 2/2010
Pomppaduu (27) kakkonen, tyttö 2/2010
Nennuliini (35) eka lapsi, tyttö 3/2010
Vilhelmiina72 (37) ekat, terveet pojat 24.4.2010
Matilda (30) esikoinen, poika 7/2010
Minni007 (45) poika 12.7.2010
Discovery (40+) tyttö 9/2010
Aliisa08 (26) esikoistyttö 11.11.2010
Tuuttituulia (39), tyttö 26.11.2010
lokakuu (40+) esikoistyttö kuoli kohtuun rv 26+, Kultakutri syntyi 25.12.2010
sela 2. yhteinen, poika 3.1.2011 (1. kuollut hoitovirheeseen)
Lyyra (), 3. lahjasolulapsi haaveissa, tyttö 3/2011
Tyyne73(36) haaveissa eka, Pikku-Ukko 4.4.2011
Hathor (34), toka, pieni poika 21.4. kiireinen sektio rv.33+5
Alma (34) eka haaveissa, alkioadoptiosta poika 6/2011
Utopia(25), haaveissa eka, 18.7.2011 poitsu
amv (-76) eka, lahja-alkiohoito, tyttö 9/2011, rv 31+5
Seinäkukkanen (45), eka toiveissa, 10/2011 tyttö
plastex (33) eka toiveissa, poika 1/2012
Cava (30+), esikoinen 2/2012
Katheriina, (27) 18.3.2012 poika
Elsama, 23.3.2012 tyttö
Nuppu68, eka toiveissa, 1.4.2012 tyttö
Olki, eka toiveissa, 10.4.2012 poika
Minni007 (48), kolmas, 31.5.2012 tyttö
Typyliini (30) toinen, 1.6.2012 poika
Annamari, 06/2012 tyttö
Aliisa (28), pikkukakkonen, 18.6.2012 poika
Haaveita, 26.6.2012 tyttö
SatuSofia (47), eka, 29.6.2012 tyttö
Minni007 (48), kolmas, 31.5.2012 tyttö
Utopia(27), toinen, 4.12.2012 tyttö, rv 31+6 1,7kg
Lumeton, 5.1.2013 tyttö
Tuuttituulia


Taustalle siirtyneet

Dream73 (36)
Minni 73 (36) 7 vuoden yrityksen jälkeen
Lotta77 (33) adoptiolasta odottamaan
OnniUnelma76 (34) adoptiolasta odottamaan
Hillevi (40+) 7 vuoden yrityksen jälkeen
Sharlin (36) 5 vuoden yrityksen jälkeen
 
Tsemppiä oikein paljon piinistelijöille :) Toivotaan, toivotaan! :heart:

on: Meille on siis löytynyt sopiva luovuttaja :heart: aika hyvin sattuis meidän kierrot yhteen silleen, et hoito olis viikolla 17! Viikolla 12 suurin piirtein tehdään mulle kohtuun sellanen toimenpide, jonka pitäis tehdä kohdun limakalvosta vastaanottavaisempi. Tuli aika äkkiä tää, kun oltiin varauduttu pitkään odotusaikaan.
 
Sunnuntaihuomenta

Pitänee tunnustaa :ashamed: ,että olen testaillu jo pp 6 lähtien nyt joka päivä ja kerran jopa kahdesti :D Aikaisemmin olen malttanut odottaa sinne pp 11 asti,mut nyt en sit millää.
Tuloksia, One Step Pregnancy-liuskatestillä
pp6 aamu, nega
pp7 aamu, haamuinen viivanpaikka, ei väriä
pp 8 aamu, viivanpaikka, ei väriä
pp8 myöhäis iltapäivä värillinen haamuviiva
pp9 viivanpaikka, ei väriä

En käsitä. Tällä testillä sain haamuistakin haamuisimman viivan viimeeksi pp11.
Nii sopii kysy miksi nyt sit aloitin jo näin aikaisin :D,mut vastausta en pysty antamaan

Oireita ei juurikaan edellenkään ole, lämpöä edelleen 37,1- 37,2 pintaan ja nyt parina päivänä ollu enemmän menkkajomotusta ja tänä aamuna selvempänä ja kovempana,joten taitaa olla mennyttä tämä nyt sitten.

Mites pikkukintsu testailitko?
 
  • Tykkää
Reactions: InLove_
Esemila, ei mene kovin hyvin täälläkään. Liian varhaisesta testaamisesta ei kauhean paljon apua tunnu olevan, päinvastoin. Olet siis menossa huomenna verikokeeseen, niin minäkin. Luulenpa, että toivoa ei ole paljon, mutta kiinnostaa tietää kuitenkin onko siellä nollat taulussa vaiko edes jotain yritystä.

Alunperin verikoe oli määrätty tälle päivälle, mutta kuten arvelin, lääkärissä käynti ei todellakaan mennyt niin kuin Strömsössä täällä päin. Sain paperin, jolla saan tavata lääkärin, joka voi kirjoittaa minulle lähetteen verikokeeseen, mutta vasta huomenna. Tämän päivän lääkäriajat olivat kaikki jo menneet. Enköhän kestä vielä yhden päivän tätä piinaa.

Olen testaillut myös pp 8, 9 ja 10, mutta kaikki testit, jotka eivät ole mitään erityisen herkkiä, ovat näyttäneet negaa. Unissa on mennyt positiivisemmin;) Tänä aamuna en enää viitsinyt tehdä testiä. Yksi tuolla olisi vielä, joten voin tehdä sen vaikka huomenna ennen lääkäriin menoa.

Oireita on, mutta ovat kai lugesteronin aiheuttamia. Viluttaminen ja pieni lämpö iltaisin sekä väsymys. Vatsatuntemuksia ei ole ollut ensimmäisen viikon jälkeen juurikaan eikä ällötyksiä ym. Aika helposti lähtee myös ärsyttämään pienetkin asiat.

Mitenkäs tepsuttelija?
 
Odottelee hoitoa/luovuttajaa/pitää taukoa (ikä suluissa)

amv (36) toinen, 2. yritys keväällä lahja-alkiolla (2/13 kemiallinen)


Hoito lähestyy

paulanna
_lokakuu_
HalleB (27) hoito viikolla 17


Piinistelijät

Prinsessatyttö (25) siirto 28.01.2013 (toinen lapsi haaveissa)
pikkukintsu
tepsuttelija
esemila veritesti 26.2




Plussanneet ( = sydämet nähty ultrassa)

Mirkkuuusi (vk 6+3 ultrassa syke)

Maaliin päässeet


Lutuliini, poika 1.6.2008
Bea, esikoinen tyttö 10/2008
Enkelitytön äiti, tyttö 23.1.2009
Watrossi, esikoinen poika 5.2.2009
Suzyanne, esikoinen, poika, 7.5.2009
Pihla, esikoinen tyttö 3/2009
Piri, toinen lapsi, tyttö 6.6.2009
Bardolino(30) eka, tyttö 3.11.2009
Kauniskuu (32) eka, tyttö 8.11.2009
Juuni (48) 2. lapsi tyttö 16.11.2009
Rudy, kaksostytöt 1/2010
Marru (35) esikoiskaksostytöt
Simmis (38) toinen lapsi, tyttö 1/2010
Vekara (45) eka yhteinen, peikkotyttö 2/2010
Pomppaduu (27) kakkonen, tyttö 2/2010
Nennuliini (35) eka lapsi, tyttö 3/2010
Vilhelmiina72 (37) ekat, terveet pojat 24.4.2010
Matilda (30) esikoinen, poika 7/2010
Minni007 (45) poika 12.7.2010
Discovery (40+) tyttö 9/2010
Aliisa08 (26) esikoistyttö 11.11.2010
Tuuttituulia (39), tyttö 26.11.2010
lokakuu (40+) esikoistyttö kuoli kohtuun rv 26+, Kultakutri syntyi 25.12.2010
sela 2. yhteinen, poika 3.1.2011 (1. kuollut hoitovirheeseen)
Lyyra (), 3. lahjasolulapsi haaveissa, tyttö 3/2011
Tyyne73(36) haaveissa eka, Pikku-Ukko 4.4.2011
Hathor (34), toka, pieni poika 21.4. kiireinen sektio rv.33+5
Alma (34) eka haaveissa, alkioadoptiosta poika 6/2011
Utopia(25), haaveissa eka, 18.7.2011 poitsu
amv (-76) eka, lahja-alkiohoito, tyttö 9/2011, rv 31+5
Seinäkukkanen (45), eka toiveissa, 10/2011 tyttö
plastex (33) eka toiveissa, poika 1/2012
Cava (30+), esikoinen 2/2012
Katheriina, (27) 18.3.2012 poika
Elsama, 23.3.2012 tyttö
Nuppu68, eka toiveissa, 1.4.2012 tyttö
Olki, eka toiveissa, 10.4.2012 poika
Minni007 (48), kolmas, 31.5.2012 tyttö
Typyliini (30) toinen, 1.6.2012 poika
Annamari, 06/2012 tyttö
Aliisa (28), pikkukakkonen, 18.6.2012 poika
Haaveita, 26.6.2012 tyttö
SatuSofia (47), eka, 29.6.2012 tyttö
Minni007 (48), kolmas, 31.5.2012 tyttö
Utopia(27), toinen, 4.12.2012 tyttö, rv 31+6 1,7kg
Lumeton, 5.1.2013 tyttö
Tuuttituulia


Taustalle siirtyneet

Dream73 (36)
Minni 73 (36) 7 vuoden yrityksen jälkeen
Lotta77 (33) adoptiolasta odottamaan
OnniUnelma76 (34) adoptiolasta odottamaan
Hillevi (40+) 7 vuoden yrityksen jälkeen
Sharlin (36) 5 vuoden yrityksen jälkeen
 
Viimeksi muokattu:
yritin muokata listaa, mutta en onnistunut "lainaamalla", kopion sitten koko listan ja liimasin sen uuten "vastaukseeni", niin kaikki otsikkojen värin hävisi, höh!!

osaisko joku laittaa värit takasin?

Tsemppiä piinailijoille ja onnea matkaan halleB!

Mä kävin lauantaina päiivystyksessä kun taas tuli vähän vuotoa ja jotain epämääräistä limaklimppiä... mut ultrattiin ja alkio on oikeessa paikassa ja kuulemma kokoaan vastaava ja sykekin näkyi :) nyt torstaina mulla on "virallinen " alkuraskauden ultra.
 
  • Tykkää
Reactions: HalleB
pikkukintsu samassa veneessä siis ollaa, harmi :(
Mä siirsin oma-aloitteisesti veritestiä keskiviikolle ku meillä sillo aamupäivstä mutakin menoa,niin ajattelin hoitaa sit samalla.

Olen nyt testannu myös tänään ja se samainen viivanpaikka siellä on ilman väriä. Oireista ei kyl voi sanoa mitää,sen tulin huomanneeksi edelliselliä kerroilla joten niitä en ole kamalasti edes vaivautunut kuuntelemaan.

Mirkkuuusi Onnea hyvistä ultranäkymistä ja toivotaan,et vuotelu siitä loppuu.
 
Odottelee hoitoa/luovuttajaa/pitää taukoa (ikä suluissa)

amv (36) toinen, 2. yritys keväällä lahja-alkiolla (2/13 kemiallinen)


Hoito lähestyy

paulanna
_lokakuu_
HalleB (27) hoito viikolla 17


Piinistelijät

Prinsessatyttö (25) siirto 28.01.2013 (toinen lapsi haaveissa)
pikkukintsu
tepsuttelija
esemila veritesti 27.2




Plussanneet (sydämet nähty ultrassa )

Mirkkuuusi (vk 6+3 ultrassa syke)

Maaliin päässeet


Lutuliini, poika 1.6.2008
Bea, esikoinen tyttö 10/2008
Enkelitytön äiti, tyttö 23.1.2009
Watrossi, esikoinen poika 5.2.2009
Suzyanne, esikoinen, poika, 7.5.2009
Pihla, esikoinen tyttö 3/2009
Piri, toinen lapsi, tyttö 6.6.2009
Bardolino(30) eka, tyttö 3.11.2009
Kauniskuu (32) eka, tyttö 8.11.2009
Juuni (48) 2. lapsi tyttö 16.11.2009
Rudy, kaksostytöt 1/2010
Marru (35) esikoiskaksostytöt
Simmis (38) toinen lapsi, tyttö 1/2010
Vekara (45) eka yhteinen, peikkotyttö 2/2010
Pomppaduu (27) kakkonen, tyttö 2/2010
Nennuliini (35) eka lapsi, tyttö 3/2010
Vilhelmiina72 (37) ekat, terveet pojat 24.4.2010
Matilda (30) esikoinen, poika 7/2010
Minni007 (45) poika 12.7.2010
Discovery (40+) tyttö 9/2010
Aliisa08 (26) esikoistyttö 11.11.2010
Tuuttituulia (39), tyttö 26.11.2010
lokakuu (40+) esikoistyttö kuoli kohtuun rv 26+, Kultakutri syntyi 25.12.2010
sela 2. yhteinen, poika 3.1.2011 (1. kuollut hoitovirheeseen)
Lyyra (), 3. lahjasolulapsi haaveissa, tyttö 3/2011
Tyyne73(36) haaveissa eka, Pikku-Ukko 4.4.2011
Hathor (34), toka, pieni poika 21.4. kiireinen sektio rv.33+5
Alma (34) eka haaveissa, alkioadoptiosta poika 6/2011
Utopia(25), haaveissa eka, 18.7.2011 poitsu
amv (-76) eka, lahja-alkiohoito, tyttö 9/2011, rv 31+5
Seinäkukkanen (45), eka toiveissa, 10/2011 tyttö
plastex (33) eka toiveissa, poika 1/2012
Cava (30+), esikoinen 2/2012
Katheriina, (27) 18.3.2012 poika
Elsama, 23.3.2012 tyttö
Nuppu68, eka toiveissa, 1.4.2012 tyttö
Olki, eka toiveissa, 10.4.2012 poika
Minni007 (48), kolmas, 31.5.2012 tyttö
Typyliini (30) toinen, 1.6.2012 poika
Annamari, 06/2012 tyttö
Aliisa (28), pikkukakkonen, 18.6.2012 poika
Haaveita, 26.6.2012 tyttö
SatuSofia (47), eka, 29.6.2012 tyttö
Minni007 (48), kolmas, 31.5.2012 tyttö
Utopia(27), toinen, 4.12.2012 tyttö, rv 31+6 1,7kg
Lumeton, 5.1.2013 tyttö
Tuuttituulia


Taustalle siirtyneet

Dream73 (36)
Minni 73 (36) 7 vuoden yrityksen jälkeen
Lotta77 (33) adoptiolasta odottamaan
OnniUnelma76 (34) adoptiolasta odottamaan
Hillevi (40+) 7 vuoden yrityksen jälkeen
Sharlin (36) 5 vuoden yrityksen jälkeen[/QUOTE]
 
  • Tykkää
Reactions: InLove_
Kiitos kysymästä pikkukintsu. Eilen pistin vasta Gonapeptylin. Vielä pitää odotella 6.3. saakka, verikoepäivä silloin. Ihan pientä nippailua, ei mitään kovin ihmeellistä oireilua. Koitan ottaa ihan rennosti, onneksi on sopivasti hiihtolomakin! Eipä ainakaan stressistä pitäisi olla kiinni ja nyt myös nuo kilpirauhasasiat ok. Jännittää vähän, kun ei ollenkaan estrogeenia...toisaalta, ei myöskään turvotusta! Voi, pidän niin peukkuja teille kanssapinnistelijät Esemila ja pikkukintsu, voi että kun asiat onnistuisivat! Kesää kohti mennään, olisipa onni meillä nyt myötä! Alkaa täällä muuten taas luovuttajan odottelu. Loppukevääksi onneksi ainakin luvattu! Vähän tässä asiassa se tieto helpottaa paineita.
 
Minut voisi laittaa tuohon hoitoa odotteleviin, ollaan siis nyt menty lahjasolujonoon, vaikka mahdollisesti on vielä yksi yritys tulossa omilla soluilla.

Miten pitkään Halle olit jonossa? Meille kun sanottiin että noin 6 kk on jonotusaika. Ava-klinikalla siis käydään.
 
Aamulla digitesti näytti " ei raskaana" ja pp11 menossa joten se oli tässä. Taisi olla tää medän viimeinen kerta.
Kävin toisen menon muuttuessa kuitenkin varmuudenvuoksi veritestissä tänään vielä ja saan siitä tuloksen huomenna iltapäivällä tai sitten ylihuomenna. Hyvä kuitenkin tietää onko ollut edes yritystäkään kiinnittymiselle .

Toivottavasti pikkukintsu ja tepsuttelija plussaisivat. Tsemppiä
HalleB Kiva kun luovuttaja löytynyt ja nopsaan pääsettet ositoimiin, Tsempitykset myös sinulle.
Odottava73 toivotaaan,että omalla vielä se viimeinen kerta toisi sen toivotun tuloksen.
 
Odottelee hoitoa/luovuttajaa/pitää taukoa (ikä suluissa)

amv (36) toinen, 2. yritys keväällä lahja-alkiolla (2/13 kemiallinen)
Odottava73, lahjamunasolujonossa


Hoito lähestyy

paulanna
_lokakuu_
HalleB (27) hoito viikolla 17



Piinistelijät

Prinsessatyttö (25) siirto 28.01.2013 (toinen lapsi haaveissa)
pikkukintsu
tepsuttelija
esemila veritesti 26.2




Plussanneet (sydämet nähty ultrassa )

Mirkkuuusi (vk 6+3 ultrassa syke)

Maaliin päässeet


Lutuliini, poika 1.6.2008
Bea, esikoinen tyttö 10/2008
Enkelitytön äiti, tyttö 23.1.2009
Watrossi, esikoinen poika 5.2.2009
Suzyanne, esikoinen, poika, 7.5.2009
Pihla, esikoinen tyttö 3/2009
Piri, toinen lapsi, tyttö 6.6.2009
Bardolino(30) eka, tyttö 3.11.2009
Kauniskuu (32) eka, tyttö 8.11.2009
Juuni (48) 2. lapsi tyttö 16.11.2009
Rudy, kaksostytöt 1/2010
Marru (35) esikoiskaksostytöt
Simmis (38) toinen lapsi, tyttö 1/2010
Vekara (45) eka yhteinen, peikkotyttö 2/2010
Pomppaduu (27) kakkonen, tyttö 2/2010
Nennuliini (35) eka lapsi, tyttö 3/2010
Vilhelmiina72 (37) ekat, terveet pojat 24.4.2010
Matilda (30) esikoinen, poika 7/2010
Minni007 (45) poika 12.7.2010
Discovery (40+) tyttö 9/2010
Aliisa08 (26) esikoistyttö 11.11.2010
Tuuttituulia (39), tyttö 26.11.2010
lokakuu (40+) esikoistyttö kuoli kohtuun rv 26+, Kultakutri syntyi 25.12.2010
sela 2. yhteinen, poika 3.1.2011 (1. kuollut hoitovirheeseen)
Lyyra (), 3. lahjasolulapsi haaveissa, tyttö 3/2011
Tyyne73(36) haaveissa eka, Pikku-Ukko 4.4.2011
Hathor (34), toka, pieni poika 21.4. kiireinen sektio rv.33+5
Alma (34) eka haaveissa, alkioadoptiosta poika 6/2011
Utopia(25), haaveissa eka, 18.7.2011 poitsu
amv (-76) eka, lahja-alkiohoito, tyttö 9/2011, rv 31+5
Seinäkukkanen (45), eka toiveissa, 10/2011 tyttö
plastex (33) eka toiveissa, poika 1/2012
Cava (30+), esikoinen 2/2012
Katheriina, (27) 18.3.2012 poika
Elsama, 23.3.2012 tyttö
Nuppu68, eka toiveissa, 1.4.2012 tyttö
Olki, eka toiveissa, 10.4.2012 poika
Minni007 (48), kolmas, 31.5.2012 tyttö
Typyliini (30) toinen, 1.6.2012 poika
Annamari, 06/2012 tyttö
Aliisa (28), pikkukakkonen, 18.6.2012 poika
Haaveita, 26.6.2012 tyttö
SatuSofia (47), eka, 29.6.2012 tyttö
Minni007 (48), kolmas, 31.5.2012 tyttö
Utopia(27), toinen, 4.12.2012 tyttö, rv 31+6 1,7kg
Lumeton, 5.1.2013 tyttö
Tuuttituulia


Taustalle siirtyneet

Dream73 (36)
Minni 73 (36) 7 vuoden yrityksen jälkeen
Lotta77 (33) adoptiolasta odottamaan
OnniUnelma76 (34) adoptiolasta odottamaan
Hillevi (40+) 7 vuoden yrityksen jälkeen
Sharlin (36) 5 vuoden yrityksen jälkeen
 
Viimeksi muokattu:
esemila ja pikkukintsu :hug: oon pahoillani :(

tepsuttelija tsemppiä vielä viimeisiin piinapäiviin! :)

MiukuMau voi kiitos!:heart: Mikä sun tilanne?

Odottava mentiin jonoon joulukuussa ja perjantaina saatiin tietää luovuttajasta. Jonoksi sanoivat vuoden, mutta sanoivat myös, että voi olla paljon lyhyempikin. Riippuen siitä milloin sopivan näköinen ja kokoinen sinne tupsahtaa. Meillä kävi tuuri ja kuin taivaan lahjana klinikalle käppäili mun kaksoisolento :)

esemila kiitos tsempeistä ja jaksuja sulle jatkon pohditaan :)
 
Odottelee hoitoa/luovuttajaa/pitää taukoa (ikä suluissa)[/COLOR][/B]

amv (36) toinen, 2. yritys keväällä lahja-alkiolla (2/13 kemiallinen)
Odottava73, lahjamunasolujonossa
pikkukintsu (36), eka, PAS suunnitteilla heinäkuussa


Hoito lähestyy

paulanna
_lokakuu_
HalleB (27) hoito viikolla 17



Piinistelijät

Prinsessatyttö (25) siirto 28.01.2013 (toinen lapsi haaveissa)
tepsuttelija
esemila veritesti 26.2




Plussanneet (sydämet nähty ultrassa )

Mirkkuuusi (vk 6+3 ultrassa syke)

Maaliin päässeet


Lutuliini, poika 1.6.2008
Bea, esikoinen tyttö 10/2008
Enkelitytön äiti, tyttö 23.1.2009
Watrossi, esikoinen poika 5.2.2009
Suzyanne, esikoinen, poika, 7.5.2009
Pihla, esikoinen tyttö 3/2009
Piri, toinen lapsi, tyttö 6.6.2009
Bardolino(30) eka, tyttö 3.11.2009
Kauniskuu (32) eka, tyttö 8.11.2009
Juuni (48) 2. lapsi tyttö 16.11.2009
Rudy, kaksostytöt 1/2010
Marru (35) esikoiskaksostytöt
Simmis (38) toinen lapsi, tyttö 1/2010
Vekara (45) eka yhteinen, peikkotyttö 2/2010
Pomppaduu (27) kakkonen, tyttö 2/2010
Nennuliini (35) eka lapsi, tyttö 3/2010
Vilhelmiina72 (37) ekat, terveet pojat 24.4.2010
Matilda (30) esikoinen, poika 7/2010
Minni007 (45) poika 12.7.2010
Discovery (40+) tyttö 9/2010
Aliisa08 (26) esikoistyttö 11.11.2010
Tuuttituulia (39), tyttö 26.11.2010
lokakuu (40+) esikoistyttö kuoli kohtuun rv 26+, Kultakutri syntyi 25.12.2010
sela 2. yhteinen, poika 3.1.2011 (1. kuollut hoitovirheeseen)
Lyyra (), 3. lahjasolulapsi haaveissa, tyttö 3/2011
Tyyne73(36) haaveissa eka, Pikku-Ukko 4.4.2011
Hathor (34), toka, pieni poika 21.4. kiireinen sektio rv.33+5
Alma (34) eka haaveissa, alkioadoptiosta poika 6/2011
Utopia(25), haaveissa eka, 18.7.2011 poitsu
amv (-76) eka, lahja-alkiohoito, tyttö 9/2011, rv 31+5
Seinäkukkanen (45), eka toiveissa, 10/2011 tyttö
plastex (33) eka toiveissa, poika 1/2012
Cava (30+), esikoinen 2/2012
Katheriina, (27) 18.3.2012 poika
Elsama, 23.3.2012 tyttö
Nuppu68, eka toiveissa, 1.4.2012 tyttö
Olki, eka toiveissa, 10.4.2012 poika
Minni007 (48), kolmas, 31.5.2012 tyttö
Typyliini (30) toinen, 1.6.2012 poika
Annamari, 06/2012 tyttö
Aliisa (28), pikkukakkonen, 18.6.2012 poika
Haaveita, 26.6.2012 tyttö
SatuSofia (47), eka, 29.6.2012 tyttö
Minni007 (48), kolmas, 31.5.2012 tyttö
Utopia(27), toinen, 4.12.2012 tyttö, rv 31+6 1,7kg
Lumeton, 5.1.2013 tyttö
Tuuttituulia


Taustalle siirtyneet

Dream73 (36)
Minni 73 (36) 7 vuoden yrityksen jälkeen
Lotta77 (33) adoptiolasta odottamaan
OnniUnelma76 (34) adoptiolasta odottamaan
Hillevi (40+) 7 vuoden yrityksen jälkeen
Sharlin (36) 5 vuoden yrityksen jälkeen
 
Viimeksi muokattu:
Kiva kuulla Mirkku hyvistä ultrakuulumisista.

Tsemppiä tepsuttelijalle!

Olin eilen verikokeessa ja tulos oli puhdas nega. Tein viimeisen raskaustestin ennen sitä, joten osasin kyllä odottaa tulosta. Elämä jatkuu nyt siis taas samaa rataa, ja suunnittelen liikunnan lisäämistä ja kilojen pudottamista. Seuraavaa yritystä suunnittelen heinäkuulle.

Tietysti sitä jää pohdiskelemaan miksi alkio ei kiinnittynyt. Laadullisesti molemmat olivat hyviä, joten oliko vika sitten minussa? En tiedä limakalvon paksuutta siirtopäivänä, enkä tiedä olisiko voinut tehdä jotain toisin. Miten tämä Gonapeptyl, olenko ymmärtnyt oikein, että se on lääke, joka edesauttaa alkion kiinnittymistä?
 
Halaus :hug: pikkukintsulle
Gonapeptyl edesauttaa kiinnittymistä 10 % : lla ( tämä faktatieto sen kehittäjältä ). Ei siis ihan kauheesti... Itselläni oli vikassa siirrossa käytössä, täysnega kuitenkin tuloksena. Mutta konstithan on käytettävä, jos mahdollista :)
 
Kyselisin, että onko kukaan ollut yhteydessä Nova Vita klinikkaan Tallinnassa munasoluhoidon tiimoilta? Onko jonoa tai annetaanko koko hoitoa siellä?
Tallinnahan olisi niin paljon lähempänä kuin Tarto eli olisi helpompi kulkea sinne.
 
Muistaisitteko,että onko kukaan onnistunut raskautumaan Elite-klinikalla Tartossa enimmäisellä kerralla alkioadoptiossa?

Tauku Tällä hetkellä en tiedä Nova Vitan jonoista,mutta olimme silloin 2010 alkuvuodesta sinne yhteyksissä ja silloin oli jonoaika 2vuotta. Toivottavasti olisi lyhetynyt näisen vuosien aikana.
 
Esemia; Meillä kävi niin hyvä tuuri, että eka alkioadoptio Tartossa toi pojan. Toinen siirto Tartossa tuli myös positiivinen testi, mutta kyseessä olikin kemiallinen. Nyt menossa kolmanteen vko 14 josta odotettavissa todennäköisesti siis nega...
 
HalleB kiitoksia tsempityksistä. Kovasti tekisi mieli vielä yrittää,nyt en tiedä jaksanko ja onhan tuo rahakysymyskin.
Tyyne73 Ihana kuulla,et ekallakin on onnistunut. Taitaa olla kyl aika harvassa. Ja etköhän sä plussaa nytkin,toivotaan niin =D

ON, kuukautiset ei ole viel alkanut vain 27. pvä aamulla viimeinen luge menny. En nyt muista miten ne viimeeksi alkoi,mut eiköhän ne sieltä tule
Kauanko tein on menny?

Nyt pitää sanoa,et tais olla hyvä,että ei sit nämä pirpanat kiinnittynyt ku mulle tuli kova kuume mikä sit muodostui keuhkokuumeeksi. Nyt on lääkekuuri päällä kymmenen päivää ja vahvoja särkylääkkeitä käytössä. Järkyttävän kamala tauti.
Nyt on taas levättävä
 

Yhteistyössä