Hei.
Löytyisikö vertaistukea/keskusteluhalukkuutta niiltä, joiden kohdalla lapsettomuushoidot eivät ole mahdollisia tai hoidot eivät ole tuottaneet tulosta ja tulevaisuus tarkoittaa lopullisesti lapsettomana elämistä?
Olen täällä joskus kirjoitellut, lähinnä tuolla 35+ puolella harvakseltaan, silloin kun vielä itse hoidoissa olin. Edelleen käyn välillä kurkistelemassa josko vanhoja tuttuja nimimerkkejä vilahtelisi kirjoituksissa ja hienoa on ollut kuulla kuinka joidenkin kohdalla vuosien odotus ja yritys on päättynyt onnellisesti. Meidän kohdalla lapsettomuutta takana yli 11 vuotta ja tilanne nyt sellainen, ettei minun vaikean sairauden ja siihen liittyvän lääkityksen vuoksi lapsettomuushoitojen jatkaminen, saati raskaaksi tuleminen ole mahdollista.
Sen sijaan, että itseäni kiduttaen ja aika ajoin rehellisesti sanottuna kateellisena täältä lukisin niiden kertomuksia jotka ovat siinä onnekkaassa asemassa, että pääsevät edes yrittämään lapsen saamista hoitojen kautta, toivoisin keskustelua niiden välillä, jotka elävät samassa tilanteessa kuin me puolisoni kanssa. Eli te, jotka olette jääneet lopullisesti kahdestaan, ilman omia/adoptio/sijaislapsia.
Minkälaisia ajatuksia, tuntemuksia itse kukin on käynyt lävitse? Kuinka parisuhteenne on selvinnyt, vai onko se selvinnyt? Mistä olette löytäneet voimaa tulevaisuuteen ja millä täytätte tulevaisuudessa elämänne, lapsettomana?
Rebec
Löytyisikö vertaistukea/keskusteluhalukkuutta niiltä, joiden kohdalla lapsettomuushoidot eivät ole mahdollisia tai hoidot eivät ole tuottaneet tulosta ja tulevaisuus tarkoittaa lopullisesti lapsettomana elämistä?
Olen täällä joskus kirjoitellut, lähinnä tuolla 35+ puolella harvakseltaan, silloin kun vielä itse hoidoissa olin. Edelleen käyn välillä kurkistelemassa josko vanhoja tuttuja nimimerkkejä vilahtelisi kirjoituksissa ja hienoa on ollut kuulla kuinka joidenkin kohdalla vuosien odotus ja yritys on päättynyt onnellisesti. Meidän kohdalla lapsettomuutta takana yli 11 vuotta ja tilanne nyt sellainen, ettei minun vaikean sairauden ja siihen liittyvän lääkityksen vuoksi lapsettomuushoitojen jatkaminen, saati raskaaksi tuleminen ole mahdollista.
Sen sijaan, että itseäni kiduttaen ja aika ajoin rehellisesti sanottuna kateellisena täältä lukisin niiden kertomuksia jotka ovat siinä onnekkaassa asemassa, että pääsevät edes yrittämään lapsen saamista hoitojen kautta, toivoisin keskustelua niiden välillä, jotka elävät samassa tilanteessa kuin me puolisoni kanssa. Eli te, jotka olette jääneet lopullisesti kahdestaan, ilman omia/adoptio/sijaislapsia.
Minkälaisia ajatuksia, tuntemuksia itse kukin on käynyt lävitse? Kuinka parisuhteenne on selvinnyt, vai onko se selvinnyt? Mistä olette löytäneet voimaa tulevaisuuteen ja millä täytätte tulevaisuudessa elämänne, lapsettomana?
Rebec