M
Mitentoimia
Vieras
Elikkäs otsikon ongelma on hieman kärjistetty, mutten osannut sitä paremmin ilmaista. Aloitin tammikuun alussa opinnot sairaanhoitajaksi ja samalla muutin usean sadan kilometrin päästä nykyiselle paikkakunnalle, eli en tunne täältä oikeastaan ketään muuta paitsi mieheni ja siskoni ja toivoin opintojen alkaessa tutustuvani luokkalaisiini hyvin ja saavan jopa sellaisiakin kavereita, joita nähdä vapaa-ajalla.
Tutustuin parhaiten jo ensimmäisinä päivinä tähän, sanotaan vaikka Maijaan ja silloin oli toki mukavaa, että oli edes yksi, jonka kanssa tuli hieman tutummaksi. Vaikkakin huomasin jo ensimmäisen viikon aikana, että olemme todella erilaisia. Hän esimerkiksi kuuluu vahvasti uskovaan lahkoon tai muuhun vastaavaan ja itse taas käyn hädin tuskin jouluna kirkossa, jos silloinkaan. Tällä ei alkuun ollut mitään väliä, koska ajattelin että ensimmäisen kuukaudenkin aikana tutustun paremmin myös muihin esimerkiksi ryhmätöiden välityksellä.
Nyt kuitenkin päälle kahden kuukauden jälkeen Maija "omii" mut heti, kun mainitaan pari/ryhmätyöstä. En edes ehdi saada mahdollisuutta ehdottaa jollekin toiselle ryhmän muodostamista, enkä sitten kehtaa kieltäytyäkään. Hän myös olettaa ruokalassa minun lähtevän pöydästä hänen kanssaan samaan aikaan, nousemalla ja jäämällä odottamaan että nousen myös. Mulle on tullut tunne, etten pääse mihinkään ilman häntä tai voi edes muodostaa keskustelua ilman häntä, koska hän liittyy aina mukaan. Lisäksi musta tuntuu, etten enää edes voi liittyä johonkin ryhmään ryhmätyössä, jos paikkoja on jäljellä vain yksi, koska tuntuu, että Maija pitää itsestään selvyytenä meidän olevan samassa ryhmässä. Tiedän, että tässä kohtaa mun pitäisi vain kylmästi "jättää" hänet etsimään toista ryhmää, mutta oon todella nössö tälläsissä tilanteissa, mikä ärsyttää.
Pelkään myös, että muut luokkalaiset alkaa ajattelemaan mun olevan hänen kanssaan samanlainen, varsinkin uskon suhteen, koska hän usein tauolla alkaa puhumaan mulle uskosta, vielä varsin kovaäänisesti, enkä kehtaa vastata tylysti, kun hänelle asia on kuitenkin lähes tulkoon koko elämä. Ja tässä siis ongelmana se, etten halua luokkalaisieni saavan musta täysin vastaista kuvaa siitä, millainen oikeasti olen. Todella rasittavaa ja oikeasti kuluttavaa, kun tuntuu, etten pysty olemaan täysin oma itseni, joudun miettimään mitä sanon, etten puhu "syntisiä" asioita ja kaiken lisäksi en pysty täysin tutustumaan muihin, kun en pääse irti hänestä. Tuntuu, että muillekin puhuessa olen hänen kanssaan "me" enkä "minä ja Maija" mistä haluan eroon.
Kamala, kun tuli pitkä sepustus, mutta siis kaipaisin vinkkejä kuinka päästä tutustumaan muihin paremmin (luokallani on muutama hyvin itseni tyylinen ihminen) ja samalla saada vinkkejä miten voisin saada itseni itsenäiseksi luokallani pois tästä "me ollaan joka kerta pari"- kuviosta? Tottakai haluan olla hänen kanssa tekemisissä koulussa ja jutella ja olla mukava, mutta tämä on jo vähän liikaa, varsinkin kun hän on niin erilainen kun minä. Eikä mulla ole mitään uskovaisia tai muitakaan vastaan, mutta toivottavasti joku ymmärtää etten näitä tarkoita pahalla, vaan suoraan sanottuna tää vaan jopa ahdistaa.
Ikääkin molemmilla on jo tämän vuoden loppuun mennessä 25 vuotta eli jopa ihmetyttää tämä Maijan takertuvuus.
Tutustuin parhaiten jo ensimmäisinä päivinä tähän, sanotaan vaikka Maijaan ja silloin oli toki mukavaa, että oli edes yksi, jonka kanssa tuli hieman tutummaksi. Vaikkakin huomasin jo ensimmäisen viikon aikana, että olemme todella erilaisia. Hän esimerkiksi kuuluu vahvasti uskovaan lahkoon tai muuhun vastaavaan ja itse taas käyn hädin tuskin jouluna kirkossa, jos silloinkaan. Tällä ei alkuun ollut mitään väliä, koska ajattelin että ensimmäisen kuukaudenkin aikana tutustun paremmin myös muihin esimerkiksi ryhmätöiden välityksellä.
Nyt kuitenkin päälle kahden kuukauden jälkeen Maija "omii" mut heti, kun mainitaan pari/ryhmätyöstä. En edes ehdi saada mahdollisuutta ehdottaa jollekin toiselle ryhmän muodostamista, enkä sitten kehtaa kieltäytyäkään. Hän myös olettaa ruokalassa minun lähtevän pöydästä hänen kanssaan samaan aikaan, nousemalla ja jäämällä odottamaan että nousen myös. Mulle on tullut tunne, etten pääse mihinkään ilman häntä tai voi edes muodostaa keskustelua ilman häntä, koska hän liittyy aina mukaan. Lisäksi musta tuntuu, etten enää edes voi liittyä johonkin ryhmään ryhmätyössä, jos paikkoja on jäljellä vain yksi, koska tuntuu, että Maija pitää itsestään selvyytenä meidän olevan samassa ryhmässä. Tiedän, että tässä kohtaa mun pitäisi vain kylmästi "jättää" hänet etsimään toista ryhmää, mutta oon todella nössö tälläsissä tilanteissa, mikä ärsyttää.
Pelkään myös, että muut luokkalaiset alkaa ajattelemaan mun olevan hänen kanssaan samanlainen, varsinkin uskon suhteen, koska hän usein tauolla alkaa puhumaan mulle uskosta, vielä varsin kovaäänisesti, enkä kehtaa vastata tylysti, kun hänelle asia on kuitenkin lähes tulkoon koko elämä. Ja tässä siis ongelmana se, etten halua luokkalaisieni saavan musta täysin vastaista kuvaa siitä, millainen oikeasti olen. Todella rasittavaa ja oikeasti kuluttavaa, kun tuntuu, etten pysty olemaan täysin oma itseni, joudun miettimään mitä sanon, etten puhu "syntisiä" asioita ja kaiken lisäksi en pysty täysin tutustumaan muihin, kun en pääse irti hänestä. Tuntuu, että muillekin puhuessa olen hänen kanssaan "me" enkä "minä ja Maija" mistä haluan eroon.
Kamala, kun tuli pitkä sepustus, mutta siis kaipaisin vinkkejä kuinka päästä tutustumaan muihin paremmin (luokallani on muutama hyvin itseni tyylinen ihminen) ja samalla saada vinkkejä miten voisin saada itseni itsenäiseksi luokallani pois tästä "me ollaan joka kerta pari"- kuviosta? Tottakai haluan olla hänen kanssa tekemisissä koulussa ja jutella ja olla mukava, mutta tämä on jo vähän liikaa, varsinkin kun hän on niin erilainen kun minä. Eikä mulla ole mitään uskovaisia tai muitakaan vastaan, mutta toivottavasti joku ymmärtää etten näitä tarkoita pahalla, vaan suoraan sanottuna tää vaan jopa ahdistaa.
Ikääkin molemmilla on jo tämän vuoden loppuun mennessä 25 vuotta eli jopa ihmetyttää tämä Maijan takertuvuus.
