Mitenhän sitä saisi omassa pääkopassaan muutoksen aikaiseksi? Olen seurustellut nykyisen miesystäväni kanssa noin 3 vuoden ajan ja heti alusta alkaen hän oli elämäni rakkaus. Edellinen suhteeni päättyi miehen pettämiseen ja se oli ihan järkyttävä shokki enkä oikein osannut asiaa edes käsitellä, hautasin sen vain pois ja jatkoin elämistäni.
Nyt nykyinen mieheni jäi kiinni pettämisestä, ei sänkyyn asti menemisestä mutta kuitenkin. Olin lievästi sanottuna järkyttynyt, itkettiin ja puhuttiin asiaa läpi ja lupasin antaa anteeksi. Anteeksiantaminen ja asian rauhaan jättäminen on kuitenkin kaksi eri asiaa, sillä en pysty unohtamaan ja epäilen miestäni jatkuvasti. Oma käytökseni ärsyttää itseänikin, puhumatta miestäni. Hän on todella ahdistunut ja on alkanut käydä enemmän kavereiden kanssa ulkona jne koska minä puolestani koitan pitää häntä "lukittuna" kotiin. Koitan kovasti käyttäytyä normaalisti ja yritän puhua asioista, ennen kuin niistä tulisi riitaa, mutta mitä vain sanon, mies ottaa sen nykyään epäilynä tai luottamuksen puutteena. Meillä on ihania yhteisiä hetkiä joista elän taas eteenpäin ja rakastan häntä valtavasti. Mieltäni vain painaa, pysynkö itse henkisesti kasassa, jos en pääse tästä asiasta yli ja kuinka kauan mieheni jaksaa minua, joka lupasin antaa anteeksi, mutten osaakaan unohtaa.. Pariterapiaan tmv on turha ehdottaa, hän ei todellakaan lähde sellaisiin.
Nyt nykyinen mieheni jäi kiinni pettämisestä, ei sänkyyn asti menemisestä mutta kuitenkin. Olin lievästi sanottuna järkyttynyt, itkettiin ja puhuttiin asiaa läpi ja lupasin antaa anteeksi. Anteeksiantaminen ja asian rauhaan jättäminen on kuitenkin kaksi eri asiaa, sillä en pysty unohtamaan ja epäilen miestäni jatkuvasti. Oma käytökseni ärsyttää itseänikin, puhumatta miestäni. Hän on todella ahdistunut ja on alkanut käydä enemmän kavereiden kanssa ulkona jne koska minä puolestani koitan pitää häntä "lukittuna" kotiin. Koitan kovasti käyttäytyä normaalisti ja yritän puhua asioista, ennen kuin niistä tulisi riitaa, mutta mitä vain sanon, mies ottaa sen nykyään epäilynä tai luottamuksen puutteena. Meillä on ihania yhteisiä hetkiä joista elän taas eteenpäin ja rakastan häntä valtavasti. Mieltäni vain painaa, pysynkö itse henkisesti kasassa, jos en pääse tästä asiasta yli ja kuinka kauan mieheni jaksaa minua, joka lupasin antaa anteeksi, mutten osaakaan unohtaa.. Pariterapiaan tmv on turha ehdottaa, hän ei todellakaan lähde sellaisiin.