I
Itsekäskö?
Vieras
Kaipailisin ulkopuolista näkökulmaa. Ongelmana on se että puolisoni (nainen) on hankkinut itselleen kavereita netistä ja tämähän on ihan ok. Mutta...
Tilanne alkoi kun aikaa ei enää riittänyt minulle ollenkaan (tosin tämä asia on jo muuttunut kun olen yrittänyt asiasta puhua), kun toinen roikkuu netissä yötä myöten. Järjestin esimerkiksi meille yhteistä aikaa ja yritin muodostaa jonkun näköistä keskusteluyhteyttä ja ilta meni muuten hyvin mutta taas jäi puoliso sen jälkeen roikkumaan nettiin ja tuli nukkumaan joskus 2-3 välillä.
Viime viikkojen aikana meillä on ollut ainakin minun mielestä ihan ok keskinäiset asiat. On pystytty puhumaan ym. mutta viikko sitten huomasin vahingossa että puoliso oli etsinyt enirosta jonkun miehen puh.nron (käytetään samaa konetta). Kysyin että kukas tämä kyseinen henkilö on ja puoliso vastasi takellellen ettei tunne koko miestä mutta on jutellut sen kanssa netissä ja halusi vain tarkistaa onko sen niminen henkilö oikeasti olemassa.
Eli minä en enää luota täysin puolisooni ja se tuntuu erittäin pahalle. Onko mitään mitä asialle voisi tehdä? Olen kuitenkin päättänyt että jatketaan normaalisti ja minä yritän luottaa ja antaa aikaa toiselle ansaita luottamuksen takasin.
Tässä vielä listattuna asiat jotka rupesivat epäilyttämään:
- yhtäkkiä lisääntynyt netissä vietetty aika.
- messengerin asennus (vaikka ei kuulemma olekkaan käyttänyt)
- sivuhistorian valikoiva tyhjennys. (Ainakin nyt kun käytetään taas samaa konetta)
- ilmeisestikkin nämä uudet kaverit onkin kaikki miehiä
- enirosta vieraiden miesten numeroiden hakeminen
- jos minä kysyn asioista niin heti syytetään kyttäyksestä
Kysymys ei todellakaan etten luottaisi puolisooni ollenkaan, vaan siitä että luottamus rakoilee edellä mainittujen seikkojen johdosta vaikkakin asiat jo puhuttiin aiemmin mutta kun tuli nuo pari asiaa nyt myöhemmin esille ( eniro ja sivuhistoria). Ja tuon numeron haun jälkeen keskusteltiin siitäkin mitä kummakin mielestä voi netissä tehdä. Edelleenkään ei kenekään tarvitse kaikkea kertoa mutta minun mielestäni asioiden pitäisi olla semmoisia että jos toinen kysyy niin voi hyvällä omallatunnolla kertoa valehtelematta.
Tänne kirjoitin siitä syystä että yritän samalla järjestää näitä asioita omassa päässäkin oikeisiin mittasuhteisiin ja luulen ettei puoliso täältä näitä juttuja lue.
Lähinnä haluaisin tietää olenko nyt sitten niljakas stalkkeri vai vai parisuhteestaan huolestunut mies?
Ja ei, minä en aio tutkia koko koneen käyttöhistoriaa vaikka sieltäkin saisi kenties jotain tietoja mihin konetta on käytetty, kuitenkin sen verran vielä luotan ja toivon että toinen puhuu totta. Kannattaa kai minun huomioida sekin että vaikka jouduttiin luottamus pulasta puhumaan uudelleen vaikka luultiin että se asia oli jo käsitelty, niin meillä (ainakin minun nähdäkseni) silti menee hyvin. Riidat voidaan sopia ja olla lähekkäin, puhua asioista tai olla puhumatta jos haluaa.
Teksti on ehkä hieman sekavaa mutta toivottavasti ajatus tulee ilmi.