¤¤¤LOKAMASSUT -08 Syyskuussa¤¤¤

Terve kaikille :wave:

Tuosta limatulpasta, mulla tuli semmosta limaklönttiä jossa oli rusehtavaa muutama viikko sitte. Neuvolassa sano että voipi hyvinki olla limatulppaa ku se voi tulla pikku hiljaa sieltä ulos. Yksilöllistä tämäki.

miimu ja bibi rv 35+1 :heart:
 
Limatulpasta, esikoisen aikana limatulppa lähti kerralla siinä vaiheessa, kun vedet alkoivat vähitellen valua (pienehkö reikä kalvoissa ylhäällä, ei siis menneet vedet kerralla). Sen erotti kyllä ihan selkeästi, oli sellainen sormen paksuinen ja pituinen limaklöntti, muistaakseni kellertävä jossa oli veriviiruja. Tosi kuvottavan näköinen :D

Neuvolassa käyty, kaikki ok, nyt katsottiin kaikki loppuraskauden ajatkin jo valmiiksi. Iski jotenkin sellainen jännitys ja tajusin, että tässä ei tosiaan ole enää kauaa jäljellä! Voi apua :) Vauvan pää on varmaan alaspäin, mutta ei vielä kiinnittynyt, joten se vähän jännittää, ettei vaan vedet menisi ennen kun pää kiinnittyy, ettei tarvitsisi ambulanssilla sairaalaan lähteä. Etenkin kun on tuo pikkuinen esikoinenkin, niin olisi hankala tilanne.

Kirsikka rv 33 tasan :)
 
Limatulppa juttuja on ollu... Mulla irtos limatulppa edellis raskaudessa n. viikko ennen synnytystä. Mut koko sen viikon sit supisteliki tosi paljon. Nyt ei oo vielä mitää venyvää juttua näkyny :D vaik supisteleeki aikast paljon! Eilen illal tuli ihan säännöllisesti n. 10-15 min välein, mut loppuvat sit yön aikana. Eilen kyl meninki ku viitapiru koko päivän, et saattopa johtua ihan siitä vaa... :ashamed:
Eilen oli neuvola. Kaikki ok. Täti vaan sano, et täällä on synnäri viikonlopun kiinni (työvoimapula). Vitsi hirveetä jos ne ottaa tän tavaks :headwall: Synnytykset ohjataan turkuun. Jonne ajaa sen 45min ja se mun edellisen synnytyksen kesto oli sen 41min.... et ei pal naurata... :$ Täytyy tosiaa toivoo, et se on OIKEESTI vaan tää viikonloppu!
Vatsan ympäryksiä ootte mittaillu... :heart: Munkin oli pakko, eli 105cm. Hassua :p

Liina ja tiiti 36+0 (JIHUU... loppusuora alkakoon B) )
 
Moi

mittanauha heilahti täälläkin..sain lukemat 98 cm.. =)

Kirppiina mulla alkoi iho kutista pari viikkoa sitten ja viime viikolla otettiin sit näytteet varmuuden vuoksi, asat oli ok mut yhtä tulost pitäisi tänään soitella..en uskoet siinäkään on mitään, terkka sanoi et voi johtua siitä kun mulla ilmaantui turvotuksia samalla niin iho voi kutista siitäkin..mut oli sitä mieltä et hyvä tarkistaa..ja sit kun vielä tuli kylmät tilmat niin mulla alkaa iho heti reagoida...

Ostettiin eilen uusi telkku ja saatiin ilmaiseksi kahden viikon ajan katsoo Canal -kanavia, lasten kanavaa niin arvatkaa mitä minä ja lapset vaan tehdään =) , no ihan hyvään saumaan tuli kun pitäis yrittää levätä mahdollisimman paljon...

masussa ei ihmeitä, suolet on ihan jotenkin kasassa...maha edelleen vähän sekaisin..näin lopun edellä :)

tutteja en ole hommannut vielä, ajattelin odottaa et kumpi sieltä nyt tulee niin ostan sit kun cittarissa oli ainakin ihania tytö ja poika tutteja...

pw 35+5
 
Neuvolakuulumisia
painoa +350g/vk yhteensä siis 13,1kg tullut
RR 111/80 (aina vaan paranee)
pissa puhdas
HB ei mitattu kun ollut koko ajan niin hyvä
sf 29cm
tarjonta rt
sykkeet 145+
liikkeet ++

Sain lähetteen äippäpolille ultraan parin viikon päästä tuon sf mitan takia. ollut nyt kolme kertaa peräjälkeen aivan siellä alakäyrällä (kasvanut toki tasaisesti silti koko ajan) niin laittoi lähetteen että tarkistetaan tilanne. samalla on sitten synnytystapa arviointi siinä kun viimeinen lääkärikäynti toteutaan siinä samalla sitten. Hiukan alkoi jännittää/pelottaa että onko vauva kunnossa mutta ihana päästä nyt sitten tarkistamaan tilanne niin ei tartte jännitellä.
Muuten meni kaikki aivan ok neuvolassa. juteltiin vähän synnytyksestä kun minua se on alkanut kovasti jännittää ja täti totesi että jännitän kyllä terveellä tavalla ja minun ajatukseni ovat hyvin positiivisia synnytystä ajatellen että hätää ei ole. :D
matkustamisesta kysyin myös kun olisin kotopuolessa halunnut lähteä käymään, että käykö se. sanoi että jos itsestä tuntuu yhtään siltä että istuminen pitkän matkan on ahdistavaa/vaikeaa niin ei hän sitten suosittele lähtöä. vauva kuitenkin on jo päänsä saanut melkein kiinnitettyä tuonne lähtökuopille niin se voi varmasti aiheuttaa huonoa oloa ym jos painaa hermoja tai laskimoita eikä sillon kannata ottaa riskejä.

Kiitos lohdutuksista olivat viimein laittaneet äiteen keskussairaalaan jossa ilmeisesti tehdään tähystys mahaan että missä on vuoto jne. kummaa toimintaa vaan tk:ssa kun eivät olleet aikaisemmin laittaneet PHKS:ään kun äiti ei ollut halunnut lähtiä. tilanne on se lyhyesti että äitillä on aivovaurion seurauksena halvaus ja afasia ja asunut tk:ssa nyt joku 2vuotta ja on niin tarkka ympäristöstään;lasi pitää olla tietyllä paikalla pöydällä, sälekaihtimet tietyllä tavalla auki ja kaikki juuri niin kuin AINA on ollut. eihän sellainen ihminen nyt HALUA lähteä mihinkään tuntemattomaan vieraaseen paikkaan. No mutta nyt se on kuitenkin saatu kunnon hoitoon kun oli kivut olleet aamulla jo niin kovat että äiti oli ollut suostuvaisempi lähtemään. ja koko ajan se on tässä oksentanut sitä verta että ei se paremmaksi ole muuttunut. toivottavasti ei nyt sit mitään vakavaa olisi.

Kävin ostamassa ceridalin intime rasvaa että tänään saa alkaa sitten venyttelemään lihoja. :LOL: saa nähdä mitä tulee kun ajattelin sen homman hoitaa ihan itte. :D kätilö kyllä sjoella sanoi että melko usein ensisynnyttäjillä joudutaan leikkaus tekemään oli rasvausta tai ei mutta ei se ota jos ei annakkaan. :D

Nyt lukemaan päivän lehtiä, pitää vähän levätä kun pyöräilyä piti harrastaa 6km verran niin on paikat vähän hellänä. :D

rv34+3
 
mittailin kanssa tuota masu mittaa ja se oli 109cm...se rupee tässä 160cm tangossa oleen jo mukava mitta :D
viime yönä kun piti vessaan lähteä tuli niin kovat vihlonnat supistuksen myötä että oli pakko palata sänkyyn...mutta se meni ohi ja nyt taas masu vaan piukistelee =)

Mä olen ollut nyt viikon verran aivan tolkuttoman väsynyt...ei saa mitään aikaseks kun tulee vaan kaiket päivät möllöteltyä...kaikki tekeminen kauheen ponnistelun takana... onko muilla kovaa väsymystä?!
Cristiina ja vaavi 36+0 :heart:
Se on sitten rv37 alkanut :whistle:
 
Hei taas!
Harvakseltaan tänne olen kirjoitellut, vaikka lukemassa ahkerasti käynkin. Saa nähdä onko se "lopullinen" lähtö sairaalaan tässä edessä... :/
Mullahan on toi raskausmyrkytysuhka ollut koko raskauden ja verenpainelääkitys ollut jo useamman viikon. Silti alapaineet huitelee sadassa ja vähän ylikin. Yhden vklp:n jo sairaalassa vietin, kun oli tota valkuaistakin.
Nyt sitten alapaine pysyy tasapaine pysyy vankasti tossa 104-107, ennen ja jälkeen lääkkeen ja turvotusta ON, naamakin tosi ihana... :| ja tänä aamuna oli kotitikutuksessa valkuaista... Yhdellä plussalla onneksi vielä, aattelin tän illan olla kotona, jos tilanne ei muutu pahemmaksi. Pitää tikutella pissaa uudelleen vielä. Huomenaamulla olis neuvola ja pahaa pelkään, että sairaalaan passittavat. Mutta onhan noita viikkoja jo ihan kivasti, reilusti enempi kuin esikoisella!

Hani 34+3
 
hitsi mitä lukemista ko porukka oli vähän kirjotellu.Hiki otalla sain luettua.. no ei vaineskaa..

nanna81 kyllä ne oli kätilöitä ainakin ne kaksi jotka ovat tehneet sen tutkimuksen. Ainaku oon menny äippäpolille niin ne o sanonu että "istuhan oottamaan niin se ja se kätilö tulee hakemaan sitten".
Sitte ne o esitelly ittensä ja sanoneet olevansa joitaki kätilö- lääkäri - joku. Oonki miettiny että eikö ne alapää kaivannat kuuluis tehä lääkärin? |O no kai siellä o pula niistä..
:whistle: ihan sama kuka ne tekee kuhan on ammattilainen jne.
Nii joo ja viimeksi ei ollu kiva maata siinä penkissä kun se kätilö oli eka ronklannu mua, sitte se pyysi vielä jonku lääkärin sinne tarkistamaan jonkun. Nolotti vähän siinä ku meitin jalkovälissä sorkkii vuorotellen porukkaa.. :kieh: :ashamed:

käytiin sisko viemässä kaupungille... meni ostaan itellensä talvi kamppeita ja housuja.. KYLLÄ PISTÄÄ VIHAKSI. kun ei ite saa vielä ostettua mitään.. ku A) en uskalla lähtiä minnekään pyöriin jos vauva alkaa syntyyn, B) ei vaikuta ostaa mitään enää ku tiiä millon vauva syntyy, ja C) en uskalla ostaa valmiiksi vaatetta joita pitäisin synnytyksen jälkeen kun en tiiä mihin kokoon sovin sitten.. on se elämä sitten vaikijaa välistä.. voi luoja.. :LOL: :headwall: nii ja mies kävi taas peli kaupasta ostamassa jonku pelin.. meillä mies onneksi hemmottelee mielumin itteään peleillä kuin viinalla.

ite täsä ajattelin kehitellä jotaki tekemistä.. Muttako ei keksi että mitä..

limatulpasta mulla alko eilen kauhean vetinen valkovuoto. Siis sellanen ihme lällö juttu. Sitä tulee välillä ihan sikana, ja välillä vähempi. Pöksyt märkänä koko ajan melkein.. ettei vaa alkais limatulppa mullaki irtoilla?? |O

äiti oli käyny reissussa eteläsuomessa ja ostanu vauvalle ihania vaatteita :heart:

njoo..kaikille jakseluita :flower:
 
NII TUOSTA VAUVAN ULKOILUTTAMISESTA uskaltaako syys vauvaa viedä ulos vaunulenkille vaikka sitte ku on päässy kotiin sairaalasta? Jos tuossa pihalla pukkais vähän aikaa "testais" vaunuja.
ja millo uskaltaa esim: ottaa vauvan mukaan kaupungille, esim ostoskeskukseen ostoksille ja ruoka kauppaan?? Kertokaa viisaammat.
 
satunen89
Suositus olisi että ulkoilu aloitettaisiin parin viikon ikäisenä, ensin 15-30 min ja siitä sitten pikkuhiljaa lisätään. Neuvolasta ja synnäriltä saa tuosta kyllä tietoa sitten ja riippuu paljon säästäkin. Jossain luki että alle 3 kk vauvaa ei saa viedä ulos yli 10 asteen pakkasessa.

Kaupassa me ollaan noiden kanssa käyty siinä parin viikon ikäisenä ekan kerran myös.
 
Heips

Minäkin mittasin masun ympäryksen ja se oli 97cm.
Täällä mennään edelleen hyvin jännittyneenä,kyllähän jotenkin menee päivät sekaisin kun tietää että voi kuitenkin syntyä enemmin...No mutta tällänen pika käynti ;)
Mulla on muuten matkaa synnärille 59km plääh,miettinytkin sitä kun tästä voi tulla ihan pika synnytys... että synnytänkös vielä autoon...



Pöppiäinen & touhustiina 31+4
 
toiveikasodottaja: hyvä, et äitisi on saatu kunnon tutkimuksiin. On noi tk:n päätökset kyllä joskus melkosia, ressurssipulaa kai useimmin... :hug:

Cristiina: sulla melki sama masumitta ku mulla, mut varmaan mun masu on huomattavasti pienemmän näkönen, mulla kun tota pituutta on 175cm eli 15cm enemmän.... :D

haniböö: toivotaan, et asukki pysyy vielä matkassa. Jos ei, niin tosiaan viikkoja on onneks jo tuonkin verran, peukut pystyyn.... :hug:

satunen: vauvan voi viedä ulos heti ku molempien kunto sen sallii, siis jos ei ole pakkasia vielä. Pakkaskelillä eli yleensä talvivauvoja ei suositella vietäväks ulos pariin viikkoon syntymästä ja sittenkin pikkuhiljaa totutellen. Onhan vauva yleensä hyvin puettu ja jos vaunuissa on makuupussi tai muuten hyvät toppaukset, niin kyllä siellä pärjää viileemmälläkin ilmalla. :) Ite meinasin lähtee ulkoileen heti ku kunto sen sallii eli toivottavasti silloin ku vauva on muutaman päivän ikänen.
Kauppaan ja kaupungille veisin vauvan sitten ku siltä tuntuu eli myös oma kunto huomioiden. Alkuun ei ehkä edes tee mieli lähtee kovin pitkälle pihapiiristä, mut jos haluaa niin eihän mikään estä. =)
Niin ja ohjeita tosiaan saa neuvolasta ja varmaan synnäriltäkin.

34+6
 
Phuuh :whistle: Sainpahan valmiiksi pinnasängyn reunasuojan, verhon katokseen, pinniksen päiväpeiton ja tyynyn! Jei! Saa taas olla ylpee itestään :D Nyt pitäisi vielä tehdä pari pöytäliinaa ja ommella verhot lastenhuoneeseen ja korjata miehen housut jne... Kamalasti hommaa äippälomalla, paljon enemmän kuin sillon ku oli töissä! ;) Nyt pitäis alkaa tehdä ruokaa ja siivoilemaan. Josko sitä sitten vielä lenkille tänään ehtis kun aurinko paistaa niin nätysti. On alkanut ilmeisesti käydä päivät pitkäksi kun pitää keksiä itelleen niin tuhottomasti hommaa, varsinkin kun ei ole enää lepopakossa ja saa rauhassa oman voinnin mukaan touhuilla =)

Tutteja ja tuttipulloja ollaan ostettu jo vauvalle valmiiksi. Ostin sellaisia philipsin Avent pulloja ja sain sellaisen miniversion vielä neuvolan Pampers-pakkauksen mukana! Mies oli ostanut vielä sitten yhden pullon, veikkaan kovasti että sen vuoksi kun siinä on apinan kuva kyljessä... hän kun on sellainen "apina-mies" :LOL: Tutteja on pari kappaletta valmiina. Ihan niitä vastasyntyneille tarkoitettuja. Kaverit on sanoneet, että ihan itsesi vuoksi, työnnä vauvalle tutti suuhun jo heti synnärillä! Pääsee kuulemma helpommalla - en sitten tiedä että minkä suhteen... :whistle:

Mittasin minäkin sen ympärysmitan tuosta navan kohdalta... 117cm :ashamed: :headwall: Voi kauhia mikä homma saada nämä kilot poies!! Noh, tuo oli ehkä hieman turhamainen kommentti, mutta kai sitä joskus saa olla vähä sellainenkin :D

Mutta nyt siis ruuanlaittoon! :wave:

Adette & Allu 36+1
 
Hei!

Toiveikasodottaja, :hug:

Masunympäryksestä, en saa mitattua kun ei oo mittaa. Kiinnostaispa kyllä tietää. Ennen raskautta se oli siinä 80 cm paikkeilla.

Pinkwawe, saitko jo tulokset? Soitin sinne neuvolaan ja pisti heti lähetteen labraan. Oisin menny jo tänään mutta niitä sappihappoja varten pitää olla syömättä, joten huomenna sitten. Saan ne tulokset vasta maanantaina, kurjaa odottaa. Ei varmaan se ALATkaan ehdi valmistua huomenna vielä, ja sappihapot menee ainakin ens viikkoon. Terkka vähän huolestui, kun sanoin että samaan aikaan kutinan kanssa muru liikkunut huonommin, mutta sain kyllä eilenkin illalla lopulta 20 liikettä puolessa tunnissa kun ensin oottelin 1.5 tuntia ekaa...Nukkui kai vain. Antoi ohjeeksi mennä synnärille viikonloppuna jos liikkuu yhtä huonosti. Kun tohon hepatoosiin voi liittyä se sikiön äkkikuoleman vaara... Tänään kyllä toi kutina ollut suorastaan helvetillistä, anteeksi kiroilu. Sormet, sormien välit ja jalat kutisee. Mulla kyllä yleensäkin kuivuu iho heti kun ilmat vähänkin syksysin viilenee, itekin mietin voisko olla siitä niinku sullakin? Ja on tota turvotustakin tällä viikolla ollu aavistus enemmän ku ennen, kun sormus ei kunnolla mahu enää sormiin.....Tiedä sitten mistä näistä toi kutina johtuu....

Rasvailusta, ostin apteekista semmosta Galenic elancyl Strecthmark preventive and reducing creamia, kun farmaseutti sitä suositteli. Pitää kokeilla kaikki keinot, vaikka yöllä ton masukin liikkeitä ootellessa itku kurkussa mietinkin, että kaikki tällaset mun muut "huolet" kuten jotkut arvet kyllä ihan yhdentekeviä vauvan voinnin rinnalla. Kaikki arvet ja muut otan ilolla vastaan jos sillä vaavin saan turvallisesti syliin.....Kaikkea sitä miettiikin, varsinkin yöllä....

Haniböö, onko sulla ollut verenpainelääkitystä käytössä, vai seurantalinjallako oot ollut? Toivotaan että vauva pysyy vielä masussa ja paineet alhaalla, ja proteiinit pissasta poissa...Jaksuja :hug:

Cristiina, on väsymystä täälläkin, ollut oikeestaan koko raskauden. Alussa ajattelin että johtuu anemiasta, Hb oli matalimmillaan 114, mutta raudalla nousi 125 ja kuukausi sitten sain lopettaa sen. Sitten ajattelin että johtuu töistä, oli aika rankka kesä siellä. Mutta nyt lomallakin väsyn tosi helposti, tänään kävin kaverin luona enkä tehny muuta kuin istuin sohvalla ja juteltiin niin parissa tunnissa uuvahdin aivan totaalisesti, ja kotiin tullessa piti mennä päiväunille....Tuntuu että ei jaksa mitään välillä. Hbkin oli viime viikolla edelleen 130, vaikken enää ees rautaa syö...

Niin, vielä kyselen, tietääkö/onko kellään mielipiteitä itkuhälytinmerkeistä, mikä ois hyvä? Kaveri suositteli Doroa, onko kokemuksia siitä?

Kirppiina ja muru 33+6
 
jasmara - joo kiitti neuvoista.. mä vähän luulen että neuvolassa suositellaan sitä 2 viikkoa sisällä, mutta mähän tuun hulluksi! :D Kyllä ajattelin tuossa pihalla kruisalla kärryjen kanssa sitten sen 15 min ainaki aluksi.. Ei oo vielä pakkasia mutta lokakuussa on yleensä.. Mutta tuskin hipoo 10 astetta ennen lumien tuloja.. Niin joo ja pakkohan se vauva o neuvolaan kuskata yli 10 asteenki pakkasessa vaunuilla ku matkaa se 200-300m ja mies on päivät töissä. (siis sitteku niitä pakkasia on) mutta mulle o ihmiset sanonu että jos vaunut vuoraa hyvin ja kokeilee vauvan niskaa jne niin ei se sinne palellu.. Eikös tuo sadesuoja vaunuissa suojaa tuuleltakin?? :/ ainaki näin oon jostain lukenu/kuullut.. hm.. kaupassa ainaki o pikkusen kans käytävä ruoka ostoksilla kun mies ei tuo puoliakaan vaikka ois kuinka selvät ohjeet ja listat matkassa. Ei se auta kuin soveltaa vain.
Niin joo ja, mitä niille vauvan keuhkoille sitten tapahtuu jos on kovin kylmällä ulkona??räjähtääkö ne tai jottain? (tyhmä kysymys, mutta kysymys kuiteskin). :D
 
niin joo ja mä en oo käyny pitkään aikaan neuvolassa ku oon tässä vuodelevossa. Ensviikolla vissiin meen käymään neuvolassa, kun on se "viiminen" kontrolli äippäpolilla.. Ne siellä on tähän asti sanonu että jos mulla ei oo neuvolaan kyytiä ni ei suositella lähtemään, tuossa o kuitenki semmone ylämäki jonka saa puuskuttaen kävellä ylös hyvä kuntoinenki ihminen. Että vois kuulema olla liikaa rehkimistä..
Just kauhulla mielessäni kuvittelin sitäku talvella työnnän muksua kotiin neuvolasta vaunuilla ja lunta o aamusin pyörätiet täynnä, varsinki just toi reitti missä o julmettu ylämäki takasin tultaessa..


" niin joo ja kaikki joilla on vaaka horoskooppi, niin horoskoopissa oli rahan kohdalla että: Sinulla voi olla tuuria enemmän kuin koskaan! " - aattelin vaan mainita..Ite kovinki hulluna horoskooppi uskoisena aattelin käydä investoimassa kahteen 1? arpaan rahaa.. eihän sitä koskaan tiedä..
:saint:

Niin joo ja sitäku sillo hehkutin että ois kutina että 1.syyskuuta tapahtuu jotaki, se meni mönkään.. :ashamed: olin NIIN varma.. Mutta sillo kyllä voitin kolme kertaa 2? arvasta.. mahto olla tuo se minun onnellinen tapahtuma..

nyt Ärrälle. :wave:
 
Työ oottekin ahkeria kirjoittelijoita,kivaa ajankulua käydä lueskelemassa kun esikoinen on kovassa legopuuhassa rakennellut legoja jo kaksi tuntia.Kyllä se osaa olla ihanan helppokin kun tahtoo :heart:

Täällä oli keskustelua limatulpista.Itsellä irtosi samana aamuna kun poika syntyi.Olin ihan kauhusta kankeana kun oli veristä mönjää,mutta kuulema on ihan normaalia.Joillakin saattaa irrota jo kuukausi ennen kun vauva syntyy,näin sanoivat neuvolassa.

Joku kyseli itkuhälyttimistä,meillä on philipsin itkuhälytin,jonka hankin joskus kirppikseltä muutamalla eurolla ja on sen näköinen että vuodelta kirves ja miekka,mutta hyvin pelitti pojalla ja toimii vielläkin virheettömästi.

Ulkoilusta tulikin mieleen että oletteko hankkineet vauvalle minkälaista ulkovarustusta valmiiksi?Tuntuu että tästä syksystä tulee niin kylmä että pitääköhän ruveta pientä toppahaalaria katselemaan..

Tekisi mieli jo ruveta pakkailemaan sairaalakassia ja vauvan varusteita valmiiksi,olo käy niin malttamattomaksi jo.

Nyt nauttimaan ulos kun kerrankin aurinko paistaa :wave:

Pöökkis ja "velipoika" rv 34+4
 
Tekstiä tulee hurjasti koko ajan. Kivaa! :D Huomaa, että alkaa monet olemaan äippälomalla.. Itsellä siihen vielä muutama viikko aikaa, mutta kotona tässä on muutenkin tullut jo pari vuotta vieteltyä, joten eipä tähän kotonaolemiseen tule muuta muutosta kun "loman" nimi muuttuu :) Mielestäni loma on ihan väärä sana kuvaamaan kotona oloa lasten kanssa, kyllä tämä ihan työstä käy :D

Kirppiina Kysyi itkuhälyttimestä. Meillä on philipsin itkuhälytin, tarkkaa mallia en muista. Jotain 50-60? maksoi pari vuotta sitten uutena. Käytettynä yritin silloin metsästää, mutta en löytänyt sopivan hintaista, niin ostin uuden. On ainakin toiminut tähän asti moitteettomasti.

pöökkis Itsekin mietin tuota toppapuku asiaa, kun nyt jo tuntuu että on niin kylmä, muutamana yönä ollut jo pakkasen puolella. Tiedä vaikka lokakuun lopulla olisi jo lunta. Löysin onneksi kirppikseltä kympillä uudenveroisen Tutan 62cm toppapuvun, joten sekin asia on nyt hoidossa :) Olen ajatellut tuoda vauvan kotiin paksummassa "fleecepuvussa" (jonka alle sisävaatteet), mutta jos silloin onkin jo pakkasia, niin varmaan tarvii toppapuku laittaa jo päälle..

suklaahirmu Sain sinun valokuvaus innostuksesta itsekin inspiraation alkaa tilaamaan valokuvia. En ole pojan yksivuotis synttäreiden jälkeen tilannut kuvia, ja 2v synttäritkin on jo juhlittu. 500kuvaa tuli extrafilmiltä tilattua :D Pakko saada ennen vauvan syntymää esikoisen kuvat tilattua ja albumiin, niin saa rauhassa ottaa lisää kuvia vauvasta ja isoveikasta :)

 
Gibbon

mä kans meinasin et nyt pakko tilata kun taas tulee sit paljon otettua kuvia kun vauva syntyy.

mä en kestä mulla on kamala hammassärky, särkylääkettäkin olen ottanu jo varmaan liikaa tälle päivälle :|
huomen aamulla heti soitettava päivytysaika ja päästä hammaslääkäriin, se vaan on niiin inhottava paikka.
 
Hyvää syyskuuta kaikille pallomahoille!!!

Ihan hirmuisesti tullut tekstiä ihan muutaman päivän aikana!!!!
Itse palailin tänään sairaalasta, jonne jouduin maanantaina menemään erittäin kipeiden supparien takia. Nyt seuraavat kaksiviikkoa täytyy syödä supistusten estolääkitystä, ettei kohdunsuu kypsy liian nopeesti... Vauva voi hyvin, mutta samaa ei voi sanoa äidistä... Olen erittäin väsynyt ja jalkojen väli on ihan hellänä, en pysty kunnolla istumaan kun toinen painaa sinne kokopainollaan ja yöllä heräilee vähän väliä... Lääkeri määräsi että loppu raskaus menee sitten saikkarilla, kiva, ihminen joka on tottunut menemään ja touhumaan kaikkea määrätään niin sanotusti kotiarestiin eli lepoon.... =)
Hyväähän ne tarkoittaa ja lapsen parasta... Nyt sitten pitäis saada aika vielä kulumaan kun rv on vasta 32!!!! :/
Anteeksi vuodatukseni, mutta kaipase tästä... Muutenkin on jotenkin tunteet pinnassa... ja hormoonit sekasin...
 
Kirppiina,
Kyllä mulla on ollut verenpainelääkitys päällä jo kuukauden verran. Alotettiin pienemmällä annostuksella, mutta jo viikon päästä lääkitys tuplattiin.
Olen muutenkin ollut ton raskausmyrkytysuhan takia tehoseurannassa koko raskauden. Ultrassa on tullut käytyä 10 kertaa (!), lähes joka toinen vko siis ja neuvolassa sitten joka toinen vko 1-3x/vko. Paineita mittailen kotona päivittäin.
Nyt vaan nuo paineet on tosi korkeella lääkityksestä huolimatta, ja jos valkuaista on pissassa huomennakin, niin pahoin pelkään että sairaala kutsuu. Raskausmyrkytys on tautina niin salakavala, että olo voi huonontua tosi nopeesti. Tai sitten oireet voi kadotakin. Esikoisesta mulla oli tosi raju raskausmyrkytys aikaisilla viikoilla.
Nyt ristin kädet ja jalat yöksi ja toivon valkuaiset niin pitkälle kun pippuri kasvaa!!!
 
moi

Kirppiina voi hitto arvaa unohdinko soittaa, mut ainakin huomenna ovat valmiit just varmaa ne hapot...viime to otettiin...pakko soittaa heti aamusta..mulla kutisi muuten kans nuo sormetvälit ,syyhytti oikein kunnolla ja vieläkin muttei niin pahasti, samoin kutinaa mahassa ja käsissä muutenkin...kämmenissä just kans...voi hitsi toivottavasti ei ois sitä hepatoosia..onneksi nuo kokeet on sultakin otettu, inhottava juttu tuo kutina, mulla vielä iltaisin, ja öisin sitä esiintyi..mut tosiaan mulla kans tuo kylmä vaikuttaa ihoon heti ja samoin nuo turvotukset tekee iholle kans sitä..mulla vauva liikkunut ihan hyvin, tottakai on taukojakin mut nukkuu pieni silloin varmaan..no huomenna soittelen ja ilmoittelen oliko mitään niissä...

Itkuhälyttimistä mulla ollut Philipsin ja ostettu käytettynä ja oon ollut tyytyväinen..

nyt telkun ääreen..

pw
 
Silleri
Ja viimeisen kerran käyty lääkärissä sitten. Eivät ultraa, kuopus oli kuitenkin pulska eikä pitkä ja tämä tuntuu käsikopelossa jo ihan normaalin kokoiselta vain. Ultralla kun mitataan luiden pituuksia niin se paino ei selviä varmasti. Mutta ihana lääkäri kirjoitti lähetteen käynnistystä varten. Nyt sitten odotellaan yhteydenottoa sairaalasta. Saa nähdä, mitä sieltä päästä sanovat vai sanovatko mitään kun lääkäri on lähetteen jo antanut ja siten todennut, että hänen mielestään käynnistys olisi aiheellinen. Jos päivämäärään voi itse vaikuttaa, en pyydä sitä kuitenkaan etuajassa, joko laskettuna päivänä tai sitten vajaan viikon yli. Kunhan ei mene taas kahta viikkoa. :kieh:

Muuten neuvolassa kaikki ok, painoa tähän mennessä tullut n. 16kg, minulle normaali kehitys. Lähtee se sitten. Ja navanympäryskin oli pakko äsken katsoa, 113cm. Eli mahaa on ja piisaa. Verenpaine alhainen, hb vähän noussut. Niin juu ja kohdunsuut sun muut olivat vielä visusti kiinni, eli alapään perusteella sieltä ei olla vielä pitkään aikaan tulossa.

Kun vielä vähän aikaa sitten olin palstan viimeinen varusteiden esiinkaivaja, niin nyt ne ovat meilläkin sitten edes esillä, vaikkakaan eivät kaikki valmiina. Sänky tulee lainaan viikon päästä, kaukalo täytyy metsästää lainasta takaisin, yhdet tuplarattaat on hankittu ja toiset katsastetaan lauantaina (käytetyt bongasin), seisomalauta ostettu... tutteja ja vaippoja ja maksisiteitä täytyy käydä ostamassa, ajattelin shoppailla niitä viikon päästä kun on S-omistajaetupäivät. Onko liian laskelmoitua... :ashamed: Vaipat tosin eivät ole silloin alennuksessa, mutta käsittääkseni siteet ovat.

Tutille aion tämänkin opettaa, jos huolii. Paitsi jos vaikuttaa todella "helpolta" lapselta. Pojan väsymysraivarit ja yökukkumiset olisivat olleet kestämättömiä ilman tutin tuomaa lohdutusta.

Kukaan ei ole nähdäkseni puhunut rintakumeista mitään, itse otan oman mukaan sairaalaan. Molemmista aikaisemmista lapsista olen tarvinnut, esikoisesta pitempäänkin, kuopuksesta pari päivää. Söivät ensimmäisinä päivinä niin usein ja pitkään, että imivät oikeallakin otteella tissit verille. Ja oppivat hyvin kyllä sitten ilman sitä kumiakin myöhemmin syömään.

Harmittaa kun yritin mikko.fi:stä ostaa huutokaupalla kaksosten sadesuojaa, mutta kun menojen takia en päässyt koneelle huudon loppuaikaan niin en sitä sitten saanut. Suosittelen kyllä koluamaan nettikirppiksiä, on ekoloooogista ja kukkarokin kiittää. Onneksi on ollut vain positiivisia kokemuksia, muistakin olen kyllä kuullut.

Huomenna putkitetaan kuopuksen korvat toistamiseen. Sai viikonloppuna rajulla korvatulehduksella alkavan flunssan niin vakuutuksen turvin sitten putkitetaan tässä ennen synnytystä. Ei tulisi elämästä mitään, jos yrittäisi vastasyntynyttä hoidella ja samalla lohdutella yöllä korvatulehduksista räkänokkaraukkaa. :| Että nukkumaan, tai siis sänkyyn makoilemaan kun ei uni kuitenkaan tule. Aamulla pitää herätä varhain, että keretään vähän syödä ennen "syömättömyysajan" alkamista.

Lykkyä kaikille pakkolepäilijöille! Ei ole enää pitkä aika kärvistellä!

Silleri ja Suvi rv 36+2
 
Pitkästä aikaa kirjoittelen :) Ei tässä juuri ihmeempiä olekkaan paitsi tänään iski todellisuus että eihän siihen synnytykseen nyt niin kovin pitkä aika taida enää olla... :/ Neuvolan täti oli sitä mieltä että vauveli on jo hyvin lähtökuopissaan eikä tiedä kuinka aikasessa meinaa tulla. Aika outoa että näin koska esikoinen synty 40+4 ja tuo neitokainen 41+4. Verenpaineen (98/56) kanssa on vähän kenkkua kun on matalan puoleinen niin aina meinaa huipata. Välillä supistelee mutta kyllä se tästä :) Nuo kaksi ja neljä vuotiaat ei kyllä jätä paljoa aikaa mietiskellä mitään turhia ;)

Nokkis 32+1
 
Iltaa

Jasmara, just noin mullakin menee noiden vuotojen kanssa. Ilman pikkarisuojia olisin pulassa.
Gibbon, hajuista. Kävin tänään autotallissa ja ennen inhosin sitä hajua niin nyt jäin haistelee. Tankilla piti avata auton ikkuna... :LOL:

Ulkoilusta, aiemmilla lapsilla olen pitänyt just sadesuojaa vähentämään viimaa vaunuihin ja harsoa verhona ettei kylmä ja viima käy vauvalle. Ostin sittemmin kätevän "ikkunan" vaunuihin. Keskellä muovinen ikkuna osa ja reunoilla kangasverkkoa. Näppärä vekotin, molemmat lapset olivat talvivauvoja joten käyttöä oli.

http://www.lastentarvike.fi/default.asp?docId=11971&paatuoteid=212&valikoimaid=5

Poika syntyi tammikuussa ja silloin vielä oli kunnon pakkasia. Ei päästy ulkoilemaan moneen viikkoon. Pakkaset pyöri -25 c tienoilla ja kauhea flunssa epidemia pyöri sukulaisilla ja kavereilla. Meinasi seinät kaatua päälle. Mies kun tuli töistä niin toppasin rinnat suojaan ja lähdin pienelle lenkille edes vähän pois neljän seinän sisältä.

Tänään iski taas kunnon turvotus. Sormiin ja nilkkoihin oikein koskee. Koskeeko muilla?

Öitä
 

Yhteistyössä