Olen synnyttänyt kolme lasta suunnilleen luomuna, 1. ja 3. kohdalla ilokaasua vähän hönkinyt. Käytössä on olleet aquarakkulat, kaurapussi, suihku ja tärkeimpänä jalkeillaolo ja liikkuminen (minkä neuvon sain 75-vuotiaalta isotädiltäni!). Asenteeni oli eka kerralla juuri tuo, että katsotaan miten pitkälle oman kehon keinot riittävät, samalla on pärjätty loputkin. Synnytykset on olleet 6-3h pitkiä ja esikoinen 3,2 ja kaksi viimeistä 4,1 kg kokoisia.
Yksi suuri syy alunperin negatiiviseen suhtautumiseen epin suhteen on ollut se, että muissa minulle tehdyissä leikkauksissa sen laittaminen ja onnistuminen on ollut tuskan takana ja erittäin kivuliasta. Olen myös tiennyt epin/spinaalin aiheuttavan minulle voimakasta verenpaineen laskua, mikä tuskin on hyväksi vauvallekaan. Riskeistä ei tosiaan puhuta; ystäväni sai ensisynnytykssä kasvohalvauksen välittömästi piston jälkeen. Opiskelukaveri taas halvaantui kohdunkaulan puudutuksesta viikoksi. Muttanäillähän ei saa pelotella, kuten ei synnytyskivullakaan, vai..?
Neljättä odotellaan parasta aikaa ja toiveena olisi luonnollisestikin hyvin samaan tapaan synnyttäminen. Sn olen jo oppinut, että aina voi tapahtua jotain, synnytystä ennen, sen aikana tai jälkeen, etteivät asiat menekään niinkuin on suunnitellut. Sitäkin varten pitäisi ymmärtää varautua henkisestietukäteen, ettei pety sitten siitä, jos kätilöiden/lääkärien on pakko puuttua tilanteeseen. Yksi omista synnytyksistäni on päättynyt imukuppiin ja toinen ollut koko synnytyksen ajan veitsenterällä, meneekö sektioon.
Ponnistusvaiheeseen suosittelen ensisijaisesti jakkaraa. Sängyllä en haluaisi koskaan enää synnyttää. Mikään maratoonari en todellakaan ole, raskausaikana olen yleensä liikkunut aika vähän ja ylipainoinenkin olen jonkin verran. Nämä seikat eivät minusta ole olleet mikään este luonnomnmukaisemmalle synnytykselle, niin ei tarvitse ajatella!