Luovutettu munasoluhoito, vol. 2

Bardolino mullakin kävi mielessä juuri tuo sama kuin Hillevillä.. eli ehkäpä se voisi olla kiinnittyminen.. koska nythän elät juuri niitä aikoja kun alkio joko kiinnittyy tai ei.. toivotaan parasta. Tuskin tarvitsee olla huolissaan, jos sitä vuotoa ei paljoa tullut..

Hillevi niinhän se on, että hiljaa hyvä tulee.. mutta ei millään jaksaisi odottaa. Tuosta hcg arvosta vielä. Aika eri käytäntö lääkäreillä tuon suhteen. Minulle sanottiin, että hcg:n pitää laskea negatiiviseksi.. eli alle 5,3.. että jos ei ole alle sen niin ei ole varmaa, että kohtu on tyhjentynyt. Lopulta vielä Jorvissa halusivat että hcg on puhdas nolla.. Kyllä arvosi on huimasti toki laskenut, mutta onhan se kuitenkin vielä 81.. alkuraskauden arvoissa siis.. voihan se olla ettei sinullakaan ihan kaikki poistunut, jos tuli vielä jtn paperiin. Voisitko viedä tuon alkion/istukan sairaalaan patologille? Siellä varmaan voisivat tutkia..

Tietääkö kukaan mitä maksaa yksityisellä nuo verenhyytymistekijä kokeet?Tai koko
tromboosialttiustutkimus?? Lääkärin mielestä minulle ne olisi pitänyt periaatteessa jo Jorvissa tehdä, kun tosiaan 2 keskenmenoa ja yksi biokemiallinen raskaus.. mutta ei tehdä.. vasta kolmen keskenmenon jälkeen..

Mukavaa iltaa kaikille! Ja hienoa, että Vekaralla kaikki mennyt hyvin reissussa:)
 
Kiitos kaikille, kiva tulla mukaan. Tai ainahan sitä toivoisi ettei tällaisilla palstoilla kenenkään meistä tarviis olla :ashamed: ..mutta mukava et tällanen on olemassa.
Kaks kyytiläistä laiteltiin aamupäivällä matkaan. Kuudesta neljä oli ilm. ainakin aloittanut jakautumaan, kahta katsellaan vielä, selviääkö ne hengissä ja pakastetaanko. Toiveikkain mielin :heart:
Mielialat heittää häränpyllyä..itkettää, masentaa ja ahdistaa ja toisaalta odotukset kovat..
Bartsu oon ainaki kuullu, et tosi monella tiputtelee just noilla päivillä kiinnittymisen vuoksi. Toivotaan et se olis sitä!!
Watrossille onnea paljon!! :heart:
Alisa Veikkaisin labrahintaa noin 20-30 e hintaiseksi.. yleisimmät kokeet sitä luokkaa.
Vekara Piinaillaan samassa veneessä!! Tarrasukkia ja toiveita ihan mahdottomasti!!
 
Onneksi on päivän työt takana ja saa vähän hengähtää. Sanoin juuri miehelle, että olo on jotenkin kovin uupunut. Paljon on vienyt voimia, kun niin paljon on tapahtunut muutoksia lyhyessä ajassa ja päälle vielä Artsin järjestämä yllätys nopealla aikataululla. On vaan menty eteenpäin ja nyt on lupa hengähtää |O ;) !!

Luottavaisella mielellä ollaan eikä asioita kovin tule edes ajateltua. Otetaan vastaan se mikä meille suodaan. Tärkeintä tämä hyvä mieli ja onnellinen olo :heart: !!

BARTSU, luulen, että kyseessä on kiinnittymisvuotoa. Ihan saat olla levollisin mielin :hug: !!

KAUNISKUULLE tsemppiä piinailuun ;) !!

Mukava oli kuulla, että ASSARILLE löytyi luovuttaja ja ALIISALLAKIN ovet avoinna :p !!

SUZYANNE, tarton kartan hommasin, mutta en sitä sen enempää tutkinut. Yövyimme aivan ihanassa hotellissa joen tuntumassa. Ihastuin kaupunkiin ja varmasti palaamme sinne kesällä viimeistään.

WATROSSI, mukava oli kuulla sinusta ja toukasta :hug: !! Tosiaankin, elämä on ihmeitä täynnä, suuria :heart: ja pieniäkin, kumpa osaisi aina oivaltaa ;) !!

Nyt pelailemaan poitsun kanssa - VEKARA - :D
 

Watrossin hoitotaipaleella en täällä vielä kirjoitellut, mutta onnea!

Vekarallahan eteni hommat rytinällä, onnea piinailuun!

Bartsulla kuulostaa todellakin kiinnittymisvuodolta!

Meidän lahjoittajan punktio oli tänään, jos alkioita saadaan aikaseksi, siirto on keskiviikkona.

Marru
 
TERVETULOA KAUNISKUU!


ALIISA: Harmi, että teillä hoito nyt sitten viivästyy. Multahan katsottiin noi labrat julkisella vaikka ei mulla ole ollut edes raskauksia/km:iä yhtään. Vain se yksi kemiallinen...on se ihme kuin plajon ihmisen pitää niitä km:iäkin kärsiä ennenkuin tehdään kuitenkin niin yksinkertaiset kokeet, mutta kai se on se raha mikä sanelee...

VEKARA: Hyvä, että teidän reissu meni hyvin =)

MARRU: Toivotaan paljon alkionkasvatussäteitä =)

HILLEVILLE jaksuja !

Se vuoto onneksi lakkasi melkein yhtä nopeaan kuin alkoikin, mutta kerkisin pelästyä jo, että sekö oli nyt sitten tässä tää homma. Illalla olin töissä, mutta ei se alkanut uudelleenkaan. Täytyy nyt toivoa, että se olis ollut juurikin kiinnittymisvuotoa. Kokemusta ei ole kun ei ole kiinnittymistä aiemmin tapahtunut meikäläisen masussa. Muuten ei olossa kummempia lugeoireita lukuunottamatta.

Bartsu ja PP6
 
Marrulla ollut mahtimunija, onnea. Kyllä tuosta määrästä saatte hienot alkiot ja pakasettavaakin varmasti :heart:

Kiitos Bartsu :). Sinulla nyt hyvä tilanne myös, toivotaan kaikkein parasta!

Eivät ota ainakaan Naikkarin sikiötutkimusyksikköön näitä keskenmenokudoksia. Kuulemma infektoituvat, eikä niistä sen jälkeen voida juuri mitään tutkia. Ja heillä vasta kolmannen keskenmenon jälkeen tutkitaan vasta-aineet ja kromosomit pariskunnalta.

Piinistelujät, pitäkäähän jalat lämpimänä pakkasessa, että verenkierto kohdussakin pysyy vilkkaana. Täällä peukut pystyssä kaikille, kenellä hoidot käynnissä. db

Aurinkoista talvista viikoa kaikille! B)
Hilde
 
Marrun luovuttajalla hieno saalis! Toivotaan, että mahdollisimman moni alkaa jakautua. Peukut täällä pystyssä puolestasi! :wave:

Bardolinolle, että jospa se pieni vuoto oli juuri jonkun mainitsemaa kiinnittymisvuotoa! Kuulostaa lupaavalle. :)

Täällä on niin paljon tapahtunut, etten muista millään kaikkea kommentoida. Muistan vain nuo yllä näkyvät. :ashamed: Kaikille kuitenkin tasapuolisesti jaksamista ja onnea hoitoihin! Sitä tarvitaan ja paljon. :heart: Luulen, että tänä vuonna meistä useimmat tulevat raskaksi, vaikka omalta kohdalta tuntuu, etten minä kuulu niihin. Miehelle sanoinkin yhtenä päivänä, että tuntuu vaan, että käydään hoidoissa ja maksellaan ne laskut. Siinä meidän hoidot, mutta ilman mitään tulosta. Jotenkin tuntuu, että niin se taitaa jatkuakin, vaikka eihän sitä voi koskaan tietää. Mulla tosiaan pe:na on ultra limiksen kasvusta. Menkat oli niin minimaaliset, että mietin jo ja melkein yöunenikin menetin, että liimasinko Estradot-laastarin liian aikaisin ja menkat jäivät osaksi vuotamatta. Mutta jos verinen vuoto alkaa, niin kyllähän se menkoiksi pitää jo laskea. Kaikkea sitä pitääkin miettiä näitten hoitojen kanssa!

Ensi viikolla on sitten siirto, jos niikseen tulee ja sunnuntaina lähdetään miehen (ja alkion) kanssa lämpimään viikoksi! :hug: Siellä se saa ainakin kölliä tarpeeksi lämpimässä.

Mutta nyt töitten pariin, ettei tule pomolta sanomista! :whistle:
Ja tervetuloa vielä kaikille uusille mukaan, tämä on tosi mukava palsta ja kaikki ovat tänne tervetulleita! :heart:

Terkuin,
Nennuliini
 
Täällähän useat pääsee hoitoihin.. hienoa, että Nennuliinikin lähtee jälleen yritykseen.. toivotaan, että nyt tärppäisi! Olet lähdössä etelään tuon alkionsiirron jälkeen? Muistathan, että kannattaa sitten jakaa lugesteroneja jos aiot käydä uimassa jne.. Kysäseppä vielä asiasta lääkäriltäsi. Meillä käskettiin välttämään uimista.. mutta ainakin että jakaa sitten lugeannoksen jos uimassa käy.. Mihin päin olette menossa? Tässä justiinsa katselen meille matkaa huhtikuulle.. pakko päästä jonnekkin lämpimään rentoutumaan kaiken jälkeen.

Sellaista. Mä koitan alkaa tekemään pari koulujuttua pois alta. Tänään oli ruotsin näyttö ja läpäsin sen, jeee! Enää englannin näyttö ja lopuksi arviointikeskustelu kaiken päätteeksi.. sitten olis koulu viihdoin ja viimein ohi:)

Ja kylläpäs oli hieno munasaalis Marrulla ! Toiv mahdollisimman moni alkaa jakautumaan. Saatko tietää sen huomenna siirrossa vai ilmoittavatko aiemmin?

Mua jotenkin niin ketuttaa toi,että päästään nyt siis tod näköisesti vasta touko-kesäkuun vaihteessa hoitoihin. Miksei voinut tätä sanoa jo silloin kun aiemmin kysyin.. olisin aivan hyvin voinut nyt olla ilman hormonilääkitystä.. Ihan kuin tahallaan haluttaisiin venyttää yritystä kauemmaksi ja kauemmaksi.. Tuon kokeen jälkeen pitää olla vielä yksi välikierto ja sitä seur. saa sitten vasta yrittää.. Aargh.. mutta jos kokeissa ei löydy mitään, niin en ymmärrä miksei sitten saisi heti seur kiertoon. Koetuloksien kuulemiseen menee pari viikkoa sen otosta.. Onpas niin turhauttavaa vaan odottaa ja odottaa.. No, toivotaan että jokin syy löytyisi.. jotta löytyisi jokin mikä aiheuttanut aina keskenmenot.. kun näköjänsä aika helpolla olen kuitenkin raskautunut.

 
Tosi harmi Aliisa, että hoito siirtyy. Mullakin on (ja ollut) kauhea pelko, että jos taas pitääkin odottaa muutama kuukausi, niin tuntuu, että maailma loppuu siihen. Vaikkei muutama kuukausi enää paljoa tässä hässäkässä teekään. Mutta silti ei haluaisi enää yhtään enempää odottaa. Onnittelut sinulle Aliisa opintojen loppumisesta. Onko tiedossa valmistujaisjuhlat? :wave:

Lähdetään tuonne Kanarian suuntaan. En ole mikään himouimari, joten ei hirveästi haittaa, jos ei saakaan uida. Mutta pitää tarkistaa lääkäriltä tuo homma vielä. Ja kiitos Aliisa tuosta tiedosta, itse on varmaan olisi tuota tajunnutkaan. :heart:

Minäkin mietin, että haittaako tuo minun endo jotenkin raskautumista, kun nytkin juilii munasarjojen kohdalle tai tuonne vasemmalle puolelle. Ultrassa kun sitä endoa ei paljoa näy, mutta tuntuu vaan, että jos sitä kuitenkin siellä on. Vai liekö sillä sitten paljoa merkitystä näissä luovutetuilla soluilla käytävissä hoidoissa? Onko lääkärit teille mitenkään kommentoineet asiaa? Eihän endon vaikutusta raskautumiseen kunnolla edes tiedetä, joten liekö asia sitten niin tai näin.

Taas takaisin töihin, kirjoittelemisiin,
Nennuliini
 
[/url]
Poika pieni syliinne annettiin
se maidolta tuoksuu on lämmin niin.
Se varmasti itsekin tietää sen
ett valloittaa jokaisen sydämen.
Hiustupsusta pieniin varpaisiin
se on ihana ihana niin!

Paljon Onnea äidille ja isälle pikkuprinssin syntymän johdosta!
gerpera
 
:attn: Klikatkaahan tuota yllä olevaa mainosta, tuon voiteen mukana saa kaksi asetinputkea,ovat tosi käteviä lugeja laitettaessa,sopii ku nappi silmään, varsinkin 200 mg luget. Itse olen käyttänyt tuota asetinta aina :attn:








 
Niin ja piinisonnea kaikille jotka piinistelevät,ainakin Vekara ja Bardolino...olikoha muita?? Kiva jos joku päivittäisi listaa, oon ollut pimennossa tän flunssan takia. Niin ja Bardolino,minulla oli menkkakipua pp8 ja tuli vähä tuhrua että hyvältä näyttää ;) .
Kaikille muillekin hyvää tätä vuotta ja paljon plussia!
Ei kai tämä palsta mene pilkunviilaamiseksi,toivon ettei mene...
gerpera,pyytäen "ollaanko enkeleitä toisillemme?" :heart: :heart: :heart:
 
Marrulla ihan mieletön munissaalis!! Uskomattoman upea juttu!! Toiv. ette tarvii kuin yhden =)
Bardolino Tosi hienoo et vuoto loppu!! Tarraa ja liimaa mukaan, paljon!!
Nennu, mullaha kävi nii, että estrogeeni lopetti menkat liian aikasin, tai siis niit ei tullukaan. SItte kaikki vuoti lähes viikkoa ennen tätä siirtoa. Epätoivon määrää en osaa edes kuvailla. KUITENKI, kaikesta huolimatta lekuri kehotti jatkaan estrogeenia, ja limis ehti kuin ehtikin noin VIIKOSSA kasvaa minimipaksuuteen, et siirtoon päästiin. Huoh, kuten sanoit, uskomattomia juttuja saa säätää näiden hoitojen kanssa!!
Gerbera, hyvä vinkki =) !!!

ON: ei mitään.. no, ei kai pitäiskää vielä näin päivä siirron jälkee.. Mikäs tää onkaan, pp1? Kun sais vaan yöt nukuttua, mä olen niin sairas valvoon kun on jotain mielen päällä.. Sit aamut on ihan kuutamolla. No, ei auta, jännittää..

Plussasäteitä kaikille!!
 
Olipa Watrossille aivan ihana muisto sinulta :heart: !!

Miten on teidän jatkot hoitojen suhteen??

Täällä ollaan valmiita muutamaan, ehkäpä kahteen passiin, tämän yrityksen lisäksi.

Eilen meillä kävi sosiaalityöntekijä, koska olemme aikeissa ryhtyä tukiperheeksi tämän projektin lisäksi.

Mukavaa iltaa kaikille - VEKARA - ;)
 
Nennuliini oli lähdössä lämpöön, ihanaa! Mulle lääkäri sanoi uimisesta ja Lugeista, että Luget voi ottaa myös suun kautta. Tosin enpä ole rohjennut koittaa vaan olen jättänyt osan annoksesta uimisen jälkeen laitettavaksi, kuten Aliisakin neuvoi.

Piinistelijöille plussatuulia, huomenna toivottavasti liityn seuraanne!

Huomenna saadaan vielä aamulla kysellä jakaantumistietoja, siirto olis sitten iltapäivällä. Itsekin yllätyin munisten määrästä, mutta omillakin soluilla näytti aina vastaavalta tässä vaiheessa, joten jalat maassa koitetaan vielä pysyä.

Aurinkoisia talvipäiviä,
Marru
 
Nimi (ikä ) .. hoito ........... tilanne ............... haaveissa

Cornelius (33) 3 aloitettettua IVF hoitoa (missään ei siirtoon asti päästy) 1 lahjasoluhoito +1 Pas. Seuraava Pas syys/lokakuussa (Fertinova). Haaveissa 1

Juuni (47) 4 inseminaatiota, 3 ivf, 1 lahjamunasoluhoito, Riika, 2. lapsi (esikoinen 2 v.)

Typyliini (28)....9.siirtoa lahja-aineksilla tehty tytön jälkeen.... jonossa VL/Tre+ Ovumia.....esikoinen 3.v, haaveissa pikkusisarus esikolle.

Nennuliini 34v., 4*IUI, 3 IVF:ää joissa yhdessä siirtoon asti. Siirto mahdollisesti vkolla 9. Haaveena ensimmäinen lapsi.

Papillon (40+), 4 PAS:sia, Invimed Varsova. Haaveena 1-2 lasta. Seuraava PAS helmikuussa?

assari77 (melkeistä 32), vaikea endo, toinen munasarja ja molemmat munatorvet poistettu, 7 IVF omilla muniksilla, hoidossa Ava Tre, 1. luovutusmunasolu -siirto olisi vkolla 7, IVF-esikoinen 3v. toiveissa vielä 1-2 lapsosta.

Piinistelijät
Nimi (ikä ) .. hoito .......... hoitopaikka .......... pp ..... haaveissa

Bardolino(30) 3xIUI,3xIVF omilla soluilla, 1xtuoresiirto luovutetuilla muniksilla + 2xPAS. AVA-Tampere. Haaveena 1-2 lasta.

Vekara (45) 5. lahjasolu 02/09 AVA-tampere. Toiveissa yksi yhteinen. Lapsia kolme; 11v ja tuplat 15v.

Kauniskuu


Plussanneet
Nimi (ikä ) .. hoito ........ hoitopaikka ....... L.A. .. monesko lapsi

Watrossi (41), 2 lahjamunasoluhoitoa, Ava Riika, LA 6.2.09, esikoinen

Enkelitytön äiti (31), 2 lahjamunasoluhoitoa,1 PAS.... Oulun VL.... L.A. 28.1.09 ... 2 lapsi (esikoinen kuoli 1v 3kk ikäisenä, luomulapsi)

Suzyanne (36) 1.lahjasolu...Kliinik Elite,Tarto...L.A 6.5...esikoinen

Piri (35)...2. lahjasolu (takana 2 inssiä, 4 tehtyä/aloitettua IVF:ää ja 1. lahjamunasolu (PAS) )...hoidossa Riiassa...LA 26.5.09 .....haaveissa 2.

KM:
Saaga (39) 1 x iui, 3 x hoitoyritystä omilla soluilla (icsi) ei yhtään alkiota eli ei koskaan siirtoon asti. Luomuraskaus kesällä/2006, josta km viikolla 12 ja risat. 1. lahjamunasoluhoito Suomessa ja 1. siirto oli pe 24.10. varhainen km 7+2.

Ronyah 2.hoito donor alkioilla menossa, siirto 11.11 Tartossa. 1. donor-alkiohoidosta lapsi, nyt toinen haaveissa ja sitten lapsiluku täynnä.

Aliisa (25) .. 2.PAS ../Väestöliitto/Hki... haaveissa 2-3, kesken rv. 9+4

Hillevi (44) ... Ovumia, kahden alkion siirto 28.11. haaveissa eka lapsi, aiemmin 3 IUI, 2 IVF, 1 lahjamunasolu IVF, kaikista nega, kesken rv 8+6. PAS keväällä.

Gerpera(47) Tarto, donor-alkioiden siirto 27.11., iltatähti* haaveissa, keskenmeno rv. 9+4


Maaliin päässeet

Lutuliini, poika 1.6.2008

Bea, esikoinen tyttö 10/2008

Enkelitytön äiti, tyttö 25.1.2009

Watrossi, esikoinen poika 5.2.2009

 
NENNULIINI: Lapsettomien yhdistyksen lehdessä oli juuri joku aika sitten uutta tutkimustietoa endon mekanismeista. Siinä oli löydetty joku entsyymi tms. mikä on yhteydessä endoon ja se käyttäytyy endolaisilla loppukierrossa epäsuotuisasti mahd.raskautta ajatellen. Elimistö tavallaan saattaa käyttäytyä jopa aggressiivisesti alkiota vastaan. Siksi mulla on noi kortisonit jos ne auttais. Ei mullakaan endo näkynyt ultrassa, vaan sitä kyllä riitti siltikin reilusti joka paikassa skopiassa poistettavaksi.

MARRULLA on jännä päivä =)

Verta ei ole tullut edelleenkään lisää. Olo ihan kutakuinkin samanlainen, kuin aina ennenkin tässä vaiheessa ja ajatukset laukkaa samoja raiteita eli ollakko vaiko eikö olla ;) Sitä en tiedä kuinka pystyn pitämään näppini erossa testitikuista viikonloppuna....

Bartsu ja PP7
 
Moi!

Mä täällä odottelen Marrun kuulumisia...toivottavasti saitte ainakin yhden kyytiläisen!!!!!

Bardolino: mullakin tuli yhden kerran verta, ei onneksi tullut enempää ja edelleen on kyytiläinen matkassa!!! Pidän peukkuja!!!!

Kauniskuulle ja Vekaralle myös onnea piinistelyyn!!!

Suzyanne: miten paljon ja kuinka usein sulla on ollut supisteluja? Mulla on nyt ollut reilun viikon verran joka päivä joko ihan supistuksia tai sitten selkäsärkyä - joka saattaa kestää koko päivän tai alavatsakipuja, kuten menkkojen aikana tai sitten sitä painontunnetta vatsassa. Onko sulla löydetty mitään syytä?? Mulla lääkäri ei löytänyt mitään syytä. Paikat on vielä kiinni ja kiinteät. Hyvä niin. Nyt odottelen vielä tietoja, että oisko joku tulehdus.

Piri ja vauveli rv 26+1



 
Tulin tänne minäkin kurkkimaan Marrun kuulumisia...huhuu :whistle: !!

Kiitos HILLEVI päivityksestä :flower: . Miten siellä jaksellaan ja millaisilla mietteillä??

Koska meinaat BARTSU testailla?? Mites KAUNISKUULLA hurisee??

Omasta olostani en osaa juurikaan mitään sanoa. Tuntemukset vanhoja samoja lugeista johtuvia. Mielenkiinnolla kuitenkin odotan vastausta, sillä tämä yritys oli jotain uutta meille!!

Mukavaa iltaa kaikille toivottaapi, VEKARA :D
 
Heipsistä,

Marrun suuntaan peukutuksia :wave:

VEkara, jospa erilainen hoito nyt tepsisi, paljon onnea - sitähän tässä tarvitaan, että kaikki menisi nappiin. :heart:

Piri, ihanan pitkällä jo raskautesi. Toivottavasti ei löydy tulehdusta. :hug:

Minulla jo menkat, vajaa 4 viikkoa tyhjennyksestä... Viikko sitten laitoin klinikan lääkärille viestin, että koskas voisi ajatella PASsia. Ei ole vastannut. Eipä tässä kiirettä, täytyy tehdä töitä vaikka pari kuukautta ahkerasti ja käydä akupunktiossa ja joogassa. Sitten kevään lämmettyä haen alkio/t, jos sulatus onnistuu. Mun talviurheilulajitkin on sellaiset, että parempi alkiolle kun ei ole kyydissä.

Reipasta ja positiivista mieltä kaikille!
Hilde
 
Hellou!

Olen jo jonkin aikaa seurannut viestiketjuanne, mutten ole uskaltautunut mukaan ennen kuin nyt. Ja hyvä kun nytkään pääsin, sen verran vaivalloista oli rekisteröityminen. ..

Pikainen esittely lienee paikallaan olen 34 vee työssäkäyvä ja naimisissa oleva kolmen koiran emäntä. Isäntä on pari vuotta vanhempi. Asumme maalla, keskellä korpea. Meillä ei kummallakaan ole lapsia vaikka välillä toivon, että olisin edes äitipuoli...

Lapsen "teko" aloitettiin 2004 tammikuussa periaatteella "tulee jos on tullakseen". No, ei ole tullut. Inssejä on kokeiltu ainakin 5, en pysy enää laskuissa, IVF:ää yritetiin omilla soluilla ainakin 3 ellei neljäkin kertaa eikä munassolun munasolua. Aina, varsinkin insseissä, oli kaksi oikein komeaa follia, huijareita.

Marraskuussa kävimme ensikäynnillä luvutushoitoa suunnittelemassa ja jo nyt luovuttaja on löytynyt! Meille sanottiin, että vuoden verran pitäisi odotella, mutta toisin kävi. Tai ainakin yrittämään päästään. Olemme VL:lla hoidossa, joten solut jaetaan kahdelle saajalla ja minä olen se "jos yli 10 tulee" niin minullekin riittää.

Suprecur pitää aloittaa huomenna, mikä potuttaa suunnattomasti. Inhoan sitä yli kaiken, vaikkei se aiheuta minulle sivuvaikutuksia. Pyysin pillereitä, mutta niitä ei nyt ehditä aloittaa. Eniten harmittaa, että olemme lähdössä etelän reissulle pariksi viikoksi ja minun pitää supsutella koko ajan! Kyllähän sitä supsuttaisi, jos tietäisi, että soluja saa, vaan eipä näissä hommissa takuita anneta, vaikka kuinka niitä pyytäisi.

 
Vekara samoja fiiliksiä, eli ei mitään tuntemuksia .. no, eikai niit viel "pitäiskään" olla.. Muuten vi..ttaaa suoraan sanottuna.. Luovuttajallahan tuli ultran mukaan 10 follia, 6 saatiin kerättyy, 4 oli ok, kaks hedelmöitty ja siirrettiin, kahta jäätiin kasvattaa, et saadaanko pakkaseen. NO, soittivat tänää ettei pakkaseen saatu mitää :'( Niinku pelkäsinkin.. kamala kato.. hirveä odotus, "työ" ja tässä tää oli.. no, onneksi luojan kiitos saatiin edes tää yksi siirto.. toivon vain niin lujaa et kerranki tulisi positiivisia uutisia.. niin kauan on tahkottu..
tulipa omaa napaa.. huh!!
Alma tervetuloo joukkoon tummaan =) Hienoa et luovuttaja löytyi noin pian!! Tosi hienoo!! USkomatonta suorastaan! Nyt vaan kaikki sormet ristiin ja pystyyn et kaikki menee hyvin!!
Marru huhuu!!!?? Miten homma edistyy?? Pian pian kertoon kuulumisia :) !!
Plussasäteitä kaikille!!
 

Yhteistyössä