Luonnonmukainen synnytys -kokemuksia?

Itse taas olen hyvin ylpeä että synnytin esikoisen luomuna, synnytyksen kesto oli tosiaan sen 8.5h mutta olin auki sairaalaan mentäessä 2cm joten oletettiin että avautuminen kestäisi pitempään. Tuo yö ja aamu olivat sairaalassa todella kiireisiä ja spinaali ennätettiin tilata mutta kun tuli tarkastaa tilanteen niin sanoi että mitään en ennätä enää saamaan salissa ennätin olemaan 3h.

Kakkonen oli taas niin luomu kun vaan voi olla. 30min ekasta tuntemuksesta pieni parkaisi meidän kylppärissä. Tuosta n.15min niin lanssi tuli meille. Oli laitettu kiireellisenä tulemaan, mutta on todella harvinaista kuulema että vauva oikeesti syntyy niin nopsaan kun ei ole vedet vielä menneet. 3.27 on lanssi miehet saanu hälytyksen ja 3.30 lanssimiehet laittamassa kenkiä jalkaan niin on tullut uus viesti että vauva on jo syntynyt että pitäs mennä aika rivakkaan.

Meni vähän ohi aiheen, mutta synnytykseen ei kannata tehdä suunnitelmia. Mulla oli kakkoseen tosi paljon suunnitelmia ja ehkä se on osa syy siihen miksi jäi kovat traumat. Olihan tuo muutenkin niin dramaattinen kokemus itselle.
 
Mä en kokenut, että olsiin epäonnistunut, kun lopulta otin epiduraalin, vaikka olisin halunnut luomun synnytyksen. Se, mihin mä olin kovin pettynyt, oli henkilökunnan toiminta sekä oma passiivisuuteni synnytyksen aikana.

Koska synnytys eteni miten eteni, epiduraali oli siinä vaiheessa ihan ok vaihtoehto, vaikka se tyrmäsi toiveeni luomummasta synnytyksestä. Mutta nyt mä olen valmistautuneempi enkä anna kätilöiden määräillä siten, kuin edellisessä synnytyksessä (ellei ole vauvan tai oma henki kyseessä).

Minulle sanottiin, että "ei täällä yöllä synnytetä" (no sori kun en voi sille mitään, että vauva tahtoo syntyä kun syntyy) ja "ei sitä yöllä mitään kävelemään lähdetä, hahahaa" (mikä olisi taatusti nopeuttanut synnytystä).

Sen sijaan minut käskettiin makaamaan petiin ja ottamaan nukahtamislääke, koska "sua varmasti väsyttää, kun supistuksia on tullut jo niin kauan, sun pitää nukkua". No, ei väsyttänyt tippaakaan, keho piti siitä huolen ja olisi pitänyt siitä eteenpäinkin, ellei kehon luonnollista toimintaa olisi menty sekoittamaan jollain tujuilla rauhoittavilla lääkkeillä.

Sen jälkeen kaikki onkin sekavaa ja sumuista. Mä lähinnä yritin makoilla, koska kätilön puheista jäi sellainen olo, että yöllä ei synnytetä vaan maataan ja nukutaan. Enkä kuulemma ollut vielä kipeä (olkoonkin, etteivät kivut enää voimakkuudeltaan kovemmiksi muuttuneet missään vaiheessa). Kun sitten olin jossain vaiheessa tuntien jälkeen 4cm auki ja pää pöllyssä, kätilö kysyi, otanko epiduraalin, että saan nukuttua (koska niin, yöllähän sitä ei mitään synnytetä tai ainakaan yritetä edistää synnytystä). Siinä vaiheessa se tuntui ihan kelvolliselta ajatukselta, koska olin niin nuppi ja keho sekaisin siitä lääkkeestä, etten jaksanut mitään muutakaan, saati ottaa supistuksia vastaan aktiivisesti.

Niin, en mä epiduraalia kadu. Se oli varmaan ainoa oikea ratkaisu, kun tilanne oli mikä oli.

Seuraavassa synnytyksessä olisi tarkoitus jälleen yrittää mahd. lääkkeettömästi ja ehkä se toimiikin, jos saan todella itse päättää kehostani ja toiminnastani ja olla aktiivinen omassa synnytyksessä. Mä suren, että olin niin nössö edellisellä kerralla, että kiltisti vain hyväksyin ammattilaisen(?) näkemyksen siitä, miten ja milloin kuuluu synnyttää.
 
Patarouva: Kuulostaa aika uskomattomalta toiminnalta. Kyllä pitäisi kuunnella synnyttäjän toiveita ja tottakai sitä nyt yölläki voi synnyttää! Ihme meininkiä.

Itse toivoisin luomuna selviäväni (vaikka vähän epäilen ettei onnistukkaan kun uskon olevani aika kipuherkkä). Tilanteen mukaan menen siis. Olen täällä käyny näitä juttuja lueskelemassa ja itsellä nyt 37+3 ja esikoinen tulossa :)
 
Omppulimu, niinhän se kuulostaa. Ja niinhän se olikin. Pitkään kyllä syytin itseäni tuosta ja syytän vähän edelleenkin, koska en uskaltanut yhtään pistää hanttiin, vaan kiltisti hyväksyin sen, mitä ammattilainen sanoi. Mutta jospa sitä nyt olisi vähän viisaampi ja rohkeampi ja osaisi vaatia itselleen hyvää kohtelua. Ja varmaan riippunee kätilöstäkin. Synnytyksessä oli mukana ihana harjoittelija (jota varsinainen kätilö simputti mennen tullen ja palatessa, ihan kauheaa oli kuunnella sitä!) ja jos semmoisen kätilön saisi seuravaan synnytykseen, voisi homma jopa toimiakin.
 
Eipä sitä näemmä voi etukäteen ennustaa miten synnytyksessä pärjää kipujen kanssa. Täälläkin niin moni kipuherkkä on kuitenkin synnyttänyt luomuna ja itse taas olen se päinvastainen tapaus :whistle:

Valmistauduin esikoisen synnytykseen sen kuuluisan avoimen mielen kanssa ja kuvittelin, että saatan ilman mitään pärjätä, koska mulla on aina ollut todella korkea kipukynnys. Olin toki myös valmis ottamaan kaiken mahdollisen kivunlievityksen, jos tuntuu etten ilman selviä.

Mulla kesti synnytys 40 tuntia, sitä ennen jo supisteli kivuliaasti mutta epäsäännöllisesti vajaan vuorokauden. Ja todellakaan, kipu ei ollut mielestäni siedettävissä, vaikka miten hengitteli ja positiivisesti ajatteli. Jos lääkkeellistä kivunlievitystä ei olisi, niin mulla ei tulisi ikinä olemaan kuin tuo yksi lapsi, sen verran karu kokemus se synnytyskipu mulle oli.

Anteeksi, että epäluomuna täällä sörkin, mutta oli kiva lukea miten moni on kokenut kivun siedettäväksi :)
 
  • Tykkää
Reactions: masuilija.
Jeanna mulla taas kakkosen synnytys kesti 30min ja syöksyissähän supistukset on miljoona kertaa kovempia mitä "normaalisti" olisi. Täähän menee siis synnyttäjä kohtasesti eli jos edellisessä ollu kivut kovat niin jos seuraava on syöksy niin kivut on järkyttävät. Koska paikat aukee niin nopeesti. Mulla aukes parilla supistuksella ja jo noiden kohalla oli kova ponnistuksen tarve, mutta selvisin ilman mitään luonnollisestikkin kun oltiin kotona, mutta ehkäpä siks kestin kun synnytys oli niin nopee. Musta tuntu että mun alapää on liekeissä kun tyttö puserti niin jumalattomalla vauhilla tulemaan. Se mikä luomussa on mun mielestä parasta, niin tunnet joka ikisen liikahuksen mitä vauva tekee ja kaiken mitä kehossa tapahtuu, joten on väistämättäkin vähän kärryillä missä mennään :)
 
Jeanna mulla taas kakkosen synnytys kesti 30min ja syöksyissähän supistukset on miljoona kertaa kovempia mitä "normaalisti" olisi. Täähän menee siis synnyttäjä kohtasesti eli jos edellisessä ollu kivut kovat niin jos seuraava on syöksy niin kivut on järkyttävät. Koska paikat aukee niin nopeesti. Mulla aukes parilla supistuksella ja jo noiden kohalla oli kova ponnistuksen tarve, mutta selvisin ilman mitään luonnollisestikkin kun oltiin kotona, mutta ehkäpä siks kestin kun synnytys oli niin nopee. Musta tuntu että mun alapää on liekeissä kun tyttö puserti niin jumalattomalla vauhilla tulemaan. Se mikä luomussa on mun mielestä parasta, niin tunnet joka ikisen liikahuksen mitä vauva tekee ja kaiken mitä kehossa tapahtuu, joten on väistämättäkin vähän kärryillä missä mennään :)
Lisään vielä että siis ei aina ole kivut kovemmat mutta hyvin hyvin usein.
 
masuilija, samaa olen kuullut käynnistetyistä synnytyksistä, että supistukset ovat voimakkaampia/kivuliaampia.

Itselläni pahimmat hetket supistelussa oli viimeiset n. viisi tuntia ennen epiduraalia, kun kalvot oli puhkaistu mutta jouduin odottelemaan puudutusta. Epiduraalia pyysin ekan kerran n. 8 tuntia ennen sen saamista ja olin todellakin jo siinä vaiheessa aivan sietokykyni rajoilla.

Kalvojen puhkaisun jälkeen supistuksia tuli puolen minuutin tauoilla ja ne kestivät yli minuutin (tämän olen kuullut mieheltä, itsellä oli tolkku pois silloin). Minulla meni välillä taju kankaalle ajoittain kivun vuoksi ja jalat ei kantaneet. Muistan vain miten kuulin oman huutoni kuin ulkopuolisena sellaisen usvan läpi ja kun supistus oli ohi, niin oksensin ja itkeä sopersin sekavia miehelle. Kätilö oli kuulemma ollut jo vähän hädissään, kun muhun ei saanut mitään kontaktia edes supistusten välissä. Epiduraalin laittoa en oikeastaan muista kuin jotain pätkiä. Silti tuo kivuliainkaan vaihe ei tuonut mitään isoa edistystä, vaan avautuminen tapahtui yhtä hitaasti koko synnytyksen ajan. Viidessä sentissä junnasin muistaakseni tuntikausia, vaikka sattui niin maan p*rkeleesti.

Puudutus onneksi tehosi ja sain muutaman tunnin hengähdystauon ennen ponnistusvaihetta :saint:

Mutta erilaista on tosiaan kipu. Multa on mm. murtunut luita ja nyrjähtänyt niveliä, enkä ole niihin särkylääkkeitä kaivannut. Sijoiltaan mennyt nivel on vedetty paikalleen ilman douppia. Pari hammasta poistettu ilman puudutetta. Viikon kävelin murtuneella jalalla, vaikka se lääkärin mukaan ei pitäisi olla edes mahdollista kivun vuoksi. Mutta synnyttämään en pystynyt ilman lääkkeitä. Elämä on :)
 
  • Tykkää
Reactions: masuilija.
Minulla haaveena lääkkeetön synnytys. Kaksi epiduraaalilla ja yksi spinaalilla puudutettu synnytys takana enkä enää halua olla "sidottuna" sänkyyn. Tilasin tänään Tens-laitteen omaksi. Toivon siis luonnollisesti alkavaa synnytystä (kaksi edellistä jouduttu käynnistämään) täksi viimeiseksi kokemukseksi. Onnekseni olen nopea synnyttäjä :)
Kun menin synnyttämään, ei ollut sen enempää odotuksia otanko jotain kivunlievitystä tai en, muuta kuin että todennäköisesti otan. Oli iso luotto siihen että kätilöt ensin koittavat suositella muita kivunlievitysvaihtoehtoja ja liikkumista -kävelyä, heijaamistä mitä vaan jne.. ennenkuin lähdetään lääkekaapille tai soittamaan anestesialääkärille. kuitenkin tilanne oli ihan jotain toista kuin luulin, kipu vei minua jo kuin 1-0 kun saavuimme sairaalaan, en osannut enää ajatella että mikä olisi järkevää tässä alkuvaiheessa. Homma meni nopeasti siihen että ensin pepitidiini, sitte epiduraali ja sitten myöhemmin spinaali ja kohdunkaulan puudutteet ja muut... He vissiin olettivat että haluan kaikki ne kivunlievitykset mitä talosta löytyy, vaikka alkuvaiheessa sanoin että ei vielä epiduraalia haluan koittaa ensin ilman ja oletin että kätilö tulee pian ja ottaa käsivarresta liinni ja lähdetään kävelemään ja opettaa hengittämistä ym... mutta ei mitään. He olivat sen takia anestesialääkärin kutsuneet paikalle koska sillä hetkellä saleissa ei ollut leikkauksia ja hän oli vapaa!

Jälkeenpäin mitä olen lukenut että miten synnytys pitäisi mennä niin Kätilön pitäisi neuvoa, patistaa, tukea, kannustaa ja suositella edes siihen alkuun kaikkea muuta kuin lääkkeellistä kivunlievitystä. Mitään näistä ei esitetty missään vaiheessa, ei edes ehdotettu että voisit nousta sängystä ja kävellä yms. Puolessa välissä avautumista olin todella tuskainen sillä epiduraali ei auttanut pätkääkään ja kuitenkin kun olin kaikenmaailman piuhoissa niin ei saanut kähteä kävelemään. Olin raivoissani siitä että olivat saaaneet johdateltua minut tähän umpikujaan. Tottakai luotin täysin että ammattihenkilökuntaa osaa suositella minulle oikeita vaihtoehtoja, ihmettelin kyllä kun ei puhuttu muuta kuin lääkkeistä. Minulle jopa väitetttiin että epiduraalit ja muut nopeuttaisivat synnytystä mutta jälkeenpäin olen opiskellut asiaa ja asia on täysin päinvastoin - epiduraali pitkittää synnytystä, silä se tappaa synnytyksen lisäksi kaikki hyvät hormoonit mitkä auttaisi synnyttäjää. Myös pepitidiinillä on samankaltaisia vaikutuksia eli synnytykseni lähti heti alussa väärille raiteille.

Osa siitä että menin tähän mukaan johtui siitä että olen hirveä jännittäjä joten luotin että lääkkeellinen kivunlievitys auttaisi helpottamaan jännitystä. Mutta väärin luulin, se lopulta paheni vain koska ne hyvät hormoonit tapettiin mitkä auttaa pitämään usein myös mielentilaa yllä. Olen oikeastaan täysin hämmästynyt että kätilöt ja lääkärit olivat niin lääke-orientoituneita.

Kun synnytyksestä oli vajaa vuosi tuli telkkarista Tammisaaren synnytysosastolta jaksot ja en voinut kuin hämmästellä kuinka erilainen meininki siellä oli synnyttäjiä kohtaan, heitä nimenomaan kohdeltiin synnyttäjinä ei lääkittävinä avuttomina potilaina ja muistan erään kohtauksen missä äiti oli ilman lääkkeitä pärjännyt jo yli puolen välin avautumista ja kun hän tuskaisena kysyi kivunlievitystä kätilöltä niin hän taputti vain naista ja sanoi " Hyvin sä pärjäät, hienosti menee" . Sen sijaan että Kätilö olisi vain lähtenyt soittamaan anestesialääkärille niin hän käytti sen ajan kehuakseen ja kannustaakseen synnyttäjää, uskon että siitä on joskus enemmän apua että siinä tilanteessa saa inhimillistä tukea osakseen ja se voi olla isompi asia kuin puudutuspiikki. Itse ainakin jäin ilman tukea, neuvoja, kannustusta ja kaikkea tällaistä ja uskon että sillä oli niin iso merkitys että siksi synnytykseni epäonnistui lähes tulkoon. Luojan kiitos vauva saatiin henigssä, mutta muuten mielestäni synnytykseni oli yhtä tohelointia kätilöiltä ja lääkäreiltä. Odotin hiukan parempaa ammattitaitoa. Nämä kokemukset siis Hämeenlinnan Kanta-Hämeen keskussairaalasta että jos sinne olette menossa ensikertaa synnyttämään niin siellä täytyy vaatia ettei sua lääkitä liikuntakyvyttömäksi möhköksi vähintään puoleksi vuorokaudeksi laverille. En olis uskonut että systeemi on tällainen.
 
ammuli, kokemuksesi muistuttaa paljon omaani. Ei puhettakaan siitä, että olisi ohjattu tai tuettu muunlaiseen kivunlievitykseen, kuin siihen epiduraaliin. Käskettiin vain nukkumaan. Nukkua en kuitenkaan voinut (nukahtamislääkkeestä huolimatta, joka kyllä muuten haittasi huomattavasti supistusten vastaanottamista).

Tajusin jossain vaiheessa kysyä, että "saisinko mennä suihkuun?" ja synnytyksessä mukana ollut harjoittelija lupasi. Mutta en sielläkään saanut mielestäni olla riittävän pitkään, kun varsinainen kätilö pakotti käyrille. Käyrillä olin tunnin.

Antureista ja johdoista riisumisen jälkeen minut jätettiin taas oman onneni nojaan, ei ohjattu takaisin suihkuun tai ehdotettu edelleenkään mitään keinoja lievittää kipua (koska oli yö ja yöllähän piti vain nukkua eikä synnyttää) kunnes jonkun tunnin päästä kätilö tuli tarkastamaan kohdunsuun tilannetta ja kysyi, otanko sen epiduraalin.

Esimerkillistä toimintaa. Tämä OYSissa.
 
ammuli, kokemuksesi muistuttaa paljon omaani. Ei puhettakaan siitä, että olisi ohjattu tai tuettu muunlaiseen kivunlievitykseen, kuin siihen epiduraaliin. Käskettiin vain nukkumaan. Nukkua en kuitenkaan voinut (nukahtamislääkkeestä huolimatta, joka kyllä muuten haittasi huomattavasti supistusten vastaanottamista).

Tajusin jossain vaiheessa kysyä, että "saisinko mennä suihkuun?" ja synnytyksessä mukana ollut harjoittelija lupasi. Mutta en sielläkään saanut mielestäni olla riittävän pitkään, kun varsinainen kätilö pakotti käyrille. Käyrillä olin tunnin.

Antureista ja johdoista riisumisen jälkeen minut jätettiin taas oman onneni nojaan, ei ohjattu takaisin suihkuun tai ehdotettu edelleenkään mitään keinoja lievittää kipua (koska oli yö ja yöllähän piti vain nukkua eikä synnyttää) kunnes jonkun tunnin päästä kätilö tuli tarkastamaan kohdunsuun tilannetta ja kysyi, otanko sen epiduraalin.

Esimerkillistä toimintaa. Tämä OYSissa.
Minä makasin koko sen 3h15min käyrillä kun en tajunnut pyytää päästä suihkuun tai muutakaan. Okei kerran mut PAKOTETTIIN vessaan mutta muuten koko helvetin synnytys käyrillä. Onneks kakkosessa sain tehä kaiken just niin kun hyvältä tuntui eikä mitkään kätilöt tai muut tullu sanomaan että näin tehdään ja näin ei saa tehdä.
 
Niin totta. Puolensa on pidettävä että ei tuputeta lääkkeitä, puhkaista kalvoja, pakoteta käyrille makaamaan jne... Ite synnytin Oysissa ja eka kätilö oli lässyttävä ja säälivä, mutta kaksi seuraavaa (olin salissa 20 h) olivat kumpikin kannustavia reippaita naisia, jotka tiesi että kyllä siitä selviää ihan omin voiminkin, kunhan saa tukea.
 
Melkein tuntuu olevan niin että vasta toisella synnytyksellä saa mahdollisuuden kokeilla luonnonmukaista synnytystä niin pitkälle kuin haluaa, mutta miksi ensisynnyttäjiä piinataan? Vaikka ensisynnytys on usein hankalampi niin se ei poista sitä että synnyttäjällä on oikeus omaan kehoon - on synnytys sitten ensimmäinen tai viides ja se tarkoittaa sitä että kätilön tehtävät eivät välttämättä ole pelkästään lääkekaapilla käymistä ja anestesialääkärille soittamsta vaan vähän jotain muutakin. Tarviiko joka toisen kokea epäonnistunut lääkkeellinen ensisynnytys ennenkuin saa sellaisen synnytyksen missä synnytys on juuri synnyttäjälle sopiva?
 
NICOLA, Täällä positiivinen kokemus luomusynnytyksestä vaikka tarkoitus ei olisi ehkä luomuna ollutkaan synnyttää.Synnytys kun oli syöksysynnytys eikä siinä aikaa lääkityksille ollut.Poika syntyi 34minuutissa ja oli siinä kätilöllä ja minulla ihmeteltävää.Kätilö kehui kovasti sitä että jaksoin hänen ohjeita kuunnella joten tikattavaa ei tullut.Poika kun laitettiin rinnan päälle niin kovasti jo niskaa nosti ylös,oli kuulemma paljon tiitterämpi ja reippaampi kuin "lääkkeillä syntyneet".Minä olisin voinut lähteä vaikka lenkille heti ei edes tuntunut että olisin juuri synnyttänyt.Lisäksi ei tullut sitä inhaa jalkojen tutinaa jonka aiemmista epiduraalisynnytyksistä sain.Mutta tämä siis minun tarinani koskaan ei voi tietää miten synnytys etenee.Huomasin vasta että ketju aika vanha joten en tiedä oletko jo ehkä synnyttänyt tai ehkä kyselit tulevaisuutta ajatellen.
 
  • Tykkää
Reactions: dania87
Ei mullakaan ole huonoa kokemusta luomusta. Toinen lapsi tuli luomuna ja kyllähän se kipeetä teki! Ensimmäisessä synnytksessä sain epiduraalin joka halvautti koko alavartalon (tosin olin niin kipeä että se oli kyl parasta mitä siinä synnytyksessä oli) ja kakkonen tuli 5,5h ja ilman kipulääkkeitä. Kolmannesta sain epiduraalin joka vei supistuskivut pois ja ei halvauttanut millään tavalla. Kolmas synnytys oli ihana kokemus. Olin pienessä sairaalassa yön ainoa synnyttäjä ja sain ihan rauhallisesti ottaa oman vauvani vastaan tähän maailmaan. Vaikka luomusynnytys olikin helppo mielestäni, niin en kyllä silti ehdoin tahdoin siihen olisi uudelleen lähtenyt. On ihanampaa saada lapsi maailmaan kun itsellä on levollinen ja hyvä olo kipujen osalta. Mutta kukin tyylillään, luomuna on hyvä synnyttää, mutta se ei ole mitenkään epäonnistumista jos haluaa kipujaan lääkitä kun siihen on mahdollisuus :)
 
Itse synnyttänyt kolme kertaa luomusti. Tai no, niin luomusti, kuin käynnistetty synnytys voi olla...
Kaikki tulivat nopeammin, kuin kukaan osasi odottaa, joten osaksi siksikin lääkkeellistä kivunlievitystä en saanut/ottanut.
Ensimmäisen kohdalla olin valmis ja erittäin halukas tietyssä vaiheessa ottamaan kaiken mikä irti lähtee, mutta mahdollisuutta ei ollut, sillä olin jumissa väärällä osastolla. Toisen kohdalla tiesin jo ensimmäisen synnytyksen kokemuksista ja tuntemuksista, että kohta tämä tulee, enkä itse halunnut mitään. Ainoastaan lapsen ulos, jotta kipu loppuisi. Kolmannen synnytys meni niin nopeasti, että vaikka oman tuntemus/tietämykseni ansiosta olsin ehtinyt jotakin lääkkeellistä kivunlievitystä saada, en sitä halunnut. Teki niin kipeää, että tajuissaan pysyminen ja supistuksiin keskittyminen oli ainoa asia, johon pystyin. En kyennyt uhraamaan ajatuksia kipulääkityksen pyytämiseen tai miettimiseen. Tiesin, että ihan kohta voin ponnistaa ja kipu lakkaa. Onnekseni jokaisen lapseni synnytys on ollut ripeä, pikaisella ponnistusvaiheella. Olen ollut ihan tyytyväinen kun olen luomuna selvinnyt, mutta hyvin voisin lääkitystäkin vastaanottaa. Minulla ei ole periaatteellista syytä tuohon kipulääkkeittä synnyttämiseen. En vain ole synnytyksissäni kyennyt lääkkeitä vastaanottamaan, synnytykset ovat olleet niin hektisiä. Mieluummin olen kestänyt kivun, kuin paikallen hetkeksikään pysähtymisen.
 
Jatkan vielä sen verran, että kohdalleni on osunut jokaisessa synytyksessäni sellaisia kätilöitä, jotka ovat kyllä pyrkineet tsemppaamaan ja tarjonneet myös kipulääkitystä, mutta itse olen ollut niin muissa maailmoissa, että en muista noista mitään. Mieheni on kertonut minulle jälkeenpäin. Muistan ainoastaan kätilöistä positiivisen mielikuvan, joten oletan, että ovat antaneet minulle päätösvallan ja pyrkineet tukemaan minua parhaalla näkemällään tavalla. erityistä kannustamista tai ohjaamista mihinkään en muista, ainoastaan esikoisen ponnistusvaiheessa muistan kätilön sanoneen, että "nyt pitäisi jaksaa olla huutamatta ja ponnistaa silläkin energialla, niin on nopeammin ohi". Tein niin ja se oli minusta mukavasti sanottu ja hyvä neuvo.
 
Hatun nostot teille kaikille, mä en ite pystys synnyttämään luomuna. :)

Mä synnytin esikoista 36h, josta ponnistin 1h. Ekan päivän kestin kauratyynyllä, ja suihkussa. Mutta sit kun vedet meni 12h ennen mun lapsen syntymää ni meinasi joka supistuksella lähteä taju, ja pyysin ilokaasun aluksi apuun ja sit 3h ennen syntymää epiduraalin joka ei toiminu mulla kun tunnin, sit vielä ponnistusvaiheeseen kohdunkaulan puudute. Ja lopputuloksena 24 tikkiä eikä istuttu moneen viikkoon. Mutta silti jäi hyvä fiilis. :)
 
  • Tykkää
Reactions: masuilija.
Jatkan vielä sen verran, että kohdalleni on osunut jokaisessa synytyksessäni sellaisia kätilöitä, jotka ovat kyllä pyrkineet tsemppaamaan ja tarjonneet myös kipulääkitystä, mutta itse olen ollut niin muissa maailmoissa, että en muista noista mitään. Mieheni on kertonut minulle jälkeenpäin. Muistan ainoastaan kätilöistä positiivisen mielikuvan, joten oletan, että ovat antaneet minulle päätösvallan ja pyrkineet tukemaan minua parhaalla näkemällään tavalla. erityistä kannustamista tai ohjaamista mihinkään en muista, ainoastaan esikoisen ponnistusvaiheessa muistan kätilön sanoneen, että "nyt pitäisi jaksaa olla huutamatta ja ponnistaa silläkin energialla, niin on nopeammin ohi". Tein niin ja se oli minusta mukavasti sanottu ja hyvä neuvo.
Musta tuo kommentti oli kaikista vittuimaisin kommentti mitä kätilö sanoi. Mua nimittäin se huutaminen helpotti ja olis tehny mieli huutaa pari valittua sanaa sille kätilöllekkin kun koko aika paapatti huutamisesta. Molemmissa synnytyksissä oon huutanu ja toisessa niin kovaa että naapurikin säikähti ja tuli hätiin :D
 
Juu, olisi varmasti ollutkin erittäin karsea ja vittumainenkin kommentti ennen ponnistusvaihettani, mutta ponnistusvaiheessa siitä oli oikeasti apua. Kun keskityin ponnistamaan leuka rintaa vasten, huutamatta, oli sillä paljon enemmän tehoa, kuin ponnistaessani samalla kun huusin :D
Mutta auta armias, jos olisi avautumisvaiheessa kätilö puuttunut äänenkäyttööni, en tiedä mitä olisi tapahtunut... Olen jokaisessa synnytyksessäni käyttänyt ääntäni ja paljon. En vissiin ihan suoraa huutoa (muutamaa ylitsepääsemätöntä tuskanhetkeä lukuunottamatta), mutta aina supistuksen tullessa aloin kyllä ääntelemään. Se oli minun tapani selvitä siitä yli.
Myöhemmin olen kyllä miettinnyt, että jos samasta tilanteesta itseni vielä löydän, tahtoisinko silloin sittenkin esim. epiduraalin. en tiedä, riippuisi varmasti paljon kuinka pitkä synnytys olisi ja kuinka hektistä tahtia supistukset tulisivat. Omissa synnytyksissäni kun supistukset ovat tulleet lähes tauotta ja siinä vaiheessa, kun on sattunut niin että olisin jotain ehkä halunnutkin, en ole voinut enää kuvitellakaan kykeneväni mihinkään muuhun, kuin tajunnan säilyttämiseen. En sekunnin sadasosaksikaan paikoilleen pysähtymiseen. On ollut lähinnä kauhistuttava ajatus, että pitäisi olla hetki paikoillaan, että saadaan neula tökättyä johonkin.
Mutta kuten kirjoitin, kohdalleni on onneksi osunut nopeat, vaikkakin mielestäni todella kivuliaat synnytykset. Onneksi ne ovat ohi :D
 
Minä taas nimenomaan molempien ponnistusvaiheessa huusin. Ekassa olin jossain ihan omassa maassa keskityin vain supistuksiin. Kakkosessa taas yritin rauhotella itteäni että kaikki on ihan normaalisti kohta lähetään sairaalaan hegittele syvään. No sairaalaan ei ennätetty lähteä mutta itteä helpotti kun ajattelin että kohta lapsenvahti tulee sit autoon. Tosin mielessäni taisin tietää ettei enää ennätä lähtiä kun en alkani ees pakkaa kassia niin kun esikoisen kohalla tein :)

Jos meille kolmas tulee niin se olisi käynnistettävä (eivät ota riskiä että syntyy kotiin ) ja käynnistety saattaa kestää pitkäänkin niin sillon luultavasti kivunlievityksiä otettava.
 

Yhteistyössä