Lokavauvat 2009

  • Viestiketjun aloittaja Maikkuli81
  • Ensimmäinen viesti
Hupsista, ei kirj
Huomenta!

Täältä ilmoittautuisi mukaan eilen plussannut, kolmattaan odottava äiti :)
Todellakin ihan alkumetreillä mennään. Jonkun laskurin mukaan laskettu aika olisi 23.10, mutta katsotaan miten varmistuu neuvolassa.
Täällähän on jo mukavan kokoinen porukka :)

Mulla on kotona miehen lisäksi 10 v esikoinen ja 10kk kuopus. Kahden kevätlapsen lisäksi nyt tulossa syysvauva.
Mä kirjoittelen aika aktiivisesti vauvan hoito puolella huhtimammoissa ja nyt ajattelin sitten liittyä teidän joukkoon. Ja toivottavasti pysyn täällä myös.

Luen noita teidän kirjoituksia ensin tarkemmin ja palaan sitten asiaan :)

Mukavaa päivänjatkoa ja hyviä vointeja teille! :)

Hupsis
 
Tulipe4
Hei Hupsista!
Meillähän on melkoisen samanlainen tilanne: mulla myös 10v ja juuri 1v täyttäneet lapset ja kolmas tulossa. Eli esikoisen ja toisen välillä ollut melkoisen pitkä tauko! Tervetuloa joukkoon!
 
Minerva
Plussasin tänä aamuna selkeät kaksi viivaa. MAHTAVAA! :) Jonkun laskurin mukaan la olisi 28.10., mutta sehän voi muuttua kovastikin, kunhan neuvolaan & ultraan asti joskus päästään.

Taustaa sen verran, että sain keskenmenon viikolla 12 kesäkuussa 2008. Tähän asti jouduttiin uutta tärppiä odottamaan. Ajattelin etukäteen, että en pysty plussasta iloitsemaan, kun eka kerralla kävi huonosti, mutta nyt kyllä tuntuu hyvältä. Tilanteen mukaan vain..!

 
he83
moikka kaikille. thaimaassa ollaan, mutta oli pakko tulla tsekkaan ellit-sivuja kun hotellissa ilmainen netti. nyt on taas tanaan juilinit ikavasti molempia munasarjoja. toiminnallista kipua varmaan, toivon ainakin niin. valilla juilii kylla enemman oikealta puolelta. toiv. en ole ainoa taman ongelman kanssa...?? lahin sairaala on kyl tsekattu kartalta varmuuden vuoksi =), toiv. sille ei ole tarvetta!!
 
Lumikki-81
Täällä pahaolo lisääntyy, onneksi B6-vitamiinista on taas apua. Ei ole pahaksi vielä kuvotus yltynyt. Väsyttää ja palelee. Tuntuu kuin olisi kipeänä ja tietää et tää jatkuu taas viikkoja ja viikkoja. Ei ole herkkua. Varsinkin kun täytyy jaksaa lasten kanssa ja vielä töissä iltaisin ja viikonloppuisin.
Ollaan kerrottu jo aika monelle. En jaksa salailla, varsinkin kun jo kolmas kyseessä. Ei enää mikään hätkähdyttävä uutinen, siis muille. Itsellä kyllä menee mielialat ihan laidasta laitaan, mutta kuulunee asiaan ;)
 
Hupsista, ei kirj
Huomenia!

Toivottavasti Lumikin pahaolo pysyy inhimillisissä rajoissa ja helpottuu pikaisesti.
Mä en ole aiemmissa raskauksissa voinut pahoin, korkeintaan lievää kuvotusta ollut.
Edellisessä raskaudessa alkoi tosi aikaisin supistella, mutta ihan ok kaikki meni.
Mulla on eka neuvola 23.3.

Mukavaa Thaimaan reissua he83:lle! :) Me ollaan lähdössä Kanarialle huhtikuun alussa.

Tulipe, huomasin kans juu, että saman ikäiset lapset meiltä löytyy :) Heh, ensin pitkä väli esikoisen ja toisen välillä ja sitten suht nopeasti kolmas. Voi olla melkoista vilskettä loppuvuosi :D
Me ollaan kans kerrottu jo aika monelle. Töissä kertomisesta ei tarvii murehtia kun olen yrittäjä. Äitiysloma vaan jää lyhyeksi....

Minervalle myös onnea ja tervetuloa! :)
 
Joopatin
Täällä kanssa lievää kuvotusta havaittavissa, luulin alkuun et mun pahaolo johtuu siitä tytön rotaviruksesta. Ekan kanssa oli kanssa ihan lievää pahaaoloa, muuten oli kaikin puolin helppo raskaus. Synnytin suunnitellulla sektiolla kun tyttö oli perätilassa eli tässä joutuu sitä synnytystäkin jännittämään. En ole kokenut yhtään supistusta, joten paljon on uutta edessä.

Hupsiksen kanssa ollaan kirjoiteltu huhtimammoissa samaan aikaan, mä jäin vaan pois ketjusta aika aikasessa vaiheessa kun meillä oli oma porukka missä tuli oltua aktiivisempi, mutta oon teitä kovasti taustaillut. Mulla oli vaan eri nimimerkki.

Ja Minervalle oikein paljon onnea =)

Nyt pitää aktivoitua ulkoiluun ja shoppailuun, pitää tehdä kutsut 1v. synttäreille ja tarvii materiaalia.

Oikein mukavaa viikkoa kaikille mammoille.
 
Maikkuli81
Hei täältäkin. Ensimmäinen neuvola on tällä viikolla. Jos kuunneltais sydänääniäkin, esikoiselta kuului jo tässä vaiheessa. Toivottavasti kuuluu.

Pahoinvointi on nyt ollut jatkuvaa, vessassa saa käydä kakomassa, istukka toimii ainakin. Esikoiselta ei ollut tällaista oloa. Väsymys, päänsärky, rinnat kipeet, voimaton olo ja etominen.

Jos alkais suunnitteleen päivällistä ja välipalaksi banaani, niin pysyy heikotus vähän aikaa pois, vaikka nyt on tuntunut että se heikotus on vaikka söisin koko ajan. Mut kyllä se tästä, viikot kuluu pikavauhtia ja loppuu se pahoinvointi viimeistään lokakuussa. Pitkä aika on vielä.

Hyvää vointia kaikille ja tervetuloa uusille :) Ja Hemulille hauskaa Thaimaan lomaa!

T:Maikkuli81 ja rv 8+4

 
ÄssÄ!
1.10.09 Maikkuli81 28+28 toinen lapsi, poika 08/06
2.10.09 Tulipe4 kolmas lapsi, pojat helmi/99 ja tammi/08
5.10. Ötökkä80, ensimmäinen
7.10. Raipe83, ensimmäinen
9.10.09 Nuuskis77 toinen lapsi, tyttö 08/06
9.10.09 KS2009
10.10.09 ÄssÄ, neljäs lapsi, tytöt -00,-02,-07
16.10.09 Anastasia79 toinen lapsi, tyttö 01/05
18.10.09 Lumikki-81, kolmas lapsi, tyttö 06/05 ja tyttö 02/07
19.10.09 Annukka76, ensimmäinen
19.10.09 Lidia 29+32 ensimmäinen
21.10.09 Joopatin, toinen lapsi, tyttö 04/08
23.10.09 Hemuli83, ensimmäinen

Liitympä minäkin lokakuisiin! Viime viikolla käytiin varhaisultrassa kuopusta kurkkaamassa. Halusin tarkastaa että asukki on matkassa ( Mulla 2 km takana, viimesin oli tuulimunaraskaus 11/08).

Tuttuja oireita on kyllä! kuvotus alkoi rv6 ja ihan kokoajan on läsnä, illat pahimmat. Väsyttää koko ajan, pissittää ja on nälkä. turvotus on melkoinen.


ÄssÄ 7+2
 
Hupsista, ei kirj
Meitähän alkaa olla täällä mukavasti :)

Joopatin, aika hauska sattuma, että taas ollaan samassa ketjussa :) Muistan yhden, joka jäi aika varhain pois ja siirtyi toiseen ketjuun, mutta nimimerkkiä en muista.
Oliko sulla sama, raskausaikana hoitoa vaativa "vaiva" kuin mulla?? Yhden sellaisen muistan huhtimammojen alusta ja hän jäi ketjusta myös pois.

Ässälle neljäs lapsi tulossa. Meillä mies sanoi, että jos tämä tulokas ei ole poika, niin lapsiluku ei jää tähän :) Ja neljästä lapsesta minäkin olen haaveillut.

Vähän nälättää, joten välipalaa haettava :)

Hupsis
 
Joopatin
Hupsis, ei mulla mitään vaivoja ole ainakaan tietääkseni. Mut joka tapauksessa hauskasti satuttiin taas samaan aikaan raskaiksi.

Varailin tänään neuvolaa ja ultraa, Ultra onkin pikku likan 1v. päivänä, siitä tulee siis ikimuistoinen.

Mua paleltaa ihan kokoajan ja ihan älyttömästi. Tekisi mieli maata makuupussin sisällä ja siihen vielä peitto päälle. Olisin halunnut lähteä juoksemaan mut paleltaa niin paljon et peiton alla köllöttely vei voiton, huomenna on mentävä kun on lenkkitreffit. Muita oireita ei täällä ole, onneksi=).

Nyt nukkumaan, kun nahkavekkari alkaa elämöimään 5.54!!!
 
Hupsista, ei kirj
Huomenta :)

Joopatin, muistan huhtiksista yhden poistuneen, jolla oli sama "vika" kun mulla ja raskausaikana se vaatii lääkitystä, mutta se et sitten ollut sinä :)

Palelu ja järkky väsymys iltaisin vaivaa mua, muuten ei ole oireita ainakaan tällä hetkellä.
Ekaa neuvolaa ootan innolla, vaikka tuntuu ettei edellisestäkään ole kauaa :)

Ajatukset on jo synnytyksessä ja naureskeltiin eilen, että kuinkahan nopeasti uusin tulokas syntyy, kun tästä toisesta oli ponnistusvaihe 2 min! :D Muuten oli aivan "normaalin" pituinen synnytys, mutta ulos tytteli tuli nopeasti.

Vauhtimato juoksuttaa äitiä ympäri asuntoa, joten palailen myöhemmin :)
 
Miiruska
1.10.09 Maikkuli81 28+28 toinen lapsi, poika 08/06
2.10.09 Tulipe4 kolmas lapsi, pojat helmi/99 ja tammi/08
5.10. Ötökkä80, ensimmäinen
7.10. Raipe83, ensimmäinen
9.10.09 Nuuskis77 toinen lapsi, tyttö 08/06
9.10.09 KS2009
10.10.09 ÄssÄ, neljäs lapsi, tytöt -00,-02,-07
16.10.09 Anastasia79 toinen lapsi, tyttö 01/05
18.10.09 Lumikki-81, kolmas lapsi, tyttö 06/05 ja tyttö 02/07
19.10.09 Annukka76, ensimmäinen
19.10.09 Lidia 29+32 ensimmäinen
21.10.09 Joopatin, toinen lapsi, tyttö 04/08
23.10.09 Hemuli83, ensimmäinen
30.10.09 Miiruska, toinen lapsi, tyttö 07/12

Tässä yksi eilen plussannut odottaja liittyy joukkoon. Varhaisilla viikoilla mennään vielä eli tänään on varmaan rv 4+4. Eka neuvola maaliskuun lopulla ja alkuraskauden ultra ja seulonta varattu huhtikuun alkuun. Laskettu aika tarkentuu varmaan neuvolassa.

Imetän vielä esikoista ja viime yönä annoin vain kerran rintaa normaalin 4-5 syötön sijaan. Pikkuhiljaa täytyy luopua imetyksestä kokonaan. Hankalaa oli ainakin viime yö, mutta toivottavasti pian helpottuu.

Oireina mulla väsymys, lievä äklötys, turvotus ja lasimaiset silmät. Koko ajan on myös nälkä. Onko muilla?

Onnea kaikille meille odotukseen!

Miiruska rv 4+4
 
Vierailija...
Hupsista... Minäkin kirjoittelin kanssasi Huhtimammoissa Mahtihummissa vuosi sitten. :) Olin silloin nimimerkillä Wau. Hassu, etten muista Joopatinia... Olitko toisella nimimerkillä? Anteeksi, mutta muistini vaan näköjään sitten pätkii... :/ Lähdin myös ketjusta pois jossain vaiheessa, kun täällä tuntui välillä olevan niin huono henki, kun ei ollut rekisteröitymispakkoa, joten vaihdoin palstaa. (Ei siis meidän keskuudessa, mutta ulkopuolisilla oli jotain ongelmia...) Mun la tosin sattui olemaankin silloin jo maaliskuun puolella, mutta kirjoittelin kuitenkin kanssanne, kun ajattelin, että yli menee kuitenkin. Vauva syntyi kuitenkin maaliskuun puolella, vaikka onnistui siltikin menemään muutaman päivän yli. :) Odotan nyt myös toista! :) Tämän laskettu aika tosin on syyskuussa, että samaa tahtia mennään, mutta liikun pikkasen edempänä. :) En tosin kirjoittele täällä nytkään missään ketjussa, mutta seuraan palstaa kuitenkin toisinaan jos kerkeän. Ajan puutteen vuoksi en nyt kirjoittele missään muuallakaan kuitenkaan. Onnea odotukseen kaikille! :)
 
He83
pakko viela kysya, eiko kenellakaan muulla juili/vihlo munasarjoja? mulla aina valilla ja joskus tama jaa tuntumaan oikealle puolelle alavatsaa tai munasarjan kohdalle. onko syyta huolestua?

Hemuli (He83)
 
Ulkopuolinen...
Joo, kyllä ne sellaiset vihlaisut siellä kuuluu asiaan ainakin minulla. Itse kuvailisin sitä enemmänkin niin, että joku tökkisi sinne puukolla. :/ Esikoisen aikana tätä tuntui paljonkin, mutta nyt toisen kohdalla ei enää niinkään. Jotain ihme venymis vanumis kipuja ilmeisesti... Ja siis tosiaan ei välttämättä kohdun kohdalla vaan vähän sivummalla munasarjoissa.
 
helinä18
Heipähei, täällä 18v hämillään oleva tuleva äiti. Raskaus alkumetreillä mutta oksettaa, viluttaa ja päätä särkee ja nukuttaakin ihan älyttömästi. Iltasin hulluja itkukohtauksia vaikka alkushokin jälkeen oon todella onnellinen tulevasta lapsesta.

Kaikki te vaikutatte niin tasapainosilta ja rauhallisilta! Ite panikoin jatkuvasti pikkujutuista ja hankin kaikin mahollisin tavoin tietoa... Normaalielämä kaukana tästä:D

Veto ihan poissa eikä muutenkaan kykyä keskittyä mihinkään muuhun, mikä on harmi, kun ottaa huomioon et just nyt pitäs kiirehtiä äkkiä koulu alta pois ja muutkin asiat järjestykseen.

 
Joopatin
Helinä18, Onnittelut plussasta. Olin ensimmäisen kanssa ihan samanlainen. Jotenkin ne asiat vaan alkoi sujumaan kun vauva tuhisi kainalossa, vaikka olin ihan varma etten selviä. Eli tsemppiä ja kysele meiltä "kokeneilta" ihan mitä vaan, siksi täällä ollaan.

Hupsis ja Wau, kirjoitin nim.mer.joppuli. Jos selventää.

Nyt sohvan pohjalle =)
 
Hupsista, ei kirj
Wau, muistan sinut kyllä! :) Ja joppulin myös! :) Hauskaa lukea teidän kuulumisia nytkin.

He83, vihloo täälläkin ja aikas tuimasti välillä, mutta kuten joku jo taisikin sanoa, niin aivan normaalia on alkuviikoilla. Siitä itse asiassa arvasin olevani raskaana, ennenkuin tein testin...

Tervetuloa Helinä ja Miiruska! Ja onnittelut :) Helinä, tottakai ensimmäisen kanssa on ihan pihalla, onhan tämä iso asia. Kysy rohkeasti neuvolassa mikä mieltä vaivaa. Sekä täältä tietysti :) Kokemuksiahan täällä ollaan jakamassa! :)

Itseä mietityttää käytännön asiat, kun tuo pienin on vauvelin syntyessä puolitoista vuotias... Tuplarattaat on kai ainakin hommattava...

Näihin mietteisiin.... :)

Hyvää yötä kaikille,

Hupsis
 
Tulipe4
Onnea kaikille uusille plussanneille! Ja juuri niin kuin Joopatin jo Helinä18:lle sanoikin, niin kaikki sitä on ensimmäisensä kanssa enemmän tai vähemmän sekaisin ja nauru ja itkukin herkässä. Ja ei siitä kannata hermostua, jos ei varsinkaan siinä alussa jaksa oikein opiskeluihin keskittyä. Voi olla että olo helpottaa alun jälkeen. Ja aina ehtii hoitaa kouluasiat loppuun äippäloman jälkeenkin, jos on tarvis! Eli ihan hyvällä omalla tunnolla voit keskittyä ajattelemaan vauvaa :) Itsellänikin oli esikoisen ilmoittaessa tulostaan opinnot ihan kesken, mutta lopulta se ei niin paha juttu ollutkaan. Suorittelin sitten vain loput omassa tahdissani äippäloman jälkeen ja hyvin se meni niinkin ja tutkinnot saatu suoritettua. Ekan kanssahan tuo elämänmuutos tuntuu muutenkin niin isolta, että kyllä siihen kannattaa itselleen antaa aikaa sopeutua ihan rauhassa.

Hupsista:n kanssa samoja olen miettinyt, että tuplarattaatko tässä on hankittava. Ei jaksa keskimmäinenkään kuitenkaan vielä pitkiä matkoja kävellä, kun vauva tulee. Oon miettinyt, että josko kuitenkin jotkut matkaratas-tyyppiset tuplat riittäisi. Kodin lähellä liikkuessa varmaan pärjäisi ihan yksillä oikeilla vaunuilla, jos keskimmäinen vaikka oppisi siihen mennessä seisomaan seisomalaudalla... Hankalaa!
Aurinkoista päivää kaikille!
 
Miiruska
Meillä on myös edessä tuplien hankinta. Just pari viikkoa sitten hommattiin rattaat pikkuneidille kaupoissa kiertelyä helpottamaan kun yhdistelmävaunut ei ole niin ketterät. Vaunuliikkeissä kattelin jo tuplia, mutta en olisi uskonut, että niitä voi tosissaan kohta alkaa mietiskelemään. Mitä mallia suosittelette? Meillä on Brio Kombi yhdistelmät, joten ois hyvä, että se yhdistelmien kantokoppa sopisi niihin vaunuihin. Onkohan se yleensä mahdollista? Olen aika pihalla vielä noiden tuplien toiminnoista.

Meidän pikkuneiti kävelee jo nopsaan ja käy potalla. Sanoo "kakka" kun kakka on tulossa tai jo tullut vaippaan. Myös tuo yötissittely meni viime yönä jo paremmin. Ei herännyt kuin pari kertaa ja itki molemmilla kerroilla max puoli minuuttia. Imetättekö te Tulipe4, Hupsista ja Joopatin vielä?

Saatteko yleensä yöllä hyvin nukuttua? Mä en, viime yönä valvoin klo 3-5. Uni ei vain tullut ja kroppa kävi jotenkin ylikierroksilla.

Miiruska
 
Lidia79
paha olo. ja töissä ihan tyhmää. ekan kerran tänä aamuna tuli huono olo ja aivan järkky väsy! tää varmasti tästä vaan pahenee, jee.. ja sit mulla on vähän hiivan oireita.. oisko kellään mitään kotikonstineuvoja sitä vastaan? maitohappobakteereita jo otin, luonnonjogurttia??

miiruska kyselit nukkumisesta.. mä olen nukkunut kun tukki nää viime viikot, sitä ennen heräilin aina aamuyöstä. päivällä vaan ei tartteis nukuttaa.. onski hemuli oot siellä thaimaassa.. mäkin haluan! mietin et voisko vauvan kanssa lähtee ens keväänä jonnekin lämpimään, tekis tosi paljon mieli. ja ois kerrankin äitiyslomalla aikaa! mulla muuten hemuli kans koskee välillä aika paljonkin mahaan, koko ajan mietin onko siellä ees ketään ja jos on, niin onko sillä kaikki hyvin. mitään muuta ei paljon pysty miettimäänkään :)

Lidia 6+2
 
johanna71
1.10.09 Maikkuli81 28+28 toinen lapsi, poika 08/06
2.10.09 Tulipe4 kolmas lapsi, pojat helmi/99 ja tammi/08
5.10. Ötökkä80, ensimmäinen
7.10. Raipe83, ensimmäinen
9.10.09 Nuuskis77 toinen lapsi, tyttö 08/06
9.10.09 KS2009
10.10.09 ÄssÄ, neljäs lapsi, tytöt -00,-02,-07
16.10.09 Anastasia79 toinen lapsi, tyttö 01/05
17.10.09 johanna71, neljäs lapsi, tytöt 98, 01, 04
18.10.09 Lumikki-81, kolmas lapsi, tyttö 06/05 ja tyttö 02/07
19.10.09 Annukka76, ensimmäinen
19.10.09 Lidia 29+32 ensimmäinen
21.10.09 Joopatin, toinen lapsi, tyttö 04/08
23.10.09 Hemuli83, ensimmäinen
30.10.09 Miiruska, toinen lapsi, tyttö 07/12

Hei,

Mukaan ilmoittautuu kolmen typykän äiti. Neuvolaan menen vasta huhtikuussa mutta laskureiden perusteella la 17.10. Menkkojen pituus vaan vaihtelee 3-5vk välein eli on vaikea sanoa mihin kohtaan tällä kertaa ovulaatio asettui. Joten oletan että tohon keskiarvoon 28 päivään kun en muutakaan tiedä. Eli ultrien myötä la saattaa muuttua viikollakin. Myös eka ultra ja lääkärikäynti ovat huhtikuussa.

Olo on aivan kaamea, kuten muistinkin. Raskaustestiäkään ei ois tarvinnu kun aamulla herätessä (ja vessaan juostessa) sen jo tajusin. Pitihän se varmuuden vuoksi tehdä mutta.. Oksun päivittäin, mahan oikeasta reunasta vihloilee nopeissa liikkeissä ja haluaisin vaan nukkua jatkuvasti ja vähän enemmänkin. Väsymys on välillä aivan ylitsepääsemätöntä ja töihin pitää herätä aamuisin kuuden aikaan. Nenä on myös tukossa koko ajan ja palelen paljon ja ravaan pissillä kuin poikakoira. Palelusta en muista kärsineeni ennen, pitäisiköhän sen loppua jossain vaiheessa?? Tuplapeitot, tuplasukat ja mies kädet ympärillä ei riitä lämmittämään vaan raajat palelee siltikin pisin yötä vaikka vartalo jo lämpenisikin.

B6-vitamiinista tunnun saavan apua pahoinvointiin, tai ainakin oletan että se olisi vielä pahempi ilman. Nyt on jo päiviä jolloin oksu tulee vain kerran eli on ainakin vähentynyt. Fyysisistä vaivoista huolimatta olo on kyllä todella onnellinen:))

Joku kyseli kaksostenrattaista. Meillä on ollut käytössä Oran duoletot, leveys vain 74 cm eli mahtuvat joka paikkaan, myös hisseihin. Sellaiset olisi vielä jäljellä jos käytetyt kiinnostaa! Oletan etten tarvitse...

johanna71 rvk 7+4

 
Hupsista, ei kirj
1.10.09 Maikkuli81 28+28 toinen lapsi, poika 08/06
2.10.09 Tulipe4 kolmas lapsi, pojat helmi/99 ja tammi/08
5.10. Ötökkä80, ensimmäinen
7.10. Raipe83, ensimmäinen
9.10.09 Nuuskis77 toinen lapsi, tyttö 08/06
9.10.09 KS2009
10.10.09 ÄssÄ, neljäs lapsi, tytöt -00,-02,-07
16.10.09 Anastasia79 toinen lapsi, tyttö 01/05
17.10.09 johanna71, neljäs lapsi, tytöt 98, 01, 04
18.10.09 Lumikki-81, kolmas lapsi, tyttö 06/05 ja tyttö 02/07
19.10.09 Annukka76, ensimmäinen
19.10.09 Lidia 29+32 ensimmäinen
21.10.09 Joopatin, toinen lapsi, tyttö 04/08
23.10.09 Hemuli83, ensimmäinen
23.10.09 Hupsista, kolmas, tytöt -99, -08
30.10.09 Miiruska, toinen lapsi, tyttö 07/12
 
Hupsista, ei kirj
Lisäsin itseni tohon listaan ja muutan LA:aa jos on tarvetta :)

Kirjoitin aamupäivällä pitkän litanian ja päivitin ton listan ja kun lähetin sen niin kaikki hävis... Mä oon joskus niin hyvä :)

Mutta nyt syömään raakaa kukkakaalia ja kanakeittoa.
 

Yhteistyössä